Reissuja ja juoksutaukoja - vuosi 2022 pakettiin

Ällistyttävän aikaisin - viime vuosiin verrattuna - tulee nyt vuosikooste viime vuodesta. Monena vuonna en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa koostetta, tai sitten olen halunnutkin ottaa vähän etäisyyttä edelliseen vuoteen ennen sen summaamista ja kooste on tullut kirjoitettua vasta joskus maaliskuussa. Nyt voisi todeta, että vuosi 2022 oli kyllä tapahtumarikas, mutta pohjavireeltään sen verran seesteinen, että sen voi jo tässä kohtaa paketoida tämän postauksen myötä. 

Viime vuonna tuli - parin hiljaisemman koronavuoden jälkeen - matkailtua jonkin verran, kun takana oli kolme koronarokotusta ja matkailun rajoitukset pääosin poistuneet. Tämän koosteen teemana on siis juoksun lisäksi matkailu.

Vuosi 2022 alkoi varsin alavireisesti. Kilpirauhasen liikatoiminnan lääkitys päättyi loppuvuonna 2021 ja noin kahden kuukauden ajan siitä kilpirauhasarvot laukkasivat kohti liikatoimintaa. Arvojen nopea muutos toi mukanaan rajut liikatoiminnan oireet, vaikka arvot pysyivätkin viitteiden sisällä. En tiennyt, että noin voi käydä, ja olisi varmasti helpottanut oloa, jos olisin saanut kuulla, että oireet voivat johtua tosiaan siitä, että arvot ovat nopeassa muutoksessa. Normaalisti terveellä arvojen muutos on hyvin vähäistä, kun taas minulla arvot muuttuivat todella paljon vain muutaman kuukauden aikana. Helmikuun lopulla arvot vihdoin tasaantuivat ja samalla oireet jäivät pois. Liikatoiminta ei siis palannut, vaan kilpirauhaseni rauhoittui ja en joutunut enää kärsimään sairauden tai sen lääkityksen aiheuttamista ongelmista.

Samaan syyssyyn tammikuussa jouduin vielä hampaanpoistoon ja poistokuoppa tulehtui eli sain ns. alveoliitin. Jouduin syömään noin kolmisen viikkoa särkylääkkeitä, ennen kuin kuoppa alkoi vihdoin parantua. Oli aika raju kokemus. Vuosi alkoikin pitkillä juoksutauoilla. 

Helmikuun viimeiseksi viikoksi matkustimme Ylläkselle viettämään hiihtolomaa. Olin epävarma, jaksaisinko sairastelujen myötä juuri siellä liikkua, mutta onneksi olo alkoi kohentua juuri sopivasti reissuun. Ulkoilin matkalla joka päivä ja patikointikilometrejä kertyi kivasti. Itsehän en osaa lasketella enkä juuri hiihtääkään, joten liikuin vain ilman suksia. Reissun kokokohtiin kuului lumikenkien kokeilu ja niillä Pirunkurun ponnistuksen tarpominen. Talvinen Lappi oli hieno kokemus, en ollut sitten teini-iän siellä käynytkään. 

Maaliskuun alusta pystyin vasta aloittamaan säännölliset juoksuharjoittelut. Kun kilpirauhaslääkityksen myötä oli joutunut lenkkeilemään ikään kuin käsijarru päällä, niin nyt oli parin vuoden jälkeen normaalitilanne juoksun suhteen. Kunto oli tietysti painunut alemmas ja lihaskato vaikuttaa sekin juoksuun, mutta parin vuoden tauon jälkeen pystyin vihdoin treenaamaan täysipainoisesti. Keväällä juoksin ensin ensimmäisen 20 kilometrin lenkin sitten vuoden 2019 ja siitä matkat vielä pitenivät. Ensimmäinen noin pitkä lenkki oli todella raskas, mutta yllättävänkin nopeasti palauduin siitä ja seuraavat pitkikset menivät jo helpommin.

Pääsiäisenä tuli piipahdettua Lontoossa, jossa kevät oli paljon Suomea pidemmällä. Muutaman päivän reissulla oli lenkkarit mukana ja käytiin aamulenkillä Hyde Parkissa. Hiukan tuo reissu, vaikka lyhyt olikin, toi lisäkuormitusta huhtikuulle ja lyhensin hiukan suunnitellusta juoksuohjelmasta lenkkejä, jotta olisi ollut enemmän aikaa palautumiselle.

Olimme miehen kanssa ilmoittautuneet Kainuu Trailille, jossa heinäkuun alussa olisi minun ollut tarkoitus juosta 38 kilometrin polkujuoksu. Sitä silmällä pitäen juoksuohjelmassa oli toukokuun lopussa 30 kilometrin pitkis poluilla. Harjoituslenkki oli vuoden pisin ja tietysti rankin treeni, mutta pystyin juoksemaan 32 kilometrin lenkin ja olin todella iloinen saavutuksesta. Se kertoi, että kilpirauhassairaus oli takanapäin ja olin päässyt taas juoksukuntoon!

Kesäkuun alkupuolella olisi ohjelmassa ollut toinen tuollainen selvästi pidempi harjoituslenkki, mutta se jäi tekemättä, kun toinen jalkani kipeytyi. Kävin lääkärissä, kun parissa viikossa jalka ei tullut paremmaksi ja sain diagnoosiksi plantaarifaskiitin. Siitä ei pahemmin tullut blogiin kirjoiteltua, kun juoksutavoitteet menivät mönkään toisesta syystä... Kesäkuun lopussa sairastuimme miehen kanssa molemmat koronaan ja siinä meni kohtaa Kainuu Trailista tuli DNS.

Koronatauti ei tullut mielestäni kovin pahana, mutta olin selvästi kipeämpi kuin normiflunssassa. Noin viikon sairastamisen jälkeen oireet alkoivat väistyä, mutta minulle jäi sitkeä yskä, joka vaivasi lopulta yli kaksi kuukautta! :( Tuohon tulikin sitten ensin pidempi yhtäjaksoinen juoksutauko ja sitten vielä pidempi ajanjakso, jolloin en pystynyt treenaamaan kuin korkeintaan puolitehoilla.

Kesäloma meni kivasti onneksi, sillä normaaleissa arjen toimissa ja kevyessä liikunnassa yskä ei vaivannut, mutta juoksulenkeillä kävin harvakseltaan ja hissuksiin. Lomalla tuli reissattua pari päivää Ahvenanmaalla ja käveltyä kiva luontopolku saaren pohjoisosassa. Kotimaisemissa suppailtiin Härmälän rotkolle ja melottua tuli myös Päijänteen kansallispuistossa ihanaan Kelventeen saareen. Loman lopuksi tuli vielä piipahdettua Tallinnassa, jossa sielläkin tuli testattua kaupungin juoksupolkuja ja hiekkaranta. Jos alkukesä meni koronataudin myötä vähän hiljaisesti, niin loppukesään tuli sitten reissattua senkin edestä!

Alkusyksystä laitoin lapun rintaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Turun seudun polkujuoksusarja elvytettiin parin koronavuoden tauon jälkeen Turku Trail Challengen myötä. Syksyllä oli neljä polkujuoksucupin osakilpailua, joissa kaikissa juoksin seitsemän kilometrin kisan. Kunto ei tuossa kohtaa ollut paras mahdollinen ja kisat olivat tuloksellisesti aika meh. Parasta olikin nähdä paikallisia polkujuoksukavereita ja päästä kisafiilikseen pitkästä aikaa. Kirjoittelin kisarapsat jokaisesta osakilpailusta:

Luolavuoren luukutus

Runosmäen revittely

Suikkilan suttaus

Mälikkälän mätkäys

Vaikka viime vuonna tuli tosiaan reissattua, vuoden matkailukohokohta on selkeä; Madeiran matka loka-marraskuun vaihteessa. Koronavuosina olisin halunnut Madeiralle jo useamman kerran, matkakin oli kerran vai peräti kahdesti varattuna, mutta peruuntui. Olikin mahtavaa päästä vihdoin vihreälle saarelle, johon oli rakastunut aiemmilla reissuilla. Madeira oli juuri niin elämyksellinen kuin muistinkin, ja saarta tuli reissattua ristiin rastiin. Matkan innoittamana tuli myös blogattua ahkerasti ja reissupostauksia kertyikin jonkin verran:

Intro Madeiran levadoihin: patikointi Balcoesin näköalapaikalle
Levada do Caldeirao Verde - patikointi vihreään kattilaan 
Ponta de Sao Lourencon patikointi Madeiran itäkärjessä 
Porto Monizin merivesialtaat - hieno päiväretkikohde 
Pico do Arieiro ja Madeiran korkeimpien huippujen patikointi - joka jäi kesken! 
Levada do Alecrim & Lagoa do Venton kiertoreitti 

Alkusyksyn polkujuoksukisojen myötä juoksukunto nousi taas, mutta Madeiran matkan jälkeen tuntui, että juoksuinto ei ollut enää kovin korkealla. Vietin enemmän aikaa tietokoneella Valheim-pelissä kuin lenkkipoluilla. Loppuvuoden ainoana tavoitteena oli juosta täyteen tuhat vuosikilometriä. Se täyttyikin joulukuun alkupuolella. Sen jälkeen hölkkäilin vuoden loppuun täysin ilman tavoitteita.

Juoksuvuosi 2022 oli juoksutaukojen katkoma ja kesän pääkisa jäi väliin koronataudin vuoksi. Olin iloinen kevään onnistuneesta harjoituskaudesta, joka huipentui kolmenkympin polkujuoksuun. Toukokuu erottuukin viime vuoden juoksukuukausissa kovimpana treenikautena todella pitkään aikaan. Useampia satasen kuukausikilometrejäkin tuli juostua, mutta vastapainona on sitten tosiaan noita kuukausia, jolloin juoksua kertyi vain muutaman lenkin verran. Juoksuja kertyi yhteensä 1051 kilometrin verran, mutta kilometrit jakautuivat vuoden mittaan kovin epätasaisesti.

P.S. Tässä postauksessa vain muutama edustava kuva viime vuodelta. Kun kävin läpi kuvakirjastoja, löysin huomattavasti enemmän ei niin edustuskelpoisia kuvia. Sellaisia, joista kuvanottohetkellä olen todennut, että juu, en todellakaan julkaise tuota. Ja nyt julkaisin ne instassa. :D Muistetaan nauraa itsellemme tänäkin vuonna!

Painan enemmän kuin koskaan

                                                                                                            Kehonkoostumusmittaus saatu. 

En ole koskaan omistanut vaakaa. Olen tietysti punninnut itseäni perheenjäsenten luona, kavereilla, kuntosalilla, uimahallissa... Tiedän siis melko hyvin, minkä painoinen olen vuosien saatossa ollut, mutta en ole koskaan jaksanut olla niin kiinnostunut painostani, että olisin hankkinut vaa'an. Olen ollut koko ikäni normaalipainoinen, mutta painoni on vaihdellut useita kiloja aikuisiällä. 

Kun Bodymaja tarjosi mahdollisuutta käydä kehonkoostumusmittauksessa, tartuin tilaisuuteen. Painon lisäksi minua kiinnosti nimenomaan kehonkoostumus ja se, onko sairastamani kilpirauhasen liikatoiminta vaikuttanut siihen. 

Kehonkoostumusmittaus Bodymajan itsepalvelupisteellä

Kehonkoostumusmittaus mitattavan näkökulmasta on sen verran yksinkertainen tapahtuma, että ihmettelen, miksei kukaan ole jo aiemmin älynnyt tarjota Bodymajan kaltaista palvelua. Mittaus ostetaan netissä ja sen jälkeen mittauksessa voi käydä missä tahansa itsepalvelupisteessa, joita on kauppakeskuksissa ympäri Suomen. Bodymaja tarjoaa sivuillaan yhden mittauksen ostoa, kolmen kerran mittauspakettia tai vuoden mittauspakettia, jossa 12 kuukauden ajan voi käydä mittauksissa niin usein kun haluaa. Mielestäni parhaan hyödyn mittauksista saa, kun ottaa paketin, jossa voi käydä useamman kerran mittauksessa, niin näkee kehityksen kuukausien kuluessa. 

Tulokset näkyvät verkkosivuilla Oma Body -osiossa, jossa voi tarkastella jokaista mittauskertaa erikseen sekä vertailla mittausten tuloksia keskenään ja vaikka tulostaa mittaustulokset. 

Mittauksen teko Bodymajan ohjeilla oli helppoa. Ovi mittauspisteeseen aukesi tekstiviestikoodilla. Mittaus tehdään paljain jaloin ja pisteessä oli desinfiointipyyhkeitä jalkapohjien ja käsien desinfiointiin. Mittaus kestää vain minuutin ja sen jälkeen tulokset olivat luettavissa Oma Bodyssa. Mittaus itsepalvelupisteessä sopii hyvin kaltaiselleni ihmiselle, joka ei halua sitovia aikatauluja ja tykkää muutenkin käyttää itsepalvelupisteitä mm. kaupassa ja kirjastossa. 

Kehonkoostumusmittauksen tulokset

Kehonkoostumusmittaus oli pysäyttävä. Tiesin, että painoa on tullut, mutta olin silti ehkä vähän yllättynyt siitä, että painan enemmän kuin koskaan ennen. Olen edelleen normaalipainoinen, mutta ihan normaalipainon ylärajoilla. Pelkkä paino ei kuitenkaan vielä paljoa kerro ja pysäyttävintä olikin kehon koostumus. 

Kun sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan ja aloitin siihen lääkityksen, painoni nousi lyhyessä ajassa kilokaupalla. Se on lääkityksen yleinen sivuvaikutus. Liikatoiminta kiihdyttää elimistön toimintoja ja monet laihtuvat liikatoiminnalla. Toisilla vain ruokahalu kasvaa, mutta paino ei laske vaan saattaa jopa nousta, kun sairauden aiheuttaman väsymyksen myötä elämäntavat huononevat. Itse en laihtunut liikatoiminnalla, mutta kun sen lääkitys hidasti aineenvaihduntaani, lihoin reippaasti.

Toinen kilpirauhasen liikatoiminnan ikävä vaikutus on ollut lihasten heikentyminen. Sairaus syö lihasmassaa ja myös lääkitys voi aiheuttaa lihasten aineenvaihdunnan ongelmia. Lihaskadon huomasi selvästi kropassani jo noin puolen vuoden sairastamisen jälkeen. Naureskelimme miehen kanssa, että minusta oli tullut ns. laihaläski. Kropassani on aina ollut jonkin verran rasvaa, enkä ole koskaan näyttänyt perinteiseltä kestävyysurheilijalta. Silloinkin, kun juoksin kovia määriä, minulla oli selvästi rasvaa reisissä ja takamuksessa. Toki rasvan alla oli myös lihasta. Liikatoiminnan myötä huomasin, että kroppa jotenkin valahti. Lihas vaihtui läskiksi. :(

Keväällä, kun kilpirauhasen lääkityksen jälkeen aloin päästä taas jonkinlaiseen juoksukuntoon, huomasin, että vauhti on sairastamisen jälkeen hidastunut ihan huomattavasti. En ole tähän päivään mennessä saanut ihan kiinni siitä, miksi juoksuvauhti on niin selvästi hidastunut, mutta veikkaan, että lihasmassan muuttumisella rasvaksi on oma osuutensa asiassa. Jaloissani ei ole enää voimaa juosta kovaa. Kestävyyskunto ei ole kadonnut mihinkään, sillä jaksan edelleen juosta tuntikausia. Vauhti vain on noin 1-2 minuuttia hitaampi per kilometri kuin ennen sairastumista.

Kehonkoostumusmittaus kertoi, että rasvaprosenttini on turhan korkea. Ikäiselleni naiselle sopiva rasvaprosentti on 23-35%, ja minulla rasvaprosentti oli ensimmäisessä mittauksessa 37%. Se on huomattavasti korkeampi mitä odotin, mutta kertoo juurikin siitä, että kropassani on lihas vaihtunut läskiksi. Bodymajan tietopaketti rasvaprosentista kertoo aiheesta lisää. 

Lihasmassani oli normaalin rajoissa, mutta se saisi olla selvästi korkeampi. Omabodyn tuloksien tulkinta antoikin ohjeeksi painonpudotuksen niin, että lihasmassa saisi kasvaa ja rasvamassa pienetä. Erityisesti haitallisen sisäelinrasvan määrä oli kohdallani koholla. 

Mitä nyt aion tehdä?

Bodymajan tietopaketti kertoo, että "Rasvaprosentin parantamiseen tähtäävät elintavat eivät pidä sisällään pikadieettejä tai ihmelaihdutuksia. On tärkeää pudottaa painoa niin, että kilot lähtevät rasvasta, ei lihaksista." Fiksu neuvo, jota olen pyrkinyt hissukseen noudattamaan. 

Normaalipainoisena ei mielellään puhuisi laihduttamisesta, mutta haluaisin kyllä mieluummin painoni olevan lähempänä ihannepainoani kuin normaalipainon ylärajoilla. En halua lihoa enää yhtään lisää, sillä silloin joutuisin mm. uusimaan koko vaatevarastoni. Juoksuvauhdin hidastuminen entisestään haittaa vain vähän, mutta painavampana polveni joutuvat koville ja en kaipaa enää polvivaivoja, vaan haluaisin päästä juoksemaan terveenä.

Lihaskadon vuoksi kuntosalikausi olisi tarpeen. Aion panostaa siihen sitten, kun ilmat muuttuvat vielä kehnommiksi. Ruokavalion viilaus, noh, se ei ole vahvuuteni, sillä tykkään herkutella ja tykkään syödä hyvää ruokaa. Myös tunnesyömiseen sorrun aina välillä. 

Kävin syyskuun alussa ensimmäisen kerran kehonkoostumusmittauksessa. Kuukautta myöhemmin tehty mittaus kertoi, että olen matkalla oikeaan suuntaan. Rasvamassani oli pudonnut 1,5 kiloa ja lihasmassaa oli tullut lisää 0,5 kiloa. Paino oli siis pudonnut kilon verran, ja rasva oli jo muuttunut lihakseksi. Olen ainoastaan pyrkinyt syömään säännöllisesti ja juoksemaan nousujohteisen, rennon ohjelman mukaan. On kiva nähdä tuloksia näin nopeasti ja hyvin pienten muutoksien jälkeen. Toivon, että säännölliset mittaukset ja vähän tämä homman julkiseksi tekeminenkin tsemppaa jatkamaan terveempien elämäntapojen parissa!

Takaisin kuntoon! (Vaikka ei ilman huolia...)

Blogia tai instaa seuraavat eivät varmastikaan ole välttyneet vinkunaltani, kun ole tuskaillut kilpirauhasen liikatoiminnan ja sen lääkityksen kanssa viimeiset kaksi vuotta. Kun lääkitys loppui viime vuoden lopussa, en oikein edes uskaltanut toivoa juoksukunnon palaavan vaikka siihen oli vihdoin mahdollisuus. Nytkin pelkään, että jinxaan hyvin menneen kevään sillä että kerron asioista ääneen. Uskallan nyt kuitenkin sanoa, että olen nyt paremmassa juoksukunnossa kuin saatoin vuoden alussa toivoa. 

Koko sen aikaa kun söin lääkitystä kilpirauhasen liikatoimintaan jouduin treenaamaan kuin käsijarru päällä. Juoksulenkeillä noin 12 kilometrin kohdalla vastaan tuli seinä, ja myös nopeustreenit olivat suurimman osan aikaa mahdottomia. Silti huomasin usein ajattelevani, että jos vain puskisin tuota rajoitinta vastaan, jos vain yrittäisin kovemmin, niin ehkä pystyisinkin juoksemaan kuten ennen lääkitystä. Todellisuudessahan kyllä puskin ja yritin kerta toisensa jälkeen yli sen, mihin kroppa sillä hetkellä pystyi. Juoksin yli 12 kilometrin lenkkejäkin, vaikka jaloista oli jo kaikki voima mennyt, keräsin satasen kuukausikilometrejä joka kuukausi viime vuonna ja onnistuin jopa juoksemaan yhden kisan onnistuneesti maaliin. Mutta jouduin myös jättämään yhden kisan kokonaan väliin, keskeyttämään toisen rytmihäiriöiden takia, testijuoksu päättyi pettymyksen kyyneliin ja monesti lenkin jälkeen koko loppupäivän olin niin kipeä, että hyvä kun jaksoin sängystä nousta. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi yrittänyt.

Tämän kevään juoksut vihdoin ovat antaneet minulle synninpäästön. Ilman lääkitystä ja tasaantunein kilpirauhasarvoin pystyn oikeasti nostamaan kuntoani. Jalkojeni lihakset vahvistuvat lenkeistä, ja seinä siirtyy harjoittelulla aina vain kauemmaksi. Lääkityksen aikana en olisi voinut tehdä mitään, mikä olisi parantanut tuloksiani. Vasta nyt pystyn harjoittelemaan kuten terveenä, nousujohteisesti ja niin, että kunto oikeasti kasvaa. Kahden vuoden jälkeen tuntuu pieneltä ihmeeltä, että kroppa oikeasti reagoi treeniin ja pystyn noudattamaan progressiivista juoksuohjelmaa. Lihaskato ja kunnon lasku sairastamisen aikana ovat tosiasioita, jotka korjaantuvat hitaasti, mutta nyt olen toiveikas.

Täysin 100% kunnossa en tunnu nytkään olevan. Olen usein poikkeuksellisen väsynyt ja joitain oireita on edelleen ajoittain. Ja alati huolissaan olevana tietysti mietin, että mitä jos sairaus palaa tai mitä kilpirauhaseni hiljalleen hiipuu, jolloin edessä on vajaatoiminta. Kummatkin ovat mahdollisia seuraamuksia ja en vain osaa olla murehtimatta tulevaa.

Kirjoitin maaliskuussa seuraavasti: "Maaliskuun juoksuista jäi kokonaisuudessaan hyvä fiilis ja nyt oli tosiaan tämän vuoden ensimmäinen kunnon treenikuukausi samoin kuin ensimmäinen kunnon treenijakso kilpirauhassairauden lääkityksen päättymisen jälkeen. Toivottavasti kunto nyt lähtee tästä nousuun!" Nyt tuntuu aika huikealta, että tuo toive todella toteutui! Juoksin noin 2,5 vuoden tauon jälkeen ensimmäisen 20 kilometrin lenkin. Nyt toukokuussa olen juossut jo kertaalleen 22 kilometrin lenkin sekä 20 kilometrin lenkin poluilla nyt viikonloppuna. Eivät nuo pitkät juoksut mitään rutiinia ole, mutta on lähes hämmästyttävää, miten pystyn nyt moisiin matkoihin, joista ei viimeiseen pariin vuoteen ole voinut edes haaveilla. 

Nyt keväällä polkulenkit ovat olleet juoksuharjoittelun suola ja sokeri, ja odotan innolla, että pääsen tekemään jatkossa mm. mäkiharjoittelua poluilla. Polkujuostessa kevään etenemisen luonnossa todella huomaa ja tuon tuosta bongaa metsälenkeillä kukkia tai oravia kevätpuuhissaan. Postauksen kuvat ovatkin viikonlopun polkupitkikseltä Ruissalosta! Kävin lenkin päätteeksi myös heittämässä talviturkin ja se oli kylmää kyytiä se.

20 km lenkki - ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019

Juoksin eilen pidemmälle kuin yli 2,5 vuoteen. Viimeksi vuonna 2019 olen juossut parinkympin pitkiksiä. Silloin ne sujuivat melko kevyesti osana maratonharjoittelua. Tällä kertaa 20 kilometrin lenkki oli todella rankka, mutta selvisin siitä!

Kun sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan 2 vuotta sitten, en osannut arvata, että sairaus vaikuttaisi juoksuihin näin pitkään ja näin paljon. Nyt kun lääkityksen lopettamisestakin on jo useampi kuukausi, olen vihdoin päässyt juoksemaan jotakuinkin terveenä. En ole joutunut aloittamaan harjoittelua ihan nollasta, mutta sairaus on vaikuttanut kuntoon todella paljon. Lihakset kipeytyvät lyhyilläkin juoksuilla ja jalat eivät meinaa toimia - lihaskestävyys ja -voima on mennyt todella paljon alaspäin siitä mitä joskus oli.

Olisi hienoa kirjoittaa, että kahdenkympin lenkki näin pitkän tauon jälkeen oli haaveiden täyttymys ja juoksin hyvillä mielin. Mutta todellisuudessa olin aivan loppu jossain 14 kilometrin kohdalla ja olisin mieluusti vain jäänyt jonnekin ojaan makaamaan. Paha vain, että tuossa kohtaa kotiin oli vielä 6 kilometriä matkaa, ulkolämpötila muutama aste ja tulossa kunnon lumipyry, joten eipä sitä oikein voinut keskenkään lopettaa. Onneksi miesystävä oli mukana ja tsemppasi sekä vihjaisi, että ehkä kannattaisi mutustella hiukan lisäenergiaa kun jalka painaa. Siitä oli apua, ja kun olin raahautunut joitain vaikeita kilometrejä eteenpäin, pystyin jopa nostamaan vauhtia vielä viimeisille kilometreille ja ne tuntuivatkin taas hiukan helpommilta.

Kotona tein kyllä koko loppuillan kuolemaa. Mutta kuitenkin hyvillä mielin. Olen nyt tehnyt itselleni löyhän juoksuohjelman, joka perustuu yksinkertaisesti määräharjoitteluun. Juoksumäärä lisääntyy vähitellen maltillisesti. Pidennän pitkää lenkkiä pikkuhiljaa ja niin, että välissä juoksen lyhyempiä pitkiksiä. Viikkokilometritkin nousevat hissuksiin ja joka kolmas viikko on kevennetty viikko, jolloin juoksen selvästi vähemmän. Yritän myös kiinnittää huomiota palautumiseen ja levätä tarpeeksi. Jalkani kärsivät pitkien lenkkien jälkeen, mutta toivon niiden pikkuhiljaa kestävän paremmin iskutusta ja pidempiä lenkkejä.

Maaliskuussa juoksu maittoi

Juoksin maaliskuussa enemmän kuin tammi-helmikuussa yhteensä! Mikä ei tosin ollut erityisen vaikeaa, kun alkuvuonna sairastelujen vuoksi juoksut jäivät selvästi normaalista. 

Helmikuun lopulla olo alkoi jo olla suht normaali ja saatoin aloittaa tavoitteellisemman treenin heti maaliskuun alusta. Alkuvuonna kilpirauhasarvoni seilasivat lääkityksen lopettamisen johdosta, mutta kun ne vihdoin asettuivat, sen onneksi huomasi myös voinnissa. Juoksu kulkee nyt ihan eri tavalla kuin liikatoiminnan ja sen lääkityksen aikana. Pari vuotta tässä menikin. Liikatoiminta söi aika paljon lihaksia ja 1,5 vuotta lääkitystä vaikuttaa varmaan myös, eli en ole läheskään siinä kunnossa kuin ennen liikatoimintaa. Juoksun kanssa ei onneksi tarvitse aloittaa ihan nollasta, mutta on vaikea arvioida, mihin kroppani tällä hetkellä pystyy. Liikatoiminnan jäljiltä syke tuppaa nousemaan aika herkästi ja lihaskadon myötä jalat kipeytyvät lenkeistä selvästi totuttua enemmän. Ristiriitaiset fiilikset, kun iloitsen kyllä juoksemisen mahdollisuudesta ja siitä, että kahden vuoden jälkeen on vihdoin mahdollisuus juosta taas täysipainoisesti. Mutta taustalla painaa huoli mahdollisesta liikatoiminnan uusiutumisesta ja juoksukunto on selvästi heikompi mitä ennen sairastumista. Toivon kovasti, että saisin nyt vihdoin treenata terveenä.  

Maaliskuussa kertyi yhteensä 120 juoksukilometriä, joka on kyllä enemmän kuin uskalsin toivoa. Ehkä hiukan alkoi keulia siinä kohtaa, kun huomasin, että vihdoin pystyn taas juoksemaan. Nostin juoksumääriä viikoittain, siten että maaliskuun kovimmalla viikolla meni 35 kilometriä rikki. Se on kuitenkin vielä melko maltillinen määrä ja samoissa lukemissa olin esimerkiksi viime kesänä. 

Maaliskuussa pystyin myös ensimmäistä kertaa tänä vuonna juoksemaan yli kympin lenkkejä. Pitkiksillä tulikin kivasti kilometrejä, kun juoksin jokaisena viikonloppuna pitkän lenkin; 12km, 12km, 16km ja 12km. Noiden kahden viimeisen pitkän juoksun jälkeen jalat olivat kyllä kipeät ja jumissa. Pitäisi muistaa tehdä enemmän kehonhuoltoa ja tietysti täytyy tarkkailla vointia muutenkin. 

Maaliskuun juoksuista jäi kokonaisuudessaan hyvä fiilis ja nyt oli tosiaan tämän vuoden ensimmäinen kunnon treenikuukausi samoin kuin ensimmäinen kunnon treenijakso kilpirauhassairauden lääkityksen päättymisen jälkeen. Toivottavasti kunto nyt lähtee tästä nousuun!

Vuosi 2021 - mitä jäi mieleen

Joo, maaliskuu on yli puolivälin ja last year is so last season... Puolustuksekseni myöhäiselle vuosikoosteelle; naputtelin tekstin alkutahdit jo vuodenvaihteessa, mutta sitten oli terveysmurheita ja kun ne alkoivat hellittää, alkoi Ukrainan sota. Tuntuu hölmöltä vinkua omista - kuitenkin suhteellisen pienistä - terveysmurheista, kun varsin lähellä ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja sanomaan läheisille lopullisia jäähyväisiä. En juuri ota somessa kantaa ns. isoihin asioihin, mutta toisaalta tuntuu myös hölmöltä olla sanomatta mitään, jos puoli maailmaa kuohuu. Tämä blogi keskittyy kuitenkin omaan elämääni, juoksuihini ja muihin juttuihin, joista koen luontevaksi kirjoitella. Siispä päätin nyt vihdoin julkaista myös viime vuoden koosteen, kaikkine pikkuasioista vinkumisine.  

Tässä siis pieni katsaus vuoteen 2021 - juoksuihin ja muuhunkin. Mennään tällä kertaa kronologisessa järjestyksessä.

Vuoden alkuun aloitin uusia juttuja, opintoja töiden ohella ja juoksut starttasivat puhtaalta pöydältä maltillisin tavoittein. Viime vuoden alkuun oli huomattavasti paremmat juoksukelit kuin mitä nyt on ollut, ja juoksin tammi-helmikuussa nätisti hiukan päälle satasen kuukausikilometrejä. Aurinkoisina talvipäivinä poikkesin juoksemaan välillä poluille ja meren jäälle ja vuosi alkoi juoksun suhteen hyvissä merkeissä.

Kilpirauhasen liikatoiminta monine oireineen ja lääkityksineen vaikutti kuitenkin taustalla. Vuoden alkupuoliskolla iski uusi oire, rytmihäiriöt. Tietenkään ei ole mahdollista tietää varmasti, onko kilpirauhasen liikatoiminta sydänoireiden taustalla, mutta se tosiaan altistaa sydänsairauksille jopa vuosikymmeniä liikatoiminnan toteamisen ja hoidon jälkeen. Ekg:ssa näkyi sekä kammiolisälyöntejä että sydämen vasemman etuhaarakkeen katkos. Lisälyönnit ovat juurikin niitä, jotka aiheuttavat oireita. Rytmihäiriöitä tutkittiin ja ne onneksi todettiin hyvälaatuisiksi. Silti vaiva nostaa aina välillä päätään ja on joka kerta yhtä inhottava.

No, pystyin kuitenkin jatkamaan juoksuja ja kevät olikin oikeastaan viime vuoden parasta juoksuaikaa. Pystyin juoksemaan pidempiä lenkkejä ja tekemään myös nopeustreenejä. Retkeilyjuoksuilla tuli juostua kivoja polkuja ja polkujuoksut suuntautuivat milloin Ruissaloon milloin Lietoon. Myös opinnot edistyivät kivasti niin, että fiilis kesän korvalla oli hyvä. Hankimme sup-laudat miesystäväni ja siskoni kanssa ja alkukesän lämpimillä keleillä tuli kokeiltua ensi kertoja omalla laudalla suppailua. Suppailusta tulikin tosi kiva lisä retkeilyrepertuaariin ja tietysti ihan uusia retkeilyreittejä. 

Kesäkuussa vuorossa oli pitkästä aikaa juoksukisa. Lähdin Bodom Trailille vailla oikein minkäänlaisia odotuksia. Kisa oli raskas, mutta varsinkin jälkikäteen olen todennut, että se meni osaltani todella hyvin ottaen huomioon sen hetken kunnon ja kilpparilääkityksen. 

Olen aina nauttinut kesästä ja niin viime vuonnakin. Kesä sisälsi mökkeilyä, kotimaan matkailua, suppailua, juoksua, uintia, aurinkoa, kansallispuistoja ja myös uuteen asuinpaikkaan tutustumista, kun muutimme Naantaliin. Naantali on tietysti hieno kesäkaupunki, ja se näyttikin parhaat puolensa kesäkuukausina. Muutenkin tuli harrastettua kotimaanmatkailua. Matkakohteina oli jälleen kansallispuistoja, kun teimme siskon kanssa perinteisen patikointireissun. Patikointi tosin jäi toissijaiseksi ja enemmän liikuimme suppaillen Liesjärven maisemissa. Veden äärellä on ihanaa kesällä ja päiväretki Seiliin sekä yhden yön matka Öröön olivat aivan upeita reissuja loistokelissä. 

Loppukesästä sain taas ikäviä rytmihäiriöitä ja niiden vuoksi jouduin myös keskeyttämään yhden juoksukisan. Syytän työstressiä, sillä kun syyskuussa olin pidemmän aikaa opintovapaalla, olo taas tasaantui ollen melko hyvä taas koko loppuvuoden.

Alkusyksystä pääsin juoksutapahtumaan mukaan kannustus- ja huoltojoukkoihin, kun miesystäväni juoksi ensimmäisen maratoninsa Nuuksion poluilla. Juoksin itse samassa tapahtumassa ensimmäisen polkumaratonini 2019 ja oli kiva päästä kannustamaan tuttuihin maisemiin. Nyt kun retkeilin itse alueella kävelyvauhtia, pääsin hiukan paremmin katselemaan maisemia kuin omalla juoksulla. 

Syyskuussa päästiin myös pitkästä aikaa ulkomaille! Viimeiseen asti piti kyllä jännätä, toteutuuko matka, sillä tässä korona-aikana oltiin varattu reissuja jo pari kertaa aiemminkin ja ne peruuntuivat. Nyt matkakohde valikoitui osin sattumalta sieltä, minne yleensäkin pääsi ja missä tilanne oli hyvä. Kreeta osoittautui onneksi aivan ihanaksi paikaksi, jossa viikon päiville riitti tekemistä, mutta oli myös mahdollisuus rentoutua rannalla löhöten. Matkan kohokohta oli vaellus Samarian rotkossa ja myös tukikohtamme Rethymnon oli tosi kiva paikka!

Loppuvuosi meni osaltani vähän väsyneesti. Pusersin kasaan loppuja opintoja töiden ohella ja juoksun suhteen tavoitteena oli vain saada kasaan satanen kuussa. Marraskuussa yllätin itsenikin lähtemällä mukaan omaan marrasputkeen, mutta se toi onneksi jaksamista kiireen keskelle. Vähän oli stressiä läheisten terveyden kanssa, mutta onneksi asiat kääntyivät parempaan suuntaan jouluksi. Kilpirauhasen liikatoiminnan lääkitys loppui ja vuoden lopussa alkoikin jännääminen, olisiko sairaus remissiossa vai palaisiko se. 

Elämä kilpirauhasen liikatoiminnan kanssa on ollut todellista tasapainoilua. Lääkitys piti oireet enimmäkseen poissa, mutta lääkityksen myötä mm. lihasten aineenvaihdunta ei toimi kuten pitäisi. Stressi on superhaitallista ja voi viedä pois tasapainosta. Liikatoiminnalla ei juoksukunto kasva, mutta myös lääkitys torppaa kehityksen. Liika lääkitys voi tuoda muassaan kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Kun sairaus todettiin minulla vuonna 2020, en osannut odottaa, mitä tuleman piti. Koko viime vuoden vaikein asia oli minulle tuo kilpirauhassairaus, se vaikutti hyvin kokonaisvaltaisesti jaksamiseen.

Olen juossut parinkympin lenkin viimeksi vuonna 2019. Viime vuosi ei tuonut mukanaan toivottua juoksukunnon palautumista, vaan juoksin lääkityksen aiheuttaman "rajoittimen" kanssa koko vuoden. Siihen nähden voin olla todella ylpeä itsestäni. Saavutin kilometritavoitteet, juoksin joka kuussa vähintään satasen. Koko vuonna kilometrejä kertyi 1379. Se on uskomaton luku, sillä jäin ennätysvuodesta vain noin 50 kilometriä. Vaikka vuoteen liittyy juoksun suhteen paljon pettymyksiä ja vaikeita hetkiä, voin sanoa, että oikeastaan ylitin itseni.

Salaisuuteni oli lyhyissä ja tiheissä juoksuissa. Ilman koronaa ja etätöitä en varmastikaan olisi onnistunut. Juoksin usein etänä ollessa lounastauolla neljän kilometrin lenkin, siitä ehtii vielä pikasuihkuun ja kaapimaan lounaan kitusiin ilman, että saldo menee pahasti miinukselle. Sain juosta päivänvalossa ja usein. Myös opintoni etenivät aikataulussa ja vuoden lopussa opintopisteitä oli kasassa 51. Myös etäopinnoista saan kiittää koronaa. Siksi en voikaan sanoa, että viime vuosi olisi ollut minulle pandemian vuoksi raskas, kun tilanne itse asiassa mahdollisti sekä opiskelut että mainiot juoksukilometrit!

Vuoden suurimmat kohokohdat eivät liittyneet juoksuun, enkä saanut juoksusta ihan sellaisia onnistumisen elämyksiä kuin joskus olen saanut. Bodom Trailin onnistuminen taisi olla vuoden kohokohta juoksujen suhteen. Vuoden liikuntaelämykset olivatkin enemmän retkeilyyn keskittyviä, patikointia, suppailua ja matkailua. Huolimatta koronasta ja kilpirauhasen liikatoiminnasta, en voi sanoa oman vuoteni olleen raskas, vaan itse asiassa viime vuosi oli ihan hyvä. Ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että pystyin juoksemaan ympäri vuoden ja elämä oli tasapainoista muuten.

Aiemmat vuosikoosteet löytyvät näistä postauksista:

• 2020 - kolmen koon koonti
• Elämyksellinen 2019 - miksi sitä on niin vaikea pukea sanoiksi?
• Vuosi 2018 - eli miten juoksu auttoi selviämään elämän karikoista
• Juoksuvuosi 2017
• Juoksuvuosi 2016
• Juoksuvuosi 2015

Helmikuun liikunnat ja liikkumattomuudet

Blogihiljaisuudesta päivää. Kuten jo tammikuussa naputtelin, alkuvuosi ei ole lähtenyt liikuntojen suhteen käyntiin mitenkään optimaalisesti. Helmikuussa sama linja jatkui, tosin kilometrejä kertyi jo inasen enemmän.

Kuten olen kertonut, kilpirauhasen liikatoimintaan saamani lääkitys päättyi loppuvuonna. Liikatoiminnan ensimmäinen hoitovaihtoehto on yleensä aina lääkitys, joka salpaa kilpirauhasen omaa toimintaa. Lääkitystä syödään keskimäärin 1,5 vuotta ja sen jälkeen katsotaan, onko kilpirauhanen rauhoittunut vai palaako liikatoiminta. Noin puolella tauti pysyy remissiossa lääkityksen jälkeen. Alkuvuonna kilpirauhasarvoni menivät kohti liikatoimintaa ja pelkäsin jo pahinta. Mutta nyt helmikuussa ne vihdoin asettuivat! Arvot ovat hyvin lähellä viitteen rajaa, mutta kuitenkin viitteissä, ja mikä tärkeintä, vointini tuntuu vihdoin tasaantuneen. Sen aikaa, kun arvot olivat liikkeessä, minulla oli myös liikatoiminnan oireita ja oloni on ollut tässä toisinaan varsin kehno. Nyt tilanne tuntuu tasaantuneen ja toivon kovasti, että vointi vähitellen normalisoituisi.

Sairaus on vaikuttanut tietysti kaikkeen, mutta varsinkin juoksuharjoittelu on kärsinyt sekä itse sairaudesta että sen lääkityksestä. Lääkityksen loppuminen ei harmi kyllä tuonut takaisin vuosien takaista juoksukuntoa, mutta jos sairaus nyt pysyisi remissiossa, olisi mulla kahden vuoden tauon jälkeen ehkä vihdoin mahdollisuus juosta täysipainoisesti. Hissukseen tässä pitää kuitenkin mennä.

Hissukseen menivät helmikuun liikunnatkin. Juoksin vain 63 kilometriä, mutta sen lisäksi tuli myös patikoitua 28 kilometriä, eli lopulta ihan hyvät lukemat. Vietimme viime viikon Ylläksellä ja ulkoilin reissussa joka päivä! Tuli kokeiltua lumikenkiä ja patikoitua alueen hienoja talvipolkuja. Auringonpaiste ja hohtavat hanget tekivät hyvää Lounais-Suomen peilijäisten pientareiden jälkeen! Juoksulenkillä kävin viikon aikana vain kerran, mikä osaltaan selittääkin kuukauden pieniä kilometrejä. Maaliskuulle toivon jo sulia juoksubaanoja tänne etelään sekä nousevaa juoksukuntoa!

Vuoden ensimmäiset juoksut

Kahden viikon blogitauon jälkeen onkin hyvä aloittaa näin mielikuvituksellisella otsikolla! :D

Juuh, myönnän heti alkuun, että runosuoni ei nyt oikein pulppua ja vuosi on alkanut väsyneissä merkeissä. En ole lähtenyt uuteen juoksuvuoteen innoissani kirmaten kuin laitumelle päässyt varsa vaan pikemminkin kuin liukkaalle juoksubaanalle eksynyt laiskanpulskea poni, joka mieluummin köllisi sisällä lämpimässä. 

Mietin jo vuodenvaihteessa, etten aseta alkuvuoteen mitään kummempia juoksutavoitteita. Kuten tuossa vuoden lopussa kerroin, kilpirauhaslääkitykseni loppui ja se tuo hiukan epävarmuutta elämiseen ja olemiseen. Ensimmäisissä laboratoriokokeissa kilpirauhasarvoni olivat menneet taas hiukan kohti liikatoimintaa ollen kuitenkin viitteissä. Niitä nyt seurataan, että palaako liikatoiminta heti kun lääkityksen vaikutus loppuu, vai kuuluisinko niihin onnellisiin, joilla liikatoiminta pysyy remissiossa jo ensimmäisen lääkitysjakson myötä. 

Toinen alkuvuoden juoksuja latistava tekijä on se, että joudun helmikuun ensimmäisenä viisaudenhampaan poistoleikkaukseen. Kauheaa, hirvittää jo nyt. Tuosta tulee noin viikon tauko liikuntaan, joten helmikuun kilometritavoitteet saa unohtaa ihan alkuunsa. Helmikuu on ollut aina mulle haastava kuukausi talvikelien puolesta, joten viikon taukoa ei noin vain kiritä enkä aio sitä edes yrittää. Niinpä olenkin miettinyt, että aloitan tavoitteellisemman juoksuharjoittelun vasta, kun olen selvinnyt tuosta hammasleikkauksesta. Siinä kohtaa olen ehkä viisaampi myös tuon kilpirauhasen liikatoiminnan suhteen, nyt sen tilannetta joutuu vielä jännäämään.

Sain viime vuonna suoritettua opintoja aivan suunnitelmieni mukaan. Vuosi sitten kirjoittelin aiheesta ja silloin opintojen suorittaminen työn ohella hirvitti. Aina ei ollutkaan helppoa ja olin ajoittain kuormittunut, mutta yllättävän kivasti opinnot kuitenkin sujuivat. Olen sellainen tyyppi, joka kaipaa aina jotain projektia ja opiskelut toivat sisältöä vuoteen, joka koronan vuoksi oli mm. sosiaaliselta elämältään melko hiljainen. Nyt ei kuitenkaan ole mitään erityisempää projektia tässä alkuvuonna, joten olen vähän tyhjäkäynnillä. Suunnitteilla ollut pieni viikonloppumatkakin peruuntui koronan myötä. 

Olen nyt juossut vain lyhyitä lenkkejä ilman mitään kilometritavoitteita. Se ei ole minulle lainkaan luonteenomaista, mutta koska olen tuntenut myös oloni varsin väsyneeksi, on tällainen rento hölkkäily sopinut olotilaan. Kelit ovat myös olleet vuoden alkuun vaihtelevat ja paikoin ihan kauheat liukkauden puolesta. Välillä on ihan ok juosta vähemmän ja säästää energiaa. Toivon kuitenkin, että vähän piristyisin, ehkä sitten vuoden juoksutavoitteetkin alkaisivat kirkastua!

Vuoden viimeiset juoksut

Juoksin eilen vuoden viimeisen lenkin ja sen myötä joulukuun juoksuiksi tuli 108 km. Vuosiynnäilyjen aika on sitten vähän myöhemmin, mutta sen voin jo nyt sanoa, että joulukuun satasen myötä täyttyi vuoden viimeinenkin juoksutavoite, eli joka kuussa vähintään 100 kilometriä juoksua! 

Kun yritin tässä muistella, mitä alkukuusta tapahtui, niin tuntui kuin joulukuu olisi ollut epätavallisen pitkä kuukausi. Paljon häppeningejä ja muu elämä on kyllä vienyt huomiota myös blogista, johon olen postannut vain pari kertaa tässä kuussa. Joulukuun alkuun oli vähän murheita perheenjäsenen terveyden kanssa ja silloin omat juoksutkin jäivät vähäisemmiksi kuin olin suunnitellut. Paikkasin tilannetta kuitenkin parilla 30 kilometrin viikolla kuun puolivälissä ja loppukuulle jäikin vain vähän kilometrejä. 

Joulunpyhien sijoittuminen viikonloppuun tarkoitti, että vapaapäiviä oli tavallista vähemmän ja pyhinä jäi myös viikonlopun pitkis juoksematta. Kävin kyllä jouluaattona lyhyellä lenkillä, se on mulle jo perinne. Joulukuun juoksut sain täyteen nyt alkuviikosta. Sitten ei olisi "tarvinnut" enää käydä lenkillä, mutta hölkkäilin vielä eilen pikkulenkin, josta tuli hyvä mieli ja kiva breikki työpäivään. 

Koko vuoden juoksuja on hidastanut mun kilpirauhaslääkitys. Lääkitys lopetettiin nyt joulukuussa. Kilpirauhasen liikatoiminnan taustalla mulla on Basedow, joka ei koskaan parane, mutta se saattaa mennä remissioon pitkäksikin aikaa. Nyt tilannetta seurataan verikokeilla ja jos liikatoiminta palaa, katsotaan tilannetta sitten. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että liikatoiminta olisi rauhoittunut ja pääsisin vihdoin ensi vuonna taas treenaamaan täysipainotteisesti!

Pirskahtelevaa vuodenvaihdetta!

Ensimmäinen keskeytys ja muita elokuun juoksuja

Kuvittelin kirjoittavani viikonloppuna kisaraporttia kesän toisesta juoksukisasta, mutta toisin kävi. Ensimmäistä kertaa juoksu-urallani jätin kisan kesken.

Lauantaina piti herätä aikaisin ja lähteä Paraisille juoksemaan Saaristo Trailiin. Viikko oli osaltani mennyt vähän heikosti, sillä töissä oli kiire enkä ollut päässyt oikein palautumaan. Torstai-perjantai olin työmatkalla järjestämässä isoa koulutustapahtumaa ja stressitasot olivat aika lailla tapissa. Lauantai-aamuna ei ollutkaan mitenkään levännyt olo, vaan mietin kotona, lähdenkö ollenkaan kisaamaan. Sairastamani kilpirauhasen liikatoiminta aiheutti minulle alkuvuodesta rytmihäiriöitä, jotka eivät ole hetkeen kiusanneet. Lauantaina sydän kuitenkin muljahteli ikävästi pitkästä aikaa. 

Lähdin kuitenkin kisapaikalle ja olo oli automatkalla ja pelipaikalla ihan hyvä. Ajattelin, että 12 kilometrin matka on minulle ihan sopiva enkä uskonut, että ongelmia ilmenisi. Toisin kävi. Heti lähdössä ei tuntunut mitään, mutta jo toisella kilometrillä tuli taas rytmihäiriöitä. Kuulostaa varmastikin dramaattisemmalta kuin olikaan. Käytännössä lisälyönnit tuntuivat sykkeen poukkoiluna ja pienenä huimauksena, ei sen kummempaa. Noin kolmen kilometrin juoksun jälkeen totesin, ettei tästä nyt vain tule mitään, ja juoksusta puuttuu kokonaan ilo, joten päätin, että jätän kisan kesken. Kun reitti kaartoi maalialueelle 5 kilometrin kohdalla, en jatkanut enää matkaa. 

Ennen kisaa vielä hymyilytti. Kisan jälkeen ei tullut otettua kuvia...

Tämä oli ensimmäinen keskeytykseni ikinä. Heti kisan jälkeen olin aika huolissani terveydentilastani, mutta olo tasaantui aika nopeaan. Soitin päivystykseen, mutta siellä oli jo takaisinsoitossa lähes kahden tunnin jono. Sinä aikana rauhoituin ja totesin, että kyse oli varmastikin jo vaarattomiksi todetuista lisälyönneistä. Niitä ei vain aiemmin ole ilmaantunut rasituksessa, mutta nyt lähdinkin juoksemaan kovaa, enkä ollut kunnolla palautunut. Kilpirauhasarvot pitää kuitenkin käydä taas mittaamassa, että nähdään, onko siellä kaikki kunnossa...

Jotenkin keskeytyksestä jäi vähän hölmö olo. Olen aina kuvitellut, että jos joudun keskeyttämään jonkin juoksukisan, se johtuu rasitusvammasta tai kaatumisesta tai jostain konkreettisesta fyysisestä kivusta. Nyt minua ei sattunut, mutta kropassa oli selkeästi jotain pielessä. Siitä jäi epävarma olo takaraivoon, enkä ole ottanut yhtään juoksuaskelta kisan jälkeen. Huomenna pitäisi kokeilla taas hölkkää.

Vaikka tuo 12 km kisa kutistuikin 5 kilometrin hölkäksi, tuli elokuussa kuitenkin juostua yhteensä 122 kilometriä. Jos tätä loppukuun huonoa jaksoa ei oteta lukuun, niin elokuun juoksut kulkivat muuten mallikkaasti. Kuun alussa, kun olin vielä lomalla, ehdin juosta pari 12 kilometrin lenkkiä ja kuun puolivälissä meni 16 kilometriä poluilla. Tuo polkupitkis oli todella rohkaiseva lenkki erityisesti siksi, että se meni varsin helposti eikä tullut samanlaista seinää vastaan kuin aiemmilla pitkillä lenkeillä. Siksikin oli yllätys, että kisassa kävi niin kuin kävi. 

No, ei tässä nyt muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tai siis toivottavasti hyviä juoksuja. Jos elokuusta otan jotain mukaan, niin mieluummin alkukuun hyvät juoksut.

Kesäkuun kirmailut ja muut kuulumiset

Kesäkuu meni hujauksessa! Oli melkoista hurlumheita koko kuukausi, onneksi välillä pääsi pysähtymään muun muassa mökkireissulla, niin ei mennyt ihan läpijuoksuksi.

Alkukuusta juoksut jäivät vähiin muun elämän kiireiden takia, lisäksi ihan tarkoituksella keventelin ennen kuun puolivälin Bodom Trailia. Polkujuoksukisa oli raskas, mutta kuitenkin hyvä kokemus, ja erityisesti sen jälkeen juoksutkin sujuivat kivasti ja kilometrejä kertyi helteestä huolimatta.

Olin Bodomin molemmin puolin pari viikkoa opintovapaalla. Kerroin blogissakin vuoden alussa, että aloitin työn ohella opiskelut. Opinnot ovat edenneet suunnitelmien mukaan ja olen tavoiteaikataulussa, mutta helppoa ei aikatauluttaminen ole aina ollut! Opintovapaalla pystyin suorittamaan käytännössä kahdessa viikossa kaksi kurssia ja yhteensä 7 opintopistettä, joten se tuli tarpeeseen. Toinen viiko meni mökillä, jolloin pystyin myös kivasti nauttimaan kesäsäistä ja myös juoksemaan kunnolla. 

Olen tässä pitkin vuotta vinkunut kilpirauhasen liikatoiminnan ja sen lääkityksen aiheuttamista juoksuongelmista. Kesäkuun lopulla yritin ensimmäistä kertaa sitten loppuvuoden 2019 juosta 20 kilometrin pitkistä. Yritykseksi jäi. :( Vaikka olen tänä keväänä pystynyt muuten juoksemaan kunnolla, niin pitkät tai raskaat juoksut eivät luonnistu. Jalat kestävät noin 12 kilometrin ajan ja sitäkin pidempiä lenkkejä olen juossut, mutta lähinnä sisulla menee kilometrit kahdestatoista eteenpäin. Niinpä täytyy nyt vain todeta, että niin kauan kuin syön noita lääkkeitä, on turha haaveilla puolimaratonista tai pidemmistä juoksuista. Samalla kisakalenteriin tulee DNS-merkintä, kun on pakko jättää väliin heinäkuun lopussa juostava Paavo Nurmi Trail. Hiukan tuo testijuoksun epäonnistuminen harmittaa ja mietityttää, että miten löydän motivaatiota treenata, kun kunto ei näköjään lääkityksen kanssa kasva vaikka mitä tekisi. Tästä tulee vähän sellainen blaah-fiilis, mutta ei nyt auta muu kuin juosta vain lyhyitä lenkkejä ja yrittää nauttia kesästä.

Kiireiden keskellä kesäkuussa tuli juostua yhteensä 109 kilometriä. Pieni notkahdus loppukevääseen nähden, mutta sellaisia sattuu. Onneksi ihan kohta alkaa kesäloma ja sitten on tiedossa vaikka mitä kivaa!

Bodom Trail 12 km - juurakoissa sykkeet tapissa

Ihmiset tykkäävät kertoa ja kuunnella tarinoita. Mietin tätä kisaraporttia aloittaessani, että kerronko sen tarinan, jossa koko juoksun ajan tuntui kamalalta ja polku oli pelkkää juurakkoa ja kivistä juurakkoa. Vai kerronko sen tarinan, jossa kielot ja suopursut tuoksuivat, ja raskaista jaloista huolimatta olin maalissa hyvävoimaisena. Tämä selvinnee, kun luet jutun.

Tänä vuonna Bodom Trail juostiin koronajärjestelyjen vuoksi useampana lähtönä eri päivinä. Päämatkalle, 12/21 kilometrille pääsi lähtemään perjantai-iltana, lauantaiaamuna tai lauantaina iltapäivällä. Lähdöt oli vielä jaettu pienempiin lohkoihin turvavälien pitämiseksi. Aikatauluun parhaiten sopiva lauantain iltapäivä oli kisaporukkamme valinta. Bodomilla voi kesken matkan valita, juokseeko 12 vai 21 kilometriä, mutta itse olin jo etukäteen päättänyt juosta tuon 12 km lenkin. Helteinen sää viikolla ja lauantaille luvattu sade hiukan mietityttivät, mutta kisaa saatiin juosta todella hyvässä kelissä. Polut olivat kuivat ja lauantaina saatiin muutama pisara sadetta.

Ensimmäiset kaksi kilometriä kerroin itselleni tarinaa, jossa sykkeet kipusivat heti lähdöstä 170 ja tuntui vaikealta. Tässä tarinassa kirosin kilpirauhasen liikatoiminnan ja sen lääkityksen alimpaan helvettiin. Lähtö oli vaikea. Tuossa kohtaa lämpötila oli  reippaasti päälle kahdenkymmenen asteen ja ilmankosteus korkea. Oli jano jo lähdössä ja suu kuivui kun piti hengittää pidempään maskin läpi. Fiilis ei ollut kovin korkealla.

Onneksi huomasin jo kahden kilometrin kohdalla, että voin itse päättää, millaiseksi kisatarinani muodostuu. Kyllä, voisin surkutella sitä, etten millään ole sellaisessa juoksukunnossa kuin ennen kilpirauhassairautta. Tai sitten voisin yrittää nauttia matkasta vaikeuksista huolimatta. Sillä keli viileni koko ajan, mihinkään ei sattunut ja kisaan valmistautuminen oli mennyt hyvin. Raskasta meno oli, mutta olihan reittikin raskas ja kyseessä ensimmäinen kisa pitkään aikaan.

Reitti oli haastava. Heti alkuun otettiin luulot pois teknisillä poluilla ja ylämäissä. Alkumatkasta polku oli erittäin juurakkoinen, sitten juurakkoinen ja kivikkoinen, jossain välissä oli pientä suopätkää ja sitten taas juurakkoa. Ylämäissä jalat menivät heti hapoille, ja epätasainen maasto pisti pomppimaan kivien ja isoimpien puunjuurien välistä, piti tosissaan keskittyä.

Reitti oli myös kiva, sillä polku oli todella hyvässä kunnossa, kielot ja suopursut tuooksuivat ja maisemia pystyi hiukan vilkuilemaan silloin kun katse ei ollut polussa. Kallioiden päältä oli hienot näkyvät metsäjärvelle ja suon laitoja kiertävät polut olivat kuivia. Suojärvellä bongasin joutsenpariskunnan ja pörröistä tupasvillaa. Sykkeet laskivat alun jälkeen ja totesin, että kunhan ne eivät nouse 170 päälle, pystyn hyvin juoksemaan eikä tunnu liian raskaalta.

Juuri ennen 6 kilometrin huoltoa metsän keskellä juoksupolun vieressä oli hääseurue ottamassa kuvia. Näky oli niin odottamaton, että spontaanisti kysyin, saanko ottaa heistä kuvan. Hämmentyneen kyllä-vastauksen jälkeen räpsäisin kuvan, onnittelin paria ja jatkoin matkaa naureskellen juttua seuraavat pari kilometriä. Tilanne oli absurdin huvittava, kuvamuistoistoihini nousee täysin tuntemattomia ihmisiä hääpuvussaan ja pahimmassa tapauksessa hääpotretin photobombaa joku hikinen polkujuoksija räkä poskella. Toivottavasti he saivat ikimuistoiset hääkuvat huolimatta ohi suhanneesta polkujuoksuporukasta!

Olin etukäteen ajatellut, että puolimatkaan pitäisi hiukan himmailla, mutta sen jälkeen saisi hiukan kiristää tahtia. Heti huoltopisteen jälkeen olikin alamäkivoittoinen osuus ihastuttavassa pähkinälehdossa ja pystyin nostamaan vauhtia. Mutta tulihan niitä ylämäkiäkin taas kohta vastaan. Nappasin lisäenergiaa huollon jälkeen ja vielä toisen energianamun noin 9 kilometrin kohdalla, mutta siitä huolimatta viimeisen neljän kilometrin aikana tuli paljon kohtia, joissa jalka ei enää meinannut nousta. Pari kertaa olin tupeksia itseni nurin ja kolhin varpaitani niin, että piti hiukan hidastaa. Intoa oli enemmän kuin kuntoa ja loppumatkasta piti tosissaan keskittyä, etten kompuroisi.

Kilometrilaikat olivat koko reissun ajan tulleet vastaan noin 200 metriä etuajassa, joten arvelin maalinkin tulevan vastaan jo ennen 12 kilometrin täyttymistä. Mitään huimaa loppukiriä ei oikein lähtenyt, mutta hyvällä tahdilla tuli viimeiset sadat metrit hiekkatietä pitkin ja loppusuoran nurmella. Maalissa olin ajassa 1:40.

Kisan jälkeen olin hyvävoimainen. Nappasin maalihuollosta syötävää ja ehdin hyvin käydä autolla huuhtelemassa naaman ja pukemassa kuivaa ylle ennen kuin kisakaverit tulivat maaliin pidemmältä matkalta. Hölkkäilinkin siinä, missään ei tuntunut kolotuksia eikä olo ollut lainkaan niin uupunut kuin yleensä rankan juoksun jälkeen. Tuo kilpirauhasen liikatoiminnan lääkitys on aika kumma juttu. Juoksu on raskasta, jalat menevät ylämäissä heti hapoille ja painavat, mutta hapenottoon eli kestävyyskuntoon se ei pahemmin vaikuta. Sen verran raskasta juoksu on, että tarvitsen kyllä numerolapun rintaan, jotta oikeasti jaksan ottaa itsestäni kaiken irti.

Vähän yllätyin, että olin lopputuloksissa naisten 12 kilometrillä sijalla 56/119, kun oma tuntemus oli sellainen, että oli hidasta ja vaikeaa. Kuvittelin olevani enemmänkin tuloslistan häntäpäässä. Jälkikäteen voi kuitenkin todeta, että ehkä tuo 12 km oli juurikin nykykunnolle sopiva matka ja sain siinä kyllä itsestäni irti sen mitä otettavissa oli. Lämmin keli tuntui, mutta varsinkin puolimatkan huollossa join reippaasti ja kropassa tuntui kyllä olevan energiaa ainakin sinne 8 kilometrin tienoille asti. Kisan loppupuolella alamäet olivat mukavan juostavia ja rallattelin noilla helpommilla pätkillä kyllä iloisesti ja hyvällä fiiliksellä. Kisan jälkeen olo oli tosi hyvä, eikä väsymyksestä tietoakaan, se oli myös tosi mukavaa.

Kisajärjestelyt olivat erinomaiset ja koronaturvallisuudesta oli huolehdittu ensiluokkaisesti. Kisa-alueella oli mukavan väljää eikä mihinkään tarvinnut jonottaa. Tämä oli ensimmäinen kerta Bodomilla, enkä etukäteen ihan tiennyt, mikä kisassa odottaa. Reitti oli haastava, tekninen ja mäkinen, mutta hyvin merkitty ja hyväkuntoista polkua. Oli kiva tapahtuma ja kiva kisa!