maanantai 5. joulukuuta 2022

Korkeanpaikankammo vei voiton: Madeiran korkeimpien huippujen patikointi jäi kokematta

Kun edellisen kerran, kuusi vuotta sitten, olin matkalla Madeiralla, kirjoitin blogiin reissun patikoinneista aloittaen tarinan sanoilla "Miten löytää huimien korkeuserojen saarelta patikointireittejä, joille korkeanpaikankammoinenkin uskaltautuu?". Tuon matkan jälkeen korkeanpaikankammoni on jossain määrin lieventynyt, mutta ei kokonaan poistunut. Tällä kertaa tuli vastaan patikointireitti, jota en yksinkertaisesti pystynyt kävelemään.

Madeiran hienoimpien vaellusreittien lista on melko pitkä, koska saarella vaan on niin upeita maisemia ja mukavia kävelyjä. Kaikilla listoilla kärkijoukoissa on Madeiran korkeimpien huippujen patikointireitti, joka kulkee kolmanneksi korkeimmalta huipulta (Pico do Arieiro) korkeimmalle huipulle (Pico Ruivo) ja takaisin. Reitti kulkee pilvien yläpuolella 1800 metrin korkeudessa. Noin 12 kilometrin edestakaista patikointia varoitellaan rankaksi, sillä matkalla ei juuri ole tasaista paikkaa vaan kallioon tehtyjä portaita mennään reippaasti ylös alas. Reitistä varoitellaan myös, ettei se sovi korkeanpaikankammosta tai huimauksesta kärsivälle.

No, ehkä hiukan epärealistisesti kuvittelin, että saattaisin pystyä kävelemään reitin. Selvisin hienosti Ponta de Sao Lourencon patikoinnista, jossa varoiteltiin olevan muutama jännä paikka. Sao Lourencon niemellä pudotukset olivat kuitenkin selvästi matalampia kuin vuorilla ja vaikka muutama kapea kannas ylitettiin, oli niissä kuitenkin useampi metri leveyttä. Muutama vuosi sitten onnistuin voittamaan pelkoni huikealla Dolomiittien vaelluksella Sorapis-järvelle, mutta tuolla patikoinnilla tiesi pelottavien paikkojen olevan vain muutamien satojen metrien kävelyn jälkeen ohi. Madeiran korkeimmilla huipuilla koko reitti olisi kulkenut kapeilla harjanteilla, pystysuorilla rinteillä ja älytön pudotus vieressä. 

Saavuimme Madeiran kolmanneksi korkeimman huipun alapuolelle parkkipaikalle aamupäivällä. Olimme kytänneet säitä, koska huippujen reitille ei missään nimessä suositella menemistä huonolla säällä. Nyt olikin upean aurinkoinen päivä ja Pico do Arieirolla lämpötila kohosi viiteentoista asteeseen, vaikka sääennusteet olivat luvanneet vain plus kymmentä. Reitillä tuulessa ja varjossa olisikin ollut paikoin viileää, mutta kun kipusimme pitkähihaisissa vaellusvaatteissa parkkipaikalta kilometrin verran Arieiron huipulle, ehti siinä tulla kuuma. 

Hyvän sään ja suositun vaellusreitin varjopuolena olivat isot ihmismassat. Kun lähdimme patikoimaan tuota PR1-vaellusreittiä, edessä ja takana meni jatkuvasti ihmisiä. Jos korkeanpaikankammo vaivaa, ei auta yhtään, ettei saa mennä omaa tahtia, joka oli helpottanut menoa aiemmilla jännillä patikoinneilla. 

Vain muutaman sadan metrin jälkeen tultiin ensimmäiseen kapeaa harjannetta kulkevaan osioon, jossa myös ylitettiin portaita pitkin pieni vuorennyppylä. Koska olin kuvitellut pystyväni reittiin, ja koska samaan suuntaan meni ihmisiä solkenaan, puskin jonkin aikaa eteenpäin samalla kun pelko hiipi selkärankaani pitkin. Yhtäkkiä oltiin tilanteessa, jossa minusta tuntui, etten pysty kävelemään enää eteenpäin, mutta vielä vähemmän lähtemään taaksepäin, sillä ylittämämme vuorennyppylä näytti todella pelottavalta. Sentään pääsin vielä joitain kymmeniä metrejä eteenpäin tasaiseen kohtaan, jossa saatoimme istahtaa polun viereen.

Korkeanpaikankammoa ja korkeiden paikkojen aiheuttamaan huimausta on vaikea kuvailla ihmisille, joilla sitä ei ole. Tuollakin reitillä ohitse meni kymmeniä ihmisiä, joille vieressä kulkeva pudotus ei näyttänyt tuottavan minkäänlaisia vaikeuksia. Reitillä on vaijerikaiteet, mutta nekään eivät auttaneet, koska eiväthän ne mitään todellista suojaa putoamiselta juurikaan tarjoa.

Korkeanpaikankammo vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Kaikilla lienee pelko putoamisesta, mutta se ei ole jokaisella yhtä konkreettinen. Jotkut pelkäävät autossa ja bussissa, toisilla kammo pysyy aisoissa silloin, kun itse ei joudu tekemään mitään. Minua pelottaa lievästi kulkuneuvoissa, mutta esimerkiksi köysiradoilla pystyn siedättämään kammoani, kun toiset eivät suostu astumaan niihin lainkaan. Jos joudun olemaan pelkässä matkustajan roolissa esim. bussissa, kestän sen paljon paremmin kuin jos minun täytyy olla aktiivinen toimija. Olen hypännyt tandem-laskuvarjohypyn, eikä korkeanpaikankammo vaivannut siinä yhtään. :D Mutta laita minut kävelemään kapeaa kaiteetonta polkua, josta on vaikka vain muutaman metrin pudotus, niin jalkani ovat jäykät. Ihan erityisesti minua hirvittävät metalliverkkoportaat ja tasanteet, joista näkyy läpi. Esimerkiksi Turun Kupittaan asemalla nuo portaat ovat joka kerta yhtä kammottavat. 

Yksi erikoisimmista korkeanpaikankammon ilmentymistä minulla on myös järjenvastainen pelko siitä, että korkealla tiputan tavaroita kädestäni/laukustani/taskustani. Esimerkiksi asuessani Turun Nummessa lenkkeilin usein korkealla Aurajoen yllä menevää rautatiesiltaa pitkin. Silta oli alkuun todella jännittävä, mutta kun olin siitä joitain kertoja mennyt, uskalsin paremmin. Silti joka kerta minulla oli kumma pelko siitä, että pudotan sillalta esimerkiksi kännykän taskusta tai (vielä oudompaa), että juoksukello yhtäkkiä putoaa ranteestani alla virtaavaan jokeen! 

No mutta, takaisin Pico do Arieirolle. Suklaapatukan ja hengittelyn jälkeen miesystäväni saattoi minut kammottavimman kipuamisen ohi paluumatkalle. Tuo paluu oli minulle vaikeampi kuin menomatka, vaikka olisi voinut kuvitella, että reitin osuus, jonka olin jo onnistuneesti kulkenut, ei pelottaisi samalla lailla paluumatkalla. Mutta kammon kanssa ei ole juuri logiikalle tilaa... Raahustin siis takaisin päin rystyset valkoisena kaidetta puristaen ja jalat jäykkinä, kunnes harjanne vihdoin leveni ja loiveni.

Hengittelin tovin jos toisenkin auringonpaisteessa Arieiron huipulla, ennen kuin oloni oli jotakuinkin normaali. Miesystäväni palasi reitille ja patikoi sitä noin 1/3 ennen palaamistaan takaisin. Nuo huikeimmat kuvat ovatkin hänen ottamiaan, itse en noin pitkälle päässyt!

Miksi nyt kirjoitin tästä, ainakin jollain tasolla epäonnistuneesta patikoinnista? Olen pyrkinyt kaikkien reittikuvausten yhteydessä kertomaan, soveltuuko reitti korkeanpaikankammoiselle. No, tämä ei ainakaan sovellu! Mielestäni on tärkeä kertoa myös niistä ei ihan putkeen menneistä reissujutuista ja on tärkeä muistuttaa, että hieno matka ei mene pilalle yhden kuprun takia. Ja on tärkeä muistuttaa välillä itselleenkin, että aina voi - syystä tai toisesta - kääntyä takaisin, ja suunnitelmia täytyy pystyä muuttamaan lennosta. 

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Marraskuun sääshokit

Nyt kun lenkkipolut ovat olleet peittyneenä lumeen jo viikon verran, tuntuu kovin kaukaiselta, että marraskuu starttasi Madeiran lämmössä. Olen kirjoittanut reissun patikointipostauksia innolla, joka kumpua hienosta reissusta ja halusta jakaa matkakertomuksia. Matkalla ei tullut kuitenkaan juostua juuri yhtään. Lokakuun loppuun juoksin lenkit tavoitteenani saada vain satasen kuukausikilometrit täyteen. Marraskuulle en asettanut kilometritavoitetta, ja se kyllä näkyi alkukuun juoksuissa. 

Patikoitua kyllä tuli, mutta marraskuun ensimmäisellä viikolla juoksin reissussa vain pari lenkkiä ja 9 kilometriä. Hotellimme sijaitsi Madeiran pääkaupungin Funchalin laidalla Lidon hotellialueella. Aivan hotellimme kulmalta lähti rantapromenadi, joka kulkee hotellialueen ja meren välissä tarjoten jylhiä näkymiä merelle sekä runsaasti ylös-alas mäkiä. Toisella puolella hotelliamme kulki alueen pääkatu, Estrada Monumental, joka reippaasti korkeuseroja sisältävällä alueella on yksi ainoista lähes tasaisista tienpätkistä. Juoksin lenkkejä siten, että toiseen suuntaan menin tasaista katua ja toiseen rallattelin rantareitin mäet. 


Suomeen kun palattiin, niin tuli ensimmäinen sääshokki, kun täällä oli marraskuu tarjoilemassa harmautta ja viileämpää keliä. Ensimmäiset päivät kotona näyttivät siltä kuin värit olisi viety maisemasta, aurinkokin pysyi tiukasti harmaiden pilvien takana. Onneksi isänpäiväviikonloppuun osui aurinkoiset ja lämpimät päivät, niin pääsi siinä kohtaa juoksemaan auringonpaisteessa.

Kuun loppuun tulikin sitten toinen sääshokki, kun satoi lunta ja se jopa jäi maahan. Tuntui kovin nopealta siirtymältä joutua parissa viikossa Madeiran päälle 20 asteen lämmöistä muutaman asteen pakkasiin!

Yhteensä marraskuussa tuli juoksua 89 kilometriä. Tuohon kun ynnää patikointikilometrit, niin mennään kyllä yli sadan, mutta mikään liikunnallinen kuukausi ei ollut kyseessä. Tälle kuulle en asettanutkaan mitään kilometri- tai muita tavoitteita, marrasputkikaan ei houkutellut. Loppuvuodelle minulla on vain yksi tavoite, juosta tonni täyteen, ja siitä ei enää paljoa puutu, joten loppuvuonna on varmaan aika alkaa miettiä jo ensi vuoden juoksuja ja tavoitteita!

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Porto Monizin merivesialtaat - hieno päiväretki Madeiralla

Näkökulmastani Madeira on ennen kaikkea luonnossaliikkujan kohde. Saarelta löytyy niin paljon patikointireittejä, että niiden kävelyyn voi käyttää koko loman ja vielä jää kiinnostavia vaelluksia seuraavallekin matkalle. Välillä voi olla kiva viettää myös retkipäivä ilman kävelyä tai tehdä vain lyhyt patikointi (kuten pieni Balcoesin kävely). Varsinkin, jos käytössä on vuokra-auto, kannattaa ehdottomasti retkeillä saarella muutenkin kuin patikointikohteisiin. Tässä retkivinkki merivesialtaille Madeiran luoteiskulmaan Porto Moniziin. 


Retkeily vuokra-autolla Madeiralla

Jos vuokraa auton, huomaa nopeasti, että Madeira on pinta-alaltaan pieni saari, jonka päästä päähän ajamisessakaan ei tunteja tuhraannu. Uudet tunnelit vuoriston alitse nopeuttavat matkantekoa, joten jos majoittuu Fuchalissa, voi hyvin suunnitella päiväretken saaren toiselle laidalle niin, että matkalla ehtii nähdä paljon ja viettää ihan kunnolla aikaa kohteessa.

Suosittelen lämpimästi vuokra-auton hommaamista, jos porukasta löytyy joku, joka uskaltaa ajaa serpentiiniteillä. Tiet ovat hyvässä kunnossa ja nopeudet ovat vuoristossa alhaisia, mutta maisemat ovat kyllä jänniä ja yli 10 % mäet ihan peruskauraa. Jyrkin mäki, jota me ajoimme, oli nousukulmaltaan 32 %. Mitä pienempi auto, sitä paremmin sen saa pikkuruisiin parkkiruutuihin ja pääsee ohittamaan tien penkereelle yleisesti parkkeeratut autot. Toki sitten kannattaa varautua siiten, että auton tehot meinaavat loppua ylämäkiin. Yleisesti suositellaan automaattivaihteista autoa. (Oma hovikuskini tosin oli vain innoissaan pikkuisessa avokattoisessa manuaali-Fiatissamme, kun mäkeä ei päässyt jurnuttamaan ylös edes kakkosvaihteella, mutta moni muu arvostanee vaivattomampaa matkantekoa automaatilla...)

Me teimme reissulla pari ajelupäivää siten, että suuntasimme pohjoisrannikolle ja pysähdyimme, kun eteen tuli jokin kiinnostava juttu. Madeiralla on paljon upeita näköalapaikkoja ja niihin osoittavat Miradouro-kylttejä seuraamalla löytyy parkkipaikka sekä taatusti jotain hienoa nähtävää. 

Sääennusteet Madeiralla ovat vähemmän luotettavia, tai ainakaan me emme löytäneet sääpalvelua, joka olisi pystynyt kertomaan säätilasta jotain arvausta varmempaa. Saarella on pieniä mikroilmastoja, ja vaikka jossain sataa ja on pilvistä, voi vain lyhyen etäisyyden ja jonkin vuorennyppylän takana olla mitä aurinkoisin keli. Yksi toimiva keino miettiä retkipaikan kohdetta on tarkistaa aamulla Madeiran lukuisista webbikameroista, miltä muualla näyttää, ja suunnata sitten auton kohti selkeältä näyttävää kylää. 

Jos uimaan pulahtelu erikoisissa puitteissa kiinnostaa, niin vahva päiväretkisuositus Porto Moniziin. Kylä sijaitsee aivan Madeiran saaren luoteiskolkassa, mutta koska saari on tosiaan niin pieni, ajaa Funchalistakin sinne vain tunnin verran. Suosittelen myös ajamaan eri reittejä tulo- ja menomatkalla. Jos ei muuten aio vierailla Paul da Serran ylängöllä, niin sitä kautta kannattaa ainakin ajaa Porto Moniziin! Lehmävaarakyltit eivät ole tiellä turhan takia, mutta siitä sitten enemmän tulevassa postauksessa... :D



Porto Monizin merivesialtaat

Porto Moniz on kuuluisa merivesialtaistaan, ja ne ovatkin todella vierailun arvoiset. Madeiralla ei ole hiekkarantoja kuin pari hassua, eikä saari olekaan mikään auringonpalvojan kohde. Olen aiemmin vieraillut Madeiralla vain helmi-maaliskuussa ja silloin merivesi on ollut viileimmillään. En ollut ennen tätä reissua käynyt kertaakaan Madeiralla meressä uimassa! Nyt puute tuli korjattua ja loka-marraskuun taitteessa Atlantin vesi oli vielä varsin lämpöistä, vähintään 20 asteista.

Merivesialtaat ovat muodostuneet vulkaanista alkuperää olevien kivimuodostelemien väliin ja luonnonaltaisiin on tehty pienet reunavallit, jolloin tyynellä säällä altaiden vesi lämpiää auringossa. Kovassa aallokossa merestä virtaa altaisiin uutta, viileämpää vettä, mutta altaat eivät suoraan ole yhteydessä mereen eikä niissä siten tunnu merivirrat tai aallot. Madeiran rannoilla uiminen on terävien rantakivien, virtauksien ja Atlantin aaltojen vuoksi haastavaa, mutta altaisiin on tehty portaat.

Porto Monizissa on itseasiassa kahdet merivesialtaat. Maksullisessa uimalassa (sisäänpääsy n. 5 euroa) on suihkut ja pukukopit sekä uimavalvojat. Jos haluaa luonnontilaisemman kokemuksen, löytyy Cachalote-ravintolan luota pienempiä altaita ilman palveluita. Me ihastuimme näihin luonnontilaisiin altaisiin. Laajalla alueella oli hiekkapohja ja uskomattoman kirkkaassa vedessä sai uiskennella kalojen seassa! Kävimme ensin Cachaloten altailla ja suuntasimme sitten maksulliseen uimalaan. 

Uimalassa suurta hupia näytti olevan reunamuurilla istuskelu ja isojen aaltojen odottelu. Isoimmat vaahtopäät nousevat uimalan reunamuurille ja pyyhkivät sillä istuvat uimarit alas veteen. Muurilla on kävely ja seisominen kielletty juuri isojen aaltojen takia. Vaikka luonnontilaisemmat altaat olivat tunnelmaltaan hienot, oli Atlantin vesi niin suolaista, että se kuivui iholle valkoiseksi kerrokseksi, ja siksi oli paikallaan käydä uimalassa suihkussa ennen vaatteiden pukemista. 

Porto Monizissa on myös lukuisia ruokapaikkoja ja kahviloita, ja myös turistibussit pysähtyvät siellä, joten yksin ei saa uiskennella tai ruokailla. Tilaa on kuitenkin altailla runsaasti. Me onnistuimme valitsemaan vierailuun aurinkoisen päivän ja altaat olivat todella kiva päiväretkikohde!

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Black Fridayn täsmätärpit

Tässä muutama valikoitu tärppi verkkokauppojen Black Week ja Black Friday -tarjouksista. Joka vuosi joululahjoja miettiessä pyrin siihen, etten ainakaan hankkisi mitään turhaa tavaraa. Alennuksien ei kannata antaa sokaista, vaan hankkia vain sellaista, jolle on oikeasti käyttöä. Aineettomat lahjat, kuten lahjakortit, ovat mielestäni hyvä valinta lahjaksi, ja voi niitä itsellekin hankkia. 

Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen prosentin komissiota (n. 5-10% ostosten loppusummasta). Pelkästä linkin klikkaamisesta en hyödy rahallisesti, ainoastaan linkin kautta tehdyistä ostoksista. Mainoslinkit on merkitty tähdellä (*).

Lahjakortti kylpylään - Naantalin ja Ruissalon kylpylätarjoukset

Vedän tällä kertaa tärpeissä hiukan kotiinpäin. :D Muutimme viime vuonna Naantaliin ja olemme tykästyneet tähän pikkukaupunkiin. Jo kuukausia ennen kuin muutosta oli mitään tietoa, kävimme tutustumassa kesäkaupunkiin keskellä sydäntalvea, kun yövyimme Naantalin kylpylässä. Se oli ensikosketukseni kylpylään ja hotelliin, joka on palkittu lukuisat kerrat. Naantali on hieno kesäkaupunki, jossa riittää varmasti nähtävää ja tekemistä lyhyelle vierailulle. Hiukan erilaisen näkökulman kesäiseen Naantaliin saa suppailemalla. Mutta ei talvikaan ole huono aika vierailla Naantalissa! Kylpylän ranta, kirkonseutu ja vanhakaupunki ovat oikein tunnelmallisia tähän aikaan vuodesta.

Tänä vuonna aion kuitenkin napata Black Friday -tarjouksista meille lahjakortin Ruissalon kylpylään. Ruissalokin on ihan naapurissa, joten staycation teemalla mennään. Ruissalossa meillä on aikomus käydä juoksemassa saaren luontopoluilla ja sen jälkeen rentoutua kylpylässä. Ruissalossa kannattaa mielestäni ehdottomasti ottaa huone meren puolelta, vai mitä mieltä olette alla olevasta näkymästä, joka on napattu meren puolella olevan hotellihuoneen ikkunasta?

Olen tosiaan jo parina viime vuonna ostanut lahjakortteja kylpylöihin Black Friday -tarjouksista. Aineettomat joululahjat toimivat hyvin lisäämättä turhaa tavaraa ja lahjan saaja saa elämyksen, jonka voi käyttää haluamassaan seurassa ja silloin kun parhaiten sopii.

Naantalin ja Ruissalon kylpylän lahjakortit tulevat myyntiin Black Friday hinnoilla perjantaina aamulla, mutta näet tarjoukset jo nyt tästä linkistä.*

Lahjavinkkejä juoksijalle

Myös yksi suosikki-verkkokaupoistani, Scandinavian Outdoor, on paikallista alkuperää. Yritys on perustettu Turussa 1970 ja se on edelleen 100% kotimainen, vaikka onkin vuosikymmenten varrella vaihtanut nimensä kansainväliseen muotoon ja laajentanut toimintaansa verkkoon. Toimiva verkkokauppa on yksi syy, miksi tilaan ison osan ulkoiluvarusteistani Scandinavian Outdoorilta. Lähetykset tulevat aina nopeasti, ihan 2-3 päivässä ja palautus on vaivatonta. Poimin tähän muutaman oivan lahjavinkin juoksijalle vaikka pukinkonttiin.

Talvijuoksuilla lisälämpöä tuomaan kannattaa hankkia toppahame. Hame tuo lisälämmikettä lantion alueelle ilman, että sisäreisissä hankaa paksut vaatekerrokset. Toppahameita on erilaisia, aina nilkkapituisista ja untuvatäytteisistä taukohameista lyhyisiin ja hyvin kevyisiin hamosiin, jotka soveltuvat parhaiten juoksuun. Tässä linkissä Scandinavian Outdoorin toppahamevalikoima.*

Sukat voivat tuntua tylsältä lahjalta, mutta niitä kuluu käytössä ja mun toivelistalla on joka vuosi juoksusukkia! Mulla on useammat Bridgerdalen merinosukat*, jotka toimivat loistavasti syksyllä ja talvella juoksulenkeillä. Sukat kestävät hyvin käyttöä ja lämmittävät kylmemmälläkin kelillä ollen kuitenkin myös tosi hengittävät.

Kaikki Scandinavian Outdoorin Black Friday -tarjoukset näet tästä linkistä.*


Hemmottelua

Aineettomien lahjojen lisäksi suosin lahjoissa käyttöön tulevia tuotteita, kuten vaikka kosmetiikkaa tai jotain erikoisen hyvää syömistä. Tässä muutama poiminta hemmottelulahjoiksi.

Body Shopissa on koko viikon Black Week tarjouksena mm. kosmetiikkajoulukalenterit. Verkkokaupassa on myös joka päivä vaihtuva tarjous.*

Näin pimeään aikaan yritän karkottaa kaamosväsymystä mm. syömällä D-vitamiinia. Hyvinvoinnin.fi tarjoaa ravintolisiä ja kosmetiikkaa. Tässä linkki verkkokaupan Black Week -tajouksiin.

torstai 17. marraskuuta 2022

Uutiset, sää ja mää

Keskeytämme Madeiran matkapostaukset säätiedotuksen vuoksi. On p*rkeleen kylmää ja pimeää! Noin. 

Pienoinen sääshokki oli kyllä palata lämpöisästä tähän Suomen marraskuuhun. Viime viikonloppuna oli vielä loistavat ulkoilusäät, mutta tällä viikolla ei ole tainnut näkyä aurinkoa ollenkaan. Ja kylmyys on vyörynyt tänne lounaiseen Suomeenkin, tänään oli mittarissa jo pakkasasteita.

Jos ei jo käynyt ilmi, niin Madeiran reissu oli onnistunut ja oli aivan ihanaa seikkailla saarella patikoiden sekä viettää aikaa myös ihan vain löhöillen hotellin allasalueella. Koska patikoinnit olivat niin hienoja ja kuvamateriaalia kertyi, olen myös innostunut naputtelemaan retkipostauksia oikein urakalla. Joko matkapostaukset kyllästyttävät..? Joku joskus on sanonut, että tykkää lukea blogistani reissupostauksia, joten rohkenen jatkaa vielä muutaman patikointitarinan verran... 

Itselle matkajutut blogeissa ovat aina kiinnostavia ja ennen Madeiran matkaa tuli etsittyä juttuja patikoinneista ja muista retkikohteista. Madeiralla patikointi on todella tärkeä osa saaren matkailua ja netistähän löytyy reittikuvauksia ja matkakertomuksia pilvin pimein. Silti koen, että suomeksi kirjoitetut omakohtaiset tarinat ovat arvokkaita. Kun etsin juttuja patikoinneista, niin englanniksi valitettavasti iso osa hakutuloksista on hakukoneoptimoituja ja mainoksilla kuorrutettuja. Tämä olisi sinänsä ihan ok, mutta parin stoorin kohdalla teksti oli niin geneeristä, että aloin epäillä, onko kirjoittaja edes käynyt kohteessa, josta on mainospostauksen rustannut! Pienen kielialueen etuna on se, että aidot matkakertomukset nousevat Googlen hakutuloksissa korkealle myös ilman optimointia. 

Marraskuu on jo yli puolenvälin, mutta kuun juoksuja on kertynyt vasta hiukan päälle 40 kilometriä. Minkäännäköistä marrasputkea ei ole täällä tehty. Juoksujen suhteen ei nyt ole oikein mitään tavoitetta, juoksen vain fiiliksen mukaan. Se voi kuulostaa mukavalle, mutta itselle sopii parhaiten se, että on jokin tavoite, jota kohti treenata. Sen ei tarvitse olla mikään haastava juttu, mutta kunhan on jotain, mitä tavoitella. Nyt ainoa tavoitteeni on juosta tänä vuonna 1000 kilometriä. Tonni on ollut mulla joskus vuositavoitteena, mutta paremman kunnon myötä tavoite on usein noussut 100 kilometriin kuussa ja 1200 kilometriin vuodessa. Tämä vuosi vaan on ollut sellainen, että juoksutaukoja on kertynyt ja niinpä tonnin tavoite on tälle vuodelle realistinen. Siitä ei nyt ihan mahdottomia puutu, eli aika löysästi saan juoksennella loppuvuonnakin...

Mietin tuossa, että en ole tainnut blogissa mainitakaan olevani tämän syksyn opintovapaalla. En tietenkään vuodata blogiin koko elämääni, vaan jaan täällä vain pienen osan kuulumisista ja pääosassa on juoksu, siihen liittyvät asiat, muu liikunta ja matkailu. Välillä voi sitten jäädä joitain olennaisiakin asioita elämästä jakamatta, vaikka ne eivät mitään salaisuuksia olisikaan... Ja välillä tuntuu, että kirjoitan blogiin asioista ja tunteistani kovin avoimestikin, avoimemmin kuin mitä vaikkapa työpaikan kahvipöydässä saatan höpistä. Fiiliksen mukaan tulee kyllä kirjoiteltua milloin mistäkin. Viime vuonna sain suoritettua avoimessa 50 opintopistettä eli kaksien perusopintojen verran, niin olin tänä vuonna hakukelpoinen maisteriohjelmaan, joka kiinnosteli. Pääsin sisään ja nyt olen tosiaan syksyn ajan tehnyt opintoja täyspäiväisesti. Opintovapaa osaltaan mahdollisti sen, että olimme kaksi viikkoa Madeiralla. Koko matka ei ollut lomaa, vaan miesystäväni teki töitä ja itse tein opintoja etänä muutamana päivänä reissussakin. Näin lomapäiviä ei kulunut ihan tolkuttomasti ja mulla kurssit etenivät matkasta huolimatta. Hiukan kyllä jäin jälkeen ja nyt on pitänyt yrittää kiriä. No, mikäs tässä on koneen ääressä istuskellessa, kun ulkona tulee pimeä jo neljältä eikä kylmyys innosta juurikaan ulkoilemaan sen lyhyen harmaan ajan aikana, kun aurinko on taivaanrannan yläpuolella...

Mikä tämän postauksen pointti mahtoi olla? Kirjoitella muitakin kuin matkakuulumisia... ja ehkä vältellä hetkeksi koulujuttuja. :D

maanantai 14. marraskuuta 2022

Patikointia Madeiralla: Levada do Caldeirao Verde

Vihreän kattilan eli Caldeirao Verden patikointireitistä opaskirjat kertoivat, että reitin varren vesiputoukset olisivat hienoimmillaan sadekelissä tai sateen jälkeen. Tämä olisi siis kävely, joka kannattaisi tehdä myös sadesäällä. Opaskirjat kertoivat myös, että reitillä todennäköisesti kastuu, koska pienet vesiputoukset valuvat rinteestä paikoin suoraan kulkijoiden päälle ja tunnelien lattialla saattaisi olla ihan kunnolla vettä. Emme siis murehtineet sitä, että päivä oli sateinen. No, reitillä opimme, että sataa voi myös liikaa, mutta siitä sitten tuonnempana.


Caldeirao Verde - miten sinne pääsee?


Reitti lähtee Queimadas-nimiseltä paikalta, jonne kulkee alati kapeneva ja loppumatkalta pelkkää ylämäkeä oleva tie. Queimadas on pieni metsäinen puistoalue ja siellä on kahvila ja iso parkkialue. Parkki maksoi 3 euroa ja wc 50 senttiä. Huom! Parkkipaikan ja wc:n voi maksaa vain käteisellä. Infopisteen työntekijä oli happamuudessaan koominen, mutta vaihtaa tarvittaessa rahaa.

Caldeirao Verden levada on yksi Madeiran suosituimmista patikoinneista. Matka Funchalista kävelyreitin alkuun kestää noin tunnin autolla. Bussilla ei pääse ihan reitin alkuun asti, mutta levadalle tehdään paljon opastettuja patikointimatkoja, jos ei halua käyttää vuokra-autoa.

Reittikuvaus löytyy taatusti jokaisesta Madeiran patikointioppaasta ja reitiltä on lähes mahdoton eksyä. Se kulkee levadan viertä vuorenrinteessä, josta ei edes pääse mihinkään sivupoluille ja ainoat risteyskohdat on merkitty opastein. Madeiran isojen vaellusreittien joukkoon kuuluva Levada do Caldeirao Verde on reitti numero PR9.


Kävely Caldeirao Verdellä sadesäässä - vesiputouksia ja tunneleita


Olin odottanut Caldeirao Verden kävelyä, koska levadareitillä olisi edessä useita vesiputouksia sekä kolme erilaista tunnelia! En ollut aiemmin Madeiran levadoilla käynyt tunneleissa, jotka on aikanaan louhittu käsin vuorenrinteeseen. Caldeirao Verde eli vihreä kattila olisi sukellus Madeiran upeaan satumaisen rehevään vuoristometsään ja jossain blogissa reitin kehuttiin olevan jopa Madeiran paras patikointi. Reitti on sinne-ja-takaisin patikointi, eli noin 6,5 kilometriä kääntöpaikalle ja alueen suurimmalle vesiputoukselle, ja sitten samaa reittiä takaisin.

Levadat ovat siis Madeiran saarella sijaitsevia kastelukanavia, jotka kuljettavat vettä saaren sateisilta vuoristoseuduilta alas maanviljelysmaille. Levadat ovat pääosin tasaisia ja patikointireitit kulkevat betonisella tai kivisellä levadamuurilla tai leveämmissä kohdissa ihan polulla levadan vierellä. Caldeirao Verden reitti alkoi leveänä ja keli oli kostea ja tihkusateinen. Emme alkuun jaksaneet kaivaa kertakäyttösadetakkeja repusta. Mietin kyllä vähän varusteita, kun muilla reitille lähtijöillä näytti olevan sateenpitäviä kuorivaatteita, ja itsellä oli kevyet juoksutrikoot ja vain vähän vettä hylkivä takki. Oli kuitenkin niin lämmin, lähes +20 astetta, että arvelin tarkenevani, vaikka kastuisinkin.
Alun leveän polun jälkeen reitti muuttuu kapeammaksi ja suuri osa kävelystä kulkeekin noin puoli metriä leveää levadamuuria pitkin. Kaikissa kapeissa kohdissa turvana on vaijerikaide. Alkuun minua hiukan jännitti, olisinko kapeissa kohdissa ongelmissa korkeanpaikankammoni kanssa, mutta kasvillisuus polun vieressä oli niin tiheää, että jos siinä vieressä jonkinlainen putous olikin, se peittyi vihreyteen. Ihan muutamassa kohtaa oli vähän ilmavampia kohtia ja olisi ehkä ollut jonkinlainen näkymäkin, ellei olisi ollut niin pilvistä.

Caldeirao Verdellä pääasia olikin näköalojen sijaan levadan ympäröimä vihreys ja vesiputoukset. Paikoin tosiaan pienet vesiputoukset tulivat rinteestä suoraan polulle ja lähes koko matkan levadan vierellä kulkeva rinne oli kasvien peitossa. Nimensä mukaisesti reitti oli huikean vihreä ja vehreä.

Parin kilometrin jälkeen tultiin ensimmäiselle hiukan isommalle putoukselle, jossa virtaava vesi piti ylittää kiviä pitkin. Muutamassa muussakin kohtaa reitti poikkesi levadan viereltä, koska kohta oli sortunut tai kasvanut umpeen, ja näille kohdille oli rakennettu kiertoreitille portaita. Reitiltä on mahdoton eksyä, koska koko ajan seurataan levadaa ja reitiltä poikkeamista ei käytännössä pysty tekemään. Levada on hakattu suoraan vuorenrinteeseen, ja rinnettä on mahdoton lähteä harhailemaan sen enempää ylös kuin alaskaan.

Noin neljän kilometrin kohdalla tuli vastaan iso vesiputous, jossa vesi syöksyi kohisten alas jyrkänteeltä kymmeniä metrejä polun yläpuolelta. Sade oli edelleen lähinnä tihkua, mutta ympäristö oli kaikin puolin hurjan kostea ja polulle alkoi muodostua isoja lammikoita.

Levadatunnelit


Pian edessä oli reitin ensimmäinen tunneli. Vasta tunnelille päästessä jaksoimme kaivaa sadetakit repusta samalla kun laitoimme otsalamput päähän. Itse olin onnistunut jo kastumaan melkoisesti, joten vaihdoin kuivempaan paitaan ja vedin sitten sadetakin päälle.

Ensimmäinen tunneli oli melko lyhyt. Olin etukäteen ajatellut, että ahtaat tunnelit tuntuisivat ehkä inhottavilta, mutta nyt ne olivat reitin ainoat kuivat kohdat ja sinällään tervetullutta vaihtelua. Caldeirao Verdelle pääsee vain kolmen tunnelin kautta. Ensimmäinen on lyhyin ja korkein. Sen jälkeen tunnelit pitenevät ja muuttuvat paikoin mataliksi. Kolmas tunneli oli vain 160 senttiä korkea, eli siellä piti mennä koko matka kyyryssä. Onneksi tunnelien pohjalla ei ollut kovin syvää vesikerrosta.

Kahden pisimmän tunnelin keskivaiheilla oli reikä ulos kalliorinteessä. Siinä kohtaa pystyi seisomaan suorassa, vetämään raikasta ilmaa ja kurkkaamaan hienoja näkymiä vihreille vuorenrinteille.

Kääntöpaikalle ei ihan päästy


Tunnelit ohitettuamme edessä olikin kohta, jossa levada tulvi yli ja vesi virtasi levadamuurin yli. Luulin kenkieni olevan jo märät, mutta oikeasti märät ne olivat vasta, kun olimme kahlanneet tulvivan kohdan yli. Edessä oli vielä toinenkin tulviva kohta, ja sen jälkeen kengissä litisikin koko loppumatkan ajan vesi varpaiden välissä.

Koska patikointi on niin kehuttu ja erikoinen, on siellä aina paljon väkeä liikkeellä. Niin nytkin, vaikka sää oli tosiaan hyvin pilvinen ja sade vain yltyi päivän mittaan. Meitä vastaan tuli isompi, oppaan kanssa kulkeva ryhmä, joka kertoi, että reitti on poikki ennen kääntöpaikkaa. Vesi tulvi niin rankasti, ettemme tulisi pääsemään kääntöpaikan isolle vesiputoukselle. Matkaa olisi vielä ollut joitain satoja metrejä, tai maksimissaan kilometrin verran, mutta päätimme tuossa kohtaa kääntyä takaisin.


Tuppaan huolestumaan vähän kaikesta ja oli pieni helpotus kääntyä takaisin, sillä tulviva levada oli saanut minut miettimään alueella tapahtuvia maanvyöryjä ja sen sellaista. Vaikka toki tuolla seudulla sataa paljon aina, joten tuskin tuolloin mitenkään poikkeuksellisen märkää oli. Mutta olin jo kastunut läpimäräksi ja paluumatka olisi se sama noin kuusi kilometriä, mikä oltiin patikoitu jo mennessä, joten tuossa kohtaa kääntyi jo mielellään takaisin päin.

En tiedä, johtuiko sateesta ja polun liukkaudesta, mutta reitillä kävi kaikenlaisia pieniä sattumuksia. Käännyttyämme takaisin takanamme kulkenut saksalainen vaeltaja putosi yhtäkkiä - humpsista vaan - levadaan, joka oli tuolla kohtaa vielä varsin syvä, melkein vyötäröön asti. Hänelle ei onneksi käynyt kuinkaan. Takaisin päin tunneleissa kyyristellessämme edellä mennyt patikoija löi päänsä matalaan kattoon ja kaatui siitä sitten tunnelin pohjalle. Tuossakaan ei käynyt pahemmin, kuin että vaatteet mutaantuivat. Isossa porukassa vaeltaneilta suomalaisilta kuulimme, että heidän porukastaan yksi oli pudottanut puhelimensa levadaan! Mekään emme välttyneet sattumuksilta, vaan levadaan putosi yksi vesipullo, jota emme enää paluumatkalla löytäneet (virtaus levadassa oli todella kova). Ja repussani ollut opaskirja kastui käyttökelvottomaksi! Onneksi mitään pahempaa ei sattunut.

Paluumatka Queimadakseen


Koska tunnelit olivat ainoat kuivat kohdat koko reitillä, nautimme hiukan eväitä viimeisen tunnelin suuaukolla ennen taivasalla kulkevan osuuden alkua. Paluumatkalla isonna jylisevä putous oli entistäkin vaikuttavampi. Sen kohinan kuuli jo kaukaa ja lähellä se peitti kaikki äänet, edes huutaen ei meinannut kuulla toista! Lähempänä lähtöpistettä olleen pienemmän putouksen luona ei enää päässyt kiviä pitkin kuivin jaloin, vaan vesi huuhteli mutaiset kengät toviksi puhtaiksi.

Menomatkalla nopein kilometrimme oli ollut noin 16 min/km, kun taapersimme eteenpäin ihmetellen ja kuvaten kaikkea. Paluumatkalla hitain kilometri mentiin tuota vauhtia, kun marssimme reippaasti kohti vuokra-autoa ja kuivia vaatteita. Jos jokin kohta oli mennessä näyttänyt jännittävältä, ei niistä jaksanut paluumatkalla enää välittää, kuten ei mutalammikoista polullakaan.

Patikoimme noin 12 kilometriä, vaikka emme päässeetkään ihan reitin loppuun. Vaikka reitti oli hyvin tasainen, piti jalkoja jonkin verran nostella kivikoiden ja lätäköiden yli, joten vaellus tuntui minulla myös jaloissa. Olimme aivan litimärkiä päästessämme takaisin autolle. Kiedoin päähäni pyyhkeen kuin hiustenpesun jäljiltä ja vaihdoin aivan kaikki vaatteeni pikkuruisessa vessakopissa taiteillen.

Kun lähdimme Queimadaksesta, laskeuduimme joitain satoja korkeusmetrejä ja ajoimme muutaman kilometrin ensimmäiseen vastaantulevaan kylään ruokailemaan. Siellä paistoikin sitten aurinko täydeltä terältä! Madeiran sateet ovat todella paikallisia ja vaihtelevia. Joillain alueilla vuoristossa sataa lähes aina ja jotkin rannikkokylät taas ovat kuuluisia aurinkoisuudestaan. Hauska mikroilmastojen saari.

Levada do Caldeirao Verde oli hieno patikointi vihreään satumetsään. Litimäräksi kastellut keli ja tulviva levada tekivät retkestä seikkailun!

keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Intro Madeiran levadoihin: Patikointi Balcoesin näköalapaikalle

Kirjoittelen näitä Madeiran matkapostauksia hiukan epäjärjestyksessä. Tuo Ponta se Sao Lourencon patikointi oli niin hieno, että teksti tuli vähän kuin itsestään ja julkaisin sen ensimmäisenä, vaikka se oli itseasiassa vasta meidän kolmas patikointireitti ja toinen pitkä kävely reissussa. Ensimmäinen pieni kävely tehtiin Balcoesin näköalapaikalle, jossa olen vieraillut aiemminkin 6 vuotta sitten.

Ajattelin kirjoittaa Balcoesista oman postauksen, sillä vaikka reitti on lyhyt ja helppo, se on oikein kiva ja toimii sopivana introna tai prologina Madeiran pidemmille patikointireiteille. Jos haluaa kävellä jonkin reitin, mutta kunto ei riitä pidempiin matkoihin tai jyrkkiin nousuihin, niin Balcoes on hyvä vaihtoehto. 

Levadat ovat siis Madeiran saarella sijaitsevia kastelukanavia, jotka kuljettavat vettä saaren sateisilta vuoristoseuduilta alas maanviljelysmaille. Levadat ovat pääosin tasaisia ja patikointireitit kulkevat betonisella tai kivisellä levadamuurilla tai leveämmissä kohdissa ihan polulla levadan vierellä. Balcoesin reitti on yksi saaren lyhyimmistä levadareiteistä.

Levadareitti lähtee Ribeiro Frion kylästä, joka on lähtöpiste myös monille pidemmille levadoille (mm. suosittu reitti Portelaan). Ribeiro Friossa pysähtyvät myös turistibussit ja sinne pääsee Funchalista bussilla. Oletettavissa on siis ruuhkaa. Jos on liikkeellä vuokra-autolla, voi sen joutua jättämään melko kauas tien varteen jos saapuu myöhään, mutta varsinaisesti täyteen paikka ei voi tulla, kun mitään parkkipaikkaa ei edes ole, vaan autoja on peräperää tienpenkereellä. 

Myös Balcoesin reitillä on aivan varmasti muita kulkijoita. Mutta levadan vierusta on leveä ja tasainen, joten siinä pääsee hyvin ohittamaan ja toisaalta ei haittaa, vaikka olisi muita hitaampi kulkija. Reitti kulkee vihreässä laurisilva-metsässä levadan viertä ja päättyy näköalapaikalle, josta hyvällä säällä voi nähdä Madeiran korkeimmat vuoret ja huonommallakin yleensä pohjoisrannikko ja meri pilkistelee pilvien lomassa.

Matka näköalapaikalle on yhteen suuntaan vain 1,5 kilometriä, mutta matkan varrella on myös pieni baari, jossa voi levähtää. Vieressä soliseva levada ja erilaisten kasvien bongailu jouduttavat matkaa. Näköalapaikalla on todennäköisesti muitakin, ellei ole liikkeellä aikaisin tai myöhään. Tällä kertaa näköalapaikalla hengasi myös paikallinen kissa! Reissullamme tuli sadekuuroja ja korkeimpien huippujen näkymän peitti pilviverho, mutta rinteitä vasten heijastui hieno sateenkaari ja pohjoisrannikolla näkyi meri. 

Jos haluaa tehdä Ribeiro Frioon kokopäiväretken, niin Balcoesin jälkeen voi suunnata ympyräreitille, joka kulkee Feiteras da Baixon ylängölle ja laskeutuu sitten takaisin Ribeiro Frioon. Tuo reitti on kuvattu tarkemmin tässä postauksessa. Balcoesin kävelylle voi myös pysähtyä vaikkapa matkalla Santanaan ja pohjoisrannikolle, jos haluaa ajaa sumuisen metsän kautta pikkuteitä mieluummin kuin isompia teitä ja tunneleita. Me teimme juuri noin, eli pysähdyimme kävelemään ja kahville ja jatkoimme sitten kohti Santanan perinnetaloja ja pohjoisen jylhiä rantoja. Balcoes oli mukava pikkukävely muun retkeilyn lomassa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...