torstai 31. lokakuuta 2019

Lokakuun retket ja reippailut

Lokakuu on usein ollut mulla kova juoksukuu. Tänä vuonna oli kuitenkin tiukkaa saada edes satanen täyteen. Alkukuusta oli työkiireitä ja nyt loppukuusta reissu, joten juoksun mahduttaminen elämään oli tavallista haastavampaa. Toisaalta tavoitteena ei ollut muuta kuin juosta se satanen, eikä siinä lopulta ollut juuri haastetta, enemmänkin olisi mennyt. Kuun juoksut olivat rentoja kirmailuja muun elämän lomassa. Välillä kivassa syyssäässä ja ruskaa ihaillen, mutta enimmäkseen sellaisia lenkkejä, joista ei jäänyt juuri mitään mieleen.


Mieleenpainuvaa oli sen sijaan miniloma pohjois-Italiassa. Huikeat patikointimaastot Dolomiiteilla olivat todellinen elämys. Auringonpaiste ja yllättävän lämpimät kelit toivat mukavan breikin Suomen syksyn keskelle.

Patikointikilometrejä kertyi kahdella vaelluksella 24 km ja kuun juoksut nousivat 102 kilometriin. Kuun alussa juoksin vielä poluilla, mutta loppukuusta valitsin vettyneiden metsäpohjien sijaan tasaista juoksualustaa. Juoksin enimmäkseen lyhyitä lenkkejä, arkena työpäivän jälkeen (tai työmatkalla) ja viikonloppuisin sitten pidempi lenkki. Helppoja juoksuja, jotka onneksi mahtuivat muuten täyteen kalenteriin.


Juoksun suhteen loppuvuosi on mulla erilainen kuin oikeastaan yhtenäkään aiempana vuonna. Vuoden päätavoite, Nuuksio Classic, oli jo syyskuun alussa ja sen jälkeen juoksukalenterini on ollut käytännössä tyhjä. Kuukausittaisille juoksuille asetin tavoitteeksi saada satanen täyteen joka kuussa. Eipä sekään ihmeitä vaadi, mutta on toki talvikuukausina hiukan työläämpää kuin kesällä. Monin tavoin tämä loppuvuosi on kuitenkin sellainen, että juoksu ei ole millään lailla pääosassa, vaan lenkkejä tulee juostua kalenteriin ja muuhun elämään sopivissa kokoissa.

Jotain hiukan spesiaalimpaa loppuvuoden juoksuun tuonee taas pistesuunnistus. Turku Street-O:n talvisarjan avaus oli eilen. Otsalamppupäitä oli kaupunkisuunnistamassa parisataa, joten rastien löytäminen oli ehkä hivenen helpompaa. Reittisuunnittelussa oli omat haasteensa isojen teiden halkomalla alueella, mutta keskityinkin enemmän fiilistelemään Halloween-teemaisilla rasteilla kuin optimoimaan reittiäni. Teemaan sopivasti kellossani oli suunnistuksen päätteeksi kilometrejä 6,66!


Mun koko vuoden juoksukilometritavoite oli 1200 kilometriä. Ja hupsista, sehän tuli täyteen viime viikonloppuna! En tosin huomannut tavoitteen täyttymistä ennen kuin tänään, kun tsekkailin näitä tämän kuun juoksuja. :D Joskus se on näin helppoa.

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kuvaterveiset Dolomiiteilta ja Venetsiasta

Ciao! Miniloma pohjoisessa Italiassa on takanapäin, ja oli kyllä upeasti onnistunut reissu! Tässä muutama kuvapoiminta matkalta.


Dolomiiteilla oli hieno ruska ja meille sattui aurinkoiset kelit, jossa kellastuneet lehtikuuset oikein hehkuivat vuorimäntyjä ja vuorenseinämiä vasten. Teimme kaksi patikointireissua, Tre Cime di Lavaredon kierroksen sekä patikoinnin Sorapis-järvelle, ja molemmista on tulossa omat jutut tänne blogiin.


Vuoristossa patikoinnin jälkeen oli kiva nauttia auringonpaisteesta ja lähes hellelukemista merenpinnan tasolla. Venetsia oli vierailun arvoinen, mutta ihmisten paljous ja tungos avaran luonnon jälkeen rasitti, ja muutaman tunnin kiertely kaupungissa oli aivan riittävästi.


maanantai 21. lokakuuta 2019

Matkailumietteitä

Reissujutut - tykkään lukea niitä blogeista ja jos on itse ollut matkalla, on siitä yleensä kiva myös kirjoittaa. Vaikka blogin pääosassa onkin juoksu, on vuosien varrella tänne kertynyt myös useampi reissupostaus. Matkajuttuja myös haetaan paljon, joten päätin koota kaikki matkajutut omalle sivulleen löytämisen helpottamiseksi.

Matkakertomukset -välilehti löytyy nyt blogin päävalikosta! Vastaan myös tosi mielelläni, jos lukijoilla on kysyttävää paikoista, joissa olen käynyt!


Kun nyt sain vihdoin alkuvuoden juoksuloman polkujuoksupostaukset naputeltua blogiin, onkin jo seuraavan reissun vuoro. Miniloma pohjoisessa Italiassa on loppuviikon ohjelmassa ja siitä tulee varmasti jotain juttua myös blogiin sekä instaan.

Matkailusta ei oikein nykypäivänä voi puhua mainitsematta lentomatkustuksen vaikutusta ilmastonmuutokseen. Matkustamista ja lentämistä en halua lopettaa, koska monet haaveistani liittyvät matkailuun ja nuorempana ei ollut samalla lailla mahdollisuuksia matkustaa kuin nykyisessä elämäntilanteessa. Mietin kuitenkin kohteiden valintaa ja reissaamisen mielekkyyttä tarkkaan ja olen pyrkinyt löytämään kivoja matkakohteita myös lähialueilta.

Italian reissun osalta päädyin maksamaan lennoista päästöhyvitysmaksut. Tutkin eri vaihtoehtoja, ja törmäsin mm. tähän Apu-lehden vertailuun sekä tähän Rantapallon artikkeliin. Näiden perusteella päädyin maksamaan lentojen ilmastokompensaatiosta.





torstai 17. lokakuuta 2019

Polkujuoksua Kanarialla: paahteinen vaellusreitti Fatagasta Artearaan

Helmikuisella juoksulomallani Gran Canarialla juoksin jokaisena reissupäivänä. Ensimmäinen polkujuoksu oli sen verran pitkä ja rasittava, että jaloissa tuntui lähes koko loppuloman ajan. Halusinkin, että seuraava juoksureitti olisi hivenen lyhyempi.



Vaellusoppaista ei suoraan löytynyt sopivanpituista reittiä. Olin kiinnostunut Artearan alueesta, jossa sijaitsi Kanariansaarten alkuperäiskansan hautausmaa ja museo, ja mietin, miten kierroksen siellä voisi yhdistää polkujuoksuun. Suunnittelin, että jospa juoksisin alueelta Maspalomasiin, tämä reitti oli nimittäin kuvattuna parissakin kirjassa. Mutta reittiä moitittiin tylsäksi ja siltä se vähän näyttikin bussin ikkunasta käsin. Tuo reitti ei edes olisi ollut polkujuoksua vaan hiekkateitä. Kun satuin vielä bussipysäkillä jutustelemaan parin vaeltajan kanssa, sain vahvistuksen tälle käsitykselleni, reitti Artearasta Maspalomasiin ei saanut suosituksia.


Onneksi minulla oli hyvä kartta. Tilasin ennen reissua itselleni Gran Canaria Tour & Trail -kartan (mainoslinkki Adlibris-verkkokauppaan) ja hyödynsin sitä nyt reittisuunnittelussa. Tutkailin ja hiukan googletin, niin sopiva reitti olikin selvillä. Sopivalla etäisyydellä pohjoiseen sijaitsi Fatagan vuoristokylä, josta pääsisin vaelluspolkua pitkin Artearaan, ja sitten voisin kiertää Artearassa sijaitsevan arkeologisen puiston ja alkuperäiskansan hautausmaan.

Bussi numero 18 Maspalomasista vuoristoon oli taas se linja, johon hyppäsin. Tällä kertaa määränpää oli selvästi lähempänä kuin ensimmäisellä polkujuoksullani, mutta samat serpentiinit olivat jo matkalla. Bussi ajoi Artearan ohi, joten näin vilaukselta polkujuoksun reittiä jo bussista.


Jäin poissa Fatagan pikkukylässä ja minimaalisen kyläkierroksen jälkeen suunnistin kartan kanssa vaelluspolun alkuun. Vaellusreitti nousi kylätietä pitkin ylemmäs maaseutu-ympäristöön ja jatkui kivikkoisena polkuna peltojen välissä. Maatiloilla viljeltiin perunaa ja joitain hedelmiä, mutta pian pellot jäivät taakse ja polku jatkui hyvin kuivassa ja karussa maisemassa.





Polun varrella kasvoi kukkivia kaktuksia ja valtavia ohdakkeita, sekä jokunen yksittäinen puu. Sää oli todella paahteinen, mutta ei mitenkään tukalan kuuma. Nautin juoksusta ja kuivasta kuumuudesta, sillä kokemus oli niin erilainen verrattuna aiempiin polkujuoksuihini. Ensimmäisellä polkujuoksullani menin ylös-alas vuorenrinteitä, mutta nyt maasto oli tasaisempaa, tosin alamäkeä oli nytkin runsaammin.


Pian olinkin jo kivikkoisen rinteen laella ja Artearan kylä häämötti alapuolellani. Jyrkässä laskeutumisessa meni tovi ja kylään saavuttuani pidin evästauon ennen kuin jatkoin matkaa. Artearan ympäri pääsi kiertämään polkuja ja pikkuteitä pitkin, ja tämän reitin kuvaus löytyy mm. kirjasta Gran Canaria Retkeilyopas - 40 kauneinta vuoristo- ja rantareittiä.


Jatkoin polkuja pitkin kivikkoisessa maastossa juosten ja kävellen tuota reittiä alueen ympäri, ja pysäytin kelloni kierroksen jälkeen 8 kilometria mittarissa.



Artearan hauta-alue on käytännössä iso kivikkoalue, jossa kivivyöry on peittänyt alleen ison osan laaksosta. Laakson rannikon puoleisessa päässä sijaitsee palmukeidas, mutta muuten alue on hyvin karu ja kivikkoinen. Alueella on myös kaksi kamelisafareja tarjoavaa yritystä, joissa pääsee myös kahville. Totesin näistä pohjoisemman siistimmäksi ja kävin siellä juomassa smoothien odotellessani paluubussia.




Tämä reissu oli selvästi lyhyempi kuin ensimmäinen polkujuoksuni Gran Canarialla. Ja hyvä niin, sillä maasto ei tarjonnut ollenkaan varjopaikkoja ja keli oli aurinkoinen ja lämmin. Myös jalkani olivat aika väsyneet ja tämäkin reitti oli alamäkivoittoinen. Reitti oli kuitenkin kiva ja helposti saavutettavissa Maspalomasista, koska kaikki linjan 18 vuorot pysähtyivät sekä Fatagassa että Artearassa.

perjantai 11. lokakuuta 2019

Polkujuoksua Kanarialla: Roque Nublo ja vuoristokylästä toiseen vaellusreittejä pitkin

Muistatteko, että olin juoksulomalla Kanarialla tuossa alkuvuodesta? Lupailin silloin postaukset polkujuoksuistani vuoristossa. Tuota, krhm, tähän ne kootut selitykset…  No, eihän kukaan nyt Kanarialle kesällä reissaa, joten nyt syksyn tullen postaukset ovatkin paljon ajankohtaisemmat. :D

Reissun pisimmän polkujuoksun tein Gran Canarian keskusvuoristossa. Ayacatan vuoristokylästä suunnistin pilvikallioksi kutsutulle Roque Nublolle ja sieltä reitin päätepisteeseen Tejedan vuoristokylään.


Vaellusreitit Gran Canarialla: miten sinne pääsee ja mistä tietoa?


Reittikuvaus tästä juoksustani löytyy mm. Pentti Korpelan kirjasta Hiekkadyyneiltä lumihuipuille : Gran Canarian patikointiopas.  Kannattaa huomioida, että kirja on vuodelta 2006, eli reittiohjeisiin kannattaa suhtautua hieman varauksella. Reitin alkuosa Ayacatassa oli sen verran umpeenkasvanut, että minulla ainakin meni tovi löytää oikealle polulle. Reitti onneksi seuraa pääosin merkittyjä virallisia vaellusreittejä, joilla on helppo suunnistaa. Kehotankin hankkimaan reissulle mukaan kunnon kartan, johon on merkitty vaellusreitit, niin suunnistaminen luonnistuu.


Itse sain loistavan vinkin polkujuoksun fb-ryhmästä. Siellä suositeltiin ostamaan reissuun mukaan Gran Canaria Tour & Trail -kartta (mainoslinkki Adlibris-verkkokauppaan). Tilasin kartan ja käytin sitä sekä reittisuunnitteluun että maastossa, ja voin suositella! Koko saaren kattava kartta oli kiva jo bussimatkoilla, kun pystyin seuraamaan bussin etenemistä serpentiiniteillä kohti määränpäätäni, ja tiesin hyvissä ajoin, missä jäädä poissa. Vaikka monesta opaskirjasta löytyykin reittikuvauksia, on niissä yleensä huonommat kartat, joten myös vaellusreiteillä kartasta oli hyötyä. Netin toimivuuteen ei vuoristossa voi luottaa, joten siksikin suosittelen paperikarttaa.


Halusin juosta Roque Nublolle, koska se on yksi Gran Canarian kuuluisimpia luonnonnähtävyyksiä. Kyseessä on valtava siirtolohkare korkealla vuoristossa tasaisen kallionlaen päällä. Bussilla ei pääse nähtävyydelle johtavan kävelyreitin alkuun, mutta alueelle voi patikoida (tai juosta) joidenkin kilometrien päästä Ayacatan kylästä.

Bussi numero 18 on oiva kyyti Maspalomasista usealle hienolle vuoristoreitille. Bussiaikataulut kannattaa lukea huolella, sillä niissä on paljon vaihtelua, eikä joka vuorolla pääse yhtä pitkälle. Tie Maspalomasista vuoristoon on melkoista serpentiiniä, joten jos on paha korkeanpaikankammo, voi bussimatka olla melkoisen jännittävää kyytiä.

Ayacata - Roque Nublo


Matkustin siis Maspalomasista bussilla numero 18 Ayacatan vuoristokylään. Lähdin kylästä kahvin ja kahvilan vessan jälkeen etsimään reitin alkupistettä Korpelan kuvauksen perusteella. Meinasin jo hiukan hermostua, kun selkeän polun sijaan harhailin umpeenkasvaneessa pusikossa. Onneksi rinnettä ylöspäin noustessa vastaan tuli vihdoin virallisen vaelluspolun reittiopaste ja saatoin huokaista helpotuksesta, oikea polku oli löytynyt.




Ensimmäinen etappi nousi Ayacatasta kohti La Goletaa, josta lähtee useampikin vaellusreitti. Tämä päälle parikilometrinen osuus oli enimmäkseen loivaa nousua harvaa mäntymetsää kasvavassa maisemassa. La Goletasta lähtevistä reiteistä suosituin on juurikin tuo Roque Nublolle johtava vaellus, jonne itsekin suuntasin.



Tämä osuus ylängöllä tarjosi jo hiukan jännitystä ja huikeita näkymiä. Polku kipusi ylemmäs ensin mäntymetsässä ja vähitellen karummiksi muuttuvissa maisemissa. Reitin alkupiste Ayacata sijaitsi noin 1300 metrin korkeudessa ja Roque Nublo oli reitin huippukohta 1800 metrissä.

Roque Nublolla pidin lounastauon. Vaikka vaellusreitillä oli pitkin matkaa muitakin kulkijoita, löytyi lohkareen juurelta tuulelta suojassa oleva tasanne, jossa vain kyyhkyset olivat seuranani. Maisemat olivat melko huikeat.




Roque Nublo - La Culeta


Roque Nublolta laskeuduin jonkin matkaa samaa reittiä alaspäin, kunnes jatkoin kohti La Culetan kylää vievää vaellusreittiä. Kun reitin suosituin osuus jäi taakse, myös muut kulkijat vähenivät lähes tyystin. Opaskirjat kertoivat, että laskeutuminen voisi olla paikoin jännittävä korkeanpaikankammosta kärsivälle. Mullahan on aiemmin ollut korkeanpaikankammo, mutta olen onnistunut parantumaan siitä ainakin osittain. Laskeutuminen ei tuntunut mitenkään pelottavalle, mutta matkan varrella riitti kyllä hienoja maisemia.







La Culeta - Tejeda


La Culeta oli pikkukylä, jossa olisi voinut pysähtyä kahville, mutta jatkoin matkaa samantien. Kylästä lähtiessä vaelluspolku ylitti kivisillan ja kääntyi taas kohti Roque Nubloa samalla kun kohosi taas kohti seuraavaa vuorennyppylää. Polun varrella kasvoi runsain mitoin mantelipuita, jotka kukkivat ihastuttavasti auringonpaisteessa. Polku oli täynnä mantelien kuoria ja puissakin oli muutama kypsä manteli. Poimin kourallisen manteleita tuliaisiksi kotiin.



Reitti kohosi taas kohti korkeampia harjanteita ja tuli tienhaaraan, josta käännyttiin kohti päätepistettä Tejedan kylää. Päätin kuitenkin jatkaa vielä hiukan pidemmälle, koska opaskirjojen mukaan sieltä olsi hienot näkymät. Tässä vaiheessa kilometrejä oli takana jo noin 11, mutta jalka nousi keveästi. Harjanteen laelta oli näkymät kahteen suuntaan ja sieltä käännyin takaisin päin ja alamäkiosuudelle kohti Tejedaa.

Jaloissa alkoi jo tuntua, että laskeutumismetrejä riitti ja kivikkoisella polulla piti olla tarkkaavainen. Samalla minusta tuntui, että alamäkijuoksu polulla sujui ehkä paremmin kuin koskaan aiemmin. Tällä osuudella polku oli paikoin kapeampi ja maisemat karumpia kuin reitin alkuosassa.





Hassusti olin osannut hienosti suunnistaa vuoriston vaelluspoluilla, mutta kun lähestyin Tejedaa ja viimeinen kilometri piti mennä asfalttitietä, onnistuin kääntymään väärään suuntaan. Huomasin erheeni vasta kipiteltyäni melkein kilometrin, joten taisin tuossa vaiheessa olla reissusta jo hiukan uupunut. Lisälenkki toi siis lähes pari kilometriä extraa ja Tejedassa olin melkein 16 km mittarissa.


Opaskirjat  kehuivat Tejadaa Gran Canarian kauneimmaksi vuoristokyläksi. Kylä olikin oikein viehättävä, ja siellä oli sen verran nähtävää, että helposti sai kulutettua pari tuntia bussia odotellessa. Kylässä on bussiasema, huoltoasema, museoita, kauppoja ja useita ravintoloita, joiden ulkopöydistä oli hienot näkymät vuoristoon.

Kannattaa huomioida, että jos reitin päätepiste on Tejadassa, pääsee sieltä takaisin rannikolle Maspalomasiin vain muutamalla bussivuorollä päivän aikana. Aikataulut kannattaa syynätä tarkkaan, niin ei tule ikäviä yllätyksiä!





Hieno polkujuoksu!


Tämä retkipäivä oli minulle yksi lomani kohokohtia. Reitti sopi mainiosti polkujuoksuun, sillä vuoristoisesta ympäristöstä huolimatta polku oli hyvässä kunnossa. Vain muutamassa kohtaa joutui varomaan jalan alla liukuvia pikkukiviä ja hyvin jyrkät nousut tai laskut olivat nekin harvassa. Alue on niin kuiva, ettei siellä kovin paljoa sada, mutta sateella ei kannata näille poluille kuitenkaan lähteä. Jos en olisi viime metreillä pummannut, olisi reitti ollut noin 14 km, mutta siihenkin tulee melko lailla nousu- ja vielä enemmän laskumetrejä. Varsinkin nuo alamäkijuoksut tuntuivat jaloissa koko loppuloman.

Gran Canarian keskivuoristo on melko karua seutua. Kuitenkin tämäkin reitti tarjosi paljon eirlaista kasvillisuutta. Oli pehmoisilta näyttäviä kanarianmäntyjä, kukkivia pensaita, mantetelipuita, isoja mehikasveja ja siellä täällä jokunen kaktus tai palmu. Taivas oli kirkkaan sininen ja tarjosi hienon kontrastin ruskeille kallioille. Nautin vapaudesta juosta vuoristossa yksikseni, hieno reissu!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...