Kokeilemassa Backyard Ultrassa

Etsin juoksussa aina uusia elämyksiä. Yksi pitkään kiehtonut konsepti on Backyard Ultra, ja viime vuonna selvitinkin, mitä takapihan ultria Suomessa järjestetään. Kun Ahvenanmaalla juostava Cursores Backyard Ultra vaikutti sopivalta sekä ajankohtansa että reittinsä puolesta, tuli heitettyä ilmoittautuminen sisään. No, tämän kevään treenithän ovat menneet aika lailla vihkoon, mutta kun Backyard Ultrassa ei tarvitse etukäteen päättää juostavaa matkaa, niin Ahvenanmaan reissu toteutui suunnitellusti kevään vähistä juoksuista huolimatta.

Mikä ihmeen Backyard Ultra?

Backyard Ultrassa kilpailijoiden tavoitteena on suoritua 6,706 kilometrin reitistä alle tunnissa, mikä tarkoittaa 100 mailia 24 tunnissa.

Kilpailussa ei ole ennalta määrättyä loppupituutta tai -aikaa, ja kisa jatkuu niin kauan kuin useat juoksijat pystyvät suorittamaan reitin tunnin sisällä.

Suomessa järjestetään muutamia Backyard Ultria vuosittain. Kovimmissa kisoissa juostaan hyvinkin rankkaa reittiä ja mukana on käytännössä vain huippujuoksijoita.

Löysin Cursores Backyard Ultran viime kesänä, kun mietin, voisiko kisamuodosta löytyä jokin hieman helpommin lähestyttävä tapahtuma. Cursores Backyard Ultrasta löytyi aika hintsusti tietoa, mutta viime vuoden kisavideoista selvisi, että reitti olisi tasainen ja videoissa näytti, että kisaan osallistui myös useita 1-3 kierroksen juoksijoita, esim. perheitä. Niinpä uskalsin ilmoittautua tapahtumaan. 

Kisasuunnitelmat

Kisaa suunnitellessa minua kiehtoi mm. miettiä sitä, miten huolloista saisi eniten irti. Tavallisissa juoksukisoissa olen oppinut nopeaan huoltoon. Mutta miten tulisi toimia silloin, kun aikaa olisi rajatusti, mutta huollossa voisi vaihtaa varusteita tai syödä ennen seuraavaa kierrosta ja siten maksimoida kisamatkan. Huolloissa saisi myös hiukan levättyä ja juoksuun tulisi taukoja, mutta vain, jos kierroksen saisi juostua tarpeeksi nopeasti.

Varauduin kisaan jo vuodenvaihteessa tilaamalla itselleni peräti kolmet juoksukengät alennusmyynneistä. Ajattelin, että ottamalla kisaan mukaan useammat erilaiset kengät, voisin vaihdella kenkiä ja välttää näin esimerkiksi hiertymät tai muut jalkaongelmat, kun erilaisissa kengissä jalkojen rasitus vaihtelisi kisan mittaan. Matkatavoitteiden karistua päädyin ottamaan kisaan kuitenkin kolmet kengät, joista kahdet samaa mallia. Mukana olivat Asicsin Novablast 4:set, joilla olin juossut jo yli 600 km ja toiset samanlaiset tossut, joita olin sisäänajanut n. 60 kilometrin verran tänä keväänä. Lisäksi otin mukaan edellisistä hyvin poikkeavat Hokan Speedgoat - polkujuoksukengät.

Huomasin jo treenatessa, että on hiukan vaarallista miettiä, että juoksen 3-4 kierrosta, kun yksi kierros on kuitenkin sen 6,7 kilometriä. 

Olin ajatellut treenata kuten maratonille, eli nostaa kevään mittaan viikkokilometrejä viidenkympin pintaan. Ja juosta vähintään yhden kolmenkympin pitkiksen. Kävi kuitenkin niin, että huhtikuussa, kun viikkokilometrien olisi pitänyt olla kovimmillaan, en juossut käytännössä yhtään ja kevään pisin lenkki typistyi 16 kilometrin mittaiseksi.

Tiesin, että sekä matka että vauhti tulisivat asettamaan omat haasteensa kisaan. Jotta kierroksesta selviää tunnissa, käytännössä  vauhti voisi olla hitaimmillaan n. 8:45 / km, silloin jäisi vielä hiukan varoaikaa. Pk-lenkkieni vauhti on välillä, varsinkin talvisin, tuota hitaampaa vauhtia, joten ajattelin kisavauhdin olevan yksi kompastuskivistäni. Olen keväällä juossut pari kertaa kuussa vk-lenkkejä seiskan kilometrivauhdeillla, ja itse kisaan päätin lähteä 7:30 km-vauhtia. Sillä vauhdilla kierros menisi n. 50 minuutissa ja huoltoon jäisi 10 minuuttia jokaisen kierroksen jälkeen.

Pisin tänä keväänä juoksemani lenkki ennen kisaa oli tosiaan vain 16 kilometriä. Asetin tavoitteeksi, että juoksisin 3 kierrosta, joka olisi hiukan päälle 20 kilometriä, niin saisin vuoden pisimmän juoksun siitä. Jos menisi hyvin, voisin jatkaa vielä neljännelle kierrokselle, mutta se olisi jo plussaa tavoitteeseen.

Sain houkuteltua mukaan paitsi mieheni myös kaverimme, ja niinpä kolmikkomme suuntasi perjantaina Ahvenanmaalle juoksemaan huolimatta siitä, että itse kullakin oli ollut erinäisiä ongelmia treeneissä ja odotukset eivät olleet kovin korkealla. Mietin, että lähden juoksemaan vanhoilla pohjilla, mutta kun viime vuonnakin juoksin parit puolimaratonit jo niillä vanhoilla pohjilla, niin kuinka vanhat ne pohjat sitten oikein ovatkaan?!? 

Kisan kulku

Kun saavuimme kisapaikalle, oli juoksijoiden teltta täynnä todella professionaalin näköistä porukkaa tarkasti mietittyine varustelaatikoineen. Siihen ei oikein kehdannut tunkea sekaan oman häthätää pakatun Ikea-kassin kanssa ja päädyimmekin miehen kanssa jättämään tavarat teltan ulkopuolelle. Illaksi oli luvattu sadetta, mutta jos juoksu jäisi siihen 3 kierrokseen, ehtisi poistua sateen alta pois.

Kisaan lähti ennätysmäärä osallistujia ja alkuun olikin aika ruuhkaista, vaikka vauhti olikin hiljainen. Ensimmäinen kierros meni aika pitkälle reittiä ihmetellessä (reittimerkkejä joutui välillä hiukan tihrustamaan) ja varoessa, ettei vauhti nousisi yli suunnitellun 7:30 vauhdin. Juoksimme miehen kanssa yhdessä, mikä lievitti jännitystä ja aika paljon tuli myös höpöteltyä juostessa.

Ensimmäinen kierros meni tasan tavoitevauhtia ja tuntui suht helpolta. Kierroksen jälkeen riisuin kengät, koitin hiukan jumpata alaselkää ja lonkkaa ja vaihdoin sukat, sillä ensimmäinen sukkavalinta tuntui turhan paksulta ja kuumalta.

Toinen kierros meni jo rutiininomaisemmin, vaikka reittiä ei täysin vielä muistanutkaan. Reitillä oli enemmän hiekkapohjaista kävelytietä ja polkua kuin asfalttia, mutta tosiaan myös pyörätiepätkiä. Kierroksen alkupuoli n. 3 kilometriin saakka juostiin kohti etelää ja ajoittain melko navakkaan vastatuuleen. Takaisin päin kohti Maarianhaminan itäsatamaa tultiin merenrannan polkuja ja kävelyteitä pitkin. Matkalla oli nättejä maisemia, merenrantaa, hienoja taloja, hanhia, kukkia, Maarianhaminan itäsatama ja jokunen kannustajakin (sekä kissa) siellä täällä. Reitti oli oikein kiva ja suht tasainen, vaikka ei täysin vailla nousuja. 

Toinen ja kolmas kierros menivät aika lailla tavoitevauhtia, eka kierros 50 minuuttiin ja toka ja kolmas 51 minuuttiin, jolloin huoltoon jäi se melkein 10 minuuttia. Ensimmäisessä huollossa aika tuntui pitkältä, toisessa huollossa jonotin puolet ajasta vessaan. Huolloissa söin Noshtin Jolloksia ja hiukan nachoja sekä join reippaasti vettä. Juoksukierroksille en ottanut eväitä mukaan viimeistä kierrosta lukuun ottamatta.

Kolmannella kierroksella 20 kilometrin täyttyminen tuntui hyvältä, minimitavoite olisi saavutettu. Tuntui myös siltä, että vielä pitää jatkaa, kun voimia oli hyvin. Jaloissa ja alaselässä vähän tuntui, ja halusin vaihtaa kenkiä. Juoksin kolme ensimmäistä kierrosta uudemmilla Novablasteilla, ja kolmannen kierroksen jälkeen vaihdoin polkujuoksukenkiin. Halusin vaihtaa kenkiin, jotka olisivat selvästi erilaiset kuin alkukierroksilla ja lisäksi kenkien isompi varvastila tulisi tarpeeseen.

Neloskierroksen lähtiessä ja edetessä ensimmäisen ja toisen kilometrin nousuvoittoisella osuudella ehdin jo miettiä, oliko kenkien vaihto ollut iso virhe. Novablastien jälkeen kengät tuntuivat kovilta ja pienempi droppi tuntui. Alaselkä jumitteli edelleen ja jaloissa tuntui, vaikka kenkien vaihto tietysti toi muutosta rasitukseen. Alkoi myös sataa tihuttaa ja kierroksen alkupuolen vastatuuli tuntui todella kylmältä. Sateen yltyessä paperinen numerolappu irtosi ensin parista hakaneulasta ja kohta puolet lapusta olikin hajoavaa paperimössöä. Järjenvastaisesti yritin useamman kerran kiinnittää uudelleen hajoavaa numerolappua ennen kuin luovutin, aivot eivät ehkä tuossa kohtaa toimineet enää ihan täysillä. Sen verran osasin laskea, että jos halusin juosta kisassa kolmekymppiä, pitäisi lähteä vielä viidennelle kierroksellekin. Onneksi neloskierroksen edetessä tuntui, että kenkien vaihto oli ollut fiksu veto ja iskutuksesta huolimatta jalat vielä jaksoivat. Kierroksen loppupuolella oli pari puusiltaa ylitettävänä, ja olin myös kiitollinen polkukengistä siinä kohtaa, vaikka sillat eivät sateessakaan tuntuneet pahasti liukkailta.

Neloskierrokselta huoltoon tullessa kaiuttimissa soi Volbeat ja siitä tuli ihan kivasti virtaa. Mies taisi vähän yllättyä, kun sanoin jatkavani vielä. Vauhti oli alkanut tippua ja neloskierros täyttyi yli 53 minuutin ajassa, kokonaismatkan ollessa tuossa kohtaa 26,8 km.

Viidennellä kierroksella jalat ja alaselkä alkoivat sattua entistä enemmän. Kivuttomia pätkiä ei oikein enää ollut. Kävin kauppaa itseni kanssa; yritin estää vauhtia tippumasta yli kasin, sitten yli 8:30. Kolmenkymmenen kilometrin täyttyminen oli ihan jees, mutta sittenkin piti jatkaa juoksua. Satoi niin paljon, että vaatteet alkoivat olla litimärkiä ja kasvoilla virtaava sadevesi sai kaikki hiet valumaan silmiin. Viimeiset kilometrit olivat vaikeita, ja tunnin aikarajaa vastaan taistelu tuntui tosi vaikealta. Hiukan sain vauhtia vielä nostettua, ja kierros meni 55 minuuttiin eli kuitenkin ihan selvästi alle tunnin.

Viiden kierroksen ja 33,6 kilometrin jälkeen oli sopiva aika lopettaa. Jalkoihin sattui, selkäni oli jumissa, vaatteet aivan märkiä ja kylmiä sateesta. En olisi pysynyt enää vauhdissa mukana ja aika huoltoon olisi jäänyt niin lyhyeksi, etten olisi ehtinyt tankkaamaan ja vaihtamaan vaatteita.

Mies juoksi kanssani mun 5 viisi kierrosta ja jatkoi sitten vielä kaverin kanssa kaksi rundia, eli ultraan ja 46,9 kilometriin saakka! Mieletön suoritus! Voittajakin saatiin lauantai-iltana maaliin 29 kierroksen jälkeen. Huhuh, mitä matkoja.

Fiilikset kisan jälkeen 

Postauksen otsikkona oli ensin "Kisaturistina Backyard Ultrassa", sillä aloittelin postausta jo ennen kisaa. Ajattelin siinä kohtaa, että höpsöä mennä backyard ultraan juoksemaan vain muutama kierros. Vaihdoin sen kuitenkin juoksun jälkeen, sillä ylitinhän tavoitteeni ja on hölmöä väheksyä omia juoksusaavutuksia. 

33,5 kilometrin juoksulla tuli vedettyä yli kaksi kertaa pidempi lenkki kuin tänä vuonna aiemmin, ja juoksin pidemmälle kuin kertaakaan vuoden 2023 Nuuksion polkumaratonin, eli sikäli olen tyytyväinen. Jalat ja alaselkä olivat kisan jälkeen niin kipeät, etten olisi varmastikaan pystynyt enää seuraavaa täyttä 6,7 kilometrin rundia juoksemaan tunnissa. 

Cursores Backyard Ultra oli mainio valinta ensimmäiseksi backyard ultraksi, sillä tapahtumassa oli paljon 1-4 kierroksen juoksijoita, reitti oli kaunis ja tasainen ja tapahtuma oli halpa. Toki manner-Suomesta kisaan lähteminen on vähän haasteellista. Naantalista pääsi Finnlinesilla reissuun kivasti, ja Ahvenanmaalla olisi ollut muutakin nähtävää ja koettavaa tosi paljon, mutta tällä kertaa osui niin kylmä ja tuulinen keli, että kisaa seuraava päivä meni lähinnä sisätiloissa emmekä tehneet mitään ihmeellistä. Hiukan ajeltiin, tsekattiin historiallisia kohteita ja tultiin takaisin Maarianhaminaan syömään ja koomaamaan hotellissa.

Kisaa seuraavana päivänä hämmästytti, miten yöllä todella kipeät jalat olivatkin suht vetreät. Pääsin kävelemään täysin normaalisti, eikä esim aiemmilta maratoneilta tutut vaappuvat kävelyt tai istumaanmenon vaikeudet vaivanneet nyt lainkaan. Tiedä sitten, voiko syynä olla maltillinen vauhti, kenkien vaihto tai sitten ihan vaan se, että juoksuun tuli taukoja. Toki juoksemani matkakaan ei mahdottoman pitkä ollut.

Kisasta jäi tietysti hampaankoloon. Voisihan se olla kiva juosta vielä joskus ultramatka... Koin viimeisellä kierroksella aikaa vastaan juoksemisen yllättävänkin stressaavaksi. Siinä mielessä esimerkiksi pitkät polkukisat ovat armollisempia, että vauhdin hidastuessa voi matkan edetessä vaikka kävellä. Nyt ei ollut varaa antaa vauhdin tippua liikaa enkä viimeisen kierroksen alkupuolella uskaltanut antaa itselleen liikaa siimaa, jotta varmasti pääsisin kierroksen maaliin. Tämä oli varmasti tähän kohtaan oma maksimisuoritus ja siihen nähden olen tyytyväinen! 

Tästä kiraportista tuli nyt ihan mahdottoman pitkä postaus - ihan ultramittaa, vaikka kisassa ei ultraa (vielä) tullutkaan juostua. 

Puolimaraton vanhoilla pohjilla: Finlandia Marathon 2024

Tätä kisaa en hehkuttanut etukäteen somessa. Vielä kisaviikolla fiilis oli sen verran epävarma, että päätin olla hiiskumatta osallistumisesta. Jos keskeyttäisin tai kisa menisi muuten penkin alle, voisin olla hissun kissun ja jättää kertomatta kisasta mitään! 😅

Juoksin edellisen sileän puolikkaan kisan 5 vuotta sitten. Sitä seuraavana vuonna sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan ja siitä toivuttuani olen juossut vain polkukisoja. En tee nykyään nopeustreeniä juuri koskaan. Siksi tämä puolimaraton jännitti etukäteen paljon. 

Osallistuin Finlandia Marathonille, koska opinahjoni Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunta tarjosi opiskelijoille osallistumisen. Lisäksi sain hienon juoksupaidan! Osallistuminen tänä vuonna sopi kalenteriin, joten päätin lähteä puolimaratonille käytännössä täysin vanhoilla pohjilla.

Toki treenasin Nuts Pyhälle sen mitä kevään vaivanneen piriformiksen vaivan kanssa pystyin. Sileällä pitkät tai kovavauhtiset lenkit ovat kuitenkin jääneet tänä vuonna vähiin. Silloin kun juoksin kerran vuodessa puolikkaan, tein myös nopeustreeniä ja minulla oli selkeä käsitys omasta vauhdistani. Juoksin vuosina 2013-2019 puolimaratonit aikaan 1:59 - 2:12. Nyt arvelin, että noin seitsemän minuutin kilometrivauhti olisi sellainen, jota pystyisin pitämään yllä 21,1 kilometriä. Sillä pääsisin hiukan alle 2:30 loppuaikaan, joka tuntui hyvältä tasalukuiselta tavoitteelta.

Finlandia Marathonilla juostiin kahtena päivänä, ensin perjantaina lyhyemmät matkat ja sitten lauantaina maraton ja puolikas. Puolimaratonille lähti iso porukka juoksijoita, n. 1300 juoksijaa. Puolikas juostiin kahtena kierroksena Jyväsjärveä kiertävällä kevyen liikenteen väylällä. Vaikka olen tehnyt opinnot kokonaan etänä, olen muutaman kerran käväissyt Jyväskylässä ja sekä kävellyt että tehnyt pienen juoksulenkin järven rannassa. Tiesin siis hiukan, mitä odottaa juoksun maisemilta. 

Lähtö oli todella ruuhkainen ja ensimmäisellä kilometrillä oli mahdoton juosta tavoitevauhtia. Sääennusteessa oli luvattu sadetta, mutta juoksuun lähdettäessä taivas oli kyllä harmaa mutta ei satanut. Olin pukenut päälle MaratoonarIT-paidan ja pitkät trikoot. Vaatetus oli varsin sopiva tuohon n. 15 asteen lämpötilaan ja pilviseen keliin.

Ensimmäisen ruuhkaisen kilometrin jälkeen juoksun rytmi alkoi löytyä. Samaa vauhtia taivalsi isompi porukka, josta oli helppo ottaa välillä peesiä. Ensimmäinen huolto tuli n. 3,6 km kohdalla. Olin varannut jokaiseen huoltoon Noshtin energianamun ja otin huollosta mukin vettä. Ensimmäisellä kympin lenkillä oli helppo juosta, katsella mistä reitti menee ja vilkuilla sen verran kelloa, että menee tavoitevauhtiin. 

Reitin kaukaisimmassa päässä oli yllättäen melko jyrkkäkin ylämäki ja muutamia kävelysiltojen ylityksiä. Siinä mietin, hiipuuko vauhti, mutta sitten 7 km huollon jälkeen huomasinkin, että taakse jäi joitain juoksijoita, joiden kanssa olin taivaltanut alkumatkan. Kun kierroksella käännyttiin takaisin päin kohti Lutakkoa ja maalialuetta, oli pyörätielle vedetty asfaltti vain muutamia päiviä vanhaa. Kengistä lähti outo narskuva ääni uutta baanaa askeltaessa. 

Puolikkaan kärki meni ohi juuri oman 10 kilometrin täyttyessä. Muutama sata metriä juostiin Lutakossa kaduilla. Ensimmäinen kierros oli mennyt osaltani todella hyvin. Juoksin hyvin tasaisesti n. 6:55 kilometrejä ja vauhti tuntui helpolta, ei puuskututtanut. Maalialueella mieheni huuteli, että juoksu näyttää hyvältä ja tuntuikin kyllä siltä.

Uudelle kierrokselle lähtiessä tiesi jo mitä odottaa. Matka alkoi myös jo painaa. Huomasin vauhdin hiipuvan ja yritin puhua itselleni lempeästi. "On ihan ok, jos tulee muutama hitaampi kilometri, oot jo toisella kierroksella ja edellisestä puolikkaasta on 5 vuotta, ei tarvitse tavoitella negative splittiä...". Jaloissa oli hiukan jumituksia ja hissukseen tihkutus muuttui myös ihan kunnon sateeksi. 

Muutaman kilometrin vauhti painuikin päälle 7 minuutin, mutta edelleen juoksu pysyi varsin hyvin rytmissä. Sadevaroituksia uhkailleet sääennusteet realisoituivat n. 15 kilometrin maissa ja kohta sitä olikin ihan läpimärkä. Paikoin myös tuuli sen verran, että alkoi tulla kylmä. Olin peesannut pitkään yhtä naiskaksikkoa. N. 17 kilometrin ja lenkin kauimmaisen kulman kohdalla mietin, etten kehtaa tulla enää peesissä ja otin linjan hiukan sivummalla. Meninkin puolivahingossa ohi. Etsin seuraavan peesin ja kohta menin siitäkin ohi.

Aloin saada selkiä kiinni ja ohitin aika paljon porukkaa viimeisten 4 kilometrin aikana. En mitenkään rynnimällä, vaan hitaasti hivuttaen. En seurannut enää kilometriaikojani. Todella leveällä väylällä keskityin enemmän siihen, että sain optimaalisen juoksulinjan ja pidettyä oman rytmin. 

Ajattelin, ettei loppukiriä enää lähtisi, mutta sain kuitenkin viimeisille sadoille metreille vielä rytminmuutoksen aikaan. Maalilinja ylittyi n. ajassa 2:28, eli pääsin tavoitteeseeni, alle kahden ja puolen tunnin! Maalissa olin märkä ja kylmissäni, joten mitalin ja tuotekassin kanssa lähdettiin vauhdilla kohti lämmintä suihkua. 

Finlandia Marathon oli kiva tapahtuma ja alkukilometrien jälkeen kun ruuhka hellitti, pystyi nauttimaan kauniista rantareitistä. Tosin en ottanut reitiltä yhtään kuvaa, ja postauksen kaikki kuvat ovatkin puolisoni ottamia. Peukku kaikille, jotka sadesäässä olivat reitin varrella kannustamassa! Erityiskiitos puolisolleni, joka ylitti Kuokkalan sillan neljästi päästäkseen kannustamaan minua reitin varteen. <3

Oli jännittävää juosta sileän puolimaraton viiden vuoden tauon jälkeen! Vahvuuteni on ollut ja oli nytkin hyvin tasainen vauhdinjako. Varsinkin ensimmäisellä kierroksella nakutin km-vauhteja vain muutaman sekunnin sisään. Toisella kympillä vauhdeissa oli hiukan enemmän vaihtelua. Sain negative splitin viimeisten vauhdikkaampien kilometrien ansiosta. Esimmäiseen kierrokseen meni aikaa 1:14:45, toiseen 1:13:24, aika tarkkaa työtä. :D

Juoksu meni osaltani siis aivan suunnitelmien mukaan. Sade ja siitä seurannut kylmyys hiukan haittasi, mutta en kuitenkaan palellut pahasti, onneksi pahin sade osui kisan loppuun. Ennakkoon oma juoksu jännitti ja mietin, että miksi olen kisaan lähdössä. Jälkeenpäin oli hyvä fiilis! Tämä vauhti oli itselle sopiva. En joutunut erityisesti rehkimään eikä syke ollut edes lopussa tapissa. Olin varsin hyvävoimainen koko kisan ja vielä maalissakin. 

Nuts Pyhä puolimaraton

Idea Nuts Pyhälle osallistumisesta lähti aika tasan vuosi sitten edellisen kisan aikaan. Mietin, että polkujuoksu olisi sopivaan aikaan ja yhdistettävissä alkusyksyn patikointireissuun. Pyhä-Luosto oli itselle vielä tuntematon kansallispuisto enkä ollut aiemmin ollut Nuts-karkeloissa mukana. Siinä oli tarpeeksi syitä alkaa suunnittelemaan pohjoisen reissua. 

Keväällä kärsin sitkeästä piriformiksen/alaselän vaivasta, joka ei edelleenkään ole täysin hellittänyt. Vuotta meni varsin pitkälle epävarmoissa fiiliksissä. Pääsisinkö ollenkaan kisaamaan tahi patikoimaan? Olin ilmoittaitunut puolimaratonille, koska ajattelin, että se menisi vähän heikommallakin treenillä eikä tappaisi jalkoja ihan loppuun, jaksaisin sitten vaeltaa vielä kisan jälkeenkin.

En tiennyt reitistä tai maastosta yhtään mitään ilmoittautuessani. Katsoin joitain viikkoja sitten ensimmäistä kertaa reittiprofiilia ja siinä kohtaa alkoi hirvittää. Useampi kova nousu, ja lopussa noustaisiin Pyhän huipulle sekä tultaisiin laskettelurinnettä alas. Mietin, että väsyneillä jaloilla tulisin rinnettä alas kuten juustokiekon perässä kierivät kisailijat hullunkurisessa Cooper’s Hill Cheese-Rolling and Wake -tapahtumassa.

Meillä oli loistava majoitus aivan kisakeskuksen kulmalla Pyhä Ski Inn - huoneistossa. Aamulla ei tarvinnut lähteä aikaisin, kun oli jo kisapaikalla! Oma lähtöni oli puolimaratonin viimeisessä, ns. retkisarjassa. Mietin lähdössä, että olenkin selvästi lähdössä retkelle, kun oma juoksureppu oli täydempi kuin monella. Jo pakollisista varusteista tuli kantamista. Otin myös mukaan täyden juomarakon vettä sekä vielä lötköpullon. Päivästä oli tulossa lämmin ja aurinkoinen, joten otin varmuuden vuoksi kunnolla vettä mukaan.

Nuts Pyhä otti heti lähdön jälkeen luulot pois, kun kivuttiin ihan kunnon nousu pehmeää ruohikkorinnettä. Sitä seurasi pidempi laskuosuus. Yllätyin vähän, että laskussa menin monesta ohi, ilmeisesti olen kehittynyt alamäkijuoksijana, sillä sama kuvio toistui läpi kisan alamäissä.

Lasku johti portaille, joita pitkin laskeuduimme Aittakuruun. Hienossa kurussa kuljettiin tovi, mutta sieltä piti sitten tietysti noustakin. Nousu lukuisia portaita pitkin sai puuskuttamaan. 

Olin etukäteen ajatellut, että yritän juosta sileät pätkät ihan reipasta polkuravia, koska loppua kohti kiristyvät nousut veisivät vauhdin pois. Alkumatkasta sileä tarkoitti kuitenkin myös pidempää suopätkää, joka upotti aivan joka askeleella. Olen melko painava juoksijaksi, joten upposin turpeeseen jonkun verran. Olin kiitollinen kuivasta kelistä, sillä märällä tuo pätkä olisi ollut vielä rankempi. Lämpö ja aurinko tekivät kuitenkin matkanteosta varsin kuumaa ja olo oli jo alkumatkasta tosi hikinen.

Ensimmäinen huolto oli Karhunjuomalammella n. 6,5 kilometrin kohdalla. Kannustusjoukot olivat joutuneet rehkimään ehtiäkseen lähdöstä ajoissa huoltopaikalle kannustamaan. Kuulin siskoni "hyvä Anne"-huudot ja lehmänkellon kalkatuksen jo kaukaa. Suoriuduin huollosta nopeasti ottaen vain kourallisen sipsejä ja täyden lötköpullon.

Ensimmäinen pitkä nousu oli alkanut jo hiukan ennen huoltoa ja jatkui siitä polveilevana kohti reitin kaukaisinta kolkkaa. Nyt kuljettiin soraistettua helppoa polkua, mutta nousussa oli tekemistä. Seuraavaksi siirryttiin isommalta ulkoilureitiltä pienemmälle polulle, jossa riitti kiviä ja juurakoita. Pääsin tuolla tasaisella pätkällä kuitenkin varsin hyvään juoksurytmiin.

Tulin Huttuloman huoltoon hyvissä voimissa. Ennen huoltoa oli kisan parhaita kannustuksia, kun kaksi lasta riippumatossa bongaili juoksijoiden nimiä numerolapuista ja huusi kannustuksia nimeltä! Huolto meni osaltani taas vauhdilla, kun mutustelin vain vähän sipsejä. Lisäksi huuhtelin naamaa ja käsivarsia, sillä oli edelleen todella lämmin, vaikka hiukan pilviäkin alkoi taivaalla näkyä. Isot vesivarastoni olivat vielä riittäviä ja riittäisivät koko loppumatkalle. Kisan aikan söin suunnilleen kahden kilometrin välein energianamuja.

Huttuloman huollon jälkeen alkoi kisan pisin nousu. Aivan järkyttävä nousu, ehkä parisen kilometriä pitkä. Selkäni alkoi jumitella pahasti nousussa ja joudun pysähtymään tämän tästä, venyttelemään ja hieromaan selkää. En ihan tarkkaan tiedä, miksi selkä meni niin jumiin, mutta jumi tuli samalle puolelle kuin kevään vaiva, joten ehkä on osittain samaa ongelmaa. 

Piiiitkän nousun jälkeen avautuivat hienot näkymät, mutta sitten pitikin lähteä jo juoksemaan alamäkeen. Alamäkijuoksu sujui taas ihan hyvin, mutta sykkeeni eivät kauheasti laskeneet. Minulla alkoi olla hiukan lämpöuupumuksen oireita, ja seuraavassa pienessä ylämäessä pysähdyin ja join kunnolla sekä otin energiaa.

Paluumatkan Karhunjuomalammen huoltoon sai nyt lasketella alaspäin soraistettua polkua. Tulin huoltoon hyvällä fiiliksellä, kun tiesin miehen olevan siellä vastassa. Huolto meni taas vauhdilla ja matka oli edennyt pienistä ongelmista huolimatta hyvin. Aloin olla melko väsynyt, mutta onneksi matkaa ei olisi enää nelisen kilometriä. Tuossa kohtaa olin jo juossut itseltäni jalat alta, mikä tuntui ihan onnistumiselta. Kaikki jäi poluille!

Vauhtini hyytyi täysin, kun lähdettiin kisan viimeiseen nousuun. Tässä noustaisiin Pyhätunturin huipulle ja reitti oli kivikkoinen ja paikoin hyvin jyrkkä. Selkäni veti aivan jumiin ja tuntui, etten pysty askeltamaan kivikkoista rinnettä ollenkaan normaalisti. Selkäkipu oli niin inha, että olokin tuntui jopa pahoinvoivalta, vaikka muuten minulla ei ollut mitään hätää. Ohitseni könysi porukkaa, varmaan 20 juoksijaa meni ohi tuossa pitkässä, kilometrin pituisessa nousussa. 

Ylhäällä tunturissa yritin ottaa kuvia upeista maisemista, mutta nousu jatkui edelleen ja oli tosi vaikeaa. Päätin jossain kohtaa, että nyt en enää pysähtele, vaikka kuinka tekisi kipeää, mutta sen jälkeen aika piankin nousu vihdoin loppui.

Huipulla oli kova tuuli. Kokeilin hidasta hölkkää ja tunsin, miten selkä rentoutui. Nimenomaan nousuun kävely sai sen jumiin. Suunta vie syksyllä salille, tarvitsen selvästi lisää voimaa keskikroppaan.

Etukäteen jännittämäni laskettelurinne siinsi edessä. Näytti siltä, että reitti putosi tyhjyyteen huipun tasaiselta. Oma tunteeni oli yllättäen helpottunut! En halunnut nousta enää metriäkään ja uskoin selviäväni jopa tuosta älyttömästä laskusta. Ja selvisinkin! Rinne oli kuiva, ja vaikka paikoin oli niin jyrkkää, että etureisistä otettiin viimeisetkin voimat pois, pystyi osan rinteestä kuitenkin juoksemaan alas yllättävänkin rennosti. Kannustusjoukot olivat tulleet taas maaliin vastaan ja ihmettelivät, miten lujaa tulin rinteen alas. 

Jäljellä oli vielä loppusuora ja maali. Maalin jälkeen piti päästä saman tien istumaan. Olin aivan loppu! Mutta tyytyväinen suoritukseen. Etukäteen olin ajatellut, että aivan superonnistumisella voisin tavoitella neljän tunnin aikaa. Mutta viime vuosina kisassa on ollut myös paljon viiden tunnin ylittäjiä, joten pidin sitä ehkä realistisempana loppuaikana. Juoksin maaliin ajassa 4.01, ilman tuota viimeisen nousun tuskaista könyämistä olisi mennyt alle neljän tunnin.

Nuts Pyhä oli mainiosti järjestetty tapahtuma ja puolikkaan reitti oli monipuolinen, joskin tosi raskas. En ole tottunut pitkiin nousuihin ja sippasin niissä kyllä ihan kunnolla. Selkäongelma teki viimeisestä noususta yhtä tuskaa. Onnistuin kuitenkin juoksemaan tasolleni reippaasti tasaiset ja alamäet menivät hienosti. Mulla toimi kisassa hyvin varusteet ja energiat. Kerran tuntui, että kuumuus uuvutti, mutta sekin meni extratankkauksella ohi. 

Minulle sopi tämä kuivan kelin juoksu, kun uskalsin juosta itselleni reipasta vauhtia alamäet. Maisemat olivat hienot, ylhäällä tuntureiden huipuilla suorastaan upeat. Polkujuoksukansa on tunnetusti kivaa porukkaa ja jonkin verran tuli turistua kisan aikana. Kannustusjoukoista oli paljon apua ja läpi kisan oli vaikeista paikoista huolimatta hyvä fiilis. Mainio polkujuoksukisa!

Kesän tavoitteena NUTS Pyhän tunturipuolikas

Minua tuntevat tietävät, että suhtaudun juoksutavoitteiden ääneenlausumiseen hivenen taikauskoisesti. Tiedän, että taikausko on höpönpöppöä, mutta aika monella urheilijalla on esimerkiksi kisavalmistautumisessa hassuja tapoja, jotka ovat luonteeltaan taikauskoisia. Jotkut esimerkiksi pitävät jotain vaatetta hyvän onnen tuojana, tai neuroottisesti tekevät valmistelut aina samassa järjestyksessä. Minulla taikausko liittyy siihen, että pelkään asioiden ääneen sanomisen jotenkin jinxaavan ne. Niinpä olen usein kertonut vaikka juoksukisatavoitteistani vasta kuukausia sen jälkeen, kun olen tehnyt tavoitteen itselleni.

Nyt päätin toimia toisin. Minua koko kevään vaivannut piriformiksen jumi ei ole helpottanut, ja ehkä jotenkin toivon tavoitteiden julki tuomisen vievän mennessään. :D Nimeni on jo noin kuukauden päivät löytynyt Nuts Pyhän ilmoittautuneiden joukosta, joten kerrotaan asiasta nyt sitten blogissakin. Juoksen Pyhällä puolimaratonin elokuussa.

Lähtökohdat eivät tässä kohtaa alkukesää ole kauhean ruusuiset. Pisin juoksemani lenkki tänä vuonna on 12 kilometriä. Mäkiä en ole tuon vaivan ilmaantumisen jälkeen juossut kuin kahdesti, ja molemmilla kerroilla mäkitreeni on provosoinut kipua. Nuts Pyhä järjestetään 10.8.2024, joten kohta tapahtumaan on enää kaksi kuukautta aikaa. Siinä ajassa pitäisi saada vaiva kuntoutumaan ja jalat sellaiseen iskuun, että voin kuvitella pääseväni maaliin raskaalla reitillä.

Pyhä-Luoston kansallispuisto on minulle uusi tuttavuus. En myöskään kauheasti ottanut selvää itse juoksutapahtumasta ennen ilmoittautumista. Ajattelin hiukan naivisti, että puolimaraton nyt menee... Nyt kun olen katsonut viime vuosien kisojen loppuaikoja, niin alkoi hiukan hirvittää. Viime vuonna kymmenen viimeisen juoksijan ajat ovat asettuneet viiden ja kuuden tunnin välille. Se on aika pitkä aika. Nykykunnossa arvelen olevani tuloslistan häntäpäässä, joten tuollaiseen urakkaan pitäisi valmistautua.

Viime vuonna juoksin kaksi pitkää polkukisaa. Kainuu Traililla 38 kilometrin kisa meni hienosti ja alle kuuden tunnin. Tuntuu hurjalta, että puolimaratoniin voisi mennä saman verran aikaa. Tosin enpä olisi ennen viime vuoden Nuuksio Classicia uskonut, että siellä könyäisin maratonia peräti kahdeksan tunnin ajan. 

En ole tehnyt itselleni vielä mitään juoksuohjelmaa kohti kisaa. Joudun menemään vaivan ehdoilla.

Tänä viikonloppuna olen seurannut innolla somessa juoksutarinoita Nuts Karhunkierrokselta. Vaikka monilla on ollut raskas reissu, kisatarinat saavat minussa aikaan innostuksen pöhinää. Toivottavasti pääsen itsekin kisaamaan poluille vielä tänä kesänä!