Juoksuharrastus päälle nelikymppisenä

Kun aloitin juoksuharrastuksen, olin siinä kolmenkympin kieppeillä. Viime vuonna täytin 41 ja juoksin sinä vuonna enemmän kuin koskaan. Juoksin myös pisimmän yhtäjaksoisen juoksuni Nuuksion polkumaratonilla. Olenko siis nyt, päälle nelikymppisenä, elämäni juoksukunnossa? Kysymykseen on vaikea vastata, mutta kokosin tähän postaukseen muutamia omia kokemuksiani juoksuharrastuksesta näin neljänkympin hujakoilla.

34-vuotiaana

Juoksunopeus

Olen aina ollut hidas juoksija. En ole nuorempana ollut lainkaan liikunnallinen eikä minulla ole synnynnäistä lahjakkuutta liikuntaan. Juoksuharrastusta aloittaessani aikatavoitteet olivat minulle paljon tärkeämpiä kuin nyt. Nykyään keräilen vain kilometrejä, eikä sillä ole juurikaan väliä, millaisella vauhdilla ne tulevat.

Ensimmäisen puolimaratonini juoksin 34-vuotiaana ja puolimaratonenkkani seuraavana vuonna 35-vuotiaana. Tuon jälkeen puolimaratonaikani on asettunut sinne noin 10 minuuttia huonompaan aikaan kuin ennätykseni. Suurin syy tähän on ollut se, etten ole löytänyt motivaatiota tehdä kovavauhtisia harjoituksia, kun kisan loppuaika ei vain enää nykyään ole niin tärkeä asia mulle.

Juoksin aikuisikäni ainoan Cooperin testin alkusyksystä täytettyäni kesällä neljäkymmentä. Sain juuri ja juuri, viimeiset metrit hoiperrellen, kasaan 2500 metriä, joka on ikäsarjassani erinomainen tulos. Talvikaudella harjoitteluni on niin matalatehoista, etten todellakaan pystyisi toistamaan tuota tulosta esimerkiksi nyt, vaan saman lukeman saaminen toistamiseen Cooperissa vaatisi jonkinverran nopeustreenejä alle.

Juoksen nykyään niin vähän nopeustreenejä, etten osaa sanoa, onko juoksunopeuteni hidastunut merkittävästi tässä kymmenen vuoden aikana. Kesällä 2018 juoksin kympin testilenkin aikaan 55:10, joka on epävirallinen kympin enkkani. Tuo tulos kertoisi, ettei juoksunopeus ole hidastunut yhtään edellisestä, vuoden 2014 kympin testilenkistä. Mutta harjoitteluni on nykyään erilaista. Juoksen enemmän poluilla  ja retkeilen juosten. Silloin vauhdit ovat luonnostaan hitaampia. Enkä jaksa oikein motivoida itseäni tavallaan turhaan mihinkään ennätystavoitteluun, ei sillä juoksuajalla ole niin väliä.

Ensimmäisellä maratonilla 37-vuotiaana

Kestävyys

Veikkaisin, että kestävyysominaisuuteni ovat vuosien varrella kehittyneet, ja niitä on edelleen varaa kehittää. Varsinkin viime vuonna juoksin ajallisesti todella pitkiä lenkkejä, kun treenasin polkumaratonille. Harjoituslenkit ja Nuuksion maraton opettivat, että pystyn juoksemaan tuntikausia putkeen.

Myös henkiset kestävyysominaisuudet ovat mielestäni vain kehittyneet, kun ikää on tullut lisää. Ennen ensimmäistä maratoniani pelkäsi kipua ja mietin kauhulla, mitä jos haluaisin keskeyttää maratonjuoksun. Myös juoksu-urani alkupuolella puolimaratoneilla keskeytys oli usein mielessä. Nykyään olen henkisesti sitkeämpi ja osaan valmistautua pitkään juoksuun niin, ettei fyysinen epämukavuus vaikuta henkiseen kestävyyteen. Tiedän, että jaksan ja pystyn.

38-vuotiaana.

Palautuminen

Ikä on tuonut hidastumista erityisesti lihaskuntotreeneistä palautumiseen. Kun käyn tauon jälkeen salilla (ja niitä taukojahan tässä on ollut), kärsin viivästyneestä lihaskivusta, joka on yleensä pahimmillaan noin 48 tuntia treenin jälkeen. Välillä lihakset tuntuvat todella kipeiltä ja tulehtuneilta. Saman ikävän ominaisuuden olen toisinaan huomannut myös rankan juoksun jälkeen. Lihakset kipuilevat useamman päivän ja vaikkapa portaiden laskeutuminen on ihan tuskaa.

Tavallisesta juoksuharjoittelusta palaudun mielestäni edelleen hyvin, eikä ikä ole tuonut tähän muutoksia. Vanhemmiten olen kuitenkin oppinut kuuntelemaan kroppaani paremmin. Juoksun iskutus tuntuu nykyään ehkä kropassa enemmän ja rankan lenkin jälkeen paikkoja särkee. Hengitys- ja verenkiertoelimistö toimii ja palautuu nopeasti, mutta lihaksissa tuntuu eri tavalla kuin kolmikymppisenä.

40 vuotta ja muutama päivä päälle.

Painonhallinta

Olen ainakin viisi kiloa painavampi kuin juostessani puolimaratonenkkani. En ole merkittävästi muuttanut syömistäni viime vuosina, mutta kiloja kertyy vähän kuin varkain. Se ärsyttää. Tiedän syöväni paljon ja tykkään herkutella, enkä olisi valmis luopumaan siitä. Kuitenkin alkaa näyttää vähän siltä, että edes lisääntyneet juoksumäärät eivät pidä painoa kurissa. Ikääntyminen selvästi vaikeuttaa painonhallintaa.

Juoksun kannalta lisäpaino on huono asia, sillä se rasittaa niveliä, jänteitä ja lihaksia entisestään. En silti haluaisi laihduttaa, mutta voi olla, että elämäntapoja pitäisi rukata, jotta painoa ei kertyisi.

41-vuotiaana

Nelikymppisenä on hyvä olla

Kaiken kaikkiaan olen nykyiseen ikääni ja elämääni aika tyytyväinen. Mulla ei ollut minkäänlaista ikäkriisiä täyttäessäni neljäkymmentä, vaan pikemminkin pidin tasalukua kivana juttuna. Vuosi nelikymppisenä oli erinomainen, eikä vuosi 41-vuotiaana vaikuta sekään hullummalta, mitä nyt tämä koronakriisi on aika hullua...

Olen varma, että minulla on edessä vielä upeita juoksuvuosia, eikä ikä ainakaan vielä vaikuta harjoitteluun mitenkään. Juoksussa uuteen ikäsarjaan siirtymisen koin mahdollisuutena: jos juoksukunto pysyy samana, voi samalla tuloksella saavuttaa paremman sijoituksen omassa sarjassaan!

Uudenvuodenlupaus

Tänä vuonna lupaan pitää parempaa huolta itsestäni. Olin loppuvuonna tavallista kuormittuneempi, ja sen huomaa siitä, että nukkuminen, syöminen ja kehonhuolto ovat retuperällä. Elämäni on kuitenkin mallillaan, joten minun pitäisi pystyä pitämään kiinni hyvistä elämäntavoista. Kyse onkin varmaan enemmän siitä, etten ole ollut tarpeeksi tietoinen omasta hyvinvoinnistani ja siihen vaikuttavista asioista.

Koska lupaus pitää huolta itsestään on varsin epämääräinen, aion konkretisoida sen keskittymällä joka kuukausi yhteen hyvinvoinnin osa-alueeseen.

Tammikuun teemaksi otin kehonhuollon. Olen aina ollut laiska venyttelijä, ja erityisesti loppuvuonna skippasin jopa juoksulenkkien jälkeiset venyttelyt. Samoin olen jättänyt väliin kaiken kehoa huoltavan liikunnan, mm. joogatuokiot. Seurauksena tietysti kireitä lihaksia ja jumeja. Tammikuun ajan keskityn siihen, että tekisin joka päivä jotain kehoa huoltavaa. Se voi olla hyvinkin pientä, kuten pikavenyttely lenkin jälkeen, tai isompaa, kuten joogatunti.

Helmikuussa aion keskittyä lihaskuntoon. En käynyt syksyllä kertaakaan salilla, joten ryhtiliike on todellakin paikallaan. Helmikuu on perinteisesti kehno juoksukuu liukkauksineen, joten silloin on hyvä keskittyä salitreeniin. Multa löytyy myös kotoa liikuntavälineitä, joilla saisin tehtyä treeniä, mutta ne pölyttyvät nurkissa. Tavoitteena on myös hyödyntää kotikuntoiluvälineitä paremmin.

Maaliskuulle kaavailin sitten jotain syömiseen liittyvää. Ruokailutavoissani on sekä terveellisiä että hyvinkin epäterveellisiä elementtejä, ja esimerkiksi herkkujen vähentäminen olisi paikallaan. Tätä tavoitetta pitää kuitenkin vielä vähän konkretisoida.

Olen miettinyt tavoitteet nyt ensin tälle vuoden ensimmäiselle kvartaalille. Ideana on se, että kuukauden ajan sisäänajan uutta, parempaa tapaa. Ja teemakuukauden jälkeen tavan pitäisi olla siinä määrin juurtunut, että se pysyy mukana.

Nyt, kun tammikuuta on takana kaksi kolmasosaa, olisi tietysti kiva kertoa, miten olen löytänyt itseni joogatunnilta toisensa perään ja kehonhuolto on asettunut osaksi arkea. Todellisuudessa olen tehnyt vähimmän mahdollisen. Eli venytellyt aina juoksun jälkeen, ja pari kertaa muutenkin. Mutta sekin riittää, ja on oikeastaan tarpeeksi pieni muutos, jota pystyn taatusti jatkamaan tästä eteenpäinkin. Ja olen jo huomannut muutoksen itsessäni. Juostessa takareidet eivät selvästikään ole enää niin tukossa, ja lenkin jälkeiset venyttelyt sujuvat kerta kerralta helpommin. Olin unohtanut venyttelyn, ja samalla satunnaisista venyttelyistä oli tullut nihkeitä, koska olin sen verran jumissa, ettei puuha ollut ollenkaan mukavaa. Nyt, kun homma on hiukan helpottunut, on sitä myös paljon helpompi pitää mukana!

Lajikokeilussa Barre Move

Ryhmäliikunta ei ole yhtään mun juttu. Tai näin olen ainakin ajatellut jo vuosikaudet. Kävin joskus parikymppisenä muutaman kerran jossain ryhmäliikunnassa, mutta innostus lopahti aina muutaman kerran jälkeen. Juoksuharrastuksen myötä en ole uhrannut juuri ajatustakaan idealle, että kokeilisin vielä joskus jotain ryhmäliikuntaa.

Oman marrasputken myötä mulle tuli kuitenkin mieleen, että putkessa olisi mahdollisuus testata juttuja, joita ei normaalissa juoksupainotteisessa liikuntakalenterissani ole. Googlettelin mahdollisuuksia ja löysin läheisen kuntokeskuksen tutustumismahdollisuuden ja erilaisia ryhmäliikuntatunteja.

Tänään hipsin siis keskuksen Barre Move –tunnille. Nimi ei sanonut mulle yhtään mitään ryhmäliikuntakalenterissa, mutta tarkemmat tiedot kertoivat seuraavaa: ”Barre Move -tunnilla yhdistyvät klassinen baletti, jooga sekä toiminnallinen harjoittelu. Tehokas, mutta lempeä tapa harjoituttaa hyvää ryhtiä, voimaa, liikkuvuutta ja tasapainoa. Edistää kehontuntemusta ja kehonhallintaa. Et tarvitse aikaisempaa balettitaustaa, vaan tunti sopii kaikille.” Tunti oli kehonhuolto-kategoriassa, joten ajattelin sen sopivan hyvin juoksun ja voimaharjoittelun lomaan.

Tunnilla tehtiin joitain baletin perusliikkeitä yhdistettynä muihin kehonhallintaa harjoittaviin liikkeisiin. Musiikki (lähinnä poppia) ohjasi tunnin kulkua ja ohjaaja neuvoi lähes kaikista liikkeistä sekä helpomman että vaativamman version.

Ainakin tällä Barre Move -tunnilla iso osa liikkeistä harjoitti reisilihaksia ja jonkin verran myös pakaroita, pohkeita ja vatsoja. Mulla oli berberi jo valmiiksi jumissa maanantain salitreenistä, joten liikkeet kyllä tuntuivat, vaikka tunti ei missään nimessä ollut rankka. Tunnilla sai päälle hyvin kevyen hien, mutta kuntoa tunti ei vaatinut ja oli muutenkin mielestäni sopiva liikuntaa vasta aloitteleville. 

Veikkasin jo etukäteen, että alati omiin jalkoihini kompuroivana ja erittäin epäsulokkaana ihmisenä baletti ei olisi mun juttu. Ja kyllä, tunsinkin itseni tunnilla vähän norsuksi posliinikaupassa. :D Onneksi tunnilla ei ollut koreografioita tai erityisen monimutkaisia liikesarjoja, sillä mulla vaan on aivan liian monta vasenta jalkaa. En tiedä baletista mitään, mutta suurin osa tunnista oli mielestäni balettiliikkeitä ja toiminnallista harjoittelua. Vasta viimeiset pari biisiä tehtiin joogaa, joka olikin ainoa tuntikuvauksessa mainittu laji, josta mulla oli kokemusta.

Löysin tunnilla taatusti reisilihakseni, mutta en core-lihaksia ainakaan niin kuin ehkä olisin toivonut. Barre Move varmasti kehittäisi tasapainoa ja ryhtiä, jos sitä alkaisi harrastaa. Tunti oli mielestäni aloittelijaystävällinen, mutta en ollut ainoa, jolla oli hieman vaikeuksia tasapainon ja liikesarjojen kanssa, joten lajista saisi varmaan enemmän irti käymällä tunneilla säännöllisesti.

Suuri selkävaivasaaga

Pitkäaikaisemmat lukijat ehkä muistavatkin, että olin loppuvuonna 2016 pitkään telakalla selkävaivan vuoksi. Nyt kun tuosta ajasta on jo kaksi vuotta, päätin naputella koosteen vaivasta; sen synnystä, epämääräisistä diagnooseista ja siitä, miten pääsin selkävaivasta vihdoin eroon.

Motivaatio tähän postaukseen syntyi - valitettavasti - taas jumiutuneesta selästä. Sillä isolla erolla parin vuoden takaiseen, että nyt tiedän, miksi selkä menee jumiin ja mikä siihen auttaa. Selkävaivassa pahinta oli se, että se paheni hoidosta huolimatta (tai vääränlaisen hoidon seurauksena), ja meni todella pitkään, ennen kuin toimivat hoitokeinot löytyivät.

2016 loppuvuoden harvoista blogipostauksista paistaa läpi valtava turhautuminen vaivan diagnosointiin ja hoitoyrityksiin. Toivonkin, että tästä postauksesta voisi saada apua ja tietoa omien vaivojen hoidon tueksi. Korostan, että vaivat ovat aina yksilöllisiä. Jollekin saattaa lääkärissä löytyä heti oikea diagnoosi ja toimiva hoito. Joku toinen joutuu ehkä sitten minun tavoin kyseenalaistamaan ja etsimään itse hoitoa vaivaan. Ja ikävä kyllä kolmannen kohdalla voi käydä niin, ettei syytä tai toimivaa hoitoa vaan tunnu löytyvän.

Omalla kohdallani kaikki alkoi, kun satutin polveani kesäkuussa 2016. (Sivuhuomautuksena, en tiedä polvenkaan osalta, mikä siinä oikein on vikana, mutta sen kanssa pärjäilen myös.) Kesällä 2016 polvi oli kuitenkin pitkään kipeä ja pidin välillä sen vuoksi myös taukoa juoksusta. Lopputulema sen suhteen oli ja on edelleen kuitenkin se, että vaikka polvi ei kaikesta liikunnasta tykkää, sen kanssa voi kuitenkin juosta, eikä se mene siitä pahemmaksi.

Kesän aikana kipeä oikea polvi oli kuitenkin ilmeisesti muuttanut askellustani siten, että alkusyksystä selkäni kipeytyi. Tai oikeastaan kipu oli alkuaan outoa juilimista oikean pakaran ylöosassa. Kipuja ilmaantui pitkän seisomisen, seisoskelun, kävelyn tai pidemmän juoksulenkin jälkeen. Jossain vaiheessa alkoi tuntua myös, että istuminen pahensi vaivaa enkä saanut sitä millään venytyksillä pois. Syyskuun puolivälissä juiliminen muuttui teräväksi hermokivuksi ja tuntui, että jalka lähtee pois alta. Tuolloin menin ensimmäistä kertaa lääkäriin selkävaivan vuoksi.

Ensimmäinen saamani diagnoosi oli välilevyperäinen iskias. Selkääni ei koskaan kuvattu, joten en voi varmuudella sanoa, etteikö välilevyissäni jotain olisi pielessä. Mutta myöhemmin olen todennut, että todennäköisemmin vaiva johtui SI-nivelestä ja lihasten kireydestä. Iskiashermo oli siis pinteessä kyllä, mutta vaivan aiheuttajaa ei tuolloin diagnosoitu oikein. Sain reseptin särkylääkkeisiin ja lihasrelaksantteihin sekä lähetteen työfysioterapeutille.

Särkylääkkeistä ei juuri tuntunut olevan apua, mutta niitä määrättiin aina runsaasti. Hämmennyin jollain tavalla joka kerta, kun lääkkeistä kysyttiin, että eikö niistä tosiaan ollut apua. Kyllähän ne vaikuttivat siten, että kivut olivat vähäisempiä, mutta eivät ne edistäneet millään lailla mun parantumista. Onko se onnistunut hoitotulos, että hoidetaan pelkkää oiretta (kipua) mutta ei selvitetä vaivan syytä eikä potilas myöskään parane? Söin kuukausikaupalla särkylääkkeitä ilman, että toimintakykyni olisi yhtään parantunut. Itse asiassa selkä meni syyskuusta joulukuuhun kokoajan vain huonompaan suuntaan, vaikka söin koko ajan lääkkeitä.

Työfyssari näki jaloissani pituuseroa, joka oli hämmentävä tieto, sillä käydessäni joitain vuosia aiemmin muutaman kerran fysioterapiassa lonkan bursiitin jälkeen, ei tuolloin hyvin perusteelliselta vaikuttanut fyssari ollut sanonut mitään sen suuntaistakaan. Kysyin varovasti, voisiko jalkojen pituusero olla seurausta vaivoista, mutta työfysioterapeutti oli sitä mieltä, että pituusero olisi ollut mulla aina. Ihmettelin kuitenkin asiaa jälkikäteen, kun myös hierojani sanoi asiasta, eikä hänkään ole sitä koskaan ennen maininnut. Lueskelin sitten myöhemmin netistä, että esimerkiksi SI-nivelen jumi voi aiheuttaa lantion kallistumista ja tehdä jalkoihin toiminnallista pituuseroa.

Työfysioterapeutilta sain kosolti jumppaohjeita, mutta niistä ei tuntunut olevan juuri apua. Pikemminkin tuntui, että liikkeet aiheuttivat kipua enkä kokenut saaneeni tarpeeksi ohjausta, jotta olisin osannut tehdä niitä oikein. Syksyn mittaan vaiva paheni ja kävin vielä muutaman kerran työfyssarilla. Jossain vaiheessa tämä totesi, että mun kaikki selän lihakset olivat aivan jumissa ja suositteli kääntymään hierojan puoleen. Tragikoomisen tilanteesta teki, että olin juuri käynyt hierojalla ja kokeillut sitäkin vaivaan jo usean viikon ajan.

Lääkkeistä, jumpasta ja hieronnasta huolimatta menin siis koko ajan enemmän jumiin ja hermopinne vaivasi lähes jatkuvasti. Lopulta en pystynyt enää nukkumaankaan kivun kanssa, jolloin sain taas reseptin vahvempiin kipulääkkeisiin.

Työkaverin suosituksesta kävin kolmasti naprapaatilla ja sain sieltä pientä apua vaivaan. Naprapaattikin lähinnä jumppautti minua, mutta totesi samalla, että osa työfyssarin määräämistä liikkeistä oli suorastaan vahingollisia ja osa ei toiminut toivotulla tavalla, koska en osannut tai kivun takia pystynyt tekemään liikkeitä oikein.

Marraskuun lopussa 2016 olin siinä tilanteessa, että vaivan vuoksi oli pakko jäädä parin viikon sairaslomalle. En ollut pystynyt enää juoksemaan ollenkaan ja muukin liikunta oli vain vaivan jumppauttamista. Kaverin suosituksesta kokeilin seuraavaksi kiropraktikkoa. Ensimmäinen hoitokerta tuotti aivan jäätävän hoitokivun alaselkään, mutta sen jälkeen jalkojeni pituusero oli korjattu ja lantioni suorassa. Eli pituusero oli kuin olikin toiminnallinen. Kiropraktikko oli sitä mieltä, että vaivani johtui SI-nivelen toimintahäiriöstä. Olin aluksi hieman skeptinen, mutta kun vaiva alkoi ihan oikeasti helpottaa muutaman käynnin jälkeen, tajusin vihdoin löytäneeni toimivan avun kipuihin! Kiropraktikon hoidosta yksityiskohtaisemmin voit lukea tästä postauksesta.

Alkuvuodesta 2017 aloitin varovasti taas juoksuharjoittelua, ja samaan aikaan sain kutsun terveysaseman fysioterapiaan, johon sain aikanaan syksyllä lähetteen. Tällä kertaa löytyikin fyssarin kanssa yhteinen sävel samantien. Fysioterapeutti oli kanssani samaa mieltä siitä, että vaiva on johtunut SI-nivelestä ja lihaksista eikä suinkaan välilevyongelmista. Sain taas jumppaohjeita, mutta tällä kertaa niiden tarkoituksena oli vahvistaa niveltä tukevia lihaksia siten, ettei toimintahäiriöitä enää ilmaantuisi.  

Jumppailun ja kiropraktikon avulla tulin vähitellen kuntoon ja lopulta 2017 pääsin myös juoksemaan ihan täysipainoisesti. Jälkikäteen harmitti, että syksyllä vain mussutin särkylääkkeitä kuin karkkia ja vaiva meni vain huonompaan suuntaan, kun se olisi ollut hoidettavissa paljon helpommin silloin. En tiedä SI-nivelen toiminnasta juuri muuta kuin mitä fyssari minulle selitti ja mitä olen netistä löytynyt, mutta ilmeisesti tuon pienen nivelen lukkiutuminen oli saanut lantioni vinoon. Iskiashermo oli pinteessä, mutta todennäköisemmin selän ja pakaran lihaskireyden vuoksi. Koko alaselän ja lantion toiminta oli ikäänkuin jumissa siihen asti, että nivel saatiin mobilisoitua kiropraktikon käsittelyssä.

Kuten kerroin jo tämän romaanin alussa, polvikipu vaivaa edelleen ajoittain. Ehkä siitä syystä en ole päässyt myöskään ihan kokonaan eroon selkävaivasta. Toisinaan alaselässä nelikulmainen lannelihas menee jumiin ja silloin viimeistään huomaan, että pitää jumppailla, käydä hierojalla tai käsitellä itse alaselkää ja pakaroita hierontapallolla.

Selkä on tosiaan taas viime viikkoina oireillut. Taustalla on pitkät päivät töissä ja työstressi. Kun stressaan, tiedostamatta jännitän lihaksia ja kun sitä jatkuu pitkään, kroppa ei palaudu lepohetkinä tarpeeksi. Matkustuspäivät ja pitkään istuminen koneen ääressä ovat myrkkyä, johon vastalääkkeeksi olisi pitänyt nauttia enemmän kehonhuoltoa. Nyt päätin pelata varman päälle ja kävin sekä kiropraktikolla että ostin hierontaan 5 kerran kortin. Myös tukilihasten jumppaa yritän tehdä jatkossa säännöllisemmin. Tiedän, että jo ensi viikolla selkä on oireeton, sillä olen nyt oppinut toimimaan vaivan kanssa ja tiedän, mikä siihen auttaa.

Kaksi vuotta sitten tähän aikaan mietin, pystynkö koskaan enää juoksemaan kunnolla. Olen tänä vuonna pystynyt juoksemaan täysipainoisesti ympäri vuoden ja tunnen olevani kaikin puolin hyvässä kunnossa. Pitkälle telakalle johtavat vaivat ovat kamalia, ja toimivan hoitokeinon löytäminen voi viedä aikaa. Kuntoutus on rankkaa työtä. Mutta sitten kun itsensä saa taas kuntoon, osaa arvostaa terveyttä paljon enemmän. Kun muistelen, miten kaksi vuotta sitten en mitään muuta halunnut niin paljon kuin palata lenkkipoluille, tulee kurjallakin säällä juoksemaan lähtemisestä hyvä fiilis. :)

Postauksen kuvissa Paavo Nurmi Stadionin köynnökset hehkuvat syksyn väreissä. En tiedä, sopivatko ne nyt tämän jutun kuvitukseksi, mutta halusin jakaa tämän syysauringossa hehkuvan näyn kanssanne!

Kehonhuolto - niin helppo unohtaa

Kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille! Tsemppiviestit todella lämmittivät mieltä!

Nyt, kun olen ollut nuutunut ja tehnyt pitkää päivää töissä, ovat juoksut ja bloggailut jääneet aika pitkälti viikonlopuille. Työpäivän jälkeen olen jaksanut lähteä juoksemaan vain satunnaisesti, mutta viikonloppuisin olen juossut yleensä yhden pidemmän ja toisen lyhyen, palauttavamman lenkin.

Tunnustan, olen toivoton mitä tulee kehonhuoltoon. Silloin kun kremppoja ja jumituksia on, niin jaksan venytellä ja huoltaa itseäni, mutta heti kun oireet lievittyvät, kehonhuolto jää. Liikunnan jälkeen lähes aina venyttelen, mutta usein sekin on vähän puolitehoista. Jos liikuntaan tulee jostain syystä tauko, niin silloin myös kehonhuolto usein jää. Näin on käynyt nytkin, ja olenkin aika jumissa.

Arki-iltoina sohvalla lojuminen ei ole kropan kannalta erityisen hyvä tapa viettää aikaa. Työpäivän jäljiltä hartiat ovat usein ihan juntturassa, sillä kiire ja stressi tekevät työasennosta helposti etukumaran ja istumisen tauotuskin on unohtunut. Kun lenkitkin jäävät pitkälti viikonloppuun, jää myös lenkin jälkeinen venyttely väliin. Mikä avuksi? Miten oikein saisin kehonhuollon osaksi arkea, kun iltaisin vain väsyttää ja laiskottaa?

Multa löytyy kotoa kyllä joogamatto, putkirulla ja hierontapallo, joten edellytykset monipuoliseen kehonhuoltoon löytyvät. Keväällä kokeilin muutaman kerran joogata netistä löytyvien tuntien parissa. Kymmenminuuttisia aloittelijoille sopivia joogatuokioita löytyy ihan youtubestakin, ja tuollainen pieni tuokio on pehmeä ja lyhyeenkin vapaahetkeen sopiva kokeilu.

Mulla on valitettavasti vähän sellainen joko-tai mentaliteetti. Joko menen lenkille ja sen jälkeen venyttelen ja rullailen. Tai sitten en mene, lojun vaan sohvalla ja syönkin mitä sattuu. Miten tuosta pääsisi sellaiseen mielentilaan, että vaikka ei jaksaisikaan muuta, niin vaikka joogaisi kymmenminuuttisen tai edes hiukan jumppaisi kivistäviä hartioita ja venyttelisi... Miten itsestään huolta pitäminen voikin joskus olla näin vaikeaa?!

Postauksen kuva on muuten parin vuoden takaa. Todistettavasti olen venytellyt edes joskus. :D