Helmikuun hölkät

Helmikuuhun lähtö ei ollut paras mahdollinen. Vuoden alun sairastelun myötä tammikuun juoksujen kanssa tuli painetta loppukuulle. Mieluummin rytmitän kuun juoksut aivan päinvastoin eli alkupainotteisesti. Nyt kuitenkin helmikuun alkaessa oli alla ylimääräistä kuormitusta tammikuulta. Helmikuun koen myös vuosi toisensa jälkeen hankalaksi juoksukuuksi, kun päiviä on muita kuukausia vähemmän ja kelit usein mitä sattuu.

Asetin tavoitteeksi juosta helmikuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla 30 kilometriä samoin kuin Kanarian lomaviikolla. Kuun ensimmäisen viikon osalta jäin tavoitteesta pari kilometriä, lomalla tavoite puolestaan ylittyi parilla kilsalla. Niinpä kuun loppuun olikin mahdollista keventää juoksuja. Silti sain todella helposti helmikuun juoksukilometrit kasaan ja yhteensä juoksua tuli 105 kilometriä.

Loma teki hyvää! Aurinko ja lämpö olivat aika lailla sitä, mikä tähän vuodenaikaan piristää kaikkein eniten. Söin reissulla paljon hedelmiä, luin kaksi kirjaa ja nautin niin juoksulenkeistä kuin löhöilystäkin. Tuntui, että palasin matkalta virkistyneenä. Alkuvuoden koronan jälkeen palautumisessa on ollut haasteita, ja vaikka matkustus onkin aina keholle rasitus, tuntui, että reissu auttoi lataamaan akkuja.

Kelit olivat reissulla kohdillaan, mutta eivät ne Suomessakaan olleet lainkaan niin ikäviä kuin joskus helmikuussa. Täällä Lounais-Suomessa sai juosta pääosin pitävillä baanoilla ja paikoin jopa keväisen oloisissa keleissä, vaikka aurinko ei kyllä koko kuussa näyttäytynyt kuin harvakseltaan. 

Olen kirjoittanut blogia harvoin jo useamman kuukauden. Tällä viikolla vasta mielessä kävi, että miksiköhän. En voi väittää olleeni erityisen kiireinen kuin ajoittain. Mutta sen sijaan mieleni on askarrellut aivan muiden asioiden parissa. Minulla on ollut tapana miettiä blogikirjoituksia usein juoksulenkeillä, mutta nykyään mietiskelen ja suunnittelen lenkeillä jotain muuta. Aina välillä saatan blogistakin innostua, mutta tällä hetkellä se ei ole elämäni projekteista prioriteettilistalla kovinkaan kärjessä.

Saatan innostua kirjoittamaan juoksusta, jos tässä kevään aikana saisi treenit käyntiin kohti kesän juoksutapahtumaa. Olen ilmoittautunut kesälle yhteen juoksutapahtumaan, mutta siitä ei nyt ole kannattanut pahemmin hiiskua, koska alkuvuoden sairastettu korona ja palautumisen haasteet ovat vaikuttaneet siihen, että olen hölkännyt vain itselleni helppoja lenkkejä ja suunnitelmallinen, nousujohteinen juoksuohjelma on jäänyt odottamaan parempaa oloa. 

Tekoäly kirjoitti postauksen juoksublogiini - taas!

Kirjoitin tasan kaksi vuotta sitten blogiin otsikolla Tekoäly kirjoitti postauksen juoksublogiini.  ChatGPT tuli saataville vuoden 2022 marraskuussa ja moni näki tekoälyn käytön mahdollisuudet aivan rajattomina. Kuitenkin varsinkin suomeksi oli helposti erotettavissa tekoälyn tekemät tekstit ja niissä oli toistoa, hallusinointia ja muita kökköyksiä, kuten tuo kahden vuoden takainen teksti osoittaa.

ChatGPT on kuitenkin kehittynyt, ja 4-versioon tuli mukaan mahdollisuus käyttää ajantasaisia verkkolähteitä sekä myöhemmin mahdollisuus ladata tiedostoja. Olen itse käyttänyt ChatGPT:tä sekä tekoälyä käyttäviä kuvapalveluita jonkin verran niin töissä kuin opinnoissakin. Nyt päätin kokeilla sitä taas blogissa. 

Pyysin tekoälyä käyttämään lähteenä blogiani ja kirjoittamaan juoksun merkityksellisyydestä. Kun se käyttää omia kirjoituksiani lähteenä, huomaan, miten hyvin tekoäly pystyy löytämään teksteistäni ne kohdat, joissa puhun aiheesta ja tiivistämään sanomisiani. Tosin se taisi käyttää lähteenä vain viimeisen puolen vuoden bloggauksia...? Mutta mitä mieltä olette, kuvaako tämä yhteenveto blogiani?

--------------------------------------------------------------------------------------

Juoksu on monille enemmän kuin pelkkä liikuntamuoto; se on elämäntapa, joka tarjoaa fyysisiä haasteita, henkistä hyvinvointia ja mahdollisuuden kokea luonnon läheisyyttä. Taivaanrannan juoksija -blogi tarjoaa henkilökohtaisia näkemyksiä ja kokemuksia juoksun merkityksestä.

Fyysinen hyvinvointi ja tavoitteet

Blogin kirjoittaja kuvaa, kuinka juoksu on auttanut ylläpitämään fyysistä kuntoa ja saavuttamaan henkilökohtaisia tavoitteita. Esimerkiksi syyskuussa 2024 hän osallistui Finlandia Marathonin puolimaratonille Jyväskylässä, juosten viiden vuoden tauon jälkeen sileän puolimaratonin aikaan alle 2,5 tuntia. Tämä osoittaa, että säännöllinen harjoittelu ja itsensä haastaminen voivat johtaa merkittäviin saavutuksiin.

Henkinen hyvinvointi ja palautuminen

Juoksu ei ole pelkästään fyysistä suorittamista; se tarjoaa myös henkistä hyvinvointia. Kirjoittaja mainitsee, että vaikka puolimaratonin jälkeen palautuminen vei viikon verran ja olo oli normaalia väsyneempi, kevyet lenkit auttoivat palautumisessa. Juoksu toimii keinona purkaa stressiä ja löytää mielenrauhaa arjen keskellä.

Luonnon kokeminen ja elämykset

Juoksu tarjoaa mahdollisuuden kokea luontoa ainutlaatuisella tavalla. Kirjoittaja kertoo juosseensa elokuussa polkupuolikkaan NUTS Pyhällä, mikä oli raskaampi kokemus kuin sileän puolimaratonin juokseminen. Lisäksi hän mainitsee patikoinnit Sipoonkorven kansallispuistossa ja uintireissut juoksulenkkien päätteeksi. Nämä kokemukset korostavat, kuinka juoksu voi viedä uusiin maisemiin ja tarjota elämyksiä luonnossa.

Yhteisöllisyys ja inspiraatio

Blogi toimii myös inspiraation lähteenä muille juoksijoille ja liikunnasta kiinnostuneille. Kirjoittaja jakaa kokemuksiaan ja vinkkejään, mikä kannustaa muita lähtemään lenkille, asettamaan omia tavoitteita ja nauttimaan juoksun tuomista hyödyistä.

Yhteenveto

Taivaanrannan juoksija -blogi tarjoaa kattavan katsauksen juoksun merkitykseen yksilön elämässä. Se korostaa, kuinka juoksu voi parantaa fyysistä kuntoa, tarjota henkistä hyvinvointia, mahdollistaa luonnon kokemisen ja inspiroida muita. Olipa kyseessä tavoitteellinen harjoittelu tai rento lenkkeily, juoksu voi rikastuttaa elämää monin tavoin.

Näistä treeneistä en kerro somessa

Huomaan usein postaavani varsinkin instaan silloin, kun juoksen pitkän lenkin. Toki täällä blogissa puhun kuukausikoosteessa muutenkin kuun juoksuista. Kuitenkin somestani voi äkkivilkaisulla saada kuvan, että juoksen lähinnä pitkiä lenkkejä kauniissa maisemissa. Postaan myös mieluummin polkukuvia kuin kuvia sileän lenkeiltä, koska polkujuostessa näkee just niitä nättejä maisemia.

Todellisuudessa juoksen suurimman osan arkilenkeistä pyöräteillä. Suurin osa lenkeistäni on 4-6 kilometrin mittaisia ja yleensä en ota ollenkaan kuvia lenkillä. Jos juoksen vaikka keskellä etäpäivää, lenkki pitää mahduttaa lounastaukoon, ja silloin en käytä ylimääräistä aikaa kuvien ottamiseen. Tykkään polkujuoksusta, mutta useimmiten juoksen ihan ajan säästämiseksikin sileällä. Pitkät polkulenkit tuntuvatkin välillä suorastaan luksukselta, kun on hyvin aikaa juoksuun eikä kiire muihin menoihin.

Jaan someen varsin pienen osan elämääni, ja myös pienen määrän juoksujani, vaikka sometilini ovatkin juoksupainotteisia. Kertoisin mielelläni somessa omalla esimerkilläni, että juoksussa ei tarvitse olla hyvä tai nopea voidakseen nauttia siitä. En kuitenkaan koe mielekkääksi korostaa sitä joka postauksessa. Seuraan instassa joitain tilejä, joiden pääsisältöä on esimerkiksi kehopositiivisuus. Olen huomannut, että yleensä tuo sanoma toistuu postauksesta toiseen. Kai se on sitä vaikuttamista. Ei minua varsinaisesti edes kiinnosta toimia minään vaikuttajana seuraajilleni. En ainakaan jaksaisi tehdä jokaista postausta saman teeman ympäriltä. Usein postauksissani ei ole minkäänlaista sanomaa. Juoksu on mielestäni ihanaa ja helppoa, ja se on tärkein harrastukseni. Siksi tykkään ensisijaisesti jakaa juoksujuttuja. Kerron juoksuista silloin kun sillä hetkellä huvittaa, sitä mitä milloinkin huvittaa, ilman että taustalla olisi mitään suunnitelmaa tai agendaa.

Olen hidas juoksija. Haluaisin kyllä omalla esimerkilläni kertoa, että on ok olla hidas. Hölkkäkin on juoksua. Kun on liikunnallisesti lahjaton ja ollut ensin 30 vuotta sohvaperuna, ei voi olettaakaan, että olisin juoksijana nopea. Kerron aina juoksutapahtumien yhteydessä loppuaikani, joka on yleensä siellä porukan viimeisessä kolmanneksessa. Isommissa juoksutapahtumissa saatan sijoittua hiukan paremmin. Kerran olen tullut maaliin aivan viimeisten joukossa, kun vuoden 2023 Nuuksio Classicissa oli kammokeli, ja käytin vesilammikoissa kahlaamiseen ja suossa rämpimiseen peräti kahdeksan tuntia aikaa. Tiedän kuitenkin, että ilman treeniä ja sitkeyttä, en olisi tuotakaan kisaa päässyt edes maaliin. Olen tyytyväinen juoksukisaan silloin, kun olen juossut sen omalla tasollani ja annan kaikkeni. Minulla on realistinen käsitys omasta vauhdistani, ja usein olenkin onnistunut kisassa tavoitteeseeni.

Syyskuun puolivälissä juoksin puolimaratonin 6:57 min/km keskivauhtia. Kuitenkin koko syyskuun juoksujen keskivauhti oli 8:30 min/km. Tuo kertoo osaltaan siitä, miten hitaita lenkkejä usein juoksen. Saatan käyttää lenkillä usein paljon aikaa luonnon kuvailuun, ja välillä pysähtyä myös vaikka lähettämään viestiä tai naputtelemaan jotain mobiilipeliä. Juostuani lenkin harvoin edes tiedän, kauanko siinä meni, mutta kilometrit muistan aina! En koe mielekkääksi jakaa arkisten lenkkieni kestoa someen, kun en itse siihen juuri kiinnitä huomiota.

Varmaan osittain hitaudestani johtuen lenkkieni kestolla ei ole minulle juurikaan merkitystä. Ainoastaan silloin, kun lenkille on vähän aikaa, mietin sitä, miten kauan juoksuun menee aikaa. Sitä vastoin olen erittäin suunnitelmallinen kilometrien kerääjä. Juoksen kuukaudessa vähintään 100 kilometriä ja vuodessa sitten vähintään 1200 kilometriä. Nuo ovat kuulkaa jo ihan hyviä lukuja. Tavoitteen saavuttaminen on kuitenkin minun tasoiselleni juoksijalle varsin helppoa, sillä satanen kuussa ei vaadi mitään ihmeellistä. Siinä pystyy vaikka olemaan viikon flunssassa ja silti kirimään kilometrit. Rutiinia ja suunnittelua se kyllä vaatii, että saa kalenteriin n. 4 lenkkiä viikkoon. 

Tällä viikolla juoksin kuutena päivänä. Se on minullekin paljon. Juoksin kuitenkin vain alle kympin lenkkejä, ja yhteensä kilometrejä tuli 34 tällä viikolla. En koskaan jaa kaikkia viikon treenejä somessa, enkä tee viikkokoosteita. Tiedän, että ne varmasti joitain kiinnostaisivat. Saattaisinkin jakaa treeniohjelmani silloin, kun tähtään vaikka johonkin juoksutapahtumaan. Mutta nyt, kun tämän vuoden kisat ovat takanapäin, olen siirtynyt juoksun osalta käytännössä ns. talvikauteen, jolloin juoksen lähinnä pk-lenkkejä. Se ei ole ollenkaan kehittävää, mutta se on helppoa ja mukavaa. Tavoittelen käytännössä vain kilometrien keräilyä. Moni lenkki on minulle tärkeä myös pään tuulettumisen kannalta. Tällä viikolla olen lähtenyt juoksemaan myös ihan vain kuvaillakseni ruskaa. Täällä Naantalissa on tänä(kin) syksynä todella upea ruska! Vaikka tämän viikon treeneissä ei ollutkaan mitään erityistä, mitä haluaisin tänne jakaa, niin nämä kuvat ovat jakamisen arvoisia. :)

Uutiset, sää ja mää

Keskeytämme Madeiran matkapostaukset säätiedotuksen vuoksi. On p*rkeleen kylmää ja pimeää! Noin. 

Pienoinen sääshokki oli kyllä palata lämpöisästä tähän Suomen marraskuuhun. Viime viikonloppuna oli vielä loistavat ulkoilusäät, mutta tällä viikolla ei ole tainnut näkyä aurinkoa ollenkaan. Ja kylmyys on vyörynyt tänne lounaiseen Suomeenkin, tänään oli mittarissa jo pakkasasteita.

Jos ei jo käynyt ilmi, niin Madeiran reissu oli onnistunut ja oli aivan ihanaa seikkailla saarella patikoiden sekä viettää aikaa myös ihan vain löhöillen hotellin allasalueella. Koska patikoinnit olivat niin hienoja ja kuvamateriaalia kertyi, olen myös innostunut naputtelemaan retkipostauksia oikein urakalla. Joko matkapostaukset kyllästyttävät..? Joku joskus on sanonut, että tykkää lukea blogistani reissupostauksia, joten rohkenen jatkaa vielä muutaman patikointitarinan verran... 

Itselle matkajutut blogeissa ovat aina kiinnostavia ja ennen Madeiran matkaa tuli etsittyä juttuja patikoinneista ja muista retkikohteista. Madeiralla patikointi on todella tärkeä osa saaren matkailua ja netistähän löytyy reittikuvauksia ja matkakertomuksia pilvin pimein. Silti koen, että suomeksi kirjoitetut omakohtaiset tarinat ovat arvokkaita. Kun etsin juttuja patikoinneista, niin englanniksi valitettavasti iso osa hakutuloksista on hakukoneoptimoituja ja mainoksilla kuorrutettuja. Tämä olisi sinänsä ihan ok, mutta parin stoorin kohdalla teksti oli niin geneeristä, että aloin epäillä, onko kirjoittaja edes käynyt kohteessa, josta on mainospostauksen rustannut! Pienen kielialueen etuna on se, että aidot matkakertomukset nousevat Googlen hakutuloksissa korkealle myös ilman optimointia. 

Marraskuu on jo yli puolenvälin, mutta kuun juoksuja on kertynyt vasta hiukan päälle 40 kilometriä. Minkäännäköistä marrasputkea ei ole täällä tehty. Juoksujen suhteen ei nyt ole oikein mitään tavoitetta, juoksen vain fiiliksen mukaan. Se voi kuulostaa mukavalle, mutta itselle sopii parhaiten se, että on jokin tavoite, jota kohti treenata. Sen ei tarvitse olla mikään haastava juttu, mutta kunhan on jotain, mitä tavoitella. Nyt ainoa tavoitteeni on juosta tänä vuonna 1000 kilometriä. Tonni on ollut mulla joskus vuositavoitteena, mutta paremman kunnon myötä tavoite on usein noussut 100 kilometriin kuussa ja 1200 kilometriin vuodessa. Tämä vuosi vaan on ollut sellainen, että juoksutaukoja on kertynyt ja niinpä tonnin tavoite on tälle vuodelle realistinen. Siitä ei nyt ihan mahdottomia puutu, eli aika löysästi saan juoksennella loppuvuonnakin...

Mietin tuossa, että en ole tainnut blogissa mainitakaan olevani tämän syksyn opintovapaalla. En tietenkään vuodata blogiin koko elämääni, vaan jaan täällä vain pienen osan kuulumisista ja pääosassa on juoksu, siihen liittyvät asiat, muu liikunta ja matkailu. Välillä voi sitten jäädä joitain olennaisiakin asioita elämästä jakamatta, vaikka ne eivät mitään salaisuuksia olisikaan... Ja välillä tuntuu, että kirjoitan blogiin asioista ja tunteistani kovin avoimestikin, avoimemmin kuin mitä vaikkapa työpaikan kahvipöydässä saatan höpistä. Fiiliksen mukaan tulee kyllä kirjoiteltua milloin mistäkin. Viime vuonna sain suoritettua avoimessa 50 opintopistettä eli kaksien perusopintojen verran, niin olin tänä vuonna hakukelpoinen maisteriohjelmaan, joka kiinnosteli. Pääsin sisään ja nyt olen tosiaan syksyn ajan tehnyt opintoja täyspäiväisesti. Opintovapaa osaltaan mahdollisti sen, että olimme kaksi viikkoa Madeiralla. Koko matka ei ollut lomaa, vaan miesystäväni teki töitä ja itse tein opintoja etänä muutamana päivänä reissussakin. Näin lomapäiviä ei kulunut ihan tolkuttomasti ja mulla kurssit etenivät matkasta huolimatta. Hiukan kyllä jäin jälkeen ja nyt on pitänyt yrittää kiriä. No, mikäs tässä on koneen ääressä istuskellessa, kun ulkona tulee pimeä jo neljältä eikä kylmyys innosta juurikaan ulkoilemaan sen lyhyen harmaan ajan aikana, kun aurinko on taivaanrannan yläpuolella...

Mikä tämän postauksen pointti mahtoi olla? Kirjoitella muitakin kuin matkakuulumisia... ja ehkä vältellä hetkeksi koulujuttuja. :D

Bloggaaminen kannattaa aina

Bongasin aamutuimaan Lenkillä-blogista, että tänään on blogiperjantai! Haaste kolahti, ja äkkiä blogi-ideoista tyhjä pääni pohdiskelikin seuraavaa tekstiä.

Lukeminen kannattaa aina, on tuttu mainoslause ja halusin tällä tekstillä tuoda esiin, miksi minusta kannattaa sekä lukea että kirjoittaa blogia!

Monet seuraamistani juoksublogeista ovat vuosien varrella hiljentyneet, mutta onneksi Lenkillä ja muut edelleen suositut ja päivittyvät blogit todistavat, etteivät blogit ole kuolleet. Sosiaalinen media on siirtynyt yhä enemmän kuviin ja videoihin, ja välillä tuntuu, ettei kukaan jaksaisi enää lukea pitkiä tekstejä. Paitsi minä ja onneksi myös muut, sillä edelleen löytyy paljon lukijoita, jotka pitävät enemmän blogiteksteistä kuin lyhyistä videoista,  joita some on nykyään pullollaan.

Vaikka oma keskittymiskykyni on heikentynyt internetin myötä, tykkään edelleen lukea pitkiä tekstejä ja seurata blogeja. Seuraan luonnollisesti muitakin juoksublogeja, vaikka en välttämättä ihan joka postausta lue. En suinkaan kuvittele olevani täysinoppinut juoksun saralla, mutta kuitenkin oma tietämys juoksusta on vuosien varrella karttunut ja esimerkiksi harjoitusohjelmani teen itse. Silti aina kun kurkkaan johonkin juoksublogiin, löydän sieltä jotain mielenkiintoista tiedonmurusta. Minusta on sääli, jos vaikkapa kisaraportit kirjoitetaan nykyään mieluummin instaan tai faceen, koska niissä tekstin määrä on kovin rajallinen ja näkyvyys niin hetkellinen. Blogit tarjoavat alustan, josta on helppo hakea tietoa ja muiden kokemuksia vielä kuukausia ja vuosia jälkeenpäinkin. Esimerkiksi omalle ensimmäiselle maratonille valmistautuessa luin ensikertalaisten kisaraportteja suurella innolla. Polkujuoksukisojen rapsat ja reittikuvaukset ovat myös todella arvokkaita ensimmäistä kertaa uusiin maastoihin suunnatessa.

Toinen aihe, joka blogeissa ei lakkaa kiinnostamasta ovat matkajutut. Seuraavaa reissua suunnitellessa omakohtaiset kokemukset kohteesta tuovat aina erilaisen näkökulman kuin matkaoppaat. Joskus jokin bloggaajalle käynyt hauska sattumus voi olla hyvinkin arvokas tieto pakkauslistaa tehdessä tai muuten matkaa suunnitellessa. Esimerkiksi mieleen on jäänyt, että Monemvasian linnoituskylän vierailulle ei kannata laittaa jalkaan kovapohjaisia sandaaleja, koska kivetyt kadut ja portaat ovat niillä liukkaita. Tällaisen pienet yksityiskohdat blogien matkajutuissa herättävät paikat eloon.

Monemvasia-tarinat ovat Karkkipäivä-blogia kirjoittavan Sannin käsialaa. Karkkipäivä-Sanni on kirjoittanut viime vuosina myös somesta parikin kertaa fiksuja ja pohdiskelevia tekstejä, ja on ollut ilo huomata, että hänen kommenttiboksissaan lukijat kertovat seuraavansa edelleen blogeja ja etsivänsä myös uutta luettavaa kuvatykityksen sijaan. Olen itsekin miettinyt suhtautumistani someen Karkkipäivän tekstien myötä.

Pääsin jokin aika sitten juttelemaan yhden lempikirjailijani, Johanna Sinisalon kanssa. Hän kertoi osanneensa lukea ja kirjoittaa jo hyvin nuorena. Hän oli huomannut, että kirjoittaessaan tarinoita niissä oli se jokin, joka näkyi omaperäisyytenä ja välittyi lukijallekin. Huomatessaan omaavansa lahjoja kirjoittamiseen hän alkoi hioa taitoa ja kehittyi entisestään. Itse en koe, että olisin kirjoittajana erityisen lahjakas. Olen lukenut todella paljon siinä iässä, jossa kielelliset taidot kehittyvät ja sen ansiosta osaan kyllä kirjoittaa koherenttia ja kieliopillisesti oikeaa tekstiä. En vain mielestäni ole kovin taitava siirtämään lennokkaita ajatuksiani kirjalliseen muotoon, vaan tekstini on aina jotenkin latteampaa kuin toivoisin. Minulla on vilkas mielikuvitus ja lapsena haaveilin kirjailijan urasta. Kuitenkin, kun olen yrittänyt jotain tarinoita kirjoittaa, minusta on joka kerta tuntunut, etten yksinkertaisesti saa paperille sitä samaa taikaa, joka kertoo tarinoita pääni sisällä. Kirjoittaminen on minulle kuitenkin luonteva itseilmaisun muoto ja blogin pitäminen on ollut antoisaa siksikin, että se on antanut kannustimen kirjoittaa säännöllisesti. Kun viime vuonna tein opintoja, huomasin, että olen harjaantunut kirjoittajana myös työvuosien aikana, ehkä osittain juuri blogin ansiosta. En ehkä ole lahjakas kirjoittaja luonnostani, mutta se ei tarkoita, ettenkö voisi koko ajan kehittyä ja myös nauttia kirjoittamisesta. Eihän minulla juoksuunkaan mitään lahjakkuutta ole, mutta silti tässä vain mennään jo kymmenettä vuotta tuhannen vuosikilometrin tahtia ja nautitaan juoksusta!

Lenkillä-blogin Elina kertoo omassa Blogiperjantain jutussaan, että "Bloggaajan kannattaa tarttua mieleen tuleviin ajatuksiin samoin kuin tartuin kauniiseen hetkeen kesäisessä Helsingissä. -- Tuskin mikään idea, ajatus tai jutunaihe on turha tai liian vähäpätöinen kerrottavaksi." Päätin noudattaa neuvoa saman tien tällä tekstillä! :)

Lisää Blogiperjantai-tapahtumasta Facebookissa.

Blogin 400. teksti

Blogialusta kertoo kivasti, montako tekstiä tässä vuosien varrella on tullut kirjoitettua. Koska tykkään tilastoista, niin päätin omistaa tämän 400. julkaistun kirjoituksen blogin tilastoille!

Aloitin blogin 20.8.2015. Olen ihan joka vuosi unohtanut blogisynttärit, mutta sentään kirjoittanut pari kertaa synttärien jälkeen jotain aiheesta. Blogin kolmivuotissynttärien kunniaksi kirjoitin aiheesta Miksi bloggaan? ja 5-vuotissynttärien jälkeen tein katsauksen kuluneisiin blogivuosiin postauksessa Blogi 5 vuotta! Ala- ja ylämäkiä matkan varrelta.

Olen ollut ahkerimmillani bloggaajana lokakuussa 2015, silloin olen julkaissut peräti 14 postausta! Ei ihme, että tuolloin olen tykännyt kirjoitella, sillä lokakuun lopussa juoksin ensimmäisen maratonini ja siitä tietysti riitti juttua. Epäaktiivisin olen ollut loppuvuonna 2016, kun selkävaiva pakotti juoksutauolle - ei ollut pahemmin juoksukuulumisia kerrottavana.

Yli 5 vuoden bloggaamisen saldona on lähes 130000 lukukertaa! Aivan käsittämätön luku, kun ottaa huomioon, etten ole bloggaajista missään nimessä aktiivisimmasta päästä. Yksittäisiä postauksia luetaan muutamasta kymmenestä kerrasta useisiin tuhansiin kertoihin. Blogin luetuimpien postausten listalla on useampi vanha postaus, jotka eivät mielestäni sinne oikein edes kuuluisi - ne ovat kirjoituksia, joihin en ole hirveästi panostanut, mutta jotka jostain syystä nousevat esiin hakukoneiden tuloksissa. En ole kirjoittanut blogia hakeakseni klikkauksia ja hakukonenäkyvyyttä, mutta jotkin postaukset tuntuvat silti kiinnostavan ihan ihmeellisen paljon googlettelijoita.

Sillä Googlestahan suurin osa kävijöistä tänne blogiin löytää. Se on ylivoimaisesti suosituin viittaaja. Facebook tulee hyvänä kakkosena, vaikka perustin blogille Facebook-sivut vasta loppuvuonna 2017. Kolmanneksi suosituin liikenteen lähde on blogit.fi -sivusto, jossa blogini on muuten liikuntablogien listalla viidentenä. Instagramista liikennettä tulee jonkin verran ja samoin muiden liikuntablogien kautta näkyy porukkaa löytäneen tiensä tänne.

Käytän blogiteksteissä aihetunnisteita. 400 postausta koostuu seuraavista aiheista:

• Juoksu, 239 postausta. Tämä nyt ei liene yllätys muuten kuin siinä mielessä, että mitä ihmettä ne 161 muuta postausta sitten käsittelevät???
• Kuukausiyhteenveto, 68 postausta. Tällaiselle tilastohullulle sopivasti teen joka kuun päätteeksi yhteenvedon sen kuukauden juoksuista.
• Juoksutapahtumat, 70 postausta. En edes mielestäni ole mikään tapahtumajuoksija, mutta on niitä tullut tässä vuosien varrella kierrettyä ja kirjoiteltua. Samaa aihetta liippaavat kisaraportit, 27 postausta.
• Polkujuoksusta olen kirjoittanut 66 postauksen verran. Innostuin poluilla juoksemisesta keväällä 2017 ja tuolta tieltä polulta ei näy olevan paluuta.
• Matkailu on innostanut minua kirjoittamaan 54 postausta, jotka ovat muuten joitain blogin haetuimpia sisältöjä. Tai siis olivat ennen viimeistä vuotta...
• Juoksuvarusteista olen sanaillut 43 postausta.
• Juoksun ohella olen harrastanut myös patikointia ja kirjoittanut aiheesta 38 postauksen verran.

Tässä pieni katsaus blogin tilastoihin. Voi olla, että nämä eivät kiinnosta pätkääkään ketään muuta kuin minua itseäni, mutta jaoinpahan huomioni teillekin. Tilastojen takana on paitsi oma innostukseni juoksuun ja muuhun liikuntaan sekä siitä kirjoitteluun, myös tietysti te lukijat. Olen kiitollinen jokaisesta lukukerrasta ja lukijasta ja yritän jatkossakin kirjoittaa sisältöä, joka edes mahdollisesti tuntuu mielenkiintoiselta jostain muustakin kuin vain itsestäni. :D Tässä vielä teille virtuaalinen kukkapuska kiitokseksi!

Blogi 5 vuotta! Ala- ja ylämäkiä matkan varrelta.

Blogi täytti viikko sitten jo viisi vuotta! Unohdin luonnollisesti asian kuten kaikki aiemmat blogisynttärit. Mutta halusin kuitenkin hiukan reflektoida näitä blogivuosia ja tilannetta nyt, kun havahduin synttäreihin. Kokosin tähän postaukseen blogitaipaleen ilonhetkiä ja aallonpohjia näiltä vuosilta.

Aloitin blogin syksyllä 2015. Olin juossut kesällä 2014 puolimaratonin ennätykseni, mutta keväällä 2015 törmäsin motivaatiopulaan. Puolimaratonin ajan parantaminen ei enää motivoinut minua harjoittelemaan, sillä olinhan jo saavuttanut kahden tunnin alituksen enkä tainnut oikein keksiä toista yhtä motivoivaa tavoitetta puolikkaalle. Käänsin katseeni maratonille. Ajatus kokonaisesta maratonista kuitenkin hirvitti ja itseäni tsempatakseni tein projektista julkisen blogin myötä. Kaikki meni kuitenkin hienosti, ja ensimmäinen maraton onkin jäänyt mieleen yhtenä hienoinpana juoksukokemuksenani.

Alkuvuonna 2016 bloggailin innolla ja juoksu kulki mainiosti. Maratonin jälkeen olin elämäni kunnossa ja oletuksena oli, että juoksu kulkisi kuin siivillä kohti auringonlaskua ja seuraavia juoksukisoja. Toisin kuitenkin kävi. Jokin hyvin pieni asia meni pieleen yhdellä lenkillä alkukesästä 2016 ja satutin polveni. En olisi tuolloin voinut uskoa, että tuosta seuraisi juoksu-urani toistaiseksi pisin telakka. Polvivaiva ei sinällään estänyt juoksuja, mutta se johti selkävaivaan, joka vei minut todella kivuliaaksi ja huonoon kuntoon. Vieläkin harmittaa, että kärsin vaivan kanssa kuukausia ilman toimivaa hoitoa, kunnes älysin mennä kiropraktikolle, joka sai vähitellen selän hoidettua kuntoon. 

Vuosi 2017 alkoi epävarmoissa merkeissä, sillä pystyin juoksemaan hädin tuskin kilometrin mittaisen matkan. Mutta siitä alkoi kuntoutus, josta olen syystäkin ylpeä. Kävin salilla ja jumppasin ihan kiukulla, ainoana motivaattorinani päästä taas kunnolla juoksemaan. Juoksumatkoja ei uskaltanut pidentää liian nopeasti ja tahkosin samoja lyhyitä lenkkejä. Siitä lähti sitten ajatus kokeilla polkujuoksua. Suuntasin kovia kokeneen kroppani kanssa pehmeille poluille, osallistuin lähes ilman mitään kokemusta elämäni ensimmäiseen polkujuoksukisaan - ja jäin pahasti koukkuun. Olin löytänyt uuden suunnan juoksuharjoitteluuni ja nautin täysin siemauksin elämyksellisistä polkulenkeistä. Siinä sivussa kuntouduin taas hyvään juoksukuntoon.

Suunnittelin elämäni toista kokomaratonia alkukesälle 2018 ja käynnistin Juoksuhaaste 2018:n hyvällä fiiliksellä. Tavoitteita oli vaikka millä mitalla. Mutta sitten tapahtui elämä. Erosin pitkästä, yli 11 vuoden suhteesta ja muutin nopealla aikataululla pois yhdessä hankitusta kodista. Voin kevään ajan henkisesti hyvin huonosti ja juoksut jäivät märehtimisen jalkoihin. Toisesta maratonistani tulikin ensimmäinen DNS-merkintä kisakalenteriini. Tuosta aallonpohjasta nousu oli kuitenkin vähintään yhtä nopea kuin romahdus sinne oli ollut. Kesällä sain ryminällä takaisin elämäniloni ja juoksuintoni, ostin oman asunnon ja syksy oli juoksujen kannalta hienoa aikaa. Kipittelin Mennään metsään -yhteislenkeillä, osallistuin polkujuoksukisoisin ja polkaisin käyntiin #omamarrasputki -haasteen. 2018 oli muutosten vuosi tunteiden vuoristoradalla, mutta lopulta kuitenkin reippaasti plussan puolella.

Sitten päästäänkin viime vuoteen ja elämäni kovimpaan juoksuvuoteen. Elämäni näytti olevan mallillaan ja jo alkuvuonna aloin silmäillä pitkiä polkukisoja maratonkiilto silmissäni. Vuosi ei kuitenkaan pyörinyt vain yhden kohokohdan ympärillä, vaan kirmasin elämyksestä toiseen. Lähdin yksin juoksulomalle ja nautin aivan valtavasti polkujuoksuista Gran Canarian karussa vuoristossa. Keväällä hurahdin tosissani pistesuunnistukseen ja poukkoilin ympäri Turun seutua rastilta toiselle Turku Street-O:n kevätsarjassa. Syksyn alkuun asetettu kauden päätavoite, polkumaraton Nuuksio Classicilla 2019, meni sekin lähdöstä maaliin hyvällä fiiliksellä. Elämysvuoden kruunasi loppusyksyn patikointimatka Italian Dolomiiteille. Kuntoiluelämysten mukanaan tuoman endorfiinipöllyn lisäksi olin muutenkin aika pää pilvissä. Tammikuussa tapasin Dolomiittien matkakumppanini, ja tuo ihmissuhde vielä lisäsi viime vuoden erityisyyttä. 

    

Viime vuonna saavutin paljon juoksurintamalla. Vuoden vaihteessa hiukan hämmästelin, miksi tämän vuoden suunnittelu ei tuntunut oikein mielekkäältä. Toisaalta tunsin oloni väsyneeksi ja toisaalta mietin, etten haluakaan toistaa samoja juoksujuttuja kuin aiempina vuosina, kaipaan jotain uutta. No, sittenhän tämä vuosi menikin mullin mallin koronan myötä. Vasta loppukeväästä tajusin itse, että kropassani on jotain pielessä ja testit paljastivat kilpirauhasen liikatoiminnan. Samalla vuodenvaihteessa alkanut väsymys ja hermoston ylikuormitustila saivat selityksen. Kummallinen yhteensattuma, että korona ja kilpirauhassairaus osuivat samaan vuoteen. Tänä vuonna multa jäi ensimmäistä kertaa 8 vuoteen juoksematta Paavo Nurmi Marathon ja toistaiseksi kaikki muutkin juoksutapahtumat. Se, että koronan vuoksi lähes kaikki peruttiin, on tietysti hälventänyt harmia siitä, että liikatoiminnan vuoksi en ole pystynytkään juoksemaan.  Kilpirauhassairaus ja lääkitys ovat vieneet juoksukuntoa alas, mutta silloinhan suunnan täytyy myös jossain vaiheessa kääntyä ylöspäin, eikö niin.

Jos piirtäisin graafin näistä viidestä vuodesta, niin siinä olisi melkoisia ala- ja ylämäkiä. Tasaista ei ole ollut! Mutta aina alamäen jälkeen jalka on taas noussut seuraavalle huipulle, ja siinä matkan varrella on myös tullut mukaan jokin ihan uusi ja innostava juttu. Maratontreeneistä polkujuoksuun, juoksulomasta pistesuunnistukseen, juoksusta löytyy uusia puolia, kokemuksia ja elämyksiä! Toivottavasti niitä on tiedossa jatkossakin!

Matkailumietteitä

Reissujutut - tykkään lukea niitä blogeista ja jos on itse ollut matkalla, on siitä yleensä kiva myös kirjoittaa. Vaikka blogin pääosassa onkin juoksu, on vuosien varrella tänne kertynyt myös useampi reissupostaus. Matkajuttuja myös haetaan paljon, joten päätin koota kaikki matkajutut omalle sivulleen löytämisen helpottamiseksi.

Matkakertomukset -välilehti löytyy nyt blogin päävalikosta! Vastaan myös tosi mielelläni, jos lukijoilla on kysyttävää paikoista, joissa olen käynyt!

Kun nyt sain vihdoin alkuvuoden juoksuloman polkujuoksupostaukset naputeltua blogiin, onkin jo seuraavan reissun vuoro. Miniloma pohjoisessa Italiassa on loppuviikon ohjelmassa ja siitä tulee varmasti jotain juttua myös blogiin sekä instaan.

Matkailusta ei oikein nykypäivänä voi puhua mainitsematta lentomatkustuksen vaikutusta ilmastonmuutokseen. Matkustamista ja lentämistä en halua lopettaa, koska monet haaveistani liittyvät matkailuun ja nuorempana ei ollut samalla lailla mahdollisuuksia matkustaa kuin nykyisessä elämäntilanteessa. Mietin kuitenkin kohteiden valintaa ja reissaamisen mielekkyyttä tarkkaan ja olen pyrkinyt löytämään kivoja matkakohteita myös lähialueilta.

Italian reissun osalta päädyin maksamaan lennoista päästöhyvitysmaksut. Tutkin eri vaihtoehtoja, ja törmäsin mm. tähän Apu-lehden vertailuun sekä tähän Rantapallon artikkeliin. Näiden perusteella päädyin maksamaan lentojen ilmastokompensaatiosta.

Miksi bloggaan?

Blogin kolmevuotissynttäreitä vietettiin 20.8.2018. Aiemmilta vuosilta hyväksi havaittuun tapaan unohdin autuaasti koko asian, kunnes pari päivää jälkeenpäin havahduin miettimään, että koskas ne blogisynttärit oikein olivatkaan. Samalla aloin pohdiskella syitä blogin pidon taustalla ja olen niitä tässä hissukseen naputellut ylös.

Aloitin blogin alkusyksystä 2015, koska kaipasin lisämotivaatiota maratonille treenaamiseen. Jo ennen oman blogin perustamista luin jonkin verran juoksublogeja. Oman blogin myötä on ollut kuitenkin kivempi kommentoida ja seurata aktiivisemmin muita juoksijoita. Olen aina ollut tiedonjanoinen luonne, ja jos jostain innostun, hankin lähes ensitöikseni asiasta käsiini mahdollisimman paljon luettavaa. Blogeista olen saanut vertaiskokemuksia, inspiraatiota ja tietoa juoksuharrastuksen tueksi. Toivon myös omalla blogillani voivani tuoda jotain lisäarvoa muille juoksijoille.

Blogin kautta juoksuharrastukseen on tullut myös yhteisöllisyyttä. Lenkkeily on ainakin mulle epäsosiaalista puuhaa, aikaa itselle ja mahdollisuus tuulettaa päätä raikkaassa ulkoilmassa. Harrastuksen sosiaalinen puoli painottuukin mulla someen ja juoksutapahtumiin. Bloggaaminen on yhteisöllistä, kun sekä kirjoittelee että lukee ja kommentoi blogeja, ja vähitellen muista bloggaajista tulee ”tuttuja”. Vaikka kirjoittaisi lähinnä vain juoksusta, tulee se kirjoittaja kuitenkin ajan kanssa myös persoonana esiin sieltä tekstien takaa. Blogini on pieni enkä sitä juurikaan markkinoi, ja onkin ollut aina iso ja iloinen yllätys, jos joku on livenä tunnustanut lukevansa blogiani tai seuraavansa instaani.

Rakastan kisaraportteja! Niitä lukiessa tulee aina hinku osallistua itsekin, on kyse sitten pikajuoksun tai ultramatkan kisaraportista. Kisaraporttien kirjoittelu on myös kivaa, koska silloin itsellekin jää muisto juoksutapahtumasta ja vuosien varrelle kertyneitä kisajuoksuja voi muistella rapsoja lukemalla.

Yksi tärkeä syy blogin aloitukseen oli myös se, että halusin omalla esimerkilläni kertoa, miten liikunnallisesti lahjattomasta entisestä sohvaperunastakin voi tulla juoksija. Vielä kymmenen vuotta sitten ajatus puolimaratonin juoksusta olisi ollut mulle ihan absurdi juttu. Nykyään pyrin olemaan sellaisessa kunnossa että 21 kilometrin juoksu onnistuisi koska vaan tarvittaessa. Eihän se nyt niin pitkä matka ole. ;)

Nykyään juoksu on niin luonteva ja olennainen osa elämääni, että harvemmin tulee enää verrattua itseään tai elämäänsä siihen aikaan, kun ei vielä liikkunut. Olen kuitenkin huomannut, että monella ei-liikkuvalla on nyt minusta samanlaisia käsityksiä kuin itselläni oli silloin sohvaperuna-aikana liikunnallisista ihmisistä. Eli herkästi ihmiset kuvittelevat, että tonnin vuodessa juokseva on "aina" ollut liikunnallinen tai että juoksuharrastus on jotenkin hirveän työläs ja aikaavievä. Ennen kuin pääsin kunnolla sisälle juoksuharrastukseen, en oikein koskaan ymmärtänyt liikunnallisia ihmisiä. En välttämättä nytkään ymmärrä vaikkapa joukkuelajeista innostuneita, enkä edelleenkään pidä itseäni liikunnallisena, mutta jossain määrin maailmankuvanikin on laajentunut juoksun myötä.

Miksi postaan tämän kuukausi blogisynttärien jälkeen? Koska olen monin tavoin laiska ja saamaton. Välillä kivatkin jutut jäävät toteuttamatta, koska en vain saa aikaiseksi. Tunnen monin tavoin itseni edelleen mukavuudenhaluiseksi sohvaperunaksi. Olenkin hämmästyttänyt itseäni kymmeniä, ellei satoja kertoja juoksuharrastuksen aikana sillä, että näin laiskasta ja mukavuudenhaluisesta ihmisestä on kehittynyt juoksija, joka lähtee lenkille säällä kuin säällä ja usein silloinkin, kun ei millään huvittaisi. Taustalla täytyy olla aito intohimo juoksuun ja vahva tunne siitä, että olen todella löytänyt oman lajini. Juoksuvuosien varrella juoksuharrastuksesta on todella tullut myös osa omaa identiteettiä ja löydän vähän enemmän itseäni jokaisen juoksulenkin myötä.

Nyt minua kiinnostaisi kovasti kuulla palautetta teiltä lukijoilta. Miksi juuri sinä luet blogiani? Toivoisitko postauksia jostain tietystä aiheesta? Ja jos bloggaat itse, niin miksi bloggaat?

P.S. Juoksin tänään Cooperin testin ensimmäistä kertaa sitten kouluvuosien. Juoksuhaasteesta kammoksuin etukäteen kaikkein eniten Cooperia, ja nyt ihmettelen miksi. Tiesin kuntotasoni, lähdin liikkeelle tavoitevauhtia ja juoksin 12 minuuttisen suunnitelman mukaan. Vain viimeinen minuutti tuntui oikeasti pahalta. Ja saavutin tavoitteeni, tulos 2500 metriä!

Seuraa blogia Facebookissa!

Taivaanrannan juoksijaa voi nyt seurata myös Facebookissa! Olen miettinyt fb-sivun tekoa jo tovin, mutta kuvittelin sen olevan jotenkin työlästä tai vaikeaa, enkä saanut aikaiseksi. Sivun teko olikin ihan simppeliä, samoin postausten jakaminen sivulla.

Olen aiemmin kertonut, etten ole blogin lisäksi kovinkaan aktiivinen somessa. Facebookissa omalla profiilillani en ole tykännyt kauheasti jakaa juoksujuttuja, kun jotenkin tuntuu, että yleisesti ihmiset inhoavat liikuntasaavutusten hehkutusta ja ylenpalttista oman harrastuksen esille tuomista. Toisaalta henkilökohtaisten asioiden ja mielipiteiden jakoon en myöskään koe oman profiilin oikein soveltuvan, kun kaverit ovat varsin heterogeenistä porukkaa ja muutenkin juttelen asioista mieluummin livenä. Toisaalta haluaisin näyttää myös somessa omalta itseltäni, mutta se on vaikeaa, kun harvemmin tulee postattua muuta kuin jotain kepeitä matkakuulumisia tai vastaavia.

Jotenkin koenkin tämän blogin ja muiden blogiin ja juoksuun liittyvien somekanavien kautta elämäni jakamisen kivempana kuin oman, henkilökohtaisen tilin kautta kuulumisten kirjoittelun. Blogia, instaa ja nyt blogin fb-sivua saa itse kukin seurata tai olla seuraamatta, ja itse postaan mitä tykkään välittämättä siitä, kuka sen mahdollisesti näkee. Se on jotenkin vapaampaa. Olenkohan ihan yksin näiden ajatusten kanssa, vai onko muilla kenties samoja mietteitä?

Jaa niin, se Facebook-sivu, se löytyy täältä: https://www.facebook.com/taivaanrannanjuoksija/

Tervetuloa seuraamaan!