Blogi 10 vuotta - mikä on muuttunut?

Tämä piskuinen blogini täytti 10 vuotta elokuussa! Koska olen laiska ja saamaton, en saanut tätä postausta ulos blogin synttäripäivänä, mutta tänään on ensimmäisen maratonini 10-vuotispäivä, joten eiköhän tämä ole ihan ok päivä julkaisuun. Blogin aiemmat synttärit olen myös autuaasti unohtanut tai ignoorannut, paitsi 5-vuotissynttäreiden kunniaksi kirjoitin sentään tällaisen postauksen, jossa loin katsauksen blogin ensimmäiseen viiteen vuoteen.

Kesällä törmäsin jossain somessa hauskaan vertailuun siitä, miten postauksen tekijän elämä oli viidessä vuodessa muuttunut. Päätin hyödyntää samaa kaavaa tässä postauksessa. Tässä siis vertailua siitä, miten asiat olivat blogin alkutaipaleella ja miten ne ovat nyt. (Postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu v. 2025 ja 2015, mutta minulla on niissä ihan samat juoksuhousut - ainakaan vaatevarastoni ei ole 10 vuodessa ihan mahdottomasti uudistunut. 🤭)

Bloggaaminen 10 vuotta sitten vs. nyt

Blogimaailma oli vielä 10 vuotta sitten laajempi ja vaikka blogien suosion huippu oli jo saavutettu, blogeja luettiin edelleen paljon. Nyt todella moni suosittukin blogi on lopettanut. Vaikuttajat toimivat muualla, kuvallisemman ja nopeamman median parissa. Kymmenen vuotta sitten suosituimmissa blogeissa saattoi ilmestyä uusia postauksia jopa päivittäin, vaikka toki nämä olivat usein esim. päivän asu - postauksia, joissa ei ollut juuri tekstiä. 

Blogin alkuaikoina minulla oli jonkinlainen julkaisuaikataulu ja lista aiheista, joista voisin kirjoittaa silloin kun inspiraatiota ei löytyisi. Pyrin julkaisemaan uuden tekstin pari-kolme kertaa viikossa. Mietin blogitekstejä paljon erityisesti juoksulenkkien aikana ja usein lenkin jälkeen kirjoitin innostuneena seuraavaa postausta. 

Nykyään saatan unohtaa koko blogin olemassaolon viikoiksi. Postaukset jäävät välillä luonnoksiin viikoiksi, kuukausiksi tai jopa vuosiksi! Kirjoitan silloin kun huvittaa juuri siitä mistä silloin huvittaa. 

Ajatukset juoksubloggaamisesta ennen ja nyt

Perustin blogin vähän sillä ajatuksella, että voisin kertoa entisen sohvaperunan matkasta juoksijaksi. Vielä vuonna 2015 identiteettini oli vahvasti sellainen, että mielsin itseni liikunnallisesti lahjattomaksi ja vähän jopa liikunnanvihaajaksi. Olinhan ollut vuosia liikkumatta ja koululiikuntatraumojen myötä suhtauduin vähän kaikkeen urheiluun lähtökohtaisesti kielteisesti.

Vuosien säännöllinen juoksuharjoittelu muutti kuitenkin mielikuvan itsestäni ja vaikka olen edelleen sitä mieltä, että olen ns. huono liikunnassa, olen nykyään paljon avoimempi kaikenlaista urheilua kohtaan. En lopulta ole kirjoittanut entisen sohvaperunan näkökulmasta juuri mitään. Kun juoksuharjoitteluun on päässyt kunnolla sisälle, siitä on tullut tapa ja olennainen osa arkea. En ajattele lenkkeillessäni, että tässä sitä nyt menee entinen liikunnanvihaaja, vaan mietin ihan muita juttuja. Siksi tuosta näkökulmasta on myös vaikea kirjoittaa, koska eipä se oikein arjessa ole koskaan mielen päällä.

Silti haluaisin edelleen tuoda blogissani esiin sitä, että ei haittaa, vaikka on hidas ja liikunnallisesti lahjaton, on silti juoksija! Suurin osa somessa juoksujuttuja jakavista on minua nopeampia. Jaan aina kisoista loppuaikojani ja sopivassa kohtaa kerron juoksuvauhdeistani, sillä mielestäni ne kertovat omalta osaltaan juoksuvauhtien moninaisuudesta. 

Juoksuharjoitteluni vuonna 2015 vs. 2025

Perustin blogin, kun olin treenaamassa ensimmäiselle maratonilleni sillä ajatuksella, että saisin blogista lisämotivaatiota harjoitteluun. Ensimmäinen blogisyksy menikin pitkälti maratonharjoittelun merkeissä ja sitten ensimmäiseltä maratonilta palautuessa. Juoksumotivaationi oli korkealla ensimmäisen maratonin onnistuttua! Seuraavana vuonna minulle tuli kuitenkin vaivoja, ja siinä kohtaa tulikin koko juoksuharrastukseni pisin telakka. Sen jälkeen juoksuharjoittelu on vaihdellut; olen tehnyt uusia aluevaltauksia ja treenannut enemmän kuin koskaan, mutta ollut myös sairaana ja into treeneihin on myös välillä ollut kateissa.

Tuntuu, että ihan joka kohtaan kirjoitan, miten olen laiskempi nyt kuin 10 vuotta sitten! Ja on se niinkin. Ikääntyessä ei myöskään jaksa samalla lailla kuin nuorempana, ja tämä ei ole edes mikään eläkeikäisen juttu vaan muutoksen huomaa tässä 37 - 47 - vuotiaan jaksamista miettiessä.

10 vuotta sitten juoksuharjoitteluni tähtäsi selkeästi juoksumatkan ja juoksunopeuden kasvattamiseen. Nykyään juoksuharjoitteluni tähtää enemmänkin siihen, että pysyisin kunnossa. Nopeusennätyksistä en enää haaveile, ja matkan kasvattamisen kanssakin on vähän niin ja näin. 

Juoksin luonnollisesti ensimmäiselle maratonille harjoitellessani pitkiä harjoituslenkkejä. Kävin lenkillä yleensä 3 - 4 kertaa viikossa, ja juoksin (lähes) joka viikko viikonloppuna pitkän lenkin. Nykyään käyn pääsääntöisesti lenkillä useammin, noin 4 - 5 kertaa viikossa, mutta lenkkini ovat enimmäkseen lyhyitä.  Tästä on osin kiittäminen korona-aikaa. Teen nykyään enimmäkseen etätöitä ja se mahdollistaa lyhyet lounastaukolenkit työpäivän keskellä.

Tämä vuosi ei ole ollut hyvä juoksuvuosi. Elämässä on ollut niin paljon muuta, että juoksu on jäänyt sivuosaan ja pieniä vaivojakin on ollut juoksua haittaamassa. Ero kymmenen vuoden takaiseen on aika iso, silloin treeni oli tavoitteellista ja sujui hyvin.

Tavoittelen nykyään muutamaan juoksutapahtumaan osallistumista vuosittain, ja se on pysynyt samana jo pitkään. Välillä olen innostunut kisaamaan enemmänkin, mutta useimmiten juoksutapahtumia on ollut pari vuodessa. Se tuo mukavasti rytmiä harjoitteluun. Tuon ensimmäisen maratonini jälkeen olen juossut niitä vielä kaksi lisää, mutta sairastelujen ja vaivojen vuoksi maratonit olen juossut vain joka neljäs vuosi. Jos mennään tasaisen vauhdin taulukolla, seuraava maraton olisi vuorossa vuonna 2027. Olisi itse asiassa aika kivaa, jos saisin siinä kohtaa itseni taas maratonkuntoon!

Yksityiselämä 10 vuotta sitten vs. nyt 

10 vuotta sitten tein työkseni kivaa sijaisuutta joka oli juuri loppumassa. Olin siirtymässä toiseen, ei-niin-innostavaan sijaisuuteen ja jatkoin pätkätöitä. Nyt voin todeta, että elin 10 vuotta sitten muutosten syksyä, sillä saisin myöhemmin syksyllä vakiduunin, jossa olen edelleen. Työnkuva on 10 vuodessa muuttunut paljon ja osittain siksi olenkin varmaan viihtynyt samassa työssä niin pitkään. Töiden ohella olen kuitenkin alkanut myös opiskella. Välillä pää surisee, kun yritän yhdistää töitä, opintoja, juoksua ja muuta elämää samaan kalenteriin.

Kymmenen vuotta sitten elin avoliitossa, jossa oli paljon ristiriitoja, vaikka en sitä silloin tainnut myöntää edes itselleni. Tuosta pitkästä parisuhteesta eroaminen oli opettavainen kokemus. Ymmärsin paremmin, millaista elämää haluan elää ja opin olemaan rehellisempi itselleni. 

Nyt olen juuri kesällä mennyt naimisiin ja tiedän, että tämä on Se Oikea. Suhtaudun suurella luottamuksella parisuhteeseen ja tiedän, että se on voimavara, joka kannattelee silloin, kun on muuten hässäkkää. 

Arkeni ei ole koskaan ollut omasta mielestäni erityisen tasaista. Olen koko aikuisikäni reissannut usein lapsuudenkotiini ja muutenkin minulla on aina joku projekti meneillään. Viikot ovat keskenään aika erilaisia ja en esimerkiksi halua harrastusta, jossa pitäisi olla joka viikko samaan aikaan samassa paikassa. Siinä mielessä arkeni on kuitenkin tasaista, että samat peruspalikat ovat läsnä; juoksu, parisuhde, perhe, työ, opiskelu, kirjat ja pelit. 

Olen aina halunnut matkustaa erilaisiin paikkoihin ja nähdä ja kokea erilaisia juttuja. Viime vuosina matkusteluun on ollut entistä enemmän mahdollisuuksia ja täytyy myös myöntää, että matkajutut inspiroivat minua nykyään juoksujuttuja enemmän ja ne ovat myös blogin luetuinta sisältöä, eli niitä tulee ainakin ajoittain tehtyä enemmän kuin juoksujuttuja.

Blogin tulevaisuus

Tässä kohtaa tulee tietysti myös mietittyä blogin tulevaisuutta. Into kirjoitteluun on vuosien varrella hiipunut, mutta koen blogin kirjoitusharjoituksena, jota on hyvä tehdä aika ajoin. Tämä toimii minulla myös päiväkirjan sijaisena, vaikka kirjoitankin lähinnä vain juoksu- ja matkajuttuja. Niitä on itsekin kuva muistella välillä jälkeenpäin blogia selailemalla.

Toivon, että pääsen taas pikku hiljaa parempaan juoksukuntoon. Minulla ei ole nyt ollut vuoteen erityisen onnistuneita juoksuprojekteja, mutta kaipaan niitä! Haluaisin päästä treenaamaan nousujohteisesti ilman vaivoja. 

Olen ajatellut, että pidän blogia niin kauan kuin siihen on fiilistä. Toivottavasti tulossa on vielä juoksujuttuja, jotka inspiroivat kirjoittamaan jatkossakin! 

Juoksukengät - mistä maasta juoksukenkämerkit tulevat?

Juoksun FB-ryhmässä kysyttiin äskettäin että "Nyt kun Usassa sekoillaan huolella, niin mitkä ovat ei-amerikkalaisia juoksukenkämerkkejä?". Valitettavasti ketjun kommentointimahdollisuus poistettiin aika nopeasti. Itseä kun on mietityttänyt ihan sama asia, ja nykyään kun isojen yhtiöiden omistussuhteet eivät ole ihan yksinkertaisia, olisi kiva saada listaus siitä, mistä maasta esimerkiksi juoksukenkämerkit ovat kotoisin. Kenkien fyysinen valmistus on toki lähes joka merkillä Kiinassa, ja valmistusprosessin selvitys alihankkijoineen olisi työläs selviteltävä. Valmistuskustannukset ovat kuitenkin juoksukenkien hinnasta vain murto-osa, brändistähän niissä paljon maksetaan. 

Päätin tehdä listauksen juoksukenkämerkkien kotimaista, ihan vaan tiedoksi, mitä sitten kukakin haluaa juoksukenkien ja -varusteiden hankinnassa huomioida. Jos listalta puuttuu joku merkki tai löydät virheen, niin kommentoi!

Japani

• Asics
• Mizuno

Kiina

• Salomon (Salomonin omistaa Amer Sports, joka on puolestaan Kiinalaisen Anta Sportsin tytäryhtiö)

Ruotsi

• Icebug

Saksa

• Adidas
• Puma

Suomi

• VJ Sarva

USA

• Altra
• Brooks
• Hoka
• Nike
• New balance 
• Saucony
• Under Armour

P.S. Itsehän olen paljon tykännyt käyttää Hokan kenkiä varsinkin polkujuostessa. Alkuvuodesta tilasin kuitenkin kolmet kengät Asicsilta, ja ainakin sileällä olen siirtynyt Asicsin Novablastin käyttäjäksi. Uudet polkukengät ovat vielä hakusessa. Luonnolisesti käytän juoksukengät aina "loppuun", eli toki kaapissa nyt olevilla kengillä juoksen niin kauan kun niissä on iskunvaimennusta ja kilometrejä jäljellä. 

Tekoäly kirjoitti postauksen juoksublogiini - taas!

Kirjoitin tasan kaksi vuotta sitten blogiin otsikolla Tekoäly kirjoitti postauksen juoksublogiini.  ChatGPT tuli saataville vuoden 2022 marraskuussa ja moni näki tekoälyn käytön mahdollisuudet aivan rajattomina. Kuitenkin varsinkin suomeksi oli helposti erotettavissa tekoälyn tekemät tekstit ja niissä oli toistoa, hallusinointia ja muita kökköyksiä, kuten tuo kahden vuoden takainen teksti osoittaa.

ChatGPT on kuitenkin kehittynyt, ja 4-versioon tuli mukaan mahdollisuus käyttää ajantasaisia verkkolähteitä sekä myöhemmin mahdollisuus ladata tiedostoja. Olen itse käyttänyt ChatGPT:tä sekä tekoälyä käyttäviä kuvapalveluita jonkin verran niin töissä kuin opinnoissakin. Nyt päätin kokeilla sitä taas blogissa. 

Pyysin tekoälyä käyttämään lähteenä blogiani ja kirjoittamaan juoksun merkityksellisyydestä. Kun se käyttää omia kirjoituksiani lähteenä, huomaan, miten hyvin tekoäly pystyy löytämään teksteistäni ne kohdat, joissa puhun aiheesta ja tiivistämään sanomisiani. Tosin se taisi käyttää lähteenä vain viimeisen puolen vuoden bloggauksia...? Mutta mitä mieltä olette, kuvaako tämä yhteenveto blogiani?

--------------------------------------------------------------------------------------

Juoksu on monille enemmän kuin pelkkä liikuntamuoto; se on elämäntapa, joka tarjoaa fyysisiä haasteita, henkistä hyvinvointia ja mahdollisuuden kokea luonnon läheisyyttä. Taivaanrannan juoksija -blogi tarjoaa henkilökohtaisia näkemyksiä ja kokemuksia juoksun merkityksestä.

Fyysinen hyvinvointi ja tavoitteet

Blogin kirjoittaja kuvaa, kuinka juoksu on auttanut ylläpitämään fyysistä kuntoa ja saavuttamaan henkilökohtaisia tavoitteita. Esimerkiksi syyskuussa 2024 hän osallistui Finlandia Marathonin puolimaratonille Jyväskylässä, juosten viiden vuoden tauon jälkeen sileän puolimaratonin aikaan alle 2,5 tuntia. Tämä osoittaa, että säännöllinen harjoittelu ja itsensä haastaminen voivat johtaa merkittäviin saavutuksiin.

Henkinen hyvinvointi ja palautuminen

Juoksu ei ole pelkästään fyysistä suorittamista; se tarjoaa myös henkistä hyvinvointia. Kirjoittaja mainitsee, että vaikka puolimaratonin jälkeen palautuminen vei viikon verran ja olo oli normaalia väsyneempi, kevyet lenkit auttoivat palautumisessa. Juoksu toimii keinona purkaa stressiä ja löytää mielenrauhaa arjen keskellä.

Luonnon kokeminen ja elämykset

Juoksu tarjoaa mahdollisuuden kokea luontoa ainutlaatuisella tavalla. Kirjoittaja kertoo juosseensa elokuussa polkupuolikkaan NUTS Pyhällä, mikä oli raskaampi kokemus kuin sileän puolimaratonin juokseminen. Lisäksi hän mainitsee patikoinnit Sipoonkorven kansallispuistossa ja uintireissut juoksulenkkien päätteeksi. Nämä kokemukset korostavat, kuinka juoksu voi viedä uusiin maisemiin ja tarjota elämyksiä luonnossa.

Yhteisöllisyys ja inspiraatio

Blogi toimii myös inspiraation lähteenä muille juoksijoille ja liikunnasta kiinnostuneille. Kirjoittaja jakaa kokemuksiaan ja vinkkejään, mikä kannustaa muita lähtemään lenkille, asettamaan omia tavoitteita ja nauttimaan juoksun tuomista hyödyistä.

Yhteenveto

Taivaanrannan juoksija -blogi tarjoaa kattavan katsauksen juoksun merkitykseen yksilön elämässä. Se korostaa, kuinka juoksu voi parantaa fyysistä kuntoa, tarjota henkistä hyvinvointia, mahdollistaa luonnon kokemisen ja inspiroida muita. Olipa kyseessä tavoitteellinen harjoittelu tai rento lenkkeily, juoksu voi rikastuttaa elämää monin tavoin.

Tekoäly kirjoitti postauksen juoksublogiini

Kuinka moni on jo kuullut ChatGPT -tekoälystä, joka osaa vastata chatissa esitettyihin kysymyksiin hämmästyttävän hyvin ja osaa mm. koodata? Tekoäly toimii myös suomeksi, ja sitä voi pyytää kirjoittamaan vaikka Twitter- tai blogipostauksen. Mediassa on kaavailtu tekoälyn mullistavan verkkokirjoittamisen, sillä jo nyt ChatGPT:tä voi pyytää kirjoittamaan esimerkiksi esseen tietystä aiheesta. Aika villiä! 

Kokeilin palvelua ja pyysin sitä kirjoittamaan blogipostauksen talvijuoksusta siten, että postauksessa puhutaan kerrospukeutumisesta ja nastalenkkareista. Alla oleva on täysin muokkaamaton vastaus pyyntööni:

Juokseminen talvella voi olla hauskaa ja palkitsevaa, mutta se vaatii myös hieman enemmän valmisteluja ja varovaisuutta kuin juokseminen keväällä tai kesällä. Talvikeleissä on tärkeää pukeutua sopivasti kerrospukeutumalla, jotta pysyt lämpimänä ja mukavana ulkona liikkuessasi. Lisäksi nastalenkkarit ovat tarpeen, jos liukkaus on ongelma.

Kun valmistaudut juoksemaan talvella, varmista, että sinulla on tarpeeksi kerrospukeutumista päällesi. Aloita aluskerroksesta, joka pitää ihosi kuivana ja lämpimänä. Pidä huoli, että valitset myös sopivan päällyskerroksen, joka suojaa tuulelta ja kylmältä ilmalta. On myös tärkeää huolehtia hanskat ja kasvosuojuksen kanssa, jotta pysyt lämpimänä ja suojattuna kylmältä ilmalta.

Nastalenkat ovat myös välttämättömiä talvella, jos liukkaus on ongelma. Ne antavat lisätukea ja pidon liukkailla alustoilla, mikä tekee juoksemisesta turvallisempaa. Muista kuitenkin tarkistaa, että nastalenkkasi ovat hyvässä kunnossa ennen kuin lähdet ulos juoksemaan, ja vaihda ne tarvittaessa uusiin, jos ne ovat kuluneet tai vahingoittuneet.

Juokseminen talvella voi olla mukavaa ja palkitsevaa, kunhan varmistat, että olet valmistautunut sopivasti. Muista pukeutua kerrospukeutumiseen, ja varmista, että sinulla on tarvittavat varusteet, kuten nastalenkat, mikäli liukkaus on ongelma. Näin voit nauttia talvijuoksusta turvallisesti ja mukavasti.

Mitä mieltä olette, kannattaako jatkossa jättää bloggaushommat tekoälylle?

Luulen, että paremman tekstin saisi vielä spesifimmällä määrittelyllä siitä, mitä toivoisi lopputuloksen olevan, ja pitäisihän tuotosta muokata, nyt siinä on esimerkiksi paljon toistoa. 

Itse olen kirjoittanut talvijuoksusta aiemmin mm. tässä postauksessa.

Blogin 400. teksti

Blogialusta kertoo kivasti, montako tekstiä tässä vuosien varrella on tullut kirjoitettua. Koska tykkään tilastoista, niin päätin omistaa tämän 400. julkaistun kirjoituksen blogin tilastoille!

Aloitin blogin 20.8.2015. Olen ihan joka vuosi unohtanut blogisynttärit, mutta sentään kirjoittanut pari kertaa synttärien jälkeen jotain aiheesta. Blogin kolmivuotissynttärien kunniaksi kirjoitin aiheesta Miksi bloggaan? ja 5-vuotissynttärien jälkeen tein katsauksen kuluneisiin blogivuosiin postauksessa Blogi 5 vuotta! Ala- ja ylämäkiä matkan varrelta.

Olen ollut ahkerimmillani bloggaajana lokakuussa 2015, silloin olen julkaissut peräti 14 postausta! Ei ihme, että tuolloin olen tykännyt kirjoitella, sillä lokakuun lopussa juoksin ensimmäisen maratonini ja siitä tietysti riitti juttua. Epäaktiivisin olen ollut loppuvuonna 2016, kun selkävaiva pakotti juoksutauolle - ei ollut pahemmin juoksukuulumisia kerrottavana.

Yli 5 vuoden bloggaamisen saldona on lähes 130000 lukukertaa! Aivan käsittämätön luku, kun ottaa huomioon, etten ole bloggaajista missään nimessä aktiivisimmasta päästä. Yksittäisiä postauksia luetaan muutamasta kymmenestä kerrasta useisiin tuhansiin kertoihin. Blogin luetuimpien postausten listalla on useampi vanha postaus, jotka eivät mielestäni sinne oikein edes kuuluisi - ne ovat kirjoituksia, joihin en ole hirveästi panostanut, mutta jotka jostain syystä nousevat esiin hakukoneiden tuloksissa. En ole kirjoittanut blogia hakeakseni klikkauksia ja hakukonenäkyvyyttä, mutta jotkin postaukset tuntuvat silti kiinnostavan ihan ihmeellisen paljon googlettelijoita.

Sillä Googlestahan suurin osa kävijöistä tänne blogiin löytää. Se on ylivoimaisesti suosituin viittaaja. Facebook tulee hyvänä kakkosena, vaikka perustin blogille Facebook-sivut vasta loppuvuonna 2017. Kolmanneksi suosituin liikenteen lähde on blogit.fi -sivusto, jossa blogini on muuten liikuntablogien listalla viidentenä. Instagramista liikennettä tulee jonkin verran ja samoin muiden liikuntablogien kautta näkyy porukkaa löytäneen tiensä tänne.

Käytän blogiteksteissä aihetunnisteita. 400 postausta koostuu seuraavista aiheista:

• Juoksu, 239 postausta. Tämä nyt ei liene yllätys muuten kuin siinä mielessä, että mitä ihmettä ne 161 muuta postausta sitten käsittelevät???
• Kuukausiyhteenveto, 68 postausta. Tällaiselle tilastohullulle sopivasti teen joka kuun päätteeksi yhteenvedon sen kuukauden juoksuista.
• Juoksutapahtumat, 70 postausta. En edes mielestäni ole mikään tapahtumajuoksija, mutta on niitä tullut tässä vuosien varrella kierrettyä ja kirjoiteltua. Samaa aihetta liippaavat kisaraportit, 27 postausta.
• Polkujuoksusta olen kirjoittanut 66 postauksen verran. Innostuin poluilla juoksemisesta keväällä 2017 ja tuolta tieltä polulta ei näy olevan paluuta.
• Matkailu on innostanut minua kirjoittamaan 54 postausta, jotka ovat muuten joitain blogin haetuimpia sisältöjä. Tai siis olivat ennen viimeistä vuotta...
• Juoksuvarusteista olen sanaillut 43 postausta.
• Juoksun ohella olen harrastanut myös patikointia ja kirjoittanut aiheesta 38 postauksen verran.

Tässä pieni katsaus blogin tilastoihin. Voi olla, että nämä eivät kiinnosta pätkääkään ketään muuta kuin minua itseäni, mutta jaoinpahan huomioni teillekin. Tilastojen takana on paitsi oma innostukseni juoksuun ja muuhun liikuntaan sekä siitä kirjoitteluun, myös tietysti te lukijat. Olen kiitollinen jokaisesta lukukerrasta ja lukijasta ja yritän jatkossakin kirjoittaa sisältöä, joka edes mahdollisesti tuntuu mielenkiintoiselta jostain muustakin kuin vain itsestäni. :D Tässä vielä teille virtuaalinen kukkapuska kiitokseksi!

Omituinen viikko

Huh, oltiin kyllä reissussa aika hyvään aikaan. Tämän viikon aikana leimahtaneen koronatilanteen myötä olisi ollut tosi stressaavaa olla matkalla tai alkaa perumaan juttuja.

Teneriffalla olimme paremmassa turvassa koronavirukselta kuin olisimme Suomessa olleet ainakin mikäli tautitapaukset pitävät paikkaansa. Kun lennot olivat vielä Turun pikkuruiselta lentoasemalta, niin meillä ei ollut juuri huolta koronasta. Toki kiinnitimme extrapaljon huomiota käsihygieniaan ja seurasimme uutisointia, mutta muuten lomareissu oli onneksi ihan kunnon lomaa.

Tämä viikko on ollut tosi kummallinen. Vielä kun itse oli varsin väsynyt reissusta, niin koronatilanteen eskaloituminen on tuntunut aika epätodelliselta. En tee normaalisti etätöitä, mutta tällä viikolla olin kaksi päivää etänä duunissa. Se osoittautui aika yksinäiseksi ja minusta tuntui, että mökkihöperöidyin saman tien. Normaalisti arkena kävelen työmatkat, jolloin kävelyä tulee 4 kilometriä päivään. Etäpäivinä en ulkoillut tai liikkunut, ja tunsin neljältä olevani ihan jumissa ja pöhnässä. Jos etätyösuositus jatkuu, mun pitää varmaan hyödyntää lounastauko ja lähteä lenkille.

Niin se lenkkeily. On nyt vähän jäänyt. Juoksukelloni sanoi matkalla sopimuksen irti ja olen ollut kovin väsynyt, joten en ole tällä viikolla juossut kuin kerran. Normaali arki on nyt hakusessa.

Tsemppiä kaikille tilanteeseen!

Joulumuisto

Kolme vuotta sitten jouduin juoksu-urani pisimmälle juoksutauolle. Kärsin koko 2016 syksyn sitkeästä selkävaivasta, enkä pystynyt juoksemaan koko marraskuussa ollenkaan. Koko selkävaivasaagan voi lukea tästä postauksesta. Joulukuu alkoi kohdallani kahden viikon sairaslomalla ja olin rankan syksyn jälkeen todella poikki. Mutta joulun lähestyessä alkoi näkyä myös toivoa paremmasta ja joulukuussa aloitin hyvin varovasti taas kokeilla juoksua.

22.12.2016 juoksin Garmin Connectin mukaan 1,2 kilometrin lenkin. Tiesin, etten pystyisi selän kipeytymättä juoksemaan kuin noin kilometrin. Pysäytin siis kelloni tuossa 1,2 kilometrin kohdalla. Ja sitten, ikään kuin salaa, juoksin vielä vähän lisää. Aika höpsöä, mutta toisaalta myös aika rankkaa. Olisin palavasti halunnut juosta kunnolla ja kivutta. Ja samalla ymmärsin, että edessäni olisi vain yksi tie. Minun olisi kuntoutettava itseni, jotta pystyisin taas juoksemaan ja elämään. Osin sama asia.

Tuosta lenkistä alkoi pitkä tie. Kävin useampaan kertaan kiropraktikolla. Kävin fysioterapeutilla ja tein fyssarin neuvomia liikkeitä lähes päivittäin. Kävin kaksi kertaa viikossa salilla, vaikka se oli välillä tylsää ja usein työlästä. Ja pikkuhiljaa kuukausien kuntoutuksen myötä pystyin taas juoksemaan.

Tämä vuosi on ollut erilainen kuin mitkään aiemmat. Kuten tietysti joka vuosi. Tämä on ollut hieno vuosi ja ehkä elämäni toistaiseksi kovin juoksuvuosi. Olen pystynyt juoksemaan ympäri vuoden. Kolmessa vuodessa olen kulkenut pitkän matkan, ja olen nykyään paljon tyytyväisempi elämääni kuin tuolloin. En iloitse siitä, että jouduin olemaan pitkään telakalla tuolloin. Mutta olen iloinen siitä, että selvisin takaisin kuntoon ja osaan nykyään arvostaa juoksuakin enemmän. Se on lahja, osata arvostaa sitä, mitä on.

Tuolla kolmen vuoden takaisella lenkillä kuuntelin Raskasta joulua -levyä, ja sieltä kappaletta Julen är här. Tuo biisi vie minut edelleen suoraan takaisin tuon ajan fiiliksiin. Siihen epätoivoon, jota tunsin, kun selkävaiva teki minusta puoliramman. Mutta ennen kaikkea siihen toivoon, joka joululoman ja pikkiriikkisten lenkkien myötä minussa heräsi. Nyt kun kuuntelen lenkillä tuota kappaletta, se täyttää minut riemulla. Kertosäkeen alkaessa voin nopeuttaa tahtia ja juosta kovaa ja nauttia siitä, että juoksu on osa eläämääni ja pystyn juoksemaan.

Tämän joulumuiston myötä, oikein lämpöisää ja toiveikasta joulua sinulle, lukijani!

Patikointia Dolomiiteilla: Lago di Sorapis ja pelkojen kohtaamista

Ensi alkuun varoitus: tämä reitti oli huikean hieno kokemus ja elämys, mutta tämä patikointitarina on myös kertomus siitä, miten korkeanpaikankammoinen polkujuoksija ei ihan tajua mihin on ryhtymässä. En missään nimessä suosittele tätä reittiä korkeanpaikankammoiselle, paitsi jos on yhtä hullu kuin allekirjoittanut ja haluaa todella siedättää kammoaan. Tarina on myös aika pitkä, ja sisältää reittikuvauksen lisäksi runsaasti jännittyneitä fiiliksiä ja itsensä voittamista.

Tl;dr: katso edes kuvat, sillä maisemat olivat häkellyttäviä!

Lago di Sorapis - mitä, miksi ja miten?

Dolomiittien patikointireittejä suunnitellessa Tre Cimen kierros nousi esiin ”must see” -kohteena, mutta toisen patikoinnin valinta oli oikeastaan hetken mielijohde. Dolomiittien alueella ja Cortina D’Ampezzon lähettyvillä olisi ollut paljon näkemisen arvoisia reittejä. Lago di Sorapis löytyi jonkin patikointiblogin kautta ja muutaman kuvan jälkeen olin myyty. Dolomiiteilla on toinen toistaan hienompia järviä, mutta Sorapis viehätti erityisesti parista syystä. Ensinnäkin järven vesi on omituisen väristä, samean turkoosia, kuin hammastahnaa. Ja toisekseen järvellä ei olisi odotettavissa sellaista tungosta kuin niissä paikoissa, joissa järven rantaan pääsee helposti vaikka turistibussilla. Sorapikselle pääsisi vain patikoimalla yhteen suuntaan noin kuuden kilometrin matka. Reitissä oli vain yksi mutta, siinä tulisi olemaan korkeanpaikankammoiselle aika jänniä paikkoja.

Lukemassani blogikirjoituksessa neuvottiin tekemään edestakainen patikointi Passo Tre Croci – Lago di Sorapis vaellusreittiä 215. Paluumatkalle oli tarjolla myös toinen reittivaihtoehto, vaellusreitti 216, jota varoiteltiin fyysisesti rankaksi, mutta maisemiltaan huikean palkitsevaksi. Päätimme mennä fiiliksen mukaan; jos Sorapis-järvellä tuntuisi, että rankempi paluureitti tuntuisi mielekkäältä, niin sitten tekisimme paluun reittiä 216. Päädyimme tekemään juurikin niin, että menomatka kuljettiin reittiä 215 ja paluu reittiä 216.

Tätä reittikuvausta ei löytynyt mistään saatavilla olevasta vaellusoppaasta, mutta blogeista löytyi summittaisia reittikuvauksia ja suositus ostaa kunnon kartta. Tabaccon vaelluskarttasarjasta osa 3, Cortina d'Ampezzo e Dolomiti Ampezzane kattaa paitsi Sorapiksen alueen vaellusreitit, myös suurimman osan Cortina d'Ampezzon lähialueista. Vaikka viralliset vaellusreitit on Dolomiiteilla merkitty hyvin maastoon, oli tällä reitillä muutama paikka, jossa piti myös tutkia karttaa, joten suosittelen hankkimaan kyseisen kartan! Sen avulla on hyvä suunnitella patikointeja ja näkee missä mennään, ja saa hyvän kokonaiskuvan alueen vuorista ja laaksoista. Jos karttaa ei ehdi tilata ennakkoon, niin Cortinan turisti-infosta voi ostaa näitä samoja karttoja!

Patikointi Sorapis-järvelle reittiä 215

Passo Tre Crocin parkkipaikalta alkava vaellusreitti 215 lähti liikkeelle hevoslaitumen läpi. Hevoset eivät patikoijista juuri piitanneet, mutta niiden jätöksiä piti väistellä, kunnes vaellusreitti siirtyi leveälle polulle metsikköön. Silloin tällöin puiden lomasta avautui vuoristonäkymä, ja jonkin ajan kuluttua myös Tre Cimen huiput näkyivät aika-ajoin kauempana koillisessa.

Parin kilometrin patikoinnin jälkeen vastaan tuli iso maanvyöry, joka oli ilmeisesti viime vuonna vienyt mennessään paitsi vaelluspolun, myös kaiken muun tiellään olleen. Kivivyöryt ovat ilmeisen yleisiä noilla seuduin, mutta tapahtuvat lähinnä keväällä sulamisvesien pehmittäessä maa-ainesta. Pian kivikkoisen vyöryn jälkeen ohitimme kallioseinää alas tulevan pikku puron ja vesiputouksen. Lokakuun lopussa purossa oli hyvin vähän vettä, mutta reittikuvauksista selvisi, että keväällä puroa voi olla vaikea ylittää kuivin jaloin.

Polku alkoi vähitellen nousta ja samalla maisemat itään päin alkoivat avartua. Muutama tiukempi nousu laittoi hiukan puuskuttamaan, mutta enemmän vedin henkeä siinä kohtaa, kun polun vasemmalta puolelta alkoi rinne jyrkentyä ja pudotus suureta. Tiesin reittikuvauksista, että polulla tulisi olemaan muutama kohta, jossa mentäisiin kapealla reunuksella vuorenrinteellä ja että nuo kohdat tulisivat olemaan korkeanpaikankammoni kanssa vaikeita.

Ensimmäiset kapeat kohdat olivat jännittäviä, mutta lyhyitä. Pysähdyimme vetämään henkeä ja päästimme takanatulijoita ohi, kun yritin keräillä itseäni. Jälkeenpäin minua nauratti, että olin tuossa vaiheessa niin jännittynyt. En osannut aavistaa, mitä vielä olisi edessä...

Noin neljän kilometrin kohdalla reitille oli rakennettu metalliportaat, joiden avulla olikin helpompi nousta jyrkkä ja kivikkoinen rinne. Portaat olivat kaikin puolin tukevat ja turvalliset, mutta minua kyllä jännitti se, miten kauas alas portailta näkyi, ja pidin katseeni tiukasti ylärinteessä nousun aikana.

Alkuosalla vuoren varjossa kulkenut reitti kääntyi nyt lähes suoraan kohti keskipäivän aurinkoa ja rinteellä lämpö kohosi selvästi yli kymmenen asteen. Kaukana alempana kellastuneet lehtikuuset hekuivat auringonpaisteessa vihreitä havupuita vasten. Edessäpäin näkyi vaikuttavana kohoava pystysuora harmaa vuorenseinämä. Ja takanapäin maisema avautui pitkälle Misurinan laaksoon ja Tre Cimelle. Näkymät olivat upeat!

Edessä oli reitin etukäteen varoitelluin kohta. Noin 150 metrin matkalla polku olisi alle metrin levyinen ja kiertäisi vuoren seinää. Polun vieressä kiviseinä kohosi suoraan ylöspäin ja siihen oli ankkuroitu tukeva vaijerikaide, josta voisi pitää kiinni. Ja polun toisella puolella -  niin - siellä pudotus oli aivan yhtä kohtisuora.

Vedin henkeä kerran jos toisenkin. Pahinta oli, että heti alkuun polku teki mutkan eikä kiviseinän toiselle puolelle nähnyt, mitä kauheuksia siellä olisi luvassa. Mutta olin jo etukäteen tsempannut itseäni, että kyllähän nyt 150 metriä menisi vaikka silmät kiinni. Jostain syystä miesystäväni mielestä silmien kiinni pitäminen ei kuitenkaan ollut hyvä idea... :D Minua pelotti aivan vietävästi, mutta itse asiassa heti mutkan jälkeen eteneminen helpottui, kunhan piti katseensa tiukasti turvallisesti eteenpäin, ettei vain vahingossa olisi katsonut pudotukseen polun vierellä. Kuulemma oli hienon näköistä.

Polku itsessään oli hyvässä kunnossa ja tukeva maa- tai kalliopohjainen alusta. Sateella tai jäiseen aikaan en suosittelisi reittiä, mutta nyt se oli hyvinkin turvallinen. Silti olin todella helpottunut, kun osuus jäi taakse ja edessä oli enää helppo metsäinen osuus järvelle.

Lago di Sorapis lokakuun lopulla

Tiesin jo etukäteen, että kuivan syksyn jälkeen järvessä ei välttämättä olisi juuri ollenkaan vettä. Kauempaa näyttikin siltä, kuin koko järvi olisi kuivunut, mutta lähempää meitä kohtasi erikoinen näky. Vain järven toisella laidalla oli vettä, mutta vesi oli tosiaan maitomaisen haaleanturkoosia ja lähes yhtä hienoa oli, että järvi oli jäässä! Auringonpaisteessa lämpö oli kohonnut lähes 15 asteeseen, mutta järvi oli Sorapis-vuoren varjossa ja jäässä pitkälle iltapäivään.

Maisemat olivat jotenkin epätodellisia. Aivan vieressä kohosi teräväpiirteinen Sorapis-vuori, joka peitti taakseen auringon ja kohosi niin korkealle näkökentässä, että meinasi vähän huimata, kun katseen siirsi vuoren laelta alas järvenpintaan. Järven takana kohosi harmaa vuorenharjanne ja sen edessä kallion päällä kasvoi kelta-vihreää puustoa. Vaikka järvessä oli hyvin vähän vettä ja sen lähistöllä sijaitseva rifugio Vandelli oli kiinni, olin aivan valtavan iloinen, että olimme liikkeellä juuri tähän aikaan syksyllä. Saimme nauttia erikoisesta näystä luonnon rauhassa.

Olin jo menomatkan jännittävien osuuksien jälkeen todennut, etten halua palata samaa reittiä takaisin. Suurin osa muista reitillä kulkevista oli tekemässä edestakaista patikkaa reittiä 215, joten paluumatkalla saimme myös kulkea aivan omassa rauhassa. Olimme pysähdelleen paljon, mutta onneksi olimme myös liikkeellä aikaisin, ja vaikutti siltä, että meillä olisi hyvin aikaa paluumatkaan ennen auringonlaskua, vaikka polku 216 olisikin vaikeampi ja hitaampi kuin paluu takaisin samaa reittiä.

Paluu Sorapikselta reittiä 216

Järveltä palattiin pieni pätkä takaisinpäin, kunnes reitti 216 erkani polulta ylärinteeseen. Siitä matka olikin pelkkää ylämäkeä hyvän tovin. Nousu oli paikoin hyvinkin jyrkkää mennen ihan kiipeilyksi. Välillä noustiin loivemmin, mutta nousua yhtä kaikki. Kilometrin matkalle kertyi noin 300 metrin nousu ja sitä seuraavalla kilometrillä noustiin vielä 100 metriä lisää.

Alkuun kipuaminen oli fyysisesti raskasta, mutta polku kulki vuoristomäntyjen suojissa turvallisen oloisena. Maisema avautui vain taaksepäin, jossa takaoikealle jäävä Sorapis-järvi pieneni näkökentässä sitä enemmän mitä ylemmäs noustiin. Aurinko paistoi rinteelle ja oli kuuma! Rankkaa, mutta monin tavoin todella upeaa, kun niin selvästi näki taaksepäin, miten kauas alas nousun alku jäi.

Vähitellen alkoi kuitenkin hirvittää. Vuoristomännyt lakkasivat peittämästä näkymää oikealle ja vaikka polku loiveni, rinne, jossa kuljettiin, jyrkkeni. Oikean käden puolella rinne jatkui muutaman metrin näkyvissä ja sitten oli vain tyhjää. Jossain kaukana alapuolella kulki reitin 215 polku, mutta vuoren seinämä oli niin jyrkkä, ettei sitä näkynyt. Polku oli kivikkoinen ja rinteellä oli näkyvissä useiden kivivyöryjen jälkiä.

Olin aika peloissani. Ylärinteellä alkoi tuntua siltä, että reitin 215 jännittävät paikat olivat lopulta olleet aika helppoja tasaisen polun ja turvavaijerin ansiosta. Eniten mietitytti se, että tämän reitin kuvausta en ollut lukenut hirveän tarkkaan enkä oikein tiennyt, mitä tuleman pitäisi. Nousu oli ollut niin pitkä ja rankka, puhumattakaan siitä, että olimme taivaltaneet jo melkein kymmenen kilometriä, ettei takaisin päin kääntyminen olisi enää vaihtoehto.

Toistelin itselleni, että hyvin menee ja pitää vain jatkaa eteenpäin. Miesystävälle nousun fyysinen osuus oli ollut rankempi, mutta nyt hän joutui vuorostaan tsemppaamaan mua, kun yritin olla antamatta pelolleni valtaa. Jossain kohtaa tuolla ylärinteelläkin polku oli pienen pätkän tasainen ja uskalsin hetken kävellä rennosti, mutta enimmäkseen meno oli sitä, että hivuttauduin eteenpäin ylärinteeseen nojaten ja ottaen tukea kaikesta, mistä kiinni sain. Katsoin vain eteenpäin, en oikealla avautuvaan huikeaan näkymään.

Vihdoin olimme nousun laella, mutta siellä edessä oli uusi jännittävä tilanne. Mihin polku oikein jatkui, kun edessä näytti olevan pystysuora pudotus, ja nousun laen ylätasangolta ei johtanutkaan mitään polkua vuoren huippujen väliseen pieneen laaksoon? Minusta tuntui, että korkeanpaikankammoltani en pystyisi enää uuteen jännittävään paikkaan, olin jo aivan uupunut. Karttaa tutkittuamme totesimme, että ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin että polku jatkuisi ettenpäin kohdassa, jossa se näytti päättyvän pystysuoraan pudotukseen. Mitä ihmettä???

Helpotukseni oli suuri, kun miesystäväni lähti tutkimaan reittiä ja kertoi löytäneensä polun jatkon. Kyllä, se koukkasi jyrkänteen reunaa, mutta turvana olisi vaijeri ja pystysuora osuus jäisi saman tien selän taakse. Edessäpäin oli ylätasanko, jolle pudotus olisi korkeintaan muutamia kymmeniä metrejä. Polku oli kyllä kapea, melkeinpä pelkkä reunus kallioseinämässä. Mutta edessä ei näkynyt enää ollenkaan jännittäviä paikkoja ja tiesin, että vaijerista kiinni pitäen ei olisi mitään ongelmaa taiteilla eteenpäin eikä minua pelottanut enää yhtään. Tuossa vaiheessa kaikki jännitys purkautui valtavaan helpotukseen, sillä nyt tiesin, että edessä ei olisi enää pelottavia paikkoja.

Vuorten huippujen välissä oli pieni kivikkoinen ruohikkotasanko. Maisema oli aivan erilainen, kun kertaakaan ennen tällä vaelluksella. Tasangon toiselta laidalta avautui upea näkymä jyrkkien kallioseinämien välistä kaukana alempana levittäytyvään ruskan kirjomaan metsään. Edessä oli taas uudenlainen kokemus, sillä reitti kulki alaspäin kivikkoista sorarinnettä todella jyrkästi. Ylärinteessä oli tukipuita, joiden tarkoitus oli estää kivivyöryjä, mutta silti koko laskeutuminen oli käytännössä liukumista kivien välissä ja päällä alaspäin. Lyhyellä matkalla tultiin reippaasti alaspäin, ja vaikka kivikossa liukumisessa oli oma haasteensa, oli pätkä mielestäni vain hauska ja erilainen.

Viimeiset kilometrit takaisin Passo Tre Crocille olivat leppoisaa metsätietä ja pelkkää alamäkeä, mutta maisemat olivat edelleen hienot. Iltapäivä alkoi jo kääntyä illaksi ja viistosti paistava aurinko sai ruskan oikein hehkumaan! Alamäkeen lompsiminen meni jouhevasti ja pian edessä olivat taas hevoslaitumet.

Huh, mikä huikea elämys!

Matkaa kertyi yhteensä päälle 14 kilometriä, ja koska olimme pysähdelleet paljon, olimme reissussa kuutisen tuntia. Patikointi oli paikoin rankkaa nousua ja jännittäviä kohtia, mutta todellakin sen arvoista!

Paluumatkan jännittävimmät kohdat olivat vielä menomatkan pelottavimpia paikkojakin pahempia. Jälkeenpäin mietin, että olisin halunnut teleportata takaisin reitin 215 kapeimmalle kohdalle testaamaan, vieläkö pelkäisin. Tuntui ihan mielettömältä, että pystyin voittamaan pelkoni ja kulkemaan eteenpäin silloinkin, kun jokin osa mielessäni muuttui liskoaivoiksi ja halusi vain paeta. Ymmärsin, ettei pelon voittaminen tarkoita sitä, että lakkaisi pelkäämästä, vaan sitä, että menee eteenpäin ja pystyy toimimaan pelosta huolimatta. Olin aivan endorfiinipöllyssä tämän patikoinnin jälkeen. Olen vieläkin aivan häkeltynyt kokemuksesta, kun naputtelin tätä tekstiä. :D

Matkailumietteitä

Reissujutut - tykkään lukea niitä blogeista ja jos on itse ollut matkalla, on siitä yleensä kiva myös kirjoittaa. Vaikka blogin pääosassa onkin juoksu, on vuosien varrella tänne kertynyt myös useampi reissupostaus. Matkajuttuja myös haetaan paljon, joten päätin koota kaikki matkajutut omalle sivulleen löytämisen helpottamiseksi.

Matkakertomukset -välilehti löytyy nyt blogin päävalikosta! Vastaan myös tosi mielelläni, jos lukijoilla on kysyttävää paikoista, joissa olen käynyt!

Kun nyt sain vihdoin alkuvuoden juoksuloman polkujuoksupostaukset naputeltua blogiin, onkin jo seuraavan reissun vuoro. Miniloma pohjoisessa Italiassa on loppuviikon ohjelmassa ja siitä tulee varmasti jotain juttua myös blogiin sekä instaan.

Matkailusta ei oikein nykypäivänä voi puhua mainitsematta lentomatkustuksen vaikutusta ilmastonmuutokseen. Matkustamista ja lentämistä en halua lopettaa, koska monet haaveistani liittyvät matkailuun ja nuorempana ei ollut samalla lailla mahdollisuuksia matkustaa kuin nykyisessä elämäntilanteessa. Mietin kuitenkin kohteiden valintaa ja reissaamisen mielekkyyttä tarkkaan ja olen pyrkinyt löytämään kivoja matkakohteita myös lähialueilta.

Italian reissun osalta päädyin maksamaan lennoista päästöhyvitysmaksut. Tutkin eri vaihtoehtoja, ja törmäsin mm. tähän Apu-lehden vertailuun sekä tähän Rantapallon artikkeliin. Näiden perusteella päädyin maksamaan lentojen ilmastokompensaatiosta.

Juoksuhaaste: ota itsestäsi kuva kun juokset

Tiedättehän sanonnan hullujen huveista? Niin, no... :D

Ainakin juoksuhaasteesta tuli tänä kesänä kuitattua kohta 17 useamman kerran!

Näin mokaat juoksutapahtumassa - viisi vinkkiä!

Joko siellä mietitään ensi vuoden kisakalenteria ja sinne tulevia juoksutapahtumia? Mulla flunssa jatkuu, joten pääsen juoksemaan vain ajatuksissani. Ja kyllä, mietteet kääntyvät jo kohti ensi kevättä sekä kesää, ja mietin, mihin juoksutapahtumiin olen osallistumassa.

Kaikissa juoksutapahtumissa, joissa olen juossut, on ollut hyvä henki ja mulle on jäänyt aina pääosin positiivinen fiilis tapahtumasta, vaikka oma juoksu ei aina olekaan kulkenut toivotulla tavalla. Jonkun kerran joku yksittäinen kanssajuoksija on saanut kurtistamaan kulmia, mutta harvemmin sellaistakaan on sattunut. Muiden blogeista ja foorumeilta olen kuitenkin toisinaan lukenut tyypeistä, jotka onnistuvat omalla käytöksellään pilaamaan muiden juoksufiilistä. Päätinkin koota listauksen, miten mokata juoksukisassa! Kuvatut tilanteet eivät siis ole mistään omasta kisastani, ja lista on kieli poskessa tehty, joten tarkoitus ei ole pahoittaa kenenkään mieltä.

Mutta asiaan. Jos siis haluat mokata juoksutapahtumassa, toimi näin:

1. Älä missään nimessä lue osanottajan opasta tai mitään muutakaan ohjetta. Tiedät varmasti paremmin ja eihän juoksussa mitään ohjeita tarvita. Erityisen fiksua on osallistua pitkään polkukisaan lukematta ohjeiden listaa pakollisista varusteista ja muista turhakkeista.
2. Osallistu kisaan jo valmiiksi hien kangistamissa juoksuvermeissä. Puolikkaan tai maratonin jälkeen tuskin kukaan tuoksuu kovin freesiltä, mutta pro-juoksija löyhkää jo lähtöviivalla vanhalle hielle. Erityisen mukavaa toimintaa massatapahtumissa suosituimman jäniksen joukoissa juostessa. Hajujen kakofoniaa voit lisätä roiskimalla päällesi haju- tai partavettä, niin tuoksuallergikotkin tykkäävät!
3. Ohittele, jarruttele ja vaihda juoksulinjaa jatkuvasti. Mikään ei pidä kanssajuoksijoita paremmin hereillä kuin oman juoksulinjan poikki alituiseen suhahteleva kanssakisaaja. Miksi juosta suoraan, ellet ole Starkin perheen vesa? Polkujuoksukisoissa tämä on vaikeampi toteuttaa, mutta sitäkin kivempaa kanssajuoksijoille, kun onnistuu poukkoilemaan polulla edessä ja takana ihan miten sattuu.
4. Massatapahtumissa tulee usein väistämättä pientä kontaktia, vaikka et noudattaisikaan kohtaa kolme. Kun kyynärpäät osuvat yhteen vieressä juoksevan kanssa, älä missään nimessä pyydä anteeksi. Älä esitä edes turkulaista pahoittelua "oho", vaan mulkaise vieressä juoksevaa ja tarjoile uudestaan kyynärpäätä kylkiluille. Oppiipahan antamaan tilaa, jos kohdat 2 ja 3 eivät jo ole karkottaneet ympäriltäsi muita juoksijoita.
5. Ole mahdollisimman epäkohtelias tapahtuman toimitsijoille ja vapaaehtoisille. Nehän ovat siellä vain töissä, tai talkoohommissa ilman palkkaa, eli sylkykuppina toimiminen kuuluu duunin luonteeseen. Jos reitti oli mäkinen, kunto loppui kesken ja juoksukengässä oli kivi, se on mitä ilmeisimmin toimitsijoiden syy. 

Kuten huomaatte, mielestäni juoksutapahtumassa ei mokaa esimerkiksi juoksemalla hitaasti, kävelemällä tai olemalla ensikertalainen. Matkan kertyessä ja väsymyksen hiipiessä jalkoihin voi itse kukin tötöillä huomaamattaan, eikä se ole niin vakavaa, kunhan yleensä osaa ottaa kanssakilpailijat huomioon.

Oletteko samaa mieltä näistä mokista? Onko tullut kohdattua jotain vastaavaa juoksutapahtumissa?

Bloggaajan sunnuntai

Aurinkoinen sunnuntaipäivä kutsuu ulkoilemaan ja koska päiväksi ei ole suunniteltu mitään ohjelmaa, Bloggaaja lähtee 7 parhaan ystävänsä avomiehensä kanssa ex-tempore brunssille. Matkalla vegaaniselle sunnuntaibrunssille Kirjakahvilan herkkujen ääreen tuleekin hyvä tilaisuus ottaa päivän asukuvat Itä-Turun viehättävässä miljöössä. Bloggaajan mies onnistuu ottamaan kuvia, joissa Bloggaajan pepusta tulee kaide ja pittoreskin miljöön sijaan taustalla näkyy katu ja autoja. Sentään Bloggaajan uusin laukkuhankinta, Louis Vuittonin Serlan Orava-reppu on kuvissa hyvin edustettuna.

Kirjakahvila on tupaten täynnä kaupungin kermaa nuoria hippejä, mutta onneksi Bloggaaja miehineen löytää istumapaikat muusikko-tutun pöydästä. Iloinen puheensorina täyttää pöydän kukaan ei hälyssä kuule, mitä toiset sanovat, ja Bloggaaja keskittyy vain mussuttamaan ruokaansa. Brunssilta otetuissa kuvissa Bloggaajan ystävät hehkuvat kilpaa skumppalasien ja kuvauksellisten annosten kanssa. Vegaanibrunssin parasta antia oli tällä kertaa paprika-chili-hummus, joka näyttäisi oranssinruskealta mömmöltä, jos siitä olisi kuva. Kotimatkalla Bloggaaja pyytää miestä ottamaan vielä muutaman asukuvan. Kuvaaja tavoittaa tällä kertaa ympäristön tunnelman, mutta Bloggaaja ei näköjään osaa pitää silmiään auki.

Loppupäivän Bloggaaja kotoilee viltin alla teekupposen kera.