Jälkipuintia ja hidasta toipumista

Polkumaratonista on kulunut nyt jo yli puolitoista viikkoa, ja vihdoin tiistaina pääsin ensimmäistä kertaa lenkille. Kokonaisen viikon jalkani olivat jäykät ja kipeät ja olo huono. Palautuminen ei ole edennyt ihan optimaalisesti. Kisan jälkeisenä päivänä minulle nousi kuume, ja tuntui, että lihakseni olivat aivan tulehtuneet. Luulin saaneeni jonkin flunssapöpön, mutta päivän kestänyt kuumeilu olikin ainoa selkeä oire. Sitä tosin seurasi outo olo viikon ajan, ja kun puolisollanikin oli epämääräisiä oireita, joten voi olla, että jokin tauti vaivasikin. 

Jäin vielä miettimään, oliko minulla jokin pöpö kropassa jo juoksun aikana. Se olisi osaltaan selittänyt, miksi kisa meni niin hitaasti ja olin niin uuvuksissa. Don't get me wrong, minulle on ihan ok olla hidas ja maratonilla viimeisten joukossa. Se on yksi syy, miksi pidän tätä blogia. Haluan levittää juoksun ilosanomaa ja osoittaa, että juosta voi muutenkin kuin tavoittelemalla tuloslistan kärkipäätä. Olisin kuitenkin halunnut juosta Nuuksio Classicin ns. omalla tasollani, ja nyt en mielestäni siellä ollut.

Toki haastavat olosuhteet iskivät minuun enemmän kuin moneen muuhun. Mokasin myös kisassa juomista ja kärsin nestehukasta ainakin kisan jälkimmäisen puoliskon. Koska kisapäivänä oli niin märkää, ei hikoilua oikein huomannut ja en juonut läheskään tarpeeksi. Kisan loppupuoliskolla minulla oli koko ajan kova jano, mutta en silti juonut! Minulla on suunnitelmana aina pitkissä juoksuissa juoda silloin, kun kello piippaa parillisia kilometrejä. Sen on tarkoitus varmistaa, että juon säännöllisesti. Nyt väsyneet aivoni kuitenkin ajattelivat, että saan juoda vain joka toisella kilometrillä. En tiedä miksi, mutta pitkässä juoksukisassa tulee välillä ihan outoja ajatusharhoja. Tajusin vasta joitain päiviä kisan jälkeen, että minun olisi pitänyt juoda monta litraa enemmän, eli nestehukkakin varmasti vaikutti suoritukseen.

Pitkien matkojen juoksu on välillä omituisen ristiriitaista. Toisaalta on raskasta ja vaikeaa. Toisaalta juoksu on niin yksinkertaista, että sitä on helppo jatkaa tuntikausiakin. Minulla ei Nuuksiossa ollut varsinaista hätää kisan aikana, vaikka liukas maasto asettikin tukun haasteita, mutta kun vain jatkoin omaa hidasta vauhtiani, juoksu kuitenkin eteni. Maisemat vaihtuvat, ajatuksia tuli ja meni, mitään kovin pahaa kipua ei ollut missään. Näin jälkikäteen sitä alkoi jopa miettiä, ettei se nyt raskasta ollutkaan. :D

Fiilikset kisan jälkeen ovat siis olleet vaihtelevat. Minulla oli kaksi iso tavoitetta tälle kesälle. Kainuu Trail meni hyvin, Nuuksio Classicissa oli enemmän haasteita, mutta molemmat tavoitteet tulivat maaliin asti. Loppuvuodelle minulla on vielä yksi iso tavoite. Yritän juosta tänä kalenterivuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Nyt kun kroppa alkaa tuntua taas normaalilta, on aika ottaa tuo tavoite tyän alle. 

Hitaista hitain maraton - Nuuksio Classsic 2023

Vuodenvaihteessa puhuin puolisolle, että haluaisin tänä vuonna koittaa juosta maratonin. Edellisestä oli neljä vuotta, ja olin tässä välissä sairastunut kilpirauhasen liikatoimintaan sekä nostanut juoksukunnon nollasta sellaiselle tasolle, että saatoin yleensäkin harkita pitkää polkukisaa.

Juoksin tuolloin neljä vuotta sitten polkumaratonin Nuuksiossa, ja Nuuksio Classic valikoitui tapahtumaksi tänäkin vuonna. Se on sopivan lähellä, järjestelyt tiesi vanhastaan toimiviksi, kisassa on hyvä tunnelma ja ajankohta oli sopiva; kaksi kuukautta Kainuu Trailin jälkeen syyskuun alussa. 

Jos olisin vuodenvaihteessa tiennyt, millainen keli kisassa olisi, en olisi ilmoittautunut mukaan. Olen ennenkin kertonut, miten liukkaus on minulle juoksun vihollinen numero yksi. Nuuksiossa oli satanut koko viikon ja todella isoja sademääriä. Etukäteen varoiteltiin, että poluilla olisi liukasta ja märkää. En silti osannut odottaa, miten märkää ja hankalaa matkanteko voisi olla. 

Hyvin menneen Kainuu Trailin jälkeen tiesin olevani maratonkunnossa. Tiesin, että vauhtini on hidastunut edellisestä Nuuksio Classicista, jonka olin juossut aikaan 6:35. Kuvittelin silti pystyväni kyllä seitsemän tunnin alitukseen. Mietin kisaan etukäteen hyvän sään ja hyvän kunnon suunnitelman, jossa jaoin kisan neljään noin kymmenen kilometrin etappiin. Ensimmäisen kympin helpoilla poluilla voisin juosta melko reippaasti, sillä se toimi Hossassakin. Toisella kympillä en saisi juosta jalkoja alta vaikeammilla poluilla. Kolmannella etapilla pitäisi muistaa tankata energiaa, jotta viimeisen kympin helpommilla poluilla jaksaisi vielä juosta hyvää vauhtia. Ehkä suunnitelma olisi ollut toimiva, jos kisa olisi juostu kuivilla poluilla. Nyt kaikki meni kuitenkin aivan toisin...

0 - 10 km

Nuuksion polkumaratoniin lähdettiin noin 30 henkilön lähtöryhmissä. Koska säätila ja polkujen kunto oli minulla tiedossa, jäin suosiolla viimeiseen lähtöryhmään. Suunnitelmani juosta alkuun helpoilla poluilla kunnon polkuravia meni heti vihkoon, kun helpotkin polut olivat liukkaita ja vetisiä. Alkumatkasta liukkaus häiritsi jopa enemmän kuin myöhemmin kisassa. Koska minua jännitti, menin vaikeissa kohdissa jäykin jaloin, joka vain edisti kompurointia. Joskus liukkailla tai muuten pahoissa paikoissa minulle käy niin, että jäädyn tykkänään, enkä tunnu osaavan enää edes kävellä. Ensimmäisellä kympillä oli välillä vähän tuollaista...

Noin 7 kilometrin kohdalla tuli reitin kohta, jota olin etukäteen pelännyt. Piiiitkät portaat alaspäin, joissa polvet ovat todella kovilla. Neljä vuotta sitten tuossa kohtaa vanha polvivaivani aktivoitui oltuaan pitkään hiljaa, ja polvikipu haittasi silloin muuten mainiosti sujunutta kisaa. Nyt olin varautunut ennakkoon teippaamalla molemmat polvet. Silti jouduin noissa portaissa menemään ison osan laskeutumista vain toisin päin askeltaen, kun toinen polvi alkoi vihloa. Olin helpottunut, kun portaiden jälkeen pääsi juoksemaan, mutta melko pian edessä oli vielä toiset, onneksi lyhyemmät metalliportaat koko kisareitin matalimpaan suokohtaan. 

Kun mennään alas, pitää tietysti kivuta myös ylös. Ennen kympin täyttymistä vuorossa oli laskettelurinteen kipuaminen Solvalla Swinghillillä. Tuossa kohtaa aurinko pilkisteli sadepilvien takaa, ja näkymä rinteeseen oli todella hieno. Itse rinne olikin sitten aivan mahdotonta mutavelliä, jossa kävi pari kertaa niin, että ylöspäin otetun askeleen jälkeen liukui kaksi askelta alaspäin. Nousu oli rankka, mutta kuitenkin minulle helpompi kuin liukkaat alamäet, joten olin ihan hyvillä mielin päästyäni rinteen päälle.

10 - 20 km

Seuraavalla kympillä vuorossa olisivat ennakkoon vaikeimmat polut. Suunnitelman mukaan minun olisi pitänyt tässä säästellä voimia. En tiedä, miten sen olisi voinut tehdä, kun aivan jatkuvasti upposi soihin, vesilammikoihin ja mutaan, nousuissa ja laskuissa piti könytä nelivedolla ja tasaisinkin pätkä oli juurakkoa, kivikkoa ja lätäkköä. 

Kun ensimmäistä kertaa kenkäni meinasi jäädä suohon, se jopa hiukan nauratti. Kun sitä alkoi tapahtua noin kilometrin välein, ei oikein enää hymyilyttänyt. Reitillä oli myös lukuisia ojien ja purojen ylityksiä, joissa parimetriä leveitä ojia piti ylittää puuriu'uista tehtyä "siltaa" pitkin. Vesi oli korkealla ja vienyt paikoin näitä jo valmiiksi kehnoja siltarakennelmia mennessään. Nuo kohdat olivat minulle aivan painajaismaisia. Yhdellä joen ylityksellä oli vain yksi puunrunko ojan yli, eikä mitään, mistä saisi tukea. Paniikissa etsin jonkin kepakon ja kokeilin sillä pohjaa - voisikohan paikasta vain kahlata yli. No ei, sillä keppi upposi puoli metriä joen pohjan mutaan. En oikein tiedä, miten pääsin yli tuosta ja muista vastaavista ylityksistä, mutta jotenkin onnistuin olemaan tippumatta ojiin. Myöhemmin kuulin, että joku oli tuossa tai jossain muussa ylityksessä yrittänyt mennä kahlaten yli ja uponnut vyötäröä myöten. Tuo olisi ollut ihan kammottavaa, varsinkin yksin taivaltaessa.

Reitillä kivuttiin Espoon korkeimmalle kohdalle Mustavuorelle. Muutenkin tällä pätkällä oli paljon nousuja ja laskuja. Jyrkimmissä kohdissa tulin alas persliukua ja ylöspäin oli neliveto käytössä. Kaikki vaatteet olivat jo sateesta märät ja konyämisestä karikkeessa. 

20 - 30 km

Matkanteko oli ollut niin uskomattoman hidasta, että aloin jo huolestua, ehtisinkö 24 kilometrin huoltoon vaaditussa 5 tunnin cutoff-ajassa. Pahimmillaan aikaa meni 13-14 minuuttia kilometriin. Oli niin raskasta, että tavallaan jopa houkutti jättää matka kesken huoltoon - voisin kertoa kaikille, että olin vain liian hidas, minua ei päästetty enää jatkamaan matkaa. Sisuunnuin moisista mietteistä ja yritin kaikilla helpoilla pätkillä laittaa tossua toiseen eteen - minähän en kisaa kesken jättäisi!

Kelloni oli alkumatkasta piipannut kilometriväliaikoja ennen kuin kisareitillä tulivat kilometrilaikat vastaan. Haastavilla pätkillä kello alkoi kuitenkin "jätättää", ja kohta omassa kellossa oli lähes kilometri enemmän matkaa kuin maaston kilometrilaikoissa. Se oli hieman masentavaa.

Olin pakannut reppuun vaihtovaatetta, ja mietinkin, että 24 kilometrin huollossa vaihdan kuivempaa päälle. Koska persiiseen kuitenkin asettui pelko siitä, etten ehtisi maaliin ennen sen sulkeutumista, totesin, ettei vaatteiden vaihtoon olisi aikaa. Minun oli kuitenkin pakko pysähtyä huollossa ja teipata nilkkaani. Jostain syystä kengän reuna oli alkanut jo alkumatkasta painaa kipeästi kehräsluuta oikeassa jalassa, ja välillä kaltevalla alustalla ja alamäissä siihen sattui todella paljon. Yritin laastaroida ja teipata tuota kohtaa sekä vaihdoin sukat kuiviin huollossa. Kuivat sukat litimärkiin ja mutaisiin kenkiin, olihan siitä ehkä hetkeksi iloa...

Huollon jälkeen oli vielä muutama tosi haastava kohta, kapeita ja irtonaisia pitkospuita sekä pelkkää mutaliukumäkeä muistuttava rinne, mutta niistäkin selvisin. Mitä vähemmän matkaa oli jäljellä, sitä enemmän sain voimia siitä ajatuksesta, että loppumatka olisi lyhyt. "16 kilometriä maaliin, eihän se ole enää mitään, juoksen sellaisia lenkkejä jatkuvasti."

30 - 42,2 km

Kun matka hupeni siihen, että oli enää 12 tai 10 kilometriä jäljellä, aloin uskoa, että pääsisin maaliin asti. Juoksin tuossa kohtaa aivan yksin ja tavallaan se helpotti matkantekoa, sain olla yksin ajatusteni kanssa. Toistelin päässäni sitä, kuinka monta kilometriä olisi enää maaliin ja kun oltiin jo yksinumeroisissa luvuissa, matka tuntui lyhyeltä, vaikka aikaa meni myös viimeisiin kilometreihin paljon.

Mokasin hiukan kolmenkympin jälkeen, kun odotin 33,5 km huoltoa, ja jotenkin ajattelin sen tulevan aiemmin niin, että en siinä hetken syönyt tai juonut. Omassa kellossa oli kilometrejä yli 35, kun tulin huoltoon. Loppumatkasta minulla oli koko ajan jano, joten olin tainnut kosteassa kelissä juoda alkumatkasta hiukan huonosti ja tuli vähän nestehukkaa. Kun sain vesipullon täytettyä ja vähän syötyä, pystyin juoksemaan taas vähän vaivattomammin. 

Olin joutunut kävelemään (tai konttaamaan) sen verran paljon, että viimeisen kympin helpommat polut tuntuivat ihanilta. Saatoin oikeasti juosta, hitaasti mutta kuitenkin juosta rennosti mukavia neulaspolkuja. Välillä tauonnut sade alkoi yltyä noin 7 kilometriä ennen maalia. Tuossa kohtaa se lähinnä huvitti, antaa sataa vain. Tiheässä kuusikossa ja kovassa sateessa oli välillä tosi hämärää, hyvä kun edes näin polkua!

Tuomas oli juossut oman kisansa todella hienosti lähelle viittä tuntia. Hän tuli reitille vastaan 38 kilometrin kohtaan. Oli niin kiva nähdä oma rakas kannustamassa reitin varrella, meinasi tulla itku. Toki myös nalkutin hänelle, että lähtisi nyt pois sateesta ettei vilustuisi. :D

Kisan loppuvaiheessa en enää yrittänyt kiertää vesilammikoita, sillä olivathan kenkäni olleet jo 40 kilometriä litimärät. Silti mutaisten lammikoiden läpi kahlaaminen asetti omat haasteensa, kun ei nähnyt, olisiko veden alla kiviä tai mutaa. Ihan viimeisellä kilometrillä tipahdin liukkaalta kiveltä vesilammikkoon, mutta onneksi en sentään kaatunut sinne kokonaan. Viimeisillä kilometreillä oli vielä varsin haastavaa polkua ja sade yltyi todella rankaksi, ihan kuin olisi saavista kaadettu vettä päälle. 

Viimeisen kilometrin vihdoin kääntyessä loppualamäkeen kuulin maalialueelta musiikin ja jotenkin ihmeellisesti jaksoin ottaa vielä pienen loppukirin. Maalissa olin ajassa 8h 6min ja taisin olla maaliin päässeistä kolmanneksi tai neljänneksi viimeinen.

Maalissa

Maalilinja ylittymisen jälkeen tuli sitten itku. Olin kertakaikkisen loppu. En olisi uskonut, että käytän reissuun kahdeksan tuntia, ja eihän tuohon aikaan nyt voi olla tyytyväinen. Ja toisaalta, oli melkoinen suoritus konytä kahdeksan tuntia märillä, liukkailla ja mutaisilla poluilla. En tiennyt, olinko ylpeä itsestäni vai pettynyt.

En tiedä oikein vieläkään. Halusin juosta tänä vuonna tauon jälkeen maratonin, ja tein sen, mutta kisa muistutti ehkä enemmän jotain extreme-seikkailukisaa omalta osaltani kuin juoksua. 

Jalat kestivät näin pitkän taivalluksen yllättävän hyvin, hiukan viimeisten kilometrien alamäissä alkoi olla vaikeaa, kun reidet eivät meinanneet enää jaksaa. Enemmän sattui selkään, joka veti puolimatkasta lähtien jumiin, jota en saanut millään auki. Joku pieni hiertymäkin tuli. Matkaan käytettyyn aikaan ja keliin nähden selvisin kuitenkin varsin vähin vaurioin. 

Minulla oli mukana Noshtin energianamuja, ja söin niitä neljän ja myöhemmin kahdenkin kilometrin välein. Pari kourallista sipseja ja nachoja toivat suolaista välipalaa energiakarkeille. Vettä minulla oli juomarakossa noin litra ja sen lisäksi puolen litran pehmopullo, jonka täytin jokaisella juomapisteellä. Mokasin ehkä hiukan juomista alkuun, olisi pitänyt juoda enemmän, ja syömistä kolmenkympin kieppeillä, siinä alkoi energiavaje iskeä. 

Tämä ei ollut minun kelini. Liukkaalla varomiseen ja toikkarointiin meni valtavasti energiaa. En ole koskaan kisassa kompuroinut niin paljon kuin tuolla haastavalla osuudella toisella kympillä. Silti en kaatunut, mutta varovaisuus näkyi tosi paljon vauhdissa. 

Kisan aikana ajattelin, että en kyllä enää lähde maratonia juoksemaan. Kisan jälkeen mietin, että pitäisikö juosta seuraavaksi joku sileän kisa. :D Mudassa, suossa ja vedessä kahlaaminen vei voimat ihan totaalisesti, mutta olipahan ainakin sellaiset olosuhteet, joita ei hevillä unohda. 

Elokuu oli vielä kesää

Olen monena vuonna jatkanut kesälomaani elokuun puolelle, kun lomia on pitänyt sopia limittäin muiden tiimiläisten kanssa. Tänä vuonna sain päättää loma-ajan vapaasti, mutta otin silti lomaa siten, että se jatkui vielä elokuun ensimmäisen viikon. Elokuu ON vielä kesäkuukausi, ja itse olen käynyt koko kuun vielä uimassa sekä nauttinut kesäkeleistä aina kun siihen on ollut mahdollisuus. Tänä vuonna sää tosin oli elokuun alkuun ja loppuun kovin sateinen, mutta onneksi aurinkoisia kelejä osui myös viikonloppuihin.

Tuohon sateiseen viikkoon osui tämän kesän kansallispuistoreissu. Kuurosateiden vuoksi patikoinnit jäivät vähäisiksi, mutta pääsin piipahtamaan kahdessa itselleni uudessa kohteessa, Isojärven kansallispuistossa ja Puurijärvellä Puurijärvi-Isosuon kansallispuistossa. 

Elokuun juoksut menivät Nuuksion polkumaratoniin valmistautuessa. Elokuun ensimmäisellä viikolla sain kasaan kunnon kilometrit ottaen huomioon, että juoksin ensimmäisen lenkin vasta keskiviikkona.  Juoksin viimeisen extrapitkän lenkin kolme viikkoa ennen kisaa. Kolmenkympin lenkki oli ajallisesti tosi pitkä, mutta meni mielestäni paremmin kuin samanlainen lenkki toukokuussa. Tuntui, että myös palauduin lenkistä suht nopsaan. Samaisella harjoitusviikolla juoksin yhteensä 52 kilometriä, joka on tämän vuoden enkka. Vielä sitä seuraavalla viikolla tuli kunnon viikkokilometrit, 40 km. Viime viikolla jo keventelin ja viikkokilometrejä tuli 28. Tällä viikolla ohjelmassa oli enää pari lyhyttä ja hyvin kevyttä lenkkiä. Elokuussa kertyi juoksukilometrejä yhteensä 158, eli tästä tuli vuoden toiseksi kovin juoksukuu heti huhtikuun jälkeen. Saavutin myös nousumetritavoitteeni, joka tosin oli edelleen kovin vaatimaton esimerkiksi Nuuksiossa olevia nousuja ajatellen.

Tämä viikko olisi pitänyt keskittyä lähinnä lepoon ja syömiseen, mutta ihan optimaalisesti ei homma sujunut. Viikkoon osui kahden päivän työmatka aikaisine herätyksineen, joten lepoa en ole saanut läheskään tarpeeksi. Syönyt olen sitten senkin edestä, ilmaiset lounaat ovat kyllä maistuneet... Lisäksi pesukoneemme hajosi sopivasti alkuviikosta. Kahden juoksijan taloudessa urheiluvaatepyykkiä riittää, joten koneen lahoaminen kisaviikolla oli vähintäänkin ärsyttävää ja tuo omat haasteensa kisavaatteiden kokoamiseen.

Muita haasteita Nuuksion maratonin alla tuottaa ainakin sää! Tällä viikolla on satanut niin paljon, että polkujen kunto mietityttää. Olen kehno juoksemaan liukkailla poluilla, ja hyvänäkin päivänä hidas, joten märillä poluilla joudun lujille. Yksi jännitysnäytelmä on myös, selviävätkö mun kaikki varpaankynnet juoksusta... Tämän vuoden kaikilla pitkillä lenkeillä sekä Kainuu Trailissa on pari kynttä ottanut osumaa, ja varsinkin yksi näyttää hiukan heikolta. Silloin kun kymmenen vuotta sitten juoksin ekoja kertoja puolimaratoneja, pari kynttä vaihtoi ensin väriä ja sitten hiippakuntaa. Sen jälkeen panostin isompiin kenkiin ja parempiin sukkiin, ja kynnet ovat pysyneet varpaissa. Katsotaan, miten niille nyt käy...

Huomenna suuntaamme Nuuksioon ja polkumaraton on ohjelmassa lauantaina. Nyt jännittää!

Suppailuretki Kukkarokivelle - Suomen suurin siirtolohkare?

Jos vielä näin loppukesästä lähtee Ruissalon Saaronniemestä suppailemaan, hyvä retkikohde on Kukkarokivi (kivi on rauhoitettu lintujen pesintään heinäkuun loppuun asti). Kukkarokivi on hämmentävän iso siirtolohkare, joka nököttää meressä Ruissalon luoteisrannikolla. 

Kukkarokivi on saanut nimensä höpsön jättiläistarun mukaan, jonka voi lukea vaikka tästä Ilta-Sanomien artikkelista. Todellisuudessa siirtolohkareet on kuljettanut paikoilleen viimeisen jääkauden aikana Suomea peittänyt kilometrien paksuinen jää, joka laajentumisvaiheessa repi kalliosta irti kiviä ja kuljetti niitä joskus kauaksikin. Jään sulaessa lohkareet jäivät paikoilleen ja huonosti maisemaan sopivina möhkäleinä saivat tietysti mielikuvituksen laukkaamaan. Kukkarokivi on Suomen suurin näkyvissä oleva siirtolohkare.

Matka Saaronniemen uimarannalta on noin 1,5 kilometriä, eli suppailuretkeksi matka on aika lyhyt. Lyhyin reitti Kukkarokivelle olisi koirauimarannalta, vain muutama sata metriä, mutta siitä ei oikein retkeä tulisi, joten suosittelen lähtemään vähän kauempaa matkaan. Laivaväylä kulkee Saaronniemen editse, ja esimerkiksi Naantalista lähtevät Finnlinesin isot laivat kulkevat siitä, joka kannattaa ehkä huomioida retken aikataulussa. 

Me kävimme tutustumassa Kukkarokiveen suppaillen ja vasta kiven luona tajusimme, että isosta siirtolohkareesta lohjenneet palaset muodostavat kiven ympäristöön kuin pienen käytävä-luolaston. Ison lohkareen lipan alle on jännittävä lipua suppilaudalla ja yhden lohjenneen palasen ja ison Kukkarokiven väliin on muodostunut myös kapea sola. 

Kukkarokivi on tosiaan valtavan suuri, ja sen vierellä tuntee olonsa pieneksi. Nyt, kun uimavedet ovat vielä tosi lämpimiä, melontaretki kivelle kannattaa! Kuvat puhukoot puolestaan. 

2 viikkoa Nuuksion maratoniin - kaikki voi vielä mennä pieleen

Kirjoitin neljä vuotta sitten postauksen samalla otsikolla. Silloin polkumaraton meni mainiosti, joten toistetaan hyväksi havaittua kaavaa samanlaisella postauksella. Kun maratoniin on kaksi viikkoa aikaa, on treenit jo tehty. Viimeisen kahden viikon aikana kisan voi vielä pilata, mutta harjoittelulla ei enää juuri mitään tehdä kisan onnistumiseksi.

Olen saanut juostua edellisinä viikkoina ehjät ja laadukkaat treeniviikot. Edellisviikolla juoksin koko vuoden kilometrienkat - 52 viikkokilometriä. Tällä viikolla kilometrejä kertyi 40. Tästä alkaa keventely kohti Nuuksio Classicia. 

Juoksin viimeisen selvästi pitkän lenkin kolme viikkoa ennen kisaa, 30 kilometrin polkulenkkinä. Kesän alussa treenasin Hossan poluilla juostavaan Kainuu Trailin 38 kilometrin matkaan, ja silloin juoksin pisimmän lenkin jo noin kuusi viikkoa ennen kisaa ja sitten kolme viikkoa ennen matkana oli 26 kilometriä. Nyt minusta tuntui, että palauduin tästä kolmikymppisestä nopeammin kuin toukokuussa juostusta. Sen ansiosta uskalsin vielä tällä viikolla juosta ihan kunnon kilometrit ja myös kaksi hiukan pidempää lenkkiä, 16 ja 15 kilometrin pk-lenkit. Ennen kisaa juoksen enää lyhyempiä treenejä, joiden tarkoitus on pitää yllä juoksukuntoa ja virettä. Kisaviikolla lenkit lyhenevät entisestään ja silloin juoksen vain pari noin 4 kilometrin kevyttä lenkkiä.

Kainuu Trailin ja Nuuksio Classicin väliin jäi 9 viikkoa. Keväällä ajattelin, että tavoitteenani on pitää kuntoa yllä kisojen välissä, mutta en ajatellut, että tässä välissä saisin välttämättä juoksukuntoa kovin paljoa nostettua. Tavoitteena oli tehdä kunnolla treeniä jo Kainuu Trailia varten ja saatoin jopa kuvitella, että Nuuksiota varten ei kauheasti tarvitsisi harjoitella. No, eihän se niin mene ja tietysti kesälläkin piti juosta, jotta olen oikeasti maratonkunnossa syyskuun alussa. Kuitenkin loma-aikana tuli otettua hiukan kevyemmin. 

Olen joka kerta pidemmässä polkukisassa manannut mäkitreenien puutetta. Niin taatusti nytkin. Varsinkin kesälomalla mäkiä tuli juostua harvakseltaan. Olen juoksijanakin kovin mukavuudenhaluinen, ja raskaimmat treenit ovat niitä, jotka helpoiten skippaan muun elämän tieltä... Leppoisia pk-lenkkejä sitä vastoin olen juossut paaaljon ylimääräisiä. Nyt pitää vain tyytyä siihen, että nousumetrejä ei ole tullut kauheasti kerättyä ja uskoa, että jotenkin ne nousut saa könyttyä. 

Tällä viikolla olo on ollut hyvä ja juoksut ovat menneet kevyesti. Nyt pitää vain toivoa, että viimeinen pariviikkoinen menee hyvin ja ei tule mitään viime hetken sairastumisia. Jossain kohtaa alkaa sitten hermoilu ja siinä kohtaa sitä varmaan taas kuvittelee, ettei ole treenannut tarpeeksi. Kevään ja kesän juoksuohjelmaa kun katsoo, täytyy kuitenkin luottaa siihen, että olen neljän vuoden tauon jälkeen taas maratonkunnossa.