Sup-lautojen hankkimisesta 5 vuotta - kannattiko?

Meillä on ollut ilmatäytteiset omat sup-laudat jo viiden vuoden ajan! Tänä kesänä ensimmäinen suppailuretki tapahtui poikkeuksellisen myöhään kesällä, kun vasta tällä viikolla kaivoimme laudat ensimmäistä kertaa varastosta. Säät eivät oikein ole suosineet, on ollut kylmää ja erityisesti tuulista niin, ettei suppailuretkiä ole voinut suunnitella. Tällä viikolla kuitenkin retki onnistui, ja lähdimme tutustumaan Maisaareen suppaillen Naantalin Rymättylän eteläosista, josta matkaa kertyi yhteen suuntaan hiukan yli 2 kilometrin verran. 

Ennen lautojen hankkimista tuli tehtyä kauheasti tuotevertailuja ja päädyimme keskihintaisiin Aqua Marinan lautoihin. Minä, puolisoni ja siskoni hankimme kaikki erimalliset laudat samalta valmistajalta. Valitsimme laudat suunnitellun käytön perusteella: tekisimme todennäköisesti muutaman tunnin päiväretkiä laudoilla. Kirjoitin sup-latutojen hankinnasta ja kokemuksista tässä postauksessa.

Olemme käyttäneet lautoja niin lähiseudulla kuin pidemmälle suuntautuneilla retkilläkin. Naantalissa olemme tehneet retkiä mm. Väskin saareen ja Härmälän rotkolle. Turussa olemme suppailleet mm. Ruissalossa ja viimeisimpänä suppailimme Maisaareen. Kansallispuistoretkillä on suppailtu Liesjärven kansallispuistossa sekä Päijänteen kansallispuistossa Kelventeen saareen. Mökkirannasta on suppailtu lähisaarille tai laudat ovat olleet muuten hupikäytössä. Laudat ovat myös matkustaneet auton takakontissa mm. Ahvenanmaalla ja Isojärven kansallispuistoon ilman, että niitä olisi reissulla käytetty. Suppailu on sen verran sääherkkä laji, että aina suunniteltuja retkiä ei olekaan toteutettu.

Omat sup-laudat ovat mahdollistaneet retkiä sellaisiin saariin ja kohteisiin, joihin olisi muuten ollut hankala päästä. Laudan pumppaaminen vie vain n. 15-20 minuuttia, joten retkelle voi lähteä oman aikataulun mukaan. Merellä ollaan pari kertaa suppailtu pienessä aallokossakin, ja istuen laudat ovat turvallisia, mutta vähääkään kovemmalla tuulella ei merelle kannata lähteä. Noin 2-3 kilometrin matka yhteen suuntaan on ollut aika leppoista menoa suppailuretkellä, jossa olemme meloneet johonkin kohteeseen, viettäneet siellä aikaa ja meloneet takaisin autolle. Yhteen suuntaan tuo 2-3 kilometriä menee noin 30-60 minuutissa kelistä riippuen, joten retket on ollut helppo sen puolesta järjestää. Etäisyyksiä olen mitannut etukäteen karttapalveluista, jotta ei tulisi ikäviä yllätyksiä ja jaksaminen loppuisi kesken! Helposti matkat voisi tuosta vielä tuplata niin, että yli 5 kilometrin matkakin laudalla menisi mukavasti, mutta toistaiseksi olemme valinneet lähempänä lähtöpaikkaa olevia kohteita.

Laudat maksoivat noin 500 euroa kappale, joten tähän mennessä niiden kustannus on ollut noin 100 euroa per vuosi. Kaikki kolme sup-lautaa ovat vielä täysin ehjiä, joten toivottavasti edessä on vielä käyttövuosia. Jos vertaa kustannuksia vaikka lähiuimarannan sup-lautavuokraan, joka on noin kympin tunti, niin mikään rahansäästö oman laudan hankkiminen ei ole. Omat sup-laudat ovat kuitenkin mahdollistaneet retkiä paikkoihin, joihin ei muuten olisi päässyt lainkaan, ja elämyksille on mahdoton laittaa hintalappua!

Eilisen Maisaaren retken myötäkin voi sanoa, että sup-lautojen hankkiminen kannatti! Joka vuosi on löytynyt joku uusi retkikohde, jonne on kiva meloa, ja jonkun verran ollaan retkeilty myös samoihin paikkoihin tässä lähiseudulla. Suppailu sopii mainiosti niihin kesäpäiviin, jolloin retkeily polkujuosten tai kävellen olisi turhan kuumaa. Suppailu sopii loistavasti juoksijalle ja istumatyöläiselle. Core ja selän sekä hartioiden lihakset saavat hyvää harjoitusta. Maiseman näkee ihan eri vinkkelistä vesiteitse liikuttaessa ja uimaan pääsee pulahtamaan aina halutessaan. Postauksen kuvat ovat Maisaaren retkeltä.

Kesäkuun kirmailut

Kesäkuun juoksut noudattivat aika lailla samaa linjaa kuin muutenkin tänä vuonna. Juoksin suht vähän, jotain vaivoja oli ja muita kiireitä niin, ettei juoksu ollut elämässä pääosassa. Vuoden toistaiseksi ainoa kisa tuli kyllä juostua. 

Kuun alkupuolella olin kokeilemassa Backyard Ultrassa ja se onkin ainoa viikko, kun viikkokilometrejä tuli yli 40. Tuntui, että kisasta toivuin melko nopsaan. Kuitenkin pari viikkoa kisan jälkeen juostu 19 kilometrin polkulenkki saikin alaselkäni jumiin ja se on kiusannut sitten siitä asti. Ihan kauheasti en ole ilman vaivoja päässyt viime vuosina juoksemaan, huoh. 

Kilometrejä kertyi kesäkuussa 101. Satasen tavoite siis täytti, mutta kuten niin usein viime aikoina, ei yhtään ylimääräistä. En ole tänä vuonna päässyt oikein normaaliin juoksukuntoon, vaan koko ajan on jotain, jonka vuoksi juoksen välillä vähemmän. Kunto ei tällaisilla määrillä kasva, mutta kaiketi se pysyy suht ennallaan.

Nåtön luontopolku Ahvenanmaalla

Ahvenanmaan reissulla meillä oli sunnuntaina päivällä aikaa ennen laivan lähtöä takaisin Långnesista Naantaliin. Lauantaina ajelimme Bomarsundiin ja Kastelholmaan, mutta oli niin järjetön tuuli, ettei juuri huvittanut ulkoilla. Sunnuntaina sää oli huomattavasti parempi ja jalatkin sen verran toipuneet kisasta, että lyhyen luontopolun kävely tuntui hyvältä idealta.

Emme halunneet ajella kovin kauas, joten suuntasimme Maarianhaminasta n. 8 kilometriä etelään Nåtön saarelle. Olemme ennenkin kävelleet siellä luontopolun lyhyemmän version. Nyt kiersimme koko polun. Matkaa kertyi kolmisen kilometriä ja aikaa meni noin tunti.

Nåtön luonnonsuojelualue on tosi viehättävä. Luontopolun varrella on pähkinäpensaslehtoja, rantakallioita ja lehdesniittyjä. Termi ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta selvisi luontopolulla; lehdesniitty on perinnebiotooppi, joka on syntynyt laiduntamisen ja niiton seurauksena. Lehdesniityllä on myös lehdestetty eli katkottu puiden latvoja ja oksia karjalle. Se on harvapuustoinen niittylaikkujen ja puu- sekä pensasrykelmien vuorottelema.

Luontopolku lähtee parkkipaikalta, jossa on myös opastaulu. Google Maps linkki lähtöpaikkaan. Muutaman kymmenen metrin päässä on myös toinen parkkipaikka biologisen aseman luona, jossa luontopolku myös ylittää tien. 

Polku kulkee pähkinäpensaiden keskellä lehdesniityille ja poikkeaa meren rantaan kauimmaisessa kolkassa. Lehdesniityllä kasvaa mm. kämmeköitä, eli pieniä, kotoisia orkidean sukuisia kasveja muiden niittykukkien lisäksi.  Meren rannassa on niin kallioisia alueita kuin rantaniittyäkin. Takaisin polun alkuun kierros kulkee taas pähkinäpuiden välistä ja lehvien alta. 

Luonnonsuojelualueella kuuluu kulkea vain merkityllä polulla. Alueella risteilee kuitenkin polkuja siihen malliin, että oli pieniä haasteita mennä virallista luontopolkua. Luontopolun varrella on opastaulut ja reittimerkkejäkin kyllä on, mutta ei ihan joka kohdassa. Alue on kuitenkin niin pieni, ettei eksymisvaaraa ole.

Ahvenanmaalla on tosi kivoja ja keskenään hyvin erilaisia luontopolkuja, joista olen kiertänyt Bomarsundin ja Nåtön luontopolut pariin kertaan ja Getan polun kertaalleen. Olen aiemmin tehnyt postaukset Ahvenanmaan luontopoluista ja juoksureitistä Maarianhaminassa. Linkit postauksiin löytyvät alta.

Bomarsundin luontopolku - polkujuosten

Getan luontopolku - Getabergen ja Djupviksgrottan

Kiva juoksureitti Maarianhaminassa

Kokeilemassa Backyard Ultrassa

Etsin juoksussa aina uusia elämyksiä. Yksi pitkään kiehtonut konsepti on Backyard Ultra, ja viime vuonna selvitinkin, mitä takapihan ultria Suomessa järjestetään. Kun Ahvenanmaalla juostava Cursores Backyard Ultra vaikutti sopivalta sekä ajankohtansa että reittinsä puolesta, tuli heitettyä ilmoittautuminen sisään. No, tämän kevään treenithän ovat menneet aika lailla vihkoon, mutta kun Backyard Ultrassa ei tarvitse etukäteen päättää juostavaa matkaa, niin Ahvenanmaan reissu toteutui suunnitellusti kevään vähistä juoksuista huolimatta.

Mikä ihmeen Backyard Ultra?

Backyard Ultrassa kilpailijoiden tavoitteena on suoritua 6,706 kilometrin reitistä alle tunnissa, mikä tarkoittaa 100 mailia 24 tunnissa.

Kilpailussa ei ole ennalta määrättyä loppupituutta tai -aikaa, ja kisa jatkuu niin kauan kuin useat juoksijat pystyvät suorittamaan reitin tunnin sisällä.

Suomessa järjestetään muutamia Backyard Ultria vuosittain. Kovimmissa kisoissa juostaan hyvinkin rankkaa reittiä ja mukana on käytännössä vain huippujuoksijoita.

Löysin Cursores Backyard Ultran viime kesänä, kun mietin, voisiko kisamuodosta löytyä jokin hieman helpommin lähestyttävä tapahtuma. Cursores Backyard Ultrasta löytyi aika hintsusti tietoa, mutta viime vuoden kisavideoista selvisi, että reitti olisi tasainen ja videoissa näytti, että kisaan osallistui myös useita 1-3 kierroksen juoksijoita, esim. perheitä. Niinpä uskalsin ilmoittautua tapahtumaan. 

Kisasuunnitelmat

Kisaa suunnitellessa minua kiehtoi mm. miettiä sitä, miten huolloista saisi eniten irti. Tavallisissa juoksukisoissa olen oppinut nopeaan huoltoon. Mutta miten tulisi toimia silloin, kun aikaa olisi rajatusti, mutta huollossa voisi vaihtaa varusteita tai syödä ennen seuraavaa kierrosta ja siten maksimoida kisamatkan. Huolloissa saisi myös hiukan levättyä ja juoksuun tulisi taukoja, mutta vain, jos kierroksen saisi juostua tarpeeksi nopeasti.

Varauduin kisaan jo vuodenvaihteessa tilaamalla itselleni peräti kolmet juoksukengät alennusmyynneistä. Ajattelin, että ottamalla kisaan mukaan useammat erilaiset kengät, voisin vaihdella kenkiä ja välttää näin esimerkiksi hiertymät tai muut jalkaongelmat, kun erilaisissa kengissä jalkojen rasitus vaihtelisi kisan mittaan. Matkatavoitteiden karistua päädyin ottamaan kisaan kuitenkin kolmet kengät, joista kahdet samaa mallia. Mukana olivat Asicsin Novablast 4:set, joilla olin juossut jo yli 600 km ja toiset samanlaiset tossut, joita olin sisäänajanut n. 60 kilometrin verran tänä keväänä. Lisäksi otin mukaan edellisistä hyvin poikkeavat Hokan Speedgoat - polkujuoksukengät.

Huomasin jo treenatessa, että on hiukan vaarallista miettiä, että juoksen 3-4 kierrosta, kun yksi kierros on kuitenkin sen 6,7 kilometriä. 

Olin ajatellut treenata kuten maratonille, eli nostaa kevään mittaan viikkokilometrejä viidenkympin pintaan. Ja juosta vähintään yhden kolmenkympin pitkiksen. Kävi kuitenkin niin, että huhtikuussa, kun viikkokilometrien olisi pitänyt olla kovimmillaan, en juossut käytännössä yhtään ja kevään pisin lenkki typistyi 16 kilometrin mittaiseksi.

Tiesin, että sekä matka että vauhti tulisivat asettamaan omat haasteensa kisaan. Jotta kierroksesta selviää tunnissa, käytännössä  vauhti voisi olla hitaimmillaan n. 8:45 / km, silloin jäisi vielä hiukan varoaikaa. Pk-lenkkieni vauhti on välillä, varsinkin talvisin, tuota hitaampaa vauhtia, joten ajattelin kisavauhdin olevan yksi kompastuskivistäni. Olen keväällä juossut pari kertaa kuussa vk-lenkkejä seiskan kilometrivauhdeillla, ja itse kisaan päätin lähteä 7:30 km-vauhtia. Sillä vauhdilla kierros menisi n. 50 minuutissa ja huoltoon jäisi 10 minuuttia jokaisen kierroksen jälkeen.

Pisin tänä keväänä juoksemani lenkki ennen kisaa oli tosiaan vain 16 kilometriä. Asetin tavoitteeksi, että juoksisin 3 kierrosta, joka olisi hiukan päälle 20 kilometriä, niin saisin vuoden pisimmän juoksun siitä. Jos menisi hyvin, voisin jatkaa vielä neljännelle kierrokselle, mutta se olisi jo plussaa tavoitteeseen.

Sain houkuteltua mukaan paitsi mieheni myös kaverimme, ja niinpä kolmikkomme suuntasi perjantaina Ahvenanmaalle juoksemaan huolimatta siitä, että itse kullakin oli ollut erinäisiä ongelmia treeneissä ja odotukset eivät olleet kovin korkealla. Mietin, että lähden juoksemaan vanhoilla pohjilla, mutta kun viime vuonnakin juoksin parit puolimaratonit jo niillä vanhoilla pohjilla, niin kuinka vanhat ne pohjat sitten oikein ovatkaan?!? 

Kisan kulku

Kun saavuimme kisapaikalle, oli juoksijoiden teltta täynnä todella professionaalin näköistä porukkaa tarkasti mietittyine varustelaatikoineen. Siihen ei oikein kehdannut tunkea sekaan oman häthätää pakatun Ikea-kassin kanssa ja päädyimmekin miehen kanssa jättämään tavarat teltan ulkopuolelle. Illaksi oli luvattu sadetta, mutta jos juoksu jäisi siihen 3 kierrokseen, ehtisi poistua sateen alta pois.

Kisaan lähti ennätysmäärä osallistujia ja alkuun olikin aika ruuhkaista, vaikka vauhti olikin hiljainen. Ensimmäinen kierros meni aika pitkälle reittiä ihmetellessä (reittimerkkejä joutui välillä hiukan tihrustamaan) ja varoessa, ettei vauhti nousisi yli suunnitellun 7:30 vauhdin. Juoksimme miehen kanssa yhdessä, mikä lievitti jännitystä ja aika paljon tuli myös höpöteltyä juostessa.

Ensimmäinen kierros meni tasan tavoitevauhtia ja tuntui suht helpolta. Kierroksen jälkeen riisuin kengät, koitin hiukan jumpata alaselkää ja lonkkaa ja vaihdoin sukat, sillä ensimmäinen sukkavalinta tuntui turhan paksulta ja kuumalta.

Toinen kierros meni jo rutiininomaisemmin, vaikka reittiä ei täysin vielä muistanutkaan. Reitillä oli enemmän hiekkapohjaista kävelytietä ja polkua kuin asfalttia, mutta tosiaan myös pyörätiepätkiä. Kierroksen alkupuoli n. 3 kilometriin saakka juostiin kohti etelää ja ajoittain melko navakkaan vastatuuleen. Takaisin päin kohti Maarianhaminan itäsatamaa tultiin merenrannan polkuja ja kävelyteitä pitkin. Matkalla oli nättejä maisemia, merenrantaa, hienoja taloja, hanhia, kukkia, Maarianhaminan itäsatama ja jokunen kannustajakin (sekä kissa) siellä täällä. Reitti oli oikein kiva ja suht tasainen, vaikka ei täysin vailla nousuja. 

Toinen ja kolmas kierros menivät aika lailla tavoitevauhtia, eka kierros 50 minuuttiin ja toka ja kolmas 51 minuuttiin, jolloin huoltoon jäi se melkein 10 minuuttia. Ensimmäisessä huollossa aika tuntui pitkältä, toisessa huollossa jonotin puolet ajasta vessaan. Huolloissa söin Noshtin Jolloksia ja hiukan nachoja sekä join reippaasti vettä. Juoksukierroksille en ottanut eväitä mukaan viimeistä kierrosta lukuun ottamatta.

Kolmannella kierroksella 20 kilometrin täyttyminen tuntui hyvältä, minimitavoite olisi saavutettu. Tuntui myös siltä, että vielä pitää jatkaa, kun voimia oli hyvin. Jaloissa ja alaselässä vähän tuntui, ja halusin vaihtaa kenkiä. Juoksin kolme ensimmäistä kierrosta uudemmilla Novablasteilla, ja kolmannen kierroksen jälkeen vaihdoin polkujuoksukenkiin. Halusin vaihtaa kenkiin, jotka olisivat selvästi erilaiset kuin alkukierroksilla ja lisäksi kenkien isompi varvastila tulisi tarpeeseen.

Neloskierroksen lähtiessä ja edetessä ensimmäisen ja toisen kilometrin nousuvoittoisella osuudella ehdin jo miettiä, oliko kenkien vaihto ollut iso virhe. Novablastien jälkeen kengät tuntuivat kovilta ja pienempi droppi tuntui. Alaselkä jumitteli edelleen ja jaloissa tuntui, vaikka kenkien vaihto tietysti toi muutosta rasitukseen. Alkoi myös sataa tihuttaa ja kierroksen alkupuolen vastatuuli tuntui todella kylmältä. Sateen yltyessä paperinen numerolappu irtosi ensin parista hakaneulasta ja kohta puolet lapusta olikin hajoavaa paperimössöä. Järjenvastaisesti yritin useamman kerran kiinnittää uudelleen hajoavaa numerolappua ennen kuin luovutin, aivot eivät ehkä tuossa kohtaa toimineet enää ihan täysillä. Sen verran osasin laskea, että jos halusin juosta kisassa kolmekymppiä, pitäisi lähteä vielä viidennelle kierroksellekin. Onneksi neloskierroksen edetessä tuntui, että kenkien vaihto oli ollut fiksu veto ja iskutuksesta huolimatta jalat vielä jaksoivat. Kierroksen loppupuolella oli pari puusiltaa ylitettävänä, ja olin myös kiitollinen polkukengistä siinä kohtaa, vaikka sillat eivät sateessakaan tuntuneet pahasti liukkailta.

Neloskierrokselta huoltoon tullessa kaiuttimissa soi Volbeat ja siitä tuli ihan kivasti virtaa. Mies taisi vähän yllättyä, kun sanoin jatkavani vielä. Vauhti oli alkanut tippua ja neloskierros täyttyi yli 53 minuutin ajassa, kokonaismatkan ollessa tuossa kohtaa 26,8 km.

Viidennellä kierroksella jalat ja alaselkä alkoivat sattua entistä enemmän. Kivuttomia pätkiä ei oikein enää ollut. Kävin kauppaa itseni kanssa; yritin estää vauhtia tippumasta yli kasin, sitten yli 8:30. Kolmenkymmenen kilometrin täyttyminen oli ihan jees, mutta sittenkin piti jatkaa juoksua. Satoi niin paljon, että vaatteet alkoivat olla litimärkiä ja kasvoilla virtaava sadevesi sai kaikki hiet valumaan silmiin. Viimeiset kilometrit olivat vaikeita, ja tunnin aikarajaa vastaan taistelu tuntui tosi vaikealta. Hiukan sain vauhtia vielä nostettua, ja kierros meni 55 minuuttiin eli kuitenkin ihan selvästi alle tunnin.

Viiden kierroksen ja 33,6 kilometrin jälkeen oli sopiva aika lopettaa. Jalkoihin sattui, selkäni oli jumissa, vaatteet aivan märkiä ja kylmiä sateesta. En olisi pysynyt enää vauhdissa mukana ja aika huoltoon olisi jäänyt niin lyhyeksi, etten olisi ehtinyt tankkaamaan ja vaihtamaan vaatteita.

Mies juoksi kanssani mun 5 viisi kierrosta ja jatkoi sitten vielä kaverin kanssa kaksi rundia, eli ultraan ja 46,9 kilometriin saakka! Mieletön suoritus! Voittajakin saatiin lauantai-iltana maaliin 29 kierroksen jälkeen. Huhuh, mitä matkoja.

Fiilikset kisan jälkeen 

Postauksen otsikkona oli ensin "Kisaturistina Backyard Ultrassa", sillä aloittelin postausta jo ennen kisaa. Ajattelin siinä kohtaa, että höpsöä mennä backyard ultraan juoksemaan vain muutama kierros. Vaihdoin sen kuitenkin juoksun jälkeen, sillä ylitinhän tavoitteeni ja on hölmöä väheksyä omia juoksusaavutuksia. 

33,5 kilometrin juoksulla tuli vedettyä yli kaksi kertaa pidempi lenkki kuin tänä vuonna aiemmin, ja juoksin pidemmälle kuin kertaakaan vuoden 2023 Nuuksion polkumaratonin, eli sikäli olen tyytyväinen. Jalat ja alaselkä olivat kisan jälkeen niin kipeät, etten olisi varmastikaan pystynyt enää seuraavaa täyttä 6,7 kilometrin rundia juoksemaan tunnissa. 

Cursores Backyard Ultra oli mainio valinta ensimmäiseksi backyard ultraksi, sillä tapahtumassa oli paljon 1-4 kierroksen juoksijoita, reitti oli kaunis ja tasainen ja tapahtuma oli halpa. Toki manner-Suomesta kisaan lähteminen on vähän haasteellista. Naantalista pääsi Finnlinesilla reissuun kivasti, ja Ahvenanmaalla olisi ollut muutakin nähtävää ja koettavaa tosi paljon, mutta tällä kertaa osui niin kylmä ja tuulinen keli, että kisaa seuraava päivä meni lähinnä sisätiloissa emmekä tehneet mitään ihmeellistä. Hiukan ajeltiin, tsekattiin historiallisia kohteita ja tultiin takaisin Maarianhaminaan syömään ja koomaamaan hotellissa.

Kisaa seuraavana päivänä hämmästytti, miten yöllä todella kipeät jalat olivatkin suht vetreät. Pääsin kävelemään täysin normaalisti, eikä esim aiemmilta maratoneilta tutut vaappuvat kävelyt tai istumaanmenon vaikeudet vaivanneet nyt lainkaan. Tiedä sitten, voiko syynä olla maltillinen vauhti, kenkien vaihto tai sitten ihan vaan se, että juoksuun tuli taukoja. Toki juoksemani matkakaan ei mahdottoman pitkä ollut.

Kisasta jäi tietysti hampaankoloon. Voisihan se olla kiva juosta vielä joskus ultramatka... Koin viimeisellä kierroksella aikaa vastaan juoksemisen yllättävänkin stressaavaksi. Siinä mielessä esimerkiksi pitkät polkukisat ovat armollisempia, että vauhdin hidastuessa voi matkan edetessä vaikka kävellä. Nyt ei ollut varaa antaa vauhdin tippua liikaa enkä viimeisen kierroksen alkupuolella uskaltanut antaa itselleen liikaa siimaa, jotta varmasti pääsisin kierroksen maaliin. Tämä oli varmasti tähän kohtaan oma maksimisuoritus ja siihen nähden olen tyytyväinen! 

Tästä kiraportista tuli nyt ihan mahdottoman pitkä postaus - ihan ultramittaa, vaikka kisassa ei ultraa (vielä) tullutkaan juostua. 

Toukokuun tallustelut

Viime kuun koosteessa kerroin, miten huhtikuun juoksutreenit eivät menneet lainkaan suunnitelmien mukaan. Siinä kohtaa, kun olisi pitänyt juosta alkuvuoden kovimmat kilometrit, en juossut käytännössä lainkaan. Toukokuun koittaessa aloitin tavallaan puhtaalta pöydältä. Aloin taas juosta, mutta aiemmat tavoitteet unohtaen.

Juoksin toukokuussa 105 kilometriä. Huhtikuussa tuli tuosta vain puolet, mutta nyt palasin normaaliin yli 100 kilometrin kuukausitahtiin. Toukokuussa juoksin pari pidempää lenkkiä, 14 ja 16 kilometrin pitkikset. Alunperin suunnitelmissa oli tuplasti pidemmät matkat, mutta kun alkuvuoden treenit eivät olleet menneet suunnitelmien mukaan, tuo oli nyt enin mihin rahkeet riittivät. 

Toukokuussa sain myös palauduttua paremmin, tosin vasta kuun puolivälin jälkeen mittarit alkoivat näyttää kunnollisia palautumislukemia. Vaikka en ole tyytyväinen tämän vuoden treeneihin, on lukemien valossa todettava, että olen juossut sen mitä olen pystynyt ja mikä on ollut järkevää. On selvää, että tällaisen alkuvuoden jälkeen tulossa ei ole mitään kaikkien aikojen juoksukesää, mutta toukokuussa juoksu maistui taas hyvälle (osan aikaa) ja siitä on hyvä jatkaa.