keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Kesän päätavoitteesta pannukakku

No niin, ei mennyt niin kuin Strömsössä tämän kesän juoksutavoitteen kanssa. 

Tähän mennessä tapahtunut: Olimme miesystäväni kanssa menossa Kainuu Trailiin, jonne olin itse ilmoittautunut 38 kilometrin ja mies 55 kilometrin matkalle. Omaan taipaleeseen tuli mutkia jo kolme viikkoa sitten, kun kantapääni kipeytyi. Vaihdoin matkaa puolimaratoniin ja ajattelin, että siihen mennessä jalkavamma olisi parantunut niin, että pystyisin kyllä 21 km juoksuun. Sopivasti juhannuksen aikoihin meihin iski kuitenkin korona, ja nyt koko reissu peruuntui. Tavallaan helppo päätös, kun molemmat ovat sairastuvalla, tavallaan harmi, ettei reissu toteudu nyt ollenkaan. Itse olen kyllä vielä sen verran kipeä, että juoksu on ihan mahdoton ajatus, joten jossittelulle ei edes jää sijaa.

Olimme vuokranneet Hossasta mökin pariksi yöksi, töistä oli pyydetty lomaa ja tietysti treenattu koko kevät tätä silmällä pitäen. Siihen nähden harmittaa yllättävän vähän. Mulla vaikuttaa tuo jalkavamma, joka tuli jo sen verran aikaisin, että nyt juhannuksena iskenyt korona oli vähän kuin naula arkkuun juoksun suhteen. Olisin kyllä mieluusti jättänyt tämän taudin kokematta, kun yli kaksi vuotta sitä onnistuneesti välteltiin, mutta eipä voi mitään. 

Samalla kesäkuun kilometrit jäävät todella alhaisiksi. Juoksin vain 62 kilometriä, satasen vähemmän kuin toukokuussa. Tämän kuun juoksuista ei olekaan kauheasti kerrottavaa. Suunnitelmissa ollutta mäkitreeniä päästiin tekemään tasan kerran, ja postauksen kuvat ovatkin tuolta reissulta Hirvensaloon. Muuten juoksut eivät menneet toivotulla tavalla.

Olen vielä sen verran kipeä, että heinäkuukin alkaa juoksutauolla. Ja harmi kyllä tuo jalkavaivakaan ei ole täysin parantunut, huoh. Pitää nyt rauhassa katsoa, milloin sitä on taas juoksukunnossa ja miettiä sitten siinä kohtaa, josko tälle vuodelle vielä keksisi jotain juoksutavoitteita.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Telakalta kohti muuttunutta tavoitetta

Olin viikon juoksutauolla tuon viime postauksessa kuvatun kantapääkivun jälkeen. Ihan ideaalisti en saanut jalkaa lepuutettua, kun viikkoon tuli mm. työmatka, jossa jouduin olemaan paljon jaloillani. Kantapää ja pohkeen alaosa ovat edelleen hiukan kipeät, enkä edelleenkään tiedä, mikä jalkaa vaivaa.

Eilen kokeilin varovaista hölkkää nelisen kilometriä ja totesin, että juoksu hiukan tuntuu, mutta selvästi jalka on jo parempi. Lenkin jälkeen vamma ei myöskään tuntunut pahenevan, joten uskaltaisiko tässä olla varovaisen toiveikas...

Kainuu Trailiin on nyt kaksi viikkoa aikaa. Jalkavamman vuoksi mulla jäi viimeinen pitkä lenkki kokonaan tekemättä. Jos kuntoudun kisaan mennessä, joudun lähtemään siihen niin, etten ole yli kuukauteen juossut pitkää lenkkiä. Nyt kun kisaan on enää kaksi viikkoa aikaa, ei treenillä voi enää oikein muuta kuin pilata kisan, joten en taida tehdä nyt muuta kuin yrittää parhaani mukaan kuntouttaa koipea.


Olin ilmoittautunut Kainuu Traililla 38 kilometrin matkalle. Toukokuun lopussa juostu kolmenkympin lenkki poluilla valoi uskoa siihen, että tuo matka kyllä menisi. Nyt jalkavaivan myötä pitää tavoitetta kuitenkin punnita uudestaan. Vaikka olisin kovasti halunnut juosta tuon 38 kilometriä ja uskon, että kevään hyvien treenien ansiosta siitä selviäisinkin, tuo tämä viimeisten viikkojen treenaamattomuus ja vamma liikaa epävarmuustekijöitä muassaan. Jos jalka ärtyisi matkalla, en mitenkään voisi klenkata sen kanssa yli kolmeakymmentä kilometriä. 

Katsoin tänään polkujuoksutapahtuman ohjeita ja hätkähdin, kun huomasin, että sarjanvaihto on mahdollista tehdä vain huomiseen mennessä. En voi siis enää puntaroida osallistumista ja matkaa ihan kisan alle, vaan päätös oli tehtävä saman tien. Päätin siis vaihtaa matkaa 21 kilometriin. 

Puolimaraton poluilla ei ole pikku juttu sekään, mutta verrattuna 38 kilometriin on matka selvästi helpompi. Tosin puolikasta juostaan yleensä selvästi vauhdikkaammin kuin pidempiä matkoja, ja itse en ole tehnyt yhtään nopeusharjoittelua koko vuonna. Jos pääsen kisaamaan ja jos pääsen maaliin, uskon nimeni löytyvän siis aivan matkan häntäpäästä. Oman kommervenkkinsä kisamatkaan tuo se, että miesystäväni on juoksemassa kisassa 55 kilometriä. Jos olisin itse juossut pidemmän matkan, en joutuisi odottelemaan häntä maalissa tuntikausia niin kuin nyt. Mutta nämä ovat pieniä murheita. Isoimpana tietysti mietityttää, pääsenkö yleensäkään lähtöviivalle ja maaliin. 

En ole koskaan juossut polkukisassa puolimaratonia, toivotaan, että pääsen kokemaan sen nyt!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Mystinen kantapääkipu (vol. 2)

Huoh. Itku lyhyestä ilosta tai jotain sinne päin. Harmillisesti kantapääni kipeytyi juuri pitkän lenkin alla ja mainiosti sujuneisiiin juoksuihin tulee nyt jonkinlainen tauko. Mulla on ollut samanlainen vaiva joskus vuosia aiemminkin, ja mahtoikohan tulla nyt ihan samasta syystä... 

Viimeksi vaiva ilmoitti itsestään, kun olin joutunut päivän seisoskelemaan kovapohjaisilla kengillä. Nyt kipu tuli festareiden jälkimainingissa! Älkää lapset juhliko, se on vaarallista. Sinänsä lohdullista, ettei kipu taida johtua juoksusta, mutta ehkä sitäkin enemmän sapettaa, että nyt en voi vaivan vuoksi juosta! Kantapää siis kipeytyi illan aikana, kun olin seisoskellut pitkään ja kipu tuntuu suoraan kantapään alla sekä ehkä inasen ulkosyrjällä.

Mulla olisi ollut tänään juoksuohjelmassa viimeinen pitkä lenkki ennen Kainuu Trailia. Se jäi nyt tekemättä. Lähdin juoksemaan, mutta palasin kotiin jo 7 kilometriä mittarissa. Siinäkin oli jo liikaa... Käytännössä jo lenkin alusta asti kinasin itseni kanssa, onko tässä juoksussa mitään järkeä. Oli selvää, ettei ollut, mutta koska olen toisinaan kovin typerä, en meinannut sitä uskoa. Mielessä pyöri liikaa se, että lenkin väliin jääminen tuhoaisi harjoitusohjelmani ja ensi viikon tiukka ohjelma, joka ei sallisi toista mahdollisuutta pitkälle lenkille. Näitä vatvoessa en kääntynyt heti kotiin vaan jatkoin sen verran pidemmälle, että joka askeleella sattui. Siinä kohtaa jo tyhmempikin tajuaa palata kotiin.

Tekstistä varmaan käy ilmi, että sapettaa. Mutta ei nyt voi muuta kuin toivoa, että vaiva hellittää hyvissä ajoin ennen Kainuu Trailia ja pääsen vielä jokusen harjoituslenkin juoksemaan ennenkin. 



perjantai 3. kesäkuuta 2022

Bloggaaminen kannattaa aina

Bongasin aamutuimaan Lenkillä-blogista, että tänään on blogiperjantai! Haaste kolahti, ja äkkiä blogi-ideoista tyhjä pääni pohdiskelikin seuraavaa tekstiä.

Lukeminen kannattaa aina, on tuttu mainoslause ja halusin tällä tekstillä tuoda esiin, miksi minusta kannattaa sekä lukea että kirjoittaa blogia!

Monet seuraamistani juoksublogeista ovat vuosien varrella hiljentyneet, mutta onneksi Lenkillä ja muut edelleen suositut ja päivittyvät blogit todistavat, etteivät blogit ole kuolleet. Sosiaalinen media on siirtynyt yhä enemmän kuviin ja videoihin, ja välillä tuntuu, ettei kukaan jaksaisi enää lukea pitkiä tekstejä. Paitsi minä ja onneksi myös muut, sillä edelleen löytyy paljon lukijoita, jotka pitävät enemmän blogiteksteistä kuin lyhyistä videoista,  joita some on nykyään pullollaan.

Vaikka oma keskittymiskykyni on heikentynyt internetin myötä, tykkään edelleen lukea pitkiä tekstejä ja seurata blogeja. Seuraan luonnollisesti muitakin juoksublogeja, vaikka en välttämättä ihan joka postausta lue. En suinkaan kuvittele olevani täysinoppinut juoksun saralla, mutta kuitenkin oma tietämys juoksusta on vuosien varrella karttunut ja esimerkiksi harjoitusohjelmani teen itse. Silti aina kun kurkkaan johonkin juoksublogiin, löydän sieltä jotain mielenkiintoista tiedonmurusta. Minusta on sääli, jos vaikkapa kisaraportit kirjoitetaan nykyään mieluummin instaan tai faceen, koska niissä tekstin määrä on kovin rajallinen ja näkyvyys niin hetkellinen. Blogit tarjoavat alustan, josta on helppo hakea tietoa ja muiden kokemuksia vielä kuukausia ja vuosia jälkeenpäinkin. Esimerkiksi omalle ensimmäiselle maratonille valmistautuessa luin ensikertalaisten kisaraportteja suurella innolla. Polkujuoksukisojen rapsat ja reittikuvaukset ovat myös todella arvokkaita ensimmäistä kertaa uusiin maastoihin suunnatessa.


Toinen aihe, joka blogeissa ei lakkaa kiinnostamasta ovat matkajutut. Seuraavaa reissua suunnitellessa omakohtaiset kokemukset kohteesta tuovat aina erilaisen näkökulman kuin matkaoppaat. Joskus jokin bloggaajalle käynyt hauska sattumus voi olla hyvinkin arvokas tieto pakkauslistaa tehdessä tai muuten matkaa suunnitellessa. Esimerkiksi mieleen on jäänyt, että Monemvasian linnoituskylän vierailulle ei kannata laittaa jalkaan kovapohjaisia sandaaleja, koska kivetyt kadut ja portaat ovat niillä liukkaita. Tällaisen pienet yksityiskohdat blogien matkajutuissa herättävät paikat eloon.

Monemvasia-tarinat ovat Karkkipäivä-blogia kirjoittavan Sannin käsialaa. Karkkipäivä-Sanni on kirjoittanut viime vuosina myös somesta parikin kertaa fiksuja ja pohdiskelevia tekstejä, ja on ollut ilo huomata, että hänen kommenttiboksissaan lukijat kertovat seuraavansa edelleen blogeja ja etsivänsä myös uutta luettavaa kuvatykityksen sijaan. Olen itsekin miettinyt suhtautumistani someen Karkkipäivän tekstien myötä.

Pääsin jokin aika sitten juttelemaan yhden lempikirjailijani, Johanna Sinisalon kanssa. Hän kertoi osanneensa lukea ja kirjoittaa jo hyvin nuorena. Hän oli huomannut, että kirjoittaessaan tarinoita niissä oli se jokin, joka näkyi omaperäisyytenä ja välittyi lukijallekin. Huomatessaan omaavansa lahjoja kirjoittamiseen hän alkoi hioa taitoa ja kehittyi entisestään. Itse en koe, että olisin kirjoittajana erityisen lahjakas. Olen lukenut todella paljon siinä iässä, jossa kielelliset taidot kehittyvät ja sen ansiosta osaan kyllä kirjoittaa koherenttia ja kieliopillisesti oikeaa tekstiä. En vain mielestäni ole kovin taitava siirtämään lennokkaita ajatuksiani kirjalliseen muotoon, vaan tekstini on aina jotenkin latteampaa kuin toivoisin. Minulla on vilkas mielikuvitus ja lapsena haaveilin kirjailijan urasta. Kuitenkin, kun olen yrittänyt jotain tarinoita kirjoittaa, minusta on joka kerta tuntunut, etten yksinkertaisesti saa paperille sitä samaa taikaa, joka kertoo tarinoita pääni sisällä. Kirjoittaminen on minulle kuitenkin luonteva itseilmaisun muoto ja blogin pitäminen on ollut antoisaa siksikin, että se on antanut kannustimen kirjoittaa säännöllisesti. Kun viime vuonna tein opintoja, huomasin, että olen harjaantunut kirjoittajana myös työvuosien aikana, ehkä osittain juuri blogin ansiosta. En ehkä ole lahjakas kirjoittaja luonnostani, mutta se ei tarkoita, ettenkö voisi koko ajan kehittyä ja myös nauttia kirjoittamisesta. Eihän minulla juoksuunkaan mitään lahjakkuutta ole, mutta silti tässä vain mennään jo kymmenettä vuotta tuhannen vuosikilometrin tahtia ja nautitaan juoksusta!


Lenkillä-blogin Elina kertoo omassa Blogiperjantain jutussaan, että "Bloggaajan kannattaa tarttua mieleen tuleviin ajatuksiin samoin kuin tartuin kauniiseen hetkeen kesäisessä Helsingissä. -- Tuskin mikään idea, ajatus tai jutunaihe on turha tai liian vähäpätöinen kerrottavaksi." Päätin noudattaa neuvoa saman tien tällä tekstillä! :)

Lisää Blogiperjantai-tapahtumasta Facebookissa.

tiistai 31. toukokuuta 2022

Tavoitteellinen toukokuu

Huhtikuun lopussa toivoin toukokuusta ehjää treenikuukautta, sillä mulla oli kovat tavoitteet tälle kuulle. Juoksin huhtikuussa vuoden ensimmäisen kahdenkympin lenkin ja toukokuussa oli tarkoitus juosta useampi pitkä lenkki ja testata kuun lopussa kuntoa peräti kolmenkympin juoksulla. Hiukan hirvitti lähteä tähän treenikuukauteen, mutta nyt voin todeta, että hyvin meni!

Juoksin toukokuussa yhteensä 162 kilometriä. Se on huikea määrä ja jää vain 10 kilometriä mun kuukausienkasta. Määrän nosto alkuvuodesta on ollut melkoinen ja olen tosi tyytyväinen, että kroppa on kestänyt treeniä hyvin ja olen palautunut pitkistä lenkeistä aikataulussa aina ennen seuraavaa pidempää lenkkiä.

Toukokuun viimeisenä lauantaina juoksin 32 kilometrin lenkin, joka toimi samalla kenraaliharjoituksena Kainuu Trailin 38 kilometrin kisaan. Polkujuoksukisaan on toki vielä yli kuukausi aikaa, mutta toimiva juoksuohjelma on ollut mulla sellainen, jossa pisimmät harjoituslenkit juostaan viisi ja kolme viikkoa ennen kisaa. Nyt tämä lenkki viisi viikkoa ennen oli pisin lenkki, jonka aion juosta ennen Kainuu Trailia ja kokemus oli hyvin rohkaiseva. Olin pahuksen hidas, mutta sillä ei varsinaisesti ole väliä, sillä en tähtää kisassa mihinkään tiettyyn aikaan vaan haluan vain juosta kisan maaliin. Sen verran koville tuo kolmikymppinen otti, että sen jälkeen jätin juoksut loppukuuksi eli peräti kolme lepopäivää tuli tähän! Tuo kolme päivää taisikin olla maaliskuun alusta alkaen pisin juoksutauko, eli viimeiset kolme kuukautta treenit on kulkeneet juuri niin kuin pitää.

Kovat kilometrit eivät toki pelkillä pitkiksillä tule, vaan olen pystynyt juoksemaan myös mainioita viikkokilometrejä ja 4-10 kilometrin pk-lenkkejä pitkiksien lomassa. Koko kuukausi (kuten lähinnä koko alkuvuosi) onkin ollut peruskuntoa kohottavaa määräharjoittelua. En ole turhaan rasittanut itseäni nopeustreeneillä, mutta mäkitreenejä olisi voinut olla ohjelmassa enemmän, nyt mäkiharjoituksia tuli vain pari. Siinä onkin petrattavaa kesäkuussa. Lähden nyt hyvillä mielin kesäkuuhun ja kisavalmistautumiseen. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...