Mitä pysyviä muutoksia korona-aika toi elämääni?

Puhelimeni kuvasovellus muistuttelee aika-ajoin, mitä on tapahtunut päivälleen vuosia sitten. Usein kuvamuistot nostavat hymyn huulille. Yhtä usein olen kuvannut juoksumaisemia tai aamupuuroa, jotka näyttävät vuodesta toiseen samalle, eikä kuvista nouse samalla lailla muistoja. 

Tällä viikolla yksi kuva pysäytti. Kuvana se ei ollut kummoinen, jokin pikaräpsy, jonka olin ottanut viestittelyssä. Kuvassa oli työläppärini silloisen kotini työpöydällä. Kuvasta teki merkittävän se, että se oli otettu ensimmäisenä etätyöpäivänä, jonka tein korona-aikaan. Kuva sai minut pohtimaan, mitä pysyviä muutoksia tuosta kolme vuotta sitten tapahtuneesta hullunmyllystä oikein seurasikaan. (Tuo alla oleva kuva ei suinkaan ole kolmen vuoden takaa, vaan viime syksyn Madeiran matkalta, jolla tein opintoja muutamana reissupäivänä.)

Etätyö

Ennen maaliskuun 2020 puoliväliä työpäiväni olivat lähes kaikki toimistolla. Heräsin aamulla, join kahvia puolisen tuntia ja sitten vartissa sudin vähän ripsiväriä samalla hiuksia ja hampaita harjaten niin, että pääsin jotenkuten ajoissa säntäämään ulos ja töihin. Silloin tällöin kaavaa rikkoi joku työmatka.

Nykyään noin 90 prosenttia työpäivistäni alkaa sillä, että herään aamulla, juon kahvia puolisen tuntia ja siinä samalla siirryn työhuoneeseen työkoneeni ääreen. Katson sähköpostit ja suunnittelen vähän päivän töitä, ennen kuin pidän aamupäivän kahvitauon ja siinä hiuksia ja hampaita harjatessa vaihdan yöasun usein juoksuvaatteisiin tai mukaviin trikoovaatteisiin. 

Työpaikallani etätyö oli lähes täysin pannassa ennen korona-aikaa. Sitten yllättäen meidän tiimi oli useamman kuukauden täysin etänä, kunnes saimme palata silloin tällöin toimistolle, jos työtehtävät sitä vaativat. Vasta loppuvuonna 2020 saimme mobiilin työajanseurannan, sitä ennen etätyötä määrittivät hankalan tiukat säännöt siitä, miten työaika ei joustanut yhtään. 

Koen työelämän huomattavasti mielekkäämmäksi etätyön yleistymisen myötä. Nykyisin etätyössä on meillä liukuva työaika, jolloin voi halutessaan nukkua välillä vähän pidempään tai venyttää lounastaukoa esimerkiksi juoksulenkin myötä. Käyn toimistolla noin kerran viikossa tai harvemmin. Olen etätyössä tehokkaampi kuin avokonttorin hälinässä. Ennen vanhaan olin töiden jälkeen usein sosiaalisesti kuormittunut. Nyt viihdyn vähän turhankin hyvin ilman sosiaalisia kontakteja monet työpäivät... Etätyö ei silti ole yksinäistä, sillä tiimissämme Teams-viestit paukkuvat ahkerasti ja palaverejakin riittää.

Elämäntilanne

Koronakeväänä 2020 siirryin melko pian punkkaamaan miesystäväni luokse. Jos aiemmin oli ollut toisinaan haastavaa sovittaa aikatauluja yhteen, nyt pääsimmekin olemaan yhdessä 24/7. Se osoittautui niin mukavaksi, että sillä tiellä ollaan edelleen. :)

Osittain etätyömahdollisuuden vuoksi rohkenimme muuttaa Naantaliin, vaikka molempien työpaikka on Turussa. En ole koskaan innostunut pitkistä työmatkoista vaan pyrkinyt asumaan kävelyetäisyydellä duunista. Kerran viikossa toimistolle kulkiessa ei haittaa, vaikka matkaan menisi vähän pidempikin aika. 

Etätyön myötä tietysti myös kotona vietettävä aika on kasvanut. Korona-ajan alkuun ei uskaltanut tavata ketään. Kun meininki vähän vapautui, tuntui silti, että monet olivat vielä varovaisia kontaktien kanssa. Pienetkin flunssaoireet peruivat tapaamisia. 

Olen aina ollut introvertti, mutta korona-aika teki minusta entistä epäsosiaalisemman. Olen huomannut, että minulle riittää kovin pieni määrä ihmiskontakteja, enkä kaipaa monien ihmisten tapaamista. Ihan huomaamatta yhteydenpito moniin ystäviin on jäänyt, ja olen siitä pahoillani. Olen edelleen kiinnostunut kavereiden kuulemisesta ja on kiva nähdä ystäviä, mutta olen laiskistunut järjestämään mitään. Sattumalta törmääminen ja töidenjälkeiset ovat tietysti asuinpaikan vaihdoksen ja etätöiden myötä jääneet myös todella vähiin. 

Korona-aikana innostuin opiskelemaan töiden ohella. Tästäkin on kiittäminen etätyötä sekä etäopiskelumahdollisuutta. Opiskelen Jyväskylän yliopistossa, mutta olen käynyt siellä vain pääsykokeissa! Maisterivaiheen opinnot on mahdollista suorittaa lähes kokonaan etänä, ja olen hyödyntänyt mahdollisuutta osin valitsemalla juuri sellaisia kursseja, jotka hoituvat verkko-opintoina. Aikataulujen yhteensovittaminen sujuu mainiosti, kun voin siirtyä etätöistä etäopintoihin viidessä minuutissa. Opintojen suorittaminen työn ohella ei taatusti olisi ollut näin joustavaa ennen korona-aikaa. 

Juoksu

Etätyö muutti myös juoksuaikataulujani huomattavasti. Arkiliikunta valitettavasti väheni päivittäisten työmatkakävelyjen jäädessä pois, mutta tilalle tulivat lounastaukolenkit. 

En ole koskaan ollut innokas liikkumaan heti töiden jälkeen. Haluan hengähdystauon tultuani kotiin töistä, ja kaipaan samanlaista taukoa myös silloin, kun työskentelen kotona. Kun töiden jälkeen sitten jämähtää sohvalle, on siitä toisinaan lähes mahdoton nousta.

Lounastaukolenkit ovat ihan eri maata. Siinä on tiukka aikataulu eikä sohvalle rojahtamiseen ole aikaa. Aamulla heti lenkkikuteet niskaan, niin lounastauon alkaessa pystyy pinkaisemaan pihalle ennen kuin alkaa epäröimään. Lenkin jälkeen pikasuihku ja mikroateria ja sitten takaisin töiden pariin. Lounaslenkki katkoo kivasti työpäivää, mutta toisaalta usein mieli askartelee jonkin työasian parissa lyhyellä lenkillä. Olen saanut joitain parhaita ideoitani juostessa. 

En ole aamuihminen, mutta lounasajan liikunta tuntuu sopivan minulle hyvin. En pidä pimeästä, ja talvella lounaslenkit ovatkin ainoa tilaisuus juosta päivänvalossa. Lounastauolla ei kuitenkaan ehdi tehdä kovinkaan pitkää lenkkiä ja juoksuohjelmani ovatkin muuttuneet. Ennen koronaa juoksin harvemmin, usein vain kolmesti viikossa, mutta yksittäiset lenkit olivat pidempiä. Nykyään juoksen viikoittain yleensä 4-5 lenkkiä, joista suurin osa on lyhyitä juoksuja.

Yksi koronan mukanaan tuoma muutos oli se, että miesystäväni innostui juoksusta kuntosalien ollessa kiinni ja sain vähän yllärinä juoksevan miehen! En ollut koskaan aiemmin osannut kaivata juoksuharrastuksen jakamista puolison kanssa, mutta täytyy myöntää, että se on aika kivaa. :) Kun juoksu on tärkein harrastukseni, tykkään tietysti myös puhua siitä, ja kun elämänkumppani ymmärtää ja voi jakaa harrastuksen, on se ollut positiivinen asia. Lisäksi olemme päässeet yhdessä juoksemaan niin matkoilla kuin tapahtumissakin.

Matkailu

Korona-ajan alkuun ei voinut kuvitellakaan lähtevänsä mihinkään reissuun. Useamman kuukauden kotona kökkimisen jälkeen oli outoa käydä esimerkiksi ostoskeskuksessa, saati sitten lähteä reissuun. 

Ensimmäiset reissut suuntautuivat lähialueen luontoon ja sen jälkeen tuli kokeiltua Staycationeja ja kotimaan kohteita kunnes uskaltauduimme Tallinnan matkalle. Laivalla ja kaupungilla oli niin väljää, että matkustaminen tuntui turvalliselta, mutta ensimmäiselle pidemmälle ulkomaanmatkalle lähdimme vasta syksyllä 2021. Silloin reissussa piti pitää maskeja kaikissa julkisissa kulkuneuvoissa ja tiloissa ja kantaa mukana koronapassia, mutta voi miten ihanaa oli päästä pitkästä aikaa matkalle!

Korona-aikana tuli myös pohdittua omaa suhdetta matkailuun. Matkailu on selvästi joillekin tärkeämpää kuin toisille. Olemme erilaisia, ja varmaan myös saamme matkoilta eri asioita. Itse tunnustaudun elämysnarkkariksi. Janoan uusia kokemuksia ja elämyksiä ja niiden herättämiä tunteita. Nautin siitä, että pääsen irti arjesta myös maantieteellisesti. Toki kotona ja arjessa löytyy myös niitä elämyksiä ja hienoja kokemuksia positiivisine tunteineen. Juoksu, retkeily, leffaelämys, rakkaan seura, erityisen hyvä ruoka esimerkiksi voi olla elämyksellistä ihan kotosalla. Matkustamisessa on kuitenkin oma juttunsa, jota ei oikein muualta löydy. Matkan suunnittelu ja fiilistely ennen ja jälkeen reissun tekevät siitä myös erityisen.

Kaipasinkin matkailua todella paljon korona-ajan alkuun, kun ei voinut suunnitella mitään reissua eikä tiennyt yhtään maailman avautumisen aikatauluja. Matkabloggaajiin verrattuna reissaan vähän, mutta korona-aikana ymmärsin selvemmin, että matkailu on minulle tärkeää. Se, että reissu on suunnitelmissa tuo elämään hauskoja projekteja ja minulle on elämyksellistä nähdä erilaisia paikkoja. Ajatusten kirkastuminen matkailun suhteen on ohjannut kuluttamistottumuksiani enemmän pois materiasta kohti elämyksiä.

On varmasti paljon muitakin pysyviä muutoksia, jotka korona sai aikaan. En nyt kuitenkaan ala tässä jo kovin pitkässä postauksessa niitä enää listaamaan. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä lukijoiden elämässä on muuttunut!

Juoksuohjelma joustaa arjessa

Kerroin viime postauksessa ilmoittautuneeni kahteen pitkään polkukisaan. Kisatavoitteiden lisäksi minulla on kuukausittainen kilometritavoite. Tavoitteenani on juosta joka kuukausi vähintään 100 km. Nyt kun vuoden yleensä vaikeimmat juoksukuukaudet ovat jo takana, tavoitteen saavuttaminen helpottuu. Tietysti tavoitteet ovat aina vaarassa, jos tulee sairastumisia tai loukkaantumisia.

Teen juoksuohjelmani itse ja pyrin ohjelmassa joustavuuteen. Juoksuohjelman pitää tällaisella peruskuntoilijalla joustaa arjessa eikä toisinpäin.

Olen viime vuosina, koronan mukanaan tuoman etätyön myötä, juossut paljon lenkkejä keskellä työpäivää. Etätyöpäivän keskellä pidempi lounastauko mahdollistaa mainiosti lyhyet, 4-6 km lenkit. Tällä viikolla työpäivät olivat kuitenkin niin tiiviitä, etten pystynyt hyödyntämään lounastaukoja juoksuun. Lyhyet lenkit jäivät puuttumaan.

Silti tästä viikosta tuli tämän vuoden ensimmäinen päälle 30 km juoksuviikko. Juoksin 35 km vain kolmella lenkillä. Rytmitys ei ollut optimaalinen, mutta hyödynsin vapaapäivät tekemällä pitkikset silloin.

Ensi viikko taas näyttää siltä, että vastaaville pitkille lenkeille ei ole kalenterissa tilaa. Niinpä yritänkin ensi viikolla mieluummin juosta tiheästi lyhyitä lenkkejä. Jos juoksuohjelma olisi tässä kohtaa kovin tiukka, toisi se lisästressiä kiireiseen arkeen. 

Tällä hetkellä juoksuohjelmani on hyvin yksinkertainen ja painottuu määräharjoitteluun. Silloin lenkkien rytmitys ei ole niin tarkkaa. Alkuvuosi oli enemmän ylläpitävää treeniä, ja nyt lisään hissukseen määrää. Tavoitteenani on juosta nyt noin 30 km viikkoja (poislukien kevyet viikot). Toisena tavoitteena on vähitellen pidentää viikon pitkää lenkkiä. Tällä viikolla juoksin alkuvuoden pisimmän lenkin 16 kilometrisenä. Toivon, että loppukuusta pystyn nostamaan kilometrit jo kahteenkymmeneen.

Myöhemmin keväällä juoksuohjelmaan tulee mukaan mäkitreenejä ja vähän enemmän vauhtia. Silloin juoksullekin on toivottavasti enemmän aikaa kuin mitä tässä nyt on ollut. Silti pyrin pitämään juoksuohjelman joustavana. Jokaisella ohjelman viikolla on 1-2 avainharjoitusta, jotka pyrin kalenteroimaan etukäteen. Viikon loput lenkit sitten sen mukaan, miten ne arkeen sopivat, mutta kuitenkin niin, että viikon kilometritavoite täyttyisi. 

Kaksi isoa tavoitetta tälle vuodelle

Myönnän, olen toisinaan vähän taikauskoinen. Tiedän, että taikausko on höpönpöppöä, mutta aika monella urheilijalla on esimerkiksi kisavalmistautumisessa hassuja tapoja, jotka ovat luonteeltaan taikauskoisia. Jotkut esimerkiksi pitävät jotain vaatetta hyvän onnen tuojana, tai neuroottisesti tekevät valmistelut aina samassa järjestyksessä. Minulla taikausko liittyy siihen, että pelkään asioiden ääneen sanomisen jotenkin jinxaavan ne. 

Paljastin viime vuonna ison tavoitteeni vasta muutamia viikkoja ennen kisaa, vaikka olin ilmoittautunut tapahtumaan jo kuukausia aiemmin. Kerroin toukokuun lopussa, että olin ilmoittautunut Kainuu Trailille ja kirjoitin postauksessa seuraavasti: "Olen päässyt juoksemaan ihan ohjelmani mukaan, toukokuussa vähän ylikin, ja viiden viikon päässä oleva kisa tuntuu nyt täysin mahdolliselta juosta maaliin. Toivottavasti en nyt jinxaa mitään sanomalla asian ääneen... Paljon voi vielä sattua ennen kisaa, mutta toivon kovasti, että pääsen juoksemaan terveenä kuten tähänkin asti." Ja kuinkas sitten kävikään... Sairastuimme miehen kanssa molemmat koronaan juuri kisan alla ja reissu jäi tekemättä!

Nyt päätin kuitenkin kertoa juoksutavoitteistani ajoissa, enkä suostu uskomaan, että tavoitteiden ääneen lausuminen ne jotenkin kiroaisi. Jos jotain olen viime vuosien kilpirauhassairaudesta ja koronapandemiasta oppinut, niin sen, ettei elämää voi ennustaa. Voi vain toivoa, että kaikki käy hyvin.

Koska Kainuu Trail siirtyi viime vuodelta tälle kesälle, on se nyt kesän ensimmäinen tavoitteeni. Hossan kansallispuistossa on tarkoituksena juosta 38 kilometriä heinäkuun ensimmäinen päivä. 38 kilometriä on pisin matka sitten edellisen maratonini vuonna 2019. Koska kyseessä on taas polkujuoksu, eivät kilometrit kerro kaikkea, vaan kisan rankkuus riippuu enemmän maastosta ja tietysti myös juoksukelistä. Kaksi ensimmäistä Kainuu Trailia on juostu helteessä. 

Kun treenasin Nuuksio Classicin polkumaratonia varten, tein varsin toimivan juoksuohjelman kohti pitkää polkukisaa. Kainuu Traililla matka on neljä kilometriä vaille maratonin, mutta se vaatii ihan samanlailla treeniä kuin täysmaratonkin, eroa ei niin paljoa ole. Kevään juoksuohjelmani tähtääkin nyt siihen, että vähitellen pidennän pitkää lenkkiä. Maaliskuussa pyrin juoksemaan 16 kilometrin pitkiksen ja jos kelit sallivat, myös vuoden ensimmäisen 20 kilometrin lenkin. Siitä on pitkän lenkin matkaa tarkoitus vielä pidentää niin, että noin viisi viikkoa ennen kisaa juoksisin 30 kilometrin harjoituslenkin poluilla. 

Heinäkuun alkuun on vielä aikaa, mutta pitkään juoksuun treenaaminen vaatii pitkäjänteisyyttä, siksi mietin juoksuohjelmaa jo nyt. Haluan myös ohjelman olevan sen verran väljä, että voin tarvittaessa keventää sitä, jos muu elämä kuormittaa.

Kainuu Trailiin tähtäävässä treenissä ajoitan pisimmät lenkit ohjelmaan noin viisi ja kolme viikkoa ennen kisaa. Pitkis poluilla on juoksuohjelman tärkein palikka ja nuo pisimmät lenkit ovat kisanomaisia harjoituksia, joissa testaan varusteita ja eväitä. 

Pitkien lenkkien lisäksi kevään juoksuohjelmaan on tarkoitus sisällyttää kunnolla mäkitreeniä. Suurin osa talven harjoittelustani on ollut kevyttä pk-treeniä, ja sitä ei tietenkään sovi unohtaa, eli suuri osa viikkokilometreistä pitäisi koko kevään ajan tulla kevyestä peruskestävyystreenistä.

Entäs sitten se toinen tavoite? No, mietin, että jos selviän maaliin tuosta 38 kilometrin polkujuoksusta, niin pystyn varmaan maratoniinkin. Sitä testataan sitten syyskuun alussa Nuuksio Classicilla. Nuuksiossa juoksin ensimmäisen polkumaratonini neljä vuotta sitten, ja miesystäväni juoksi siellä myös ensimmäisen maratoninsa. Kyseessä on siis tuttu tapahtuma, jonka järjestelyt tiedetään hyviksi. Myös ajankohta sopii muun elämän lomaan, joten ilmoittautuminen tapahtumaan tuli tehtyä lopulta melko lyhyen pohtimisen jälkeen.

Kainuu Trailin ja Nuuksio Classikin välissä on kaksi kuukautta. En ole koskaan juossut kahta pitkää kisaa samana vuonna, joten kisojen välissä olevan treenijakson aikataulutus on minulle uutta. 38 kilometrin juoksusta palautumiselle pitää varata ainakin pari viikkoa aikaa, joten juoksen tuossa välissä todennäköisesti vain yhden pitkän harjoituslenkin ja yritän pitää kuntoa yllä lyhyemmin lenkein. Tuota ehtii onneksi vielä miettiä!

Huh, nyt kun tavoitteet on lausuttu julki, alkoi jo jännittää. 

Hyvin mennyt helmikuu

Yritän lähteä uuden kuukauden kilometritavoitteeseen aina mahdollisimman etupainotteisesti ja juosta kuun alkuun enemmän kuin loppukuusta. Nyt talvikuukausina juoksuohjelmani on hyvin yksinkertainen. Juoksuihin tulee vaihtelua lähinnä lenkkien pituuden myötä, mutta juoksen lähes aina pk-vauhdeilla. Vaihtelevat kelit tuovat ohjelmaan ennakoimattomuutta. Samanpituiset, samalla vauhdilla juostut lenkit voivat olla ihan eri tavalla kuormittavia, jos toinen on juostu lumipöpperössä vastaan satavaan tuiskuun ja toinen pitävällä kelillä tuulettomassa säässä. 

Helmikuussa homma toimi, ja juoksin tässä kuussa helmikuun ennätyskilometrit 110 km. Olen kokenut helmikuun aina vaikeaksi juoksukuuksi, sillä juoksukelit voivat olla ihan mitä sattuu ja kuukaudessa on vähemmän päiviä kilometrien keräilyyn. Silloin, kun juoksukuukausi lähtee hyvin käyntiin, ja on näin pitävät kelit, satasen juoksu ei kovin paljoa vaadi. Nyt oli tulossa jopa kovemmat kilometrit, mutta kuun loppupuoliskolla vähän himmailin juoksujen kanssa muun elämän mennessä juoksujen edelle. 

Vaikka kuun kilometrilukemat nousivatkin yllättävän korkeiksi, olen yhteen yksityiskohtaa hiukan pettynyt. Olin kuvitellut pidentäväni pitkää lenkkiä jonnekin 14-16 kilometriin, mutta pisin lenkkini olikin vain 12 km ja juoksin vähemmän ja lyhyempiä pitkiksiä kuin tammikuussa. Pitkisten lyhentäminen ei ollut edes kelistä kiinni, vaan enemmänkin omasta laiskuudesta ja muun elämän kiireistä. 

Jatkoin helmikuussa myös kotitreenejä saadakseni juoksuun lisää voimaa ja kimmoisuutta. Kotitreeni on HIIT-tyyppinen, eli pienissä pätkissä syke nousee korkealle ja intensiteetti on kova. Treenissä on jonkin verran hyppyjä sekä lihaskuntoa monia lihaksia treenaavien perusliikeiden muodossa. Toivon treenin tuovan vastapainoa pk-tasoisille hissuttelulenkeille, jotka kehittävät vain kestävyyttä. 

Tammikuun hurjan liikuntahaasteen jälkeen helmikuu oli kevyempi kuukausi, vaikka juoksua kertyi lähes yhtä paljon. Kotitreenejä tein kuitenkin hiukan harvemmin ja jooga unohtui lähes kokonaan, tein joogaa vain muutaman kerran koko kuussa. Maaliskuulle toiveissa olisi pitävät juoksukelit ja sitä myötä toivottavasti saan pitkiksille enemmän mittaa.

Matkailuinspiraatiota etsimässä

Parasta talvessa on se kun se loppuu. :D

No joo, olen oikeastaan oppinut ihan tykkäämäänkin lumilenkeistä ja usein talvikelit ovat ihan ok, kunhan vain menee ulos. Mutta olen silti sisimmässäni kesän lapsi ja odotan aina sulia juoksukelejä ja kevään tuomaa maiseman vihreyttä innolla. Kehnon tasapainoni kanssa olen aina vaikeuksissa talviliukkailla ja vaatekerrosten pukeminen alkaa jossain kohtaa talvea aina jurppia. 

Jos olisin rikas, viettäisin varmaan aina tammi-maaliskuun jossain lämpimässä maassa. Koska en ole, niin täytyy tyytyä nyt haaveilemaan reissuista. Kerroinkin tuossa viime vuoden koosteessa, että vuosi 2022 oli hiljaisempien koronavuosien jälkeen eka kunnon matkavuosi. Matkakuume vain kasvoi, kun pääsi reissaamaan sekä lähelle että vähän kauemmas ilman isoa pelkoa viime hetken perumisista ja sairastumisista. Matkojen suunnittelu on mielestäni ihanaa, ja etsin vähän koko ajan matkailuinspiraatiota. 

Tykkään lukea matkavinkkejä niin kaukokohteista kuin Suomestakin. Vaikka nyt kaipaankin lämpimään, minua siis kiinnostaa matkailussa niin ulkomaat kuin kotimaan kohteetkin. En halua tehdä mitään bucket listiä matkailukohteista, vaan pikemminkin päättää kohteet sen mukaan, mikä sopii muuhun elämään ja mihin pääsee mielellään vaivattomasti. Silti mielessä on useampi kohde, joihin olisi kiva päästä tutustumaan lähivuosina. Bongailen matkavinkkejä niin blogeista, aikakauslehdistä kuin milloin mistäkin.

Lämpenin lähimatkailulle jo kauan ennen korona-aikoja, mutta vasta viime vuosina on tullut innostuttua myös Staycationeista. Yhden yön tai viikonlopun pako arjesta jossain lähialueen hotellissa voi olla myös elämyksellistä, ja ainakin se on helppoa. Viimeksi olimme staycationilla Ruissalon kylpylässä tammikuun puolivälissä. Käymme juoksemassa Ruissalossa vähintään kerran kuussa, joten kyse ei tosiaan ollut mistään uudesta kohteesta. Mutta oli superhelppoa lähteä, kun ei ollut pitkää ajomatkaa tai tarvetta katsella nähtävyyksiä. Kävimme tietysti juoksemassa Ruissalossa, ja sen jälkeen kylpemässä ja saunomassa. Illalla oli tosi rentoa käydä syömässä, kun ei tarvinnut poistua hotellilla. Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen hyödynsimme vielä hotellin kuntosalin, ja sitten hurautimme vartissa kotiin niin, että oli vielä käytännössä kokonainen päivä kotona. Suosittelen!

Nyt jo aika monivuotinen perinne on tutustua joka kesä johonkin ennenkokemattomaan kansallispuistoon. Jos tämän kesän suunnitelmat toteutuvat, pääsen käymään sekä Hossassa että Isojärven kansallispuistossa! Kansallispuistoreissuille yritän aina löytää jonkun mielenkiintoisen paikallisen majoituksen. Niitä joutuu joskus vähän hakemaan, ja siksi myös erilaisista majoituskohteista on kiva löytää vinkkejä.