Elokuun juoksut

Hah, ensin julkaisen postauksen "Miksi kirjoitan niin vähän juoksusta?" ja sitten tykitän kisaraporttia ja kuukausikoostetta seuraavan viikon. No, joskus näinkin.

Olen tänäkin vuonna pyrikinyt juoksemaan sata kilometriä joka kuukausi. Olen päässyt tavoitteeseen, mutta käytännössä en juuri yhtään sen yli ensimmäiset puoli vuotta. Toki siinä oli aika paljon kierrepalloja muusta elämästä ja paljon murhetta ja surua. Heinäkuussa juoksin jo 108 kilometriä ja nyt elokuussa 120 kilometriä, joka on siis tämän vuoden kuukausienkka.

Juoksumääriä on vähentänyt jo vuoden kiukutellut polvivaiva. Se ei ole vieläkään poistunut, mutta olen juossut nyt enemmän poluilla ja niillä polvi kipuilee vähemmän kuin sileällä. Olen myös lakannut välittämästä polvikivusta niin paljoa. Jos lääkärinkin mielestä "vanhemmiten vaan tulee kaikkia vaivoja", niin ehkä tuon kanssa sitten vaan eletään. Itse toki tiedän, että polvessa on jotain rikki, mutta jos siellä on vaikka "vain" irtonaista rustoa, joka välillä tunkee väärään paikkaan ja vihloo ikävästi, niin ei sille vissiin voi juuri mitään tehdäkään. Olen tehnyt kuntoutusta ja joko sillä on ollut vähäistä hyötyä tai sitten vamma vain ajan kanssa on hiukan asettunut.

Yritin elokuussa tehdä myös hiukan enemmän mäkitreeniä. En vielä päässyt erityisen koviin nousumetreihin, mutta nousua tuli kuitenkin päälle 1600 metriä, joka on lähes tuplaten mitä aiemmissa kuukausissa. Polkujuoksun lisäämisen myötä mäkiä on tullut kivuttua enemmän ilman varsinaisia mäkitreenejäkin. Nousutreeneistä ei ollut juuri hyötyä Yyteri Trail Runilla, mutta ainakin niissä kroppa saa hiukan erilaista ärsykettä sileällä juoksun sijaan. 

Palasin elokuun alussa kesälomilta töihin, mutta minulla on ollut tässä kuussa vielä yksittäisiä lomapäiviä. Elokuu meni tosi nopeasti! Kivaa kesätekemistä ja kesäkelejä on riittänyt, mutta töiden aloituksen lomassa on tuntunut kyllä myös siltä, että välillä on aika haipakkaa ja juoksullekin on ollut haastavaa löytää aikaa. Siihen nähden voin kyllä olla tyytyväinen tämän kuun juoksuihin. 

Heinäkuun retkeilyt

Heinäkuusta tuli koko vuoden kovin liikuntakuukausi. Tästä on kiittäminen Ahvenanmaan halki vaellusta, jolle päätin lähteä aika lailla ex-tempore heti kuun alkuun. 

Olin kuvitellut, että kävelisin Ahvenanmaan reissulla kaikki etapit ja hiukan mietinkin ennen lähtöä, että siitä tulisi surkea aloitus kuun juoksukilometrien keräykselle. Kävikin kuitenkin niin, että juoksin ison osan matkasta ja niinpä heinäkuun ensimmäisen viikon juoksukilometrit nousivat heti koviksi. 

Reissusta kesti tovi palautua. Heinäkuu oli mulla kokonaisuudessaan lomaa, ja olin ripotellut joka viikolle jotain reissua, joten juoksut jäivätkin niiden myötä vähemmiksi. Silti heinäkuusta tuli vuoden kovin juoksukuukausi ja juoksin 108 kilometriä. Niiden lisäksi kävelyä tuli melkein 56 km.

Ahvenanmaan lisäksi tuli retkeiltyä mm. Taalintehtaalla Purunpään luontopolulla, Ulko-Tammiossa Itäisen Suomenlahden kansallispuistosta, Valkmusan kansallispuistossa sekä Pyhämaassa Pamprinniemen luontopolulla. Suurin osa reiteistä meni patikoiden, muutama lyhyt polkujuoksukin kyllä reissuihin mahtui. Postauksen kuvat ovat Purunpäästä Kemiönsaarelta.

Kun koko kuukausi oli lomaa ja monta reissua, tuntui heinäkuu tosi pitkältä kuukaudelta. Loma teki hyvää ja oli kiva, kun pääsi retkeilemään niin paljon. 

Touko-kesäkuu

Raskas kevät tuli jonkinlaiseen päätökseen toukokuussa, kun isäni menehtyi pitkän sairastelun jälkeen. Asiaa on vieläkin vaikea käsittää, luulen että suru tulee osin viiveellä. 

Juoksin toukokuussa 102 kilometriä. Ajattelin, että kilometritavoitteen saavuttaminen ei olisi erityisen tärkeää. Loppukuusta kuitenkin totesin, että miksikäs ei, ja sitten juoksin satasen täyteen. Alkukuusta viikkokilometrit jäivät vaatimattomiksi. Loppukuusta juoksin sitten koko vuoden kovimmat viikkolukemat.

Kävin myös polkujuoksemassa pitkästä aikaa. Pitkään vaivannut polvi on edelleen kipeä ja olen epäröinyt poluille lähtöä osittain sen takia. Polvi ei tuntunut poluista kuitenkaan erityisesti ärtyvän. Ehkä pikemminkin pehmeä ja vaihteleva alusta toimivat paremmin. 

Kesäkuussa juoksin myös 102 kilometriä, mutta tasaisemmin ja määrätietoisemmin kuin toukokuussa. Muutamia polkulenkkejä, ja hiukan pidempiä lenkkejä. Pisimmät lenkit touko-kesäkuussa olivat kuitenkin vain 10 kilometrin mittaisia.

Elvyttelen kaiketi blogia tässä pikkuhiljaa. Tällä viikolla alkoi kesäloma ja sen myötä on enemmän aikaa ulkoilulle ja reissuille.

Sadan päivän liikuntaputki - joka sitten katkesi

Klikkasin vuoden alussa Stravassa itselleni haasteen, jossa piti liikkua 30 tunnin ajan tammikuussa. Pyöristin liikuntahaasteen vielä keskimäärin tuntiin päivässä. Onnistuin haasteessa ja ylitinkin tavoitteen - yhteensä tammikuussa tuli liikuntaa päälle 32 tuntia. Tunti päivässä oli kuitenkin mielestäni aika paljon ja tuntui työläältä. Arvelin, etten jaksaisi jatkaa samaa tahtia kovin paljoa pidempään.

Tammikuun liikuntamäärät tulivat pääosin juoksusta, mutta haastoin itseni myös joogaamaan kuussa kymmenen tunnin ajan. Siinä oli lopulta enemmän tekemistä kuin juoksussa. Haasteessa ei ollut väliä, liikkuuko joka päivä, mutta koin mielekkääksi toteuttaa haastetta nimenomaan niin, että tein joka päivä jotain, vaikka en suinkaan tuntia päivässä vaan määrät vaihtelivat päivästä toiseen.

Vuoden aloittaneen haasteen jälkeen halusin jatkaa hyvin alkanutta liikuntaputkea, mutta tiesin, että tunti päivässä tulisi olemaan liikaa arjen pyörteissä. Päätin kuitenkin jatkaa päivittäistä liikkumista myös helmikuussa ja kun sekin sujui, jatkoin haastetta myös maaliskuun ajan.  Huhtikuun kymmenes päivä vuotta oli kulunut 100 päivää ja jatkoin haastetta edelleen. Hyvä minä, 100 päivän liikuntaputki oli selvästi pidempi kuin aiemmat kuukauden pituiset putket!

En ole haasteen vuoksi juossut yhtään normaalia enemmän, ehkä pikemminkin päinvastoin. Olen asettanut tavoitteeksi juosta vähintään sata kilometriä kuussa ja se on alkuvuoden aikana täyttynyt, mutta ei juuri ylittynyt. Tammikuussa liikuin yhteensä yli 32 tuntia, helmikuussa yli 22 tuntia ja maaliskuussa yli 29 tuntia. Juoksua oli suhteessa eniten helmikuussa, kun juoksin yli 17 tuntia. Muiden kuukausien kohdalla juoksu on jäänyt ajallisesti noin puoleen kokonaisliikuntamäärästä. 

Kuten kaikissa haasteissa, piti tässäkin kaiketi olla jotkut säännöt. Vaikka haaste alkoi hiukan vahingossa, pidin yli kolme kuukautta pitänyt kiinni siitä, että liikun joka päivä. Olen pitänyt noin 20 minuutin liikuntaa minimimääränä päivittäin. Olen laskenut mukaan niin lempeät joogat kuin raskaat juoksulenkitkin. 

Huhtikuun puolivälissä putki kuitenkin katkesi - aivan vahingossa! Olin kolmen päivän työmatkalla, jolta kotiuduin niin myöhään ja niin ryytyneenä, että yksinkertaisesti unohdin sen illan liikunnan. Olin suunnitellut tekeväni myöhäisillan joogaa, mutta kotiinpäästyäni unohdin koko jutun. Putki katkesi siinä kohtaa, kun päivittäistä liikuntaa oli takana 106 päivää. Vaikka ajattelin, että no, aloitan sitten vaan uuden putken, niin ei se ollutkaan niin helppoa. Aloin vähän sluibailemaan ja kun tähän kuun loppuun tuli pientä flunssanpoikasta, skippasin vielä useampana päivänä liikunnan. Niinpä huhtikuussa tuli lopulta liikuttua "vain" 19 tuntia. 

 

Huhtikuussa tuli silti juoksua 103 kilometriä ja ilman loppukuun flunssanpoikasta olisi varmaan tullut enemmänkin kilometrejä. Liikuntaputken katkeaminen hiukan kismittää. Ennen kaikkea siksi, että uuden putken käynnistely selvästikin tökkii ja laiskana ja mukavuudenhaluisena jätän helposti treenejä väliin. Huomaan, että tällaiset haasteet motivoivat. Minulla on ollut nyt pitkään jatkunut polvivaiva, enkä ole sen vuoksi ilmoittautunut tänä vuonna vielä yhteenkään juoksutapahtumaan! Selvästikin tarvitsisin jonkun tavoitteen, jota kohti treenata, mutta ilman vaivojen kuntoutumista sellaista on vaikea asettaa. No, katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan. 

Maaliskuun mönkään menneet matkat

Maaliskuun matkasaagassa on ollut niin paljon käänteitä, että minusta on uuvuttavaa kerrata niitä, mutta naputellaan nyt tämän kerran. Alunperin olimme lähdössä parin viikon reissulle unelmakohteeseen Intian valtamerelle. Kaukaisin ja kallein matka, mitä olen varannut, ja kohde tosiaan sellainen, josta olen unelmoinut vuosikymmeniä. Puoli vuotta aiemmin varattu matka peruuntui alle kaksi viikkoa aikaisemmin, kun lentomme peruutettiin Iranin sodan vuoksi. Peruutus ei lopulta juuri harmittanut. Olin jo pidempään tuskaillut sen kanssa, että olisimme niin kaukana ja niin kauan poissa, sillä isäni on sairastellut viime vuoden lopulta asti. Tosin tilanne oli ollut alkuvuoden stabiili ja yritin järkeillä, että elämää ei voi pistää määrittelemättömän pituiselle tauolle asian vuoksi. 

Taikauskoisena (tiedän, se on höpnpöppöä) mietin, että oliko matkan peruuntuminen merkki universumilta ja nyt ei kannattaisi lähteä mihinkään. Meillä oli kuitenkin pyydetty töistä pari viikkoa lomaa ja ainakin itse olin sinnitellyt kylmät talvikuukaudet matka mielessäni, oli siis olo, että on loman tarpeessa. Varasimme siis matkan Teneriffalle, tosin vain viikoksi. No, kuinkas sitten kävikään.

Reissuun lähdettiin epävarmoin fiiliksin, sillä sääennusteet näyttivät lomaviikkomme loppupuolelle tulevaksi myräkkää. Olimme toivoneet korkeanpaikan treenilomaa sillä ajatuksella, että korkeuteen olisi saanut pikku hiljaa totutella, mutta muutimme suunnitelmaa lennosta. Kävimme ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä juoksemassa kivan lämmittelylenkin kahden kilometrin korkeuskäyrän molemmin puolin. Loppulomaan kaavailtu nousuvaellus Pico Viejolle siirtyi heti toiseen kokonaiseen lomapäivään. Pari vuotta sitten yritin jo nousta Teneriffan toiseksi korkeimmalle huipulle, mutta käännyin silloin takaisin. No, nyt tuli sama kohtalo. Pitäkööt vuorensa. -.- 

Tällä kertaa oli todella kylmä, ja paikoin tuuli reippaasti. Patikoinnin aikana sai laittaa kaikki mukana olleet vaatteet päälle. Nousu oli kuitenkin enimmäkseen suojainen, vasta huipulla tuuli olisi iskenyt täysillä vastaan. Emme kuitenkaan päässeet sinne asti, sillä energiat alkoivat loppua ja minulta alkoi myös happi loppua! En ole tuollaista ennen kokenut, vaikka tosiaan olen Teiden huipullakin käynyt. Hengittäminen oli pari kertaa todella vaikeaa jo suunnilleen 2800 metrin korkeudessa, kun piti ponnistella ylöspäin kivikkoisella polulla. Kun meno hidastui ja vastaan tuli pieniä lumituiskuja yhdistettynä aina vain kivikkoisemmaksi käyvään reittiin, päätimme kääntyä takaisin. Ihan hyvä treeni tuosta tuli, kun nousumetrejä kertyi 800 ja patikointia yli 12 km, mutta kyllähän se (TAAS) kismitti, ettei huipulle päästy. Postauksen kuvat ovat tuolta patikoinnilta.

Seuraavana päivänä aamusta tulikin sitten kotoa viestiä, että isäni oli sairastunut keuhkokuumeeseen. Siinä kohtaa päätimme varata lennot vielä samalle päivälle kotiin. Onneksi olimme Teneriffalla, josta sai lentoja ja pääsi saman päivän aikana kotiin, eikä myrskykään ollut vielä saapunut Kanarian saarille, niin tuntui fiksuimmalta ratkaisulta tuossa kohtaa lähteä kotiin hyvän sään aikana. Jälkeenpäin tuli tietysti mietittyä kerran jos toisenkin, kannattiko sitä ylipäätään lähteä reissuun, mutta aina sitä tekee ratkaisut sen hetken parhaan tiedon mukaan. Aikainen lähtö ei harmita, vaikka tietysti järjetön rahanmeno parin päivän matkan vuoksi kirpaisee. Isäni on onneksi toipumaan päin, vaikka toki sairastuminen on vienyt kuntoa harmillisen paljon alaspäin. 

Kokonaisuutena tästä kuusta ei siis jää ihan kauheasti mitään kivaa muisteltavaa. Matkat ovat olleet minulle aina elämyksiä, joita tykkään suunnitella ja joita sekä odotan ennen että muistelen jälkikäteen. Nyt tuntuu, että koko kuukausi meni vähän puolittaisessa sumussa, aika erikoinen ajanjakso kokonaisuudessaan...

Juoksin sentään maaliskuussa 101 kilometriä. Satasen tavoite siis täyttyi, mutta aika minimeillä. Nousumetrejä tässä kuussa kuitenkin kertyi noin tuplaten alkuvuoteen verrattuna ja nousumetrejä tulikin maaliskuussa päälle 2000. Lukemasta on pääosin kiittäminen noita paria Teneriffan päivää, mutta myös loppukuusta tein useamman mäkitreenin. Treenit eivät koskaan mene hukkaan, ne ainakin jäävät tilastoihin ja muistoihin, jos ei muuten, niin saavutettuina lukuina ja tavoitteina. 

Helmikuun haaste

Tammikuussa liikuin keskimäärin tunnin päivässä vuoden aloittavassa haasteessa. Helmikuussa halusin jatkaa itseni haastamista, mutta en ihan noin kovilla liikuntamäärillä. Päätin kuitenkin, että yritän liikkua joka päivä. Onnistuin haasteessa! 

Kun tammikuussa liikuntaa tuli 32,5 tuntia, helmikuussa määrä putosi 22,5 tuntiin. Kun en pyrkinyt saamaan kasaan mitään aikatavoitetta, jäivät pois erityisesti pitkät ja toistuvat joogat. Jatkoin kyllä joogaa, mutta määrä putosi huomattavasti. Jatkoin myös kevyitä lihaskuntotreenejä. 

Eniten tietysti juoksin. Helmikuussa juoksukilometrejä kertyi 103 km. Minulla oli pari tasapainoista 26 kilometrin viikkoa ja yksi reipas 32 kilometrin viikko. Loppukuusta keventelin. Juoksin helmikuussa kahdesti päälle kympin lenkin, eli pitkikset tuplaantuivat tammikuusta.

Juoksukelit olivat paljon paremmat kuin yleensä helmikuussa. Pitäviä lumikelejä, kunnes nyt ihan kuun loppuun tuli pääkallokeliä. Kävin muutamaan kertaan meren jäällä juoksemassa ja se onkin aina elämys. Juosta vetten päällä! Teimme mm. hienon talviretken Väskin saareen jäätä pitkin. Enemmänkin olisi jäällä voinut retkeillä, mutta matalapaineen myötä rannoilla puski jään päälle vettä ja arkailin mennä jäälle yksikseni. Olen mieluummin vähän turhan varovainen jään kantavuuden suhteen. 

Tammikuun koosteessa totesin, että tunti päivässä liikuntaa on sellainen ihanne, johon en varmastikaan pysty ja jota ei ole edes järkevää tavoitella pitkään. Päivittäinen liikunta tuntui kuitenkin tässä kuussa ihan realistiselta tavoitteelta. Toki tässäkin ihan selkeästi liikkumassa on ihanneminä, ja on paljon todennäköisempää, että jossain kohtaa en jaksa joka päivä jumppailla kuin että jatkaisin samaa tahtia auringonlaskuun.

Tunti liikuntaa joka päivä

Mistä näitä haasteita oikein tulee?!? Jotenkin sormi lipesi Stravassa niin, että klikkasin vuodenvaihteessa itselleni haasteen liikkua 30 tuntia tammikuussa. Koska tammikuussa on 31 päivää, halusin tietysti vielä nostaa hiukan haastetta ja liikkua keskimäärin tunnin päivässä tässä kuussa.

Liikunnaksi laskettiin haasteessa kaikki sovellukseen tallennetut treenit. Eli juoksut, voimatreenit ja myös lempeät joogat. Otin lisäksi itselleni vielä haasteen joogata 10 tuntia tammikuussa. Se osoittautui ehkä koko homman isoimmaksi palaksi.

Olen kerran aiemmin toteuttanut saman haasteen liikkua keskimäärin tunnin joka päivä. Silloin totesin haasteen jopa helpommaksi kuin marrasputken, jossa liikunnan määrä oli noin puolet tästä haasteesta, mutta pointtina liikkua joka päivä. Tosin nyt tammikuussa liikuin ihan joka päivä, mutta en suinkaan tuntia päivittäin. Jonain päivänä liikuntaa kertyi parisen tuntia, toisena vain parikymmentä minuuttia.

Liikuntahaaste ei tuntunut erityisen vaikealta. Minulle toimii se, että yhdistän juoksuun runsaasti joogaa ja pikkuisen voimatreeniä. Tammikuu on mennyt pääosin kotosalla. Se on osittain mahdollistanut liikuntahaasteen, kun ei ole ollut juuri reissuja sotkemassa aikatauluja. 

Juoksin tammikuussa 101 kilometriä. Satku tuli täyteen parin kuukauden tauon jälkeen. Juoksin myös ensimmäisen kympin lenkin sitten elokuun! Syksyllä riesanani oli polvivaiva sekä muun elämän murheita ja kiireitä, ja olen juossut vain lyhyitä lenkkejä monta kuukautta putkeen. Polvivaiva valitettavasti kiusaa edelleen. Joudun kinesioteippaamaan polven ja silloin kun teippaus onnistuu, se tukee polvea sen verran ettei se lenkillä juili. Ihan joka kerta en ole tässä onnistunut ja siksi on ollut tosi epävarmaa lähteä juoksemaan, kun en oikein voi tietää, sattuuko polvi vai ei. 

Tunnin päivässä liikkuva Anne on sellainen ihanneminä. Ei ole realistista ajatella, että pystyisin jatkamaan samaa tahtia koko ajan. Olisi houkuttelevaa ajatella, miten hyvään kuntoon pääsisin, jos jatkaisin liikuntaa samalla tavoin vaikka vuoden ympäri, mutta todellisuudessa en siihen pystyisi ja jossain kohtaa määrästä tulisi turhaa suorittamista ja stressiä. Joskus kesällä määrä täyttyy kuin itsestään, mutta näin talvella lenkeille lähtö on aina työläämpää. Varsinkin kovilla pakkasilla ei olisi oikein hotsittanut juosta, mutta haaste kannusti lähtemään liikkeelle.

Joulukuun jolkottelut

Juoksin joulukuussa vain 44 kilometriä. Sillä lukemalla tästä tuli vuoden huonoin kuukausi juoksujen osalta. Juoksu ei ole ollut pääosassa, ja olen ollut aivan liian stressaantunut jaksaakseni juosta normaaleja kilometrimääriä. 

Ei ollut siis muutenkaan hyvä kuukausi, sillä jo marraskuussa alkanut iso huoli isäni sairastaessa jatkui. Olen siirtynyt edes takaisin kotini ja lapsuudenkotini väliä, yleensä pari kertaa viikossa, joten arki on ollut hyvin rikkonaista. Koska minulla ei ole autoa enkä ole ajanut autoa yli pariinkymmeneen vuoteen, ovat reissut olleet bussien varassa ja siten siirtymät ovat vieneet ison siivun päivästä.

Joulua tuli vietettyä jossain tuolla välissä. Onneksi joulu on mennyt aina muutenkin perhepiirissä, niin siitä ei tullut ylimääräistä säätöä. Oli ihan mukavaakin toki välillä, vaikka huoli ja ahdistus ovatkin leimanneet koko kuuta. Onneksi minulla on ollut pitkä joululoma, se on helpottanut elämää ja reissaamista. Mitään erityistä ei tässä kuussa joulun lisäksi oikein ollut, mitä nyt yhden lenkin jälkeen käytiin lähirannalla uimassa. :D 

Marrasputken päätyttyä pohdin, jäisinkö tarpomaan putkessa tutuksi tulleita, lyhyitä lenkkireittejä. Niin on osin käynytkin. Liikuntaputken ideana ei tietenkään ole, että sen jälkeen juoksisi vähemmän, mutta niin on nyt käynyt. Aiempi minimilenkkini oli 4 kilometrinen, nyt saatan hölkätä vain 3 km. Suosin sorapohjaisia kävelyteitä asfaltin sijaan ja pyrin suunnittelemaan lenkkini sellaisiksi, että autoliikennettä menisi vieressa mahdollisimman vähän. Niinpä moni lenkki onkin suuntautunut meren rantaan kävelytielle ja osin tottumuksesta olen kääntynyt takaisin samassa kohdassa kuin marrasputken aikana. Toisaalta lyhytkin lenkki on parempi kuin ei lenkkiä lainkaan, joten en ole tuntenut huonoa omaatuntoa lyhyemmistä lenkeistä. Pisin lenkki oli tässä kuussa vain 6 kilometrin  mittainen, eli loppuvuoden lyhyiden lenkkien kuukaudet saivat jatkoa. 

Marrasputki - miten meni?

Marrasputki. 30 päivää; joka päivä juoksua ulkona vähintään 25 minuutin ajan. Marrasputkihan on liikuntahaasteena siis äärimmäisen yksinkertainen. 25 minuutin hölkkä on lyhyt ja kevyt. 30 päivän liikuntaputki on kuitenkin varsin haavoittuvainen haaste, sillä yhdenkin päivän jääminen väliin katkaisisi putken.

Nyt lähdin ensimmäistä kertaa viralliseen ja alkuperäiseen marrasputkeen. Ja onnistuin! 30/30 juoksupäivää on nyt takana ja marrasputki suoritettu! Juoksin yhteensä 112 kilometriä. Lenkkien keskipituus marraskuussa oli vain 3,7 km, eli aika lailla minimimääriä tuli juostua. Pisin lenkkini oli vain 5,6 kilometriä. Halusin saada putken suoritetuksi, mutta en juuri ylimääräistä hölkkäillyt.

Muutaman päivän juoksentelun jälkeen totesin, että 25 minuutin lenkin minimikilometrimäärä olisi noin kolmen kilometrin lenkki. Tuntui fiksulta asettaa lenkkien minimipituus tuohon 3 kilometriin, sillä en halunnut yhtään "huijata" putkessa. Aika kuluu silloinkin, kun pysähtyy ottamaan kuvia tai tarkistamaan puhelimeen tulleen viestin, mutta kilometrit ovat lahjomattomia. Juoksin kuitenkin marrasputkessa neljä vauhtilenkkiä, eli ihan pelkkää pk-taaperrusta eivät kuun lenkit olleet. 

Olen pari kertaa menneinä vuosina haastanut itseäni omassa marrasputkessa, ja liikkunut marraskuussa joka päivä vähintään puolen tunnin ajan. Mutta siinä olen vaihdellut lajeja, ja se on ollut siinä mielessä armollisempi, että kurjalla säällä tai kurjalla fiiliksellä on voinut jäädä kotiin tekemään vaikka joogaa. Nyt marraskuu meni lenkkeillessä hyvin vaihtelevassa säässä. Alkukuusta oli mukavan lämmintä, ei edes takkia tarvinnut. Jossain kohtaa oli lyhyt liukkaan kelin jakso ja vielä lyhyempi luminen jakso. Loppukuusta lämpötila nousi taas plussalle ja on saanut juosta sulilla baanoilla. 

Lenkkirytmini muuttui putken myötä. Normaalisti olen pyrkinyt käymään lenkillä usein päivänvalon aikaan. Arkena olen pyrkinyt juoksemaan etätyön lounastauoilla ja viikonloppuisin vuorossa on ollut pitkä lenkki. Jos arkena suunniteltu lenkki ei ole toteutunut keskellä päivää, on se usein jäänyt sitten kokonaan välistä sillä ajatuksella, etten jaksa töiden jälkeen lähteä enää pimeään iltaan vaan juoksen mieluummin enemmän sitten jonain toisena päivänä. Nyt marrasputken myötä juoksin paljon myös iltaisin. Jos en päivällä ehtinyt, niin ei auttanut muu kuin töidenjälkeiskoomassa vetää lenkkivaatteet niskaan ja pistää tossua toisen eteen. 

Marraskuu on ollut ihan kamala. Ei juoksuputken vuoksi, vaan koska muistisairas isäni on olllut kipeänä ja olen ollut huolesta soikeana. Lenkille ei useinkaan olisi huvittanut lähteä, mutta juoksusta on ollut apua vaikeana aikana. Myös mieheni lähti putkeen ja sai sen juostua, ja useana päivänä olen voinut luottaa siihen, että vaikka itse en millään jaksaisi juosta, mies saa minut (kuvaannollisesti) varmaan kuitenkin raahattua ulos, ja niin on ollutkin.

Olen tyytyväinen, että sain marrasputken maaliin. Haaste ei ollut fyysisesti raskas, mutta ajankäytöllisesti oli. Ja vähän henkisestikin, kun on pitänyt lähteä sohvanpohjalta lenkille silloinkin, kun ei olisi yhtään huvittanut. Nyt sain taas yhden uuden saavutuksen juoksu-uralla, ja se tuntuu ihan hyvältä.

Lokakuun laiskottelut

Yritän aina saada postausten otsikosta joko selkeän informatiivisen tai sitten tungen siihen jonkin kökön sanaleikin. Nyt on kyse jälkimmäisestä. Lokakuu näyttää juoksumäärien perusteella laiskottelulta, mutta ei kyllä todellisuudessa sitä ollut!

Lokakuussa ensin vähän remontoimme uutta asuntoa ja sitten kannoimme kimpsumme remontin keskelle. Ei ollut ihan kevyin kuukausi, kun ennen remontti- ja muutto-urakkaa olin myös useamman päivän työmatkalla ja opintojakin piti rustata kasaan. Hiukan haikeuttakin oli ilmassa; vanhasta asunnosta tulee ikävä ainakin näkymiä.

Juoksua tuli hässäkän keskellä 54 kilometriä. Tilasto-innokkaana kaivelin juoksuhistoriastani, miten aiemmin ovat juoksut sujuneet muuttokuukausina. Joidenkin muuttojen yhteydessä on tullut tehtyä myös remonttia (kuten nyt), ja ne ovat olleet extra-raskaita kuukausia.

• Lokakuu 2025: 54 km.
• Helmikuu 2024: 101 km. (Käytännössä vain vanhan, tyhjillään olleen asuntoni lopullinen tyhjennys)
• Kesäkuu 2021: 109 km. (Käytännössä enemmän puolison kuin oma muutto)
• Elokuu 2018: 94 km. 
• Maaliskuu 2018: 60 km. 
• Lokakuu 2014: 36 km.
•  Syyskuu 2014: 36 km.

Joskus pitää priorisoida muuta kuin juoksua, mutta pyrin kyllä arjessa normaalisti siihen, että kalenteroin mieluummin ensin juoksut ja sitten katson, ehtiikö jotain muutakin. Ja toki yleensä ehtii, mutta varsinkin pidemmille matkoille treenatessa on fakta, että pitkät lenkit vievät niin paljon aikaa ja energiaa, että kalenteri täyttyy vähän niin kuin niistä ja lepäämisestä. 

Olen ihan tyytyväinen siihen, että syyskuussa päätin luopua satasen kuukausikilometrien tavoittelusta, sillä nyt ei ollut paineita yrittää saada juoksua mahtumaan joka väliin. Kävin kyllä rempan ja muuton keskelläkin lenkillä, mutta hyvin lyhyillä happihyppelyillä. Koko päivän jaloillaan olo esimerkiksi maalatessa ja muuttoa tehdessä sai jalat särkemään, eikä siinä ensimmäisenä ole mielessä lenkille lähtö. Rento ja lyhyt hölkkä teki kuitenkin jaloille hyvää ja toimi myös palautuksena.

Tässäkään kuussa en juossut yhtään pitkää lenkkiä. Lenkit olivat tavallistakin lyhyempiä, 2-8 km hölkkiä. Nopeustreenit olen myös skipannut täysin. Olen käynyt tänä vuonna joka kuukausi luonnonvesissä uimassa ja halusin säilyttää tuon putken. Remonttipäivän jälkeen pulahdus meriveteen oli aika virkistävä!

Syyskuussa asetin loppuvuoden tavoitteeksi vain juosta tonnin täyteen. Nyt kilometrejä on kasassa 904, joten tuon pitäisi onnistua ellei tule jotain yllättävää. Marraskuun juoksut edellyttävät, että saataisiin pyykinpesukone kiinni ennen kuin puhtaat juoksuvaatteet loppuvat tykkänään. :D

Syyskuun selitykset

Syyskuu oli sarja epäonnistumisia. Tai no, kaksi juoksutavoitteistani epäonnistui, mutta koska minulla ei ollut muita tavoitteita, niin on tuo avauslausekin silti totta. :D En silti koe varsinaisesti epäonnistuneeni, mutta joka tapauksessa tämä kuukausikooste sisältää kootut selitykset siitä, miksi näin kävi. 

Finlandia Vitonen ei mennyt tavoiteaikaan

Juoksin syyskuussa juoksukisassa, Finlandia vitosella. Tällä kertaa en naputellut blogiin lainkaan kisaraporttia. En tiedä, olisinko kirjoittanut rapsan, jos olisin päässyt juoksussa tavoiteaikaani, eli alle puolen tunnin, mutta kun en päässyt, ei juoksusta sitten jäänyt oikein sanottavaa ainakaan heti sen jälkeen. Finlandia Marathon on tapahtumana kiva, ja juoksin siellä viime vuonna puolimaratonin. Nytkin oli ihan hyvä fiilis juoksun jälkeen, ja ajattelin, ettei tuo tavoite nyt jäänyt juuri kaihertamaan, mutta kun aloin naputella tätä koostetta, niin tajusin, että kyllä se vähän jäikin. 

Aikatavoitteet juoksutapahtumissa eivät ole minua oikein motivoineet enää vuosikausiin. Juoksin yli kymmenen vuotta sitten puolimaratonin ennätysajakseni hiukan alle 2 tuntia, ja se saattaa olla ainoa kerta, jolloin olen juoksukisassa juossut oikeasti omaa parasta vauhtiani ja rajojani vassten. Vielä vuonna 2018 juoksin epävirallisesti kympin aikaan 55:20, mutta sairastuttuani kilpirauhasen liikatoimintaan juoksuvauhtini hidastuivat merkittävästi, yli minuutin per kilometri. Vauhtini eivät alun perinkään päätä huimanneet ja tietysti tässä on ikääkin tullut lisää. Silti oli omalla tavallaan kova paikka, kun vitonen ei mennyt alle puolen tunnin, koska tuo vauhti olisi vielä joitain vuosia sitten mennyt koska vaan.

Viime vuoden puolikkaalla juoksin kisan hiukan alle seiskan vauhtia ja se tuntui rennon helpolta. Tänä vuonna olen juossut myös vk-treenit tuollaista n. 6:55 kilometrivauhtia, joka on siis noin 1,5 minuuttia hitaampi kuin mitä parhaimmillaan olen juossut. Mietin kyllä kesällä, että tuo n. 5:55, mitä ajattelin vitosen kisassa juosta, olisi minuutin kovempaa vauhtia kuin yleensä vauhtilenkeillä. Mutta ehkä kuvittelin, että tuokin menisi vanhoilla pohjilla... Minun oli tarkoitus juosta vielä vetotreenejä, joissa vauhti olisi ollut 400 metrin vedoissa 5:30 - vauhtia, mutta lopulta nuo vetotreenit typistyivät kolmeen treenikertaan, joista toisessa en pystynyt pitämään yllä tavoitevauhtia ja kolmannella kertaa vaihdoin lennosta treenin 1000 metrin vetoihin ja 5:55 vauhtiin.

Sanoin jo kesällä puolisolle, että voisin juosta kisan n. 6:15 - kilometrivauhdilla, mutta ei minua kiinnostanut laittaa sellaista tai edes vähän kovempaa tavoitetta. Minulle oli yhdentekevää, juoksisinko vitosen 31 tai 35 minuuttiin, jos puoli tuntia ei alittuisi. Itse kisa lähti liikkeelle niin ruuhkaisena, että ensimmäinen kilometrikin painui ruuhkassa hiukan päälle kuuden minuutin. Sen jälkeen totesin, että en pysty tätäkään vauhtia pitämään yllä ja luovutin aikatavoitteen suhteen. Vauhti painui välillä 6:30 tuntumaan, kunnes parilla viimeisellä kilometrillä taas hiukan nousi. Maalissa olin ajassa 31:45.

En ihan kauhean pettynyt tuohon juoksuun lopulta ollut. Tapahtuma oli kiva, ja vaikka edellä meni paljon juoksijoita, jäi niitä paljon taaksekin. Ottaen huomioon sen, miten hitaita pk-lenkkini ovat (yli 8 min/km), olihan tuo nyt minulle vauhdikas juoksu. Aikatavoite oli yksinkertaisesti epärealistinen nykyiseen kuntooni nähden ja vähän hölmösti kuvittelin, että saisin vauhdin "kaivettua" muutamalla vetotreenillä. Jos jotain jäi kismittämään, niin ehkä se, että sykkeeni ei juoksun aikana noussut maksimialueelle, enkä saanut itsestäni irti parastani, vaan ensimmäisen kilometrin jälkeen luovutin, enkä edes yrittänyt puskea omia rajojani vastaan. Se on tosin ollut minulle aina vaikeaa, sillä leppoisa pk-lenkkeily on sitä, mitä teen kaikkein mieluiten juoksussa.

Kuukausikilometrit karkasivat 

Syyskuussa juoksin vain 61 kilometriä. Tämä oli jo toinen kuukausi tänä vuonna, jolloin minun piti unohtaa satasen kuukausitavoite. Tätä vuotta ovatkin ehkä leimanneet pienet vaivat ja vastoinkäymiset, joiden vuoksi on tullut juoksutaukoja ja joiden takia juoksukuntokin on jäänyt selvästi parin viime vuoden tasosta.

Syyskuun selitys vähäisille juoksuille on polvivaiva. Jo elokuussa minulla oli polvikipuja, mutta ne olivat molemmissa polvissa ja arvelin, että kyse olisi (esi)vaihdevuosien nivelkivuista. Sitten juurikin tuota Finlandia vitosta seuraavalla lenkillä vasemmassa polvessa vihlaisi todella kova kipu ja lenkki jäi kesken. Vaiva toistui useammalla lenkillä ja pakotti sekä lopettamaan juoksun kesken kaiken että pitämään juoksutaukoa. Kävin vaivan kanssa myös lääkärissä ja fyssarilla. Fysioterapeutti osasi kertoa, että vaihdevuosien nivelvaivat iskevät helpommin niihin niveliin, joissa on aiemminkin ollut ongelmia. Ja minulla on ennenkin ollut polvien kanssa ongelmaa. Sain tietysti tehtäväksi jumppaa, josta ei vielä toistaiseksi ole ollut selvää apua.

Syyskuussa jäi polvivaivan myötä myös pitkikset juoksematta. En juossut yhtään kymppiä tai sitä pidempää lenkkiä. Tein lyhyitä lenkkejä, kun ei juoksua kokonaankaan kielletty, mutta tietysti polvea kuunnelleen. Vaiva on edelleen "päällä", joten tuskin lokakuussakaan on kummempia kilometrejä tiedossa. Vammojen takia tulevat juoksutauot saavat yleensä kyllä mielen karkailemaan kovastikin juoksupoluille. Halu päästä taas täysipainoisesti treenaamaan lisää ainakin mielekkyyttä tehdä kuntouttavaa jumppaa. 

Kuten todettua, tänä vuonna on ollut sen verran pienempää vaivaa, että mitään ennätysjuoksuvuotta tästä ei ollut muutenkaan tulossa. Niinpä syyskuun kuukausitavoitteesta jääminen ei tuntunut erityisen pahalta, eikä tämäkään sikäli ollut epäonnistuminen, että vaivoille ei aina voi mitään, ja niiden vuoksi juoksuja pitääkin keventää! Ehkä minulle oli pikemminkin onnistuminen, että jätin tavoitteen unholaan, enkä yrittänyt väkisin puskea menemään kivun kanssa. Tosin mielestäni palkintona tästä onnistumisesta pitäisi olla vaivan kuntoutuminen mahdollisimman pian, mutta harmi kyllä näistä ei oikein koskaan tiedä etukäteen, miten tulee käymään. 

Elokuussa en halunnut vielä palata arkeen

Elokuun alussa palasin töihin toiminnallisen ja ihanan kesäloman jälkeen. Töihin paluu tuntui kauhealta tervanjuonnilta. Olin ottanut elokuulle vapaita siten, ettei minulla ollut yhtään täyttä työviikkoa. Tiedossa oli vielä mökkeilyä ja yksi kesälomareissukin. Lisäksi laitoin liukumia sopiviin kohtiin ajatellen, että hyvällä säällä voisin lähteä töistä aikaisemmin vaikka rannalle. 

Ajattelin kevyen kesälomaltapaluun helpottavan töiden aloitusta. Kävikin ihan toisin, työt tuntuivat kamalan raskailta ja oli vaikea saada aikaiseksi. Kuun puolivälissä tajusin, etten ollut henkisesti palannut lainkaan arkeen. Yritin pitkittää kesää ja lomafiilistä, josta olikin yllättäen seurauksena se, että arjen aloitus tökki. 

Arki on kuitenkin erilaista kuin loma-aika, eikä niiden yhdistäminen selvästikään aina onnistu. Kesäaikaan ja erityisesti kesälomalla minulla tuntuu olevan aina enemmän virtaa kuin työarjessa. Tykkään lomalla reissata ja touhata, mutta arjessa olen enemmänkin kotihiiri. Usein harmittaa, kun en työpäivien jälkeen jaksa tehdä oikein mitään. Lomalla elämä on vaan paljon vapaampaa, vaikka olisi menojakin. 

 

Ylimääräisten vapaiden ansiosta elokuussa tuli kyllä nautittua vielä kesäkeleistä ja käytyä paljon uimassa. Kerkesin yhden yön reissulle Öröönkin, josta postauksen kuvat ovat. 

Juoksin elokuussa 107 kilometriä. Minulla on ollut juoksufiilis ja juoksukunto tänä vuonna ajoittain kadoksissa, ja satasen kuukausitavoitteessa on ollut tekemistä. Tässä kuussa satku tuli täyteen suht kevyesti, mutta kuten niin monena muunakin kuuna, enemmänkin olisi voinut juosta. Tänä vuonna en ole oikein päässyt sellaiseen kunnon treenimoodiin, ehkä kun ei ole ollut juurikaan kisoja, joita kohti treenata ja koska on ollut jotain pientä vaivaa. Elokuussa hyvä juoksufiilis nosti jo päätään, mutta lopulta kilometrit eivät tuon korkeammiksi nousseet. 

Syyskuussa jopa minä näin myöhäisherännäisenä aion palata kunnolla arkeen. Toivon silti, että lämpimiä kelejä vielä tulisi, sillä mikäpä sen kivempaa kuin juosta kesäjuoksuvaatteissa ruskan hehkuessa puissa!

Häähumua ja helteitä heinäkuussa

Heinäkuu oli onnellinen kuukausi, eikä vähiten siksi, että menimme pitkäaikaisen kumppanini kanssa naimisiin. <3 Olin myös koko heinäkuun lomalla, mikä sekin oli oikein mukavaa. Yleensä olen lomalla saanut kerättyä hyvin juoksukilometrejä, vaikka olisi ollut muita menoja. Nyt juoksut jäivät hiukan vähäisemmiksi kuitenkin. 

En ole varsinaisesti tehnyt mitään linjanvetoa siitä, minkä verran jaan yksityisasioita blogissani. Olen ajatellut, että jos asia vaikuttaa juoksuihini, saatan siitä kertoa. Olen ollut varsin avoin terveysmurheiden suhteen, mutta yksityiselämän menoista ja tapahtumista vaitonaisempi. Mietin tovin jos toisenkin, kerronko naimisiinmenosta täällä, mutta sitten mietin, että miksipä en kertoisi, kun kyseessä on kuitenkin onnellinen asia, jota ei ole syytä salailla, ja kyllähän nuo häät nyt juoksuihinkin aika paljon vaikuttivat.

Kuva: Julia Lillqvist

Häitämme juhlittiin heinäkuun puolivälissä. Vaikka suurin osa järjestelyistä oli toki tehty jo aiemmin, jäi hääviikolle vielä joka päivälle jotain hommaa. Hermoilulle jäi kyllä vielä hyvin aikaa myöskin. :D Pyrin lepäämään mahdollisimman paljon hääviikolla, joten juoksin vain lyhyitä lenkkejä, jotta yöunet eivät häiriintyisi kovasta treenistä. Häiden jälkeen nukuin pari yötä todella huonosti, ja sitten lähdimmekin reissuun ensimmäiselle häämatkalle Gotlantiin. Gotlannissa tuli vain parin lenkin verran juoksukilometrejä, vaikka kävelyä tulikin paljon.

Heinäkuun viimeisen viikon vietimme mökillä. En ollut suunnitellut juoksevani paljoa, sillä lähes joka päivä oli luvattu hellettä ja mökkivieraitakin piisasi. Hiukan kismitti, kun näytti siltä, etten saisi heinäkuussa kasaan satasen kuukausitavoitetta. 

Jotenkin sitä aikaa sitten löytyikin juoksulle kuun lopulla ja viimeisen 7 päivän kilometrit nousivat neljäänkymppiin. Tällä loppukirillä sain kasaan 101 kilometriä heinäkuun juoksuja. Juoksin yhden 12 km ja yhden 10 km lenkin, muuten kuukauden lenkit olivat lyhyitä. 

Hellekelit ovat aina olleet mieleeni, ja nautin myös juoksusta lämpimässä. Vaikka nyt oli muutamana päivänä todella uuvuttavaa keliä, lyhyt lenkki ja sen jälkeen pulahdus uimaan on ihana yhdistelmä myös kuumana päivänä. Ihanaa, kun sain lämpöä ja aurinkoa lomalla!

Kesäkuun kirmailut

Kesäkuun juoksut noudattivat aika lailla samaa linjaa kuin muutenkin tänä vuonna. Juoksin suht vähän, jotain vaivoja oli ja muita kiireitä niin, ettei juoksu ollut elämässä pääosassa. Vuoden toistaiseksi ainoa kisa tuli kyllä juostua. 

Kuun alkupuolella olin kokeilemassa Backyard Ultrassa ja se onkin ainoa viikko, kun viikkokilometrejä tuli yli 40. Tuntui, että kisasta toivuin melko nopsaan. Kuitenkin pari viikkoa kisan jälkeen juostu 19 kilometrin polkulenkki saikin alaselkäni jumiin ja se on kiusannut sitten siitä asti. Ihan kauheasti en ole ilman vaivoja päässyt viime vuosina juoksemaan, huoh. 

Kilometrejä kertyi kesäkuussa 101. Satasen tavoite siis täytti, mutta kuten niin usein viime aikoina, ei yhtään ylimääräistä. En ole tänä vuonna päässyt oikein normaaliin juoksukuntoon, vaan koko ajan on jotain, jonka vuoksi juoksen välillä vähemmän. Kunto ei tällaisilla määrillä kasva, mutta kaiketi se pysyy suht ennallaan.