Toukokuun kisailut

Toukokuu tarjosi mulle ennenkokemattoman kisakauden, sillä juoksin joka viikko pistesuunnistuksen ja sen lisäksi kuun aikana kaksi polkujuoksukisaa.

Kilometrit nousivat ihan varkain hyviin lukemiin, 137 km tuli yhteensä juostua. Juoksin vain yhden pitkän lenkin, mutta se olikin sitten koko alkuvuoden pisin lenkki, 22 km. Hassua, että kuun ainoa yli kympin lenkki olikin sitten noin reippaasti yli. :D

Toukokuu alkoi todella kalseassa säässä ja olin aivan kohmeessa kuun alun Paimio Traililla. Siitä huolimatta kisa meni ihan kivasti ja oli ilo huomata, että olin selvästi paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten.

Heti Paimion jälkeen seuraavana päivänä pistesuunnistus meni myös mallikkaasti. Muuten kuun suunnistukset ovat olleet vähän vaihtelevia. Joka kerta on ollut hauskaa, mutta Hirvensalossa kämmäsin reittisuunnittelun ja olin sen kisan jälkeen tosi tyytymätön pistepottiini. Mitä pidemmälle Turku Street-O:n kevätsarja on edennyt, sitä kriittisempi olen ollut omaa suoritustani kohtaan.

Kuun loppupuolelle osui toinen kahden peräkkäisen kisapäivän rupeama. Ensin perjantaina pistesuunnistus Peltolassa ja sen jälkeen taas Turku Trail Cupin polkujuoksukisa. Tankkasin kunnolla ennen viikonloppua ja tuona perjantaina pistesuunnistaessa oli ekaa kertaa sellainen olo, että juoksu tuntui kevyeltä vielä kisan lopussakin. Joka kerta aiemmin oli meno alkanut tuntua tukkoisalta tunnin loppupuolella, mutta nyt saatoin ilokseni todeta, että oli hyvin voimia juosta koko kisa läpi.

Voimia jäi hyvin vielä seuraavan päivän polkujuoksukisaan. Länsikeskus Traililla oli sadesäästä huolimatta mainio juoksukeli ja hyvässä seurassa juoksin ennätysaikaan reitin.

Lähdin toukokuuhun sillä ajatuksella, etten erityisesti treenaa kisoihin, vaan käytän niitä korvaamaan vauhtitreenejä. Yritin kuitenkin pitää juoksuohjelman muuten kevyenä ja pitää huolta palautumisesta. Suunnitelma onnistui mielestäni hyvin. Kuun alussa nopeampi juoksu oli vielä tukkoista eikä oikein lähtenyt, mutta loppukuusta meni jo paljon helpommin. Ennätysjuoksu Länsikeskuksessa kertoi, että oikeaan suuntaan mentiin.

Länkkärin jälkeen olin kuitenkin todella väsynyt ja koko kuun viimeinen viikko onkin mennyt hyvin kevyesti. Tänään tuli silti kivasti kilometrejä toukokuun viimeisen pistesuunnistuksen myötä. Kesäkuussa on tarkoitus saattaa kisakausi pakettiin ja sen jälkeen alkavat sitten treenit kohti Nuuksio Classicia!

Länsikeskus Trail 2019: märkää, mutta mukavaa

Länsikeskus Trailin taika murtui tänä vuonna, eikä kisaa juostukaan auringonpaisteessa ja helteessä. Sää oli oikeastaan juoksukisaan aivan optimaalinen. Lämpöä oli pikkaisen yli 10 astetta, ei tuullut ja vettäkin alkoi sataa kunnolla vasta viimeisillä metreillä. Edellisen yön ja aamun sade oli raikastanut ilmaa, mutta polut eivät olleet ehtineet vettyä vielä yhtään.

Juoksin Länsikeskuksessa elämäni ensimmäisen polkujuoksukisan kolme vuotta sitten, joten Turku Trail Cupin länkkäri tarjosi taas hyvän mahdollisuuden tsekata omien polkujuoksutaitojen ja kunnon kehitystä. Lähdin matkaan tutulle 7 kilometrin juoksulle, josta muistissa oli jo aiemmilta vuosilta mäet ja tekniset polut.

Ensimmäinen kilometri oli leveää kuntorataa ja se on kyllä siitä kiva, että isolla osallistujajoukollakaan ei tule ruuhkaa polulle siirryttäessä. Alkumatka menikin rennosti hiukan yli kuuden minuutin kilometritahtia ja polulle käännyttäessä olivat jalat jo sopivasti lämmenneet. Olisi tehnyt mieli juosta kovempaakin, mutta porukan hännillä ei viitsinyt ohittaa, sillä polku oli juurakkoinen ja kapea ja tiesin, että alkumatkasta on turha keulia. Toinen kilometri menikin aika hitaasti, kahdeksaan minuuttiin, ja vähitellen piti alkaa napsia selkiä.

 

Juoksin yhdessä viime vuoden polkujuoksuista tutun Marjutin kanssa, ja kun hitaamman porukan ohi oltiin päästy, edessä oli kohta uusi porukka, jossa pysyttiin taas tovi, ennen kuin ohitettiin nekin. Pahimmat ylämäet mentiin kävellen ja liukkailla kallioilla joutui myös hiukan varomaan. Polut olivat kuitenkin tosi hyvässä kunnossa ja enimmäkseen keli oli pitävä. Kahdesta kuuteen kilometriä reitti kulki ylös alas Kuninkojan kukkuloita. Pieniä pätkiä mentiin kuntorataa, ja niillä pystyi hyvin ohittamaan, sillä juurakkoinen ja paikoin kivikkoinenkin polku vaati lähes koko matkan täyden huomion, eikä siinä juuri muita juoksijoita ehtinyt vilkuillakaan. Eikä kelloakaan, mutta jälkikäteen Garmin kertoi, että hiukan päälle seitsemän minuutin kilometrejä mentiin, eli ihan hyvää vauhtia mäkiseen maastoon.

Neljän kilometrin täyttyessä muisteltiin, millainen loppumatkan reitti oikein olikaan. Sanoin, että kohta juostaan pätkä niityn laitaa ja sitten aletaan taas kivuta mäkeä. Paitsi että niityn tilalla olikin tänä vuonna peltoa eli mullassa juostiin. Alusta oli pehmeä ja raskas, mutta juoksupätkä pellolla onneksi lyhyt. Se oli kuitenkin tarpeeksi siihen, että kengän pohjaan kasaantui kunnon multapaakku! Polkujuoksukengissä on pohjakuviointi, jonka ei pitäisi mennä tukkoon mudasta tai karikkeesta, mutta näköjään multa oli liikaa! Kenkien paino lisääntyi ihan huomattavasti ja kantapään alla oli ikävä möykky, jota ei meinannut millään saada pois! Seuraavien satojen metrien aikana yritin putsata kenkiä potkimalla niitä puihin ja kiviin, ja pysähdyin jopa kaivamaan mömmöä pois kepillä, mutta ei se juuri auttanut. Maaliin asti vietiin sitten multaa mukanamme!

Viimeisten kilometrien mäissä hapotti jo aika lailla. Olin ollut edellisenä päivänä pistesuunnistamassa, ja vaikka selvisin siitä hyvinkin tuorein jaloin, alkoi loppumatka Länsikeskuksessa painaa. Lisäksi multaiset kengät eivät pitäneet enää niin hyvin kuin alkumatkasta, ja kallioilla sai mennä kieli keskellä suuta. Mutta hyvin selvittiin, ja pian edessä olikin kisan viimeinen jyrkkä alamäki, joka oli onneksi varustettu asianmukaisella kyltillä Vittumainen alamäki. :D

Viimeisen kilometrin kuntoradan alkaessa todettiin Marjutin kanssa, että jess, selvittiin, ja enää oli edessä laskettelu maaliin. Takana ei näkynyt ketään ja edessä selät olivat niin kaukana, ettei niitä ollut mahdollista saada kiinni. Piti siis viritellä loppukiri keskenämme! Ja tulikin mainio loppuveto. Vauhti kiristyi koko viimeisen kilometrin ja viimeisiin satoihin metreihin vaan lisättiin höökiä. Yhtään kovempaa en olisi enää pystynyt juoksemaan. Mielestäni Marjut pääsi jalan mitan verran ohi maaliviivalla, mutta saatiin kuitenkin sama loppuaika; 49,23!

Maalissa olo oli todella tyytyväinen 50 minuutin alitukseen  ja uuteen "länkkäri-enkkaan". Olo oli myös fyyfisesti aivan kauhea ja teki mieli oksentaa. Se meni onneksi kuitenkin nopeasti ohi. Juoksu meni todella hyvin! Missään vaiheessa kisan aikana ei tuntunut kovin pahalta, vaikka ylämäissä ja viimeisellä kilometrillä sykkeet olivat kyllä tapissa. Sain hienosti itsestäni irti, mutta silti juoksu tuntui helpolta.

Sateen kastelemassa metsässä tuoksuivat kielot ja ilma oli happirikas. Polku oli hyvässä kunnossa ja vain paikoin kallioilla oli hiukan liukasta. Juoksu eteni koko matkan ajan hyvin ja tuntui, että olen kehittynyt parissa vuodessa kivasti polkujuoksijana. Tykkään tuosta Länsikeskuksen reitistä. Mäet ovat toki hapottavia, mutta matka on sen verran lyhyt, että hyvin jaksaa. Tekninen polku vaatii täyden keskittymisen ja sitä elää vain siinä hetkessä juoksun aikana, se on hienoa! Oli myös tosi kiva nähdä taas Marjutia ja Jenniä, jonka kanssa olin Paimio Trailillakin. Samoin mukana oli muita aiemmilta vuosilta tuttuja naamoja, teitä on aina mukava moikata! :)

P.S. On ollut kiinnostavaa seurava somessa kuvia ja tunnelmia Karhunkierrokselta. Olen silti tyytyväinen, että nyt mulla oli vain tämmöinen lyhyt kisa kotimaisemissa. Mutta ehkä ensi vuonna... :D

Paimio Trail 2019: koivet kohmeessa hiekkakuopilla

Lämpöennätyksistä siirryttiin takatalveen juuri sopivasti kevään ensimmäisen polkujuoksukisan alla. Sääennusteissa näkyi jopa räntäsadetta, eikä todellisuus ollut juuri parempi. Jäätävä pohjoistuuli, pari astetta lämmintä ja vihmova sade. Juoksufiilis ei ollut paras mahdollinen, ja jos ihana juoksukaveri Jenni ei olisi tarjonnut mulle kyytiä ja juoksuseuraa, olisin ehkä jättänyt kisan väliin jonkin tekosyyn varjolla.

Sopiva määrä hulluutta on hyve, ja yllättävän paljon rohkeita hulluja uskaltautui Turku Trail Cupin kauden avaukseen Paimio Trailin lähtöpaikalle jäätävässä kelissä. Etukäteen mua ei huolettanut sään kalseus vaan lähinnä se, että olisiko reitti sateen vuoksi liukas.

Matkoina oli lyhyempi 8 kilometrin lenkura sekä pidempi matka, jossa reitti kierrettiin kahdesti. Itse olin menossa taas kasille, kuten viime vuonnakin. Säästä huolimatta porukkaa oli lähdössä juoksuun reippaasti yli sata ja ensimmäiset sadat metrit olivatkin niin ruuhkaisia, että porukan hännillä mentiin ihan kävelyvauhtia. Porukassa juostessa on aina vaikea nähdä maastoa ja lähinnä reittiä tulee katsottua jonossa edellä juoksevan jalkojen alta. Edellä menevä mies juoksi hyvin lyhyellä askeleella, ja se tuntui sotkevan mun omaa juoksua hiukan, kun katsoin vaistomaisesti, mihin edellä juoksija astui, ja omat jalat osuivat ihan eri kohtiin.

Ainakin ensimmäiset puoli kilometriä, ehkä ihan sinne kilometrin täyttymiseen astikin, jalat tuntuivat aivan kylmästä tönköiltä. Mulla oli toista kertaa jalassa uudet polkujuoksukengät, enkä ihan uskaltanut luottaa niiden pitoon. Sateen kasteleman maaston liukkaus arvelutti, tunnottomat jalat arveluttivat, kengät mietityttivät. Joten meno oli todella varovaista. Kilometrin jälkeen juoksu alkoi hissukseen sujua ja vähän ennen kahden kilometrin täyttymistä olin jo muutaman juoksijan ohittanut ja saavutin isomman 15 juoksijan porukan, jonka hännille jäin. Ajattelin, etten ala turhaan ohitella isoa porukkaa ennen puolimatkaa. Alkumatka oli onneksi enimmäkseen mukavaa pehmeää polkua ja kalliota, jolla tossu tuntui pitävän hyvin.

Juoksu ei tuntunut mitenkään vaikealta, mutta reidet olivat aivan kohmeessa vielä parin kilometrinkin jälkeenkin, joten meno oli jotenkin omituisen tunnotonta. Vähän ennen kolmen kilometrin täyttymistä saavuttiin Hiekkahelmen hiekkakuoppa-alueelle, jossa mentiin ylös-alas pieniä mäkiä paikoin upottavassa hiekassa. Pari pätkää juostiin metsätiellä, ja niissä tuli poimittua pari edellä juossutta niin, että siirryin porukan keskivaiheille.

Suunnilleen puolimatkasta kuuteen kilometriin juoksin kimpassa viime vuodelta tutun Eeron kanssa, ja juoksu kulki paremmin juttukaverin kanssa. Mutta jouduin myös toteamaan, että kohmeiset reiteni alkoivat jo olla hapoilla, eikä missään vaiheessa jaloille tullut kunnolla lämmin. Hiekkahelmen uimarantoja kiertäessä tuuli paikoin todella paljon ja vastatuuleen puskeminen kävi työstä. Juoksuasento putosi istuvaksi ja tuntui, ettei hengitys oikein toiminut. Vauhti oli kuitenkin noussut kuuden kilometrin minuuttivauhdin pintaan, ja polku oli niin hyvin juostava, että mielellään olisi mennyt kovempaakin. Kuuden kilometrin paikkeilla päästiin metsään tuulensuojaan ja juoksukaveri jäi taakse.

Muistin viime vuodesta, että viimeisellä kilometrillä oli ylämäkeä, mutta en ihan muistanut, miten paljon. Koko viimeinen kilometri oli ylämäkivoittoinen ja myös tasaiset ja lyhyet alamäet olivat haastavia. Väsyneillä jaloilla oli kimuranttia asetella tossuja kivenkoloihin ja piti keskittyä, että pysyi pystyssä. Muutama selkä tuli vielä viimeisillä kilometrilläkin ohitettua, mutta oikein mitään loppukiriä ei lähtenyt.

Maalissa kello näytti aikaa 55 min 23 sek. Hiukan alimittainen reitti oli, sillä ei tullut 8 km täyteen. Aikaparannus viime vuodesta oli aika huikea, 7 minuuttia. Viime vuonna olin kuitenkin juossut alkuvuonna huomattavasti vähemmän ja olin suoraan sanottuna aika huonossa kunnossa. Nyt jäi ehkä harmittamaan, etten juossut kisan keskivaiheilla kovempaa, kunto olisi kyllä antanut myöden. Toisaalta jalat eivät missään vaiheessa oikein toimineet toivotulla tavalla. Kylmä kangisti. Olin silti tosi iloinen, että tuli lähdettyä, sillä sellaisen mukavan extreme-kokemuksenhan tästä sai.

Vaikka Nuuksio Classiciin on vielä aikaa, niin jo nyt yritän saada jokaisesta polkukisasta ja pidemmältä lenkiltä jotain mukaan polkumaratonin harjoitteluun. Nyt sain hyvän opin siitä, miten kylmä ja sateinen sää kohmettaa. Olin hölmö, kun laitoin ohuet trikoot vain siksi, etten vaivautunut kaivamaan esiin talvitrikoita, koska olin ne lämpimien kelien kunniaksi pakannut jo pois. Uudet Hoka One One Torrentit pelittivät tosi hyvin, vaikka olivat vasta toistamiseen jalassa. Olen tosi tyytyväinen kenkäostokseeni!

Paimio Trailin polut olivat mainiossa kunnossa ja juoksufiilis oli hyvä huolimatta jäätävästä kelistä ja kohmeisista jaloista. Oltiin Jennin kanssa molemmat iloisia, että tuli lähdettyä. Oli kiva päästä pitkästä aikaa kisaamaan poluilla ja oli mukava huomata, miten paljon paremmassa kunnossa olen kuin vuosi sitten. Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti Nuuksiota!

Entäs tämän vuoden tavoitteet?

Postasin viime vuoden koosteen vasta paria päivää ennen maaliskuun loppua. Koostettahan seuraisi loogisesti katsaus tämän vuoden tavoitteisiin, eikö niin?

Olen kokenut tavoitteet aiemmin motivoivina ja ne ovat kannustaneet lähtemään lenkille silloin, kun ei ole oikein huvittanut. Kuitenkin, kuten viime vuotta reflektoidessani totesin, olen muuttunut tavoitteellisesta juoksijasta enemmän elämysten etsijäksi. Juoksuharjoitteluni on aina ollut melko rentoa, ja olen tiedostanutkin sen, että tavoitteellisemmalla treenillä olisin varmasti kehittynyt nopeammaksi juoksijaksi. En kuitenkaan selvästikään pidä kehittymistä niin tärkeänä asiana, että jaksaisin panostaa siihen.

Ehkä tavoitteiden sijaan puhunkin mieluummin suunnitelmista. Tykkään suunnitella juttuja, mutta suunnitelmissa on se hyvä puoli, että niitä voi myös aina muuttaa lennossa. Tämän vuoden juoksusuunnitelmat tähtäävät siihen, että pääsisin taas kokemaan upeita juoksuelämyksiä. Elämykset eivät ole syntyneet aikatavoitteista, mutta on selvää, että mitä helpommin juoksu kulkee, sitä helpompi on myös saavuttaa elämyksiä. Niinpä koko vuosi on tarkoitus juosta sopivasti ja toki treenaan myös tavoitteellisemmin silloin, kun siihen on tarve.

Suunnitelmissa on taas liuta juoksukisoja, mutta näissä kilpailen aina vain itseäni vastaan ja suurella todennäköisyydellä aika moneen kisaan menen vaan fiilistelemään ja höntsäilemään.

Kokeilin talvella pistesuunnistusta muutaman kerran, ja huhtikuun lopussa starttaa Turku Street-O:ssa kevätsarja, joka houkuttelee tällä hetkellä aika lailla. Pistesuunnistus on hyvinkin intervallityyppistä menoa, ja mietin, että olisiko noista suunnistuskisoista korvaamaan nopeustreenejä kevään osalta.

Turun seudun polkujuoksusarja Turku Trail Cup järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Viime vuonna starttasin kisakauden TTC:llä jo huhtikuussa, nyt sarjan ensimmäinen kisa on toukokuun alussa ja nimeni löytyy taas osallistujalistalta. Tuttuja kivoja tapahtumia ja tuttua huippuporukkaa, joten näihin tulee osallistuttua mahdollisuuksien mukaan.

Perinteinen kisa on myös Paavo Nurmi Marathon, jonne olen taas ilmoittautunut puolikkaalle. Vuorossa olisi jo seitsemäs puolimaratonini Paavolla. Kummasti kisakalenteri alkaakin täyttyä, kun näitä aiempina vuosina hyväksi havaittuja kisoja kertyy. 

Luvassa on myös jotain ihan uutta ja jännittävää. Viime syksynä mielessäni alkoi itää ajatus vähän pidemmästä polkujuoksusta. Ajankohdan ja sijainnin perusteella tapahtuma oli helppo valita, mutta vitkuttelin ilmoittautumisen kanssa, koska hirvitti. Pisin juoksemani polkukisa on ollut kymppi. Pisin polkulenkkini on ollut noin 18 kilometrin mittainen. Olen juossut vain kerran maratonin ja sen hyvin tasaisella reitillä. Pystynkö todella juoksemaan poluilla kymmeniä kilometrejä? Se punnitaan syyskuussa, kun lähden kokeilemaan maratonia poluilla Nuuksio Classic Trail Marathonilla. Jännää!

Näyttää siis siltä, että kisakalenterissa kyllä riittää tapahtumia, ja koska meno on näin polkupainotteista, uskoisin pääseväni kokemaan nimenomaan elämyksellisiä juoksuja, joissa loppuaikaa enemmän merkitsee itse matka ja fiilistely. Harjoitella toki pitää kelloa vastaankin, koska polkumaraton ei ole mikään pikkujuttu ja mielelläni olisin sellaisessa kunnossa, että voimat riittävät hyvin juoksuun. Mutta mitään aikatavoitteita en tapahtumiin aseta. Jos jokin tavoite pitää ääneen sanoa, niin päästä lähdöstä maaliin ehjänä ja hyvällä fiiliksellä!

Tapahtumien lisäksi juoksu kuuluu tietysti arkeen ympäri vuoden. Viime vuonna juoksuhaaste toi mukavaa lisätsemppiä normaaliin lenkkeilyyn, mutta nyt en oikeastaan koe tarvitsevani erityisempiä lisätsemppareita. Alkuvuoden speliaalijuttu oli juoksuloma Kanarialla, mutta muuten kilometrit ovat kertyneet hyvän rutiinin ansiosta. 

Minulla on suunnitelmissa juosta joka kuussa vähintään 100 kilometriä. Tasaisen vauhdin taulukolla vuodessa kertyisi siis 1200 kilometriä. Niin kauan kuin tavoitteellinen juoksu on ollut osa elämääni, olen asettanut vuoden kilometritavoitteeksi tasan tonnin. Ilokseni voin todeta, että olen hissukseen kehittynyt juoksijana niin, että 1200 kilometriä vuodessa on realistinen päämäärä. Mutta en ota siitäkään sen kummempia paineita. Arkena juoksen peruslenkkejä ja kenties viikonloppuisin vähän pidempää lenkkiä tai retkijuoksua poluilla, sillä nuo kilometrit varmaan kertyvät lähes itsekseen. :)

Ai niin, mietin myös, että pitäisikö ottaa tavoitteeksi yrittää saada itsestään vuoden aikana edes yksi onnistunut lenkkiselfie. Aika haastavaa, kuten näistä viime vuoden kuvista voinee päätellä. :P

Parmaharju Trail 2018: polkujuoksukauden päätös

Ensin mainittakoon, että Parmaharju Trail 2017 nevö foget, sen verran moni viime vuonna mukana ollut muisteli viimesyksyistä hurjaa keliä ennen tämän vuoden kisaa. Eilen juostuun Turku Trail Cupin tämän vuoden päätöskisaan osui kuitenkin aivan loistava keli, sillä lämmintä oli lähes 15 astetta ja polutkin hyvässä kunnossa. Mudalta ei tälläkään kertaa ihan vältytty, ja hapottavat 192 Parmaharjun hyppyrimäen porrasta toivat omaa maustettaan kisaan.

Lähdin matkaan taas kympille, kuten viimekin vuonna. Vaihtoehtona olisi ollut myös tuplalenkki, johon lähti tällä kertaa vain kourallinen naisia, meitä kympin menijöitä oli selvästi enemmän. Viime vuoden reittiprofiili mielessä lähdettiin heti paukusta kipuamaan sopivan mutaista rinnettä, jonka yläosassa oli pakko laittaa kävelyksi.

Lämpimässä ja tuulettomassa säässä totesin jo kilometrin jälkeen, että olisi tarjennut vaikka hihattomalla ja shortseissa. Onneksi olin laittanut lyhythihaisen, mutta lämmin siinäkin tuli, sillä jo alkumatkasta mentiin porukassa hyvää, alle 7 minuutin kilometrivauhtia. Mietin siinä, että onko alkuvauhti liian kova, mutta polku tuntui yllättävän helpolta juosta, ainakin viime vuotiseen verrattuna! Liukkaita paikkoja oli jonkun verran, ja muutamassa alamäessä sekä pitkospuilla menin hissukseen, mutta enimmäkseen kalliot ja juurakkoiset polut olivat mainiossa kunnossa.

Vähän ennen nelosen täyttymistä laskeskelin, että voisi olla hyvä kiristää vauhtia jo siinä vaiheessa. 7,5 kilometrin kohdalta alkaisi ensin pitkä nousu ja sen jälkeen paikoin vaativa lasku ennen viimeistä kilometriä ja portaiden kipuamista. Juoksu tuntui kulkevan, joten lisäsin vauhtia ja samalla juoksukaverit jäivät. Edessä juoksevat alkoivat nekin tulla yksi toisensa jälkeen selkä edellä vastaan.

Juomapisteen jälkeen vuorossa oli osuus, jossa viime vuonna oli polveen asti ulottuvia laajoja vesilampareita. Nyt niiden tilalla oli kumpuilevaa kivikkoa, juurakoita ja mutaa, mutta yhtään pahasti märkää kohtaa ei reitillä ollut. Juoksufiilis oli jotain aivan toista kuin viime vuoden vesikelissä ja tuntui, että vaikeammatkin kohdat menivät nyt todella varmalla askeleella ja hyvällä vauhdilla. Metsätietä sisältäneellä seitsemännellä kilometrillä kellotin alle kuuden minuutin kilometriajan ja ohitin taas useamman polkujuoksijan. Sen jälkeen vastaan tulikin selvästi haastavampi pätkä risukkoista ja mutaista hakkuualuetta.

Osasin odottaa 7,5 kilometrin kohdalta alkavaa pitkää hivuttavaa nousua, ja siinä pitikin useaan otteeseen vaihtaa kävelyksi. Siitä huolimatta huomasin saavuttavani nyt edessäni nousua menevää Running Diaries -blogistia Sallaa. Kasin täyttymisen jälkeen vuorossa olikin sitten laskuvoittoinen osuus, jossa muistelin viimevuodesta vähän kauhulla yhtä jyrkempää alamäkeä, vain todetakseni, että alamäki meni huomattavasti sujuvammin ja nopeammin kuin olisin ennakkoon uskonut. En juurikaan jäänyt edellä menevästä Sallasta ja sainkin hänet taas käytännössä kiinni ennen yhdeksän kilometrin täyttymistä.

Sitten jäljellä olivatkin enää ne hyppyrimäen portaat ja mäen päältä puolen kilometrin laskettelu maaliin. Ensimmäinen porrasväli meni ehkä turhankin lujaa adrenaliinihöyryssä, ja toisella porrasvälillä jouduin hiukan himmailemaan. Salla jäi ensimmäisen tasanteen jälkeen taakse, mutta olin ihan varma, että hän tulee kuitenkin ihan kannoilla ja mäen päällä tai viimeistään alamäessä ohi. Jatkoin porrasnousua jalat hapoilla, mutta omaa parastani koittaen, ja hilaten itseäni myös kaiteesta kiskoen ylöspäin. Portaiden päällä piti vielä kivuta pieni pätkä rinnettä ja epäuskoisena vilkuilin parikin kertaa taakseni; ei siinä ihan lähietäisyydellä ketään tullutkaan!

Loppupätkä maaliin ei ollut helppo, sillä jalat olivat aika lailla loppu ja tossut sutivat liukkailla sammaleilla. Mutta fiilis oli mahtava, sillä kello näytti vähemmän kuin vielä kertaakaan polkukympillä, ja takana oli todella onnistunut juoksu. Maalissa olin noin ajassa 1:08, viime vuodesta parannusta tuli järjettömät 14 minuuttia ja alitin Maariassa juoksemani "polkukymppienkan" noin minuutilla.

Jo juoksun aikana oli aika mieletön fiilis, kun huomasin olevani juoksemassa varmaan vauhdikkainta polkujuoksuani koskaan. Maalissa olo nousi vielä pari pykälää, kun myös juoksukaverit pääsivät hienoihin loppuaikoihin ja kaikilla muillakin oli mitä mainioin fiilis. Olen päässyt nyt syksyllä hyvään juoksukuntoon, ja oli todella hauskaa saada kauden päätteeksi näin hyvä kisa ja hyvän fiiliksen tapahtuma.

Olipa hieno polkujuoksukausi! Keväällä Paimiossa ja Länsikeskuksessa, kesällä Mennään metsään -yhteislenkeillä ja nyt syksyllä Turku Trail Cupin syyskauden kisoissa tuli juostua monta elämyksellistä lenkkiä poluilla. Moni naama tuli kauden mittaan tutuksi ja erityisen hienoa oli päästä tutustumaan Marjutiin ja Jenniin, jotka kiersivät kaikki TTC:n kisat tänä vuonna. Itse osallistuin viiteen Turku Trail Cupin kisaan ja jokainen oli omanlaisensa elämys ja hieno kokemus. Tässä vielä TTC-kauden aiemmat kisarapsat:
Paimio Trail
Länsikeskus Trail
Maaria Trail
Hirvensalo Trail

Osallistuminen Parmaharju Trailille saatu yhteistyön kautta.

Hirvensalo Trail: Sykkeet tapissa laskettelurinnettä ylös alas

Tämän vuoden aikana juostuja mäkitreenejä: yksi (1). Ks. ystävällisesti postauksen 5 syytä skipata mäkivedot kohta 4. Paitsi ettei kisa suinkaan mennyt penkin alle, vaikka mäet kyllä hapottivatkin aika kivasti!

Aamulla vesilammikot olivat jäässä, mutta kisastartin koittaessa kello 11 keli oli lämmennyt jo päälle kymmenen asteen ja aurinko paistoi kauniisti. Päätin lähteä juoksuun ohuessa pitkähihaisessa ja vedin kaulaan buffin sekä käteen hanskat, ne saisi tarvittaessa pois. Hirvensalossa oli tarjolla 6 km, 10 km ja 20 km matkat, ja olin mukana kympillä, kuten myös aiemmista Turku Trail Cupin kisoista tutut Marjut, Jenni ja Eero. Tiedossa oli siis Maaria Trailin tapaan hyvä juoksuporukka tsemppaamaan omaa menoa.

Hirvensalo Traililla tehtiin TTC:n osallistujaennätys, sillä rinteitä kipuamaan lähti noin 170 polkujuoksijaa. Heti paukusta kiivettiin ekaa kertaa laskettelurinteen huipulle ruohikkorinnettä mutkittelevaa mäkiautorataa pitkin. Suurin osa ylämäestä meni kävellen, sillä ei ollut mitään järkeä juosta jalkoja hapoille heti ekassa nousussa. Ehkä vähän hassusti eka kilometri taisi olla kisan hankalin, sillä nousun päällä tuuli aivan jäätävästi ja kun kropassa ei ollut vielä lämpöä lainkaan, niin olin aivan jäässä. Silmät vettä valuen ja kohmeisin jaloin oli todella haastavaa lähteä samantien jyrkkää rinnettä alaspäin. Mutaisessa ruohikossa kiemurteli vielä ilmeisesti rinnehissin kaapeleita, niin menin ihan extra-varovasti ja jäin heti jälkeen juoksukamuista.

Soratieosuuden jälkeen reitti jatkui kallioisena ja mäkisenä, ja kesti todella pitkään lämmetä, kun jyrkissä ylä- ja alamäissä piti jatkuvasti himmailla ja näköalakallioilla kävi kylmä viima. Vihdoin kahden kilometrin täytyttyä alkoi olla sen verran lämpöisämpi, että sain riisua buffin ja hanskat. Kroppa oli alkumatkasta myös aika jännittynyt, ja sykkeet jo kolmannella kilometrillä lähellä maksimia, mutta ihmekös tuo, kun mentiin jatkuvasti vain mäkiä ylös alas. Kallioilla oli myös paikoin hiukan liukkaita paikkoja, mutta onneksi niistä selvittiin, ja porukassa juoksu helpotti menoa.

Puolimatkassa kiivettiin toistamiseen laskettelurinteen huipulle ja päällä odotti juomapiste. Nappasin nopsaan kuvan, ennen kuin lähdettiin taas alaspäin. Luvassa olisi vielä yksi kipuaminen rinteen päälle aivan kympin lenkin viimeisellä kilometrillä, ja tässä vaiheessa keskusteltiinkin juoksukamujen kanssa, että nyt taitaa olla hyvä hetki kiristää vauhtia, koska viimeinen nousuhan menisi vaikka kontaten, sinne ei tarvitsisi enää säästellä paukkuja. :D

Kuudesta yhdeksään kilometriin menikin sitten kivasti vauhdin puolesta nousujohteisesti, mutta maaston puolesta hiukan tasaisemmin. Polku oli hyvin juostava ja vain muutaman kerran kenkä hiukan luisti juuren päällä tai mudassa. Vaikka sykkeet olivat aika lailla tapissa, jalka nousi hyvin ja selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin. Hapotti kyllä, ja porukkakin hajosi jo ennen viimeistä nousua, mutta hyvä fiilis oli juostessa, kun tuntui, että kulkeehan tämä taas.

Viimeinen laskettelurinteen nousu meni taas kävellen ja jyrkkenevän yläosan osalta ankkamaisesti vaappuen. Viimeiset sadat metrit tultiin alas samaa mäkiautorataa jota lähdettiinkin. Rinteen päällä oli vaikea saada jalat tottelemaan ja pohkeissa ja penikoissa tuntui. Jonkunlaisen loppukirin sain sentään mäen puolivälistä alas asti, ja oli kyllä elämäni omituisin loppukiri! Kaltevaa ja jyrkkää, tiukkaa käännöstä yksi toisensa perään, oli aika hauskaakin yrittää löytää optimaalinen askelrytmi ja juoksulinjat mutkiin.

Maalikaaren alta juoksin noin ajassa 1:13, ja täytyy sanoa, että aika yllätti positiivisesti! Huomattavasti itselleni sopivammalla reitillä Maaria Traililla kymppi meni "vain" neljä minuuttia nopeammin. Hirvensalossa tuli kuitenkin kävelyä huomattavasti enemmän ja reitti oli selvästi rankempi. Onneksi oli suht kuiva keli, sillä märällä alamäet olisivat olleet mulle todella vaikeita, kun eivät ne nytkään olleet helppoja. Porukassa juoksusta oli taas valtavasti hyötyä, enkä varmasti olisi kyennyt noin hyvään aikaan ilman juoksukavereita!

Hirvensalon reittiprofiili oli kyllä aika hurja, ja kympin lenkillä tuli nousua rapiat 300 metriä. Se kyllä tuntui! Jännästi eka vitonen oli selvästi rankempi kuin jälkimmäinen, joka kyllä sopi mulle, kun yleensäkin aloitan varovasti ja pyrin kiristämään lopussa. Alkupuolisko oli myös hyvin kallioinen ja mäet olivat jyrkkäpiirteisempiä kuin loppupuolella, joka oli metsäisempi. Laskettelurinteen kipuamiset rytmittivät hauskasti juoksua. Maisemia ei kauheasti pystynyt katselemaan, mutta näköalapaikkojen lisäksi reitillä oli muutamia perin viehättäviä polkuosuuksia, joilla pakkasen nipistämät puunlehdet ja pilkulliset sienet toivat väriä syysmetsään. Oli kiva juoksu!

Mahtava Maaria Trail 2018

Maaria Traililla ilmeisesti sataa aina. Jo kaksi vuotta sitten mukana olleet kertoivat, että silloin satoi koko ajan, ja viime vuoden kisassa vettä tuli parhaimmillaan kuin saavista. Tälläkin kertaa satoi, mutta se ei menoa haitannut, sillä polkupohjat olivat kuivassa kunnossa ja meininki mitä parhain!

Olin mukana kympillä kuten viime vuonnakin. Matkavaihtoehtoina olisi ollut myös 6 km ja 20 km, jossa kympin lenkki kierrettiin kahdesti. Viime vuonna polut olivat sateisen loppukesän jälkeen jo valmiiksi ihan vettyneet ja se toi silloin kosolti epävarmuutta juoksuun. Nyt oli paljon varmempi fiilis lähteä parantamaan aikaa vuoden takaisesta varovaisesta juoksusta. Paavon puolikkaan jälkeen en ollut käynyt kuin muutamalla lyhyellä lenkillä, mutta arvelin, että parin viikon takainen puolimaraton takaisi sen, että juoksukunto olisi kuosissa kympille.

Neiti 74. Kuva: Antti Suonpää, Turku Trail Cup.

Mukaan lähti tällä kertaa noin 80 juoksijaa ja asetuin letkan häntäpäähän. Ekoilla kilometreillä kroppa oli vielä aika jännittynyt, mutta kun sitä huomasi, etteivät polut olleet sateesta huolimatta kovinkaan liukkaassa kunnosta, juoksu alkoi vähitellen kulkea. Meitä muodostui saman tien pieni porukka tuttuja ja tuntemattomia naamoja, ja letkassa oli hyvä juosta, kun keulilla vedettiin tasaista ja sopivaa vauhtia.

Maarian reitin pahin ylämäki oli siinä 3 kilometrin hujakoilla ja sen jälkeen nelosen kohdalla porukka hiukan harveni, kun lyhyemmän lenkin juoksijat kaartoivat jo oman reittinsä viimeisille kilometreille. Kympin reitti jatkui kallioisena kohti Maarian pohjoisosaa, josta lenkki jatkui Maarian altaan koilliskulman hienoihin maisemiin.

Puolimatkaan asti mentiin päälle 7 minuutin kilometrejä ja olin ajatellut, että jos voimia on, kiristän sitten viimeiselle kahdelle kilometrille. Siirryin porukan keulille, ja aikomuksena oli pitää sama vauhti kuin siihenkin asti, mutta kun edessä näkyi selkiä, alkoi vauhti lähes huomaamatta hiukan kasvaa. Kun peesissä oltiin sitä mieltä, että vauhti on ihan hyvä, niin annoin sitten mennä seuraavat kilometrit 6:45 pintaan ja selistä ohi. Hiukan kyllä mietin, että jaksaako samaa kyytiä viimeiset neljä kilometriä ja tuleekohan vielä liukkaita paikkoja tai mäkiä, joissa vauhti hiipuu.

Juomapisteellä seiskan jälkeen otin mehua ja hyppysellisen rusinoita ja sitten jatkoimme kolmikoksi kutistuneen porukkamme kanssa juoksua vielä vähitellen vauhtia kiristäen. Kahdeksas ja yhdeksäs kilometri menivät jo 6:30 pintaan ja vähän allekin, mutta tuntui, että voimia on vielä hyvin jäljellä. Viimeisillä kilometreillä päästiin nauttimaan Maarian altaan hienoista näkymistä ja nyt ruohikkoiset polut olivat sen verran pitävät, että maisemia jopa uskalsi hiukan katsella!

Viimeisellä kilometrillä kolmikkommekin hajosi, kun jokainen juoksi omaa parastaan kohti maalia. Siinä vaiheessa tuntui, että jalat ovat jo ihan hapoilla ja itse kiristin vauhtia ihan sisulla. Sykkeet taisivat olla aika lailla tapissa ja jo aiemmilla kilometreillä hengitys oli muuttunut puuskuttavaksi. Siitä huolimatta jalka nousi vielä loppukiriin, kun saatiin painella alamäkeen kohti maalia. Maalissa olin ajassa 1:09, eli viime vuodesta tuli käsittämätön yhdeksän minuutin aikaparannus.

Eniten ajan parantumiseen vaikutti tietysti se, että keli oli nyt niin paljon kuivempi ja polut paljon pitävämpiä. Mutta olen myös saanut vuoden aikana kosolti rohkeutta polkujuoksijana. Tämä taisi olla ensimmäinen polkukisa, kun uskalsin juosta kunnolla kovaa. Viimeisillä kilometreillä oli hienoa, kun uskalsi vaan antaa mennä ja nautin täysillä juoksusta! Ensimmäistä kertaa juoksin myös koko kisan porukassa, ja siitä oli sekä hyötyä että hupia. Reitti oli myös niin hyvin merkitty, että porukan keulillakin oli helppo edetä. Rauhallisempi alku ja tasaista vauhtia peesaaminen kisan alussa mahdollisti sen, että viimeisillä neljällä kilometrillä oli varaa kiristää vauhtia. Sain myös tosi hyvin itsestäni irti juoksuvoimaa, enkä vain höntsäillyt niin kuin useimmiten. :)

Turku Trail Cupin reiteistä Maaria Trail nousi nyt suosikiksi. Viime vuonna märkä ja mutainen keli vei huomion, mutta tänä vuonna reitistä pääsi nauttimaan kunnolla ja tuntui, että profiili sopi mulle hyvin. Ei pahasti mäkiä eikä liian vaikeaa polkua, mutta kuitenkin kunnon polkua monenlaisella alustalla ja plussana vielä hienoja maisemia. Tapahtuman päätteeksi oli myös ihana päästä saunomaan ja syömään. Ja taas kerran täytyy kehua polkujuoksukansaa, huipputyyppejä oli tälläkin kertaa juoksuseurana. Kisan jälkeen tuli myös luvattua, että Hirvensalo Traililla nähdään!

Osallistuminen Maaria Trailille saatu yhteistyön kautta.

Länsikeskus Trail: kuumia kallioita ja melkoisesti mäkiä

Jo toisena vuonna peräkkäin Länkkäriin sattui todella aurinkoinen ja lämmin keli. Mäkiä kivutessa ja paahteisilla kallioilla kirmatessa ei todellakaan tullut vilu. Tässä tuoreeltaan kisaraportti eilisestä juoksusta!

Länsikeskus Traililla oli valittavissa joko 7,2 tai 12,5 kilometrin matka. Kuten viime vuonnakin, olin mukana lyhyemmällä matkalla. Ensimmäinen ja viimeinen kilometri juostiin kuntoreittiä, eli polkuosuutta oli suunnilleen vitosen verran. Siinäkin oli ihan tarpeeksi, sillä mäkiä mentiin ylös alas koko rahan edestä!

Olin ajatellut juosta ensimmäisen kilometrin 6:30 pintaan, mutta pikkaisen tuli keulittua ja kilometrin väliaika oli 6:15. Polkuosuuden alkaessa olisi tehnyt mieli vielä lisätä vauhtia, mutta katsoin viisaamaksi tyytyä edellä menijöiden vauhtiin. Ensimmäisen ylämäenkin kävelin ihan suosiolla, ja vasta sen jälkeen napsin edestä pari selkää.

Oli todella hauskaa juosta polkukisaa samoissa maastoissa kuin vuosi sitten. Reitin tuntemisesta oli selkeästi hyötyä ja vertasin juoksua monessa kohtaa vuoden takaiseen. Oli kiva huomata, että polkujuoksukokemuksen kartuttua alkupuolen juurakkoiset polut menivät jo paljon sulavammin ja muutenkin rohkeutta juoksuun on tullut lisää.

Ihan noin montaa ylämäkeä en muistanut reitillä olevan. Sää oli lähes helteinen, joten tuntui fiksulta kävellä kaikki jyrkät ja/tai pitkät ylämäet. Silti muutamat kunnon mäet laittoivat puuskuttamaan, eikä meno ollut missään vaiheessa kovin kevyttä. Noin puolimatkassa mäen päällä vilkaisin sykkeitä: 187! Taivas varjele, mitä lukemia, en ole koskaan vielä tainnut tässä uudessa kellossa nähdä noin korkeaa sykettä. Syke keikkuikin lähes koko matkan 170 yläpuolella, eli suunnilleen maksimeilla mentiin. Varmaan lämmin sää osaltaan nosti sykettä

Kuva: Mikko Räsänen

Kisaan lähti mukaan 138 juoksijaa, joten selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin kisan edetessä. Pyrin jälleen kerran siihen, että maltillisella alulla voimat riittäisivät kiristämään vauhtia lopussa.Viiden kilometrin kohdalla tuntui kyllä jo aika raskaalta ja oli myös pieniä vatsaongelmia. Mulla on ennenkin ollut lämpimällä kelillä sitä ongelmaa, että juomat ei imeydy vaan jäävät ikävästi hölskymään vatsaan. Niin kävi nytkin, mutta onneksi en ollut hirveästi juonut ennen kisaa, niin haittakaan ei ollut kovin suuri.

Vaikka vähän raskaalta tuntuikin, tuli 6 kilometrin täyttyminen yllätyksenä ja hämmästelin, että joko tää polkuosuus loppuu. Olin ajatellut vetää viimeisen kilometrin kuntorataa kunnolla vauhtia nostaen, mutta reidet olivat tuossa vaiheessa jo hapoilla eikä vauhti noussut ihan niin paljoa kuin olin ajatellut. Onneksi puoli kilometriä ennen maalia sain vielä yhden selän kiinni ja juoksimme porukassa kiihdyttäen viimeiset sadat metrit. Maalissa oli helppo hymyillä, sillä viime vuotisesta aika parani kolmisen minuuttia ja juoksin hitusen alle 52 minuutin.

Paimion jälkeen olin vähän että meh, olenpa surkeassa kunnossa. Nytkin huomasin selvästi, että keskivartalon pito alkoi karata puolimatkan jälkeen, eikä voimia viimeisen kilometrin lentoon oikein ollut. Olin kuitenkin tyytyväisempi tähän juoksuun kuin kauden avaukseen, sillä sain itsestäni paremmin irti ja kunto on selvästi noususuunnassa. Viime vuodesta olen selvästi kehittynyt alamäkijuoksijana. Mielikuvissa alamäet olivat paljon todellisuutta jyrkempiä ja tällä kertaa pystyin muutamaa pahaa paikkaa lukuunottamatta juoksemaan ihan hyvin myös mäkiä alas.

Reitti oli monipuolinen ja järjestelyt tuttuun tapaa toimivat. Ensimmäistä kertaa mulla oli polkukisassa jokin muukin tavoite kuin pysyä pystyssä, ja oli hienoa, kun pystyin alittamaan viime vuoden ajan. Oli huippukivaa myös tavata aiemmista kisoista tai somesta tuttuja naamoja!

Osallistuminen Länsikeskus Trailille saatu yhteistyön kautta.

Paimio Trail: Hiekkarannalle huhtikuussa

Turku Trail Cupin avauskisa Paimiossa ei pettänyt odotuksia, sillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja reitti oli juuri niin monipuolinen kuin luvattiin. Hiekkakuoppa-alue oli ehdottomasti näkemisen ja juoksemisen arvoinen! TTC tekikin Paimio Traililla uuden osallistujaennätyksen, kun polkujuoksuun lähti mukaan noin 140 juoksijaa. Tässä oma kisaraporttini!

Hyppäsin Paimion bussiin suoraan työpäivän jälkeen. Mukavana yllärinä samaan bussiin osui Turku Trail runnersista kanssakisaaja, jonka seurassa matkat sujuivat joutuisasti ja oli helppo suunnistaa kisakansliaan porukalla. Paimio Trail järjestettiin Paimion rastin suunnistustapahtuman yhteydessä, ja louhoksessa toimineessa kisakansliassa kävikin melkoinen vilske, kun paikalla pyöri satoja polkujuoksusta ja suunnistuksesta innostuneita. Olimme onneksi paikalla hyvissä ajoin ja saimme numerolappumme jonottamatta, mutta itse kisan starttia piti siirtää 5 minuutilla eteenpäin, jotta viimeiset ehtivät numeroiden jaosta lähtöön.

Polkukisan lähtiessä liikkeelle kuuden maissa ilma tuntui vielä tosi lämpimältä, joten lyhythihaisen paidan valinta tuntui hyvältä ratkaisulta. Reittiä oli viime hetkellä hiukan viilattu niin, että pahimmat märät ja jäiset kohdat kierrettäisiin.Valittavana oli joko 8 kilometrin lenkki tai pidempi 16 kilometrin kisa, jossa reitti kierrettiin kahdesti. Koska omat juoksut ovat tänä keväänä jääneet vähiin, en edes harkinnut pidempää matkaa vaan lähdin kasillekin hiukan epävarmoin fiiliksin.

Koska lössiä riitti, oli lähtö melko ruuhkainen. Jättäydyin suosiolla porukan häntäpäähän. Silmiin paistava aurinko ja edellä hölkkäävät peittivät maaston sen verran tehokkaasti, että oma fiilis tuntui aika epävarmalta ja kroppa jännittyneeltä. Hivuttauduin aivan juoksijajoukon hännille ja hidastelin vielä sen verran, että pystyin näkemään alustaa paremmin. Vähitellen kropan jännitys hälveni ja pystyin saamaan juoksuun jonkinlaista rytmiä.

Ajattelin ottaa kisan alun todella rauhallisesti, sillä lähdin juoksuun todella kylmiltään. Tänä vuonna en ole juossut yhtään kunnon polkulenkkiä enkä kertaakaan kovaa, joten odotusarvo omasta kunnosta oli aika alhaalla. Suunnittelin jopa, etten ohita ketään ennen kahden kilometrin täyttymistä. Suunnitelmasta piti kuitenkin poiketa, kun vähän ennen kahden kilometrin täyttymistä alkoi helpompi polkuosuus ja kauas edelle päästetyt juoksijat tulivatkin selkä edellä vastaan.

Kilometrit kahdesta kuuteen sujuivatkin oikein mukavasti vaihtelevassa maastossa. Kangasmetsän jälkeen vuorossa oli hiekkakuoppien alue lampineen. Reitin polut kiertelivät Paimion Hiekkahelmeä ylös alas laskevan auringon säteissä. Toisin kuin metsän keskellä, juoksijoita näkyi pitkälle eteenpäin. Pysähdyin jopa ottamaan kuvan. Isoimmalla lammella näkyi olevan hienoja hiekkarantaisia uimapaikkoja ja polku kulki aivan rantaa pitkin. Harmi vain, että lammet olivat jäässä. Polulla oli jäätä vain yhdessä kohtaa, ja siinäkin liukkaus oli muuttunut jäämurskaksi kymmenien tossujen alla.

Koska olin aloittanut hissukseen, alkoi matkan edetessä tulla selkiä vastaan. Mutta puolimatkan jälkeen jouduin toteamaan myös, että kropassa ei oikein ollut energiaa. Menomatkalla bussissa syöty välipala ei selvästikään ihan riittänyt, kun lounaasta oli jo seitsemän tuntia aikaa. Olin ajatellut nostaa hiukan vauhtia kisan viimeisille kilometreille, mutta siinä vaiheessa alkoikin olla puhti pois. Muutenkin kyllä kisakuntoni oli suoraan sanottuna aika kehno. Huonokuntoiselle kahdeksan kilometriäkin poluilla on pitkä matka. Myös keskivartalon pito oli hakusessa ja juoksuasento kaikkea muuta kuin optimaalinen.

Viimeisellä kilometrillä tulivat vielä kisan pahimmat ylämäet ja liukkaimmat sammalkalliot. Edessä olisi ollut selkiä, mutta jalka ei vaan noussut. "Olisin ohittanut ainakin kymmenen juoksijaa, jos vain olisin jaksanut juosta kovempaa." Hahaa, sarjassamme kootut selitykset! Olin ajatellut juoksevani reitin tuntiin, mutta aikaa meni minuutin yli sen.

Reitti oli tosi kiva ja maasto oli huisin monipuolista. Kuivaa kangasmetsää, hiukan soistuneempaa aluetta, kallioita, metsätietä, pikku pätkä kivikkoa ja helmenä hiekkakuopat. Huolimatta lumien vasta äskettäisestä sulamisesta reitti ei missään vaiheessa ollut kovin pahasti vettynyt. Toki kengät kastuivat ja mutaakin tuli läiskyteltyä, mutta liukkaan märät kohdat olivat harvassa. Oma juoksu sujui ihan ok, en ollut viimeinen enkä pannuttanut, mutta oma kehno kunto jäi hiukan kismittämään. Pitäis vissiin vähän treenatakin ennen seuraavaa polkukisaa Länsikeskus Trailia!

Osallistuminen Paimio Trailille saatu yhteistyön kautta.

Polkujuoksu vie yllättäviin paikkoihin

...kuten vaikkapa Paimioon! :D

Olen asunut Turussa kohta 20 vuotta, mutta täytyy myöntää, että Turun ympäristökunnat ja jotkut alueet kotikaupungistanikin ovat jääneet aika vieraiksi. Paimiosta tiesin entuudestaan sen verran, että se kuuluu Vaski-kirjastoihin ja että siellä on keuhkotautiparantola, jossa isäni on ollut hoidettavana joskus ennen syntymääni. Kun Turku Trail Cup ilmoittikin tämän vuoden uusista osakilpailuista, että ensimmäinen juostaisiin Paimiossa, en ollut mitenkään erityisen innostunut.

Lupailin jo aikaa sitten kirjoittavani trailrunning.fi-sivustolle pienen ennakkojutun tämän vuoden Turku Trail Cupista. Juttu on nyt luettavissa täällä. Ennen jutun kirjoittamista jo vähän suunnittelin, että ehkä kuitenkin skippaisin Paimion ja osallistuisin Cupin kisoihin vasta toukokuussa, kun juostaan Länsikeskus Trail. Paimion kohdalla oli liikaa kysymysmerkkejä. Missä se on? Ehtiikö sinne järkevästi työpäivän jälkeen torstaina? Miten sinne pääsee ilman autoa? Ja miten sieltä pääsee kisan jälkeen pois?

Kuitenkin, kun viestittelin kisajärjestäjien kanssa, alkoi Paimio yllättäen kiinnostaa. Ai paikalla on Hoka One One testauttamassa polkujuoksukenkiä, niitä olisi kyllä kiva päästä kokeilemaan... Hmm, hiekkakuoppa-alueiden pikkupolut kuulostavat aika mielenkiintoisilta. Ja niin olin myyty. Vielä kun selvittelin, että bussilla pääsee kohtuu lähelle kisapaikkaa ja busseja kulkee usein, heitin ilmoittautumisen sisään!

En ollut suunnitellut korkkaavaani lappujuoksukautta vielä huhtikuussa, joten lähden kisaan kirjaimellisesti kylmiltään. Olen juossut viime kuukausina todella vähän ja poluilla vielä vähemmän. Onneksi sentään lumesta päästiin ja sääennusteet lupaavat ensi viikon polkukisaan mainiota säätä, joten enköhän lämpene viimeistään Paimion poluilla!

Jos joku muukin innostuu lähtemään Paimio Trailille, niin tämän viikon loppuun asti ehtii vielä ilmoittautua edullisemmalla hinnalla.

Parmaharju Trail: Hulluutta on monenlaista

Myös mutaa on monenlaista. Maaria Trailin jälkeen kuvittelin jo tutustuneeni perinpohjin liejuisiin maalajeihin, mutta Parmaharjulla tuli vastaan niin monenmoista mömmöä, että selvästikään mulla ei ennen tätä polkujuoksukisaa ollut mitään kunnon käsitystä liukkaasta juoksualustasta. 10 kilometrin reitti sisälsi todella monipuolista juoksualustaa ja reippaasti mäkiä. Polkujuoksutapahtumassa oli tarjolla kympin lisäksi myös 20 kilometrin kisa, jossa kympin lenkki kierrettiin kahdesti.

Turku Trail Cupin viimeinen osakilpailu oli keliltään todella märkä. Runsaiden sateiden ansiosta reitti oli vielä tavanomaistakin liukkaampi ja ennen lähtöä järjestävät varoittelivat kilpailijoita pahimmista paikoista. Muun muassa suopätkällä reittiä oli muutettu siten, että mentiin suossa pitkospuiden sijaan. Tämä siksi, että pitkospuut kuulemma kelluivat vedessä ja reitti olisi ollut vaarallinen. Ennen kisaa mua hirvittikin aika lailla. Eikä vähiten siksi, että viimeisellä kilometrillä noustavat hyppyrimäen portaat näyttivät alhaalta päin todella jyrkiltä ja pelottavilta. Mietin, että mitä jos korkeanpaikankammossani saan paniikkikohtauksen portaissa enkä uskalla liikkua sen enempää ylös kuin alaskaan... 

Heti ensimmäinen mäki otti luulot pois, kun jouduin miettimään, että onhan mulla kengännauhat tarpeeksi tiukalla, ettei tossu jää jälkeen saviliejuun. Sai olla aika taituri, jos selvisi reitin ekasta kilometristä kuivin sukin, sillä vesilammikoita oli aivan kaikkialla. Vain parin kilometrin jälkeen tultiin suolle, josta oli jo etukäteen varoitettu. Meinasin pysähtyä ottamaan kuvaa, kun upposin pohjetta myöten suohon, mutta vesi oli niin kylmää, että oli parempi jatkaa matkaa.

Reitti oli todella mutainen, mutta onneksi välillä pääsi juoksemaan vain vähän vettyneillä mäntymetsän poluilla. Juurakoista ei ollut juurikaan haittaa ja kivikkoakaan ei pahemmin ollut, eli kuivemmat pätkät olivat miellyttäviä juosta. Myös kallioiset pätkät toivat helpotusta liukkaiden ja upottavien osuuksien jälkeen. Noin puolimatkassa sijainneen juomapisteen jälkeen seurasi muutamia syviä vesikuoppia, joissa jalat viimeistään kastuivat pohjetta myöten. Kuoppia oli käytännössä mahdoton kiertää, joten ei muuta kuin kahlaamaan vaan.

Kympin jälkimmäisellä puolikkaalla mentiin pieni pätkä hakkuuaukealla ja toinen metsäautotiellä. Näistä osuuksista en erityisemmin välittänyt, sillä risukossa kompastumisvaara oli melkoinen ja tie oli sellaista liejua, että oma vauhtini hidastui entisestään. Olin juossut kissa-hiirimäisesti muutamaan muun naisen kanssa lähes koko kisan, ja tuolla metsäautotiellä lähes kaikki painoivat minusta ohi. Sain kanssajuoksijoita yleensä ylämäissä ja helpoilla pätkillä kiinni, mutta liukkailla osuuksilla ja alamäissä sain vuorostani päästää taas mimmit edelle.

Joka kerta uuden kilometrin täyttyessä mietin jäljellä olevaa matkaa hyppyrimäen portaille. Mudassa taapertamisen jälkeen oikein odotin, että portaita saisi kävellä ja pitää kaiteesta kiinni. Viimeinen jyrkkä alamäki ennen portaille saapumista sai tuon vamma-polven taas kipuilemaan, ja jäin siinä selvästi jälkeen edellä menijöistä. Portaissa onnistuin sentään ohittamaan yhden selän. Ne portaat eivät nimittäin olleet lainkaan niin pahat kuin olin etukäteen pelännyt! Unohdin koko korkeanpaikankammon ja vain nousin tasaista tahtia. Huutelin kanssanousijoille joitain tsemppilauseita (Enää sata porrasta, eihän se ole mitään!), jotka toivottavasti eivät olleet kovin ärsyttäviä. Kyllähän nousu reisissä tuntui, mutta loppujen lopuksi portaat olivat yksi reitin simppeleimmistä kohdista.

Viimeinen kilometri hyppyrimäen päältä maaliin olikin laskuvoittoinen. Polvi kipuili sen verran, että olisin kyllä mieluummin juossut tasaista tai ylämäkeä, ja muutama liukas ja jyrkkä paikka oli saatu vielä reitin viimeisille sadoille metreille. Pääsin kuitenkin taas kaatumatta maaliin, enkä ollut edes kisan viimeinen, joten tavoitteet täyttyivät! Aika oli 1:22, eli melkoisen hidas juoksu, mutta olosuhteet huomioon ottaen olin oikein tyytyväinen.

Vettä vihmoi ja lämpötila oli kisan aikana siinä +7 asteen kieppeillä. Sadesäiden ansiosta oli hyvin tiedossa, että polut ovat todella liukkaat ja märät. Silti Parmaharju Traililla tehtiin Turku Trail Cupin osallistujaennätys! Polkujuoksu vaatii selvästi hiukan hulluutta. :)

Jos Maariassa vielä liukas ja liejuinen alusta hiukan pelotti, nyt olin jo paljon rohkeampi. Hitaalla vauhdilla, mutta kuitenkin juosten loiskuttelin menemään kaikkien vesilammikoiden ja upottavien liejujen läpi. Multaista mutaa, ruohikkoista mutaa, saviliejua, turpeista mutaa, vettynyttä ja muhjuuntunutta kariketta. Kallioiden ja kuivempien pätkien jälkeen vastaan tuli taas uudenlaista mutaa. Kenkäparat... Vaikka mutakylpyjä oli enemmän kuin ehkä aiemmilla juoksuillani yhteensä, oli fiilis silti tosi hyvä ja polkujuoksu maittoi. Etukäteen hiukan hirvitti, niin olipahan taas hieno kokemus!

Kisaseurana oli tällä kertaa Running Diaries -blogin Salla ja hänen miehensä. Starttipaikan kisaan sain yhteistyön kautta, sillä kirjoittelin trailrunning.fi -sivustolle kisaennakon ja nyt kisan jälkeen kisaraporttia.

Maaria Trail 2017 - mutavelliä & rankkasadetta

No niin, nyt sitä kisaraporttia! Maaria Trail järjestettiin tänä vuonna toista kertaa Maarian altaan maisemissa Turun pohjoisosissa. Tämä oli Turku Trail Cupin osakilpailuista neljäs, ja kolmas polkujuoksutapahtuma, johon itse osallistuin. Polkujuoksukisassa oli tarjolla 10 km ja 20 km matkat sekä lyhyempi 5,6 kilometrin lenkki. Itse lähdin matkaan kympille, joka olisi samalla pisin polkujuoksulenkkini!

Huonosti nukutun yön jälkeen lähdin melkoisella kiireellä kohti Maariaa. Hyvä kun tiesin, mihin bussiin mennä, en ollut yhtään katsonut esim. reittikarttaa ja tuntui aika epätodelliselta lähteä polkujuoksutapahtumaan näin huonosti valmistautuneena. Onneksi samassa bussissa tuli pari muutakin kisaajaa ja kisakansliana toiminut Maarian Mahdin urheilutalo löytyi helposti. Pukkarissa törmäsin instasta tuttuun Tiinaan, ja oli kivaa, kun oli seuraa lähtöpaikalle kävellessä. Tiina kertoi, että maasto on todella vaihtelevaa, ja että liukkauteen oli syytä varautua.

Lähtöalueella bongasin pari muutakin bloggaajaa, eli Sallan ja Hannan, oli kiva törmätä! Hiljakseen ripsinyt sade alkoi lähdön lähestyessä yltyä ja mua jännitti aika lailla, että mitenköhän pysyn pystyssä hankalassa kelissä. Tiesin olevani kovakuntoisemmassa seurassa, ja lähtöpamauksen kajahtaessa jättäydyin suosiolla mimmien taakse ja koko polkujuoksuporukan jälkijoukkoihin.

Ekalla kilometrillä liukkaus suoraan sanottuna pelotti. Mietin, että tuleeko tästä juoksusta yhtään mitään. Alusta oli sen verran vettynyt ja liukas, että normilenkillä olisin kävellyt. Vähitellen oma paikka juoksijoiden jonossa löytyi, ja juoksun rauhoittava vaikutus asettui kroppaan. Ekat kilometrit menin silti todella varovasti, sillä en uskaltanut luottaa siihen, että jalka pitäisi. Alustassa oli märkää juurakkoa, märkää kalliota, märkää heinikkoa, mutaa ja märkää pitkospuuta, huhhuh. Pahimmassa paikassa polun tilalla oli pelkkää pehmeää saviliejua, johon kenkä oli vaarassa upota kokonaan. Vauhti hidastui mateluksi ja päätin jopa ottaa mutavellistä kuvan, eipä se pysähdys tuossa vauhdissa paljoa enää hidastanut.

Parin-kolmen kilometrin taivalluksen jälkeen tuli pitkä pätkä kalliolle kiipeämistä. Edellä menijöiden esimerkistä vaihdoin kävelyksi. Mäen päällä toimitsijat kertoivat, että nyt kisan pahin ylämäki on takana. Siitä tuli hyvä fiilis, ja juoksu alkoi muutenkin sujua. Maasto oli kallioista, mutta huomasin, että pystyin luottamaan hyvin kenkään ja sain juoksurytmistä kunnolla kiinni. Sade yltyi pikkuhiljaa, kunnes noin viiden kilometrin kohdalla vettä tuli kuin saavista. Naureskelin itsekseni, sillä keli oli juuri sellainen, jota etukäteen olin kammonnutkin. Ja nautin joka metristä!

Kengissä oli vettä, kaikki vaatteet olivat aivan märät ja hiuksetkin ihan vettyneet. Kuuden-seitsemän kilsan kohdalla siirryttiin kalliolta taas mutaisemmalle ja juurakkoisemmalle pätkälle. Mun kallioilla löytynyt juoksurohkeus hiukan karisi, kun muutamassa mutkassa jalka lähti sivuluisuun mudassa tai juurakon päällä. Kerran meinasin kompastua ihan kunnolla maasta pistävään puuhun ja vauhti hidastui, kun en oikein uskaltanut juosta kunnolla. Kengissä lotiseva vesi ei auttanut asiaa...

Noin kahdeksan kilometrin kohdalla polku kaartoi metsästä Maarian altaan maisemiin, ja näkymät olisivat olleet varmaan todella hienot, jos katseen olisi uskaltanut irrottaa alustasta. Kuivalla kelillä oltaisiin menty pehmeällä ja hyvin juostavalla helpolla polulla, nyt sen tilalla oli heinikkoista mutarinnettä. Onneksi olin matkan aikana saanut jo vähän homman juonesta kiinni, ja erityisen liukkailla ja mutaisilla pätkilläkin pysyin pystyssä, kun vain lyhensin askelta ja luotin kenkään.

Jossain vaiheessa sade hiipui ja taisi lakata kokonaankin. Juomapisteellä noin 7,5 kilsan kohdalla olin ohittanut pari tyyppiä, ja vielä ennen yhdeksän kilometrin pistettä ohitin myös pari kisaajaa, joten nousujohteisesti eteni tämäkin juoksu. Yritin nostaa hiukan tahtia viimeiselle parille kilometrille, mutta huomasin myös, että kroppa alkoi jo väsyä ja keskittyminen meinasi herpaantua. Otin viimeisetkin hankalat paikat varman päälle ja pääsin kaatumatta maaliin ajassa 1:18!

Kisan jälkeen oli loistofiilis! Juoksu oli tosi jännittävä, sillä en ollut koskaan ennen juossut märillä poluilla, saati sitten, että olisin koikkelehtinut kallioilla rankkasateessa tai möyrinyt mutavellissä. Etukäteen jännitin sadekisaa, mutta lopulta siitä tulikin todella hieno kokemus! Oli mahtavaa, kun piti koko ajan keskittyä juoksuun, ja kun huomasi, että sitä pystyykin juoksemaan sellaisissa olosuhteissa, joihin ei ole aiemmin uskaltanut edes lähteä. Maisemien katseluun ei oikein ollut mahdollisuutta, mutta reitillä oli kyllä monta hienoa pätkää. Todella monipuolista maastoa ja kasvillisuutta. Jossain vaiheessa reitti kulki kapeana polkuna jonnekin korkeuksiin kurkottavan tiheän kuusikon keskellä, enpä ole moistakaan ennen kokenut. Huikea polkujuoksu!

Kivaa oli myös se, että kisan jälkeen pääsi saunomaan ja syömään soppaa. Lisäksi ihana Salla nappasi mut kyytiin kohti Turkua, ja kotimatka helpottui ihan huomattavasti, kun en joutunutkaan odottelemaan bussia. Muutenkin oli kiva tavata some-tuttuja ja jutskailla kisafiiliksiä muiden juoksijoiden kanssa. Järjestelyt toimivat ja reitti oli kiva, melkeinpä voisi sanoa samantien, että ensi vuonna uudestaan!