Ensimmäinen kunnon juoksuviikko tänä vuonna

Vihdoin voin kertoa positiivisia juoksukuulumisia jo monta kuukautta kestäneen selkävaivan jälkeen. Tästä viikosta tuli odotukset ylittänyt juoksuviikko 40 viikkokilometrillä ja vuoden toistaiseksi pisimmällä lenkillä. :)

Koko kevään vaivannut alaselän/piriformiksen vaiva tuntui kääntyvän parempaan suuntaan, kun kävin toukokuun loppupuolella omt-fysioterapeutilla. Fyssari teki pientä si-nivelen manipulaatiota, ja siitä tuntui olevan apua. Kuntoutuminen otti pientä takapakkia, kun tupeksin itseni nurin toukokuun viimeisellä lenkillä. Senkin jälkeen pystyin kuitenkin juoksemaan kivuttomammin kuin aikoihin ja juoksinkin kesäkuun ensimmäisen kympin heti kuun alkuun.

Tällä viikolla kokeilin sitten koko vuoden pisintä lenkkiä. Juoksin alkuviikosta 14 kilometrin pitkiksen. Kun viikkoon osui vielä sopivasti 5 lenkkipäivää, kertyi kilometrejä yhteensä piirun verran yli 40. Ehkä hiukan liikaa tässä kohtaa, sillä berberi on selvästi kipeämpi kuin viikko sitten, joten ei tässä nyt ihan kauheasti uskalla juhlia...

Viime viikko oli selvästi kevyempi juoksuviikko, kun perheessä oli yo-juhlat ja juoksulle vähemmän aikaa. Ensi viikolla puolestaan juhannusriennot varmaan typistävät hiukan juoksuja, joten tämän kovemman juoksuviikon molemmille puolille asettuu kevyempi viikko. 

Juoksin tuon 14 kilometrin lenkin kaksi kuukautta ennen Nuts Pyhän puolimaratonia. Vielä ei olisi puolikas mennyt. Tiedän, etten pääse juoksemaan Pyhällä täydessä iskussa, mutta toivon, että kuntouminen etenisi siihen malliin, että voin realistisesti odottaa pääseväni kisassa maaliin. Ja mieluusti vielä niin, etten olisi ihan rampa...

Pystyin jo toukokuun loppupuolella tuomaan juoksuohjelmaan enemmän mäki- ja nopeusharjoittelua. Vaiva tuntui aiemmin keväällä ärtyvän joka kerta, kun tein jotain pakaroiden tai takareiden lihaksia vaativaa treeniä. Nyt ollaan kuitenkin päästy siihen pisteeseen, että myös noita lihaksia voi pikkuisen kiusata ilman, että sen jälkeen jumi pahenee. 

Tämän kovan harjoitusviikon jälkeen alaselkä ja oikea pakara ovat taas selvästi hiukan enemmän jumissa. Oli odotettavissakin, että vaiva ei maagisesti häviä yhdessä yössä. Toivon kuitenkin, ettei tästä viikosta tulisi mitään isompaa takapakkia kuntoutumiseen. Nyt pitää kuitenkin edetä ehkä hiukan varovaisemmin ja hakea sopivaa treenimäärää mieluummin hiukan liian kevyellä kuin liian raskaalla juoksuohjelmalla.

Toukokuun juoksut ja juoksutauot

Kevään mittaan olen useasti blogissakin esittänyt toiveen, että minua vaivannut piriformis-vaiva olisi paranemaan päin. Juoksumäärät ovat jääneet selvästi normivuotta vähäisemmiksi ja pitkät lenkit puuttumaan. Toukokuussa tilanteeseen ei tullut ainakaan huomattavaa parannusta. :(

Vaivan vuoksi pidin toukokuussa n. viikon juoksutauonkin, josta ei myöskään ollut apua. Tässä kuussa olen kuitenkin saanut paremmin selvitettyä, mikä vaivaa provosoi sekä tarkennusta siihen, mistä vaiva on lähtöisin. Osaltaan apua on ollut tehokkaasta kipulääkkeestä ja osaltaan OMT-fysioterapeutilla käynnistä. Fyssari totesi SI-nivelen virheasennon, jota sitten manipulaatiolla yritettiin korjata. Iskiashermo on kuitenkin nimenomaan pakarassa pinteessä, kun tuon virheasennon vuoksi lantio kippaa toiselta puolelta eteen. Kaikki tämä tieto auttaa vaivan kuntouksessa. Joten ehkä - iso ehkä - tilanne on hiukkasen paranemaan päin.

Tämän vuoden kuukausitavoitteissa minimi on ollut satasen verran kuukausikilometrejä. Tavoitteesta en ole halunnut luopua, koska lyhyet lenkit pitävät edes jonkinlaista juoksukuntoa yllä ja myös fyssarit ovat kannustaneet kevyeen aerobiseen liikuntaan. Tuon juoksutauon myötä ja muutenkin varovaisesti liikkuen toukokuussa juoksukilometrejä kertyi sitten 101, niin tavoite täyttyi, mutta ainakaan liioilla juoksuilla en provosoinut vaivaa.

Juoksin toukokuussa kaksi kympin lenkkiä poluilla. Sen pidempiä lenkkejä en tehnyt. Mutta olipas kuulkaa ihanaa päästä juoksemaan edes vähän pidempään polkuja! Tosin juurikin kuun viimeisellä lenkillä onnistuin kaatumaan, ja siinä yhteydessä selkä meni jonkinlaiseen suojakramppiin. Tuota ei olisi tähän vammakevääseen enää kaivattu. Toivon todella, ettei tuosta tulisi enää mitään lisämausteita tähän persauksen /alaselän ongelmasoppaan. 

Kelithän ovat olleet kertakaikkisen kohdallaan. Lämpö on toki vaikuttanut hiukan juoksujen ajoitukseen, mutta muuten olen tykännyt juosta kuumallakin. Merivesi oli pitkään toukokuussakin aika viileää, ja on ollut aivan ihanaa pulahtaa uimaan juoksulenkin jälkeen. Toivottavasti tällaisista keleistä saadaan nauttia koko kesä!

Kesän tavoitteena NUTS Pyhän tunturipuolikas

Minua tuntevat tietävät, että suhtaudun juoksutavoitteiden ääneenlausumiseen hivenen taikauskoisesti. Tiedän, että taikausko on höpönpöppöä, mutta aika monella urheilijalla on esimerkiksi kisavalmistautumisessa hassuja tapoja, jotka ovat luonteeltaan taikauskoisia. Jotkut esimerkiksi pitävät jotain vaatetta hyvän onnen tuojana, tai neuroottisesti tekevät valmistelut aina samassa järjestyksessä. Minulla taikausko liittyy siihen, että pelkään asioiden ääneen sanomisen jotenkin jinxaavan ne. Niinpä olen usein kertonut vaikka juoksukisatavoitteistani vasta kuukausia sen jälkeen, kun olen tehnyt tavoitteen itselleni.

Nyt päätin toimia toisin. Minua koko kevään vaivannut piriformiksen jumi ei ole helpottanut, ja ehkä jotenkin toivon tavoitteiden julki tuomisen vievän mennessään. :D Nimeni on jo noin kuukauden päivät löytynyt Nuts Pyhän ilmoittautuneiden joukosta, joten kerrotaan asiasta nyt sitten blogissakin. Juoksen Pyhällä puolimaratonin elokuussa.

Lähtökohdat eivät tässä kohtaa alkukesää ole kauhean ruusuiset. Pisin juoksemani lenkki tänä vuonna on 12 kilometriä. Mäkiä en ole tuon vaivan ilmaantumisen jälkeen juossut kuin kahdesti, ja molemmilla kerroilla mäkitreeni on provosoinut kipua. Nuts Pyhä järjestetään 10.8.2024, joten kohta tapahtumaan on enää kaksi kuukautta aikaa. Siinä ajassa pitäisi saada vaiva kuntoutumaan ja jalat sellaiseen iskuun, että voin kuvitella pääseväni maaliin raskaalla reitillä.

Pyhä-Luoston kansallispuisto on minulle uusi tuttavuus. En myöskään kauheasti ottanut selvää itse juoksutapahtumasta ennen ilmoittautumista. Ajattelin hiukan naivisti, että puolimaraton nyt menee... Nyt kun olen katsonut viime vuosien kisojen loppuaikoja, niin alkoi hiukan hirvittää. Viime vuonna kymmenen viimeisen juoksijan ajat ovat asettuneet viiden ja kuuden tunnin välille. Se on aika pitkä aika. Nykykunnossa arvelen olevani tuloslistan häntäpäässä, joten tuollaiseen urakkaan pitäisi valmistautua.

Viime vuonna juoksin kaksi pitkää polkukisaa. Kainuu Traililla 38 kilometrin kisa meni hienosti ja alle kuuden tunnin. Tuntuu hurjalta, että puolimaratoniin voisi mennä saman verran aikaa. Tosin enpä olisi ennen viime vuoden Nuuksio Classicia uskonut, että siellä könyäisin maratonia peräti kahdeksan tunnin ajan. 

En ole tehnyt itselleni vielä mitään juoksuohjelmaa kohti kisaa. Joudun menemään vaivan ehdoilla.

Tänä viikonloppuna olen seurannut innolla somessa juoksutarinoita Nuts Karhunkierrokselta. Vaikka monilla on ollut raskas reissu, kisatarinat saavat minussa aikaan innostuksen pöhinää. Toivottavasti pääsen itsekin kisaamaan poluille vielä tänä kesänä!

Hiljainen huhtikuu

Huh, meinasin unohtaa koko kuukausikoosteen! Olen niin vähän kirjoittanut blogiin, että oli jäädä ihan epähuomiossa väliin tämä. Onneksi vielä ei ole kiire vappurientoihin, niin ehdin muutaman rivin naputella. 

Maaliskuun koosteessa toivoin kevään etenevän vihdoin ja pääseväni eroon sitkeästä juoksua haitanneesta alaselän/pakaran jumista. No eipä toteutuneet nämä toiveet! Huhtikuun keleissä ei juuri ollut hurraamista ja ties kuinka monta takatalvea kerkesi tuiskuta ennen kuin nyt loppukuusta vihdoin kevät alkoi kunnolla edetä. Jumista en myöskään ole päässyt eroon, mutta olen juossut siitä huolimatta. Lenkit ovat vain olleet suht lyhkäisiä.

Juoksin huhtikuussa 110 kilometriä. Minimitavoitteena ollut 100 kilometriä ylittyi selvemmin kuin aikaisemmin tänä vuonna, mutta lukemat ovat silti melko alhaiset. Viime vuonna huhtikuussa juoksin yli 160 kilometriä. Toivoin pääseväni juoksemaan tässä kuussa jo vähän pidempiä lenkkejä, mutta selkäjumin kanssa en halunnut kuitenkaan ottaa riskejä ja niinpä kuun pisimmät lenkit olivat kympin mittaisia. Vaikka juoksin monena viikkona viisikin lenkkiä, ei lyhyillä juoksuilla juuri kilometrejä kerätä. 

Tässä kevättalvella on tullut käytyä jonkun verran Ruissalossa juoksemassa. Polut ovat olleet enimmäkseen jäisiä, joten olen juossut lenkkini vielä toistaiseksi kävelyteillä. Reissuilla on tullut myös käytyä uimassa. Ensin avannossa ja sitten jäiden lähdettyä kylmäuimassa. Vielä on matkaa siihen, että tulisi rantakelit, mutta nyt huhtikuun viimeisellä kerralla kahlasin hiekkarannalta uimaan. :D Postauksen kuvat ovatkin noilta uintireissuilta. 

Tämän vuoden tavoitteista ja tämän hetken vaivoista

Alkuvuosi on ollut hiljaiseloa täällä blogissa. Reissupostauksia naputtelin kyllä, mutta juoksuharjoittelusta en ole kirjoittanut juuri ollenkaan kuukausikoosteita lukuunottamatta. 

Kerroinkin maaliskuun koosteessa, että olin saanut riesakseni selkävaivan. Ja edelleen tuo alaselkäjumi haittaa niin juoksuja kuin muutakin elämää. Oikeastaan jumi on enimmäkseen oikeassa pakarassa, piriformiksen tiennoilla, mutta on jotenkin soveliaampaa puhua selkä- kuin berberijumista. :D Ja myös alaselkä on jumissa, samoin kuin käytännössä oikea jalka.

Jumi ei ole estänyt juoksuja, eikä tunnu pahentuvan juoksusta, päinvastoin. Kuitenkin, kun juoksulihakset ovat jumissa, ei ihan kauheasti huvita treenata muuten kuin kuntoutus ja kunnon ylläpito mielessä. Niinpä lenkit ovat olleet varsin lyhyitä ja leppoisia. Ainoana tavoitteenani on ollut saada sata kilometriä juoksua kuussa kasaan.

Eniten selkäjumi tuntuu istuessa ja se ei tykkää pitkään istumisesta. Mitä olen tässä keväällä tehnyt? No istunut todella paljon koneen ääressä. Minun oli tarkoitus aloittaa gradua tänä keväänä, mutta eipä sekään ole kauheasti edennyt. Hiukan nurinkurisesti olen vältellyt muita kirjoitushommia, kuten vaikka blogia, sillä ajatuksella että keskittyisin opintoihin. 

Kun lähdin tähän juoksuvuoteen, mietin ensimmäiseksi tavoitteeksi juosta vähemmän kuin viime vuonna. Juoksin viime vuonna ennätyksellisen paljon, joten tuon tavoitteen täyttäminen ei liene vaikeaa. Ja kyllä, ennätysvuoden kooste puuttuu myös blogista. Sen yritän kuitenkin jossain vaiheessa vielä naputella, vaikka älyttömästi myöhässä. 

Koska olen nyt ollut jo pari kuukautta sen verran jumissa, etten ole voinut tehdä kehittävää treeniä, olenkin asettanut tämän vuoden tavoitteet myöhemmälle. Olen miettinyt kahta juoksukisaa elo-syyskuussa. Voi olla, että tänä vuonna en yritä maratonia, vaan juoksen kaksi puolimaratonia, mutta noista jälkimmäisen osalta maratonkin voisi olla mahdollinen. Se edellyttäisi kuitenkin varsin nopeaa vaivoista kuntoutumista ja sen myötä juoksumatkojen pidentämistä. Joten katsotaan nyt. Vielä en ole mihinkään ilmoittautunut, mutta kiinnostaisi kovasti kokea itselle kaksi aivan uutta kisaa.

Tässäpä näitä kuulumisia. Huomenna olen menossa jumin kanssa lääkäriin, ja postissa odottaisivat uudet juoksukengät. Toivottavasti näiden myötä kuntoutus etenisi ja voisin kirjoitella taas juoksukuulumisiakin vähän useammin!

Telakalta kohti muuttunutta tavoitetta

Olin viikon juoksutauolla tuon viime postauksessa kuvatun kantapääkivun jälkeen. Ihan ideaalisti en saanut jalkaa lepuutettua, kun viikkoon tuli mm. työmatka, jossa jouduin olemaan paljon jaloillani. Kantapää ja pohkeen alaosa ovat edelleen hiukan kipeät, enkä edelleenkään tiedä, mikä jalkaa vaivaa.

Eilen kokeilin varovaista hölkkää nelisen kilometriä ja totesin, että juoksu hiukan tuntuu, mutta selvästi jalka on jo parempi. Lenkin jälkeen vamma ei myöskään tuntunut pahenevan, joten uskaltaisiko tässä olla varovaisen toiveikas...

Kainuu Trailiin on nyt kaksi viikkoa aikaa. Jalkavamman vuoksi mulla jäi viimeinen pitkä lenkki kokonaan tekemättä. Jos kuntoudun kisaan mennessä, joudun lähtemään siihen niin, etten ole yli kuukauteen juossut pitkää lenkkiä. Nyt kun kisaan on enää kaksi viikkoa aikaa, ei treenillä voi enää oikein muuta kuin pilata kisan, joten en taida tehdä nyt muuta kuin yrittää parhaani mukaan kuntouttaa koipea.

Olin ilmoittautunut Kainuu Traililla 38 kilometrin matkalle. Toukokuun lopussa juostu kolmenkympin lenkki poluilla valoi uskoa siihen, että tuo matka kyllä menisi. Nyt jalkavaivan myötä pitää tavoitetta kuitenkin punnita uudestaan. Vaikka olisin kovasti halunnut juosta tuon 38 kilometriä ja uskon, että kevään hyvien treenien ansiosta siitä selviäisinkin, tuo tämä viimeisten viikkojen treenaamattomuus ja vamma liikaa epävarmuustekijöitä muassaan. Jos jalka ärtyisi matkalla, en mitenkään voisi klenkata sen kanssa yli kolmeakymmentä kilometriä. 

Katsoin tänään polkujuoksutapahtuman ohjeita ja hätkähdin, kun huomasin, että sarjanvaihto on mahdollista tehdä vain huomiseen mennessä. En voi siis enää puntaroida osallistumista ja matkaa ihan kisan alle, vaan päätös oli tehtävä saman tien. Päätin siis vaihtaa matkaa 21 kilometriin. 

Puolimaraton poluilla ei ole pikku juttu sekään, mutta verrattuna 38 kilometriin on matka selvästi helpompi. Tosin puolikasta juostaan yleensä selvästi vauhdikkaammin kuin pidempiä matkoja, ja itse en ole tehnyt yhtään nopeusharjoittelua koko vuonna. Jos pääsen kisaamaan ja jos pääsen maaliin, uskon nimeni löytyvän siis aivan matkan häntäpäästä. Oman kommervenkkinsä kisamatkaan tuo se, että miesystäväni on juoksemassa kisassa 55 kilometriä. Jos olisin itse juossut pidemmän matkan, en joutuisi odottelemaan häntä maalissa tuntikausia niin kuin nyt. Mutta nämä ovat pieniä murheita. Isoimpana tietysti mietityttää, pääsenkö yleensäkään lähtöviivalle ja maaliin. 

En ole koskaan juossut polkukisassa puolimaratonia, toivotaan, että pääsen kokemaan sen nyt!

Mystinen kantapääkipu (vol. 2)

Huoh. Itku lyhyestä ilosta tai jotain sinne päin. Harmillisesti kantapääni kipeytyi juuri pitkän lenkin alla ja mainiosti sujuneisiiin juoksuihin tulee nyt jonkinlainen tauko. Mulla on ollut samanlainen vaiva joskus vuosia aiemminkin, ja mahtoikohan tulla nyt ihan samasta syystä... 

Viimeksi vaiva ilmoitti itsestään, kun olin joutunut päivän seisoskelemaan kovapohjaisilla kengillä. Nyt kipu tuli festareiden jälkimainingissa! Älkää lapset juhliko, se on vaarallista. Sinänsä lohdullista, ettei kipu taida johtua juoksusta, mutta ehkä sitäkin enemmän sapettaa, että nyt en voi vaivan vuoksi juosta! Kantapää siis kipeytyi illan aikana, kun olin seisoskellut pitkään ja kipu tuntuu suoraan kantapään alla sekä ehkä inasen ulkosyrjällä.

Mulla olisi ollut tänään juoksuohjelmassa viimeinen pitkä lenkki ennen Kainuu Trailia. Se jäi nyt tekemättä. Lähdin juoksemaan, mutta palasin kotiin jo 7 kilometriä mittarissa. Siinäkin oli jo liikaa... Käytännössä jo lenkin alusta asti kinasin itseni kanssa, onko tässä juoksussa mitään järkeä. Oli selvää, ettei ollut, mutta koska olen toisinaan kovin typerä, en meinannut sitä uskoa. Mielessä pyöri liikaa se, että lenkin väliin jääminen tuhoaisi harjoitusohjelmani ja ensi viikon tiukka ohjelma, joka ei sallisi toista mahdollisuutta pitkälle lenkille. Näitä vatvoessa en kääntynyt heti kotiin vaan jatkoin sen verran pidemmälle, että joka askeleella sattui. Siinä kohtaa jo tyhmempikin tajuaa palata kotiin.

Tekstistä varmaan käy ilmi, että sapettaa. Mutta ei nyt voi muuta kuin toivoa, että vaiva hellittää hyvissä ajoin ennen Kainuu Trailia ja pääsen vielä jokusen harjoituslenkin juoksemaan ennenkin. 

Paluu juoksutauolta

Juoksutelakka = ajanjakso, jolloin juoksija ei vamman tai vaivan vuoksi pysty juoksemaan.

Juoksutelakka tulee varmaan lähes jokaiselle lajin harrastajalle vastaan ennemmin tai myöhemmin. Aina se tulee kuitenkin väärään aikaan ja eihän kukaan juoksija telakalle halua!

Lyhyimmillään juoksutauko saattaa kestää vaikka vain flunssan ajan, eikä silloin ehkä voi ihan telakasta puhua. Perusflunssankin jälkeen on kuitenkin hyvä pitää mielessä nämä seikat, kun tekee paluuta juoksutauolta flunssan jälkeen.

Entäs sitten, kun on joutunut juoksutelakalle, ja mieli halajaisi juoksupoluille. Juoksuvalmentaja Anni Liukka vinkkaa blogissaan, mitä juoksutelakalla voi tehdä.

Tässä postauksessa aion puhua siitä, mitä sitten, kun juoksutelakka päättyy, ja pääsee vihdoin lenkille. Olen ollut itse aiemmin tässä tilantessa sitkeän selkävaivan jälkeen. Ja tänä kesänä jouduin juoksutauolle kilpirauhasen sairauden vuoksi. Juoksutauolta palaamisen toivoisi aina sujuvan kuin leikiten, mutta usein loikka takaisin juoksupolulle onkin vähemmän lennokas.

Malttia harjoitteluun juoksutauon jälkeen

Juoksutelakka tarkoittaa taukoa juoksusta. Jos sinä aikana pystyy harrastamaan muuta liikuntaa, niin hienoa! Kestävyyskunto voi pysyä hyvänä tauon aikanakin ja se myös nousee nopeasti. Mutta jos tauko on johtunut jostain vammasta, sen paraneminen ja kuntouttaminen vie oman aikansa, ja harjoittelun täytyy tapahtua kuntoutumisen ehdoilla. Se voi tarkoittaa, että harjoitusmääriä pitää pudottaa hyvinkin dramaattisesti siitä, mitä ne ovat olleet ennen vammaa. Kun palasin juoksupoluille selkävaivan jälkeen, pystyin tekemään vain kilometrin - parin lenkkejä. Mutta pikkuhiljaa harjoittelua pystyi lisäämään.

Samoin kuin juoksua ihan nollasta aloittaessa, myös tauon jälkeen voi olla fiksumpaa mennä juoksua ja kävelyä vaihtelemalla sen sijaan, että yrittäisi juosta yhtäjaksoisesti. Kun itse aloitin juoksun, pystyin juoksemaan vain minuutin pätkiä, joiden välissä oli viiden minuutin kävelytauko. Juoksun aloittaminen uudestaan on kuitenkin helpompaa kuin ihan nollasta aloittaminen. Juoksu on kropan lihasmuistissa ja keho tottuu siihen yleensä huomattavasti nopeammin ja paremmin kuin silloin, kun harrastusta aloitetaan ihan tyhjästä.

Muista, että takapakit ovat mahdollisia. Jos harjoittelu menee liian kuormittavaksi, niin voi olla, että hyvin alkanut toipuminen pysähtyy ja joutuu pitämään uudelleen taukoa. Usein harjoittelu edistyy hitaammin kuin haluaisi, mutta siihen pitää vain sopeutua.

Tauon jälkeen harjoittelua kannattaa rytmittää siten, että lenkkipäivää seuraa aina lepopäivä. Alkuun kannattaa ensin rakentaa säännöllistä juoksurytmiä lyhyillä lenkeillä. Kun kolme lyhyttä lenkkiä viikossa alkaa olla rutiinia, voi lenkkien pituutta tai vauhtia alkaa kasvattaa. 

Treenimäärää kasvattaessa mukana pitää olla malttia. Viikottain harjoituskuormitusta voi lisätä 10-20 %. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 20 kilometrin viikon jälkeen määrää voi seuraavalle viikolle nostaa muutamia kilometrejä, ei tuplata! 

 

Malttia - ja vaikeiden tunteiden kohtaamista

On tärkeä tiedostaa, että kun rakas harrastus ei suju, siihen liittyy tietysti paljon negatiivisia tunteita. Ainakin minulla juoksu on ykkösharrastukseni ja myös tärkeä osa identiteettiäni. Ja millainen juoksija sellainen on, joka ei edes pysty juoksemaan. Todella monelle juoksu on tärkeää paitsi fyysisen, myös henkisen kunnon kannalta. Kun päätä ei pääse tuulettamaan lenkille, vetää se mieltä matalaksi. Kun samalla kärsii vielä juoksutelakalle vieneestä vaivasta, ei ihme, jos tunteet ovat mollivoittoisia. Silloin onkin tärkeää osata hyväksyä myös nuo ikävät tunteet.

Telakalta paluu ei ole vain fyysinen rasite. Voi olla, että juoksutauon aikana sohvasta onkin tullut paras kaveri, ja hyvät rutiinit ovat kaikonneet. Tai vaikka olisikin todella innoissa juoksemaan paluusta, alun nihkeys vie innon mennessään. Silloin täytyy rutiinit rakentaa uudestaan alusta ja antaa tilaa myös negatiivisille tunteille. Juoksun aloittaminen uudestaan voi ja saakin tuntua työläältä, sillä sitähän se on.

Kun nyt kesällä palasin kilpirauhasen liikatoiminnan jälkeen lenkkipoluille, luulin, että kohta jo rallattelisin kesäilloissa iloisena parinkympin lenkkejä. Minulle kävi kuitenkin niin, että lääkitys ei ollut ihan tasapainossa ja vain muutaman hyvän viikon jälkeen voinnissa tuli iso notkahdus. Lisäksi olin jo parin kuukauden tauon aikana kadottanut hyvät lenkkirutiinit. Kun juoksutelakalta paluu lenkkeilyyn olikin takkuista, se vaikutti myös mielialaan. Oli vaikea tehdä minkäänlaista juoksuohjelmaa, kun kunto oli kadoksissa, eikä ollut takeita siitä, että pystyisin juoksemaan suunnitelmien mukaan. Nyt näyttää onneksi siltä, että kilpirauhaslääkitys on kunnossa, ja olen vihdoin päässyt juoksemaan nousujohteisesti. Samalla hyvä fiilis ja rutiini juoksuun ovat palanneet ihan itsestään. 

Parhaimmillaan juoksutauon ja telakalta paluun aiheuttama huono fiilis tuo mukanaan sen, että juoksukykyä ja terveyttä osaa arvostaa enemmän! Ainakin itse olen todella nauttinut lenkeistä nyt, kun huomaan kunnon kohoavan ja pystyn taas kunnolla juoksemaan!

Mystinen kantapääkipu

Olen saanut urheilla tämän vuoden pääosin fyysisesti terveenä. Vanhat vaivat ovat ajoittain hiukan kolottaneet (apua, kuulostan 80-vuotiaalta!), mutta olen osannut hoitaa niitä, enkä ole joutunut telakalla.

Ihan marrasputken loppuun tuli kuitenkin aivan yllättäen alkanut kipu oikeassa kantapäässä. Vaiva alkoi viime viikon torstaina. Perjantaina kantapää oli niin kipeä, että kävely töihin laittoi melkein huutamaan tuskasta. Menin silti salille, eikä vaiva hankaloittanut merkittävästi lihaskuntotreeniä, mitä nyt olin jo valmiiksi nuutunut, kun kävely teki niin kipeää.

Odotin, että kipu olisi viimeistään viikonloppuna poistunut, mutta ei. Koska kannalla astuminen sattuu, olen yrittänyt kävellä päkiöillä ja sekös on saanut pohkeet jumiin. Lisäksi vain toisessa jalassa oleva vaiva on saanut minua ikävästi vinoon.

Diagnosoin vaivan kantapään rasvapatjan kipeytymiseksi / tulehdukseksi. Monien veikkaama plantaarifaskiitti ei ole kyseessä, sillä siitä mulla on aiempaa kokemusta ja kipu on nyt selkeästi eri paikassa, suoraan kantapään alla eikä jänteen kiinnittymiskohdassa. Kipu tuntuu kävellessä tai yleensäkin aina, kun varaan painoa kantapäälle, eli kivuliaaksi ja vaikeaksi menee kaikenlainen toiminta tällä hetkellä.

Mystiseksi vaivan tekee se, etten ole keksinyt, mistä se johtuu ja mikä siihen auttaisi. Marrasputkessa liikuin toki paljon, mutta juoksumäärä oli kuitenkin vain 104 kilometriä kuun aikana, joten ainakaan juoksusta vaiva on tuskin saanut alkunsa. Itse veikkaan, että vaiva sai jotenkin alkunsa liukkaalla kelillä ja ehkä kenkävalinnallakin oli osuutensa. Vaivaa edeltävänä päivänä olin työmatkalla, jolloin tuli käveltyä ja seisoskeltua koko päivä matalakantaisilla nilkkureilla. Tosin työpäivän jälkeen kävin myös lenkillä, joten vaikea sanoa, mistä vaiva sai alkunsa.

Ikävää on se, että kipu ei ole merkittävästi hävinnyt, vaikka olen nyt kulkenut työmatkatkin bussilla. Olen yrittänyt hoitaa kantapäätä kylmällä sekä venyttelemällä jumiutuneita pohkeita. Tänään on tainnut ensimmäistä kertaa tuntua, ettei kanta olisi niin kipeä kuin aiempina päivinä. On ollut tosi tylsää siirtyä marrasputkesta telakalle, joten toivottavasti kipu nyt menisi ohitse ja pääsisin pian taas juoksemaan!

Suuri selkävaivasaaga

Pitkäaikaisemmat lukijat ehkä muistavatkin, että olin loppuvuonna 2016 pitkään telakalla selkävaivan vuoksi. Nyt kun tuosta ajasta on jo kaksi vuotta, päätin naputella koosteen vaivasta; sen synnystä, epämääräisistä diagnooseista ja siitä, miten pääsin selkävaivasta vihdoin eroon.

Motivaatio tähän postaukseen syntyi - valitettavasti - taas jumiutuneesta selästä. Sillä isolla erolla parin vuoden takaiseen, että nyt tiedän, miksi selkä menee jumiin ja mikä siihen auttaa. Selkävaivassa pahinta oli se, että se paheni hoidosta huolimatta (tai vääränlaisen hoidon seurauksena), ja meni todella pitkään, ennen kuin toimivat hoitokeinot löytyivät.

2016 loppuvuoden harvoista blogipostauksista paistaa läpi valtava turhautuminen vaivan diagnosointiin ja hoitoyrityksiin. Toivonkin, että tästä postauksesta voisi saada apua ja tietoa omien vaivojen hoidon tueksi. Korostan, että vaivat ovat aina yksilöllisiä. Jollekin saattaa lääkärissä löytyä heti oikea diagnoosi ja toimiva hoito. Joku toinen joutuu ehkä sitten minun tavoin kyseenalaistamaan ja etsimään itse hoitoa vaivaan. Ja ikävä kyllä kolmannen kohdalla voi käydä niin, ettei syytä tai toimivaa hoitoa vaan tunnu löytyvän.

Omalla kohdallani kaikki alkoi, kun satutin polveani kesäkuussa 2016. (Sivuhuomautuksena, en tiedä polvenkaan osalta, mikä siinä oikein on vikana, mutta sen kanssa pärjäilen myös.) Kesällä 2016 polvi oli kuitenkin pitkään kipeä ja pidin välillä sen vuoksi myös taukoa juoksusta. Lopputulema sen suhteen oli ja on edelleen kuitenkin se, että vaikka polvi ei kaikesta liikunnasta tykkää, sen kanssa voi kuitenkin juosta, eikä se mene siitä pahemmaksi.

Kesän aikana kipeä oikea polvi oli kuitenkin ilmeisesti muuttanut askellustani siten, että alkusyksystä selkäni kipeytyi. Tai oikeastaan kipu oli alkuaan outoa juilimista oikean pakaran ylöosassa. Kipuja ilmaantui pitkän seisomisen, seisoskelun, kävelyn tai pidemmän juoksulenkin jälkeen. Jossain vaiheessa alkoi tuntua myös, että istuminen pahensi vaivaa enkä saanut sitä millään venytyksillä pois. Syyskuun puolivälissä juiliminen muuttui teräväksi hermokivuksi ja tuntui, että jalka lähtee pois alta. Tuolloin menin ensimmäistä kertaa lääkäriin selkävaivan vuoksi.

Ensimmäinen saamani diagnoosi oli välilevyperäinen iskias. Selkääni ei koskaan kuvattu, joten en voi varmuudella sanoa, etteikö välilevyissäni jotain olisi pielessä. Mutta myöhemmin olen todennut, että todennäköisemmin vaiva johtui SI-nivelestä ja lihasten kireydestä. Iskiashermo oli siis pinteessä kyllä, mutta vaivan aiheuttajaa ei tuolloin diagnosoitu oikein. Sain reseptin särkylääkkeisiin ja lihasrelaksantteihin sekä lähetteen työfysioterapeutille.

Särkylääkkeistä ei juuri tuntunut olevan apua, mutta niitä määrättiin aina runsaasti. Hämmennyin jollain tavalla joka kerta, kun lääkkeistä kysyttiin, että eikö niistä tosiaan ollut apua. Kyllähän ne vaikuttivat siten, että kivut olivat vähäisempiä, mutta eivät ne edistäneet millään lailla mun parantumista. Onko se onnistunut hoitotulos, että hoidetaan pelkkää oiretta (kipua) mutta ei selvitetä vaivan syytä eikä potilas myöskään parane? Söin kuukausikaupalla särkylääkkeitä ilman, että toimintakykyni olisi yhtään parantunut. Itse asiassa selkä meni syyskuusta joulukuuhun kokoajan vain huonompaan suuntaan, vaikka söin koko ajan lääkkeitä.

Työfyssari näki jaloissani pituuseroa, joka oli hämmentävä tieto, sillä käydessäni joitain vuosia aiemmin muutaman kerran fysioterapiassa lonkan bursiitin jälkeen, ei tuolloin hyvin perusteelliselta vaikuttanut fyssari ollut sanonut mitään sen suuntaistakaan. Kysyin varovasti, voisiko jalkojen pituusero olla seurausta vaivoista, mutta työfysioterapeutti oli sitä mieltä, että pituusero olisi ollut mulla aina. Ihmettelin kuitenkin asiaa jälkikäteen, kun myös hierojani sanoi asiasta, eikä hänkään ole sitä koskaan ennen maininnut. Lueskelin sitten myöhemmin netistä, että esimerkiksi SI-nivelen jumi voi aiheuttaa lantion kallistumista ja tehdä jalkoihin toiminnallista pituuseroa.

Työfysioterapeutilta sain kosolti jumppaohjeita, mutta niistä ei tuntunut olevan juuri apua. Pikemminkin tuntui, että liikkeet aiheuttivat kipua enkä kokenut saaneeni tarpeeksi ohjausta, jotta olisin osannut tehdä niitä oikein. Syksyn mittaan vaiva paheni ja kävin vielä muutaman kerran työfyssarilla. Jossain vaiheessa tämä totesi, että mun kaikki selän lihakset olivat aivan jumissa ja suositteli kääntymään hierojan puoleen. Tragikoomisen tilanteesta teki, että olin juuri käynyt hierojalla ja kokeillut sitäkin vaivaan jo usean viikon ajan.

Lääkkeistä, jumpasta ja hieronnasta huolimatta menin siis koko ajan enemmän jumiin ja hermopinne vaivasi lähes jatkuvasti. Lopulta en pystynyt enää nukkumaankaan kivun kanssa, jolloin sain taas reseptin vahvempiin kipulääkkeisiin.

Työkaverin suosituksesta kävin kolmasti naprapaatilla ja sain sieltä pientä apua vaivaan. Naprapaattikin lähinnä jumppautti minua, mutta totesi samalla, että osa työfyssarin määräämistä liikkeistä oli suorastaan vahingollisia ja osa ei toiminut toivotulla tavalla, koska en osannut tai kivun takia pystynyt tekemään liikkeitä oikein.

Marraskuun lopussa 2016 olin siinä tilanteessa, että vaivan vuoksi oli pakko jäädä parin viikon sairaslomalle. En ollut pystynyt enää juoksemaan ollenkaan ja muukin liikunta oli vain vaivan jumppauttamista. Kaverin suosituksesta kokeilin seuraavaksi kiropraktikkoa. Ensimmäinen hoitokerta tuotti aivan jäätävän hoitokivun alaselkään, mutta sen jälkeen jalkojeni pituusero oli korjattu ja lantioni suorassa. Eli pituusero oli kuin olikin toiminnallinen. Kiropraktikko oli sitä mieltä, että vaivani johtui SI-nivelen toimintahäiriöstä. Olin aluksi hieman skeptinen, mutta kun vaiva alkoi ihan oikeasti helpottaa muutaman käynnin jälkeen, tajusin vihdoin löytäneeni toimivan avun kipuihin! Kiropraktikon hoidosta yksityiskohtaisemmin voit lukea tästä postauksesta.

Alkuvuodesta 2017 aloitin varovasti taas juoksuharjoittelua, ja samaan aikaan sain kutsun terveysaseman fysioterapiaan, johon sain aikanaan syksyllä lähetteen. Tällä kertaa löytyikin fyssarin kanssa yhteinen sävel samantien. Fysioterapeutti oli kanssani samaa mieltä siitä, että vaiva on johtunut SI-nivelestä ja lihaksista eikä suinkaan välilevyongelmista. Sain taas jumppaohjeita, mutta tällä kertaa niiden tarkoituksena oli vahvistaa niveltä tukevia lihaksia siten, ettei toimintahäiriöitä enää ilmaantuisi.  

Jumppailun ja kiropraktikon avulla tulin vähitellen kuntoon ja lopulta 2017 pääsin myös juoksemaan ihan täysipainoisesti. Jälkikäteen harmitti, että syksyllä vain mussutin särkylääkkeitä kuin karkkia ja vaiva meni vain huonompaan suuntaan, kun se olisi ollut hoidettavissa paljon helpommin silloin. En tiedä SI-nivelen toiminnasta juuri muuta kuin mitä fyssari minulle selitti ja mitä olen netistä löytynyt, mutta ilmeisesti tuon pienen nivelen lukkiutuminen oli saanut lantioni vinoon. Iskiashermo oli pinteessä, mutta todennäköisemmin selän ja pakaran lihaskireyden vuoksi. Koko alaselän ja lantion toiminta oli ikäänkuin jumissa siihen asti, että nivel saatiin mobilisoitua kiropraktikon käsittelyssä.

Kuten kerroin jo tämän romaanin alussa, polvikipu vaivaa edelleen ajoittain. Ehkä siitä syystä en ole päässyt myöskään ihan kokonaan eroon selkävaivasta. Toisinaan alaselässä nelikulmainen lannelihas menee jumiin ja silloin viimeistään huomaan, että pitää jumppailla, käydä hierojalla tai käsitellä itse alaselkää ja pakaroita hierontapallolla.

Selkä on tosiaan taas viime viikkoina oireillut. Taustalla on pitkät päivät töissä ja työstressi. Kun stressaan, tiedostamatta jännitän lihaksia ja kun sitä jatkuu pitkään, kroppa ei palaudu lepohetkinä tarpeeksi. Matkustuspäivät ja pitkään istuminen koneen ääressä ovat myrkkyä, johon vastalääkkeeksi olisi pitänyt nauttia enemmän kehonhuoltoa. Nyt päätin pelata varman päälle ja kävin sekä kiropraktikolla että ostin hierontaan 5 kerran kortin. Myös tukilihasten jumppaa yritän tehdä jatkossa säännöllisemmin. Tiedän, että jo ensi viikolla selkä on oireeton, sillä olen nyt oppinut toimimaan vaivan kanssa ja tiedän, mikä siihen auttaa.

Kaksi vuotta sitten tähän aikaan mietin, pystynkö koskaan enää juoksemaan kunnolla. Olen tänä vuonna pystynyt juoksemaan täysipainoisesti ympäri vuoden ja tunnen olevani kaikin puolin hyvässä kunnossa. Pitkälle telakalle johtavat vaivat ovat kamalia, ja toimivan hoitokeinon löytäminen voi viedä aikaa. Kuntoutus on rankkaa työtä. Mutta sitten kun itsensä saa taas kuntoon, osaa arvostaa terveyttä paljon enemmän. Kun muistelen, miten kaksi vuotta sitten en mitään muuta halunnut niin paljon kuin palata lenkkipoluille, tulee kurjallakin säällä juoksemaan lähtemisestä hyvä fiilis. :)

Postauksen kuvissa Paavo Nurmi Stadionin köynnökset hehkuvat syksyn väreissä. En tiedä, sopivatko ne nyt tämän jutun kuvitukseksi, mutta halusin jakaa tämän syysauringossa hehkuvan näyn kanssanne!

Kesäkuun kooste ja (lähes) ennätyskilometrit

Kesäkuussa tuli kuulkaa juostua - kilometrejä kertyi 160! Olen vain kerran elämässäni juossut kuukauden aikana enemmän. Maratonille treenatessakin kilometrejä kertyi "vain" 150 kilsan pintaan.

Mielialan osalta meni mollivoittoisesti, mutta kyllähän tuon runsaan juoksun täytyy jossain näkyä. Joten mieli olisi varmasti ollut vielä alempana ilman juoksuja.

Olen ollut tavallistakin epäsosiaalisempi ja myös juoksutapahtumat jäivät tässä kuussa väliin. Olin suunnitellut osallistuvani Turku Trail Cupin Piikkiön osakilpailuun ja mahdollisesti myös tämän päivän Aulanko Tower Trailiin, mutta väliin jäivät. Kesäkuulle suunnitellusta maratonista luovuin jo aiemmin.

Runsaan määräharjoittelun myötä olen kuitenkin paremmassa juoksukunnosta kuin pitkään aikaan, ja kyllähän se piristää. Juoksumäärien lisäys on valitettavasti saanut taas polvivaivan aktivoitumaan. Polvessa on ollut hiukan tuntemuksia lenkeillä ja lenkkien jälkeen, mutta ei mitään erityisen hälyyttävää. Polven vammautumisesta on aikaa nyt kaksi vuotta, ja polvikipu ilmeisesti seuraa mukana vielä pitkään, ehkä se ei koskaan mene pois. Pystyn silti juoksemaan ja sehän on tärkeintä. Toki kipu aina välillä vaivaa, joko fyysisesti tai takaraivossa mietityttäen, mutta niin kauan kuin juoksu ei sitä selvästi pahenna, toimin kuten tähänkin asti.

Juoksumäärien ansiosta olen onnistunut myös tiputtamaan pari kiloa, mikä on ihan positiivinen juttu. Keväällä puputin aika lailla herkkuja tunnesyömisen muodossa ja silloin painoa tuli lisää. Nyt nuo kilot ovat sulaneet pois ja on varmasti polvivaivankin kannalta hyvä juttu, että painoa ei tule lisää.

Olen juossut enimmäkseen melko hitaita lenkkejä, mutta kesäkuussa aloitin myös tavoitteellisemman treenin kohti elokuun Paavo Nurmi Marathonin puolikasta. Runsaiden juoksukilometrien myötä pohjakunto on kunnossa, joten pyrin nyt keskittymään nopeustreeneihin. Vauhdikkaammat lenkit eivät ole yhtä miellyttäviä kuin hissuttelujuoksut, mutta nyt nekin ovat sujuneet ihan kivasti. VK-lenkit pitenevät hissukseen kesän mittaan ja noin kuukautta ennen puolikasta tarkoituksena olisi juosta kympin testilenkki, ja sen perusteella miettiä realistista aikatavoitetta puolikkaalle.

Heinäkuussa pitänee hiukan himmailla juoksumäärien kanssa, ettei polvikipu pahene. Ehkä suuntaan enemmän myös poluille.

Kremppaa

Vuorossa on polvi-päivitys, sillä vaiva on taas aktivoitunut. Juoksin lokakuun ekana vuoden pisimmän lenkin, 22 km, ja sen jälkeen polvi kipuili selvästi. Tuosta seuraava viikko oli juoksujen suhteen kevyempi, mutta polvikremppa on vaivannut edelleen. Parmaharju traililla kipua tuntui erityisesti alamäissä. Näin pitkään polvi on kipuillut viimeksi maaliskuussa.

En edelleenkään tiedä, mikä polvessa on oikeasti vialla, mutta jos siellä on vaikka irtonaista rustoa, voi se aiheuttaa ongelmia. Polvi käyttäytyy tuttuun tapaan epäloogisesti, sillä kipua saattaa esiintyä myös ilman mitään erityistä syytä. Juoksu selvästi rasittaa koipea, mutta tällä viikolla polvi oli kipeimmillään sen jälkeen, kun istuin hetken lattialla risti-istunnassa. Eli polven voimakas koukistaminen ei tee sille hyvää. En muista, että aiemmin olisi ollut aivan samanlaista oiretta.

Mulla on jäänyt nyt salitreenit ja niihin kuuluvat polven tukilihasten vahvistamiset väliin jo usean viikon ajan. Marssinkin torstaina tauon jälkeen salille ja yritän nyt saada taas otteen säännöllisestä lihaskuntotreenistä. Varasin myös ensi viikolle ajan kiropraktikolle. Viime kerrasta on jo lähes puoli vuotta, ja jos si-nivelessä on ongelmia, ne voivat heijastuvaa myös alaspäin jalkojen niveliin.

En ole jättänyt kuin muutaman lenkin väliin vaivan takia, koska juoksufiilis on ollut hyvä eikä lepo välttämättä edes auttaisi mitään. Mäkistä maastoa olen nyt Parmaharjun jälkeen vältellyt, koska siitä koipi ei selvästikään tykännyt. Toivottavasti vaiva hellittää...

Polven ja selän tilanne nyt

Polvivaiva täytti vuoden kesäkuun alkupuolella. En juhlinut. Enpä olisi silloin vuosi sitten arvannut, että polvi vaivaisi vielä tänäkin kesänä. Tai että saisin polvikivun kaveriksi selkäjumin, josta kuntoutuminen on sekin kestänyt.

Kolin vaellusreissun suunnittelu alkuvuonna oli vaivojen vuoksi varmaan hivenen uhkarohkeaa, samoin Paavo Nurmen puolikkaalle ilmoittautuminen. Kolilla mietin, että jos polvi ja selkä kestävät patikoinnin oireetta, voisin sanoa olevani parantunut. Valitettavasti ihan siinä pisteessä ei vielä olla. Polvi kipuili vaellusreissulla jonkin verran, ja viimeisenä päivänä myös alaselän jumi antoi vähän kuulua itsestään. Viime syksystä on kuitenkin tultu pitkä matka, ja 40 kilometrin vaellusreissu oli todiste siitä, että kuntoutus on edennyt oikeaan suuntaan.

Selkä alkoi paranemaan jo vuoden vaihteessa kiropraktikon hoitojen myötä. Nyt loppukeväästä olen käynyt hierotuttamassa alaselkää ja erityisesti nelikulmaista lannelihasta, joka harmi kyllä vetää itsensä juntturaan aina hierontojen välillä. Joko mun SI-nivel edelleen jumittelee, tai sitten lihas joutuu tekemään vatsan ja pakaroiden tukilihasten töitä, ja menee siksi jumiin. Tai molempia. Täytyy myöntää, että alkuvuonna tein tunnollisemmin tukilihaksia vahvistavia liikkeitä ja kävin myös salilla useammin. Jotenkin homma vaan tuppaa unohtumaan, kun on taas juoksukunnossa, ja haluaisi vain juosta...

Polvi on toisinaan parempi ja sitten taas kenkkuilee. Näin vuoden jälkeen täytyy myös olla realisti, ja miettiä sitä, etten ehkä koskaan pääse polvivaivasta kokonaan eroon. Koska polvesta ei ole otettu magneettikuvia, en edelleenkään tiedä, mitä siellä alunperin tapahtui. Nivelkierukka on saattanut revetä, tai sitten vain patellajänne on ottanut osumaa. Kulumaa polvessa on kai vähäsen, ja mahdollisesti irtonaista rustoa.

Polven kenkkuilu on siitä jännä, että maltillinen juoksu ei tunnu vievän vaivaa ainakaan huonompaan suuntaan. Lähinnä polvi on kipuillut salitreenin seurauksena, ja tietysti noissa Kolin vaarojen alamäissä. Lyhyet juoksumatkat se kestää hyvin, mutta olen joutunut miettimään päälle kympin lenkkien järkevyyttä. Eilen juoksin pisimmälle sitten viime kesän, 12 kilometrin lenkin. Ja kyllähän se polvessa tuntui, samana iltana ja vielä tänäänkin. Puolimaratoniin olisi 3 viikkoa aikaa, joten kysymysmerkkejä on ilmassa. Ensi viikonloppuna kokeilen 16 kilometrin lenkkiä, ja jos se sujuu, ja jos polvi ei pahasti ota nokkiinsa, niin uskallan lähteä puolikkaalle. Paljon on jossittelua nyt.

Onneksi olen löytänyt pitkien lenkkien tilalle uusia juoksukokeiluja, erityisesti polkujuoksua. Tärkeintä on, että pystyn juoksemaan. Eilisen lenkin päätteeksi tuli heitettyä talviturkkikin, kun lopetin lenkin järven rantaan. Kilometritavoitteita en edelleenkää ole asettanut, mutta seuraava polkujuoksutapahtuma odottelee heinäkuun puolivälissä Ruissalossa. Eteenpäin kuitenkin mennään, lenkki kerrallaan.

Toukokuun poluilla

Toukokuun liikunnat tuli hoidettua aika pitkälti poluilla. Innostuin polkujuoksusta ja kävin kirmailemassa Ruissalon poluilla sekä osallistuin elämäni ensimmäiseen polkujuoksukisaan. Juoksua kertyi toukokuussa vain 61 kilometriä. Olin etukäteen ajatellut juoksevani myös pitkiksiä, mutta niiden sijaan suuntasinkin poluille juoksemaan lyhyempiä lenkkejä. Lenkit jäivät siis ehkä odotettua lyhykäisemmiksi, mutta nautin poluilla kirmailusta siihen malliin, etteivät vähäisiksi jääneet kilometrit kyllä yhtään harmita. Oli myös jännää osallistua toukokuussa elämäni ensimmäiseen polkujuoksutapahtumaan. Polkujuoksukisan kisaraportti tässä postauksessa.

Poluilla tuli viihdyttyä myös patikoidessa. Valmistauduin Kolin reissuun kevyemmillä päiväpatikoilla noin 25 kilometrin verran. Herajärven kierroksella patikkakilometrejä tulikin sitten yli 40 ja välillä oli todella rankkaa vaeltaa vaaroja ylös alas rinkan kanssa. Tässä kuussa kuljetut kilometrit eivät siis ihan kerro treenin vaativuudesta. Postaus tuosta Herajärven pohjoispään kierroksesta on tulossa!

Kuukauteen tuli myös pieni liikuntatauko, kun multa poistettiin muutama luomi ja esim. salitreeniä ei hartian tikkien vuoksi saanut tehdä. Salikerrat jäivätkin vain yhteen alkukuun kertaan, jolloin kaiken lisäksi satutin taas tuota kipeää polveani. Polvi toipui kuun mittaan, mutta otti Herajärven kierroksella taas vähän lämää... Vähän on nyt vaihtelevaa tuon kintun kanssa, ja jouduin taas eilen jättämään lenkin väliin polvikivun vuoksi. Nyt kun vaellusreissun rasitukset ovat jääneet taa, polvi toipuu taas toivottavasti nopsaan ja pääsen kesäkuussa juoksemaan enemmän. Kesäkuussa on tiedossa myös lappujuoksua, kun työporukalla osallistumme taas Turun RunFestiin. Tuo tapahtuma onkin jo ihan nurkan takana, jo ensi viikolla!

Kinesioteippaus: omia teippailujani

Kirjoittelin kinesioteippauksesta jo aiemmin tässä postauksessa: Kinesioteippaus: kokeiluja ja kokemuksia. Nyt ajattelin kertoa enemmän omista teippailuistani ja siitä, mikä on auttanut mun vaivoihin.

Valitettavasti aihe on edelleen ajankohtainen, sillä tänään onnistuin taas satuttamaan kipeää polveani salilla. Olen nyt neljästi kokeillut salilla varovasti smithissä kyykkäämistä. En tiedä, mitä tänään kävi, mutta lämmittelysarjassa tunsin polvessa ikävän vihlaisun, joka tuntui sitten myös seuraavassa toistossa. Oli pakko jättää kyykkäilyt sillä kertaa, ja kipu tuntui myös salin jälkeen esim. portaissa. Perhanan polvi! Toivottavasti ei ole nyt mistään vakavammasta kyse, mutta varmuuden vuoksi teippasin polven heti kotosalla.

Lähes vuosi sitten, kun polvi kipeytyi ensi kertaa, kokeilin siihen useampaa erilaista teippausta. Aika nopsaan totesin, että kaikki polvilumpion päältä tai juuri alapuolelta menevät teipit tuntuvat ikävältä. Simppeli polvea tukeva teippaus sitä vastoin toi kaivattua vakautta ja samanlaisen myös kuntohoitaja teippasi mulle myöhemmin.

Olen opiskellut kinesioteippausta lähinnä netistä ja kirjasta Kinesiology taping (mainoslinkki Adlibrikselle), ja tuosta kirjasta löytyy hyvin vinkkejä myös muihin kuin tässä jutussa esiteltyihin teippauksiin.

Polvea tukeva kinesioteippaus

Tämän teipin on tarkoitus tukea polvea ja sen normaalia liikkumista sekä kevyesti estää ylimääräistä kiertoa (kuva alla). Polven ollessa hiukan koukussa teipataan polven molemmin puolin hiukan venytetyt teipit. Polven ala- ja sisäsivulle hiukan enemmän venytetty tukiteippi, jonka laitan päällimmäiseksi, jotta saan sen tarvittaessa aikaisemmin pois, mikäli se ärsyttää patellajännettä. Teipit voi laittaa lähemmäs polvilumpiota kuin mitä mulla nyt on.

Toinen mulla hyvin toiminut polven tukiteippi on polven ylimääräistä sisäkiertoa estävä teippaus polven sisäsivulla (kuva alla). Tuossa molempia teippejä venytetään melko paljon, ja teippaus tehdään polvi koukussa. Molemmat teipit laitetaan alhaalta ylöspäin, ensimmäinen teippi polvikulman mukaisesti ja toinen suoraan. Tätä kinesioteippausta ei ole tarkoitus pitää päiväkausia, vaan teippi tukee suorituksen, esim. juoksulenkin ajan.

SI-niveltä ja alaselkää tukeva teippaus

SI-nivelen tukemiseksi olen myös tehnyt kinesioteippauksia, ja varsinkin talvella ekoja lenkkejä tehdessä ne tuntuivat tukevan mukavasti alaselkää liikunnan aikana. En laita tähän nyt kuvaa teipatusta persiistäni, sillä tässä Youtube-videossa on ohjeistettu hyvin SI-nivelen teippaus. Teippauksen pystyy tekemään itsekin peilin ja harjoittelun avulla, kunhan tietää, mihin kohtaan teipit tulevat.

Olen käyttänyt lähinnä Lidlin hinta-laatusuhteeltaan erinomaista teippiä, mutta sitä on myynnissä vain kahdesti vuodessa. Apteekin kalliit teipit eivät mielestäni ole yhtään sen parempia kuin edullisemmat versiot, esim. Tokmannin teippi toimii aivan yhtä hyvin ja maksaa suunnilleen puolet siitä mitä kalliimmat teipit.

Tuossa ekassa postauksessa mainituista kirjoista olen kokeillut myös nilkkaa tukevaa teippausta ja kipukukkas-kinesioteippausta. Mulla nimenomaan tuossa oikeassa jalassa on sitä ongelmaa, että sekä nilkka että polvi kiertyvät liikkeessä liikaa sisään. Tuollaista liiallista sisäkiertoa estävät teippaukset ovatkin toimineet mulla hyvin. Haittaa ei teippailuista ole mielestäni ollut, mitä nyt viime kesänä tuli muutamat hyvin omituiset rusketusraidat. :)

Huhtikuun hikoilut

Kymppi! Juoksin eilen vihdoin kympin, ekaa kertaa yli 7 kuukauteen ja ekaa kertaa selkävaivan ilmaantumisen jälkeen. Selkä selvästi väsyi viimeisellä kahdella kilometrillä, ja kun päivän ohjelmassa oli lenkin jälkeen munkkien leipomista ja paistoa, tuntui selkä siinä aika rasittuneelta. Itse lenkki meni hyvin. Olin asettanut itselleni rennon (hitaan) tavoitevauhdin, mutta lipsuin siitä vähän koko ajan nopeampaan tahtiin, lopulta kymppi taittui ajassa 1h 10min. Huhtikuussa sain vihdoin ihan ok kilometrit kasaan, kokonaisuudessaan kilometrejä kertyi 76. Olisi ollut kiva päästä tasalukuun 80 kilometriä, mutta olen kuitenkin tyytyväinen, kun maaliskuusta kilometrit tuplaantuivat.

Huhtikuussa aloitin myös varovaiset nopeustreenit. Olen kirmannut kerran viikossa 4 km lenkin, johon on kuulunut 4 kertaa 400 metrin vedot. Vetojen vauhdin olen pyrikinyt pitämään hyvin maltillisena, noin 5:45-5:55/km. En näe nyt oikein syytä edes nostaa vauhtia vai tehdä juuri tämän enempää nopeustreeniä, sillä mitään aikatavoitetta kesän puolikkaalle en aio asettaa. Mutta vetotreenit tuovat kaivattua vaihtelua juoksuohjelmaan, ja niistä huomaan kunnon kehittymisen ehkä paremmin kuin hitaammista lenkeistä. Tuntuu, että olen kaikki kevään lenkit juossut ikään kuin vanhoilla pohjilla, sillä määrät ovat toistaiseksi jääneet niin alhaisiksi, ettei niillä juuri kuntoa kohoteta. Eilinen kymppi antoi uskoa siihen, että enköhän ole parin kuukauden päästä jo puolimaratonkunnossa.

Olen siis vihdoin päässyt taas jonkinlaiseen juoksukuntoon vaivojen jälkeen. Polvessa on ollut ajoittain kipua, mutta myös paljon päiviä, jolloin olen voinut unohtaa koko polven. Selkä on maaliskuun alun kiropraktikkokäynnin jälkeen oireillut vain vähän, joten sen suhteen olen nyt aika luottavainen. Kiropraktikko arveli, että seuraava hoito olisi ajankohtainen vasta kesäkuun alussa. En tiedä, kestääkö selkä ihan sinne asti, mutta nyt on menossa pisin hoitoväli toistaiseksi, ja hyvältä näyttää, joten kaipa se tietää, mitä tekee.

Salilla kävin huhtikuussa viidesti. Suunnitelmissa oli käydä suunnilleen kerta viikkoon, ja se toteutuikin. Olisin kyllä käynyt useamminkin, mutta pääsiäisen ja pienen sairastumisen myötä tahti oli tämä. Alkuvuonna hyvin alkanut salikausi on siis hiukan hiipumassa, mutta yritän jatkaa käyntejä edelleen noin kerran viikossa. Mulle sopiva määrä liikuntakertoja on noin 3-4 viikossa, ja jos teen kolme lenkkiä viikon aikana, en oikein löydä aikaa ja/tai jaksamista treenata salilla sen lisäksi kuin kerran viikossa. Alkuvuonna lenkkejä oli vähemmän, mutta nyt kun vihdoin tuntuu, että kroppa kestää säännöllistä iskutusta, haluan mieluummin juosta kuin treenata salilla. Aikaisempina vuosina kuntosali on aina jäänyt ns. juoksukaudella kokonaan, eli suunnilleen huhtikuusta lokakuuhun. Nyt yritän kuitenkin pitää parempaa huolta lihaskunnosta ja jatkaa kuntosaleilua ainakin vielä toukokuun ajan.

Toukokuulle toivon taas maltillista lisäystä juoksumäärään. Pitkää lenkkiä on tarkoitus pidentää hissukseen. Jos pystyisin kesäkuun alussa juoksemaan 16 kilometrin pitkiksen, niin puolimaraton heinäkuun ekana menee varmasti. Enemmän mietityttää toukokuun lopussa oleva Kolin vaellusreissu, ihan siltä kantilta, että mitäköhän selkä sanoo ensin tuntikausien autossa istumisesta ja sen jälkeen tuntikausien vaeltamisesta rinkan kanssa... Teen jonkun testiretken ainakin rinkan kanssa vielä ennen Kolin reissua. Toivottavasti toukokuu toisi tullessa kunnolla lämpimät säät, niitä on jo odotettu ja pitkään. Vappu menee rauhallisesti hyvän ruoan ja munkkikahvien myötä, jotta pääsen heti huomenna taas lenkille! Iloista vappua!

Esteitä on, joskus tiellä juoksentelun

Joo joo, tiedän kyllä, ettei otsikko rimmaa. Mutta mulla on joku outo pöpö, joten ei nyt oikein runosuoni pulppua. Tiistaina olo oli tosi nuutunut ja iltapäivällä nousi kuume. Ruokakaan ei oikein maistunut (erittäin harvinaista mulla!) ja olo oli etova. En tiedä, minkä pöpön olin saanut, mutta vasta tänään olo on tuntunut paremmalta.

Jouduin tiistaina jättämään salitreenin väliin, samoin eiliselle suunniteltu juoksulenkki jäi tekemättä. Väliin jääneet liikunnat eivät ole ihmeemmin harmittaneet, vaan huomasin ajattelevani, että hyvä kun pöpö tuli nyt, kun olen muutenkin vähän puolikuntoinen. Outo ajatuskulku. Ikään kuin nyt sairastumalla voisin välttää jonkun tulevaan tiukkaan harjoitusjaksoon osuvan taudin?!

Mulla on vähän taipumusta turhaan angstailuun. Aina, kun olen noudattanut jotain hiukan tiukempaa juoksuohjelmaa, eli treenannut johonkin tapahtumaan, niin sairastuminen on tuntunut isolta ja ikävältä jutulta. Vaikka kyseessä olisi ollut vain viikon kestävä pikkuflunssa, mulla on ollut fiilis, että kehitys ottaa tauon aikana hurjasti takapakkia ja koko tavoite kariutuu. Pakko myöntää, että polvi- ja selkävaivojen myötä olen saanut vähän perspektiiviä. Pidemmällä tähtäimellä yhden viikon väliin jääneet treenit tai yksittäisen kisan jääminen kesken eivät lopulta merkkaa mitään. Tavoitteena on kuitenkin olla kunnossa kaiken ikää. Allekirjoittaneen on se vaan välillä vaikea muistaa.

Loppusyksystä 2015, maratonin jälkeen, mun peruskunto oli varmaan paras koskaan. 20 kilsan pitkikset meni ihan rutiinilla. Viime keväänä nopeustreenitkin maistuivat tavallista paremmilta, mutta sitten tuli polvivaiva ja sen jälkeen syksyllä selkävaiva. Siitä on reippaasti yli puoli vuotta, kun viimeksi juoksin kympin. Ja kymppiä pidemmän matkan juoksin edellisen kerran viime kesän puolimaratonilla. Nyt elättelen varovaisia toiveita, että pystyisin vielä huhtikuun aikana hölkkäämään kympin, eikä selkä/polvi ottaisi siitä nokkiinsa. Tiedän jo nyt, että on turha haaveilla ennätysajoista kesän puolikkaalla, tai siitä, että olisin tänä vuonna maratonkunnossa. En uskalla laittaa vuodelle oikein muita tavoitteita kuin saada itseni vammattomaan kuntoon.

Mun juoksuhistoriassa ei ole yhtään virallista DNS tai DNF -merkintää. Joskus olen niitäkin funtsinut, että tulevat varmaan jossain vaiheessa vastaan. Tämä kulunut (lähes) vuosi on kuitenkin ollut tavallaan yhtä deeännää toisensa perään, kun olen ensin joutunut luopumaan jo asetettujen tavoitteiden tavoittelusta, ja sitten luopumaan tulevien tavoitteiden asettamisesta.

Siksi olenkin alkanut miettiä tavoitteita jo pidemmällä tähtäimellä. Kuulostaa jo ihan mahdolliselta, että 2 tuntia menisi puolimaratonilla rikki taas sitten, kun olen siirtynyt nelikymppisten sarjaan. Samassa sarjassa voisin juosta seuraavan maratoninkin. Siinä olisi vielä kokonaiset viisi vuotta aikaa saavuttaa tavoitteet, joten tuskin haaveet kaatuvat yhteen flunssaan tai rasitusvammaan. Jos lähitulevaisuus on vielä epävarma tai vaikuttaa hankalalta, niin pitää katsoa pidemmälle. Kuitenkin aina eteenpäin.

Kinesioteippaus: kokeiluja ja kokemuksia

Polvi- ja selkäongelmien myötä olen kokeillut vähän kaikkea keksittävissä olevia helppoja keinoja lievittää vaivoja. Heti polvivaivan ilmaannuttua viime kesänä eräs ystäväni vinkkasi, että kinesioteippauksesta voisi olla apua, ja kertoi itse teippailleensa kirjastosta lainattujen kirjojen ohjeilla. Lainasinkin samantien kaikki Turusta saatavana olevat kirjat ja tutustuin teippaukseen myös Youtube-videoiden avulla. Myöhemmin syksyllä pääsin vielä työterveydessä kuntohoitajalle, joka teki pariin otteeseen teippauksia ja opetti myös tekemään niitä itse.

Tarkoituksenani ei ole kertoa teippauksen periaatteista ja tekniikoista, koska en ole mikään asiantuntija. Sen sijaan haluan vinkata, että jos kinesioteippaus kiinnostaa, niin lisätietoa löytyy ja itse voi kokeilla. Postauksesta näytti tulevan ihan megalomaaninen, joten jaoin sen kahteen osaan. Tässä ekassa osassa kerron, mistä etsin vinkkejä teippaukseen ja löysin teippejä. Kakkososassa on sitten kokemuksiani itse teippaamisesta ja sen vaikutuksista.

Kinesioteippausta käytetään yleisimmin lievittämään kipua, ohjaamaan liikettä tai kohentamaan asentovirheitä. Kinesioteippaus on tuntunut helpolta ja turvalliselta keinolta hakea lisää tukea kipeytyneille nivelille ja helpottaa kipuja. Mielestäni siitä on ollut myös apua, mutta kyse saattaa osin olla myös lumevaikutuksesta. Kun n on yksi, on vaikea sanoa, missä määrin teippaus vaikuttaa oikeasti.

Lukemistani kirjoista hyödyllisimmäksi osoittautui englanninkielinen teos Kinesiology taping : The essential step-by-step guide : Taping for sports, fitness & daily life 160 conditions & ailments (Langendoen, John 2014). (Mainoslinkki Adlibris-verkkokirjakauppaan). Kirjan alussa kerrottiin yleisesti teippauksesta, sen hyödyistä, käyttötarkoituksesta ja tekniikasta. Kirjassa oli yksinkertaisesti ja seikkaperäisesti selitetty paljon teippauksia päästä varpaisiin, ja olen teipannut sen ohjeilla niin nilkkaa kuin pakaraakin. Muista tutustumistani teoksista ainakin Tom Kålan Kinesioteippaus oli aivan liian vaikea, tai itsellä tuotti ainakin vaikeuksia ymmärtää ohjetta "Aloita teippaus tuberositas tibiaen päältä Y teipillä ja vie teipin haarakkeet patellan mediaali ja lateraalireunaa pitkin patellan yläpuolelle..." Vaati melkoista tankkausta ensinnäkin tajuta, mihin vaivaan mikäkin teippaus oli tarkoitettu, saati sitten, että olisi osannut teipata oikein sanallisten ohjeiden perusteella.

Kirjat ovat hyviä teippausten perusteiden opiskeluun, mutta läheskään kaikkia mahdollisia teippauksia ei noista opuksista löydy. Itse olen löytänyt toimivia ohjevideoita youtubesta, mutta välillä on vaikea keksiä oikeita englanninkielisiä hakutermejä. Kunhan hallitsee perusteet, kuvallisten ohjeiden perusteella on mielestäni helppoa teipata. Kun kuntohoitaja näytti minulle teippauksia, ne olivat sellaisia, mitä olin jo itsekin kokeillut.

Ostin ensimmäisen teippirullani kalliilla hinnalla Intersportista, ja kyllähän tuo teippi (Mueller) oli varmaan pysyvyydeltään paras. Olen kuitenkin testannut myös Cittarissa vastaan tulleita tarjousteippejä sekä Lidlin Sensiplast-teippiä. Lidlin teippi oli hinta-laatusuhteeltaan ylivoimaisesti paras. Vaikka se ei ole yhtä kestävää tai pysyvää kuin kalliimmat teipit, se ajaa kuitenkin mainiosti asiansa todella huokeaan hintaan. Lisäksi tuon kalleimman, Mueller-teipin liima oli sen verran tujua, että herkemmillä ihoalueilla se ärsytti. Jos teippejä ei pidä pitkään, ei liiman pitävyys ole niin olennaista.

Inspiroiduin kynäilemään tätä postausta juuri nyt, kun huomasin, että Lidliin on taas tulossa myyntiin noita kinesioteippejä. Itse ajattelin huomenna käydä Lidlissä taas teippiostoksilla. Postauksen toisessa osassa kerron sitten enemmän omista kokeiluistani ja hyviksi havaituista teippauksista, stay tuned! :)

Back on track

Juoksutauosta tuli tällä kertaa viikon mittainen, nyt viikonloppuna uskaltauduin taas lenkille, kun keskiviikon visiitti kiropraktikolle auttoi. Näyttää nyt aika vahvasti siltä, että tuo SI-nivelen lukkiutuminen oli selkävaivojen syy. Selkäjumi helpotti heti kiropraktikkokäynnin jälkeen. Edelleen hiukan murhetta tuottaa tuo polvi, joka kipeytyi viime viikolla aika pian selkäjumin myötä ja on edelleen vähän arka. Polvi mitä ilmeisemmin reagoi selän/lantion virheasentoon hiukan viiveellä ja sillä kestää myös toipua pidempään. Jotain siellä polvessa on siis edelleen pielessä, mutta positiivista on, että kun lantio pysyy oikeassa asennossa, ei polvikaan juuri oireile.

Olen aika helpottunut, kun tuo kiropraktikon käsittely näyttää tosiaan auttavan. Tuntui se auttavan jo vuodenvaihteessa, mutta en silloin voinut varmuudella sanoa, että se oli nimenomaan kiropraktikko, joka sain tilanteen kääntymään parempaan suuntaan, sillä samaan aikaan olin myös saikulla, napsin lääkkeitä ja tein fyssarin neuvomia jumppia. Kun nyt tuli alkuvuoden pahin jumi, joka korjaantui heti SI-nivelen käsittelyllä, niin tuli vihdoin varmuus, että tuo on se, mikä auttaa. On ollut sellaista vuoristorataa ja diagnoosien arpomista tämä touhu, että on iso voitto vihdoin tietää selkävaivan syy. Ja vielä isompi asia on tietysti se, että toimiva hoitokeino on löytynyt. Aika hintavaahan tuo on, nimittäin maksan 70 euroa hoitokerralta, ja kyseessä on kuitenkin vain vartin käsittely. Toisaalta loppuvuodesta mulla meni älyttömiä summia jo ihan kipulääkkeisiin, joten kaikki on suhteellista. Kiropraktikko oli myös sitä mieltä, että SI-nivelen pitäisi joka hoitokerran jälkeen pysyä paremmin kuosissa, joten hoidossa ei jatkossa tarvitse käydä kovin usein.

Oli tosi kiva päästä taas lenkille, varsinkin, kun sää oli viikonloppuna jo niin keväinen ja aurinkoinen. Tosin tänään oli aika tuulista, ja lenkkeilyreitit olivat lotisevan märkiä. Mä olin vaan, että "jee, mutaa", sillä kyllähän märkyys aina lumen ja jään voittaa! Bongasin lenkkireitin varrelta myös pahimpien lammikoiden ojitusta, joten eiköhän se baana pian kuivu. Tykkäsin lapsena aina keväisin tehdä sulavesille puroja meidän pihatielle ja sitten uittaa niissä kaarnalaivoja. Nuo lenkkireitin purot olivat vähän turhan lyhyitä ja mutaisia moiseen, mutta nostalgisissa mietteissä päädyin kuitenkin kuvailemaan niitä. Saattoi ehkä herättää kanssakulkijoissa kummastusta kuralammikoiden kuvailu. :D

Pieni juoksutauko

Olen joutunut nyt jättämään hölköttelyjä väliin, kun alaselkä on edelleen jumitellut ja tuntuu ärtyvän herkästi ihan kävelystäkin. Viime perjantaina onnistuin kuitenkin tekemään tehokkaan salitreenin ilman, että selkä otti nokkiinsa, joten ongelma ei onneksi näyttäisi koskevan salitreeniä.

Lauantaina hipsuttelin nelisen kilometriä hidasta hölkkää, mutta varmaan osittain liukkaudenkin takia selkä otti nokkiinsa. Päätin sitten, että ennen huomista kiropraktikkoa en turhaan ärsytä selkää ja jätän juoksut väliin. Olokin on ihan vino. Toivon todella, että kiropraktikko saa vaivan fiksattua, sillä tämän vuoden puolella tämä on toistaiseksi pahin jumi, enkä ole oikein saanut nukuttuakaan kipujen kanssa. Tänään ajattelin kokeilla vielä saleilua. Kun vaiva ei pahentunut viime perjantain treenistä, uskoisin pystyväni tänäänkin tekemään salitreenin ongelmitta.

Eihän tämä nyt vielä ole pitkä juoksutauko, mutta viime viikolla jo lyhentelin hölkkiä selkävaivan vuoksi, niin nyt vähän hirvittää, että mitenköhän homma etenee. Miksi pitikään kirjata ylös tuo 60 kilometrin kuukausitavoite maaliskuulle? Se näyttää nyt tyssäävän heti alkuunsa…