torstai 31. maaliskuuta 2022

Maaliskuussa juoksu maittoi

Juoksin maaliskuussa enemmän kuin tammi-helmikuussa yhteensä! Mikä ei tosin ollut erityisen vaikeaa, kun alkuvuonna sairastelujen vuoksi juoksut jäivät selvästi normaalista. 

Helmikuun lopulla olo alkoi jo olla suht normaali ja saatoin aloittaa tavoitteellisemman treenin heti maaliskuun alusta. Alkuvuonna kilpirauhasarvoni seilasivat lääkityksen lopettamisen johdosta, mutta kun ne vihdoin asettuivat, sen onneksi huomasi myös voinnissa. Juoksu kulkee nyt ihan eri tavalla kuin liikatoiminnan ja sen lääkityksen aikana. Pari vuotta tässä menikin. Liikatoiminta söi aika paljon lihaksia ja 1,5 vuotta lääkitystä vaikuttaa varmaan myös, eli en ole läheskään siinä kunnossa kuin ennen liikatoimintaa. Juoksun kanssa ei onneksi tarvitse aloittaa ihan nollasta, mutta on vaikea arvioida, mihin kroppani tällä hetkellä pystyy. Liikatoiminnan jäljiltä syke tuppaa nousemaan aika herkästi ja lihaskadon myötä jalat kipeytyvät lenkeistä selvästi totuttua enemmän. Ristiriitaiset fiilikset, kun iloitsen kyllä juoksemisen mahdollisuudesta ja siitä, että kahden vuoden jälkeen on vihdoin mahdollisuus juosta taas täysipainoisesti. Mutta taustalla painaa huoli mahdollisesta liikatoiminnan uusiutumisesta ja juoksukunto on selvästi heikompi mitä ennen sairastumista. Toivon kovasti, että saisin nyt vihdoin treenata terveenä.  

Maaliskuussa kertyi yhteensä 120 juoksukilometriä, joka on kyllä enemmän kuin uskalsin toivoa. Ehkä hiukan alkoi keulia siinä kohtaa, kun huomasin, että vihdoin pystyn taas juoksemaan. Nostin juoksumääriä viikoittain, siten että maaliskuun kovimmalla viikolla meni 35 kilometriä rikki. Se on kuitenkin vielä melko maltillinen määrä ja samoissa lukemissa olin esimerkiksi viime kesänä. 

Maaliskuussa pystyin myös ensimmäistä kertaa tänä vuonna juoksemaan yli kympin lenkkejä. Pitkiksillä tulikin kivasti kilometrejä, kun juoksin jokaisena viikonloppuna pitkän lenkin; 12km, 12km, 16km ja 12km. Noiden kahden viimeisen pitkän juoksun jälkeen jalat olivat kyllä kipeät ja jumissa. Pitäisi muistaa tehdä enemmän kehonhuoltoa ja tietysti täytyy tarkkailla vointia muutenkin. 

Maaliskuun juoksuista jäi kokonaisuudessaan hyvä fiilis ja nyt oli tosiaan tämän vuoden ensimmäinen kunnon treenikuukausi samoin kuin ensimmäinen kunnon treenijakso kilpirauhassairauden lääkityksen päättymisen jälkeen. Toivottavasti kunto nyt lähtee tästä nousuun!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Vuosi 2021 - mitä jäi mieleen

Joo, maaliskuu on yli puolivälin ja last year is so last season... Puolustuksekseni myöhäiselle vuosikoosteelle; naputtelin tekstin alkutahdit jo vuodenvaihteessa, mutta sitten oli terveysmurheita ja kun ne alkoivat hellittää, alkoi Ukrainan sota. Tuntuu hölmöltä vinkua omista - kuitenkin suhteellisen pienistä - terveysmurheista, kun varsin lähellä ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja sanomaan läheisille lopullisia jäähyväisiä. En juuri ota somessa kantaa ns. isoihin asioihin, mutta toisaalta tuntuu myös hölmöltä olla sanomatta mitään, jos puoli maailmaa kuohuu. Tämä blogi keskittyy kuitenkin omaan elämääni, juoksuihini ja muihin juttuihin, joista koen luontevaksi kirjoitella. Siispä päätin nyt vihdoin julkaista myös viime vuoden koosteen, kaikkine pikkuasioista vinkumisine.  

Tässä siis pieni katsaus vuoteen 2021 - juoksuihin ja muuhunkin. Mennään tällä kertaa kronologisessa järjestyksessä.

Vuoden alkuun aloitin uusia juttuja, opintoja töiden ohella ja juoksut starttasivat puhtaalta pöydältä maltillisin tavoittein. Viime vuoden alkuun oli huomattavasti paremmat juoksukelit kuin mitä nyt on ollut, ja juoksin tammi-helmikuussa nätisti hiukan päälle satasen kuukausikilometrejä. Aurinkoisina talvipäivinä poikkesin juoksemaan välillä poluille ja meren jäälle ja vuosi alkoi juoksun suhteen hyvissä merkeissä.

Kilpirauhasen liikatoiminta monine oireineen ja lääkityksineen vaikutti kuitenkin taustalla. Vuoden alkupuoliskolla iski uusi oire, rytmihäiriöt. Tietenkään ei ole mahdollista tietää varmasti, onko kilpirauhasen liikatoiminta sydänoireiden taustalla, mutta se tosiaan altistaa sydänsairauksille jopa vuosikymmeniä liikatoiminnan toteamisen ja hoidon jälkeen. Ekg:ssa näkyi sekä kammiolisälyöntejä että sydämen vasemman etuhaarakkeen katkos. Lisälyönnit ovat juurikin niitä, jotka aiheuttavat oireita. Rytmihäiriöitä tutkittiin ja ne onneksi todettiin hyvälaatuisiksi. Silti vaiva nostaa aina välillä päätään ja on joka kerta yhtä inhottava.

No, pystyin kuitenkin jatkamaan juoksuja ja kevät olikin oikeastaan viime vuoden parasta juoksuaikaa. Pystyin juoksemaan pidempiä lenkkejä ja tekemään myös nopeustreenejä. Retkeilyjuoksuilla tuli juostua kivoja polkuja ja polkujuoksut suuntautuivat milloin Ruissaloon milloin Lietoon. Myös opinnot edistyivät kivasti niin, että fiilis kesän korvalla oli hyvä. Hankimme sup-laudat miesystäväni ja siskoni kanssa ja alkukesän lämpimillä keleillä tuli kokeiltua ensi kertoja omalla laudalla suppailua. Suppailusta tulikin tosi kiva lisä retkeilyrepertuaariin ja tietysti ihan uusia retkeilyreittejä. 

Kesäkuussa vuorossa oli pitkästä aikaa juoksukisa. Lähdin Bodom Trailille vailla oikein minkäänlaisia odotuksia. Kisa oli raskas, mutta varsinkin jälkikäteen olen todennut, että se meni osaltani todella hyvin ottaen huomioon sen hetken kunnon ja kilpparilääkityksen. 


Olen aina nauttinut kesästä ja niin viime vuonnakin. Kesä sisälsi mökkeilyä, kotimaan matkailua, suppailua, juoksua, uintia, aurinkoa, kansallispuistoja ja myös uuteen asuinpaikkaan tutustumista, kun muutimme Naantaliin. Naantali on tietysti hieno kesäkaupunki, ja se näyttikin parhaat puolensa kesäkuukausina. Muutenkin tuli harrastettua kotimaanmatkailua. Matkakohteina oli jälleen kansallispuistoja, kun teimme siskon kanssa perinteisen patikointireissun. Patikointi tosin jäi toissijaiseksi ja enemmän liikuimme suppaillen Liesjärven maisemissa. Veden äärellä on ihanaa kesällä ja päiväretki Seiliin sekä yhden yön matka Öröön olivat aivan upeita reissuja loistokelissä. 


Loppukesästä sain taas ikäviä rytmihäiriöitä ja niiden vuoksi jouduin myös keskeyttämään yhden juoksukisan. Syytän työstressiä, sillä kun syyskuussa olin pidemmän aikaa opintovapaalla, olo taas tasaantui ollen melko hyvä taas koko loppuvuoden.

Alkusyksystä pääsin juoksutapahtumaan mukaan kannustus- ja huoltojoukkoihin, kun miesystäväni juoksi ensimmäisen maratoninsa Nuuksion poluilla. Juoksin itse samassa tapahtumassa ensimmäisen polkumaratonini 2019 ja oli kiva päästä kannustamaan tuttuihin maisemiin. Nyt kun retkeilin itse alueella kävelyvauhtia, pääsin hiukan paremmin katselemaan maisemia kuin omalla juoksulla. 

Syyskuussa päästiin myös pitkästä aikaa ulkomaille! Viimeiseen asti piti kyllä jännätä, toteutuuko matka, sillä tässä korona-aikana oltiin varattu reissuja jo pari kertaa aiemminkin ja ne peruuntuivat. Nyt matkakohde valikoitui osin sattumalta sieltä, minne yleensäkin pääsi ja missä tilanne oli hyvä. Kreeta osoittautui onneksi aivan ihanaksi paikaksi, jossa viikon päiville riitti tekemistä, mutta oli myös mahdollisuus rentoutua rannalla löhöten. Matkan kohokohta oli vaellus Samarian rotkossa ja myös tukikohtamme Rethymnon oli tosi kiva paikka!

Loppuvuosi meni osaltani vähän väsyneesti. Pusersin kasaan loppuja opintoja töiden ohella ja juoksun suhteen tavoitteena oli vain saada kasaan satanen kuussa. Marraskuussa yllätin itsenikin lähtemällä mukaan omaan marrasputkeen, mutta se toi onneksi jaksamista kiireen keskelle. Vähän oli stressiä läheisten terveyden kanssa, mutta onneksi asiat kääntyivät parempaan suuntaan jouluksi. Kilpirauhasen liikatoiminnan lääkitys loppui ja vuoden lopussa alkoikin jännääminen, olisiko sairaus remissiossa vai palaisiko se. 

Elämä kilpirauhasen liikatoiminnan kanssa on ollut todellista tasapainoilua. Lääkitys piti oireet enimmäkseen poissa, mutta lääkityksen myötä mm. lihasten aineenvaihdunta ei toimi kuten pitäisi. Stressi on superhaitallista ja voi viedä pois tasapainosta. Liikatoiminnalla ei juoksukunto kasva, mutta myös lääkitys torppaa kehityksen. Liika lääkitys voi tuoda muassaan kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Kun sairaus todettiin minulla vuonna 2020, en osannut odottaa, mitä tuleman piti. Koko viime vuoden vaikein asia oli minulle tuo kilpirauhassairaus, se vaikutti hyvin kokonaisvaltaisesti jaksamiseen.

Olen juossut parinkympin lenkin viimeksi vuonna 2019. Viime vuosi ei tuonut mukanaan toivottua juoksukunnon palautumista, vaan juoksin lääkityksen aiheuttaman "rajoittimen" kanssa koko vuoden. Siihen nähden voin olla todella ylpeä itsestäni. Saavutin kilometritavoitteet, juoksin joka kuussa vähintään satasen. Koko vuonna kilometrejä kertyi 1379. Se on uskomaton luku, sillä jäin ennätysvuodesta vain noin 50 kilometriä. Vaikka vuoteen liittyy juoksun suhteen paljon pettymyksiä ja vaikeita hetkiä, voin sanoa, että oikeastaan ylitin itseni.


Salaisuuteni oli lyhyissä ja tiheissä juoksuissa. Ilman koronaa ja etätöitä en varmastikaan olisi onnistunut. Juoksin usein etänä ollessa lounastauolla neljän kilometrin lenkin, siitä ehtii vielä pikasuihkuun ja kaapimaan lounaan kitusiin ilman, että saldo menee pahasti miinukselle. Sain juosta päivänvalossa ja usein. Myös opintoni etenivät aikataulussa ja vuoden lopussa opintopisteitä oli kasassa 51. Myös etäopinnoista saan kiittää koronaa. Siksi en voikaan sanoa, että viime vuosi olisi ollut minulle pandemian vuoksi raskas, kun tilanne itse asiassa mahdollisti sekä opiskelut että mainiot juoksukilometrit!

Vuoden suurimmat kohokohdat eivät liittyneet juoksuun, enkä saanut juoksusta ihan sellaisia onnistumisen elämyksiä kuin joskus olen saanut. Bodom Trailin onnistuminen taisi olla vuoden kohokohta juoksujen suhteen. Vuoden liikuntaelämykset olivatkin enemmän retkeilyyn keskittyviä, patikointia, suppailua ja matkailua. Huolimatta koronasta ja kilpirauhasen liikatoiminnasta, en voi sanoa oman vuoteni olleen raskas, vaan itse asiassa viime vuosi oli ihan hyvä. Ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että pystyin juoksemaan ympäri vuoden ja elämä oli tasapainoista muuten.

Aiemmat vuosikoosteet löytyvät näistä postauksista:

keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Lumikenkäilyä Ylläksellä: Pirunkurun ponnistus

Hiihtolomaviikko Ylläksellä, mutta en osaa hiihtää. Siinä lähtökohdat etsiä muutamia kivoja talviretkeilyreittejä sekä tutustua lumikenkäilyyn.

En ole mikään talviurheilija, vaikka liimaudunkin tv:n ääreen aina, kun sieltä tulee ampumahiihtoa ja juoksen talvellakin ulkosalla. Mutta hiihtänyt olen viimeksi yli 20 vuotta sitten, samoin laskettelua olen kokeillut vain pari kertaa teini-ikäisenä. Halusin silti lähteä mukaan laskettelureissulle Ylläkselle, koska talvinen Lappi on hieno ja viime visiitistä oli todella pitkä aika. Reissulla tuli oiva tilaisuus kokeilla lumikenkäilyä ja tutustua siten tunturimaisemiin.

Vuokrasin lumikengät kahtena päivänä. Hinta sauvojen kanssa oli parikymppiä per päivä ja jos olisi ottanut useamman päivän putkeen, olisi hinta ollut edullisempi. Sauvat kannattaa vuokrata kenkien mukana, sillä esimerkiksi suksisauvat ovat lumikenkäilyyn liian pitkän, lumikengillä sauvan pituus saa olla lyhyempi ja lisäksi pituuden säädettävyydestä on hyötyä.

Ylläksellä on huollettuja talvipolkuja, joista monilla pystyy hyvin etenemään ihan kengilläkin. Hankea oli meidän vierailullamme kuitenkin noin metrin verran, kinoksissa enemmänkin, joten polkujen ulkopuolella patikointi olisi ollut jotakuinkin mahdotonta. Myös lumikengillä upposi lumeen, mutta ei ihan niin pahasti.


Pirunkurun ponnistus lumikengillä

Pirunkurun ponnistus on noin 8 kilometrin ympyräreitti Yllästunturin pohjoispuolella Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Jättämällä auton Sahatien päähän pysäköintialueelle pääsee autolta suoraan reitille. Reitti kannattaa kiertää vastapäivän niin, että ensin patikoi Kesänkijärven rantaa, sitten ylös Pirunkurua ja takaisin tulee patikointireittiä ylhäällä tunturissa olevan Tahkokurun kodan kautta.

Ensimmäinen osuus Kesänkijärven rantaa oli niin kovapohjainen, että lumikengät olivat siinä turhat. Niimpä lompsimmekin ensimmäiset tasaiset kaksi kilometriä lumikenkiä kantaen ja poikkesimme ennen Pirunkurua vielä Kesängin keitaalla hörppäämässä kuumaa juomaa.

Sitten alkoikin ponnisteluosuus, kun kiinnitimme lumikengät jalkoihin ja aloitimme nousun Pirunkurua pitkin kohti Kesänkitunturin kahta huippua. Nousua tulee reippaasti, 500 metriä noin 1,5 kilometrin matkalla ja paikoin rinne on varsin jyrkkä. Siinä missä sulan maan aikaan kurun yläosa on rakkakivikkoa, talvisaikaan kaikkea peittää sileä lumipeite. Moni oli kulkenut reittiä kengillä, ja paljon näkyi myös koloja, joihin oli upottu polvea myöten. Varsinkin tuossa nousun loppuosassa lumikengistä oli selvästi hyötyä ja niillä kulku keveämpää, vaikka nousu laittoikin puuskuttamaan.


Ylempää rinteestä avautuu upea maisema alas Kesänkijärvelle ja etelämmässä olevien tuntureiden huipuille. Siinä missä järven rannassa oli ollut koleampaa, rinteellä oli lämmin. Aurinko paistoi saaden lumen kimmeltämään ja taivaan hehkumaan syvän sinisenä. 

Tunturin laella puhalsi hiukan tuuli, mutta oli onneksi melko tyyni päivä. Aukeassa maisemassa tuuli on kovettanut lumen pinnan aaltomaiseksi ja harvat puut olivat lumella kuorrutettuja. Reitti kulkee Kesänkitunturin huippujen välissä ja lähtee vähitellen kaartamaan kohti Tahkokurua puiden lisääntyessä. Tällä osuudella huomasi, että reitti oli harvemmin kuljettu ja tamppaamattomissa kohdissa lumeen hiukan upposi. 

Kun pääsimme lähemmäs Tahkokurun kotaa, saavutimme myös edellä kulkeneen seurueen, joilla oli selvästi meitä enemmän vaikeuksia lumeen uppoamisen kanssa. Heilläkin oli lumikengät, joten kaipa kenkien kantavuudessa on aika isojakin eroja. Kota on umpikota, joka tarjosi kivasti suojaa yli 10 asteen pakkasellakin. 

Evästauon jälkeen jatkoimme matkaa. Meillä oli puhelimessa reittikartta ja huomasimme gps-palluramme menossa väärään suuntaan. Arvelimme vain missanneemme pienemmälle polulle kääntymisen ja kenkäilimme sitä kohti umpihangessa. Vaan kuinkas kävikään... Polkua ei maastosta missään kohtaa löytynyt. Gps kertoi meidän olevan välillä polun oikealla, välillä vasemmalla puolella ja välillä ihan suoraan reitilläkin, mutta tarvoimme aivan umpihangessa. Lumi oli pehmeää ja upottavaa ja sitä oli paikoin reippaasti yli metrin. Lumikengistä huolimatta upposimme välillä reittä myöten hankeen. Emme olleet hädissämme, olimme koko ajan kartalla, mutta aika nopeasti tuli selväksi, ettei reittiä ollut tänä talvena juuri kuljettu ja olisi pitänyt vain suosiolla valita pidempi paluumatka. Tovin umpihangessa tarvottuamme suuntasimme kohti tuota pidempää reittiä ja sieltä tampattu polku löytyikin. Viimeinen pätkä takaisin autolle olikin helppoa rallattelua.

Suosittelen siis lumikenkäillessäkin valitsemaan tampatun reitin, vaikka kartta kuinka kertoisi suunnitellun polun menevän jossain muualla! En tiedä, oliko meidän reissumme aikaan poikkeuksellisen paljon lunta, sillä lueskelin reiteistä etukäteen ja aiempina talvina polkua oli kyllä joku mennyt. 

Pirunkurun ponnistus oli kuitenkin mainio tutustuminen lumikenkäilyyn ja Lapin kansallispuistomaisemaan talviasussaan. Taukopaikkoja oli sopivasti ja itse Pirunkuru aivan upea. Reitti oli mukavan vaihteleva kulkiessaan järven rannalla kurun kautta tunturien laelle ja sitten taas tihentyvässä metsikössä takaisin lähtöpisteeseen. Kiva päiväretki Ylläksen maisemissa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...