Luontomatkailijalle Kreetalta löytyy hienoja kohteita, mutta yksi on ylitse muiden. Se lienee myös aktiivilomalaisen ykköskohde, sillä 17 kilometrin pituinen patikointi vaativassa maastossa on huikea elämys, joka sopii vain hyväkuntoisille!
Samarian rotko on väitetysti Euroopan pisin ja syvin rotko, mutta ilmeisesti väitteen todenperäisyys riippuu hieman mittaustavasta. Se sijaitsee Kreetan ainoassa kansallispuistossa Letka Ori -vuoristossa eli Valkoisilla vuorilla. Vaellusreitti alkaa vuoristosta noin 1230 metrin korkeudesta ja päättyy merenrantaan Agia Roumelin kylään.
Varoituksen sana! Reitti on todella rankka! Kaikki polkujuoksua harrastavat tietävät, että poluilla etenemisvauhti on selvästi hitaampi kuin sileällä, ja että reitin nousu- ja laskumetrit vaikuttavat huomattavasti siihen, miten rankka jokin reitti on. Sama pätee myös patikoidessa ja Samarian reitti on sekä laskumetreiltään että maastoltaan todella raskas. Pitäväpohjaiset kengät ovat liukkailla kivillä tarpeen ja laskeutuminen on raastavaa paitsi polville myös jalkojen lihaksille. Lisäksi iso osa reitistä kulkee paahtavassa auringonpaisteessa.
Nyt kun teitä on varoitettu, niin todetaan, että reitti on myös todella upea! Vuoristosta laskeutuessa vaellus tarjoaa näkymiä rotkoon ja itse rotkon pohjalla kävellessä viereiset kallioseinät kohoavat satojen metrien korkeuksiin. Kapeimmillaan rotko on vain joitain metrejä leveä. Rotkon pohjalla virtaa joki ja ympäristö vaihtelee vehreästä metsiköstä kuivaan kivierämaahan.
Miten Samarian rotkolle pääsee?
Vaikka muuten tykkäisi matkustaa omatoimisesti, Samarian rotkovaellukselle kannattaa valita opastettu retki. Koko vaellus on noin 17 kilometriä pitkä alkaen vuoristosta ja päättyen pieneen merenrantakylään, Agia Roumaliin. Kylään ei mene ollenkaan tietä, eli sieltä ainoa keino pois on laivalla. Laivavuoroja kulkee vain muutama päivässä ja laivasta jäädään pois kaukana vaelluksen lähtopisteestä. Kun varaa opastetun retken, siihen sisältyy bussikuljetus rotkon yläpäähän, laivamatka sekä bussi takaisin majapaikkaan. Retkellä voi patikoida ihan omaan tahtiin, ja perillä Agia Roumalissa on vaellukseen käytetystä ajasta riippuen vapaa-aikaa vaikka uimiseen ja syömiseen.
Meille sattui mainio opas, joka kertoi menomatkan ajan Samarian rotkon luonnosta ja historiasta sekä hyvin selväsanaisesti retken aikataulusta ja kohtaamispaikoista. Retkellä ei ole mitään lisämyyntiä yms., joka usein on tylsää järjestetyillä retkillä. Oppaan kanssa ei ole tarkoitus vaeltaa, vaan rotkon voi kulkea aivan omassa tahdissa. Opas kuitenkin varmistaa, että kaikki pääsevät pois rotkosta laivan lähtöön mennessä ja häneltä saa sekä Samarian kansallispuistokäyntiin oikeuttavan luvan että laivaliput. Suosittelen siis lämpimästi varaamaan opastetun retken!
Rotkovaelluksen ensimmäiset neljä kilometriä ovat ruuhkaiset ja raskaat
Huono puoli opastetussa retkessä on, että reitillä on samaan aikaan todella paljon muitakin kulkijoita. Mitä aiemmin patikoinnin aloittaa, sitä parempi, sillä lämpötila nousee päivän mittaan ja rotkossa tulee todella kuuma. Retkibussit pyrkivät olemaan rotkon lähtöpisteessä aamulla, mutta koska pohjoisen suurista lomakaupungeista on matkaa Samariaan, kaikki ovat lähdössä suunnilleen samoihin aikoihin. Reitillä on siis ruuhkaa erityisesti alkuosuudella. Me olimme liikkeellä syyskuun loppupuolella, joka ei ole kiireisintä sesonkia, mutta ihmisiä oli silti liikkeessä sankoin joukoin.
Paitsi ruuhkainen, reitin alkuosa on myös hyvin raskas. Kokonaislaskusta noin 600 metriä laskeudutaan ensimmäisten 4 kilometrin aikana. Polkujuoksukisoja kiertävät tietävät, että se tarkoittaa todella jyrkkää laskua. Käytännössä tuo alkumatka on kuin loputtomien portaiden laskeutumista. Paitsi että portaat ovat keskenään hyvin erilevyiset ja koostuvat epätasaisesta ja liukkaasta kivikosta.
Kun ensimmäisistä kilometreistä on selvitty, reitti onneksi hiukan tasoittuu, mutta välillä on myös nousuosuuksia, eli laskusumma on koko vaelluksella selvästi yli 1500 metriä. Kannattaa varautua siihen, että jalat ovat kovilla ja jos on polvivaivoja, kannattaa reissuun lähtemistä harkita tarkkaan.
Pakkaa mukaan evästä, aurinkovoidetta ja (pieni) vesipullo sekä vaihtovaatteet
Reitillä on säännöllisin välein taukopaikkoja, joissa lähes kaikissa saa myös täytettyä vesipullon. Vaellukselle ei olekaan järkevää pakata mukaan isoa vesilastia lisäpainoksi. Eväitä kuitenkin tarvitaan, sillä patikointiin kuluu useampi tunti. Meillä meni taukoineen aikaa noin 6h 15min, eli mistään kevyestä kävelystä ei tosiaan ole kyse!
Rotkovaelluksen alkuosassa puusto tarjoaa hyvin suojaa auringolta, mutta reitillä on myös runsaasti suojattomia osuuksia, joissa lämpötila nousee korkeaksi paahteessa. Meidän reissullamme oli yli 30 astetta lämmintä, ja jo puolivälissä matkaa vaellusvaatteet olivat likomärät hiestä. Onneksi vettä oli hyvin saatavilla, ja kun laitoin buffihuivin päähän sekä kaadoin siihen säännöllisesti kylmää vettä, ei lämpöön ihan läkähtynyt. Silti mereen pulahtamisesta alkoi haaveilla jo useita kilometrejä ennen rannikkoa. Mukaan kannattaa siis ehdottomasti pakata myös uikkarit ja vaihtovaatteet, niin kotimatka on kivempi.
Me teimme vaelluksen ainoan pidemmän pysähdyksen Samarian autiokylässä. Kylässä on asunut väkeä aina 1960-luvulle asti, ja siellä on pystyssä lukuisia kivitaloja ja tietysti kirkko. Kylän liepeillä voi hyvällä tuurilla bongata kreetalaisen villivuohen, Kri Krin.
Samarian rotkon kapein kohta on vain noin 3 metriä
Vaelluksen puolen välin jälkeen rotkon seinämät tulevat vähitellen lähemmäs kulkijaa. Lämpötilan kohotessa reippaasti yli hellelukemien, oli välillä aivan ihanaa, kun reitti kulki pienen pätkän vieressä kohoavien kallioiden varjossa. Tällä osuudella kulkijoia kuitenkin varoitellaan siitä, ettei kallioiden kupeeseen kannata jäädä kuppaamaan - seinämistä saattaa tippua kiviä ja isommat vyörytkin ovat mahdollisia. Onneksi kuitenkin harvinaisia.
Reitin kapein kohta on Rautaportiksi kutsuttu kohta, jossa kallioseinämät ovat vain noin 3 metrin päässä toisistaan. Ennen tätäkin on muutamia todella hienoja kapeita kohtia, joissa molemmin puolin polun vierellä seinät kohoavat korkeuksiin. Katse kohoaa väkisinkin ylös kohti taivasta, mutta sitä ei kannata tehdä liikkeessä, koska polku on koko matkan hyvin kivikkoinen ja epätasainen.
Rannikko ja Agia Roumali
Kun rautaportista on kuljettu, ollaankin kohta rotkon lopussa. Vaellusreitti ei siihen pääty, mutta kansallispuiston päättyessä vuorossa on tarkistuspiste, jossa lähtöpisteessä annetut kulkuluvat kerätään pois ja varmistetaan, ettei kukaan jää rotkoon. Tuossa kohtaa mittarissa on noin 14 kilometriä ja vuoren kupeessa nököttävä pieni baari tuntuu taivaanlahjalta. Tuoreista appelsiineista puristettu mehu oli baarin lähes ainoa myyntiartikkeli, mutta sitä katosi janoisiin suihin litrakaupalla.
Viimeiset pari kilometriä Agia Roumalin kylään voi matkustaa parin euron hintaisella pikkubussilla, jos on tuossa kohtaa ihan finaalissa. Me halusimme kävellä koko reitin ja viimeiset kilometrit tietä pitkin olivatkin muuhun reittiin verrattuna hyvin helppoja, vaikka jalat tuossa vaiheessa protestoivatkin kaikkea liikuntaa.
Agia Roumali oli oikein viehättävä pieni kylä, joka tarjoaa rannan, ruokapaikkoja ja majoitusta. Kylä sijaitsee sellaisen vuoriston takana, että sinne ei kulje ollenkaan tietä muualta Kreetalta. Ainoa keino päästä kylään on siis joko Samarian rotkosta tai vesiteitse. Me lähdimme kylästä laivalla, ja laivamatkan päässä oli retkibussimme odottamassa.
Samarian rotkon vaellus oli ehdottomasti yksi Kreetan loman kohokohtia!
