maanantai 14. marraskuuta 2022

Patikointia Madeiralla: Levada do Caldeirao Verde

Vihreän kattilan eli Caldeirao Verden patikointireitistä opaskirjat kertoivat, että reitin varren vesiputoukset olisivat hienoimmillaan sadekelissä tai sateen jälkeen. Tämä olisi siis kävely, joka kannattaisi tehdä myös sadesäällä. Opaskirjat kertoivat myös, että reitillä todennäköisesti kastuu, koska pienet vesiputoukset valuvat rinteestä paikoin suoraan kulkijoiden päälle ja tunnelien lattialla saattaisi olla ihan kunnolla vettä. Emme siis murehtineet sitä, että päivä oli sateinen. No, reitillä opimme, että sataa voi myös liikaa, mutta siitä sitten tuonnempana.


Caldeirao Verde - miten sinne pääsee?


Reitti lähtee Queimadas-nimiseltä paikalta, jonne kulkee alati kapeneva ja loppumatkalta pelkkää ylämäkeä oleva tie. Queimadas on pieni metsäinen puistoalue ja siellä on kahvila ja iso parkkialue. Parkki maksoi 3 euroa ja wc 50 senttiä. Huom! Parkkipaikan ja wc:n voi maksaa vain käteisellä. Infopisteen työntekijä oli happamuudessaan koominen, mutta vaihtaa tarvittaessa rahaa.

Caldeirao Verden levada on yksi Madeiran suosituimmista patikoinneista. Matka Funchalista kävelyreitin alkuun kestää noin tunnin autolla. Bussilla ei pääse ihan reitin alkuun asti, mutta levadalle tehdään paljon opastettuja patikointimatkoja, jos ei halua käyttää vuokra-autoa.

Reittikuvaus löytyy taatusti jokaisesta Madeiran patikointioppaasta ja reitiltä on lähes mahdoton eksyä. Se kulkee levadan viertä vuorenrinteessä, josta ei edes pääse mihinkään sivupoluille ja ainoat risteyskohdat on merkitty opastein. Madeiran isojen vaellusreittien joukkoon kuuluva Levada do Caldeirao Verde on reitti numero PR9.


Kävely Caldeirao Verdellä sadesäässä - vesiputouksia ja tunneleita


Olin odottanut Caldeirao Verden kävelyä, koska levadareitillä olisi edessä useita vesiputouksia sekä kolme erilaista tunnelia! En ollut aiemmin Madeiran levadoilla käynyt tunneleissa, jotka on aikanaan louhittu käsin vuorenrinteeseen. Caldeirao Verde eli vihreä kattila olisi sukellus Madeiran upeaan satumaisen rehevään vuoristometsään ja jossain blogissa reitin kehuttiin olevan jopa Madeiran paras patikointi. Reitti on sinne-ja-takaisin patikointi, eli noin 6,5 kilometriä kääntöpaikalle ja alueen suurimmalle vesiputoukselle, ja sitten samaa reittiä takaisin.

Levadat ovat siis Madeiran saarella sijaitsevia kastelukanavia, jotka kuljettavat vettä saaren sateisilta vuoristoseuduilta alas maanviljelysmaille. Levadat ovat pääosin tasaisia ja patikointireitit kulkevat betonisella tai kivisellä levadamuurilla tai leveämmissä kohdissa ihan polulla levadan vierellä. Caldeirao Verden reitti alkoi leveänä ja keli oli kostea ja tihkusateinen. Emme alkuun jaksaneet kaivaa kertakäyttösadetakkeja repusta. Mietin kyllä vähän varusteita, kun muilla reitille lähtijöillä näytti olevan sateenpitäviä kuorivaatteita, ja itsellä oli kevyet juoksutrikoot ja vain vähän vettä hylkivä takki. Oli kuitenkin niin lämmin, lähes +20 astetta, että arvelin tarkenevani, vaikka kastuisinkin.
Alun leveän polun jälkeen reitti muuttuu kapeammaksi ja suuri osa kävelystä kulkeekin noin puoli metriä leveää levadamuuria pitkin. Kaikissa kapeissa kohdissa turvana on vaijerikaide. Alkuun minua hiukan jännitti, olisinko kapeissa kohdissa ongelmissa korkeanpaikankammoni kanssa, mutta kasvillisuus polun vieressä oli niin tiheää, että jos siinä vieressä jonkinlainen putous olikin, se peittyi vihreyteen. Ihan muutamassa kohtaa oli vähän ilmavampia kohtia ja olisi ehkä ollut jonkinlainen näkymäkin, ellei olisi ollut niin pilvistä.

Caldeirao Verdellä pääasia olikin näköalojen sijaan levadan ympäröimä vihreys ja vesiputoukset. Paikoin tosiaan pienet vesiputoukset tulivat rinteestä suoraan polulle ja lähes koko matkan levadan vierellä kulkeva rinne oli kasvien peitossa. Nimensä mukaisesti reitti oli huikean vihreä ja vehreä.

Parin kilometrin jälkeen tultiin ensimmäiselle hiukan isommalle putoukselle, jossa virtaava vesi piti ylittää kiviä pitkin. Muutamassa muussakin kohtaa reitti poikkesi levadan viereltä, koska kohta oli sortunut tai kasvanut umpeen, ja näille kohdille oli rakennettu kiertoreitille portaita. Reitiltä on mahdoton eksyä, koska koko ajan seurataan levadaa ja reitiltä poikkeamista ei käytännössä pysty tekemään. Levada on hakattu suoraan vuorenrinteeseen, ja rinnettä on mahdoton lähteä harhailemaan sen enempää ylös kuin alaskaan.

Noin neljän kilometrin kohdalla tuli vastaan iso vesiputous, jossa vesi syöksyi kohisten alas jyrkänteeltä kymmeniä metrejä polun yläpuolelta. Sade oli edelleen lähinnä tihkua, mutta ympäristö oli kaikin puolin hurjan kostea ja polulle alkoi muodostua isoja lammikoita.

Levadatunnelit


Pian edessä oli reitin ensimmäinen tunneli. Vasta tunnelille päästessä jaksoimme kaivaa sadetakit repusta samalla kun laitoimme otsalamput päähän. Itse olin onnistunut jo kastumaan melkoisesti, joten vaihdoin kuivempaan paitaan ja vedin sitten sadetakin päälle.

Ensimmäinen tunneli oli melko lyhyt. Olin etukäteen ajatellut, että ahtaat tunnelit tuntuisivat ehkä inhottavilta, mutta nyt ne olivat reitin ainoat kuivat kohdat ja sinällään tervetullutta vaihtelua. Caldeirao Verdelle pääsee vain kolmen tunnelin kautta. Ensimmäinen on lyhyin ja korkein. Sen jälkeen tunnelit pitenevät ja muuttuvat paikoin mataliksi. Kolmas tunneli oli vain 160 senttiä korkea, eli siellä piti mennä koko matka kyyryssä. Onneksi tunnelien pohjalla ei ollut kovin syvää vesikerrosta.

Kahden pisimmän tunnelin keskivaiheilla oli reikä ulos kalliorinteessä. Siinä kohtaa pystyi seisomaan suorassa, vetämään raikasta ilmaa ja kurkkaamaan hienoja näkymiä vihreille vuorenrinteille.

Kääntöpaikalle ei ihan päästy


Tunnelit ohitettuamme edessä olikin kohta, jossa levada tulvi yli ja vesi virtasi levadamuurin yli. Luulin kenkieni olevan jo märät, mutta oikeasti märät ne olivat vasta, kun olimme kahlanneet tulvivan kohdan yli. Edessä oli vielä toinenkin tulviva kohta, ja sen jälkeen kengissä litisikin koko loppumatkan ajan vesi varpaiden välissä.

Koska patikointi on niin kehuttu ja erikoinen, on siellä aina paljon väkeä liikkeellä. Niin nytkin, vaikka sää oli tosiaan hyvin pilvinen ja sade vain yltyi päivän mittaan. Meitä vastaan tuli isompi, oppaan kanssa kulkeva ryhmä, joka kertoi, että reitti on poikki ennen kääntöpaikkaa. Vesi tulvi niin rankasti, ettemme tulisi pääsemään kääntöpaikan isolle vesiputoukselle. Matkaa olisi vielä ollut joitain satoja metrejä, tai maksimissaan kilometrin verran, mutta päätimme tuossa kohtaa kääntyä takaisin.


Tuppaan huolestumaan vähän kaikesta ja oli pieni helpotus kääntyä takaisin, sillä tulviva levada oli saanut minut miettimään alueella tapahtuvia maanvyöryjä ja sen sellaista. Vaikka toki tuolla seudulla sataa paljon aina, joten tuskin tuolloin mitenkään poikkeuksellisen märkää oli. Mutta olin jo kastunut läpimäräksi ja paluumatka olisi se sama noin kuusi kilometriä, mikä oltiin patikoitu jo mennessä, joten tuossa kohtaa kääntyi jo mielellään takaisin päin.

En tiedä, johtuiko sateesta ja polun liukkaudesta, mutta reitillä kävi kaikenlaisia pieniä sattumuksia. Käännyttyämme takaisin takanamme kulkenut saksalainen vaeltaja putosi yhtäkkiä - humpsista vaan - levadaan, joka oli tuolla kohtaa vielä varsin syvä, melkein vyötäröön asti. Hänelle ei onneksi käynyt kuinkaan. Takaisin päin tunneleissa kyyristellessämme edellä mennyt patikoija löi päänsä matalaan kattoon ja kaatui siitä sitten tunnelin pohjalle. Tuossakaan ei käynyt pahemmin, kuin että vaatteet mutaantuivat. Isossa porukassa vaeltaneilta suomalaisilta kuulimme, että heidän porukastaan yksi oli pudottanut puhelimensa levadaan! Mekään emme välttyneet sattumuksilta, vaan levadaan putosi yksi vesipullo, jota emme enää paluumatkalla löytäneet (virtaus levadassa oli todella kova). Ja repussani ollut opaskirja kastui käyttökelvottomaksi! Onneksi mitään pahempaa ei sattunut.

Paluumatka Queimadakseen


Koska tunnelit olivat ainoat kuivat kohdat koko reitillä, nautimme hiukan eväitä viimeisen tunnelin suuaukolla ennen taivasalla kulkevan osuuden alkua. Paluumatkalla isonna jylisevä putous oli entistäkin vaikuttavampi. Sen kohinan kuuli jo kaukaa ja lähellä se peitti kaikki äänet, edes huutaen ei meinannut kuulla toista! Lähempänä lähtöpistettä olleen pienemmän putouksen luona ei enää päässyt kiviä pitkin kuivin jaloin, vaan vesi huuhteli mutaiset kengät toviksi puhtaiksi.

Menomatkalla nopein kilometrimme oli ollut noin 16 min/km, kun taapersimme eteenpäin ihmetellen ja kuvaten kaikkea. Paluumatkalla hitain kilometri mentiin tuota vauhtia, kun marssimme reippaasti kohti vuokra-autoa ja kuivia vaatteita. Jos jokin kohta oli mennessä näyttänyt jännittävältä, ei niistä jaksanut paluumatkalla enää välittää, kuten ei mutalammikoista polullakaan.

Patikoimme noin 12 kilometriä, vaikka emme päässeetkään ihan reitin loppuun. Vaikka reitti oli hyvin tasainen, piti jalkoja jonkin verran nostella kivikoiden ja lätäköiden yli, joten vaellus tuntui minulla myös jaloissa. Olimme aivan litimärkiä päästessämme takaisin autolle. Kiedoin päähäni pyyhkeen kuin hiustenpesun jäljiltä ja vaihdoin aivan kaikki vaatteeni pikkuruisessa vessakopissa taiteillen.

Kun lähdimme Queimadaksesta, laskeuduimme joitain satoja korkeusmetrejä ja ajoimme muutaman kilometrin ensimmäiseen vastaantulevaan kylään ruokailemaan. Siellä paistoikin sitten aurinko täydeltä terältä! Madeiran sateet ovat todella paikallisia ja vaihtelevia. Joillain alueilla vuoristossa sataa lähes aina ja jotkin rannikkokylät taas ovat kuuluisia aurinkoisuudestaan. Hauska mikroilmastojen saari.

Levada do Caldeirao Verde oli hieno patikointi vihreään satumetsään. Litimäräksi kastellut keli ja tulviva levada tekivät retkestä seikkailun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...