Tammikuun tavoite täyttyi juuri ja juuri

Olen jo pitkään tavoitellut joka kuukausi vähintään sataa juostua kilometriä. Talvikuukaudet ovat tavoitteen kannalta aina vähän hankalampia, sillä liukkaus, kylmä ja pimeys eivät houkuttele juoksemaan ulkona. Silti juoksen ulkona ympäri vuoden ja tavoitekin on useimpina kuukausina ollut helppoa saavuttaa.

Tässä kuussa korona sotki juoksusuunnitelmia ihan tosissaan. Olin vuoden alkuun suunnilleen pari viikkoa kipeänä. Oireet eivät missään kohtaa olleet erityisen dramaattisia, mutta olin selvästi kipeämpi kuin perusflunssassa ja oireet kestivät myös pitkään. Kuten aina jonkin ylähengitystieinfektion kanssa, juoksun pariin palaaminen sairauden jälkeen oli kysymysmerkki. Tiesin, että jos halusin juosta tammikuussakin satasen, en voisi viikkokausia odottaa täydellistä toipumista. Toisaalta vaara taudin pitkittymisestä tai jälkitaudeista olisi olemassa, ja olisi hölmöä lähteä liikkumaan liian aikaisin vain koska olen tällaisen kuukausitavoitteen asettanut.

Minun oli kuitenkin liian vaikea luopua kuukausitavoitteesta tuosta vain, ja jotenkin heti vuoden alkuun tavoitteesta jääminen tuntui siltä, kuin koko vuosi menisi samalla. Tiedän, ettei tuossa ole mitään järkeä, mutta en aina ole niin järkevä kuin haluaisin. :D En nyt ihan tyhmästikään treenejä aloittanut, sillä olen ennenkin todennut, että hidas hölkkä ei rasita kehoa reipasta kävelyä enempää. Niinpä kokeilin varovasti juosta erittäin hitaasti ja alkuun hyvin lyhyitä lenkkejä, ja kun toipuminen ei siitä ottanut takapakkia, päätin kuun loppupuolella yrittää tavoitella satasen kuukausikilometrejä päästäkseni tavoitteeseeni.

Sain tammikuussa kasaan tasan 100 juoksukilometriä. Tuossa viikko sitten juoksin jo kympin lenkin, joka jäi kuun ainoaksi vähääkään pidemmäksi lenkiksi. Lähdin juoksemaan 6 kilometrin lenkkiä, totesin, että kasikin taitaa mennä helposti ja sitten jatkoin vielä niin, että tuli kymppi täyteen. Siinä kohtaa tuntui, että hyvin jaksoin ja tauti on takana. Kuitenkin tällä viikolla oli taas vähän väsyneempää menoa ja niinpä en yrittänyt ylittää tavoitetta yhtään. 

Kelit olivat tammikuussa aika vaihtelevat. Sai juosta niin nastoilla kuin kesälenkkareilla. Oli kiva, kun tähän kuun loppuun osui sulat tiet, se helpotti kilometritavoitteen saavuttamista. Postauksen ensimmäinen kuva on muuten Ruissalosta viime viikonlopulta, kun päästiin sairastamisen jälkeen ekaa kertaa talviuintiin. Meri on ollut koko talven sula, joten kahlattiin hiekkarannalta uimaan. Aika hauskaa näin tammikuussa. 😅

Vuosi alkoi koronalla

Niisk! Olen sairastanut koko alkuvuoden ja oireita on edelleen, eli vuosi ei ole lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla...

Puolisoni oli hiukan nuhainen ennen vuodenvaihdetta. Itse huomasin uudenvuodenpäivänä, että oloni oli nuutunut ja kurkku karhea, mutta pistin sen silloin vielä vähäunisen yön piikkiin. Kävin vuoden alkuun myös lenkillä, eikä siinä tuntenut oloani sairaaksi. Seuraavana päivänä olin kuitenkin jo kipeä.

Kun tauti tuntui ottavat lisää kierroksia muutaman päivän jälkeen, tein kotoa löytyneen testin, jossa koronaviiva piirtyikin tummanpunaisena. Oli yllätys, että puolisolla vain vähän oireita aiheuttanut tauti tulikin minulla paljon voimakkaampana. Sairastin noin viikon, ennen kuin vointi lähti kohenemaan, mutta edelleen olen köhäinen ja nenä on tukossa. Minulle ihan uutena oireena tuli myös hajuaistin menetys! Minulla on tosi herkkä nenä, ja mm. asuntonäytöillä olen haistanut kosteusvauriot aina selvästi. Yhtäkkiä en kuitenkaan haistanut yhtään mitään. Tungin nenääni niin kosmetiikkapurkkeihin kuin tuoksukynttiläänkin ilman, että aistin niistä mitään hajua. Todella jännä ja ärsyttävä oire. Hajuaistin puuttuminen on vaikuttanut myös makuaistiin. Rakastamani kahvi on maistunut erilaiselle, onneksi ei sentään pahalta.

Sairastaessa on tullut myös juoksutaukoa, ja varmaan tässä pitää ottaa tovi aika rauhallisesti liikuntojen suhteen. Hidas hölkkä ei juuri reipasta kävelyä rasittavampaa ole, joten uskaltauduin jo hiukan testaamaan juoksua lyhyellä ja hyvin kevyellä lenkillä, joka ei ainakaan pahentanut oloa. Toivottavasti toipuminen nyt etenee suotuisasti ja pääsen kohta juoksupoluille takaisin.

Lokakuussa juoksin "pankkiin"

Hmm, miten tuon otsikon nyt saisi ymmärrettäväksi...? En siis juossut pankkiin, eli kiirehtinyt rahalaitokseen, vaan koitin alkukuusta "tallettaa" juoksukilometrejä ikään kuin varastoon tietäessäni, että loppukuusta ei pääsisi juoksemaan.

Tavoitteena minulla oli tässäkin kuussa juosta sata kilometriä. Minulla oli 16. lokakuuta kasassa 83 kilometriä. Kuun puolivälissä juoksut siis näyttivät siltä, että tasaisen vauhdin taulukolla oltaisiin oltu koko vuoden kilometriennätyksissä kiinni. Ensin tuli kuitenkin syyslomareissu Italiaan ja päivän kotonaolon jälkeen viisaudenhampaan poistoleikkaus. Tällä kertaa olin varautunut hampaan poistoon ajatellen, että voisin hyvillä mielin olla viikon juoksematta, ja silti saisin kuukausikilometrit kasaan, ja sitten jos toipuminen olisi nopeaa, juoksisinkin kivasti yli tavoitteen.

... ... ... Juuh, ei mennyt ihan putkeen. Poistokuoppa tulehtui, ja parin päivän sairauslomasta tulikin yli viikon mittainen! Poistokuoppa tulehtuu herkemmin, mitä enemmän on ikää, ja helpommin naisilla. Jos olisin tiennyt etukäteen tämän, olisin tietysti pyytänyt hammaslääkäriltä ab-kuurin. Jäi hieman kismittämään, että toki lääkärin pitäisi riskitekijät huomioida. Minulla ei kuitenkaan ole perussairauksia ja hyvä yleiskunto, joten varmaan siksi en saanut antibiootteja. Kuopan tulehdus oli todella ikävä homma, särkylääkkeet eivät vieneet kipua pois ja puoli päätä oli turvoksissa. Nyt kuvittelisin, että ollaan jo voiton puolella...

Juoksin lopulta tässä kuussa 101 kilometriä, eli aika lailla minimitavoitteeseen. Ja saan olla tuostakin lukemasta kiitollinen! Reissussa tuli hiukan juostua ja käveltyä, mutta kuten todettua, enimmäkseen juoksin ennen matkaa. Kuun alkupuolella yhden 16 kilometrin polkupitkiksen, ja sen lisäksi vain lyhyitä lenkkejä. Tämä hammashomma vei nyt niin kaikki voimat, että reissusta en ole vielä jaksanut kirjoittaa mitään, mutta katsotaan, ehkä joku matkapostauskin on tulossa. Tämän postauksen kuvat sentään ovat matkalta, Toscanasta. 

Koronasta toipuminen kesti kohdallani lähes 2 kuukautta

Tämä juoksuvuosi on ollut sairastelujen tauottama. Kesäkuun lopulla iski koronatauti, jota olin onnistunut välttämään yli kaksi vuotta. Toivoin tietysti taudin olevan lievä, enkä mielestäni ollutkaan mitenkään kamalan kipeä. Akuutti sairastaminen kesti kyllä viikon verran, joka on esimerkiksi normiflunssaan verrattuna minulle pitkä aika. 

Sain kuitenkin seuralaiseksi sitkeän yskän ja väsymyksen, joka varsin tehokkaasti torppasi heinäkuussa kaikki juoksuyritykset. Tuo yskä tuli ja meni, mutta yskänkohtauksen osuessa en meinannut millään saada lopetettua yskimistä. Yhden lenkin loppupuolella meinasin oksentaa, kun vain yskin ja yskin. Yskä saattoi iskeä ihan perusarjessakin, mutta haittasi lähinnä urheilua. Kävely kyllä luonnistui, mutta kun vauhti kasvoi hölkäksi, tuntui etten pysty hengittämään normaalisti ja usein alkoi yskittää. Juoksufiilis ei ollut kovin korkealla ja mietin jo, että missä kohtaa jälkitauteja voi kutsua long covidiksi... Oireiden pitää jatkua kolmen kuukautta akuutin sairastamisen jälkeen, jotta voidaan puhua pitkästä koronasta. 

Onneksi kohdallani tuntuu vihdoin siltä, että tuo jälkiyskä on takanapäin. Huh, täytyy sanoa, että olo on aika helpottunut, että tuo jälkitauti vihdoin hellitti. Tuntuu olevan ihan lottoa, millaiset oireet koronatartunnasta saa ja miten kauan kestää. Minulla oli erityisesti heti akuutin sairastamisen jälkeen myös rytmihäiriöitä, jotka taitavat olla koronaoireiden harvinaisemmasta päästä. Kohdallani rytmihäiriöt ovat aiemmin olleet kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttamia, ja niiden uusiutuminen oli sekin varsin ikävää. Mietin jo myös, olisiko korona laukaissut minulla tuon liikatoiminnan, koska on havaittu, että autoimmuunisairauksia puhkeaa koronan jälkeen. Mutta onneksi oireet väistyivät ja labratkin kertoivat, että kilpirauhaseni toimii normaalisti.

En ole nyt elokuussa vielä pystynyt ihan täysipainoisesti juoksemaan, mutta nyt tuntuu, että lenkeillä pystyy hengittämään normaalisti ja treenin lisääminen vaatii vain sitä, että lisään juoksumatkaa maltillisesti, koska tässä tuli jonkinlaista juoksutaukoa sen verran pitkään. Kuntotaso kyllä kyykkäsi melkoisesti, eli ihan heti ei olla kevään kunnossa. Toivottavasti tästä lähdetään uuteen nousuun!

Köhäinen heinäkuu

En olisi uskonut, kun sain koronan kesäkuun loppupuolella, että koko heinäkuun juoksut menisivät samaan syssyyn. Alkuvuoden sairasteluissa juoksut jäivät vähäisiksi, mutta nyt tuli pohjat. Juoksin heinäkuussa vaivaiset 28 kilometriä. Surkeaa, kun en kuukaudessa saa edes normaaleja viikkokilometrejä kasaan!

Sairastin koronaa kunnolla viikon verran, mutta sain seuralaiseksi ikävän yskän, joka tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Väsymys on ollut myös poikkeuksellisen voimakasta. Olen kokeillut juoksua useamman kerran ja todennut kokeilulenkkien jälkeen, että kunto ei kestä vielä juoksua. Olo on ollut välillä suorastaan tuskainen, kun on tuntunut, että viikkojenkin jälkeen on vielä kipeä. Kurja tauti. Nyt ihan heinäkuun viimeisinä päivinä alkoi vihdoin tuntua olo normaalimmalta, mutta en ihan vielä uskalla sanoa, onko köhä kokonaan takanapäin.

Onneksi on kesä, ja paljon muutakin tekemistä, niin juoksemattomuus ei ole niin paljoa ehtinyt harmittaa. Olen lomaillut, reissannut, mökkeillyt, syönyt hyvin, pelannut lautapelejä, lukenut kirjoja, uinut, suppaillut, ottanut aurinkoa, istunut terassilla ja muutenkin nauttinut kesästä, vaikka säät ovatkin olleet varsin vaihtelevat.

Heinäkuun alussa piti juosta pitkä polkukisa Kainuu Traililla. Sen jäätyä väliin ja juoksukunnon romahdettua on ollut vaikea miettiä, vieläkö tälle vuodelle yrittää jotain juoksutavoitetta. Nyt elokuussa toivon, että olisin vihdoin terve ja pääsisin taas juoksemaan!

Koronasta toipuessa juoksutauko jatkuu

Kesäloma! On vähän kurjaa, että aloitin loman vielä hiukan kipeänä, sillä en ole koronan jäljiltä vielä ihan täydessä terässä.

En missään kohtaa ollut kauhean kipeä, mutta jos vertaa tautia tavalliseen flunssaan, niin olen ollut aivan selvästi sairaampi. Jos  normiflunssa on mennyt ohi muutamassa päivässä, niin koronassa tuntui, että jokainen sairauden kesti sen pari päivää. Ensin oli pari päivää kurkku kipeä, sitten lihaskipua ja tukkoisuutta, sitten aivan julmetusti vuotava nenä ja nyt jatkuu yskä jo ties kuinka monennetta päivää. Raskasta tämmöinen sairastaminen.

Juoksun suhteen taitaa kestää pitkään että pääsen palaamaan samanlaisiin lenkkeihin kuin toukokuussa. Hyvin mennyt juoksukevät lässähti nyt kesän tullen aika lailla, kun ensin kantapääni kipeytyi ja sitten iski korona. Laskeskelin tuossa, että olen ollut kohta kuukauden juoksutauolla, nyyh. Muutaman kerran ehdin kokeilla juoksua ennen sairastumista, mutta kantapää oli vielä kipeä, joten lenkit jäivät lyhyiksi kokeiluiksi.

Negailun vastapainoksi täytyy sanoa, että on kuitenkin ihanaa, että on loma. Kesällä juoksutaukokin on jotenkin helpompi, kun on niin paljon kaikkea muuta puuhaa. Tosin tässä kesäreissujen lähestyessä alkaa ainakin itsellä säähysteria nousta. Kyttään sääennusteita tämän tästä, ikään kuin se varmistaisi hyvän kelin lomareissulle... Pitäisi oppia ottamaan rennosti myös sään suhteen!

Kesän päätavoitteesta pannukakku

No niin, ei mennyt niin kuin Strömsössä tämän kesän juoksutavoitteen kanssa. 

Tähän mennessä tapahtunut: Olimme miesystäväni kanssa menossa Kainuu Trailiin, jonne olin itse ilmoittautunut 38 kilometrin ja mies 55 kilometrin matkalle. Omaan taipaleeseen tuli mutkia jo kolme viikkoa sitten, kun kantapääni kipeytyi. Vaihdoin matkaa puolimaratoniin ja ajattelin, että siihen mennessä jalkavamma olisi parantunut niin, että pystyisin kyllä 21 km juoksuun. Sopivasti juhannuksen aikoihin meihin iski kuitenkin korona, ja nyt koko reissu peruuntui. Tavallaan helppo päätös, kun molemmat ovat sairastuvalla, tavallaan harmi, ettei reissu toteudu nyt ollenkaan. Itse olen kyllä vielä sen verran kipeä, että juoksu on ihan mahdoton ajatus, joten jossittelulle ei edes jää sijaa.

Olimme vuokranneet Hossasta mökin pariksi yöksi, töistä oli pyydetty lomaa ja tietysti treenattu koko kevät tätä silmällä pitäen. Siihen nähden harmittaa yllättävän vähän. Mulla vaikuttaa tuo jalkavamma, joka tuli jo sen verran aikaisin, että nyt juhannuksena iskenyt korona oli vähän kuin naula arkkuun juoksun suhteen. Olisin kyllä mieluusti jättänyt tämän taudin kokematta, kun yli kaksi vuotta sitä onnistuneesti välteltiin, mutta eipä voi mitään. 

Samalla kesäkuun kilometrit jäävät todella alhaisiksi. Juoksin vain 62 kilometriä, satasen vähemmän kuin toukokuussa. Tämän kuun juoksuista ei olekaan kauheasti kerrottavaa. Suunnitelmissa ollutta mäkitreeniä päästiin tekemään tasan kerran, ja postauksen kuvat ovatkin tuolta reissulta Hirvensaloon. Muuten juoksut eivät menneet toivotulla tavalla.

Olen vielä sen verran kipeä, että heinäkuukin alkaa juoksutauolla. Ja harmi kyllä tuo jalkavaivakaan ei ole täysin parantunut, huoh. Pitää nyt rauhassa katsoa, milloin sitä on taas juoksukunnossa ja miettiä sitten siinä kohtaa, josko tälle vuodelle vielä keksisi jotain juoksutavoitteita.

Terveisiä sairastuvalta

Kirjoitin viimeksi, että mulla oli varattu aika viisaudenhampaan poistoon helmikuun ensimmäisenä päivänä. Hammasoperaatio tulikin vastaan jo aiemmin ja yllättäen. Olin todella kipeä sekä heti hampaan poiston jälkeen että vielä kipeämpi, kun hammaskuoppa tulehtui. Juoksut ja kaikki muukin aktiivisuus oli tauolla pari viikkoa. 

Suunnittelinkin ottavani tämän vuoden alun kevyesti, mutta nyt tuli pakkolepoa kipeänä. Sairaana olo ei vastaa sitä, kun terveenä ollessa lepää ja palautuu. Esimerkiksi itsellä oli kipeänä leposyke normaalia korkeampi ja sykevälivaihtelu hyvin alhainen, ja molemmat kertovat huonosta palautumisesta. Juoksuharjoittelussa olisikin hyvä muistaa, että sairauden jälkeen pitää vielä levätä, eikä juoksutauon jälkeen saa yrittää kiriä menetettyjä kilometrejä.

Tammikuussa juoksin vain hitusen yli 49 kilometriä. Enpä muista, koska vuosi olisi alkanut noin pienillä kuukausikilometreillä. Mutta semmoista se joskus on.

Sydämentykytyksiä

En haluaisi olla "se juoksubloggaaja, jolla on jatkuvasti terveysongelmia", mutta toisaalta en nyt oikein halua jatkaa yhtään blogin luonnoksissa olevaa hyvänmielentekstiäkään, ennen kuin tämä homma on käsitelty. Joten tässä uusimmat terveys(sairaus)kuulumiset.

Mulla alkoi suunnilleen vuodenvaihteen tienoilla olla silloin tällöin outoja sydänoireita, muljahduksia ja tykytyksiä. Ei mitään, mikä olisi tuntunut juostessa, mutta esimerkiksi nukkumaan mennessä ja sängyssä maatessa sydän tuntui muljahtelevan ja jättävän lyöntejä väliin. Koska sairastamani kilpirauhasen liikatoiminta altistaa sydänongelmille, eivätkä oireet vähentyneet itsekseen vaan ovat koko ajan hiukan lisääntyneet, hakeuduin oireiden kanssa tutkimuksiin. Sain lähetteen ekg:hen ja jo ensimmäisessä mittauksessa näkyi poikkeamaa. Kontrollikäynnin jälkeen sain sitten rytmihäiriödiagnoosin. 

Mietin, olenko jotenkin tietämätön, mutta aiemmin kuvittelin, että rytmihäiriöön liittyisi aina rintakipua. Muhun ei kuitenkaan ole missään vaiheessa sattunut, vaan rytmihäiriöt ovat tuntuneet lähinnä muljahteluina ja tykytyksenä. Toinen virhekäsitys mulla oli, että rytmihäiriöt näkyisivät sykemittarissa, mutta näin ei suinkaan aina ole. Kilpirauhasen liikatoiminta kiihdyttää sykettä, ja tuon huomasi tietysti selvästi silloin, kun sairaus oli päässyt jo pahaksi. Mun leposyke huiteli liikatoiminnassa 90 päällä ja kevyessä rasituksessa pk-vauhdeilla syke keikkuikin vk-alueen yläpäässä. Mutta nyt leposyke on ollut koko ajan mulle aika normaali 50-60 lyöntiä, jopa noiden rytmihäiriökohtausten aikana. Sykemittari ei pystykään kertomaan noista lisälyönneistä, tai muuten epäsäännöllisestä sykkeestä. Itse asiassa sykkeen tunnustelu käsin voi kertoa enemmän kuin sykemittari. Mulla nuo lisälyönnit ovat tuntuneet sykettä tunnustellessa siten, että tuntuu, kuin lyönti jäisi välistä.

Tietenkään ei ole mahdollista tietää varmasti, onko kilpirauhasen liikatoiminta sydänoireiden taustalla, mutta se tosiaan altistaa sydänsairauksille jopa vuosikymmeniä liikatoiminnan toteamisen ja hoidon jälkeen. Ekg:ssa mulla näkyi sekä kammiolisälyöntejä että sydämen vasemman etuhaarakkeen katkos. Lisälyönnit ovat juurikin niitä, jotka aiheuttavat oireita. Haarakatkoksen pitäisi olla oireeton, mutta se tarkoittaa sitä, että sydämen sähköimpulssit eivät kulje normaalisti. Kumpikin noista voi olla vaaraton löydös, mutta voi myös viitata johonkin (alkavaan) sydänsairauteen. Siksi minuakin tutkitaan nyt vielä lisää. 

Stressi voi pahentaa rytmihäiriöitä ja lisäksi myös pahentaa kilpirauhasen liikatoimintaa. Mutta yritäpä tässä nyt sitten olla stressaamatta. Mun olo ei ole tuon liikatoimintadiagnoosin jälkeen ollut vielä kertaakaan täysin normaali, ja nyt sain kaupan päälle vielä sydänoireita. Huoh. Mulla liikatoiminnan aiheuttaa Basedown tauti. Syön nyt liikatoimintaan pitkää lääkitystä, joka ei kuitenkaan paranna sairautta, mutta lääkitys sammuttaa liikatoiminnan ja jos hyvin käy, liikatoiminta pysyy poissa, kun lääkitys lopetetaan. Jos liikatoiminta uusii, niin sen lopullisina hoitovaihtoehtoina on kilpirauhasen tuhoaminen radioaktiivisella jodilla tai poisto leikkauksella. Lääkitys on noiden rinnalla kevyin vaihtoehto, mutta koska se sammuttaa kehon omaa kilpirauhashormonituotantoa, se vaikuttaa aineenvaihduntaan ja kaikkeen, mihin kilpirauhashormonitkin. Esim. mulla on koko lääkityksen ajan lihakset kipeytyneet juoksusta ja kroppa ei toimi normaalisti. 

Olen yrittänyt tuon liikatoiminnan ja sen lääkityksen tuomien ongelmien kanssa pysyä positiivisena, mikä on kamalan vaikeaa tällaiselle perusnegatiiviselle ihmiselle. Olen kuitenkin pystynyt palaamaan juoksupoluille, ja vaikka en pysty juoksemaan niin paljon tai kovaa kuin ennen sairautta, niin olen kuitenkin päässyt jo ihan ok tasolle. Siihen on vain vaikea tyytyä, kun haluaisi olla täysin kunnossa. On vaikea hyväksyä sitä, että kun tässä samalla vanheneekin, niin en ehkä enää ikinä pääse siihen kuntoon, missä olin joitain vuosia sitten. 

Onneksi sydänoireiden vuoksi ei tullut juoksukieltoa. Mun stressinhallinnassa juoksulla on myös iso osuus, ja osittain siksi nämä terveysongelmatkin ovat syöneet naista, kun jouduin liikatoiminnan myötä toviksi juoksukieltoon ja senkään jälkeen juoksu ei ole ollut niin huoletonta kuin ennen kilpirauhassairautta. Siitä tulee ihan turhaa lisästressiä. 

Tämmöinen avautumispostaus tällä kertaa. Tutkimukset jatkuu ja kirjoittelen aiheesta varmaan lisää, jos jotain selviää. Onneksi juoksutkin jatkuvat, joten niistä ainakin kirjoittelen taas pian lisää. 

Paluu juoksutauolta

Juoksutelakka = ajanjakso, jolloin juoksija ei vamman tai vaivan vuoksi pysty juoksemaan.

Juoksutelakka tulee varmaan lähes jokaiselle lajin harrastajalle vastaan ennemmin tai myöhemmin. Aina se tulee kuitenkin väärään aikaan ja eihän kukaan juoksija telakalle halua!

Lyhyimmillään juoksutauko saattaa kestää vaikka vain flunssan ajan, eikä silloin ehkä voi ihan telakasta puhua. Perusflunssankin jälkeen on kuitenkin hyvä pitää mielessä nämä seikat, kun tekee paluuta juoksutauolta flunssan jälkeen.

Entäs sitten, kun on joutunut juoksutelakalle, ja mieli halajaisi juoksupoluille. Juoksuvalmentaja Anni Liukka vinkkaa blogissaan, mitä juoksutelakalla voi tehdä.

Tässä postauksessa aion puhua siitä, mitä sitten, kun juoksutelakka päättyy, ja pääsee vihdoin lenkille. Olen ollut itse aiemmin tässä tilantessa sitkeän selkävaivan jälkeen. Ja tänä kesänä jouduin juoksutauolle kilpirauhasen sairauden vuoksi. Juoksutauolta palaamisen toivoisi aina sujuvan kuin leikiten, mutta usein loikka takaisin juoksupolulle onkin vähemmän lennokas.

Malttia harjoitteluun juoksutauon jälkeen

Juoksutelakka tarkoittaa taukoa juoksusta. Jos sinä aikana pystyy harrastamaan muuta liikuntaa, niin hienoa! Kestävyyskunto voi pysyä hyvänä tauon aikanakin ja se myös nousee nopeasti. Mutta jos tauko on johtunut jostain vammasta, sen paraneminen ja kuntouttaminen vie oman aikansa, ja harjoittelun täytyy tapahtua kuntoutumisen ehdoilla. Se voi tarkoittaa, että harjoitusmääriä pitää pudottaa hyvinkin dramaattisesti siitä, mitä ne ovat olleet ennen vammaa. Kun palasin juoksupoluille selkävaivan jälkeen, pystyin tekemään vain kilometrin - parin lenkkejä. Mutta pikkuhiljaa harjoittelua pystyi lisäämään.

Samoin kuin juoksua ihan nollasta aloittaessa, myös tauon jälkeen voi olla fiksumpaa mennä juoksua ja kävelyä vaihtelemalla sen sijaan, että yrittäisi juosta yhtäjaksoisesti. Kun itse aloitin juoksun, pystyin juoksemaan vain minuutin pätkiä, joiden välissä oli viiden minuutin kävelytauko. Juoksun aloittaminen uudestaan on kuitenkin helpompaa kuin ihan nollasta aloittaminen. Juoksu on kropan lihasmuistissa ja keho tottuu siihen yleensä huomattavasti nopeammin ja paremmin kuin silloin, kun harrastusta aloitetaan ihan tyhjästä.

Muista, että takapakit ovat mahdollisia. Jos harjoittelu menee liian kuormittavaksi, niin voi olla, että hyvin alkanut toipuminen pysähtyy ja joutuu pitämään uudelleen taukoa. Usein harjoittelu edistyy hitaammin kuin haluaisi, mutta siihen pitää vain sopeutua.

Tauon jälkeen harjoittelua kannattaa rytmittää siten, että lenkkipäivää seuraa aina lepopäivä. Alkuun kannattaa ensin rakentaa säännöllistä juoksurytmiä lyhyillä lenkeillä. Kun kolme lyhyttä lenkkiä viikossa alkaa olla rutiinia, voi lenkkien pituutta tai vauhtia alkaa kasvattaa. 

Treenimäärää kasvattaessa mukana pitää olla malttia. Viikottain harjoituskuormitusta voi lisätä 10-20 %. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 20 kilometrin viikon jälkeen määrää voi seuraavalle viikolle nostaa muutamia kilometrejä, ei tuplata! 

 

Malttia - ja vaikeiden tunteiden kohtaamista

On tärkeä tiedostaa, että kun rakas harrastus ei suju, siihen liittyy tietysti paljon negatiivisia tunteita. Ainakin minulla juoksu on ykkösharrastukseni ja myös tärkeä osa identiteettiäni. Ja millainen juoksija sellainen on, joka ei edes pysty juoksemaan. Todella monelle juoksu on tärkeää paitsi fyysisen, myös henkisen kunnon kannalta. Kun päätä ei pääse tuulettamaan lenkille, vetää se mieltä matalaksi. Kun samalla kärsii vielä juoksutelakalle vieneestä vaivasta, ei ihme, jos tunteet ovat mollivoittoisia. Silloin onkin tärkeää osata hyväksyä myös nuo ikävät tunteet.

Telakalta paluu ei ole vain fyysinen rasite. Voi olla, että juoksutauon aikana sohvasta onkin tullut paras kaveri, ja hyvät rutiinit ovat kaikonneet. Tai vaikka olisikin todella innoissa juoksemaan paluusta, alun nihkeys vie innon mennessään. Silloin täytyy rutiinit rakentaa uudestaan alusta ja antaa tilaa myös negatiivisille tunteille. Juoksun aloittaminen uudestaan voi ja saakin tuntua työläältä, sillä sitähän se on.

Kun nyt kesällä palasin kilpirauhasen liikatoiminnan jälkeen lenkkipoluille, luulin, että kohta jo rallattelisin kesäilloissa iloisena parinkympin lenkkejä. Minulle kävi kuitenkin niin, että lääkitys ei ollut ihan tasapainossa ja vain muutaman hyvän viikon jälkeen voinnissa tuli iso notkahdus. Lisäksi olin jo parin kuukauden tauon aikana kadottanut hyvät lenkkirutiinit. Kun juoksutelakalta paluu lenkkeilyyn olikin takkuista, se vaikutti myös mielialaan. Oli vaikea tehdä minkäänlaista juoksuohjelmaa, kun kunto oli kadoksissa, eikä ollut takeita siitä, että pystyisin juoksemaan suunnitelmien mukaan. Nyt näyttää onneksi siltä, että kilpirauhaslääkitys on kunnossa, ja olen vihdoin päässyt juoksemaan nousujohteisesti. Samalla hyvä fiilis ja rutiini juoksuun ovat palanneet ihan itsestään. 

Parhaimmillaan juoksutauon ja telakalta paluun aiheuttama huono fiilis tuo mukanaan sen, että juoksukykyä ja terveyttä osaa arvostaa enemmän! Ainakin itse olen todella nauttinut lenkeistä nyt, kun huomaan kunnon kohoavan ja pystyn taas kunnolla juoksemaan!

Kuumeilua ja muita kuulumisia

En erityisemmin haluaisi naputella tänne blogiin mitään sairauskertomuksia... Toisaalta avoin linjani kärsii, jos olen hissukseen, ja sitä suurempi on selittely blogitauolta palatessa. Joten tässä viime aikojen kuulumisista muutama rivi.

Olen ollut pari viikkoa kuumeessa. Parin päivän kuumeilun jälkeen en vielä päässyt mihinkään tutkimuksiin, viikon jälkeen otettiin labrakokeita ja mm. koronatesti. Joka oli negatiivinen. Enpä sitä epäillytkään, mutta hyvä että otettiin, koska ei olisi ollut ollenkaan kivaa pelätä läheisten tartuttamista yms. Mitään oikeaa syytä tuolle kuumeilulle ei ole selvinnyt. Terveyskirjaston Pitkittynyt kuume-artikkelissa mainitaan mahdolliseksi syysksi myös kilpirauhasen liikatoiminta, joten siitä sen kai sitten täytyy johtua...

Kuumeiluni on ollut sellaista, että lämpä on noussut ja laskenut ja välillä on ollut kuumeettomia jaksoja. Viime viikolla ravasin labrassa ja lääkärissä, mutta loppuviikosta alkoi olla parempi olo ja maanantaina palasin (etä)töihin. Lämpöilyä on edelleen ollut, mutta nyt se näyttäisi olemaan vähenemään päin.

Helle ja kuumeilu ei ollut ihan kivoin mahdollinen yhdistelmä. Onneksi särkylääkkeillä olin sen verran toimintakykyinen, että jaksoin mm. lähteä uimaan. En ole koskaan ennen ollut kylmän veden ystävä, mutta nyt viileä uimavesi oli juuri sitä mitä kaipasin. Muuten kesäsäistä nauttiminen on mennyt vähän ohi. Toivon todella, että kun kesälomani vihdoin alkaa heinäkuun puolivälissä, olisi vielä hyviä säitä ja pääsisin niistä nauttimaan. Olen aina ennen tykännyt hulluna kesästä ja helteistä, joten tällainen syö naista.

Luonnollisesti juoksupoluille palaaminen ei ole vielä läheskään ajankohtaista ja olen ollut niin kipeänä, ettei ole edes tehnyt mieli juoksemaan. Saattaakin hyvin olla tervehtymisen merkki, että tänään olen tuntenut kaipuuta juoksua kohtaan. Toivottavasti kilpirauhaslääkitys alkaisi kohta tehota ja pääsisin hissukseen taas liikkumaan.

Kukkakuvien myötä toivottelen hyvää juhannusta lukijoille!

Omituisten oireiden syy selvisi

En ole halunnut blogiin kirjoittaa asiasta, ennen kuin sain jotain selvyyttä siihen, mikä oireiden taustalla on. Instagramissa kerroin epämääräisistä oireista pari viikkoa sitten selittääkseni, miksi lenkkikuvia ei ollut toviin näkynyt.

Joitain viikkoja sitten juoksu alkoi tosissaan takuta, enkä keksinyt yhtään miksi. Keventelin treenejä viikon ja toisenkin, mutta siitä ei tuntunut olevan hyötyä. Sykkeet huitelivat pilvissä, lihakset tulivat kipeiksi ja tuntui, että kunto vain laskee. Tiesin, että kaikki ei ollut kunnossa ja kävin työterveydessä, josta sainkin lähetteen labraan.

Olin itse ajatellut esim. raudanpuutetta syyksi, mutta työterveydestä tuli epäily kilpirauhasen toiminnan häiriötä. En itse ollut ikinä aiemmin miettinyt mitään kilpirauhasjuttuja, mutta jo ennen labratulosten tuloa ehdin lukea netistä kilpirauhasen liikatoiminnan oireiden olevan juuri niitä, joista itsekin kärsin. Ja sellaiset labratulokset sieltä tulivatkin, kilpirauhasarvot reippaasti pielessä ja kilpirauhasen liikatointa diagnoosina.

Olen sikäli hämmentynyt, että arvot ovat niin paljon pielessä, että voisin kuvitella sairastaneeni liikatoimintaa jo pitkäänkin. Kuitenkin vasta suunnilleen kuukauden ajan olen havahtunut oireisiin.

Kilpirauhasen liikatoiminnan oireina ovat mm. aineenvaihdunnan ja sydämen sykkeen kiihtyminen ja niistä aiheutuvat muut oireet, mm. hikoilu, hermostuneisuus ja tiheälyöntisyydestä johtuva huono olo. Lisätietoa löytyy esim. kilpirauhasliiton sivuilta. Oireet vaihtelevat eivätkä kaikki sairastuneet saa kaikkia oireita. 

Olen lukenut, että masennusta sairastavien fyysisiä vaivoja alidiagnosoidaan, koska oireiden epäillään johtuvan masennuksesta. Pelkään, että olen toiminut itse vähän samoin. Kerroin jo viime vuoden lopulla työstressistä, joka tuntui saavan aikaan myös fyysisiä, hermostollisia oireita. Tieto kilpirauhasen liikatoiminnasta sai minut pohtimaan, olisiko kärsinyt siitä jo viime vuoden lopulla. Tänä keväänäkin kuvittelin oireiden johtuvan mahdollisesti stressistä, ja vasta kun juoksu ei enää onnistunut oikein ollenkaan, ymmärsin, että taustalla täytyy olla jokin fyysinen syy, joka vei voimat. Minulla arvot olivat niin paljon viitearvojen ulkopuolella, että hyvin todennäköisesti liikatoiminta on jatkunut jo jonkin aikaa.

Toukokuussa ehdin juosta 52 kilometriä, ennen kuin diagnoosi lopetti juoksut kokonaan. Nyt en saa juosta ennen kuin lääkitys alkaa purra ja arvot normalisoitua. Kilpirauhasen liikatoiminta rasittaa sydäntä niin paljon, että kaikki sykettä nostava liikunta on kiellettyä. Voihan surkeus. Juoksu on mulle henkireikä ja ei ainakaan helpota sairauden tuomaa huolta, etten pääse lenkille. Lenkkarit on nyt ripustettu naulaan toistaiseksi.

Hermoston ylikuormitustila

Tunnen itseni lopen uupuneeksi ja samalla käyn ylikierroksilla. Kuulostaako yhtään tutulta? Seuraavassa kappaleessa listausta epämääräisistä oireista, joista olen kärsinyt satunnaisesti aina silloin tällöin, mutta lähes jatkuvasti viime vuoden lopussa.

Rauhattomuus, levottomuus, keskittymisvaikeudet, uniongelmat, kohonnut leposyke, raajojen kylmyys, vatsavaivat, yöhikoilu, ärtyneisyys, aivosumu.

Oireet ovat sen verran epämääräisiä, etten ollut koskaan ajatellut niiden olevan selitettävissä yhdellä tekijällä. Kuitenkin, kun törmäsin termiin sympatikotonia, sympaattisen hermoston yliaktiivisuustila, löytyivät nämä kaikki oirelistalta. Muitakin oireita sympatikotoniassa on, mm. tällä sivulla on listattuna oireita.

Sympaattinen hermosto aktivoituu, kun ihmisen pitää olla valmis toimimaan, ja parasympaattinen hermosto puolestaan on aktiivinen levossa. Jos sympaattisen hermoston aktiivisuus jää ikään kuin päälle, esimerkiksi pitkittyneen stressin vuoksi, ollaan ongelmissa. Tällöin elimistö on koko ajan virittyneessä tilassa eikä ihminen saa levättyä kunnolla.

Loppuvuosi oli mulla töissä epätavallisen raskas. Enkä ollut työyhteisössä yksin ylikuormituksen kanssa. Tilannetta sen enempää avaamatta todettakoon, että koko tiimimme oli melkoisen kuormittunut ja joiltain osin tilanne töissä jatkuu edelleen. Tilanteeseen on kuitenkin reagoitu, ja meille on mm. järjestetty työnohjausta.

Itse reagoin tilanteeseen sillä, että stressasin työjuttuja todella paljon myös vapaa-ajalla ja uuvuin. Arki-illat ja viikonloput eivät enää riittäneet töistä palautumiseen. Mulla on aina ollut ongelmia nukkumisen kanssa, joten nytkin kärsin unettomuudesta. Jatkuva väsymys yhdistettynä olotilaan, jossa ei saa levättyä, on todella ikävä. Onneksi omalla kohdallani tiesin, että stressi johtui tällä kertaa pelkästään töistä, sillä muu elämä on mallillaan.

Joululomalla tuntui, että sain pitkästä aikaa levättyä kunnolla. Alkuvuosi on lähtenyt käyntiin hiukan takellellen, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Kuten aika tyypillisistä on, kirjoitan ylikuormittumisesta vasta nyt, kun olen huomannut tilanteen selvästi parantuneen.

Jouduin marras-joulukuussa toteamaan, ettei kroppani reagoi hyvin mihinkään kovempaan treeniin. Vähänkin vauhdikkaampi lenkki sai minut aivan ylivirittyneeksi, sydän hakkasi, olin mahdottoman levoton enkä pystynyt nukkumaan edes unilääkkeillä. Onneksi loppuvuosi oli juoksun suhteen melko tavoitteetonta aikaa, joten ei tarvinnutkaan treenata kovaa.

Kevyt liikunta myös onneksi edistää sympatikotoniasta parantumista. Yliaktiivista sympaattista hermostoa voi rauhoittaa myös syvähengitykseksellä ja erilaisilla rentoutusharjoituksilla. Nurinkurista on, että kun käy ylikierroksilla, rentoutuminen on todella vaikeaa ja pelkkä hengitykseen keskittyminen tuntuu vaativan paljon voimavaroja.

Olen toistaiseksi löytänyt sympatikotoniasta varsin vähän tietoa. Netistä aiheesta löytyy lehtiartikkeleita sekä omakohtaisia kokemuksia muista blogeista, eli lähteistettyä tietoa ei aiheesta juuri löydy. Kokemuksissa kuitenkin toistuvat samat oireet ja samat hoitomenetelmät. Joten näillä mennään ja myös uudenvuodenlupaukseni, pitää parempaa huolta itsestäni, tukee palautumistoimia.

Maraton ja sen jälkeinen melankolia

Syyskuun juoksut on tiivistetty otsikkoon.

Syyskuun alussa juoksin täyteen 1000 tänä vuonna kirmattua kilometriä. Koskaan ennen ei tonni ole täyttynyt näin aikaisin syksyllä. Maratontreenien ansiosta kilometrejä on kertynyt tosi mukavasti tässä vaiheessa vuotta!

Kuu alkoi Nuuksio Classicia hermoillessa. Valmistauduin polkumaratoniin syyskuun ensimmäisellä viikolla lepäillen, hiilaritankaten ja lyhkäisten kevyiden lenkkien avulla. Maratonin lähtöviivalla olo olikin luottavainen. Pitkä polkujuoksu meni osaltani hyvin, vaikka ei täysin ongelmitta. Kokemuksena Nuuksio Classic Trail Marathon oli huikea ja oli todella upeaa päästä maaliin kauden päätavoitteessa.

Tästä elämäni toisesta maratonista jäi siis kaikin puolin hyvä fiilis, mutta tavallaan juoksu tuntui jälkeen päin hiukan unenomaiselta. Olin valmistautunut hyvin ja varsinkin henkinen valmistautuminen oli mennyt nappiin. Sen ansiosta pystyin toisaalta elämään juoksun ajan hetkessä, mutta toisaalta mietteet juoksussa olivat myös hyvin sisäänpäinkääntyneitä. Kisan jälkeen sitä ei ollut juurikaan tarpeen käydä enää kovin paljoa läpi mielessä, vaan keskityin pian jo muihin juttuihin.

Maratonin jälkeen iski kisan jälkeinen blues ja fiilis oli jonkun aikaa vähän melankolinen. Samaan syssyyn tuli vielä pieni flunssanpoikanen. Nuuksiossa vaivannut polvi on kipuillut myös koko loppukuun ajan. Kuun puolivälissä olinkin aika alakuloinen.

Sikäli otsikko on liioittelua, että nyt kuun loppuun löysin taas hyvän fiiliksen ja olen juossut jälleen hyvällä mielellä. Syyskuussa kertyi 120 kilometriä juoksua. Lukema on toki selvästi pienempi kuin maratontreenejä juostessa, mutta kun ottaa huomioon, että Nuuksion jälkeen ensin lepäilin ja sen jälkeen flunssailin, niin olen ihan tyytyväinen.

Harmi kyllä polvikipu vaivaa edelleen ja nyt se on eskaloitunut myös selkäjumiksi. Lokakuu alkaakin kiropraktikkokäynnillä ja vasta sen jälkeen alan funtsia kuun juoksuja.

Juoksutauot jatkuvat

Vuosi on alkanut mollivoittoisesti, sillä olen flunssassa – taas! Miten on edes mahdollista saada kuukauden sisällä jo toinen flunssa? Tartutinko saman taudin itseeni joululoman jälkeen uudestaan vaikka hammasharjasta vai mistäköhän sain flunssan uudestaan? No, ärsyttävää tämä on joka tapauksessa.

Pääsin korkkaamaan vuoden 2019 kilometrien keräyksen perinteisesti uudenvuodenpäivänä, jolloin jolkottelin 14 kilometriä. Siinä onkin sitten koko alkuvuoden saldo. Olen monesti saanut heti tammikuussa vuoden kilometrien keräyksen hyvin alulle, mutta nyt on olo, että olen kamalasti jäljessä. Joka on tietysti hieman ylidramaattista, kun vuotta on kuitenkin kulunut vasta 9 päivää. 

Nyt, kun olen sairastanut jo kohta viikon verran, olen kyllä erityisen tyytyväinen siihen, että sain heti tammikuun ensimmäisenä juostua pitkiksen. Täällä oli melko liukasta, ja mietin ennen lenkkiä, että kaikki kuudesta kuuteentoista kilometriin olisi ok juoksusaldo sekä pakkasin nastalenkkarit juoksureppuun. Niitä ei onneksi tarvinnut vaihtaa kesken lenkin, vaan muutamaa paikkaa lukuun ottamatta lenkki sujui ilman liukasteluja normilenkkareilla. 

Tänään oli ekaa kertaa parempi olo kuin edellisenä päivänä, eli toivottavasti flunssa alkaa tästä taittua. Olisi ihana olla viikonloppuna jo juoksukunnossa. Viikonloppuna ei oikein ollut fiilistä kirjoitella blogiakaan, kun juoksemaan ei pääsyt, mutta olen kyllä funtsinut tämän vuoden tavoitteita ja niistä on tulossa oma postauksensa piakkoin. Toivottavasti lukijoilla on lähtenyt vuosi paremmin käyntiin!

Joulukuun juoksutauot

Joulukuusta tuli vuoden vähäjuoksuisin kuukausi. Mainion marrasputken jälkeen kantapääni kipuili ja olin viikon verran telakalla. Toinen juoksutauko tuli joulun alle, kun sain syksyn ensimmäisen flunssan ja olin taas viikon juoksematta. Joulukuussa kilometrejä kertyi vain 47.

Tuossa välissä sain kuitenkin juostua täyteen 1200 kilometriä tämän vuoden juoksuja sekä juoksuhaasteen viimeiset haastekohdat. Niinpä osasin kerrankin suhtautua ihmeen lungisti juoksutaukoihin, ainoastaan pistesuunnistuksen väliin jääminen joulun alla vähän harmitti.

Joulukuulle olin jättänyt juoksuhaasteesta kohdat 13. Juokse vauhtileikittelylenkki sekä 35. Tee juoksutekniikkaharjoitus. Halusin jättää loppuvuoteen joitan helpompia haasteita, mutta molemmat haastekohdat kertovat myös siitä, että juksuharjoitteluni on useimmiten melko kaavamaista. Koska en ole tottunut tekemään tekniikkaharjoituksia, ne ovat tosiaan jääneet tekemättä koko vuonna. Juoksuhaasteen oli tarkoituskin tuoda harjoitteluun monipuolisuutta tai ainakin herättää pohtimaan, mitä kaikkea juoksun saralla voi kokeilla. Tekniikkaharjoituksen tein keskellä 6 kilometrin lenkkiä ja sen jälkeen mietinkin hiukan hämilläni, että miksi ihmeessä en tee harjoituksia useammin. Ehkäpä ensi vuonna...

Joulukuu ei ole koskaan ollut mulle mikään paras mahdollinen liikuntakuukausi, ja nyt sairastelujen myötä tuntui ihan hyvältä jättää juoksuja väliin. Keskityin parantumiseen ja joulunviettoon, ja koska vuoden tavoitteet olivat nätisti pulkassa, saatoin tehdä sen myös hyvällä omalla tunnolla.

Nyt täällä Turussa on aivan kaamea keli, sillä kevyenliikenteenväylät ovat aivan jäisiä. Joulunvietossa pääsin juoksemaan lapsuudenkotini metsissä, ja poluilla pysyi helposti pystyssä. Suunnitelmissa on korkata uusi juoksuvuosi heti uudenvuodenpäivänä, joten nyt toivon vuoden vaihteen myrskyn tuovat liukkauden tilalle pitävämpää keliä. Tämän vuoden yhteenvetoa ja ensi vuoden tavoitteita kirjoittelen sitten uuden vuoden puolella. Pirskahtelevaa vuodenvaihdetta lukijat!

Suuri selkävaivasaaga

Pitkäaikaisemmat lukijat ehkä muistavatkin, että olin loppuvuonna 2016 pitkään telakalla selkävaivan vuoksi. Nyt kun tuosta ajasta on jo kaksi vuotta, päätin naputella koosteen vaivasta; sen synnystä, epämääräisistä diagnooseista ja siitä, miten pääsin selkävaivasta vihdoin eroon.

Motivaatio tähän postaukseen syntyi - valitettavasti - taas jumiutuneesta selästä. Sillä isolla erolla parin vuoden takaiseen, että nyt tiedän, miksi selkä menee jumiin ja mikä siihen auttaa. Selkävaivassa pahinta oli se, että se paheni hoidosta huolimatta (tai vääränlaisen hoidon seurauksena), ja meni todella pitkään, ennen kuin toimivat hoitokeinot löytyivät.

2016 loppuvuoden harvoista blogipostauksista paistaa läpi valtava turhautuminen vaivan diagnosointiin ja hoitoyrityksiin. Toivonkin, että tästä postauksesta voisi saada apua ja tietoa omien vaivojen hoidon tueksi. Korostan, että vaivat ovat aina yksilöllisiä. Jollekin saattaa lääkärissä löytyä heti oikea diagnoosi ja toimiva hoito. Joku toinen joutuu ehkä sitten minun tavoin kyseenalaistamaan ja etsimään itse hoitoa vaivaan. Ja ikävä kyllä kolmannen kohdalla voi käydä niin, ettei syytä tai toimivaa hoitoa vaan tunnu löytyvän.

Omalla kohdallani kaikki alkoi, kun satutin polveani kesäkuussa 2016. (Sivuhuomautuksena, en tiedä polvenkaan osalta, mikä siinä oikein on vikana, mutta sen kanssa pärjäilen myös.) Kesällä 2016 polvi oli kuitenkin pitkään kipeä ja pidin välillä sen vuoksi myös taukoa juoksusta. Lopputulema sen suhteen oli ja on edelleen kuitenkin se, että vaikka polvi ei kaikesta liikunnasta tykkää, sen kanssa voi kuitenkin juosta, eikä se mene siitä pahemmaksi.

Kesän aikana kipeä oikea polvi oli kuitenkin ilmeisesti muuttanut askellustani siten, että alkusyksystä selkäni kipeytyi. Tai oikeastaan kipu oli alkuaan outoa juilimista oikean pakaran ylöosassa. Kipuja ilmaantui pitkän seisomisen, seisoskelun, kävelyn tai pidemmän juoksulenkin jälkeen. Jossain vaiheessa alkoi tuntua myös, että istuminen pahensi vaivaa enkä saanut sitä millään venytyksillä pois. Syyskuun puolivälissä juiliminen muuttui teräväksi hermokivuksi ja tuntui, että jalka lähtee pois alta. Tuolloin menin ensimmäistä kertaa lääkäriin selkävaivan vuoksi.

Ensimmäinen saamani diagnoosi oli välilevyperäinen iskias. Selkääni ei koskaan kuvattu, joten en voi varmuudella sanoa, etteikö välilevyissäni jotain olisi pielessä. Mutta myöhemmin olen todennut, että todennäköisemmin vaiva johtui SI-nivelestä ja lihasten kireydestä. Iskiashermo oli siis pinteessä kyllä, mutta vaivan aiheuttajaa ei tuolloin diagnosoitu oikein. Sain reseptin särkylääkkeisiin ja lihasrelaksantteihin sekä lähetteen työfysioterapeutille.

Särkylääkkeistä ei juuri tuntunut olevan apua, mutta niitä määrättiin aina runsaasti. Hämmennyin jollain tavalla joka kerta, kun lääkkeistä kysyttiin, että eikö niistä tosiaan ollut apua. Kyllähän ne vaikuttivat siten, että kivut olivat vähäisempiä, mutta eivät ne edistäneet millään lailla mun parantumista. Onko se onnistunut hoitotulos, että hoidetaan pelkkää oiretta (kipua) mutta ei selvitetä vaivan syytä eikä potilas myöskään parane? Söin kuukausikaupalla särkylääkkeitä ilman, että toimintakykyni olisi yhtään parantunut. Itse asiassa selkä meni syyskuusta joulukuuhun kokoajan vain huonompaan suuntaan, vaikka söin koko ajan lääkkeitä.

Työfyssari näki jaloissani pituuseroa, joka oli hämmentävä tieto, sillä käydessäni joitain vuosia aiemmin muutaman kerran fysioterapiassa lonkan bursiitin jälkeen, ei tuolloin hyvin perusteelliselta vaikuttanut fyssari ollut sanonut mitään sen suuntaistakaan. Kysyin varovasti, voisiko jalkojen pituusero olla seurausta vaivoista, mutta työfysioterapeutti oli sitä mieltä, että pituusero olisi ollut mulla aina. Ihmettelin kuitenkin asiaa jälkikäteen, kun myös hierojani sanoi asiasta, eikä hänkään ole sitä koskaan ennen maininnut. Lueskelin sitten myöhemmin netistä, että esimerkiksi SI-nivelen jumi voi aiheuttaa lantion kallistumista ja tehdä jalkoihin toiminnallista pituuseroa.

Työfysioterapeutilta sain kosolti jumppaohjeita, mutta niistä ei tuntunut olevan juuri apua. Pikemminkin tuntui, että liikkeet aiheuttivat kipua enkä kokenut saaneeni tarpeeksi ohjausta, jotta olisin osannut tehdä niitä oikein. Syksyn mittaan vaiva paheni ja kävin vielä muutaman kerran työfyssarilla. Jossain vaiheessa tämä totesi, että mun kaikki selän lihakset olivat aivan jumissa ja suositteli kääntymään hierojan puoleen. Tragikoomisen tilanteesta teki, että olin juuri käynyt hierojalla ja kokeillut sitäkin vaivaan jo usean viikon ajan.

Lääkkeistä, jumpasta ja hieronnasta huolimatta menin siis koko ajan enemmän jumiin ja hermopinne vaivasi lähes jatkuvasti. Lopulta en pystynyt enää nukkumaankaan kivun kanssa, jolloin sain taas reseptin vahvempiin kipulääkkeisiin.

Työkaverin suosituksesta kävin kolmasti naprapaatilla ja sain sieltä pientä apua vaivaan. Naprapaattikin lähinnä jumppautti minua, mutta totesi samalla, että osa työfyssarin määräämistä liikkeistä oli suorastaan vahingollisia ja osa ei toiminut toivotulla tavalla, koska en osannut tai kivun takia pystynyt tekemään liikkeitä oikein.

Marraskuun lopussa 2016 olin siinä tilanteessa, että vaivan vuoksi oli pakko jäädä parin viikon sairaslomalle. En ollut pystynyt enää juoksemaan ollenkaan ja muukin liikunta oli vain vaivan jumppauttamista. Kaverin suosituksesta kokeilin seuraavaksi kiropraktikkoa. Ensimmäinen hoitokerta tuotti aivan jäätävän hoitokivun alaselkään, mutta sen jälkeen jalkojeni pituusero oli korjattu ja lantioni suorassa. Eli pituusero oli kuin olikin toiminnallinen. Kiropraktikko oli sitä mieltä, että vaivani johtui SI-nivelen toimintahäiriöstä. Olin aluksi hieman skeptinen, mutta kun vaiva alkoi ihan oikeasti helpottaa muutaman käynnin jälkeen, tajusin vihdoin löytäneeni toimivan avun kipuihin! Kiropraktikon hoidosta yksityiskohtaisemmin voit lukea tästä postauksesta.

Alkuvuodesta 2017 aloitin varovasti taas juoksuharjoittelua, ja samaan aikaan sain kutsun terveysaseman fysioterapiaan, johon sain aikanaan syksyllä lähetteen. Tällä kertaa löytyikin fyssarin kanssa yhteinen sävel samantien. Fysioterapeutti oli kanssani samaa mieltä siitä, että vaiva on johtunut SI-nivelestä ja lihaksista eikä suinkaan välilevyongelmista. Sain taas jumppaohjeita, mutta tällä kertaa niiden tarkoituksena oli vahvistaa niveltä tukevia lihaksia siten, ettei toimintahäiriöitä enää ilmaantuisi.  

Jumppailun ja kiropraktikon avulla tulin vähitellen kuntoon ja lopulta 2017 pääsin myös juoksemaan ihan täysipainoisesti. Jälkikäteen harmitti, että syksyllä vain mussutin särkylääkkeitä kuin karkkia ja vaiva meni vain huonompaan suuntaan, kun se olisi ollut hoidettavissa paljon helpommin silloin. En tiedä SI-nivelen toiminnasta juuri muuta kuin mitä fyssari minulle selitti ja mitä olen netistä löytynyt, mutta ilmeisesti tuon pienen nivelen lukkiutuminen oli saanut lantioni vinoon. Iskiashermo oli pinteessä, mutta todennäköisemmin selän ja pakaran lihaskireyden vuoksi. Koko alaselän ja lantion toiminta oli ikäänkuin jumissa siihen asti, että nivel saatiin mobilisoitua kiropraktikon käsittelyssä.

Kuten kerroin jo tämän romaanin alussa, polvikipu vaivaa edelleen ajoittain. Ehkä siitä syystä en ole päässyt myöskään ihan kokonaan eroon selkävaivasta. Toisinaan alaselässä nelikulmainen lannelihas menee jumiin ja silloin viimeistään huomaan, että pitää jumppailla, käydä hierojalla tai käsitellä itse alaselkää ja pakaroita hierontapallolla.

Selkä on tosiaan taas viime viikkoina oireillut. Taustalla on pitkät päivät töissä ja työstressi. Kun stressaan, tiedostamatta jännitän lihaksia ja kun sitä jatkuu pitkään, kroppa ei palaudu lepohetkinä tarpeeksi. Matkustuspäivät ja pitkään istuminen koneen ääressä ovat myrkkyä, johon vastalääkkeeksi olisi pitänyt nauttia enemmän kehonhuoltoa. Nyt päätin pelata varman päälle ja kävin sekä kiropraktikolla että ostin hierontaan 5 kerran kortin. Myös tukilihasten jumppaa yritän tehdä jatkossa säännöllisemmin. Tiedän, että jo ensi viikolla selkä on oireeton, sillä olen nyt oppinut toimimaan vaivan kanssa ja tiedän, mikä siihen auttaa.

Kaksi vuotta sitten tähän aikaan mietin, pystynkö koskaan enää juoksemaan kunnolla. Olen tänä vuonna pystynyt juoksemaan täysipainoisesti ympäri vuoden ja tunnen olevani kaikin puolin hyvässä kunnossa. Pitkälle telakalle johtavat vaivat ovat kamalia, ja toimivan hoitokeinon löytäminen voi viedä aikaa. Kuntoutus on rankkaa työtä. Mutta sitten kun itsensä saa taas kuntoon, osaa arvostaa terveyttä paljon enemmän. Kun muistelen, miten kaksi vuotta sitten en mitään muuta halunnut niin paljon kuin palata lenkkipoluille, tulee kurjallakin säällä juoksemaan lähtemisestä hyvä fiilis. :)

Postauksen kuvissa Paavo Nurmi Stadionin köynnökset hehkuvat syksyn väreissä. En tiedä, sopivatko ne nyt tämän jutun kuvitukseksi, mutta halusin jakaa tämän syysauringossa hehkuvan näyn kanssanne!

Paluu juoksemaan flunssan jälkeen

Pääsin vihdoin palaamaan juoksun pariin sitkeän flunssan jälkeen. On aina vähän arpomista, milloin on taudin jälkeen taas juoksukunnossa. Tällä kertaa tein juoksua edeltävänä päivänä kuuden kilometrin kävelylenkin ja kun se ei pahentanut oireita, päätin uskaltautua hitaalle hölkkälenkille.

Hissuttelin neljän kilometrin lenkin alle 130 sykkeillä. Tuntui kevyeltä, mutta kun vaihdoin kävelyksi, jalkoihin valahti tukkoisa tunne. Ihmettelin tovin, että miten lenkki tuntuu enemmän jaloissa kuin hengityselimistössä, mutta kotvasen kuluttua yskinkin jo keuhkojani pihalle. Hmm, olikohan sittenkin hitusen liian aikaista palata juoksun pariin?

Mistä sitten tietää, milloin voi palata liikunnan pariin flunssan jälkeen? Aina kipeänä mietin tätä samaa kysymystä, eikä siihen ahkerasta googlettelusta huolimatta ole löytynyt tyhjentävää vastausta. Muutamia nyrkkisääntöjä kannattaa kuitenkin noudattaa:

• Jos flunssaan liittyy kuumetta, täytyy pitää yksi kuumeeton päivä ennen liikuntaa, mutta vielä parempi on lepäillä 2-3 päivää kuumeettomana ennen lenkkipoluille lähtöä.
• Ylähengitysteihin rajoittuvassa flunssassa jälkitautien riski on pienempi kuin taudissa, jossa on oireita myös alahengitysteissä, esimerkiksi yskää tai keuhkojen ärsytystä. 
• Monesti puhutaan sydänlihastulehduksen vaarasta. Sydänlihastulehdusriski on koholla erityisesti silloin, kun flunsassa oireina ovat lihaskipu tai peitteinen nielu. 
• Sydänlihastulehduksen oireita ovat rintakipu, poikkeava väsymys, hengenahdistus ja rytmihäiriöt. Lääkäriin kannattaa lähteä, jos oireita ilmaantuu flunssan aikana tai sen jälkeen.
• Paluun liikuntaan pitää olla kevyttä ja kevennettyä treeniä on alkuun hyvä jatkaa niin pitkään kuin sairaus kesti ja vasta tämän ajanjakson jälkeen palata normaalisti kuormittavaan harjoitteluun.
• Ensimmäisillä lenkeillä flunssan jälkeen on tärkeää tarkkailla omaa vointia sekä liikunnasta palautumista. Normaalia korkeampi syke kertoo, ettei ole vielä kunnossa. Jos olo huononee liikunnan aikana tai sen jälkeen, niin keho tarvitsee vielä lepoa.

Lähteet:
Urheilulääkäri Pippa Laukan blogi
tohtori.fi

Marraskuun alku ei mennyt ihan putkeen

Haaveilin marrasputkesta. Viime vuonna en marraskuussa juossut selkävaivan vuoksi yhtään ja ajattelin, että olisi supersiistiä juosta tänä vuonna joka päivä. No, ei mennyt putkeen tämä suunnitelma. Jo heikentyneeltä näyttänyt flunssa ottikin uusia kierroksia, diagnoosina kurkunpääntulehdus. Juoksukengät jäivät eteiseen lepäämään.

Taudista huolimatta päätin, että menen suunnitellusti koulutukseen Helsinkiin. Työn kannalta oli tärkeä ja vielä maksullinenkin koulutus. Douppasin reippaasti flunssalääkkeillä, mutta huonostihan se meni. Paluujunassa nousi taas kuume ja olo oli entistä surkeampi. Nyt mulla on ääni mennyt aivan kokonaan, ja nukkuminen on jatkuvan yskän takia aika haastavaa...

Kaupassa ja apteekissa on aika kiusallista käydä, kun ääntä ei tule yhtään. Tarvitsisin mukaan jonkun lapun, jossa kerrottaisiin, etten ole epäkohtelias, en vain pysty puhumaan. Miehen kanssa pantomiini toimii enimmäkseen, paitsi välillä, kun vastapuoli tulkitsee mun eleitä ihan päin honkia. Mua alkaa naurattaa, joka johtaa yleensä hirveään yskänpuuskaan.

Lokakuun loppupuolella juuri kehuskelin, että juoksuharrastuksen myötä flunssat ovat nykyään lievempiä, ja sitten tämä tauti jatkuukin jo pitkälti toista viikkoa... Olo ei onneksi ole enää niin huono kuin pahimmillaan, mutta juoksukunnossa en taida olla vielä moneen päivään. Kilometrien keräilyn kannalta harmillista, mutta ei voi nyt mitään. Inkivääriteetä olen litkinyt litratolkulla, jospa se auttaisi, tai ainakin maistuu hyvälle. Marrasputkea seuraan tällä kertaa vain muiden blogeista... 

Ja nyt vielä flunssaakin!

Mälsää, olen (taas!) flunssassa. Mies on ollut kohta kaksi viikkoa kipeä, ja tarttui se tauti sitten minuunkin. Olen ennakoivasti nappailut jo c-vitamiinia ja sinkkiä usean päivän ajan, joten toivottavasti menisi myös nopsaan ohi.

Tämä on mulla jo tämän syksyn toinen flunssa, mikä on hiukan huolestuttavaa. Toisaalta meillä töissä on kiertänyt jo ties kuinka monta virusaaltoa ja jatkuvasti joku on sairaana. Muistelen, että ihan vastaavaa räkätautisyksyä ei olisi aiempina vuosina ollut, joten ehkä nyt on tavallista enemmän pöpöjä liikenteessä.

Viime postauksessa valittamani polvi on onneksi jo parempi. Joka osaltaan on lisännyt juoksuhaluja, ja nyt pitää taas himmailla, blaah. Eniten tässä sairastumisessa sapettaakin, että juoksuja jää taas väliin. On myös hiukan stressaavaa arpoa, koska taas uskaltaa liikkua. Juoksuharrastuksen myötä mun flunssista on tullut lievempiä, eli nykyään kärsin vain harvoin - jos ollenkaan - pitkään kestävästä kuumeesta tai räkätaudista. Toisaalta mulle nousee kuume ilmeisesti aika herkästi. Yhtenä päivänä voi olla kuumetta ja seuraavana jo tuntuu, että tauti on voitettu, joko sais lähteä lenkille...