Lemmenjoella: veneretki Kultahaminaan ja patikointi Ravadakselle

Terkut Lemmenjoen kansallispuistosta! Suuntasimme Pyhän reissun jälkeen vielä pohjoiseen toiseen kansallispuistoon ja Lemmenjoen maisemiin. Kävelimme introna Lemmenjoen luontopolun (4,5 km). Lemmenjoen kansallispuisto on Suomen suurin ja retkeilyosa kattaa siitä vain osan. Jos alueeseen haluaa tutustua kunnolla, on edessä joko monen päivän patikointi tai veneretki jokea pitkin Lemmenjoen laakson sydämeen. Me valitsimme päiväretken, johon kuului venekyydit sekä 10 kilometriä patikointia.

Lähdimme aamun vuoroveneellä Njurkulahdesta. Aamuvene kulkee vain elokuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen alkusyksyllä pääsee veneilemään vielä iltaveneellä, mutta päiväretkellä pitäisi silloin kävellä joen varsi toiseen suuntaan kokonaan. Veneeltä jokivarren maisemat ja joen menderöinnin näkee ihan eri tavalla. Meille osui upea tuuleton ja aurinkoinen päivä, joten jokiveneen kyydissä oli kiva nauttia maisemista.

Menimme veneen päätepysäkille Kultahaminaan, jonne matka kesti noin 1,5 tuntia. Matkan aikana piti kolme kertaa hypätä pois veneestä ja kävellä pieni pätkä rannalla, kun vene ajettiin kosken yli tyhjänä. Lemmenjoella ei ollut satanut viikkokausiin, joten joen vesi oli alhaalla.

Lemmenjoen kultaa on kaivettu jo ennen kansallispuiston perustamista - ja kaivetaan edelleen. Kultahaminassa suuntasimme ensin Lemmenjoen kulta-alueelle tutkimaan kullan ensimmäisen löytöpaikan. Pidimme siellä evästauon, sillä aamupalasta oli jo aikaa. Matkaa tuli Kultahaminan laiturilta lähes 2 km, mutta oli mielenkiintoista päästä kurkkaamaan kullankaivuupaikkoja. Tämä osuus patikoinnista kulki ylös alas polveillen mäntykankaalla ennen laskeutumista joen penkereelle.

Palattuamme Kultahaminaan aloitimme kävelyn kohti Ravadasköngästä, josta olimme varanneet paluumatkan kyydin iltaveneellä. Tätä polkua oli eräässä blogissa kehuttu joen varren patikoinnin kauneimmaksi osuudeksi. Polku kulki aivan joen rannassa ja maisemat Lemmenjoelle olivat tosiaan upeat. Vastarannan maisema peilautui tyynen joen pinnasta niin, että kuvista oli paikoin vaikea kertoa, kumpi puoli oli heijastus ja kumpi aito maisema! Ruskaa ei vielä ollut, mutta kuivuus oli värittänyt joitain puita keltaisiksi. Harmaat kiviseinät ja jokeen asti vyöryneet kivivyöryt taustoittivat vihreän ja keltaisen sävyissä hohtavaa maisemaa. 

Joen vesi oli todella kirkasta. Koskipaikoissa pohjan kivet näkyivät veden alta selvästi. Aurinko meni ajoittain pilveen, joka oli helpotus kuumassa kelissä kävellessä, mutta kun aurinko paistoi, maiseman värit suoraastaan hehkuivat. 

Polku lähti kohoamaan rinnettä pitkin pois joen rannasta sivujoen kohdalla. Vuolas puro kuohusi rinteessä kivien välissä. Ylempänä sivujoen ylitti silta, mutta nyt kun oli kuivaa, pääsi joen yli myös kiviä pitkin. Alhaalla Lemmenjoen rannalla olisi ollut taukopaikka, mutta pidimme evästauon ylhäällä sivujoen kohistessa vieressä.

Nyt polku kulki kauempana joesta mäntykangasmetsässä. Enimmäkseen tasaisena, paikoin hiukan juurakoita ja kivikoita. Keloja oli valtavasti, ja maisema oli toki nättiä, mutta jokivarren maisemiin verrattuna tämä pätkä oli hivenen tylsä. Helppokulkuisen pätkän käveli melko vauhdilla, paitsi silloin, kun polun varressa valtavat mustikat pakottivat pysähtymään toviksi, jotta sai pari kourallista marjoja syötyä. 

Ravadasköngäksellä polku laskeutuu taas aivan jokirantaan pitkiä metalliportaita pitkin. Ravadasköngäksellä on useampi upea vesiputous, joiden pauhu peitti alleen kaikki muut äänet. Alue on rauhoitusosaa, jossa maaston kulumisen vuoksi ei saa poiketa merkityltä polulta. 

Putouksia pääsee polkuakin pitkin katsomaan myös ylempää. Pidimme koskella pienen evästauon ja kävelimme sitten vielä tuon pienen lisälenkin. Kävelyn päätteeksi mittarissa oli 10 kilometrin patikka ja 300 nousumetriä. 

Koska illan vuoroveneen lähtöön oli vielä yli pari tuntia aikaa, pulahdimme uimaan venelaiturin vierestä. Lemmenjoen vesi oli näin elokuun puolivälissä varsin lämmintä. Uinti virkisti ihanasti hikisen päivän jälkeen! Vuorovenettä odotellessa tuijottelimme Ravadaskongästä, natustelimme viimeisiä eväitä ja rakentelimme käpylehmiä. Kaikkea sitä tulee tehtyä, kun puhelimessa ei ole kenttää! :D

Veneajelu takaisin Njurkulahteen kesti hiukan lyhyemmän aikaa kuin meno. Jouduimme hyppäämään veneestä pois yhdessä koskessa, toisen kosken menimme veneen kyydissä myötävirtaan ongelmitta.

Päivä oli aika pitkä, aamuveneen lähtiessä kympiltä ja iltaveneen saapuessa takaisin iltakasilta. Mutta oli sen arvoista! Joen maisemat näki aivan eri tavalla veneen kyydissä sekä yläjuoksulla patikoiden. Kävely oli raskas, mutta monipuoliset ja kertakaikkisen upeat maisemat olivat ehdottomasti retken arvoisia! Lemmenjoki näytti meille parhaat puolensa aurinkoisella retkellä.

Lyhyt patikointi Madeiralla: Fanal - Fio

Madeira onnistui yllättämään vielä neljännelläkin vierailulla. Joka kerta pienellä saarella on tullut vastaan uusia maisemia ja niin tälläkin kertaa.

Viimeksi kävin ensimmäistä kertaa Paul da Serran ylängöllä, joka on vuoristoisella saarella hämmentävän tasainen iso alue pilvien korkeudella tai niiden yläpuolella. Ylängöltä lähtee paljon vaellusreittejä, joista osa kulkee siellä ja osa laskeutuu laaksoihin vuorenrinteitä pitkin. Nyt tutustuimme pienellä kävelyllä Fanalin alueeseen Madeiran pohjoisrannikon yllä. Ajoimme pientä serpentiinitietä Funchalista ylängölle ja laskeuduimme keskusylängön pohjoista laitaa patikoinnin lähtöpaikkaan, metsänvartijan talolle.

Reitti lähtee ulkoilualueelta, jossa on mm. pöytiä ja grillipaikka. Ensin kiivetään isojen laakeripuiden välistä jyrkkiä portaita ja jyrkkää rinnettä rinteen laelle, josta avautuu huikeat näkymät pohjoisrannikolle. Meri siintää jossain kaukana alhaalla, kun tovi kävellään puutonta niittyä eteenpäin.

Tasainen niitty vaihtuu pian ylös alas polveilevaksi poluksi, joka kulkee ikivanhojen laakeripuiden vieritse. Puiden lomasta pilkistää meri alarinteeseen katsottaessa. Laakeripuiden oksilla kasvaa naavaa ja käpäläsaniaisia.

Puiselta alueelta reitti jatkuu pusikkoisena ja polun vieressä kasvaa yli kaksimetristä pensasmustikkaa. Reitin itäisimmässä nurkassa laskeudutaan hiukan alaspäin kohti upeaa näköalapaikkaa. Kukkivien pensaiden takana rinne katoaa tyhjyyteen ja kaukana alhaalla pohjoisrannikon tyrskyt iskevät mereen kurkotteleviin kallioihin.

Kierroksen paluumatka vaikuttaa alkuun hiukan tylsältä, kun se kulkee yli parimetrisen pusikon keskellä. Pian saavutaan kuitenkin tasangolle, joka ainakin meidän kävelymme aikana oli lehmien laitumena. Ainakin itselle kävely lehmien keskellä oli epätavallinen elämys. Porukassamme tiedettiin, että vasikoista pienin ei voinut olla paria päivää vanhempi. Lehmät eivät kulkijoista piitanneet sitten yhtään.

Lyhyt kierros päättyy samalle ulkoilualueelle, josta lähtikin, isojen laakeripuiden katveeseen. Alueelta voisi vielä jatkaa eteenpäin kraaterijärvelle, mutta se on suurimman osan vuodesta kuivillaan. Kierrokselle tuli mittaa noin 3,8 km.

Tämä pieni kävely sopii mainiosti ajelupäivän lomaan esimerkiksi matkalla Porto Monizin merivesialtaille. Mekin ajoimme patikoinnin jälkeen sinne ja pulahdimme altaisiin sekä söimme Porto Monizissa ennen paluuta saaren eteläpuolelle majapaikkaan.

Helppo levada Madeiralla: Levada do Rei

Levada do Rei, Kuninkaan levada, on yksi Madeirankävijän top10-patikoinneista. Tämä tasainen patikointi sijatsee lähellä Madeiran pohjoisrannikkoa ja tarjoaa sukelluksen vihreään satumetsään ja vesiputouksille. 

Levadalle pääseminen vaatii autoa, sillä lähtöön ei kulje busseja. Patikoinnille järjestetään myös valmisretkiä, joka voi olla hyvä vaihtoehto, mikäli porukasta kukaan ei halua ajaa mutkaisilla vuoristoteillä. Levada do Rein lähtöpisteessä on kiva kahvila-ravintola, jonka pihalla käyskentelee kanoja ja riikinkukkoja. Paikkaa kannattaa hyödyntää joko lähtiessä tai palatessa.

Patikointireitin numero on PR18 ja virallisesti reitti on yhteen suuntaan noin 5,3 km, todellisuudessa noin 6 kilometriä suuntaansa. Meidän vierailullamme Levada do Rei ei ollut mitenkään ruuhkainen, mutta ilmeisesti välillä reitti voi olla turhankin suosittu. Kapealla levadamuurilla on ajoittain vaikea ohittaa, joten väljyys oli hyvä asia. Reitti on sinne-ja-takaisin kävely ja kuten levadat yleensä, tasainen kävely.

Levada kulkee alkuun metsässä sinisarjojen reunustaessa polkua. Vähitellen kulku siirtyy vuoren kylkeen ajoittain kapealle levadamuurille. Lähes koko matkan polun vierestä voi kuitenkin bongailla erilaisia kukkia sekä kasveja kaikissa vihreän sävyissä. Paikoin koko vuorenkylki on peittynyt saniaisten mattoon.

Noin puolimatkassa kääntöpisteelle polku levenee toviksi parin metrin levyiseksi levadan vierellä. Tuossa kohtaa tulee kuitenkin myös sortuma, joka on vienyt mennessään sekä puolet polusta että jopa jyrkännettä reunustaneesta kivimuurista palan. Meidän retkellämme polku oli kuiva, mutta rankkasateiden aikaan ja jälkeen maanvyöryjä tapahtuu tälläkin reitillä. 

Polku kapenee taas loppumatkalle ja sitten edessä ovat reitin ehkä mieleenpainuvimmat osuudet. Levada kulkee ensin yhden lyhyen tunnelin läpi ja sen jälkeen vesiputouksen alta. Vesi ryöppyää suoraan polulle ja jalkansa saa asetella tarkkaan, jos haluaa säilyä kuivana, samoin pitää varoa matalalle laskevaa kalliota putouksen ohitettuaan. Vesiputous ruuhkauttaa reittiä, koska kaikki haluavat tietysti kuvia putouksesta!

Ennen kääntöpaikkaa aurinkoisessa mutkassa levada on päällystetty ja paikka sopiikin mainiosti evästaukoon. Itse kääntöpaikka on varjossa ja siellä on huonosti istumapaikkoja, varsinkin, jos reitillä on muitakin kulkijoita. Kääntöpaikalla on kuitenkin hieno koski ja jos haluaa kiivetä mutaista polkua vielä ylöspäin, löytyy sieltä vesiputouskin. Pysähtyessä eväiden syöntiin kannattaa tutkailla, tulisiko madeiranpeippo hakemaan eväsmurusia. 

Yhteen suuntaan patikointi oli noin 6 kilometriä ja paluu on tietysti samaa reittiä. Näköalat ovat tietysti pääosin samat, muta vesiputous ja tunneli ovat hiukan erilaisia toisesta suunnasta ja paluumatkalla avautuvat myös hienot näkymät pohjoisrannikolle.

Muutama kohta levadalla on hiukan ilmavampi ja vaijerikaiteen takaa lähtee kunnon pudotus. Rinteessä kasvaa kuitenkin koko ajan kasvillisuutta eikä se ole lainkaan niin jyrkkä kuin pahimmilla reiteillä. Pari kertaa avautuu näkymä kauas alas laaksoon. Korkeanpaikankammon kanssa levadalla pärjää mielestäni varsin hyvin.

12 kilometrin kävely levadan viertä menee melko sujuvasti, varsinkin kun paluumatkalla ei ehkä jaksa enää kuvata jokaista kukkaa tai mutkaa. Reitti on mielestäni varsin miellyttävä ja leppoisa, kuitenkin pituutta ja vaihtelevuutta on sen verran, ettei patikointi käy tylsäksi. Jollekin enemmän jännitystä hakevalle levada saattaa tuntua turhan yksitoikkoiselta, mutta itse suosittelen kyllä reittiä. Maisemat ovat kauniit, tunneli ja vesiputous ovat hauskoja välietappeja ja polun vierustan kasvillisuus suorastaan hehkuu eri vihreän sävyjä.