Toukokuun tohinat

Toukokuussa saatiin nauttia ihanista kevätsäistä ja pari päivää oli tosi kesäistäkin. Alkukuusta juoksu kulki hyvällä fiiliksellä ja keräsin taas kilometrejä hyvin kuun alkuun. Jo huhtikuussa tuntui, että kroppa alkoi toimia normaalimmin kuin aikoihin, huolimatta siitä, että ongelmia aiheuttanut kilpirauhasen liikatoiminnan lääkitys jatkuu edelleen. Toukokuussakin oltiin vahvasti plussan puolella.

Tuo kilpirauhasen liikatoiminta ja sen lääkitys on vaikuttanut mun liikkumiseen tosi paljon. Lihakset kipetytyvät juoksusta ja kroppa ei toimi niin kuin pitäisi. Varsinkin nopeat lenkit olivat pitkään pannassa, eikä juoksumatkan pidentäminen ole onnistunut. Tavallisena vuonna olisin jo huhtikuussa juossut parikymppisen lenkin, nyt olen jämähtänyt 12-16 kilometrin lenkkeihin. Nuo pisimmät lenkit eivät vain muutu helpommiksi kuten totutusti, vaan tuntuu pikemminkin siltä kuin joka kerta juoksisin ensimmäistä kertaa pidempään. Jalat ovat pitkistä lenkeistä kipeät ja palautumiseen menee tavallista enemmän aikaa. Tilanne on tietyllä tapaa hämmentävä. Hengitys- ja verenkiertoelimistössäni ei ole muuttunut mikään ja kunnon puolesta jaksaisin hyvin monen tunnin lenkkejä, mutta lihakset eivät kestä iskutusta - eivät edes nousujohteisen treenin myötä. 

Niinpä toukokuu ei juuri eroa edellisistä kuukausista, vaikka normaalisti tässä kohtaa vuotta kilometrejä tulisi nousujohteisesti lenkkien pidentymisen myötä. Hyviä juoksuja joo, ja kilometritavoite, 120 tuli täyteen. Yhteensä juoksua tuli 128 kilometriä, ja siitä olen erityisen iloinen, että vähitellen kilometrit ovat kuitenkin kertyneet hiukan helpommin ja paremmalla fiiliksellä. Eteenpäin mennään, vaikka vähän normaalia hitaammin.

Loppukuusta muun elämän kiireet hiukan vähensivät juoksuja, mutta kun tavoite täyttyi, ei sillä ollut niin väliä. Myös toinen polveni alkoi kiukkuilla ja senkin takia tässä himmailin. Tänään teippasin polven ennen juoksua ja se tuntui kyllä auttavan.

Toukokuussa tuli kahdesti juostua omatoimirasteilla kaupunkisuunnistusta, kun Turku Street-O:ssa oli tähän mahdollisuus. Tavallaan omatoimirastit ovat helppoja, ostaa kartan verkkokaupasta ja käy juoksemassa oman aikataulun mukaan. Tavallaan muiden suunnistajien puuttuminen kuitenkin vähän haittaa kisafiiliksen syntyä. Onneksi sain miesystävän kaveriksi suunnistamaan, niin siinä oli mulle mainio kirittäjä. Suunnistusten väliviikkoina olen tehnyt myös pienen vk-lenkin, joten pikkuhiljaa myös nopeampaa juoksua on tullut kokeiltua. Vuonna 2019 juoksin street-o:n kevätsarjan lisäksi pari polkukisaa keväällä ja sillä kisakaudella tuli viikoittaiset vk-treenit hoidettua mainiosti. Pistesuunnistus on niin hauskaa, kuin peliä, että siinä on mun ainakin paljon helpompi ylittää itseni kuin jos vain itsekseni yrittäisin treenilenkillä juosta kovaa.

Toukokuu oli siis juoksun suhteen hyvä kuukausi, vaikka edelleenkään kropan kanssa ei olla lähelläkään sitä tilannetta kuin ennen kilpirauhassairautta. Kesäkuussa saattaisi olla edessä vuoden eka lappujuoksu, mutta vielä on epävarmaa, järjestetäänkö kisaa. Sitä jännätessä...

2020: kolmen koon koonti

Vuosikooste on mulla perinteisesti ilmestynyt aina vasta vuodevaihteen jälkeen ja toisinaan uutta vuotta on eletty jo useampi kuukausi ennen kuin olen perannut vanhaa vuotta täällä blogissa. Se on oman laiskuuden ohella ihan harkittukin lähestymistapa. Voi olla, että menneet jutut näkee selvemmin, kun niihin ottaa hiukan etäisyyttä. 

Lähdetäänpä siis kertaamaan ja perkaamaan viime vuotta. Tällä kertaa ei kronologisesti vaan teemoittain. Mitkä kolme asiaa jäi mieleen viime vuodesta?

Tietysti korona

Välillä tuntuu, että koronaan on jo lopen kyllästynyt, ja viime kuukausina se on valitettavasti näkynyt kasvavina tartuntamäärinä ja välinpitämättömyytenä tautia kohtaan. Olihan se kuitenkin vuoden 2020 näkyvin ja mieleenjäävin asia, mutta pliis, eikö voitaisi sopia, että viime vuosi oli se koronavuosi ja sen jälkeen vuodet taas lähempänä sitä normaalia ajanlaskua?

Omassa elämässä koronan vaikutukset tuntuivat tietysti eniten maaliskuussa, kun koko maailma meni mullinmallin tosi lyhyessä ajassa. On jopa vaikea uskoa, että ehdin kaverin kanssa Teneriffan matkalle alle vuosi sitten, juuri ennen koronakriisiä. Blogiin tuli kirjoiteltua reissusta tosi vähän, koska kotiinpalua seuraava kuukausi oli niin ennenkokemattoman kummallinen. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen, että matka tuli tehtyä vielä vanhan normaalin aikaan. Pääsin patikoimaan ja juoksemaan sulalla alustalla ja sain pikkuriikkisen aurinkoa.

Matkat ovat aina olleet minulle mieleenpainuvia juttuja ja usein vuoden kohokohtia. Onneksi viime vuonnakin pääsi hiukan reissaamaan. Ennen koronakaaosta Teneriffalla ja kesällä minilomalla Tallinnassa. Lisäksi kotimaassa tuli tehtyä pieniä reissuja. Siskon kanssa olin patikoimassa Teijon kansallispuistossa loppukesästä, mutta tuostakin reissusta jäi tuoreeltaan kirjoittamatta blogiin, koska suunnilleen heti reissun jälkeen kesäloma loppui ja töissä oli ensimmäisenä edessä syyskauden perumisia ja koronarajoituksia. Kesä oli huolettomampaa, mutta syksyllä pudotus takaisin koronaeristykseen tuntui ikävältä.

Maaliskuun puolestavälistä olin sitten pääosin etätöissä ja se oli todella iso muutos. Alkuun etätyö toi omat hankaluutensa. Tein aivan liikaa duunia enkä osannut pitää taukoja. Lisäksi meillä oli alkuun todella tiukat säännöt etätyöskentelylle ja mm. normityöhön kuuluva liukuva työaika saatiin etähommissa käyttöön vasta marraskuussa. Etätyöhyvinvointia lisäsi ihan huomattavasti, kun pystyi joustavasti pitämään vihdoin vaikka vähän pidemmän lounastauon ja käymään pikku juoksulenkillä kesken päivän.

Viime kevään jälkeen huoli omasta ja läheisten sairastumisesta koronaan ei enää loppuvuonna onneksi aiheuttanut kamalasti huolta, vaikka edelleen pyrin olemaan tosi varovainen ja välttelen kaikkia ylimääräisiä kontakteja. Oman eristäytymisen ansiosta säästyinkin 2020 kokonaan flunssilta yms. tarttuvilta taudeilta, mikä oli ihan kiva juttu. Tosin terveenä en saanut vuotta viettää, mistä päästäänkin sitten toiseen koohon...

Kilpirauhasen liikatoiminta

Minulle viime vuosi oli yllättävä ja kummallinen myös siksi, että loppukeväästä sain diagnoosin Basedown taudista, joka aiheutti mulle rajun kilpirauhasen liikatoiminnan. Sairauden laukaisee usein stressi, ja niin kävi mullakin. Vuodenvaihde oli töissä tosi stressaavaa aikaa ja alkuvuonna kärsin tietämättäni alati pahenevista kilpirauhasen liikatoiminnan oireista. En tajunnut, että minussa oli jotain fyysisesti vialla, vaan kuvittelin oireiden johtuvan henkisestä stressistä, jota korona tietysti pahensi. Vasta kun olin käytännössä kykenemätön käymään lenkillä, älysin hakeutua tutkimuksiin ja labroissa olikin kilpirauhasarvot reippaasti pielessä.

Kesä alkoikin kohdallani liikuntakiellolla ja lääkityksellä, joka sai minut toviksi voimaan entistä huonommin. Hetkeksi olo koheni keskikesällä, mutta sitten kilpirauhasarvoni humpsahtivatkin jo vajaatoiminnan puolelle ja olo oli taas surkea. Samaan syssyyn sain Basedowiin liittyviä silmäoireita, jotka onneksi rauhoittuivat kohdallani melko nopsaan.

Mutta ennen kuin lääkitys alkoi syksyllä olla tasapainossa, oli takana melkoista vuoristorataa kilpirauhasarvojen ja terveydentilan kanssa. Loppuvuodesta arvot pysyivät viitteissa ja oloni oli sen verran tasainen, että pystyin taas jatkamaan myös juoksua, mistä päästäänkin kolmanteen koohon...

Kirmailut tai köpöttelyt, miten nyt asian haluaa ilmaista

Juoksu on viime vuoden teemoissa vasta kolmantena, ja täytyy sanoa, että olisikin ollut hankalaa tehdä pelkkää juoksuvuosikoostetta, siitä olisi tullut lyhyt postaus. Mitä saavutin juoksun saralla vuonna 2020? En ainakaan mitään uutta, ja siksi aihe onkin vähän hankala. Ensin oli ihan tiltissä kilpirauhasen liikatoiminnan takia, sen jälkeen jouduin liikuntakieltoon ja koko syyskausikin meni sairauden vuoksi epävarmoissa merkeissä. En juossut viime vuonna puolimaratonia, enkä edes yhtään 20 kilometrin lenkkiä. Kokonaisuudessaan juoksuvuosi oli vähän blaah.

Sain täyteen 1000 kilometriä juoksuja, mutta kun lukema jäi yli 400 kilometriä edellisen vuoden saldosta, niin en vain osaa olla siihen tyytyväinen. Toki 2019 oli sellainen huippuvuosi, että vaikea sitä olisi ollut ylittää ilman sairastumistakin. Mitä jos juoksubloggaajan kumppani juokseekin enemmän kuin itse bloggaaja?

Juoksuvuoden 2020 suurin kohokohta kohdallani olikin oikeastaan se, että miesystäväni innostui juoksusta ja minulla oli ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon juoksukaveri. Keväällä ehdimme tehdä yhdessä joitain hienoja polkupitkiksiä, ennen kuin kilpirauhaseni sotki liikuntasuunnitelmat. Kesällä en pystynyt itse juoksemaan, mutta valmensin miehen puolimaratonille ja kisassa alle kahden tunnin. Syksyllä pääsimme onneksi taas yhdessä juoksemaan ja kartoittamaan yhdessä uusia polkujuoksumaastoja, mikä on ollut tosi kivaa.

Juoksu jäi viime vuonna hiukan isompien asioiden jalkoihin. Kun nyt reflektoin viime vuotta, olen kuitenkin kiitollinen monestakin elämysjuoksusta, kyllä niitäkin kertyi. Teneriffalla juoksin taas jännillä vuoristopoluilla ja iltalenkillä hienoa rantareittiä. Etätöissä pystyi käymään lounastaukolenkeillä. Loppukesästä pääsin muutamaan kertaan juoksemaan lyhyen matkan uimarannalle. Pistesuunnistuksen syyssarjassa pääsin jo juoksemaan jokaisessa osakilpailussa ja vieläpä ihan hyviä matkoja. Ja loppuvuodesta tuli vielä hienoja polkupitkiksiä. 2020 oli kummallinen vuosi, mutta onneksi kummallisuuksien kanssa pystyi elämään ja juoksutelakka ei lopulta kestänyt muutamaa kuukautta kauempaa.