Polkujuoksucupin päätös

Elokuussa alkanut Turku Trail Challenge -polkujuoksusarja juostiin päätökseen eilen. Mälikkälän mätkäys -nimellä kulkenut viimeinen kisa juostiin Turun Länsikeskuksen takamaastoissa ja tarjolla oli aiempien osakilpailujen tapaan lyhyempi, n. 7 km reitti sekä pidempi matka, jossa juostiin sama reitti kahdesti. Lähdin taas tuolle lyhyemmälle matkalle aiempien kisojen tapaan.

Kisakeskuksessa puolikesyltä vaikuttanut kettu hengaili juoksijoiden porukassa. Ilta oli pilvinen ja aika vilpoinen. Kisapaikalla vähän kohmeisena mietin, että olisi ehkä pitänyt laittaa vähän enemmän vaatetta, kun olin kodin lämmössä valinnut t-paidan kisa-asuksi. Ensimmäiset pari kilometriä olikin vähän kylmä, mutta kyllähän sitä polkujuostessa väkisinkin lämpenee. Polut olivat onneksi erinomaisessa kunnossa eikä märkiä tai mutaisia paikkoja ollut yhtään toisin kuin viime viikon kisassa.

Juoksin taas vuorovedolla aiemmista kisoista tutun juoksukaverin kanssa. Ennen kisaa joku varoitteli, että ensimmäinen kilometri on tosi haastava ja sitä se todella oli. Isoja juurakoita, joiden väliin sai tosissaan asetella jalkansa ja koikkelehtia erirytmisellä askeleella. Juostiin myös välillä hyvin pehmeällä alustalla, kivikkoakin oli ja taidettiin siinä ekalla kilometrillä puskea joku mäkikin ylös. Vähän kohmeisena ei ollut helpoin aloitus kisaan. 

Onneksi reitti hiukan helpottui aloituksen jälkeen, mutta kyllä kisan edetessäkin sai olla tarkkana. Vähän pirullinen oli reittisuunnittelu tällä kertaa; aina kun edessä näkyi pidempi pätkä nättiä lasketeltavaa neulasbaanaa, niin reitti kurvasikin jollekin kiemuraiselle ja kivikkoiselle pikkupolulle. Pari jyrkkää laskuakin kisareitillä oli, ja tietysti mäkiä. Onneksi oli kuivaa, vaikka alkukilometreillä laskut menivätkin jäykin jaloin jännittäen. Loppumatkasta uskalsin jo paremmin luottaa pysyväni pystyssä.

Parin kilometrin jälkeen tehtiin kai kisan ainoa ohitus. Tällä kertaa yritin olla lähtemättä liian lujaa ja voimia jäikin ihan hyvin viimeisille kilometreille. Meno oli paikoin aika hidasta, kun maasto vaihtui pikkupolusta ryteikköiseen hakkuuaukeaan, jossa ei ollut edes polkua vaan reittimerkit vaan lätkitty sinne tänne. Reitti oli onneksi taas hyvin merkitty, ja kiemuraisella polullakin näki aina seuraavan merkin eikä tarvinnut arpoa, mitä polkua mennään. 

Haastavampi reitti näkyi siinä, että 14 kilometrin kärki paineli ohi vasta parin viimeisen kilometrin aikana. Pystyin itse nostamaan vauhtia siinä nelosen täyttymisen jälkeen ja juoksukaveri jäi. Viimeisellä kilometrillä näin edellä menijän selän koko ajan, mutta en saanut kiinni. Hyvään aikaan juossut miesystäväni oli kirittämässä reitin varrella ja nappasi muutamat lennokkaat kuvat, ennen kuin polulta siirryttiin loppupätkälle kuntoreitille.

Sain nousujohteisen kisan ja siihen täytyy olla tyytyväinen. Kuntoon en kyllä ole, juoksuvauhti on hidastunut parin vuoden takaisesta kunnosta ihan huomattavasti. Haastava ennakoida, millaista vauhtia sitä pystyy juoksemaan. Tämäkin kisa meni käytännössä parin ensimmäisen kilometrin jälkeen maksimisykkeillä. Reitti oli hauskan vaihteleva, vähän kinkkinenkin ja sellainen, että piti koko ajan keskittyä.

Oli tosi kiva päästä juoksemaan kaikissa polkujuoksucupin kisoissa, toivottavasti tapahtumasarja saa jatkoa ja löytyy myös uusia kisapaikkoja. Polkujuoksumaastoja löytyisi lisääkin paljon Turun seudulta, nyt liikuttiin aika samanlaisissa maastoissa, kun taas muutama vuosi sitten Turku Trail Cupissa oli hyvin erilaisia polkujuoksupaikkoja tarjolla. Turku Trail Challenge oli kiva ja hyvin järjestetty polkujuoksucup ja oli hauska tauon jälkeen nähdä uusia ja vanhoja juoksututtuja. Toivottavasti järjestävät kisasarjan toistekin!

Suikkilan Suttauksessa sutimassa

Järkyttävä kaatosade piiskasi Turun seutua tuntikausien ajan Turku Trail Challengen kolmantena kisapäivänä. Tuijottelin päivällä huolestuneena ulkona näkyvän sateen muurin läpi maisemaa ja mietin, missäköhän kunnossa kisapolut olisivat sateen jäljiltä. Olisiko luvassa vain vähän vettynyttä metsäpohjaa vai vedettäisiinkö kisa kuralammikoissa liukastellen?

Suikkilan kisassa matkat ovat samat kuin syksyn aiemmissa TTC:n kisoissa, mutta nyt juostaisiin lyhyempää lenkkiä. 3,5 kilometrin lenkki kierrettäisiin seiskan kisassa kahdesti, ja pidemmällä matkalla sitten neljä kertaa. Tämä lisäsi entisestään epävarmuutta polkujen kunnosta. Aiemmissa kisoissa oli ollut porukkaa sadan osallistujan yli, joten kun niin moni jalkapari kuluttaa maastoa, voisi vettyneillä poluilla olla viimeisellä kierroksella vieläkin liukkaampaa. Olen ollut aina liukkaalla kelillä epävarma juoksija, joten siksikin asia mietitytti kovasti etukäteen.

Kisan starttiin mennessä sade oli jo loppunut ja aurinkokin pilkisteli. Kisapaikalla oli nyt selvästi vähemmän porukkaa kuin aiemmissa juoksuissa ja pidemmälle matkalle lähti vain kourallinen juoksijoita. Polut olivat onneksi myös hyvässä kunnossa pienestä märkyydestä huolimatta!

Lyhyemmälle matkalle lähti mukaan ihan kunnon joukko juoksijoita. Heti noin sadan metrin jälkeen reitti siirtyi pienelle polulle, joka oli mutainen, liukas, juurakkoinen ja kivikkoinen. Vauhti pysähtyi tuohon aivan täysin ja jälkijoukoissa lähteneenä joutui odottelemaan hyvän tovin, ennen kuin pääsi varsinaisesti juoksemaan. 

Reitti kulki Suikkilan metsässä pieniä mutkittelevia polkuja pitkin. Juurakkoa ja kivikkoa riitti, mutta metsänpohja ei ollut sateesta vettynyt oikeastaan ollenkaan, joten pahasti liukkaita paikkoja olivat vain muutamat kalliot sekä mutaiset ja ruohikkoiset pätkät. Juoksin samassa porukassa viime kisasta tutun samantasoisen juoksijan kanssa. Reittimerkinnät olivat hyvät, mutta aina helpompi juosta porukassa. Yksi isompi pummi kisaan osui, mutta onneksi juoksukaveri huuteli takaisin reitille. 

Täysin tapojeni vastaisesti aloitin kisan liian kovaa! Alkupätkä oli jotenkin hankala ja kun siitä selvittiin, tuntuivat jalat raskailta. Pidemmän matkan kärki meni ohi jo alle kilometrin juoksun jälkeen, mutta onneksi ohituksia ei ihan mahdottomasti ollut vaan kisassa sai kyllä keskittyä omaan juoksuun. Kovasta alkuvauhdista johtuen ohitimme edellä menneen kaksikon parin kilometrin kohdalla, mutta he kuittasivat sitten noin kilometriä myöhemmin.

Liian kova alku kostautui toiselle lenkille lähdettäessä. Jalat tuntuivat raskailta ja vaikka reitillä ei ollut isompia ylämäkiä, piti pienet tömpäreet ottaa kävellen. Pieni polku oli sen verran teknistä, että juoksuun piti koko ajan keskittyä ja sellaisia huilipätkiä ei oikeastaan ollut. Yksi kierros oli vain noin 3 kilometrin mittainen, mutta lyhyempi kisamatkakaan ei auttanut nostamaan vauhtia. Maaliin tultiin mutarallipätkän jälkeen, jossa piti vielä ottaa varovasti, eli mitään loppuvetoakaan ei oikein lähtenyt.

Reitti oli varmaan kisasarjan haastavin, mutta silti vähän harmitti, että keskivauhti painui aikaisempia kisoja hitaammaksi. Liian kova alkuvauhti kostautui. Onneksi on vielä yksi kisa jäljellä, siihen lähdetään parantamaan!

Polkujuoksukisassa: Runosmäen revittely

Turku Trail Challenge jatkui elokuun viimeisenä päivänä Turun Runosmäen maisemissa. Olin menossa seitsemän kilometrin matkalle, kuten kisasarjan ensimmäisessäkin kisassa Luolavuoressa.

Lämmin elokuu kääntyi aivan viimeisinä päivinä hyytävän pohjoistuulen ansiosta syksyiseksi. Ennen kisaa keli tuntuikin ihan jäätävältä. Vaihdoin hihattoman topin pitkähihaiseen ja katselin huolestuneena taivaalle kertyviä tummia pilviä. 

Kisa alkoikin vähän jähmeästi, kun kohmeiset jalat eivät meinanneet nousta polulla. Juoksijoita oli yhteensä noin satakunta, joista pienempi porukka lähti tuplamatkalle ja suurin osa oli juoksemassa lyhyempää kisaa. Jäin aivan porukan häntäpäähän, mutta heti ensimmäisten satojen polkumetrien aikana piti kuitenkin ohittaa, mutta sitten saikin määrätä oman vauhdin koko loppukisaksi.

Olin kuullut etukäteen, että reitillä olisi paljon kalliota. Laitoin jalkaan vanhemmat polkujuoksukengät, jotka pitävät hyvin avokalliolla. Jalka kuitenkin luisti heti alkumatkasta pari kertaa märän juuren päällä ja se toi juoksuun vähän lisäjännitystä. Vähitellen juoksun rytmi alkoi onneksi löytyi. Tuntui kuitenkin aika raskaalta, eikä ihme, sillä edellinen nopeustreeni oli ollut kolme viikkoa aiemmin juostu kisa enkä tässä välissä ole kovin paljoa kilometrejä kerännyt. Juoksu tuntui jopa tahmeammalta kuin elokuun alussa. Yllätyksekseni alkoi myös hiukan yskittää. Ei kai tuo yskä nyt enää voi koronasta johtua?!? Näköjään sitä tulee edelleen kun on tarpeeksi kovatehoinen harjoitus.

Vaikka tuntuikin raskaalta, ei vauhti ollut erityisen kova. Siitä huolimatta meinasin pari kertaa juosta harhaan, kun reitillä oli tiukkoja käännöksiä. Onneksi noissa kohdissa oli muitakin juoksijoita porukassa, niin kukaan ei harhautunut pahasti reitiltä. 

Siinä missä Luolavuoren kisassa oli pidempiä raskaita nousuja, ei Runosmäessä ollut erityisen tiukkoja nousuja kuin yksi. Silti mentiin vähän koko ajan pientä tömpärettä ylös alas. Reitti kulki paljon pienillä poluilla, kivikkoisessa ja kallioisessa maastossa. Alun liukastelun jälkeen aloin matkan edetessä luottaa kenkään paremmin ja vaikka paikoin oli märkää, oli onneksi enimmäkseen pitävä alusta.

Juoksin sopivasti vuorovedolla kanssakisaajan matkassa jonnekin yli neljään kilometriin asti. Siinä tuli laskuvoittoinen osuus, jossa oma juoksu alkoi tuntua pikkaisen helpommalta ja vähitellen juoksukaveri jäi. Samaan aikaan kuitenkin pidemmän matkan kärki pyyhälsi ohitse. Kisan ainoa iso nousu oli viiden kilometrin täyttymisen jälkeen ja katselin epäuskoisena, miten minut ohittanut kisan kolmonen katosi rinteen päälle hurjaa vauhtia. Itse punnersin mäkeä ylös jalat hapoilla. Tuon mäen jälkeen loppu olikin onneksi aika helppoa. Kauan edelläni maaliin tullut miesystävä oli kannustamassa viimeisellä kilometrillä ja onnistui nappaamaan pari kuvaakin. Loppukiri jäi tekemättä, kun en tajunnut maalin jo häämöttävän ja siinä kohtaa olisi ollut vielä voimia kiristää vauhtia.

Juoksin aavistuksen hitaammin kuin ensimmäisessä kisassa, vaikka loppuaikani olikin alle 55 minuutin, sillä kellossa oli vain 6,4 kilometriä maalin jo koittaessa. Tuntuma oli myös, että nyt oli raskaampi juoksu. Kuumakin tuli, vaikka ennen kisaa oli ihan jäässä. Vaikea pukeutua oikein, kun lämpötila laski parissa päivässä niin reippaasti.

Reitti oli tosiaan aika kiemurainen ja pientä sekä teknistä polkua. Aika kiva reitti, jossa täytyi koko ajan keskittyä. Oli kiva juosta kisaa porukassa ja muutenkin tuli tavattua juoksututtuja pitkästä aikaa. Toivottavasti nähdään parin viikon päästä seuraavassa kisassa!

Pitkästä aikaa polkujuoksukisassa: Luolavuoren luukutus

Nyt tulee kuulkaas pitkän tauon jälkeen ihan oikea kisaraportti! 

Edellisestä omasta kisastartista on lähes vuosi ja Turun seudun polkujuoksukisasta vielä pidempi aika. Tälle syksylle Turku Trail Challenge elvytti parin koronavuoden jälkeen Turun seudun polkujuoksusarjan ja ensimmäinen kisa juostiin eilen Luolavuoren maisemissa.

Kesäkuun lopussa sairastamani koronan jäljiltä minulla on edelleen yskää ja vetämätön olo. Heinäkuussa en juossut juuri ollenkaan eikä elokuu ole alkanut juuri paremmissa merkeissä. Kisan alla olinkin hyvin epävarma olenko edes osallistumassa. Vinguin vielä saman päivän aamuna miesystävälleni, että mitä jos yskin siellä keuhkoni pihalle ja joudun keskeyttämään, se olisi kamalan noloa ja siellä voi olla tuttuja! Terveys edellä, toteaa juoksubloggaaja. :D

Kisassa oli tarjolla 7 km ja 14 km lenkit, joista pidemmällä juostiin sama reitti kahdesti. Itse en edes harkinnut pidempää matkaa, ja kun kisapäivän aamuna oli ihan hyvä olo, päätin lähteä juoksemaan, mutta maltilla. Ilta oli aurinkoinen ja lämmin, mutta onneksi ei sentään helteinen, sillä kuuma sää olisi tuonut lisää epävarmuustekijöitä matkaan. 

Kisaamaan lähti noin 150 juoksijaa. Ensin päästettiin matkaan 14 kilometrin menijät ja sitten oli meidän 7 kilometrin kisaajien vuoro. Asetuin suosiolla aivan porukan häntäpäähän. Reitti lähti heti paukusta jyrkkään ylämäkeen Luolavuoren kuntoreittiä ja pitkän mäen päällä siirryttiin kivikkoiselle polulle. Olin etukäteen miettinyt, että olenkohan kisassa viimeinen, mutta jo tuossa alkupätkällä jäi muutama juoksija taakse. Oli tavallaan helpottavaa tietää, ettei ihan porukan viimeisenä loikkinut poluilla.

Luolavuoren maastot ovat minulle entuudestaan tuttuja, mutta alueella risteilee niin paljon pikkupolkuja, että reitti kulki myös entuudestaan tuntemattomilla poluilla. 7 kilometrin matkalla oli paljon polkua ja hiukan kuntoreittiä, ja mäkiä riitti!

Ensimmäiset kolme kilometriä juoksin hyvin maltillista vauhtia ja edellä olevat selät pysyivät saman matkan päässä. Yskitti tosi vähän, mutta syke oli niin korkea, etten voinut juosta kovempaa. Puolimatkassa uskalsin hiukan nostaa vauhtia sykkeen siitä kohoamatta, ja edellä menevät tulivatkin sitten selkä edellä vastaan. 

Vähän puolimatkan jälkeen ohi paineli 14 km kärki lennokkaalla askeleella, ja loppumatkasta useampikin pitkänmatkalainen ohitti. Viisi kilometriä täyttyi Luolavuoren päällä raskaan nousun jälkeen. Sen jälkeen loppumatka oli kuitenkin alamäkivoittoinen ja kellotin loppuun kisan nopeimmat kilometrit. Viimeisellä kilometrillä nostin vielä vähän vauhtia ja maali tulikin yllättävän nopeasti vastaan. 

Juoksin kisan noin 56 minuuttiin, eli kyseessä on yksi hitaimmista polkukisoistani. Keli oli erinomainen ja polku täysin kuiva, mutta oma kuntotaso oli tuossa. Kisan jälkeen oli kauhea hiki, eikä naamani ole ehkä koskaan ollut yhtä punainen, mutta olin hyvillä mielin. Kaikkien epävarmuustekijöiden jälkeen sain kuitenkin nousujohteisen kisan ja hyvän mielen juoksun! Ja koska kisasarja jatkuu vielä kolmen kisan verran, jää niihin parannettavaa!