Ahvenanmaan halki: Långnäs-Eckerö vaellus

Keksin ex-tempore itselleni ensimmäiselle kesälomaviikolle haastavan reissun ja päätin patikoida Ahvenanmaan halki. Pitkät kävelyt ovat aina kiehtoneet minua ja olen lukenut tarinoita esimerkiksi Euroopan pitkiltä pyhiinvaellusreiteiltä. Minua kiinnosti vaeltaa jokin pidempi matka, mutta siten, että pääsisin aina yöpymään majataloon tai hotelliin. Ahvenanmaalla tuo mahdollistui helposti, vaikka varailin majoituksia alle viikkoa ennen reissua. 

Tutustuin St. Olav Waterwayhin, eli Pyhän Olavin merireittiin. Pyhiinvaellusreitti kulkee Savonlinnasta aina Norjan Trondheimiin asti, ja siitä merireitin osuus on Turun tuomiokirkolta Ahvenanmaan länsilaidalle. Koska Naantalista oli helppo lähteä lautalla Långnäsiin, valitsin itselleni käveltäväksi reitin Ahvenanmaan halki Långnäsistä Eckeröön.

Matkaa tulisi lyhyintä reittiä tietä pitkin n. 60 kilometriä, mutta pyhiinvaellusreitillä kilometrejä tulisi selvästi enemmän. Tiesin, että joutuisin hiukan oikomaan, jotta päivämatkat olisivat tehtävissä. Pyhiinvaellusreitti suuntaisi Jomalaan, useita kilometrejä Maarianhaminasta pohjoiseen, mutta itse yöpyisin Maarianhaminan pohjoislaidalla. Majoitusvarausten lisäksi en suunnitellut reittiä mahdottomasti etukäteen. En arjessa juuri kävele muutamaa kilometriä pidempiä matkoja ja juoksutkin olivat olleet pisimmillään kympin lenkkejä, joten tiesin, että 20+ km päivämatkat tulisivat olemaan haaste.

Päivä 1: Lumparlandin halki

Ensimmäisenä päivänä patikoin Lumparlandin saaren halki. Långnesista lähdettäessä ennen Manner-Ahvenanmaata on kaksi isoa saarta, Lumparland ja Lemland, jotka yhdistyvät toisiinsa sujuvasti tiellä. Käytin oppaana St. Olav Waterwayta, eli reittini seuraili Pyhän Olavin meritien pyhiinvaellusreittiä. Lähdin aamulaivalla Naantalista ja Långnesin satamassa taisin olla ainoa jalkaisin kulkeva laivasta pois jäänyt matkustaja. Laiva oli satamassa kolmen maissa, joten aikataulu rajasi päivämatkaa ja samalla yöpymisvaihtoehtoja. B&B Amalia oli satamasta suorinta reittiä 8 km ja pyhiinvaellusreittiä 11-12 km päässä, joten se valikoitui majoitukseksi. 

Långnäsistä lähdettäessä pyhiinvaellusreitti erkani heti alkuunsa päätiestä ja reitti kulki pikkuteitä perinteisessä maalaismaisemassa Lumparlandin kirkonkylään, jonka jälkeen jatkoin patikointia vielä pyörätietä ja maantien laitaa. 

Teiden varsilla kasvoi paljon luonnonkukkia sinisistä kelloista pikkuorkideoihin. Meren rantaa oli lyhyesti siirryttäessä saarelta toiselle. Pyhiinvaellusreitillä pysähdys oli Lumparlandin kirkolla, joka on Ahvenanmaan vanhin puukirkko ja hienon vanhan hautausmaan vieressä sekä meren rannalla. 

12 km meni varsin joutuisaan ja saavuin reippain mielin ensimmäisen yön majoitukseen Amaliaan. Minulla oli pikkuruinen huone talon yläkerrassa jaetulla kylpyhuoneella. Samassa pihapiirissä oli niin limonaditehdas kuin suklaapuotikin ja kokonaisuus oli varsin idyllinen. Amaliassa oli myös erinomainen aamupala. 

Päivä 2: Lemlandsledeniä Lemlandin halki ja Maarianhaminaan

Etukäteen pisin päivämatka, johon lähdin kuitenkin tosi hyvällä fiiliksellä ja reippaana. Olavinreitti seuraili Lemlandsleden-vaellusreittiä ja lähdin patikoimaan pyhiinvaellusreittiä. Kylätiet vaihtuivat pian polkuun ja metsätiepätkiin, mutta reittimerkkejä oli tiheässä ja polkua oli pääosin helppo seurata. Maasto ei kylläkään ollut helppoa, sillä reitti kiipesi eteläisen Ahvenanmaan korkeimmalle kohdalle Bistorpsbergetille 77 metriin ja kulki paikoin hyvinkin kivikkoisessa maastossa. Polkureitti kulki Bistorpsgrottanin eli -luolan läpi sekä useampien isojen pirunpeltojen vieritse. Varvikossa polku pieneni ajoittain lähes olemattomiin ja tällä osuudella oli myös ryteikköistä hakkuuaukeaa ja melkoista punkkipusikkoa. Olikin pieni helpotus, kun polkuosuus päättyi ja pääsi taas metsätien kautta kylätielle ja Lemlandin kirkolle.

Olin etukäteen varautunut siihen, että kävelisin koko matkan, mutta ehkä hiukan toivonut, että voisin myös juosta. Jalassani oli hyvin sisäänajetut juoksukengät, joilla en koskaan juostessa ole saanut rakkoja. Patikoidessa molempien jalkojen kantapäihin alkoi kuitenkin tulla rakot samoin kuin pariin varpaaseen. Pidettyäni Lemlandin kirkonkylällä lounastauon päätinkin vaihtaa juoksuun. Loppumatkan menisin suorinta reittiä pyörätietä ja ajattelin juoksun tuoman erilaisen kuormituksen säästävän jalkoja. Hiukan epäilytti, miten n. 6 kilon repun kanssa juoksu sujuisi, mutta sehän sujui varsin hyvin. Oli kivaa vaihteeksi juosta ja matka eteni pyörätietä pitkin kivan joutuisasti. 

Matkalla kohti neljän päivän reissun puoliväliä ja Maarianhaminaa reitillä oli vielä Lemströmin kanaali hoidettuine puistolalueineen. Maarianhaminan liepeillä kurvasin ensimmäiselle uimarannalle ja pääsin vilvoittamaan kipeitä jalkojani meriveteen. Siitä oli vielä pari kilometriä majoitukseen ja tuon pätkän kävelin sitten läpsyissä paljain varpain.

Tämän päivän reitti oli koko reissun hienoin ja vaihtelevin, tosin myös varsin raskas. Päivämatkaa kertyi 25 kilometriä. Ensin patikoin 12 km polkuja ja maalaisteitä, sitten juoksin 11 km pyörätietä ja lopuksi vielä kävelin 2 km. 

Päivä 3: Maarianhaminasta Hammarlandin kirkonkylään

Kolmas päivä valkeni sateisena. Tulossa olisi taas yli 20 km päivämatka, mutta enimmäkseen pyörätietä. Viivyttelinkin lähdön kanssa, jotta aamun sadealue ei kastelisi minua heti alkuunsa ja poistuin majoituksestani Maarianhaminan pohjoislaidalta vasta puoliltapäivin.

Päivämatka olisi lyhyintä reittiäkin sen verran pitkä, että poikkesin siltä vain lyhyesti. Pidin lounastauon Ramsholmenin luonnonsuojelualueella, joka oli vain muutaman kilometrin päässä Maarianhaminasta. Ramsholmenissa oli tunnelmallisia pähkinäpuulehtoja sekä kukkien kirjomia perinneniittyjä.

Sen jälkeen vuorossa olikin lähinnä suoraa ja puuduttavaa pyörätietä kosteassa ja painostavassa säässä. Olin paikannut jalkojeni rakot, mutta kävely tuntui silti epämukavalta. Jalkaterät tuntuivat hikisiltä ja turvonneilta, lonkassa vihloi ajoittain ja selkäkin oli jumissa. Kävely tuntui etenevän hi-taas-ti ja pyörätie edessä näytti loputtomalta. Långträsk-järven kohdalla (on muuten pitkä järvi) totesin, että en jaksa enää kävellä! Pesin ja kuivasin jalat, vaihdoin sukat ja vaihdoin juoksuksi. 

Juoksu tuntui tuossa kohtaa paljon kävelyä helpommalta. Vauhti oli hidas, mutta ainakin matka eteni ja jalkoihin ei sattunut lainkaan niin paljon. Pian alkoi sataa, mutta sekin oli oikeastaan vain kiva juttu, sillä heti oli hiukan viileämpää eikä niin painostavaa. Minulla oli mukana sadehame ja kertakäyttöinen hupullinen sadeviitta, jonka alle myös reppuni mahtui hyvin. En halunnut pukea sadevarusteita heti ensipisaroista, vaan kääräisin ensin repun sadehameeseen. Vasta sateen yltyessä heitin sadeviitan päälleni, siinä vaiheessa olin tosin jo kastunut litimäräksi. 

Sateessa juoksu eteni ihan kivasti, vaikka toki kengät kastuivat ja märkien lasien läpi ei nähnyt kovin tarkasti. Loputtomalla suoralla pyörätiellä ei tosin tarvinnutkaan suunnistaa. Kohta saavuin Hammarlandin kylään ja tein koukauksen kirkolle. Siitä olikin enää pari kilometriä majoitukseeni. 

Päivämatka oli 23 km, josta 14,8 km kävelin ja 8,2 km juoksin. 

Päivä 4: Eckerön saaren halki kohti vaelluksen päätepistettä

Viimeinen vaelluspäivä ja Eckeröhön olisi lyhyintä reittiä vain 12 km. En tietenkään valinnut lyhyintä reittiä. 😁

Jalat olivat edellisistä päivistä rasittuneet, mutta mieli oli edellistä päivää pirteämpi. Olin saanut jalkoihini rakot kävellen, joten päätin viimeisenä päivänä vain suosiolla juosta koko matkan. Aikaa olisi kuitenkin sen verran paljon, että hölkkäsin ihan kävelyvauhtia ja menin pyhiinvaellusreittiä suorimman tien sijaan. 

Olin järjestänyt sillä lailla kätevästi, että puolisoni tuli Ahvenanmaalle myös mun viimeisenä retkipäivänä ja vielä autolla. Niinpä minun ei tarvinnut murehtia enää jalkojen kestävyyttä ja siirtymisiä tämän päivän jälkeen. 

Päivä oli harmaa ja tuulinen, ja ajoittain vettä tihuutteli. Edessä päin alkoi kuitenkin näkyä pilvien lomasta sinitaivasta kun lähestyin reitin päätepistettä. Edellisten päivien yli 20 km päivämatkojen jälkeen matka tuntui lyhyeltä. Lopulta päivämatkaksi tuli 15 km, joka on kuitenkin mun koko vuoden pisin juoksumatka. 

Reitti päättyi Eckerön satamaan ja postitalolle. Hölkkäsin lauttasatamaan asti, vaikka siellä ei varsinaisesti mitään nähtävää ollutkaan, ja palasin sitten postitalon liepeille uimarannalle. 

Matkaa kertyi neljän päivän aikana yhteensä 75 kilometriä, joista 41 km kävelin ja 34 km juoksin. Vuoden aiempiin liikuntoihin verrattuna tämä oli melkoinen ponnistus. Jalat kipeytyivät enemmän kävelystä, mikä tuli vähän yllätyksenä. Juoksumäärät vasta yllättivätkin, kun olin etukäteen ajatellut käveleväni koko matkan. Oli mielenkiintoista tehdä tällainen reissu!

Touko-kesäkuu

Raskas kevät tuli jonkinlaiseen päätökseen toukokuussa, kun isäni menehtyi pitkän sairastelun jälkeen. Asiaa on vieläkin vaikea käsittää, luulen että suru tulee osin viiveellä. 

Juoksin toukokuussa 102 kilometriä. Ajattelin, että kilometritavoitteen saavuttaminen ei olisi erityisen tärkeää. Loppukuusta kuitenkin totesin, että miksikäs ei, ja sitten juoksin satasen täyteen. Alkukuusta viikkokilometrit jäivät vaatimattomiksi. Loppukuusta juoksin sitten koko vuoden kovimmat viikkolukemat.

Kävin myös polkujuoksemassa pitkästä aikaa. Pitkään vaivannut polvi on edelleen kipeä ja olen epäröinyt poluille lähtöä osittain sen takia. Polvi ei tuntunut poluista kuitenkaan erityisesti ärtyvän. Ehkä pikemminkin pehmeä ja vaihteleva alusta toimivat paremmin. 

Kesäkuussa juoksin myös 102 kilometriä, mutta tasaisemmin ja määrätietoisemmin kuin toukokuussa. Muutamia polkulenkkejä, ja hiukan pidempiä lenkkejä. Pisimmät lenkit touko-kesäkuussa olivat kuitenkin vain 10 kilometrin mittaisia.

Elvyttelen kaiketi blogia tässä pikkuhiljaa. Tällä viikolla alkoi kesäloma ja sen myötä on enemmän aikaa ulkoilulle ja reissuille.

Sadan päivän liikuntaputki - joka sitten katkesi

Klikkasin vuoden alussa Stravassa itselleni haasteen, jossa piti liikkua 30 tunnin ajan tammikuussa. Pyöristin liikuntahaasteen vielä keskimäärin tuntiin päivässä. Onnistuin haasteessa ja ylitinkin tavoitteen - yhteensä tammikuussa tuli liikuntaa päälle 32 tuntia. Tunti päivässä oli kuitenkin mielestäni aika paljon ja tuntui työläältä. Arvelin, etten jaksaisi jatkaa samaa tahtia kovin paljoa pidempään.

Tammikuun liikuntamäärät tulivat pääosin juoksusta, mutta haastoin itseni myös joogaamaan kuussa kymmenen tunnin ajan. Siinä oli lopulta enemmän tekemistä kuin juoksussa. Haasteessa ei ollut väliä, liikkuuko joka päivä, mutta koin mielekkääksi toteuttaa haastetta nimenomaan niin, että tein joka päivä jotain, vaikka en suinkaan tuntia päivässä vaan määrät vaihtelivat päivästä toiseen.

Vuoden aloittaneen haasteen jälkeen halusin jatkaa hyvin alkanutta liikuntaputkea, mutta tiesin, että tunti päivässä tulisi olemaan liikaa arjen pyörteissä. Päätin kuitenkin jatkaa päivittäistä liikkumista myös helmikuussa ja kun sekin sujui, jatkoin haastetta myös maaliskuun ajan.  Huhtikuun kymmenes päivä vuotta oli kulunut 100 päivää ja jatkoin haastetta edelleen. Hyvä minä, 100 päivän liikuntaputki oli selvästi pidempi kuin aiemmat kuukauden pituiset putket!

En ole haasteen vuoksi juossut yhtään normaalia enemmän, ehkä pikemminkin päinvastoin. Olen asettanut tavoitteeksi juosta vähintään sata kilometriä kuussa ja se on alkuvuoden aikana täyttynyt, mutta ei juuri ylittynyt. Tammikuussa liikuin yhteensä yli 32 tuntia, helmikuussa yli 22 tuntia ja maaliskuussa yli 29 tuntia. Juoksua oli suhteessa eniten helmikuussa, kun juoksin yli 17 tuntia. Muiden kuukausien kohdalla juoksu on jäänyt ajallisesti noin puoleen kokonaisliikuntamäärästä. 

Kuten kaikissa haasteissa, piti tässäkin kaiketi olla jotkut säännöt. Vaikka haaste alkoi hiukan vahingossa, pidin yli kolme kuukautta pitänyt kiinni siitä, että liikun joka päivä. Olen pitänyt noin 20 minuutin liikuntaa minimimääränä päivittäin. Olen laskenut mukaan niin lempeät joogat kuin raskaat juoksulenkitkin. 

Huhtikuun puolivälissä putki kuitenkin katkesi - aivan vahingossa! Olin kolmen päivän työmatkalla, jolta kotiuduin niin myöhään ja niin ryytyneenä, että yksinkertaisesti unohdin sen illan liikunnan. Olin suunnitellut tekeväni myöhäisillan joogaa, mutta kotiinpäästyäni unohdin koko jutun. Putki katkesi siinä kohtaa, kun päivittäistä liikuntaa oli takana 106 päivää. Vaikka ajattelin, että no, aloitan sitten vaan uuden putken, niin ei se ollutkaan niin helppoa. Aloin vähän sluibailemaan ja kun tähän kuun loppuun tuli pientä flunssanpoikasta, skippasin vielä useampana päivänä liikunnan. Niinpä huhtikuussa tuli lopulta liikuttua "vain" 19 tuntia. 

 

Huhtikuussa tuli silti juoksua 103 kilometriä ja ilman loppukuun flunssanpoikasta olisi varmaan tullut enemmänkin kilometrejä. Liikuntaputken katkeaminen hiukan kismittää. Ennen kaikkea siksi, että uuden putken käynnistely selvästikin tökkii ja laiskana ja mukavuudenhaluisena jätän helposti treenejä väliin. Huomaan, että tällaiset haasteet motivoivat. Minulla on ollut nyt pitkään jatkunut polvivaiva, enkä ole sen vuoksi ilmoittautunut tänä vuonna vielä yhteenkään juoksutapahtumaan! Selvästikin tarvitsisin jonkun tavoitteen, jota kohti treenata, mutta ilman vaivojen kuntoutumista sellaista on vaikea asettaa. No, katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan. 

Helmikuun haaste

Tammikuussa liikuin keskimäärin tunnin päivässä vuoden aloittavassa haasteessa. Helmikuussa halusin jatkaa itseni haastamista, mutta en ihan noin kovilla liikuntamäärillä. Päätin kuitenkin, että yritän liikkua joka päivä. Onnistuin haasteessa! 

Kun tammikuussa liikuntaa tuli 32,5 tuntia, helmikuussa määrä putosi 22,5 tuntiin. Kun en pyrkinyt saamaan kasaan mitään aikatavoitetta, jäivät pois erityisesti pitkät ja toistuvat joogat. Jatkoin kyllä joogaa, mutta määrä putosi huomattavasti. Jatkoin myös kevyitä lihaskuntotreenejä. 

Eniten tietysti juoksin. Helmikuussa juoksukilometrejä kertyi 103 km. Minulla oli pari tasapainoista 26 kilometrin viikkoa ja yksi reipas 32 kilometrin viikko. Loppukuusta keventelin. Juoksin helmikuussa kahdesti päälle kympin lenkin, eli pitkikset tuplaantuivat tammikuusta.

Juoksukelit olivat paljon paremmat kuin yleensä helmikuussa. Pitäviä lumikelejä, kunnes nyt ihan kuun loppuun tuli pääkallokeliä. Kävin muutamaan kertaan meren jäällä juoksemassa ja se onkin aina elämys. Juosta vetten päällä! Teimme mm. hienon talviretken Väskin saareen jäätä pitkin. Enemmänkin olisi jäällä voinut retkeillä, mutta matalapaineen myötä rannoilla puski jään päälle vettä ja arkailin mennä jäälle yksikseni. Olen mieluummin vähän turhan varovainen jään kantavuuden suhteen. 

Tammikuun koosteessa totesin, että tunti päivässä liikuntaa on sellainen ihanne, johon en varmastikaan pysty ja jota ei ole edes järkevää tavoitella pitkään. Päivittäinen liikunta tuntui kuitenkin tässä kuussa ihan realistiselta tavoitteelta. Toki tässäkin ihan selkeästi liikkumassa on ihanneminä, ja on paljon todennäköisempää, että jossain kohtaa en jaksa joka päivä jumppailla kuin että jatkaisin samaa tahtia auringonlaskuun.

Mikä on hyvä juoksuvauhti (minulle)?

Tämä postaus on tarkoitettu pieneksi vastaiskuksi tekoälyjen antamien vastausten yksinkertaistuksille ja virheille. Nykyiset generatiiviset tekoälythän vastaavat sen perusteella, millaista tietoa niihin on syötetty. Tekoälyt saattavat joskus antaa varsin itsevarmoja vastauksia hyvin rajallisen aineiston, esimerkiksi yhden blogipostauksen perusteella. Tämä johtuu siitä, että kielimallit on koulutettu tunnistamaan todennäköisiä kielellisiä ja sisällöllisiä malleja laajoista aineistoista, ei arvioimaan lähteiden kattavuutta tai edustavuutta samalla tavoin kuin ihminen. Kun käytettävissä oleva tieto on niukkaa, malli täydentää aukkoja aiemmista oppimistaan yleisistä rakenteista ja oletuksista, mikä voi johtaa näennäisesti johdonmukaisiin mutta yksipuolisiin tai virheellisiin tulkintoihin.

Kysyin Geminiltä ja ChatGPT:ltä, mikä on hyvä juoksuvauhti. Generatiiviset tekoälyt korostivat kyllä vastauksen aluksi, että juoksuvauhdit ovat hyvin yksilöllisiä, mutta antoivat sitten kuitenkin esimerkkivauhteja, jotka menevät mielestäni aivan liian koviin lukemiin. 

Gemini totesi kyllä, että "”Hyvä” juoksuvauhti on täysin suhteellista ja riippuu tavoitteistasi, iästäsi, kuntotasostasi ja siitä, mitä olet tekemässä (peruskestävyyslenkkiä vai kovaa vetoa)." Mutta heti seuraavaksi tekoäly luetteli vauhtitasoja, mm. seuraavasti:

• Aktiivijuoksijat (Tavoitteellinen harjoittelu)
• Jos treenaat puolimaratonille tai maratonille ja juokset useita kertoja viikossa.
• PK-lenkit (Palauttava/Perus): 5:30 – 6:30 min/km.
• Vauhtikestävyys: 4:30 – 5:00 min/km.
• Tavoite: Cooperin testissä yli 2800–3000 metriä.

ChatGPT taas oli sitä mieltä, että "Hyvää juoksuvauhtia ei ole olemassa ilman yhteyttä juoksijaan ja tilanteeseen. Vauhti on aina suhteellinen käsite, ja sen mielekkyys riippuu ainakin kunnosta, iästä, juoksukokemuksesta, tavoitteista ja juoksun luonteesta." Oikein hyvä pohjustus, mutta sitten kuitenkin tekoäly meinasi seuraavaksi, että rauhallinen peruskestävyysvauhti olisi useimmille kuntoilijoille noin 6.30–7.30 min/km. ChatGPT:n vauhtiarviot olivat hyvin suppean vaihtelun sisällä, sillä vauhtikestävyys olisi sen mukaan noin 4.45–5.30 min/km.

Itse olen juossut kolme maratonia ja lukuisia puolikkaita, mutta PK-vauhtini ei ole ikinä ollut alle 6:30 vauhtia. Olen aloittanut liikuntaharrastuksen vasta kolmikymppisenä enkä ole liikunnallisesti lahjakas. Olen kuitenkin kokenut juoksija ja parhaimmillani olen maratontreeneissä juossut 50 kilometrin viikkoja, jolloin mielestäni olen mennyt tuohon aktiivijuoksija-kategoriaan. Kuitenkin, ihan parhaina juoksuvuosinakin PK-vauhtini on aina ollut yli 7 minuuttia per kilometri ja VK-vauhti parhaimmillaan tuossa 5:30 - pintaan.

Kun aloitin juoksuharrastusta, kahden tunnin alitus puolimaratonilla tuntui hyvältä tavoitteelta. Silloin juoksuvauhdin pitäisi olla siis kahden tunnin ajan 5:40 per kilometri tai alle. Kuitenkin tuo kahden tunnin rajan alitus on selvästi helpompaa osalle juoksijoista liikuntataustasta ja fyysisistä ominaisuuksista johtuen. Itse olen onnistunut siinä vain kerran ja se oli todella kovan työn takana.

Polkujuostessa myöskään mitkään sileän huippuvauhdit eivät päde. Kilpatason juoksijat pystyvät poluillakin pitämään ihan ihmeellistä vauhtia, mutta kuntojuoksijalla vaikuttaa tosi paljon mm. maaston teknisyys ja polkujuoksutekniikka. Kun olin parhaassa polkujuoksukunnossani, juoksin lyhyitä polkukisoja jopa 7min/km -vauhtia, mutta kun samassa kunnossa könysin Nuuksio Classicilla polkumaratonin, keskivauhtini oli 9:20! 

Postauksen pointtina on siis, että juoksuvauhdit ovat kovin yksilölllisiä. Jos etsii helppoja vastauksia, menee todennäköisemmin metsään kuin jos perehtyisi aiheeseen luotettavien lähteiden kautta. Silti oma juoksuvauhti voi jäädä keskiarvoista ja toisille helpot aikatavoitteet olla toisille saavuttamattomissa. On parempi tunnistaa oma vauhtireservi sen sijaan, että pitäisi jostain ulkopuolelta tulevia nopeuksia tavoitetasona.

Olen vuosien saatossa hidastunut entisestään. Viime kesänä yritin juosta vitosen kisan alle puolen tunnin, mutta en pystynyt siihen. Se jäi vähän kismittämään. Ajattelisin (tai kuvittelisin), että minulle hyvä juoksuvauhti tuollaisessa lyhyessä kisassa olisi inan alle 6 minuutin kilometrivauhtia. Se tosin vaatisi enemmän nopeustreeniä.

Talvilenkeillä vauhtini on ihan säännönmukaisesti yli 9 minuuttia per kilometri, ainakin silloin kun on liukasta tai vähän raskaampaa keliä. Näillä keleillä minulle "hyvä"  pk-vauhti onkin siinä 8:30 - 9:00, mutta varsinkin kevyet pk1-alueen lenkit ovat yleensä yli 9 minuutin kilometrivauhtia. Sulan maan aikaan pk-lenkit menevät siinä 7:45 - 8:45 vauhtia. Vauhtilenkit sitten noin seiskan pintaan. 

En kuitenkaan juuri mieti juoksuvauhtiani n. 90 % ajasta. Kerään kilometrejä ja on suhteellisen yhdentekevää, mitä vauhtia juoksen. Kuten tekoälytkin osasivat sanoa, juoksuvauhti riippuu täysin juoksun tavoitteista. Sitä itsekin korostaisin. Tällä hetkellä omat juoksutavoitteeni ovat päästä takaisin kuntoon heikomman juoksuvuoden jälkeen, kuntouttaa vihlovaa polveani ja jos edelliset onnistuvat, päästä taas juoksemaan pitkiä lenkkejä poluilla. Mikään noista ei edellytä nopeusharjoittelua ja juoksunopeuden kehittäminen asettuu tavoitteisiini vasta sitten, jos meinaan lähteä johonkin lyhyeenpään kisaan. Minulle sopii, että juoksuvauhdin sijaan keskityn kilometreihin ja elämyksellisiin lenkkeihin. 

Talviretki Väskin saareen

Tuntui vähän siltä kuin puoli Naantalia olisi ollut tänä viikonloppuna ulkoilemassa meren jäällä. Eikä ihme, sillä pakkasta oli "vain" 10-15 astetta ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta lauantaina, kun mekin päätimme lähteä retkijuoksulle Väskin saareen.

Väski on Naantalin ulkoilusaari, jossa oli pitkään myös seikkailupuisto. Pari vuotta sitten rakenteet saarelta purettiin, mutta siellä on edelleen iso betonilaituri, saaren kiertävä metsäpolku sekä hiukan umpeenkasvanut uimaranta.

Naantalin edustalla kävi vilske, kun aurinkoisesta talvipäivästä nauttivia ulkolijoita oli liikkeellä kävellen, juosten, pyörillä, hiihtäen ja luistellen. Aurattuja retkiluisteluväyliä lähtee Naantalin rannasta kohti Väskiä mm. Taimon, kylpylän ja Nunnalahden ja vierasvenesataman rannasta.

Jäätä pitkin pääsee hauskasti samoihin kohteisiin kuin kesäaikaan suppailemalla. Mekin olemme käyneet pari kertaa sup-laudoilla Väskin saaressa. Nyt lähdimme liikkeelle Taimon rannasta, joka on kaikkein lähimpänä Väskiä. Suorinta reittiä matka on vain 2 kilometriä. Väskin laiturilla oli porukkaa nauttimassa eväitä, mutta me piipahdimme myös saaren poluilla ja juoksimme eteläreunan auringon sulattamia polkuja saaren lounaiskulman uimarannalle, jossa pidimme pienen evästauon.

Tauon jälkeen lähdimme takaisin päin kiertoreittiä ja kävimme kurkistamassa Kaurakaria, jossa on hauska lehmäpatsas korkean luodon päällä. Jää oli niin paksua, että saattoi huoletta kirmata suunnilleen mistä vain. Saarten ja luotojen rannoilla jää oli työntynyt osin pystyyn ja paikoin kirkkaamman jään pinnalla oli jänniä kuvioita, kuin pieniä lumikukkasia. 

Jäällä juoksu oli ehkä yllättävänkin raskasta, vaikka korkeuseroja ei tietenkään ole. Itse jää on todella kova alusta, jonka päällä muutaman sentin kerros pakkaslunta ei ihan kauheasti iskutusta pehmennä. Toisaalta alustassa on paljon pieniä epätasaisuuksia ja lumi muhjuaa kengän alla helposti milloin mihinkin suuntaan. Pienikin tuuli pääsee aukealla puhaltamaan esteettä. Onneksi vaatetta oli päällä tarpeeksi ja juostessa pysyi lämpimänä. Tuulen suojassa huomasi jo auringon lämmittävän kasvoja. Oli kiva talviretki!