torstai 11. elokuuta 2022

Pitkästä aikaa polkujuoksukisassa: Luolavuoren luukutus

Nyt tulee kuulkaas pitkän tauon jälkeen ihan oikea kisaraportti! 

Edellisestä omasta kisastartista on lähes vuosi ja Turun seudun polkujuoksukisasta vielä pidempi aika. Tälle syksylle Turku Trail Challenge elvytti parin koronavuoden jälkeen Turun seudun polkujuoksusarjan ja ensimmäinen kisa juostiin eilen Luolavuoren maisemissa.

Kesäkuun lopussa sairastamani koronan jäljiltä minulla on edelleen yskää ja vetämätön olo. Heinäkuussa en juossut juuri ollenkaan eikä elokuu ole alkanut juuri paremmissa merkeissä. Kisan alla olinkin hyvin epävarma olenko edes osallistumassa. Vinguin vielä saman päivän aamuna miesystävälleni, että mitä jos yskin siellä keuhkoni pihalle ja joudun keskeyttämään, se olisi kamalan noloa ja siellä voi olla tuttuja! Terveys edellä, toteaa juoksubloggaaja. :D

Kisassa oli tarjolla 7 km ja 14 km lenkit, joista pidemmällä juostiin sama reitti kahdesti. Itse en edes harkinnut pidempää matkaa, ja kun kisapäivän aamuna oli ihan hyvä olo, päätin lähteä juoksemaan, mutta maltilla. Ilta oli aurinkoinen ja lämmin, mutta onneksi ei sentään helteinen, sillä kuuma sää olisi tuonut lisää epävarmuustekijöitä matkaan. 

Kisaamaan lähti noin 150 juoksijaa. Ensin päästettiin matkaan 14 kilometrin menijät ja sitten oli meidän 7 kilometrin kisaajien vuoro. Asetuin suosiolla aivan porukan häntäpäähän. Reitti lähti heti paukusta jyrkkään ylämäkeen Luolavuoren kuntoreittiä ja pitkän mäen päällä siirryttiin kivikkoiselle polulle. Olin etukäteen miettinyt, että olenkohan kisassa viimeinen, mutta jo tuossa alkupätkällä jäi muutama juoksija taakse. Oli tavallaan helpottavaa tietää, ettei ihan porukan viimeisenä loikkinut poluilla.


Luolavuoren maastot ovat minulle entuudestaan tuttuja, mutta alueella risteilee niin paljon pikkupolkuja, että reitti kulki myös entuudestaan tuntemattomilla poluilla. 7 kilometrin matkalla oli paljon polkua ja hiukan kuntoreittiä, ja mäkiä riitti!

Ensimmäiset kolme kilometriä juoksin hyvin maltillista vauhtia ja edellä olevat selät pysyivät saman matkan päässä. Yskitti tosi vähän, mutta syke oli niin korkea, etten voinut juosta kovempaa. Puolimatkassa uskalsin hiukan nostaa vauhtia sykkeen siitä kohoamatta, ja edellä menevät tulivatkin sitten selkä edellä vastaan. 

Vähän puolimatkan jälkeen ohi paineli 14 km kärki lennokkaalla askeleella, ja loppumatkasta useampikin pitkänmatkalainen ohitti. Viisi kilometriä täyttyi Luolavuoren päällä raskaan nousun jälkeen. Sen jälkeen loppumatka oli kuitenkin alamäkivoittoinen ja kellotin loppuun kisan nopeimmat kilometrit. Viimeisellä kilometrillä nostin vielä vähän vauhtia ja maali tulikin yllättävän nopeasti vastaan. 

Juoksin kisan noin 56 minuuttiin, eli kyseessä on yksi hitaimmista polkukisoistani. Keli oli erinomainen ja polku täysin kuiva, mutta oma kuntotaso oli tuossa. Kisan jälkeen oli kauhea hiki, eikä naamani ole ehkä koskaan ollut yhtä punainen, mutta olin hyvillä mielin. Kaikkien epävarmuustekijöiden jälkeen sain kuitenkin nousujohteisen kisan ja hyvän mielen juoksun! Ja koska kisasarja jatkuu vielä kolmen kisan verran, jää niihin parannettavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...