PNM 2019: Maratonille valmistava puolimaraton

Lauantaiaamuna mulla oli edessä seitsemäs perättäinen puolimaraton Paavo Nurmi Marathonilla. Vuosien varrella olen lähtenyt jokaiselle puolikkaalle hiukan eri lähtökohdista ja erilaisin tavoittein. Tällä kertaa puolimaratonin oli tarkoitus palvella valmistautumista polkumaratonille, jolle olisi aikaa kolme viikkoa puolikkaasta.

Koska en tavoitellut mitään aikaennätyksiä ja oletuksena oli, että olen melko hyvässä kestävyyskunnossa, ei puolimaraton juurikaan stressannut etukäteen. Toki aivan juoksutapahtuman alla jännitti ja mietitytti. Helposti sitä kerää kierroksia, ja numerolapun kanssa juoksu jännittää kyllä ihan joka kerta.

Vaikka fokus on mulla ollut koko ajan vain Nuuksion polkumaratonissa, tarkoitukseni oli juosta puolikas kuitenkin ihan reippaasti läpi. Kaikki pidemmät harjoituslenkkini ovat olleet hidasvauhtisia enkä ole juuri juossut nopeustreenejä, joten olihan siinä pieniä kysymysmerkkejä ilmassa. Suunnittelin juoksevani noin 2:10-loppuaikaan, mutta en vaivautunut edes tarkastamaan, millaisia kilometrejä se tarkoittaisi. Laskin päässäni, että himppaisen yli 6 minuutin kilometrivauhtia pitäisi mennä ja lähdin tuolla ajatuksella matkaan.

Paavo Nurmi Marathonilla tehtiin tänä vuonna osallistujaennätys ja maratonia, puolimaratonia ja kymppiä lähti juoksemaan noin 3500 ihmistä. Tapahtuma-alue oli ennen lähtöä ruuhkainen ja lähtöalue melkoisen tukossa. Asetuimme juoksukaverin kanssa lähdössä jonnekin 2:20 – jäniksen tienoille ja lähtölaukauksesta kului puolitoista minuuttia siihen, että pääsimme lähtöportille asti.

Ensimmäiset kilometrit kaupunkialueella olivat ruuhkaisia ja juoksijamassan läpi joutui puikkelehtimaan varoen. Ensimmäisellä kilometrillä oli käytännössä mahdoton päästä omaan vauhtiin ruuhkassa, mutta jo toisella kilometrillä oman vauhdin pito alkoi onnistua, kun ei tarvinnut ohitella niin paljoa. Bongasin heti alkumatkasta työkaverit kannustamassa ja muutenkin kannustajia oli paljon jokirannassa ensimmäisten kilometrien matkalla.

Jalat tuntuivat heti alusta asti varsin tukkoisilta, mutta juoksu kulki siitä huolimatta. Ensimmäinen juomapiste 3,5 kilometrin kohdalla meni sutjakkaasti ja kohta oltiinkin jo Turun linnan liepeillä. Vitosen kohdalla niskaan ryöpsähti sadekuuro, joka kasteli hetkessä aivan litimäräksi. Onneksi kyseessä oli vain kuuro, sillä olisi ollut hankala juosta ryhmässä, kun silmälasit olivat täynnä pisaroita.

Juuri kun ukkoskuuron alta oli päästy pois, tuli vastaan juoksun erikoisin tilanne. Liikenteenohjaaja oli pysäyttänyt auton, josta juuri sopivasti ohi juostessani astui ulos nainen, jolla oli asiaa juoksijoille. Hän olisi ilmeisesti tahtonut, että juoksijat pysähtyvät ja päästävät hänet autoineen läpi, koska hänellä oli pöytävaraus (hän ei tarkentanut, että missä). Liikenteenohjaajan kanssa asiasta keskustelu ei selvästikään ollut johtanut toivottuun lopputulokseen, koska hän puhutteli suoraan juoksijoita. En tiedä, miten tilanne jatkui, kun juoksin äänenkantamattomiin, mutta melko spontaanin repeämisen tuo aiheutti. Olettikohan ko. autoilija, että kymmenpäinen juoksijamassa olisi yhtäkkiä pysähtynyt, pysäyttänyt takanaan kirmaavan satapäisen juoksijamassan ja yksissätuumin todennut, että tottakai hänen pitäisi päästä kulkemaan, koska hänellä oli PÖYTÄVARAUS.

Absurdi tilanne jaksoi huvittaa seuraavat pari kilometriä eivätkä litimärät juoksukengätkään juuri haitanneet kun ymmärsin, miten paljon huonommin asiat joillain ovat. :P Seitsemän kilometrin kohdalla saavuttiin Ruissaloon ja alkoi mäkinen osuus. Annoin vauhdin hidastua sen verran, että mäet menivät ylös mukavasti, mutta silti ylämäissä tuli tehtyä myös muutamia ohituksia. Ensimmäisen energiageelin imutin 8,5 kilometrin juomapisteellä ja sen jälkeen aloinkin jo odottaa puolimatkaa ja kääntöpistettä, josta lähdettäisiin takaisin keskustaan päin.

Katsoin kellostani ensimmäisen kerran kokonaisaikaa kympin kohdalla ja kello näytti noin aikaa 1:01. En ollut alkumatkasta juurikaan painanut mieleeni kilometriaikoja, mutta siinä kuuden minuutin molemmin puolin ne olivat pyörineet. Juoksu tuntui kulkevan aivan suunnitelman mukaan, mutta jalat olivat myös jäykän ja tukkoisen tuntuiset. Totesin, että kymmenen päivää sitten juostu 32 kilometrin polkujuoksu taisi vielä painaa, ja että hierojalle olisi tarvetta.

Kääntöpaikan jälkeen oli tovi, jolloin huomasin, että mua ohiteltiin, vaikka pidin itse edelleen ihan saman vauhdin. Toki olin itsekin ohitellut jatkuvasti, massatapahtumissa se on väistämätöntä. Useampi sama juoksija oli kuitenkin milloin pari askelta edellä milloin jäljessä. Joskus nelosen jälkeen etuoikealle kadonneen juoksukaverin selkä alkoi näkyä edessäpäin ja suunnilleen neljäntoista kilometrin kohdalla saavutin kaverin. Pari kilometriä menikin seurassa jutustellen, mutta sitten jouduin jättämään kaverin taakse, koska oma juoksu kulki pikkaisen nopeammin.

Aikaisempina vuosina viimeiset neljä kilometriä ovat usein tuntuneet pisimmiltä ja vaikeimmilta. Nyt niin ei ollut. En kokenut mitään tarvetta kiristää, vaan jatkoin samaa vauhtia kuin siihenkin asti. Jalkojen tukkoisuuskin alkoi helpottaa jossain 16 kilometrin hujakoilla. Kahdenkympin kohdalla katsoin koko kisan aikana toistamiseen kellostani kokonaisaikaa, joka oli hiukan päälle 2:02. Kannustusjoukot olivat reitin varrella viimeisellä kilometrillä, ja heille femmat heitettyäni kiristin hiukan vauhtia loppumatkalle. Jatkoin samaa tasaista vauhtia maaliviivalle asti ja ylitin sen noin nettoajassa 2:08.

Juoksin todella tasaista vauhtia, vaikken erityisesti edes seurannut vauhtia kellosta. Ensimmäisen kilometrin ruuhkaa ja Ruissalon mäkistä kilometriä lukuun ottamatta kaikki kilometrit menivät aikaan 5:55 – 6:05. Jalat olivat aika tukkoiset, mutta mihinkään ei sattunut eikä missään vaiheessa ollut vaikeaa. Totesin, että hierojalle olisi ollut tarvetta jo ennen puolikasta, mutta selvisin silti, ja kisan jälkeen varasin ajan, jotta jalat ovat paremmassa kunnossa Nuuksiossa.

Järjestelyt toimivat hyvin jo seitsemättä perättäistä vuotta Paavolla. Ainoa kritiikin aihe tällä kertaa oli se, että lähtökarsinoita oli kaksi, toinen maratonin ja toinen puolikkaan juoksijoille. Koska puolimaratoonareita oli huomattavasti enemmän, oli lähtö todella ruuhkainen ja ensimmäisillä kilometreillä joutui ohittelemaan paljon maratoonareita, jotka olivat päässet lähtöportista paljon nopeammin läpi. Reitin varrella oli, ehkä epävakaisesta säästä johtuen, aikaisempaa vähemmän kannustajia, mutta joka kerta kannustus lämmitti mieltä. Spesiaalikiitos menee liikenteenohjaajille, joiden työ ei varmastikaan ole helppo, kun autoista nousee ihmisiä, joilla on PÖYTÄVARAUS. :D

Juoksu oli sen verran helppo, että sain kosolti itsevarmuutta polkumaratonia ajatellen. Näin jälkikäteen voin tunnustaa, että suunnittelemani puolikkaan vauhdin keksin aivan päästäni, enkä turvautunut ollenkaan esimerkiksi valmiisiin juoksuohjelmiin. Ajattelin, että tuo vauhti olisi sopiva, selvästi maksimivauhtiani hitaampi, mutta kuitenkin tuntuvasti reippaampi kuin yleensä pitkiksilläni. Suunnitelma tuntuu nyt toimineen hyvin, ja olen parissa päivässä myös palautunut puolimaratonista jo varsin hyvin. Juoksusta jäi hyvä mieli. :)

Aikaisempina vuosina juoksemieni Paavon puolikkaiden kisarapsat löytyvät näistä linkeistä:
PNM 2013: Ensimmäinen puolimaratonini
PNM 2014: Puolimaratonin ennätysjuoksu
PNM 2015: Huonosti valmistautuneena nihkeä puolikas
PNM 2016: Helteessä juostu puolimaraton
PNM 2017: Paluu puolikkaalle vaivojen jälkeen
PNM 2018: Puolivaloinen puolimaraton  

Entäs tämän vuoden tavoitteet?

Postasin viime vuoden koosteen vasta paria päivää ennen maaliskuun loppua. Koostettahan seuraisi loogisesti katsaus tämän vuoden tavoitteisiin, eikö niin?

Olen kokenut tavoitteet aiemmin motivoivina ja ne ovat kannustaneet lähtemään lenkille silloin, kun ei ole oikein huvittanut. Kuitenkin, kuten viime vuotta reflektoidessani totesin, olen muuttunut tavoitteellisesta juoksijasta enemmän elämysten etsijäksi. Juoksuharjoitteluni on aina ollut melko rentoa, ja olen tiedostanutkin sen, että tavoitteellisemmalla treenillä olisin varmasti kehittynyt nopeammaksi juoksijaksi. En kuitenkaan selvästikään pidä kehittymistä niin tärkeänä asiana, että jaksaisin panostaa siihen.

Ehkä tavoitteiden sijaan puhunkin mieluummin suunnitelmista. Tykkään suunnitella juttuja, mutta suunnitelmissa on se hyvä puoli, että niitä voi myös aina muuttaa lennossa. Tämän vuoden juoksusuunnitelmat tähtäävät siihen, että pääsisin taas kokemaan upeita juoksuelämyksiä. Elämykset eivät ole syntyneet aikatavoitteista, mutta on selvää, että mitä helpommin juoksu kulkee, sitä helpompi on myös saavuttaa elämyksiä. Niinpä koko vuosi on tarkoitus juosta sopivasti ja toki treenaan myös tavoitteellisemmin silloin, kun siihen on tarve.

Suunnitelmissa on taas liuta juoksukisoja, mutta näissä kilpailen aina vain itseäni vastaan ja suurella todennäköisyydellä aika moneen kisaan menen vaan fiilistelemään ja höntsäilemään.

Kokeilin talvella pistesuunnistusta muutaman kerran, ja huhtikuun lopussa starttaa Turku Street-O:ssa kevätsarja, joka houkuttelee tällä hetkellä aika lailla. Pistesuunnistus on hyvinkin intervallityyppistä menoa, ja mietin, että olisiko noista suunnistuskisoista korvaamaan nopeustreenejä kevään osalta.

Turun seudun polkujuoksusarja Turku Trail Cup järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Viime vuonna starttasin kisakauden TTC:llä jo huhtikuussa, nyt sarjan ensimmäinen kisa on toukokuun alussa ja nimeni löytyy taas osallistujalistalta. Tuttuja kivoja tapahtumia ja tuttua huippuporukkaa, joten näihin tulee osallistuttua mahdollisuuksien mukaan.

Perinteinen kisa on myös Paavo Nurmi Marathon, jonne olen taas ilmoittautunut puolikkaalle. Vuorossa olisi jo seitsemäs puolimaratonini Paavolla. Kummasti kisakalenteri alkaakin täyttyä, kun näitä aiempina vuosina hyväksi havaittuja kisoja kertyy. 

Luvassa on myös jotain ihan uutta ja jännittävää. Viime syksynä mielessäni alkoi itää ajatus vähän pidemmästä polkujuoksusta. Ajankohdan ja sijainnin perusteella tapahtuma oli helppo valita, mutta vitkuttelin ilmoittautumisen kanssa, koska hirvitti. Pisin juoksemani polkukisa on ollut kymppi. Pisin polkulenkkini on ollut noin 18 kilometrin mittainen. Olen juossut vain kerran maratonin ja sen hyvin tasaisella reitillä. Pystynkö todella juoksemaan poluilla kymmeniä kilometrejä? Se punnitaan syyskuussa, kun lähden kokeilemaan maratonia poluilla Nuuksio Classic Trail Marathonilla. Jännää!

Näyttää siis siltä, että kisakalenterissa kyllä riittää tapahtumia, ja koska meno on näin polkupainotteista, uskoisin pääseväni kokemaan nimenomaan elämyksellisiä juoksuja, joissa loppuaikaa enemmän merkitsee itse matka ja fiilistely. Harjoitella toki pitää kelloa vastaankin, koska polkumaraton ei ole mikään pikkujuttu ja mielelläni olisin sellaisessa kunnossa, että voimat riittävät hyvin juoksuun. Mutta mitään aikatavoitteita en tapahtumiin aseta. Jos jokin tavoite pitää ääneen sanoa, niin päästä lähdöstä maaliin ehjänä ja hyvällä fiiliksellä!

Tapahtumien lisäksi juoksu kuuluu tietysti arkeen ympäri vuoden. Viime vuonna juoksuhaaste toi mukavaa lisätsemppiä normaaliin lenkkeilyyn, mutta nyt en oikeastaan koe tarvitsevani erityisempiä lisätsemppareita. Alkuvuoden speliaalijuttu oli juoksuloma Kanarialla, mutta muuten kilometrit ovat kertyneet hyvän rutiinin ansiosta. 

Minulla on suunnitelmissa juosta joka kuussa vähintään 100 kilometriä. Tasaisen vauhdin taulukolla vuodessa kertyisi siis 1200 kilometriä. Niin kauan kuin tavoitteellinen juoksu on ollut osa elämääni, olen asettanut vuoden kilometritavoitteeksi tasan tonnin. Ilokseni voin todeta, että olen hissukseen kehittynyt juoksijana niin, että 1200 kilometriä vuodessa on realistinen päämäärä. Mutta en ota siitäkään sen kummempia paineita. Arkena juoksen peruslenkkejä ja kenties viikonloppuisin vähän pidempää lenkkiä tai retkijuoksua poluilla, sillä nuo kilometrit varmaan kertyvät lähes itsekseen. :)

Ai niin, mietin myös, että pitäisikö ottaa tavoitteeksi yrittää saada itsestään vuoden aikana edes yksi onnistunut lenkkiselfie. Aika haastavaa, kuten näistä viime vuoden kuvista voinee päätellä. :P

PNM2018: puolivaloinen puolimaraton

Paavo Nurmi Marathon juostiin eilen ja olin mukana jo kuudetta kertaa peräkkäin puolimaratonilla.

Kesällä ja puolikkaan treeneistä tänne naputellessani kerroin tähtääväni elämäni toisen kerran alle kahden tunnin. Tuo suunnitelma otti hiukan lämää jo heinäkuun lopun helteillä, kun pitkikset jäivät väliin ja lenkit olivat muutenkin flegmaattista laahustamista kunnon terävöittämisen sijaan. Viimeiset pari viikkoa ennen juoksua olin jatkuvasti vähän nuutunut ja söin mitä sattuu, joten viimeistelykään ei mennyt ihan putkeen. Kisapäivää edelsi vielä parin päivän tukkoinen ja kurkkukipuinen olo, ja mietin, että olenkohan tulossa kipeäksi tai onko mulla jotain allergiaa. Lisäksi selkäni alkoi taas jumitella ja yritin vielä juoksua edeltävänä yönä makoilla hierontapallon päällä.

Ennen kisaa päätinkin luopua parin tunnin tavoitteesta ja pyrkiä noin 2:05 loppuaikaan. Lähtö oli tuttuun tapaan hirveän ruuhkainen ja samoin ensimmäiset kilometrit ison juoksijamassan keskellä. Ensimmäiset seitsemän kilometriä menivät silti ihan suunnitelman mukaan. Ei tarvinnut edes kelloa vilkuilla, kun nakutin nätisti tasavauhtisia alle kuuden minuutin kilometrejä. Edes satama-alueella puhaltanut vastatuuli ei pahemmin haitannut. Ainoa, mikä haittasi, oli vuotava nenä! Ilmeisesti mulla todella on jotain allergiaa, sillä en muista koskaan puolikkaalla räkineeni noin paljon. Viehättävää... :D

Seiskan jälkeen alkoivat Ruissalon mäet. Etukäteen arvelin, että olematon voima- ja mäkitreeni näkyisi mäissä ja niinhän se menikin. Vauhti hidastui ja porukkaa painoi ohi. Selässä myös tuntui, että keskivartalotreenit on jääneet tekemättä. Mäkien jälkeen tulikin sellainen vaihe, kun tuntemusten mukaan vauhti pysyi, mutta kello kertoi askeleen hidastuvan. Piti tehdä töitä, että pysyin porukan tahdissa.

 

Päivä oli hyvin aurinkoinen ja lämpöäkin oli joku +23. Lämpö ei kyllä millään lailla haitannut mun juoksua, mutta kaadoin taas varmuuden vuoksi joka juomapisteellä vettä niskaan. 11,5 kilometrin juomapisteellä kaadoin täyden mukillisen selkään sillä seurauksella, että sain juosta loppumatkan märillä shortseilla. :D Samaisella juomapisteellä nautittu geeli piristi matkaa mukavasti jonnekin 15 kilometrin hujakoille.

Siitä alkoivatkin sitten pienet ongelmat. Vasempaan sääreen ulkosyrjälle polven alle ilmaantui kipua, joka paheni ihan muutaman sadan metrin matkalla niin, että oli pakko pysähtyä venyttelemään. Seuraavien kilometrien aikana jouduin pysähtymään yhteensä kolmasti, sillä venyttely auttoi vain hetkellisesti. Venytellessä ohi menneet sain kiinni kunnes jouduin taas pysähtymään. Se oli hiukan turhauttavaa, vaikka tuossa vaiheessa olinkin jo unohtanut kaikki aikatavoitteet.

Ennen viimeistä juomapistettä päätin, etten pysähdy enää ennen sitä, kun venyttely auttoi vain hetkellisesti ja kohta taas klenkkasin kipeän jalan kanssa. 17,8 kilometrin juomapisteellä kävelin ja päätin hetken mielijohteesta kaataa myös vettä kipeän jalan päälle. Niin sain sitten kenkänikin märiksi, kun kaikki vaatteet olin jo kastellut. :D No, ehkä tuo jopa auttoi, sillä terävä kipu vaimeni jomotukseksi ja pystyin juoksemaan taas paremmin. Tuo kipu tuntui kuitenkin siltä, että se on jossain jänteen kiinnityskohdassa ja/tai lihaksessa, eli en uskonut mitään menevän rikki, kun jatkoin juoksua.

Kun maaliin oli enää pari kilometriä, olin jo aika piipussa. Pitkisten puute kyllä näkyi ja yllättävät jalkaongelmat olivat vähän vieneet juoksufiilistä. En oikein jaksanut enää pahemmin ympärilleni katsella vaan raahustin menemään katse tiukasti katuun maalatussa sinisessä reittiviivassa. Vasta muutama sata metriä ennen maalia ryhdistäydyin ja nostin vauhtia loppukiriin, kun kuulin kuuluttajan kertovan, että 2:10 täyttyisi pian. Tarkkailin kelloa ja sainkin bruttoajaksi tasan 2:10! Nettoaika oli sitten 2:08 ja muutama sekunti siihen päälle.

Kolmeen vuoteen oli ensimmäinen Paavon puolikas, kun pääsin juoksemaan ilman mitään isompaa vaivaa. Pieniä hankaluuksia olikin sitten, ja vähän sellainen puolivillainen olo jäi juoksusta. Vielä kuukausi ennen juoksua kuvittelin olevani jopa ennätyskunnossa, mutta lopulta hitaammin olen juossut vain 2016 helle-puolikkaalla ja viime vuonna juuri vaivoista kuntoutuneena. Toisaalta musta on viime vuosina kuoriutunut enempi fiilisjuoksija ja aikatavoitteet eivät ole enää niin tärkeitä. Nyt en missään vaiheessa juossut omilla rajoillani ja olisin voinut pakottaa itseni nopeampaan menoon, mutta ei vaan huvittanut. Ja kai se on ihan ok.

Etukäteen jokirantaan yhä enemmän uudistunut reitti hiukan mietitytti, kun kaupungissa oli samaan aikaan useampi häppeningi ja jokirantakin täynnä porukkaa. Liikenteenohjaajat hoitivat kuitenkin hommansa mallikkaasti ja nostan peukkua uudistuneelle reitille!

Reitin varrella tuli bongattua useampikin tuttu ja joka kerta kannustus piristi ja toi lentoa askeleeseen. Mieleen jäi myös pirteä naisporukka, joilla oli kisan parhaat kannustuskyltit. "Huomenna voi olla vähän outo olo." Ja kyllä, niin on! Jalat ovat kipeät, ihan kuin olisin juossut vuoden pisimmän lenkin. Ai niin, hups, niinhän se tulikin juostua. Samalla tuli kuitattua Juoksuhaasteesta kohta 6: juokse vähintään puolimaraton mittainen matka. Jess!

Aikaisempien vuosien Paavo Nurmi Marathonin puolikkaiden kisarapsat löytyvät tästä:
PNM 2013: Ensimmäinen puolimaratonini
PNM 2014: Puolimaratonin ennätysjuoksu
PNM 2015: Huonosti valmistautuneena nihkeä puolikas
PNM 2016: Helteessä juostu puolimaraton
PNM 2017: Paluu puolikkaalle vaivojen jälkeen

Valmistautuminen Paavo Nurmi puolimaratonille

Paavo Nurmi Marathoniin on aikaa enää 1,5 viikkoa. Juoksen tapahtumassa puolimaratonin ja se tulee olemaan vuoden pisin juoksu. Tänä vuonna mulla on pitkästä aikaa jopa jonkinlainen aikatavoite, eli alittaa 2 tuntia toista kertaa juoksu-urallani. Jänskättää ja vähän kauhistuttaakin.

Alkukesän juoksut menivät hyvin ja olen keskittynyt juoksuohjelmassa nopeusharjoitteluun. Pitkikset ovat kuitenkin jääneet vähiin ja se tuo epävarmuutta muassaan. Juoksin kesäkuun lopussa yhden 20 kilometrin lenkin, mutta heinäkuussa pitkikset jäivät tyystin juoksematta! Osittain tämä oli harkittuakin, mutta osittain myös ihan laiskuutta, kun en helteellä vain jaksanut lähteä kymppiä pidemmille lenkeille. Saas nähdä, kuinka naisen käy, kun Paavolla pitäisi juosta pidemmälle kuin kertaakaan tänä vuonna! Hiukan tuo aikatavoite mietityttää, koska kunto ei ehkä ihan ole ennätystasolla ja myös mahdollinen hellesää vie taatusti juoksuvoimaa.

Viimeisen kahden viikon aikana ennen juoksutapahtumaa ei enää tehdä ihmeitä. Kisan voi toki torpedoida vaikkapa tekemällä jalat tukkoon saavan tehoharjoituksen kisaviikolla tai syömällä kisaa edeltävänä päivänä mahansa sekaisin. Itse juoksin viimeisen pitkiksen tuolla Selkämeren polkujuoksussa tasan kaksi viikkoa ennen puolikasta. Viimeisen tehoharjoituksen tein alkuviikosta. Nyt sitten lähinnä vain höntsäillään ja yritetään lepäillä. Kisaviikon alussa kokeilen vielä lyhyen lenkin verran puolikkaan tavoitevauhtia ja toinen lenkki ennen lauantain puolimaratonia on lyhyt ja kevyt.

Nopeustreeneissä juoksin nelosen vetoja alle kahden minuutin tavoiteajalla, eli puoli-yassoja, lopulta viidesti. Ensin kahdesti 6 x 400m, sitten kahdesti 8 x 400m ja viimeiseksi 10 x 400 metriä tämän viikon alussa. Tähän tuli kahden viikon tauko vetotreeneihin lomatouhujen myötä, eikä tuntunut yhtään varmalta lähteä tuohon kymmenen ratakierroksen treeniin. Aikaisemmissa treeneissä ratakierrokset ovat menneet nätisti 1:55 aikaan, mutta nyt vauhti hiukan poukkoili ja meno tuntui raskaalta. Yksi kauneusvirhekin tuli, kun seiska-vedolla aika lipsahti pari sekuntia yli kahden minuutin. Mutta sain juostua kaikki kymmenen ja tuota yhtä lukuun ottamatta alle kahteen minuuttiin. Jee! Olen kyllä alkanut epäillä, että Paavo Nurmen Stadionin lämpömittari on rikki. Siellä on ollut joka kerta sama +28 taulussa mun vetotreenien aikana. Postauksen kuvatodisteet ovat kaikki eri treenikerroilta.

Paavo Nurmi Marathonin reittiä on viilattu vähän vuosittain. Tänä vuonna reitti kulkee Turun keskustassa entistä enemmän jokivarressa. Se tarkoittaa kivoja maisemia juoksijoille, mutta muutama miinuspuolikin reittivalinnassa on. Katujen/kaistojen sulkemisen lisäksi suljettuina on myös pyöräteitä. Tämä harmittaa ymmärrettävästi pyöräilijöitä, sillä pyöräreittejä ei keskustassa liiemmälti ole, joten on aika ihmeellistä, että pääväylät ovat jatkuvasti suljettuina kesäviikonloppujen tapahtumien vuoksi. Lisäksi jokirannassa on samaan aikaan muitakin tapahtumia ja jo viime vuonna todistin muutamaa tilannetta, jossa esim. reitille harhautunut lapsi oli jäädä väsyneen juoksijan jalkoihin. Toivottavasti liikenteen ohjaukseen on tänä vuonna panostettu, ettei vaaratilanteita synny ja kaikki juoksijat pääsevät kirmaamaan esteettä.

Oletko tulossa Paavo Nurmi Marathonille? Kenties ensimmäistä kertaa tai tauon jälkeen? Onko Turku vieras kaupunki? Kirjoittelin viime vuonna vinkkejä Paavo Nurmi Marathonille osallistuville ja päivitin nyt tuon postauksen tälle kesälle. Jos vielä jokin jää askarruttamaan, niin minulta voi kysyä!

Paavo Nurmi puolimaraton 2017

Tässä tuoreeltaan kisaraportti eiliseltä! Tämä oli mulle jo viides puolimaraton Paavo Nurmi Marathonilla, ja jokakesäinen perinne sai kuin saikin jatkoa, vaikka talvella polvi- ja selkävaivat estivät juoksun lähes täysin. Koska pitkät lenkit ja nopeustreenit olivat tällä kertaa jääneet tekemättä, mulla ei ollut oikein mitään käsitystä siitä, millaista vauhtia uskaltaisin lähteä. Yritin miettiä asiaa sitä kautta, että jos olisin lähdössä vuoden ekalle vauhdikkaammalle pitkikselle, niin mitä vauhtia lähtisin. Päädyin sitten siihen, että noin 6:30 min / km olisi hyvä vauhti, josta voisi puolimatkan jälkeen vaikka vähän kiristää.

Joo, tuota noin. Lipesin tavoitevauhdista jo ekalla kilometrillä, mutta en sentään alkanut ihan hulluna höntyilemään, vaan vauhti asettui noin 6:20 tahtiin. Tietoisesti pyrin kuitenkin pitämään vauhdin maltillisena, sillä ilma oli aika lämmin ja aurinko paistoi alkumatkasta pilvettömällä taivaalla. Alkumatka kulki keskustan kaduilla ja oli melkoisen ruuhkaisaa. Asetuin 2:20 -jäniksen takajoukkoihin ja siinä olikin ihan ok juosta. Nautin päälle parinkymmenen asteen lämpötilasta ja auringonpaisteesta. Toisin kuin viime vuonna, lämpö ja aurinko tuntuivat ihanille, eikä ollut lainkaan liian kuuma.

Uudistuneesta reitistä on pakko antaa hiukan kritiikkiä siitä, että baana oli paikoin aivan liian kapea. Noin 4 - 5 kilometrin kohdalla juoksijalauma ei millään mahtunut pyörätielle, vaan porukkaa poikkoili milloin pientareella ja milloin ajoradalla. Ruuhkassa oli hankala havainnoida juoksualustaa, ja itsekin meinasin kompastua kertaalleen yllättäen eteen tulevaan katukivetykseen.

Satama-alueella oli onneksi helpompi ja tilavampi juosta. Otin ekan geelin noin 7 kilometrin kohdalla, kun siinä tuntui, että oli jo vähän nälkä. :) Ruissaloon tullessa valmistauduin henkisesti himmailemaan ylämäissä, mutta yllättäen tuntuikin, että mäethän menee ihan hyvin samaa vauhtia. Jätin 2:20 jänön jonnekin taakse, ja ohitin hissukseen jokaisessa ylämäessä porukkaa. Se oli hiukan hämmentävääkin, sillä en millään lailla nostanut tahtia, mutta vauhti ei vaan hidastunut. En ole edes tehnyt mäkivetoja tänä vuonna, mutta ehkä talven ja kevään salitreenit ovat tuoneet voimaa mäkijuoksuun.

Koska en juossut mitään aikaa, niin yritin kerrankin katsella myös vähän ympärilleni ja nautiskella Ruissalon maisemista ja reitin varren kukkasista. Kääntöpaikalle tullessa takana oli jo yli 10 kilometriä juoksua, ja olo ja fiilis olivat ihan hyvät. Nostin vauhtia noin 6:05 tahtiin. Heti kääntöpaikan jälkeen tuli kuitenkin vastatuulipätkiä, joihin en ollut osannut etukäteen varautua. Yleensä Turussa tuulee mereltä, tällä kertaa itätuuli puhalsi välillä melkoisesti puolimaratonin jälkimmäisellä puolikkaalla. Yritin etsiä peesiä, mutta porukka oli sen verran harvaa, että muut juoksijat eivät juuri tarjonneet tuulensuojaa.

Kaverini oli juossut lähdöstä asti jossain edelläni, mutta hissukseen otin nyt kiinni häntä ja 2:15 jänistä. Välillä oli vaikea päästä juoksijoista ohi, kun 3 tai 4 juoksijaa meni rinnakkain. Vauhti ei ollut erityisen tasaista, mutta sain porukan kiinni hiukan ennen 15 kilsan täyttymistä. Juoksimme jonkun aikaa yhdessä kaverin kanssa, ja huikkasimme terkut 16 kilometrin kohdalla oleville kannustusjoukoille. Vauhti kuitenkin hiukan hidastui ja mä halusin jatkaa kovempaa, joten lähdin yksin kiristämään tahtia viimeisille kilometreille.

Jokirannassa vastatuuli hiukan haittasi, ja tuntui, että sai todella tehdä töitä, että sai vauhdin pidettyä siinä kuuden minuutin pinnassa. Kuitenkin kilometrit tuntuivat täyttyvän nopsaan, ja viimeiselle kilometrille sain sentään vielä vähän nostettua tahtia. Vielä loppukiri, ja maaliviivan ylitin noin ajassa 2:12.

Tämä oli hitain juoksemistani puolikkaista, sillä jäin viime vuotisen hellepuolikkaan ajasta puolisen minuuttia. Samalla oli myös helpoin puolikas, sillä koko matkan juoksu kulki suht hyvin ja vauhti oli mukavan helppoa. Keskisykkeeni oli vain 161, kun se vuosi sitten oli 174 ja ainoassa alle kahden tunnin juoksussani peräti 177. Alkumatkasta nautin auringosta ja lämmöstä eikä missään vaiheessa tuntunut erityisen huonolta. Olisin varmaan voinut juosta kovempaakin, mutta tällainen rento juoksu sopi hyvin kaikkien vaivojen jälkeen. Itse juoksussa polveen ei sattunut, mutta selkä kyllä väsyi. Lisäksi sain inhat hiertymät käsivarsien sisäsivuille juoksutopin saumoista. Kipeät pohkeet tuntuivat juoksun jälkeen paremmilta kuin ennen juoksua. :) Viime vuoden hellepuolikkaasta viisastuneena kaadoin joka juomapisteellä myös päähän vettä, eikä olo ollut missään vaiheessa yhtään tukala, vaan sopivan lämmin. Tukka meni taas ihan sekaisen, kuten ennen-jälkeen kuvapari kertoo.

Aikaisempien Paavon puolikkaiden kisaraportit löytyvät tästä:
PNM 2013: Ensimmäinen puolimaratonini
PNM 2014: Ennätysjuoksu
PNM 2015: Huonosti valmistautuneena nihkeä puolikas
PNM 2016: Helteessä juostu puolimaraton

Kiireinen kesäkuu

Kesäkuu on mennyt yhdessä hujauksessa. Mun kesäloma on edessä vasta heinä-elokuussa, ja töissä työteliäs toukokuu vaihtui lähes yhtä kiireiseen kesäkuuhun. Vapaa-ajalla on myös riittänyt vipinää, sillä kesäkuuhun mahtui mm. RunFest, urheilutapahtumaa katsojana, viikonloppureissu Helsinkiin ja juhannuksen viettoa kahdessa eri osoitteessa.

Salilla kävin kesäkuussa neljästi, eli suunnilleen kerta viikkoon. Treenit olivat kevyitä ja enemmänkin ylläpitäviä kuin kehittäviä. Pääsin vihdoin juoksemaan täysipainoisesti, ja kilometrejä kertyikin - ensimmäistä kertaa polvivaivan ilmaannuttua - yli sata, tarkalleen 102 km tuli juostua.

Alkukuusta kroppa tuntui vielä vähän tukkoiselta Kolin vaellusreissun jäljiltä. RunFestissa meno oli hiukan tahmeaa, mutta juoksin silti vain 16 sekuntia viime vuotista kisaa hitaammin. Tuon jälkeen juoksu alkoikin sitten kulkea, ja kesäkuussa sain vihdoin pari pitkistäkin juostua. Ensin 12 kilsan lenkin ja kuun puolivälissä 18 kilometrin juoksun, joka toimi samalla testilenkkinä puolikkaalle. Varsinkin tuon pitkän lenkin jälkeen juoksu on sujunut ja juhannuksen tienoilla en malttanut pysyä poissa lenkkipoluilta. Juoksin sitten torstaista sunnuntaihin joka päivä, mutta lenkit olivat lyhyitä ja pari juoksuista oli hyvin hidasta, palauttavaa hölkkää. Kaatosade juhannuspäivän lenkillä ei sekään haitannut pätkääkään, vaan juoksufiilis oli tosi hyvä.

Tämä viimeinen viikko ennen puolikasta on tosin mennyt ihan päin mäntyä. Osallistuin tiistai-aamuna juoksun tekniikkatreenin, jossa pompittiin tunnin verran kovalla juoksuradalla, ja pohkeet menivät tuosta aivan hirveään jumiin. Etukäteen ajattelin, että tiistaista on lauantaihin niin paljon aikaa, että ehdin varmasti palautua treenistä. Väärin. Keskiviikkona totesin, että pohkeet ei tästä voi varmaan kipeämmiksi mennä, torstaina ne olivat vieläkin kipeämmät. Kävelin kuin ankka ja ke-to yö meni tuskallisesti sängyssä pyöriessä, kun pohkeet olivat ihan kosketusarat. Tyhmästä päästä kärsii jne...

Lisäksi mulla on eilisestä asti tuntunut kurkku karhealta ja olo on muutenkin vähän tukkoinen. Tämä on mulle kyllä ihan tyypillistä kisajännitykseen kuuluvaa, enkä ole edes huolissani, että tulisin oikeasti kipeäksi. Jumittavat pohkeetkin varmaan vain hidastavat menoa, joten olen huomenna lähtöviivalla Paavo Nurmen puolikkaalle, toivottavasti pääsen myös maaliin!

Kevein eväin puolikaalle

Alkuvuonna kun aloittelin juoksuja, tiesin, että puolimaraton heinäkuun ekana saattaisi tulla hiukan varhain selän ja polven kuntoutumisen kannalta. En tehnyt mitään juoksuohjelmaa itselleni, mutta suunnittelin kuitenkin mielessäni hiukan, millaisia kuukausikilometrejä tulisin juoksemaan keväällä. Mietin, että saisin juostua silloin tällöin pidemmän lenkin, ja kasvattaisin hissukseen tuon lenkin matkaa. Varovaisimmatkin suunnitelmani olivat kuitenkin turhan optimistisia. Maaliskuussa polvi kipuili lähes koko kuun ja huhtikuussakin sain vasta kuun lopussa juostua kympin matkan. Tuossa vaiheessa oli jo selvää, etten millään ilveellä pääsisi mihinkään ennätyskuntoon heinäkuun ekaan mennessä, joten saatoin kokonaan unohtaa kaikenlaiset tavoiteajat ja toivoa vain, että pystyisin yleensäkin juoksemaan puolikkaan Paavo Nurmi Marathonilla.

Toisaalta on ollut vapauttavaakin, ettei ole tarvinnut juosta minkään ohjelman mukaan. Polkujuoksua on ollut tosi kiva kokeilla, ja oli hauskaa myös osallistua ex-tempore polkujuoksutapahtumaan. Polkujuoksukisassa ainakaan mulla ei ole mitään aikatavoitetta, vaan tavoitteena on vain pysyä pystyssä ja tutustua uuteen juoksuympäristöön. Ilman puolikkaan aikatavoitetta olen voinut juosta hyvin vapaasti kevyitä lenkkejä fiiliksen mukaan, ja poiketa poluille ilman huolta siitä, että se sotkisi tavoitteellista juoksuharjoittelua.

Heitin viimeisen viiden vuoden ajalta juoksudataa taulukkoon. Näistä kuukausikilometreistä näkee, miten tämä vuosi on ollut todella köykäinen aikaisempien vuosien puolimaratoneja edeltäneisiin treeneihin verrattuna.

	2013	2014	2015	2016	2017
Tammi	45,33	80,16	73,97	125,27	35,16
Helmi	59,09	71,74	67,11	81,87	48,00
Maalis	62,84	64,02	93,33	86,00	37,68
Huhti	50,58	116,61	104,39	87,44	76,32
Touko	115,83	134,09	122,42	146,91	61,69
Kesä (ennen puolikasta)	92,00	99,60	82,20	47,64	100,00
Yhteensä	425,67	566,22	543,42	575,13	358,85

Alkuvuoden kokonaiskilometrit ovat siis jääneet noin 200 kilometriä vähäisemmiksi kuin edeltävinä kolmena vuonna. Eroa selittää enimmäkseen se, että pitkät lenkit ovat jääneet tältä vuodelta puuttumaan lähes tyystin. Aikaisempina vuosina olen juossut pitkiksiä pitkin kevättä, ja aina myös vähintään yhden 20 kilometrin lenkin. Tänä vuonna vielä toukokuussa pisin lenkkini oli ollut kymppi. Kesäkuussa juoksin ensin 12 kilometrin lenkin ja kaksi viikkoa ennen puolikasta 18 kilometriä. Tarkoituksena oli juosta 16 kilometrin lenkki, mutta arvioin matkaa vähän väärin, ja kun juoksu kulki, niin siinähän se 18 kilsaa meni. Ja hyvä että meni, sillä tuon lenkin ansiosta uskallan lähteä lauantaina puolikkaalle.

Mulla ei ole siis puolikkaalle mitään aikatavoitetta, enkä ole suunnitellut juoksua vielä yhtään... Kisapäivän aamuna varmaan mietin jonkun vauhdin, jota lähden juoksemaan.

Tulossa Paavo Nurmi maratonille? Tässä vinkkejä!

Vinkit päivitetty ennen kesän 2018 juoksua!

Oletko osallistumassa Paavo Nurmi maratonille ensimmäistä kertaa? Onko Turku vieras kaupunki? Muista tsekata osallistujan opas, reittikartat ynnä muut oleelliset infot Paavo Nurmi Marathonin virallisilta sivuilta: http://paavonurmimarathon.fi/

Tässä postauksessa vielä lisää vinkkejä näin turkulaisen ja jo viidettä kertaa Paavolle osallistuvan silmin. :)

Tapahtuma-alue, saapuminen, kartat yms.

Jos Turku ei ole entuudestaan tuttu, niin kaupungin nettisivuilta turku.fi löytyy infoa mm. joukkoliikenteestä. Turun seudun karttapalvelu osoitteessa https://opaskartta.turku.fi/ auttaa hahmottamaan majoituksen sijainnin ja karttapalvelun työkalulla voi mitata välimatkoja. Karttaan saa myös bussireitit ja pysäkit näkyviin halutessaan.

Ota huomioon, että juoksutapahtuman vuoksi suljetaan katuja ja kevyenliikenteenväyliä ja tämä myös ruuhkauttaa liikennettä jonkin verran. Turussa on samaan aikaan muitakin kesätapahtumia, joten kaupungin pyörä- ja jalankulkureitit voivat myös olla ruuhkaisia.

Jos sinut tuodaan paikalle autolla, niin hyvä jättöpaikka on esimerkiksi Neitsytpolun ja Sirkkalankadun risteyksessä. Siitä on juoksijalla lyhyt matka kävellä kisakansliaan ja Itäistä Pitkäkatua pääsee hyvin autolla molempiin suuntiin.

Kisakanslia on Turun kaupunginteatterissa. Lähtö- ja maalialue ovat Itäisellä Rantakadulla. Huolto, varusteiden säilytys ja pukutilat ovat kaupunginteatterin liepeillä ja Samppalinnan maauimalassa, ja Paavo Nurmen Stadionilla on aiemmista vuosista poiketen käytössä vain pukuhuoneet. Alue on kompakti, mutta ensikertalaisen kannattaa tutustua karttoihin!

Lähtöalue ja juoksureitti

Paavolla ei ole lähtöryhmiä. Ainakin aikaisempina vuosina lähtöalue on ollut aidoin rajattu ja auki vain loppupäästä, joten varaudu tiiviiseen tunnelmaan lähdössä. Lähtöalue on ruuhkainen, ja viime vuonna kesti kolme minuuttia saada puolimaratonin ja kokonaisen juoksijat portista ulos. Jos siis tavoittelet kovaa aikaa, niin ole lähtöalueella ajoissa! Perinteisesti jänikset on merkitty isoilla ilmapalloilla ja heidät esitellään ennen lähtöä, joten tiettyyn loppuaikaan tähtäävän kannattaa jo lähtöalueella hakeutua oman jänön lähelle.

Varo jalkakäytävien reunoja! Kun juoksee normaalisti pyöräteitä ja ulkoilureittejä, niin tällaisella kaupunkimaratonilla pitää erikseen kiinnittää huomiota rotvalleihin. Reitti kulkee nyt ison osan matkaa kaupunkialueella ja tällöin on syytä katsoa, ettei putoa tai kompastu katukivetyksiin.

Ruissalossa on mäkiä! Kuulemma kaikki eivät näitä edes huomaa, mutta menomatkalla on mäki poikineen, ja yleensä myös vastatuulta. Kääntöpaikan jälkeen reitti on tasainen, mutta voimia kannattaa vähän säästä mäkisellä osuudella. Kannustajien ei kannata yrittää ajaa Ruissaloon, sillä liikenne soljuu saarelle todella hitaasti yksisuuntaisena juoksutapahtuman ajan. Jos olet kutsunut juoksureitin varrelle kannustusjoukkoja, niin puolimaratonin reitillä esimerkiksi Turun linna ohitetaan juoksun aikana molemmilta puolilta, siinä voisi olla hyvä kannustuspiste.

Jos juokset kokonaisen maratonin, niin muista, että toisen kierroksen reitti poikkeaa jonkin verran puolimaratonin reitistä. Maratonreitillä on hyvin vähän varjopaikkoja, joten jos sääennuste lupaa aurinkoa, niin porotuksessa juostaan lähes koko kisan ajan.

Maaliintulo ja huolto

Jos jatkat puolikkaan kierroksen jälkeen vielä maratonin toiselle kierrokselle, valitse Itäisellä rantakadulla oikea (joen puoleinen) kaista, maaliin tullaan vasenta puolta (teatterin puoli). Paikalla on myös ohjaajia, jotka tarvittaessa viittilöivät oikeaan suuntaan.

Maalin jälkeen Teatterin takana on sapuskaa sekä maratonin läpäisijöille finisher-paidat. Samppalinnan maauimalaan pääsee juoksunumeron kanssa uimaan, suihkuun ja saunaan. Maauimalassa on myös hieronta. Maauimala sijaitsee mäellä jyrkän nousun päällä, joka saattaa tuottaa joillekin juoksijoille hiukan vaikeuksia. :)

Kaipaatko vielä vastausta johonkin mieltä askarruttavaan kysymykseen? Laita viestiä kommenttiboxiin, niin vastailen parhaani mukaan! Nähdään lauantaina Paavolla!

Vuoden eka juoksutavoite asetettu

Tulen nyt vähän niin kuin kaapista ulos, ja tunnustan, että laitoin juoksutapahtumailmon sisään jo ennen vuodenvaihdetta. Perinteisesti Paavo Nurmen puolikkaalle, joka on tänä vuonna 1. heinäkuuta. Viime vuoden puolella kun ilmoittauduin, niin sain ilman lisämaksua peruutusturvan ilmoittautumiselle, ja siksi uskalsin heittää nimen listaan, vaikka pystyin hölkkäämään vasta kilometrin lenkkejä. Nyt uskaltaudun jo kertomaan julkisesti ilmoittautumisesta ja tavoitteesta.

Olen nyt helmikuussa hölkännyt kahdesti 5 kilometrin lenkin. Maaliskuussa toivon pystyväni nostamaan matkaa 8 kilometriin ja huhtikuussa toivottavasti pystyn juoksemaan jo kympin. Polvi on ollut enimmäkseen oireeton ja olen suurimmaksi osaksi unohtanut koko polvivaivan olemassaolon. Mutta harvakseltaan polvi tuntuu lenkeillä, joten 100% vaiva ei ole vieläkään parantunut. Tällä hetkellä lenkkeilyä rajoittaa kuitenkin eniten alaselkä/SI-nivel, jonka vuoksi joudun aika paljon kuulostelemaan ja ottamaan varovasti. Vaikka vaiva ei juostessa tuntuisikaan, saattaa liian pitkä tai vääränlainen rasitus vetää alaselän jumiin, josta toipuminen kestää.

Tässä vaiheessa ei niinkään huolestuta se, ettenkö ehtisi puolimarakuntoon kesäksi. Jos olisin aloitteleva juoksija, joka pystyisi nyt just ja just 5 kilometrin juoksuun, niin fiksulla juoksuohjelmalla ehtisin hyvin neljässä kuukaudessa puolikkaan kuntoon. Ongelma onkin enemmän siinä, että vaikka vaivoja vielä olisi, niin pelkään, että vedän kisan läpi vaikka toista jalkaa perässä raahaten. Tavoitteena onkin nyt nostaa juoksumääriä maltillisesti ja edetä kroppaa kuunnellen. Puolimaratoniin on aikaa, enkä nyt höntyilemällä voita mitään. Konkreettinen tavoite kuitenkin kannustaa myös kuntouttamaan vaivoja, ja on henkisesti tärkeää, että kuntoutuksesta saisi jonkin palkinnon, tässä tapauksessa sen, että pystyisin juoksemaan puolikkaan kunnialla läpi!

Heinäkuussa paljon ulkoilua, vähän liikuntaa

Kyllä loma on ihmisen parasta aikaa, vai miten se meni... Viimeiset kaksi viikkoa olen nauttinut lomailusta, vielä on viikko jäljellä. Arkipäivät ovat menneet lapsuudenkodin maisemissa aurinkoa ottaen, uiden sekä grilliherkuista ja marjoista nauttien, ihanan rentoa! Viikonloput olen ollut Turussa, hengaillut kotosalla, pessyt pyykkiä ja hippaloinut peräti kaksilla eri festareilla, joka on kaltaiselleni kotihiirelle ihan hurjaa. Nyt kun on ollut lomaa, olen nauttinut ulkoilusta hyvässä säässä, mutta liikuntaa ei ole tullut juurikaan harrastettua.

Juoksin heinäkuussa noin 43 km, eli vuoden lyhyimmät kuukausikilometrit. Garmin Connect on tänään taas bugittanut, joten en näe tarkkoja kilometrejä, mutta suunnilleen maratonin verran tuli juoksua koko kuussa, josta puolet heti kuun alkuun Paavo Nurmen puolikkaalla. Puolimaratonin jälkeen olen juossut epäsäännöllisesti ja lyhyitä lenkkejä. Olen yrittänyt tietysti huilata polven takia, eikä juoksufiiliskään ole ollut tapissa, kun polvi on kipuillut. Ulkokuntolaitteilla kävin muutaman kerran alkukuusta, salilla kerran ja uimassa lukuisia kertoja. Uintikerrat ovat tosin olleet enimmäkseen sellaista polskimista kunnon kuntouinnin sijaan, mutta sain silti käsilihakset kipeäksi, kun uin useampana päivänä peräkkäin selkää. Kyse ei tosin tuossakaan ollut selkäuinnin rankkuudesta vaan lähinnä siitä, että kyseisiä lihaksia ei muuten tule kauheasti käytettyä.

Paavo Nurmi Marathonin puolikkaalle pukeuduin helteeseen mahdollisimman sopivasti, eli laitoin päälle niin pienet vaatteet kuin kehtasin ja oli tarkoituksenmukaista. Päällä oli tuo sama toppi kuin kesäkuun vaatepostauksessa, joten enpä sitä enää tarkemmin esittele. Nyt olen pessyt topin jo useaan kertaan, ja se on pysynyt ihan hyvänä, joten sanoisin, että hyvä ostos. Jalassa oli kisassa Stadiumin oman merkin, Socin, shortsit. Tässä mallissa on tuollaiset alustrikoot ja niiden päälläshortseiksi naamioituneet kangasosat, jotka ovat kuitenkin sivuilta täysin auki. Malli on todella toimiva, vielä kun molemmilla sivuilla on taskut ja isomman taskun kohdalla päälliskankaassa vielä kuulokevienti. Näistä juoksuvaatepostauksista saa kyllä kuvan, että mulla on joku pakkomielle taskuihin, mutta kun ne ovat oikeasti tärkeät! Näissä shortseissa älypuhelin mahtuu hyvin tuohon isompaan taskuun, tosin hellelenkillä hiki tulee kyllä kankaasta läpi, joten pidemmillä lenkeillä ei taskuun kannata puhelinta laittaa. Puolimaratonilla mulla oli kummassakin taskussa energiageelejä, joten taas oli käyttöä taskuille. Shortsien vyötärönauhassa on vielä kiristysnauha ja kun sisähousujen lahkeetkaan eivät hilaudu ärsyttävästi ylöspäin juostessa, nämä ovat lähestulkoon täydelliset shortsit kesäjuoksuihin!

Polvi ei valitettavasti ole heinäkuun aikana mennyt yhtään parempaan suuntaan, vaikka olen juossut todella vähän. Tuntuu, että vamman syntymisen jälkeen mentiin parempaan suuntaan parin viikon ajan, ja sen jälkeen mitään edistymistä ei ole tapahtunut. Polvi kipuilee yleensä juoksulenkin jälkeen, mutta toimii myös epäloogisesti vihloen välillä ilman mitään edeltävää rasitusta. Salikäynnin jälkeen polvi oli myös kipeä, vaikka kuvittelin lihaskuntotreenin olevan sille hyväksi. Olen suhtautunut yllättävänkin lungisti polvivammaan nyt heinäkuussa. Loma-ajalla on varmaan suuri vaikutus siihen, ettei juoksemattomuus niin paljoa haittaa, kun arjen rutiinit ovat muutenkin väistyneet löhöilyn tieltä. Huomaan silti olevani ehkä hiukan tavanomaista ärtyisämpi ja kun olen käynyt lenkillä olo on ollut parempi.

Koska polven kanssa ei tunnu tapahtuvan edistystä löhöilyn seurauksena, yritän elokuussa päästä taas jonkinlaiseen lenkkirytmiin. Ajattelin aloittaa hissukseen, kolmen lenkin viikkotahtia, mutta niin, että lenkit ovat todella lyhyitä. Arkena pari lenkkiä 1-5 km ja viikonloppuna "pitkis" 5-8 km. Katsotaan, miten polvi reagoi, ja jos ei mene säännöllisestä lenkkeilystä pahemmaksi, niin kuun loppupuolella yritän pidentää lenkkejä.

PNM2016 Puolimaraton: Kuuma kisaraportti

On niin kuuma että kuolen, ajattelin jo kolmen kilometrin kohdalla. Eikä meno siitä merkittävästi viilentynyt missään vaiheessa. Huh mikä keli!

Lähtöfiiliksissä yritin miettiä, että nyt vihdoin pääsen juoksemaan, kun kipeän polven kanssa ei ole uskaltanut kirmailla, ja hain positiivista fiilistä sitä kautta. Mulla oli kaksi vaihtoehtoista strategiaa ja vielä aamulla mietin, lähtisinkö yrittämään 5:40 kilsoja, vaikka noilla alkuvauhdeilla olisi ollut varmaan ohjelmassa todella paha hyytyminen. Onneksi järki voitti, ja päätin lähteä juoksemaan noin 6 minuutin kilsoja. No, ei sekään mennyt ihan putkeen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Lähtöalueella kävin miittaamassa Kestävyyttä Pintakaasulla -poppoota ja hengailin paikalle tulleiden perheenjäsenten ja juoksukaverin kanssa. Pelkästään seisoskelu auringonpaisteessa toi hien pintaan. Puoli tuntia ennen starttia imutin geelijuoman ja täytin sitten pakkauksen vedellä. Siinä oli mun ainoa mukaan otettava vesi, aikomuksena oli pärjätä juomapisteiden turvin. Pari geeliä taskuun ja lähtökarsinaan, jossa oli niin hirveä ryysis, että jäätiin kaverin kanssa todella kauas lähtöportista. No, eipä sillä niin väliä, kun ei mitään aikaa aiottukaan juosta. Lähdön jälkeen kesti ainakin minuutti lähtöportille, eikä puhettakaan, että olisi päässyt juoksemaan kunnolla.

Tänä vuonna Paavo Nurmi Maratonin reitti oli tosiaan alkuosaltaan hiukan muuttunut ja teatterin remontin takia ekat sadat metrit oli tosi kapeaa baanaa. Kuulin takaa kuuluttajan kertovan, että yli kolme minuuttia meni saada koko porukka lähtöportista läpi. Eka kilometri oli myös aivan älyttömän ruuhkainen, eikä vielä tokallakaan kilsalla helpottunut. Ja oli aivan mielettömän kuuma! Aninkaistenmäen uusi asfaltti huokui kuumuutta ja hikoilin ihan mielettömästi jo ekoilla kilsoilla. Ensimmäinen juomapiste tuli vasta kolmen kilsan jälkeen, ja sain ruuhkassa mukin, jonka pohjalla oli vain tilkkanen vettä. Kuumuus oli kuin jotain tahmeaa ainetta, jonka läpi piti puskea, eikä juoksua voinut missään nimessä kuvailla kepeäksi. Menin silti hiukan 6 minuutin kilsoja kovempaa, porukassa vauhti nousi ja sain tsemppiä työkaverin kannustuksesta.

6 kilometriä täyttyi juuri ennen Ruissalon siltaa. Seuraavat 4 kilometriä mäkiä, oh joy. Ajattelin, että jos selviän mäkisen osuuden, niin sitten jaksan maaliinkin asti. Sillan jälkeen ylämäki jatkui aina 7 kilometrin laikalle asti, ja siinä pakostikin vauhti hiipui yli 6 minuutin. Jo tuossa vaiheessa tiesin, että tästä tulee mun hitain puolimaraton. Toisaalta hetken aikaa askel kulki kevyemmin, kun tajusi, että kolmannes matkasta oli jo takana. Alamäessä polvessa oli pientä tuntemusta, mutta seuraavaa ylämäkeä kavutessa polvi oli taas täysin oireeton. 8,5 kilometrin juomapisteellä otin kaksi täyttä mukia vettä ja kaadoin toisesta selkään niin, että alkkaritkin kastuivat, kai se vähän viilensi. Mulla ei ollut varsinaisesti jano, mutta kaipasin epätoivoisesti jotain helpotusta helteeseen. Juomapisteen jälkeen tajusin, että hei mun olis kai pitänyt ottaa geeli tuossa äsken veden kanssa. Helle näköjään pehmitti aivotkin.

Bongasin siinä espoolaisen kollegan, ja jutusteltiin jonkun matkaa aina kympin väliaikapaikalle asti. Garminin mukaan 10 kilsaa täyttyi huomattavasti väliaikapisteen jälkeen ja mietinkin siinä, että onko laite sekoamassa lopullisesti. Kympin jälkeen oli hetken aikaa helpompaa menoa, metsän siimeksessä oli vähän vilpoisampaa ja tiesi, että mäet ovat takana. Sain geelinkin imutettua seuraavalla juomapisteellä ja ohitin juoksukaverin geelin voimalla. 12,5 kilsan juomapisteellä oli aika käsittämätöntä, että pöydillä ei ollut yhtään vesimukia valmiina, ja siinä joutui jonottamaan juomaa! Koskaan ennen ei ole Paavolla juomahuolto pettänyt tuolla tavalla.

13-15 alkoi olla jo aika vaikeaa. Silti ohittelinkin muutamia tyyppejä ja naurahdin ihan ääneen, kun äkkiä etuoikealta kuului lampaan määintää laitumella. On toi Ruissalon paluu-osuus vaan aika kiva. Polvi ei ollut vaivannut, mutta nyt alkoi oikeassa lonkassa tuntua. Vanha vaiva, mulla on ollut lonkassa limapussin tulehdus 2013 ja varmaan tuo polvikin vaikutti siihen, että lonkassa alkoi tuntua. Vauhti hidastui entisestään, enkä löytänyt lainkaan hyvää rytmiä kipeän lonkan kanssa. Ruissalon sillalle kun tultiin, niin hiukan helpotti, tuuli viilensi ja aurinkokin oli mennyt pilveen. 16 kilometrin kohdalla oli perhe kannustamassa, tuli niin hyvä fiilis, kun näin heidät. <3

Jos jo aiemmin oli ollut vaikeaa, niin 17 kilometristä eteenpäin meno tahmautui entisestään. Enää 4 kilsaa -ajattelu ei auttanut yhtään. Vilkaisin vieressä juoksevaa mimmiä ilmeisen merkityksellisesti ja tämä tokaisikin, että rankkaa on. Vastasin, että on kyllä tosi vaikeaa meno. Jotenkin tuo pieni sananvaihto piristi, samassa veneessä ollaan. Kamalalta tuntuu, mutta silti vaan juostaan!

Kilometrilaikat 17-18-19 tulivat Garminin mukaan 200 metriä etumatkassa, mikä hiukan ihmetytti. Juoksu ei tässä vaiheessa ollut todellakaan kaunista eikä mukavaa. En ollut enää jaksanut seurata kilometrivauhteja, sinne jonnekin reippaasti päälle 6 minuutin ne menivät. Nyt aloin kuitenkin vilkuilla kelloa tiuhaan, mutta matka ei tuntunut edistyvän ollenkaan. Sadan metrin juoksuun meni puoli-ikuisuutta. Jossain 18 kilsan kohdalla totesin, että mun on pakko jaksaa nyt juosta vähän ryhdikkäämmin, tai muuten saan kaikenmaailman rasitusvammat laahustaessani kumarassa. Yleensä lantion nosto ja askeleen lyhennys tuovat kuin itsestään lisää vauhtia, nyt ei. 20 kilsan laikka tuli vihdoin oikeassa kohtaa, ja totesin Garminin olevan sittenkin vielä tolkuissaan. Ekaa kertaa puolikkaalla 20 kilsaa ei mennyt alle kahden tunnin, olin tuossa kohtaa ajassa 2:02. Tuntui uskomattomalta, että kaksi vuotta sitten meni 10 minuuttia nopeammin tuohon.

Viimeinen kilometri, mutta ei puhettakaan vauhdin kiristymisestä. Kunhan nyt juoksen maaliin, loppuajalla ei mitään väliä. Lonkkakipu oli onneksi painunut jonnekin taka-alalle. Vaikka juoksu olikin tosi jäykkää, niin mihinkään ei pahemmin sattunut. Loppusuoralla etsin miestä katseellani, hän oli luvannut tulla samoille hoodeille kuin viime vuonna. Vaan ei näkynyt, olin jo vähällä hätääntyä, kunnes bongasin hänet edessäpäin. Jaksoin vielä yrittää vähän ryhdikkäämpää juoksua ja vääntää kasvoilleni jonkun hymyntapaisen. Väsyneet aivoni yrittivät tajuta, missä maali oikein on, huh tuossahan se, joko nyt vihdoin saa lopettaa?

Jess, ylitin maalilinjan, selvisin! Aika painui vähän päälle 2:10, mutta täysin yhdentekevää tuossa vaiheessa. Maalin jälkeen onnittelut perheeltä, juoksukaveri maaliin ja sitten Paavo Nurmen Stadionille. Kahvijonossa bongasin Karkin ja vaihdettiin siinä juoksukuulumisia, molemmilla helle oli vienyt voimat. Hierontapiste tuli tällä kertaa todella tarpeeseen, sillä mun pohkeet oli aivan jumissa. Olin matkalla kaatanut siihen malliin vettä päälleni, että hierontapöytään jäi mun jäljiltä iso märkä läntti! :D

Tällä kertaa oli siis tällainen juoksu. En näköjään ole kovin hyvä ennustaja, kun eilen veikkasin, että kuuma keli on pienin mun murheista. Juoksun jälkeen kuulin todella monesta suusta, miten helle oli tehnyt tepposet, joten en ollut ainoa kuumaan kangistunut. En ole koskaan ennen nähnyt useampaa pientareelle tuupertunutta, yksi näytti jopa aika pahalle, ja joku vietiin Ruissalosta pillit soiden pois. :(

Loppujen lopuksi mulle jäi kuitenkin juoksusta ihan hyvä mieli. Tämä oli puolikkaistani varmaan fyysisesti rankin, mutta henkisesti oli helpompaa kuin vaikka viime vuonna. Kun loppuajalla ei ollut väliä eikä keskeyttämishaluja ollut, niin siinähän se meni. Tossua vaan toisen eteen, vaikka rankkaa olikin, onhan sekin jonkinmoinen saavutus. Lonkkakipu vaimeni jo tuossa juoksun aikana, mutta polvi vihloi todella ikävästi kisan jälkeen portaissa. Yritän varmaan ensi viikolla päästä taas lääkäriin sen kanssa, jos saisin vaikka lähetteen fyssarille, niin pääsisin kunnolla kuntouttamaan polvea.

On tää Paavo Nurmi Puolimaraton vaan aika kiva perinne, kyllä täytyy taas ensi vuonna pistää ilmo sisään. Ekaa kertaa jouduin pääsin juoksemaan helteessä, ja olihan tää aika kokemus. Kaikki Paavon rapsat löytyy muuten tunnisteella Paavo Nurmi Puolimaraton ja kaikki kisaraportit tunnisteella kisaraportti. Loppuun pakko jakaa vielä kuvapari siitä, mitä letille tapahtuu, kun hellepuolikkaalla kaataa toistuvasti vettä päähän ja juoksee vikat 5 kilsaa pesusieni niskassa :D

Paavo Nurmi Puolimaraton 2015 - kisaraportti

Tälle elämäni kolmannelle puoimaratonille en asettanut etukäteen mitään tavoitetta. Viime vuonna mulle oli tärkeää juosta alle kahden tunnin, ja kun se toteutui, ei mieleen tullut vastaavaa tärkeää tavoitetta. Ehkä vähän naivisti kuvittelin, että juoksukunto olisi niin hyvä, että alittaisin kaksi tuntia taas ilman sen kummempaa treenaamista, mutta eihän se niin mene. Lähdin vuoden 2015 juoksuihin selvästi huonommista lähtökohdista kuin vuotta aikaisemmin, kun takana oli kova juoksusyksy. Nyt syksy meni ennätysvähäisin lenkein ja vuoden alussa kunto oli selvästi huonompi kuin vuotta aikaisemmin. Myöskään kevään treenit eivät oikein napanneet. Olin usein työpäivän jälkeen uuvuksissa enkä jaksanut noudattaa juoksuohjelmaa. Painoakin oli tullut lisää, ja sairastuminen sekä pieni matka verottivat toukokuun juoksuja. Kisan alla olo olikin aika epävarma. Olisi ollut kiva tavoitella taas kahden tunnin alitusta, mutta kunnon perusteella tavoite ei tuntunut realistiselta.

Sabotoin vielä tyylikkäästi kisaani jättämällä hiilaritankkauksen väliin ja yrittäen kompensoida tätä nassuttamalla kisaa edeltävänä iltana pussillisen karkkia. Ei näin. Kisa-aamuna vatsa oli sekaisin ja tuntui heti aamusta, että ravinto ei imeydy kunnolla. Sää oli juoksuun hyvä, jopa vilpoinen, ja kisapaikalla lähtöä odotellessa meinasi tulla vilu. Silti lähdön eeppinen tunnelma Vangeliksen ja Daruden Sandstormin myötä vei mennessään ja jännittihän se taas lähteä puolikasta juoksemaan.

Mutta mutta, ensimmäinen kilometrikään ei ehtinyt täyttyä, kun mielessä käväisi ekan kerran ajatus, että joko saa lopettaa. Jotenkin fiilistä ei ollut yhtään, eikä kroppa tuntunut hyvältä. Tylsää lähteä tuollaisella fiiliksellä matkaan, ja yritinkin siinä tsempata itseäni positiivisempiin ajatuksiin. Ensimmäiset pari-kolme kilometriä menin porukan mukana ja liian kovaa, 5:25 pintaan, vaikka tarkoitus oli aloittaa samassa tahdissa kuin vuosi sitten; 5:40-5:45 kilometrejä alkuun. Tällä kertaa vaan tuntui, että lössiä oli ympärillä niin paljon, että oli pakko juosta porukan mukana. Olin siinä kahden tunnin jäniksen takajoukoissa, niinkuin aika moni muukin... Neljän kilometrin kohdalla, kun saavuttiin satama-alueelle, päätin lopulta höllätä, osittain koska samassa porukassa joku haisi aivan kammottavasti hielle, enkä halunnut enää haistella löyhkä-Petteriä!

Ruissaloon saavuttaessa pääsinkin etenemään aika lailla omaa vauhtia, ja otin geelinkin aika aikaisessa vaiheessa, kun tosiaan tuntui, että kropassa ei oikein ole energiaa. Jotenkin nihkeää oli juoksu koko ajan, ylämäissä syke nousi liikaa ja alamäissä en jotenkin vaan saanut juoksuun rentoutta. Ei se siltäkään tuntunut, että olisin jotenkin rajoilla juossut, vaan enemmänkin siltä, etten vaan saa kropasta irti juuri mitään. Yritin juoda kunnolla joka juomapisteellä ja tsempata itseäni, siinä kuitenkaan onnistumatta. Keskeytys oli mielessä, vaikka sille ei ollut mitään kunnon syytä, ihan tyhmää.

Kympin kohdalla hämmästyin, kun olinkin alle kahden tunnin vauhdissa, luulin jo pudonneeni siitä, mutta seuraavan parin kilometrin aikana tajusin, että en pysty juoksemaan samaa vauhtia enää jälkimmäistä puolikasta. Kroppa tuntui tyhjältä, ja geeli & neste ei tuntunut auttavan, tuntui, että vesikin jää vain mahaan hölskymään eikä imeydy. 12 kilometrin kohdalla päätin höllätä. Porukkaa alkoi lapata ohi, mutta pidin vain oman, nyt jo hidastuneen vauhtini. Yritin keskittyä positiivisiin puoliin; kun nyt hölläsin vauhtia, voin katsella maisemia ja juosta rennosti, pääsen maalin enkä ole ihan puhki. Olotilakin koheni ja nesteet tuntuivat taas imeytyvän. 15 kilometrin jälkeen kokomaratonin juoksijoita alkoi tulla vastaan, ja taputin ja huutelin kannustuksia jokaiselle vastaantulijalle, vaikka siellä olikin aika tuimia ilmeitä. Omat kannustusjoukot olivat siinä 16 kilometrin kohdalla ja pitivät kauheaa älämölöä, hiukan huvitti ja nolottikin. Huusin heille, että huono päivä ja hölkkään tästä maaliin. Vasta jälkeenpäin tuli mieleen, että toivottavasti mun oma mölinä ei ärsyttänyt kanssajuoksijoita, kun moni oli varmaan ihan tosissaan juoksemassa omaa enkkaa yms.

Siinä jälkimmäisellä puoliskolla mulle taisi myös lopullisesti iskostua päätös siitä, että syksyllä juoksen ekan kokonaisen maratonin. Oli vaan niin paljon helpompaa juosta, kun ei tarvinnut puskea omaa parasta vauhtia koko ajan, että ajattelin, että kyllä se kaksi kertaa pidempikin matka menee, kun ei tarvitse juosta täysillä. Varmaan tuolla ajattelulla myös sain hiukan lievitettyä sitä pettymystä, kun ei tällä kertaa kulkenut...

Jossain 18-19 km kohdalla oli hiukan vaikeuksia, kun matka alkoi painaa. Vauhti putosi hetkellisesti jonnekin 6:20 pintaan, ja viimeistään tuossa vaiheessa tiesin, että oli ollut ihan fiksua höllätä vauhtia, kun en olisi kuitenkaan jaksanut koko matkaa siinä alle kahden tunnin vauhdissa. Jos en kahta tuntia alita, niin ihan sama, ylittyykö se minuutilla vai viidellä.

Viimeiset kilometrit menivät sentään hiukan letkeämmin, kuuden minuutin pintaan, mutta ei ollut oikein fiilistä tai energiaa kuin pieneen loppukiriin. Maalissa olo oli ihan jees, tulipahan juostua, mutta sellaista endorfiinihuumaa kuin aikaisempina vuosina koin, ei tullut. Nettoaika oli hiukan alle 2.05, bruttoaika hiukan päälle. Kannustusjoukot olivat sitä mieltä, että ihan hyvä aika, mä olin että meh.

Juoksu kaatui useampaankin omaan mokaan. Keväällä en jaksanut treenata tarpeeksi, en varsinkaan nopeaa juoksua. Muun elämän stressi lihotti ja vei juoksuhaluja. Tankkauskin meni pieleen, ja sen seurauksena kropassa ei oikein ollut energiaa. Ja oma fiilis oli alusta asti negatiivinen, mikä tietty osaltaan johtui edellä mainituista seikoista, mutta tietysti latisti juoksufiilistä entisestään. Toisaalta juoksussa positiivista oli se, että olihan se jälkimmäinen puolisko aika helppoa menoa ja omalta osaltaan kannusti aloittamaan treenit kokomaralle. Ja toisaalta on se hyvä ymmärtää, että ei ne ennätykset ilmaiseksi tule. Ensi vuonna haluan taas juosta alle kahden tunnin. Siihen pitää sitoutua, noudattaa treenisuunnitelmaa, laihduttaa pari kiloa ja oikeasti ottaa tavoite työn alle. 

Paavo Nurmi Puolimaraton 2014 - kisaraportti

Elämäni toiselle puolimaratonille osasin jo valmistautua edellisvuoden kokemuksen perusteella. Kevään treenit olivat menneet ihan nappiin, pitkät lenkit ja nopeustreenit ovat kulkeneet hyvin. Ihan viimeisten viikkojen aikana jouduin muun elämän vuoksi jättämäänkin joitain harjoituksia väliin, mm. viimeinen pitkä lenkki jäi kokonaan tekemättä. Yritin vähän hölmösti paikata viimeisten viikkojen puuttuvia treenejä juoksemalla vielä puolimaratonviikolla yhden nopeustreenin, mikä oli kyllä virhe, sillä jalat jumiutuivat siitä. Edellisenä iltana, kun kävin hakemassa kisatoimistosta numerolaput yms. tuntui vielä kaiken lisäksi flunssaiselta. Koko kevään treenit ovat tähdänneet siihen, että juoksisin nyt puolikkaan alle kahden tunnin, mutta viimeisen parin viikon fiilis on ollut todella epävarma.

Kisapäivän aamuna, 28.6.2014, olo on paljon parempi kuin edellisenä päivänä, jolloin olo oli tukkoinen ja flunssainen. Nukuin ihan ok noin puoli seitsemään, jolloin nousin pissalle. Sen jälkeen torkuin vielä tunnin verran levottomasti, mutta sitten pitikin jo nousta, kun olo oli niin levoton, ettei unta tullut enää simmuun. Kahvia nassuun ja netissä surffailua sekä Steamin kesäale-keräilykorttien kanssa puuhastelua. Aika vähän oli juoksu mielessä, jopa niin, että tajusin jossain vaiheessa, että kohta tulee kiire laittaa kamat kasaan ja syödäkin pitäisi. Ruoka ei tuttuun tapaan oikein maistunut, vaikka nälkä olikin, rahkaa ja banaania sain syötyä hiukan. Just kun kannustusjoukot koputtivat oveen, vedin vielä toisen banaanin. Matkalla kisapaikalle mieli oli ihan virkeä.

Minun piti alunperin tutkia reittiä vielä tarkemmin, ja tehdä kilometrisuunnitelmat, mutta totesin sen vähän turhan neuroottiseksi, enkä sitten jaksanutkaan alkaa suunnittelemaan juoksua ihan niin tarkkaan. Parempi siis mennä vain löyhän suunnitelman mukaan. Tasaiset 5:40 -kilometrit riittäisivät juuri ja juuri kahden tunnin alitukseen, joten siitä lähdettiin, että kovin paljon tuosta poikkeavia kilometrejä ei saisi tulla. Pitäisi kuitenkin aloittaa rauhallisesti, eikä myöskään kuluttaa liikaa voimia Ruissalon mäkisillä osuuksilla. Niinpä ajattelinkin, että alkukilometrit pitäisi mennä noin 5 sekuntia hitaampaa, samoin mäkiset kilometrit, ja sitten puolimatkan jälkeen alkaisin kiristää tahtia. Treeneissä, kun olen kisavauhtia juossut, ongelmana on usein ollut, että vauhti nousee helposti tuonne 5:20 pintaan, ja noin nopsa kilometri puolikkaan alkupuoliskolla saattaisi olla kohtalokas, joten vannotin itseäni vielä pitämään vauhdin alkuun maltillisena.

Kisapaikalla hengailua, pari kertaa pissillä ja geeli noin 30 min ennen starttia. Tällä kertaa yritettiin päästä vähän viime vuotista lähemmäs lähtöporttia, jotta ei olisi ihan niin ruuhkaisaa ja brutto- ja nettoaikojen ero niin suuri. Lähtöä odotellessa hermostunutta höpöttelyä ja Garminin satelliittien etsintää. Syke seisoskellessa 120, huhhuh. Lähtöpaukku jäi ampumatta, juontaja sitten vain huusi lähdön. Yllättävän kauan mun mielestä kesti nytkin lähtöportille pääsy, mutta portilta pääsi sentään heti juoksemaan. Ruuhka oli melkoinen, koko ajan piti hakea omaa linjaa ja varoa muita juoksijoita. Pakko oli ohitella ja samoin molemmilta puolilta lappoi porukkaa ohi. Vauhti ei kuitenkaan mikään kovin kova ollut, joten hiukan tylsää joutua jatkuvasti ohittelemaan. En huomannut bongata Paavon patsasta, olin niin keskittynyt pysymään pystyssä. Kaikki jalkakäytävien reunat yritin katsoa mahdollisimman tarkasti, ettei vaan tulisi mitään haaveria. Ensimmäinen kilometri aikaan 5:48, ihan hyvin ottaen huomioon ruuhkan. Toinen kilometri oli nopeampi, hiukan turhankin vauhdikkaalta tuntui, ja yritin siinä vähän toppuutella, etten aloittaisi liian kovaa. Ekalla juomapisteellä en pysähtynyt juomaan, siinä oli mieletön ryysis, mutta vaikken pysähtynytkään, oli vähän vaikeuksia, kun maassa oli sen seitsemänsataa osittain liiskaantunutta mukia, joita väistellä. Aika pitkään vielä jatkui mukimeri… Kolmannella kilometrillä ei juuri mitään mainittavaa, kaupunkiympäristössä melko tasaisesti. Neljännellä kilsalla tultiin satama-alueelle ja oli hiukan vastatuulta, mutta myöskin auringonpaiste hikoilutti ja etureidet alkoivat tuntua jo hapokkaille. Ne olivat jo ennen kisaa hiukan hankalat, viimeisen lenkin päätteeksi tehdyt kiihdytykset olivat virhe… Hiukan hirvitti, nytkö ne vaikeudet alkavat, kun vasta neljä kilometriä juostu. Oltiin tähän asti juostu kaverin kanssa aika samaa tahtia, ja vaihdettu sananen siellä, toinen täällä, mutta muutamassa kapeammassa paikassa jäin vähän muiden juoksijoiden taakse, ja pian kaveri katosi jonnekin etuoikealle.

Ruissaloon saavuttaessa jo sillalle nousu tuntui vaikealta, ja ajatus mäkisen osuuden alkamisesta ei tuntunut kovin hyvälle. Viides kilometri meni muuten ok, mutta melkein törmäsin sellaiseen ratamerkkitötsään, ja siinä meni rytmi ja ajatus ihan sekaisin. Huh, pelästyinkin siinä, että olisi voinut käydä pahastikin, jos olisin tupeloinut itseni nurin. Kuudes kilometri täyttyi kuitenkin yllättävänkin nopsaa. Mutta seitsemäs olikin taas hiukan vaikeampi, mäkeä riitti, ja tuntui, että energiaa ei ole enää samalla lailla kropassa. Kaveri tuli selkä edellä vastaan, ja kertoi kahden tunnin karkaavan. Teki itsekin mieli hidastaa vauhtia… Arvoin siinä jonkun aikaa, että otanko ekan geelin vasta kasin jälkeen, mutta aloin himppasen hyytyä ja totesin, että kun tuli vastatuulisuora, että geeli on parasta holaista nyt. Pupeloin siinä juomapullon kanssa niin, että sehän tipahti vyöstä ja taisin vielä potkaista sitä itse eteenpäin. Onnistuin kuitenkin poimimaan pullon hämmästyttävän sulokkaasti juuri ollenkaan hidastamatta. Jos vähän hävetti siinä vaiheessa, kun en meinannut millään saada pulloa vyöhön, niin ainakin sen poimiminen sujui lahjakkaasti. Kaveri otti juomaa kasin juomapisteellä, itse en, ja sen jälkeen en häntä enää nähnytkään. Kahdeksas ja yhdeksäs kilometri menivät ihan ok, oli tasaisempaa ja geeli antoi lisäenergiaa. Aloin kuitenkin odottaa kääntöpaikkaa, sillä aina välillä tuuli pikkaisen vastaan, eikä edellä juoksevistakaan ollut paljon apuja, kun tuntui, että jäin ratkaisevia muutamia metrejä edellä juoksevasta porukasta. Kympin väliaikapiste tulikin sitten käännöksen jälkeen aika nopsaan. Harmi kyllä samaan syssyyn tuli Garminin ainoa pieni sekoilu, sillä laite näytti kymmenen kilometrin täyttyvän vasta reippaasti väliaikapisteen jälkeen, mutta pian sen jälkeen laite kirikin “hukattuja” metrejä ja hetken vauhti näytti olevan jotain ihan muuta.

Tiesin tuossa vaiheessa olevani noin 20 sekuntia tavoiteaikaa jäljessä, ja tarkoitus oli vähitellen alkaa kiristelemään hissukseen tahtia. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Tuntui, että kaikki juoksevat nopeammin ja helpommin kuin itse, ja minulla oli täysi työ pysyä mukana. Koko ajan oli vaikeaa, eikä nopeampaan vauhtiin yksinkertaisesti ollut rahkeita. Päässä pyöri vaan jatkuvasti, että olen sen 15-20 sekuntia jäljessä, mutta ero ei vaan alkanut supistumaan, tai jos jollain kilometrillä hiukan supistuikin, meni seuraava taas aavistuksen hitaammin. Kahden tunnin jänis oli ekan kilometrin täyttymisestä lähtien ollut suunnilleen samalla etäisyydellä edessä, enkä päässyt ihan siihen porukkaan, vaikka tavallaan koko ajan sitä yritin hissukseen kiinni. Yritin sitten pitää edes nykyisen tahdin, siinäkin oli tekemistä. Ajattelin, että vikalla vitosella nitistän sitten viisi sekunttia per kilsa. Yhdentoista kilometrin kohdalla niityllä märehtivät samat lehmät jotka näin jo menomatkalla, ja kyllähän se tuntui ihan hyvältä, että oltiin jo voiton puolella. Kuitenkin ajatus siitä, että kymppi vielä jäljellä, oli enemmänkin tuskainen kuin helpottava. 12 kilometrin juomapistettä lähestyessä mietteet palasivat vuoden takaiseen kisaan, silloin odotin pistettä kuin kuuta nousevaa, ja päätin jo etukäteen kävellä siinä. Juoksua kun vuosi sitten jatkoin, puuskutin kuin höytyveturi. Nuo mietteet mielessäni nappasin tällä kertaa sujuvasti juoman tuskin pysähtymättä ja huomasin kiinnittää huomiota myös hengitykseen, joka muutamia vaikeita kohtia lukuunottamatta sujuikin oikein hyvin. 13 kilometri meni aika hyvin, aloin jo mielessäni odottaa Ruissalon siltaa, toista geeliä, juomapistettä ja kannustusjoukkoja.

14 ja 15 kilometri tuntuivat aika vaikeilta. Tuntui, että joudun tekemään jatkuvasti vähän liikaa töitä, että pysyn porukassa. Pari kertaa juoksuasento painui kumaraan ja oli henkistä taistelua, että nostin itseäni pystympään ja pyrin kerta toisensa jälkeen pitämään vauhtia hyvän juoksuasennon kautta. Lantio ylös ja eteen, pää pystyyn, askel tarpeeksi lyhyenä ja lennokkaana. Ei ole helppoa silloin, kun tekisi mieli vain laahustaa kumarassa… Energia tuntui taas olevan vähissä, ja otin pikkaisen geeliä jo ennen 15 kilometrin täyttymistä, ja loput geelistä sitten 15 kilometrin juomapisteellä.

Odotin kannustusjoukkojen olevan Ruissalon sillan pielessä, mutta he eivät olleetkaan siinä. Sillalle lähtö tuntuikin vaikealta, mutta jotenkin sainkin siinä taas jalkaan nostetta, ylämäki olikin aika iisi piisi. Sillan jälkeen yhytin väliaikanikin, jotain päälle 1:26, tosiaan vika 6 kilometriä pitäisi vetää siihen 34 minuuttiin, voi yök. Yritin kovasti laskeskella, olisiko väliaikanäyttö kuitenkin ollut jonkin verran 15 kilometrin jälkeen, mutta en muistanut reittikarttaa niin tarkkaan. Pian kannustusjoukot bongasivatkin minut, ja se oli kiva yllätys, sillä ehdin jo luulla, etteivät he olleet ehtineet reitin varrelle. Huusin, että kaveri tulee perästä ja että raskasta on, mutta myös hymyilin ja näytin peukkua. Tuntui, että kohtaamisen jälkeen jalka nousi ihan eri tavalla taas. Satama-alueella bongasin haahkapariskunnan poikasineen, ja pörröiset untuvikot toivat hymyn huulille. Yllätyin, ettei 16 kilometri ollutkaan kovinkaan nopea, juoksu tuntui kuitenkin hyvältä, mutta 17 menikin sitten letkeästi.

18 kilometri meni melko hitaasti, ja vähän pelästyinkin sitä väliaikaa, kun jäin taas tavoiteajasta. Mietin koko ajan, että pitää ottaa viimeisten 2-3 kilometrin kiri, mutta tuntuikin todella vaikealle jatkaa edes samaa tahtia. 18,55 kilometrin kohdalla tuntui, että haluan vain luovuttaa, se jäi mieleen loppumatkan vaikeimpana hetkenä. 19 kilometrin väliaikalaikkaa ei tuntunut tulevan koskaan, ja itse asiassa uskonkin, että väli 18-19 km oli pidempi, sillä Garminin mukaan aiemmat kilometrilaikat olivat tulleet vastaan “etumatkasta”, mutta 19km oli laitteen mukaan aivan oikealla paikallaan.

Jotenkin odotin, että viimeiselle kahdelle kilometrille löytyisi uusi vaihde koneistosta kuin itsestään. Mutta ei, jouduin tekemään ihan koko ajan töitä, että vauhti säilyisi. Jokirannassakin huomio oli kääntynyt lähinnä vain sisäänpäin ja kelloon, vaikka ympärillä oli terassia ja laivaa ja vaikka mitä. Itse vain yritin pitää juoksun kasassa, ja se tuntui askel askeleelta yhä vaikeammalta. Katsoin jokaista siltaa toiveikkaana, joko tuosta mennään yli? Ja seuraavassa hetkessä kauhistutti, ettei vastarannalla näykään vielä maalia, vielä on pitkä matka käännökseen. Jossain vaiheessa huomasin, että hetkinen, olen jopa ohittanut muutaman ihmisen tässä viimeisten kilometrien aikana. Enimmäkseen samat selät olivat kuitenkin edessä koko matkan, juoksin sen verran tasaisesti kumminkin siinä 2 tunnin jäniksen takajoukoissa.

20 kilometriä täyttyi ja vilkaisin nopsaan kokonaisaikaa, joka oli 1:52 jotain, se tuntui rohkaisevalta, vaikka olikin sitten todellisuudessa hyvin lähellä 1:53. Viimeiselle täydelle kilometrille sain vihdoin kaivettua jostain hiukan nopeampaa askelta, vaikka edelleen tuntui kuin tervassa juoksulta. 800 metriä tosin kun oli jäljellä, niin ajattelin, että en uskalla yrittää enää yhtään kiristää, kun ihan äärirajoilla jo menin. Tulihan se silta ja kääntöpaikka vihdoin, eikä edes pieni ylämäki siihen tuntunut kovin pahalta. Mutta sillan jälkeen hirvitti se, kun näin, miten kaukana maali oikein olikaan. Siinä oli pientä epäselvyyttä, kumpaa puolta katua pitää juosta, mutta onneksi toimitsija ohjasi oikealle reitille ja pian edessä olivat enää viimeiset sadat metrit. Enää en Garminia vilkuillut, yritin epätoivoisesti vain saada jalat liikkumaan juoksua muistuttavalla tavalla. Kuuluttaja kertoi kahden tunnin täyttyvän ihan kohta ja tunsin pienen epätoivon valuvan selkää pitkin, jäisinkö juuri muutamia kymmeniä sekunteja siitä? Sitten näin kellon, aikaa oli vielä, mutta voi miten vähän. Jonkinlaisen epätoivon ja hullun hingun voimalla yritin saada vauhtia lisää. Jälkikäteen olen miettinyt tuota “loppukiriä” monesti, olisin halunnut nähdä sen videolta, sillä jo juostessa tuntui, että tämä tuskin kovin hyvältä näyttää. Olo oli kuin sellaisessa unessa, jossa yrittää epätoivoisesti juosta, mutta ei vaan jostain syystä pääse oikein mihinkään.

Kello kävi, ja minä laitoin tossua toisen eteen ja sitten maali olikin jo siinä ja kellossa aika 1:59.50. Uskomatonta! Tein sen! Alitin 2 tuntia! Toki tiesin, että nettoaikani olisi tuota parempi, eli kaksi tuntia alittui kyllä, mutta minulle oli jostain syystä kovin tärkeää, että bruttoaikakin alitti rajapyykin. Ja kymmenellä sekunnilla, voi hyvänen aika sentään! Kaiken flunssaepäilyn ja viimeisten viikkojen epäonnen jälkeen sekunnit olivat kuitenkin puolellani. Mahtavaa. Heti maalin jälkeen piti hetki nojailla polviin, olin aivan poikki. Sitten näin siskoni, ja pääsin kertomaan hänelle alittaneeni kahden tunnin rajan. Jatkoin eteenpäin ja pian näin myös poikaystäväni. Kyyneleet tulivat silmiin, kun pääsin halaamaan häntä. Tuntui aivan mahtavan upealle päästä kertomaan hänelle kahden tunnin alituksesta! Kymmenellä sekunnilla! Nettoaikani oli muuten 1:59.07, ja Garminia en ihan heti älynnyt sammuttaa, niin se näytti muutamaa sekuntia enemmän, mutta minulle oli tärkeintä, että bruttoaika alitti kaksi tuntia. Se tuntui niin hassulta, kymmenen sekuntia!

Juoksu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä olin odottanut, että kympin jälkeen olisi helpompaa ja että olisin saanut siinä kirittyä kunnolla alkukilometrien ja mäkisten osuuksien aikana kertyneitä sekunteja. Mutta raskasta oli, enkä pystynytkään automaatiolla vain nakuttelemaan nopeampia kilometrejä. Mutta napsin kuitenkin sekunnin sieltä, toisen täältä. Ja täysin tahdonvoimalla (juoksuvoima oli jo mennyt) pystyin vielä masinoimaan loppukirinkin. Maalissa olo oli taas euforinen. Höpöttelin ja hihittelin niitä näitä, olo oli mitä mainioin, ei väsyttänyt, aurinko ei haitannut, kaikki oli hienosti. No, joku oli vaihtanut reisieni tilalle kivenmurikat, ja kenkien riisuminen hieman huolestutti, koska arvelin varpaankynsien tulevan mukana, mutta entäs sitten. Loistofiilis!

Juoksussa pahinta ja tavallaan myös parasta oli se, että se oli niin raskasta koko ajan. Olin kuvitellut sen sujuvan letkeämmin, mutta vaikka ei sujunut, pystyin silti tavoitteeseeni. Kun en pystynyt juoksemaan nopeammin, pidin kuitenkin tahdonvoimalla kiinni siitä, että juoksen sitä vauhtia kuin siihenkin asti. Yritin kerta toisensa jälkeen nostaa lantiota ja hakea rentoutta hyvän juoksuasennon kautta. Vaikka olisi tehnyt mieli hidastaa ja lysähtää, uudestaan ja uudestaan kokosin itseni ja vain jatkoin. Jatka tätä tahtia, kiristä sitten lopussa, hoin sitä uudestaan ja uudestaan. Pysy tässä tahdissa, pidä tämä. Ja niin vain, kilometri toisensa jälkeen tuli sekunti hyvää sieltä, toinen täältä, ja niin vain pysyin siinä tahdissa, jossa kahden tunnin alitus oli vielä mahdollinen. Ja vaikka en uskonut loppukiriä lähtevän, viimeinen kilometri olikin sitten kisan nopein; 5:25, hitain oli ensimmäinen. Loppujen lopuksi tasaisesti sujuneet kilometrit kääntyivät puolelleni, ja ynnäillessäni kilometriaikoja totesin, että suunnitelma piti kutinsa sikäli, että ensimmäinen kymppi meni aikaan 56:36, toinen 56:11, sain sitten kuitenkin aika nätisti kiristettyä jälkimmäisellä puoliskolla, en ihan sitä viittä sekuntia kilometriltä, mitä ajattelin, mutta juurikin ratkaisevat pari sekuntia per kilsa. Wau. Tein sen, se ei tullut helpolla tai itsestään, vaan oli työvoitto.