Sateen jälkeen paistaa aurinko

Olipa taas viikko! Jos syyskuussa sainkin kivasti juoksua ja kunnon nousuun, niin meinasi käydä kalpaten heti lokakuun alkuun. Pitkä tarina tiivistettynä: perheessäni kiersi korona, ja koska muistisairas isäni ei pärjännyt sairastuneena yksin kotosalla, riensin minäkin sinne huolimatta tartunnan uhasta ja siitä, että siskoni oli jo mennyt jeesaamaan. En kuitenkaan sairastunut, vaikka vähän oireita olikin ja testi näytti negatiivista. Olin kuitenkin sitten omaehtoisesti karanteenissa altistumisen jälkeen ja oli aika superstressaavaa odotella, että tuleeko tässä nyt kipeäksi vai ei ja olla huolissaan perheenjäsenistä. Asiaa ei auttanut se, että kun kesällä sairastin koronan, meni siitä kokonaan toipumiseen pari kuukautta.

Silloin kun stressaan, nukkuminen käy minulle vaikeaksi jos ei mahdottomaksi ja väsymys tietysti vain lisää stressiä. Tällä viikolla teinkin vain muutaman lyhyen lenkin, koska en halunnut rasittaa itseäni yhtään enempää fyysisellä treenillä. Juoksu on kuitenkin minulle tosi tärkeää henkisen jaksamisen kannalta, joten onneksi en sairastunut ja jaksoin edes hiukan lenkkeillä. 

Nyt viikonloppuna näytti vihdoin siltä, että voisi juosta vähän pidempäänkin, vielä kun oli harvinainen tilaisuus päästä juoksemaan entisille kotipoluilleni. Mutta täällähän riehuikin kunnon syysmyräkkä. Tuuli kuitenkin tyyntyi ja sateen vihmona lakkasi lauantain kuluessa ja iltapäivällä aurinko alkoi pilkistellä pilvien lomasta. Vedin polkujuoksukengät jalkaan ja tein kunnon polkupitkiksen, yli 14 kilometriä Turun eteläosan poluilla. Keli olikin juoksuun mitä parhain, kuten kuvista näkyy.

Pysähdy ja katso syksyä

Ruska on leimahtanut loppusyyskuusta ja nyt lokakuun alussa täyteen loistoonsa täällä Turun seudulla. Syksyjuoksussa parasta on mielestäni lenkkimaisemien värittyminen puiden syysasun myötä.

Syksy on usein myös kiireistä aikaa. Arkea ilman lomaa, töitä ja harrastuksia. Kesän jäljiltä toivottavasti riittää virtaa. Välillä kannattaa myös pysähtyä hetkeen. Lenkillä voi havainnoida ympäristöä ja luontoa, hengittää syksyn tuoksua ja katsoa viistoa valoa, joka siivilöityy ruskan läpi lenkkipolulle. Joskus katse kannattaa nostaa ylös ja pysähtyä katsomaan, miten hienosti sininen taivas pilkistää puiden latvojen takaa.

Tässä värikästä kuvasatoa syksyn lenkeiltä.

Viikonlopun pitkis kuvina

Vuosi ei käynnistynyt mitenkään opimaalisesti, kun olin yli viikon flunssan vuoksi juoksutauolla. Senkin jälkeen olo jatkui vielä aika väsyneenä, mutta vihdoin nyt viikonloppuna tuntui, että on virtaa taas! Viikonloppuun osuikin aivan mahtavat ulkoilusäät.

Olin ajatellut juosta pitkiksenä 16 km, joka olisi sekin ollut pisin lenkki sitten marraskuun, mutta koska sää ja oma fiilis olivat suotuisat, kipittelinkin 20 km! Oli kyllä aika rankka loppupuoli lenkistä, mutta ihmeen hyvin palautuminen lähtikin käyntiin ja tänään tein vielä lyhyen palauttavan lenkin ongelmitta. Tässä kuvasatoa lenkiltä, jolla poikkesin mm. meren jäälle kirmaamaan. :)

Neljän vuodenajan juoksuhaaste

Juoksuhaasteen viimeisenä kohtana on haaste 40. Juokse sama lenkkireitti kaikkina vuodenaikoina. Mulla on vielä muutama haaste jäljellä, mutta tämä kohta tuli suoritettua jo pari viikkoa sitten.

Juoksuhaastetta suunnitellessa en todellakaan osannut ennakoida, että muuttaisin vuoden aikana kahdesti. Samalla lenkkireitit menivät uusiksi. Onneksi jotain pysyi, eli lapsuudenkodin lenkkimaisemat. Kuvissa oleva järvi sijaitsee pitkisreitilläni ja tulipa siellä käytyä kesällä uimassakin.

Yksi juoksuharrastuksen hienoista puolista on se, että lenkeillä näkee vuodenkierron niin konkreettisesti. Jokaisessa vuodenajassa on oma kauneutensa.

Luontohavaintoja lenkeillä

Juoksuharrastuksen myötä olen alkanut havainnoida vuoden kiertoa ja luontoa ihan eri tavalla kuin ennen. Varsinkin leppoisammalla lenkillä pysähtelen usein katselemaan kukkia, bongaan eläimiä ja kiinnitän muutenkin huomiota ympäröivään luontoon. Polkujuostessa luonto on vielä lähempänä kuin kaupunkilenkeillä, mutta toisaalta polut vaativat eri lailla juoksuun keskittymistä. Onneksi juoksen yleensä poluillakin hissukseen ja usein pysähtelen kuvailemaan ympäristöä. Tässä vuoden ensimmäisen puolikkaan luontohavaintoja kuvina.

Kuviin tulleiden elikoiden lisäksi olen tämän vuoden lenkeillä nähnyt myös näädän, supikoiran, oravia ja useampiakin lintuja. Myös Juoksuhaasteen osio numero 39 tuli luontohavaintojen myötä suoritettua.

Vuoden lyhyin päivä

Talvipäivänseisaus ja auringonpaiste. Joululomalla kelpaa, kun pääsee päivänvalon aikaan juoksemaan. Tänään olisi tarvittu jopa aurinkolaseja. :)

Tie oli jäässä, joten hipsin lapsuudenkodin lähimetsiin polkujuoksemaan. Lyhyen pätkän, ihan muutaman kymmenen metrin ajan, tuntui kuin olisin lentänyt. Tossut koskettivat maata vain lyhyinä hetkinä polulla liidon lomassa. En juossut erityisen kovaa, eikä tällaisen melkein seitsemänkymmentäkiloisen rotevahkon naisihmisen juoksua voi oikein kevyeksi liitelyksi kuvata, mutta tunne oli hieno. Varmaan viime viikkojen liukkailla ja pimeillä teillä taaperrettujen lenkkien jälkeen auringonpaisteinen metsä toi askeleeseen pitkästä aikaa lentoa ja lenkkiin erityisen hyvää fiilistä.

Loppuvuodesta blogiin on vielä tiedossa jotain jännää, mutta nyt keskityn jouluvalmisteluihin. Siltä varalta, etten ennen joulua enää ehdi postata, toivotan jo nyt kaikille lukijoille oikein lämmintä ja mukavaa joulua!