Syyskuun alussa juoksin täyteen 1000 tänä vuonna kirmattua kilometriä. Koskaan ennen ei tonni ole täyttynyt näin aikaisin syksyllä. Maratontreenien ansiosta kilometrejä on kertynyt tosi mukavasti tässä vaiheessa vuotta!
Kuu alkoi Nuuksio Classicia hermoillessa. Valmistauduin polkumaratoniin syyskuun ensimmäisellä viikolla lepäillen, hiilaritankaten ja lyhkäisten kevyiden lenkkien avulla. Maratonin lähtöviivalla olo olikin luottavainen. Pitkä polkujuoksu meni osaltani hyvin, vaikka ei täysin ongelmitta. Kokemuksena Nuuksio Classic Trail Marathon oli huikea ja oli todella upeaa päästä maaliin kauden päätavoitteessa.
Tästä elämäni toisesta maratonista jäi siis kaikin puolin hyvä fiilis, mutta tavallaan juoksu tuntui jälkeen päin hiukan unenomaiselta. Olin valmistautunut hyvin ja varsinkin henkinen valmistautuminen oli mennyt nappiin. Sen ansiosta pystyin toisaalta elämään juoksun ajan hetkessä, mutta toisaalta mietteet juoksussa olivat myös hyvin sisäänpäinkääntyneitä. Kisan jälkeen sitä ei ollut juurikaan tarpeen käydä enää kovin paljoa läpi mielessä, vaan keskityin pian jo muihin juttuihin.
Maratonin jälkeen iski kisan jälkeinen blues ja fiilis oli jonkun aikaa vähän melankolinen. Samaan syssyyn tuli vielä pieni flunssanpoikanen. Nuuksiossa vaivannut polvi on kipuillut myös koko loppukuun ajan. Kuun puolivälissä olinkin aika alakuloinen.
Sikäli otsikko on liioittelua, että nyt kuun loppuun löysin taas hyvän fiiliksen ja olen juossut jälleen hyvällä mielellä. Syyskuussa kertyi 120 kilometriä juoksua. Lukema on toki selvästi pienempi kuin maratontreenejä juostessa, mutta kun ottaa huomioon, että Nuuksion jälkeen ensin lepäilin ja sen jälkeen flunssailin, niin olen ihan tyytyväinen.
Harmi kyllä polvikipu vaivaa edelleen ja nyt se on eskaloitunut myös selkäjumiksi. Lokakuu alkaakin kiropraktikkokäynnillä ja vasta sen jälkeen alan funtsia kuun juoksuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti