Patikointia Rodoksella: Salakos - Profitis Ilias

Terkut syyslomalta Rodokselta! Tiesin etukäteen, että Rodoksella kyllä on patikointireittejä, mutta niistä löytyi tietoa aivan olemattomasti suomeksi ja varsin hintsusti englanniksi. Päätinkin tehdä postaukset reissun patikkaretkistä. 

Rodoksella on ollut meidän matkallamme mukavat lämpötilat. Päivisin n. 25 ja yölläkin vain vähän alle 20 astetta. Vuoristossa toki vähän viileämpää. Lokakuun alkupuoli vaikutti aika passelilta ajankohdalta, kun ei ollut liian kuuma ja merivesi oli vielä tosi lämmintä. Meillä oli vuokra-auto, ja se melkein vaaditaan monelle patikoinnille pääsyyn. Myös patikointiretkiä kuljetuksineen on tarjolla. 

Salakoksen kylästä ylös Profetis Ilias - vuorelle kulkeva reitti on yksi Rodoksen suosituimpia patikointeja, mutta siellä ei ollut minkäänlaista ruuhkaa. Reitin lähtöpaikalla Salakoksessa on pari pientä parkkipaikkaa, ehkä maksimissaan kymmenelle autolle, mutta autoja oli vain muutama, kun lähdimme patikoinnille torstain aamupäivällä. Lähemmäs huippua pääsee myös tietä pitkin, mutta silloin jää kyllä väliin enimmät nousumetrit ikivihreässä lehtimetsässä siksakkaavaa muulipolkua pitkin.

Reitin lähtöpaikka Salakos - kylässä

Reitin lähtöpaikalla on opasviitta ja tynnyrillinen kävelykeppejä. Kepistä oli hyvin hyötyä epätasaisessa maastossa ja reitillä, jossa nousumetrejä kertyi yli 500. Reitille meidät toivotti tervetulleeksi myös pörröinen kissa sekä puolikas rotta. O.o

Tässä Google Maps - linkki lähtöpaikkaan.

Polku nousi hetken loivasti lammaslaitumen viertä, kunnes rinne jyrkkeni niin, että polku alkaa nousta jyrkemmin serpentiineinä. Salakoksesta lähtevä vanha muulipolku kulkee aluksi tiheässä ikivihreässä lehtimetsässä, jossa kasvaa muun muassa tammea. Ylempänä kasvillisuudessa yleistyvät sypressit ja turkinmännyt. Mitä ylemmäs noustaan, sitä hienommat maisemat avautuvat Rodoksen pohjoisrannikolle, naapurisaarille ja Turkin rannikolle. Vaikka polku on kivikkoinen ja nousu raskas, reitillä ei ole mitään äkkijyrkkiä pudotuksia ja korkeanpaikankammoinen pärjää hyvin.

Italialainen historia ja Profitis Ilias

Reitin ylemmällä osuudella vastaan tulee pisto Arkkienkeli Mikaelin kappelille, joka on rakennettu kallioiseen ympäristöön. Se on yksi reitin tunnistettavimmista välietapeista ennen Profitis Iliaksen korkeampia osia. Samoilla korkeuksilla laidunsi myös useita vuohia.

Reitti nousee vuoristotielle ison Elafos-hotellin kohdalta. Hotelli on rakennettu vuonna 1929. Se on muisto Rodoksen italaishistoriasta, kuten myös ränsistynyt Villa de Vecchi - huvilakin jonkun matkaa ylärinteeseen.

Italia hallitsi Dodekanesian saaria, joihin Rodoskin kuuluu, vuosina 1912–1943, ja Profitis Iliaksen alueelle rakennettiin tuolloin vuoristokohde italialaiselle hallintoeliitille. Huvilaa kutsutaan välillä myös Mussolinin Villaksi, mutta

todellisuudessa Villa de Vecchi rakennettiin Italian kuvernöörille Cesare Maria De Vecchille. Nykyisin huvila on rappeutunut ja hylätty. Kävimme huvilan pohjakerroksessa katsomassa seinämaalauksia ja osin sortunutta kakkoskerrosta. Huvilan raunioilta jatkoimme vielä katsomaan rinteeseen louhittua bunkkeria ennen nousua korkeimmalle kohdalle.

Profítis Ilías on Rodoksen kolmanneksi korkein vuori. Sen korkein kohta on melkein 800 metrin korkeudessa. Vuori on nimetty profeetta Eliaan mukaan. Varsinainen 798 metrin huippu ei kuitenkaan ole normaalisti saavutettavissa, koska siellä on tietoliikennemastoja ja alue on rajattu. Vaellusreitillä saavutaan sen sijaan läheiselle noin 750 metrin korkeudessa sijaitsevalle huipulle ja näköalapaikalle. Patikoinnin korkeimmalla kohdalla on näköalapaikat kahteen suuntaan sekä laajat näkymät ympäröivään maisemaan ja länsirannikolle.

Profitis Iliaksen alue poikkeaa huomattavasti Rodoksen kuivista rannikkoalueista. Vuoren metsäinen ympäristö muodostaa yhden saaren vehreimmistä alueista, ja alue kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Metsäisyys vaikuttaa myös patikointiin siten, että huomattava osa noususta kulkee puuston katveessa auringon porotukselta suojassa.

Reittikartta Profitis Ilias - patikoinnille 

Olen käyttänyt tänä vuonna paljon Outdooractive - sovellusta retkien suunnitteluun. Tallensin tämän patikoinnin reittikartan palveluun. 

https://out.ac/IkiVAv

Me patikoimme reitin yläosan kartalla näkyvään suuntaan ja se toimi mielestäni. Jyrkin nousu oli maastoon tehtyjä porrasaskelmia pitkin. Reitin alku- ja loppuosa menee samaa reittiä jyrkässä rinteessä. Alkuosalla on nousua n. 300 metriä ja loppuosalla n. 200 metriä. Tämä oli kiva reitti, mukavasti nousua ja hienoja maisemia.

Syyskuun kipittelyt

Elokuussa juoksin ensimmäistä kertaa tänä vuonna vähän enemmän, ja taisin ajatella, että sama trendi jatkuisi vähän kuin itsestään. Mutta juostessa ei kyllä mitään tule ilmaiseksi, ja niinpä syyskuun kilometrit jäivät "vain" 106 kilometriin. Toki satkun tavoite täyttyi.

Syyskuussa juoksin kyllä joka viikko vähintään yhden 10 km pitkiksen sekä samoin joka viikko tuli tehtyä vetotreeni, eli kuun juoksutreenit olivat suht laadukkaita, vaikka määrällä ei juhlittukaan. Yksi pitkiksistä oli vielä kiihtyvä vk-lenkki, eli juoksin selvästi aiempaa vuotta enemmän vauhtitreenejä. Samalla pohdiskelin, menisinkä lokakuussa vielä juoksukisaan puolimaratonille. Toistaiseksi vuoden ainoa juoksukisa oli tuo Yyteri Trail run, ja pisimmät tänä vuonna juostut lenkit ovat olleet 14-15 kilometrisiä, joten puolikas houkuttelisi.

Ihan tässä loppukuusta tein kuitenkin päätöksen, etten lähde puolikkaan kisaan. Polvivaivan myötä vuoden juoksut ovat jääneet suht vähäisiksi ja vaikka olenkin nyt pari kuukautta treenannut enemmän, ei kunto ole oikein noussut toivotusti, vaan pikemminkin ilmassa on vähän ylirasituksen merkkejä. Töissä on ollut stressaava jakso, ja en halua stressata nyt juoksujuttujakin. Puolimaratonin kisa olisi kuitenkin elimistölle ylimääräinen rasitus, ja totesin, etten halua sitä nyt. Tähtään treeneillä enemmänkin siihen, että olisin ensi vuonna taas paremmassa juoksukunnossa.

Syyskuussa on ollut tosi kivoja ulkoilukelejä. Muutamana viikonloppuna ollaan oltu Ruissalossa juoksemassa, ja Naantalissa on myös päässyt ihailemaan ruskaa. Kävin myös siskoni kanssa tutustumassa Marttilan korven eräreitistöön patikoiden. Syyskuussa on ollut vielä suht lämpimät uimavedet, ja luonnonvesissä on tullut uitua niin mökillä, Ruissalon juoksureissuilla kuin kotirannalla Naantalissakin. Näin syksyllä ei rannoilla ole ruuhkaa, mutta hyvin on tarjennut uida!

Juoksuohjelma, johon aina palaan

Minulla on juoksuun perusrunko, jota olen noudattanut jo ties kuinka monta vuotta. Juoksuohjelma rakentuu nykyään melkein itsestään, vaikka toki taustalla on vuosien kokemus ja tietämys, joiden perusteella muokkaan ohjelmaa tilanteen mukaan. Perusharjoittelussa kalenteriviikko rytmittää juoksemista. Arkisin lenkit ovat yleensä lyhyempiä ja viikonloppuna on pitkiksen vuoro. Matkat ja muun elämän kiireet otan huomioon juoksuohjelman suunnittelussa siten, että saan tavoitteeni kasaan, vaikka välillä olisi tavallista vähemmän aikaa juoksulle.

Suurimman osan vuotta juoksuohjelmani on äärimmäisen yksinkertainen ja painottuu pelkkään määräharjoitteluun. Tällainen ohjelma ei kehitä, mutta juoksukunto pysyy yllä ja kilometrejä karttuu. Minulle kilometrien kerääminen, säännöllinen juoksu ja juoksuelämykset ovat nykyään tärkeämpiä kuin kehittyminen juoksijana. En tarvitse joka lenkille tavoitetta enkä varsinkaan sitä, että jokaisen harjoituksen pitäisi olla jotenkin erityisen tehokas.

Kuitenkin, jos tähtään johonkin pidempään juoksukisaan, teen yleensä siihen tarkemman ohjelman muutamaksi kuukaudeksi. Muuten mennään melko vapaalla kaavalla. Teen juoksuohjelmani itse ja pyrin ennen kaikkea joustavuuteen. Juoksuohjelman pitää tällaisella peruskuntoilijalla joustaa arjessa eikä toisinpäin.

Juoksuohjelmani määräharjoittelu tähtää vähintään 100 kuukausikilometrin keräämiseen. Silloin, jos tähtäimessä on joku juoksukisa, määrät saisivat mielellään nousta tuosta huomattavasti. Puolimaraton vaatii mielestäni n. 30 km viikkoja, maratonille treenatessa viikkokilometrit saisivat olla n. 40 - 50 km. Juoksuohjelmaa suunnitellessani pidän nämä tavoitteet mielessä. Olen joskus pohtinut, että siinä missä puolimaraton juostaan hengitys- ja verenkiertoelimistöllä, niin maraton juostaan jaloilla. Maratonmatka vaatii iskutuksen sietoa ja kestävyyttä jalkojen lihaksilta. Siksi puolikasta pidemmillä matkoilla mikään ei korvaa juosten tehtyjä pitkiä treenilenkkejä. Ja jos tähtäimessä on polkukisa, pitää pitkät lenkit tehdä poluilla, niin saa kokemusta väsyneillä jaloissa kivikoissa koikkelehtimisesta. Polkukisaan tähdätessä myös mäkiharjoittelu kuuluu olennaisena osana juoksuohjelmaan. Pelkkä juoksu myös harvoin riittää, vaan sen lisäksi olisi suotavaa tehdä myös voimaharjoittelua. 

Kisaan tähtäävä juoksuohjelma on nousujohteinen siten, että kovimmat viikot ovat noin kuukausi ennen kisaa. Rakennan ohjelman huomioiden muun elämän menot ja tähtään siihen, että ohjelmassa olisi kolmen nousujohteisen treeniviikon jälkeen kevennetty viikko. Myös perusharjoittelussani tämä rytmitys näkyy siten, että osalla viikoista juoksen enemmän, mutta teen myös kevyempiä viikkoja. Näin ohjelma pysyy vaihtelevana ja kovemmista treeneistä pääsee palautumaan keventelyn avulla. 

Pidemmissä juoksuohjelmissa on tosiaan hyvä noudattaa periaatetta, jossa muutamaa nousujohteista viikkoa seuraa kevennetty viikko. Itse olen huomannut toimivaksi rytmityksen 3 nousujohteista + 1 kevennetty viikko. Kevennetyn viikon voi pitää myös silloin, jos tuntuu, ettei palaudu treenistä kunnolla ja keho kaipaa lepoa. Silloin kannattaa myös pohtia elämän kokonaiskuormitusta ja treeniohjelmaa muutenkin. Keho ei pääse korjaamaan itseään kovasta treenistä, jos esimerkiksi nukkuu huonosti ja arjessa ei ole aikaa palautua. 

Pidän ohjenuorana sitä, että juoksuharjoittelusta 80 % pitäisi olla peruskunto eli PK-harjoittelua. Tykkään myös leppoisista lenkeistä, joten suurimman osan vuotta juoksen ylikin tuon 80 prosentin PK-lenkkejä, varsinkin talvikuukausina. Kuitenkin, jos fokus on jossain juoksutapahtumassa, pyrin tekemään myös vauhtikestävyyttä, eli VK-lenkkejä, vetoja sekä mäkitreeniä. 

Esimerkkikuukausi ns. peruskuntokaudella (eli omalla kohdallani suurimman osan vuotta) voisi olla suunnilleen seuraavanlainen:

• 1. viikko: ma/ti PK-lenkki 4 km, ke/to VK-lenkki 4 km, pe palauttava PK 4 km, la/su pitkis 12 km, yhteensä 24 km 
• 2. viikko: ma/ti PK-lenkki 4 km, ke/to vetotreeni (yht. 4 - 6 km), pe palauttava PK 4 km, la/su pitkis 14 km, yhteensä 26 - 28 km
• 2. viikko: ma/ti PK-lenkki 6 km, ke/to VK-lenkki 4 km, pe palauttava PK 4 km, la/su pitkis 16 km, yhteensä 30 km
• 4. viikko: kevennetty viikko. Ma/ti PK-lenkki 4 km, ke/to vetotreeni 4 km, pe palauttava PK 4 km, la/su pitkis 10 km, yhteensä 22 km

Ja esimerkki harjoittelublokista, jos treenaisin maratonille tai muulle pitkälle polkujuoksulle:

• 1. viikko: ma/ti PK-lenkki 4 - 6 km, ke/to polkulenkki mäkisessä maastossa 6 km, pe palauttava PK 4 km, la/su pitkis poluilla 14 - 16 km, yhteensä 28 - 32 km 
• 2. viikko: ma/ti PK-lenkki 6 - 8 km, ke/to mäkitreeni (yht. 6 - 8 km), pe palauttava PK 4 km, la/su pitkis poluilla n. 20 km, yhteensä 36 - 40 km
• 2. viikko: ma/ti PK-lenkki poluilla 6 km, ke/to polkulenkki mäkisessä maastossa 8 - 10 km, pe palauttava PK 4 km, la/su pitkis poluilla 16 - 20 km, yhteensä 34 - 40 km
• 4. viikko: kevennetty viikko. Ma/ti PK-lenkki 4 km, ke/to polkulenkki 6 km, pe palauttava PK 4 km, la/su pitkis poluilla n. 12 km, yhteensä 26 km

Tuon yksinkertaisen rungon sisälle voin laittaa vielä joitain harjoituksia, jotka tuovat ohjelmaan variaatiota, esimerkiksi vk-lenkki voi olla tasavauhtinen tai kiihtyvät, ja pitkiksellä saatan juosta suurimman osan matkaa pk-sykkeillä, mutta loppuun otan muutaman kisavauhtisen kilometrin.  Vetotreeneissä vedot voivat olla melkein mitä tahansa 200 metristä kilometriin riippuen siitä, millaiseen kisaan olen tähtäämässä. Maratonille tai muulle pidemmälle matkalle treenatessa ennen kisaa juoksen yhden tai kaksi noin 30 kilometrin harjoituslenkkiä, jotka ovat maratonille treenatessa pisimmät lenkit. Niillä testataan kunnon lisäksi myös juoksuvarusteita ja tankkausta. Voimaharjoittelua olisi hyvä kuulua ohjelmaan 1-2 kertaa viikossa, ja se kannattaa sijoittaa sellaisiin päiviin, joita ei heti seuraa jokin juoksuohjelman avainharjoituksista. 

Olen jo pari tai kolmekin vuotta mennyt harvakseltaan juoksukisoihin ja silloin aina "vanhoilla pohjilla". Vaivoja ja muuta elämää on ollut sen verran, että juoksu on ollut sivuosassa, enkä ole pahemmin kisoihin treenaillut tai tehnyt mitään juoksuohjelmaa. Nyt olen todennut, että vanhat pohjat on koluttu loppuun, ja jos haluan vielä joskus juosta pidempää kisaa, treenin pitää taas alkaa kehittää, enkä voi vain loputtomiin juosta pikku hiljaa hidastuvaa PK-treeniä. Niinpä olen tässä syksyllä alkanut treenaamaan vähän suunnitelmallisemmin ja kehittävämmin. Vaivoja pyrin kuntouttamaan voimatreenillä ja juoksuohjelmaan ovat palanneet säännölliset vauhtiharjoitukset.  

Jutun pääkuvasta näkyy, että yleensä juoksutreeneihin jokseenkin pessimististisesti suhtautuva Garminin juoksukellokin on sitä mieltä, että juoksuohjelma on ollut nyt tasapainoinen. 

Elokuun juoksut

Hah, ensin julkaisen postauksen "Miksi kirjoitan niin vähän juoksusta?" ja sitten tykitän kisaraporttia ja kuukausikoostetta seuraavan viikon. No, joskus näinkin.

Olen tänäkin vuonna pyrikinyt juoksemaan sata kilometriä joka kuukausi. Olen päässyt tavoitteeseen, mutta käytännössä en juuri yhtään sen yli ensimmäiset puoli vuotta. Toki siinä oli aika paljon kierrepalloja muusta elämästä ja paljon murhetta ja surua. Heinäkuussa juoksin jo 108 kilometriä ja nyt elokuussa 120 kilometriä, joka on siis tämän vuoden kuukausienkka.

Juoksumääriä on vähentänyt jo vuoden kiukutellut polvivaiva. Se ei ole vieläkään poistunut, mutta olen juossut nyt enemmän poluilla ja niillä polvi kipuilee vähemmän kuin sileällä. Olen myös lakannut välittämästä polvikivusta niin paljoa. Jos lääkärinkin mielestä "vanhemmiten vaan tulee kaikkia vaivoja", niin ehkä tuon kanssa sitten vaan eletään. Itse toki tiedän, että polvessa on jotain rikki, mutta jos siellä on vaikka "vain" irtonaista rustoa, joka välillä tunkee väärään paikkaan ja vihloo ikävästi, niin ei sille vissiin voi juuri mitään tehdäkään. Olen tehnyt kuntoutusta ja joko sillä on ollut vähäistä hyötyä tai sitten vamma vain ajan kanssa on hiukan asettunut.

Yritin elokuussa tehdä myös hiukan enemmän mäkitreeniä. En vielä päässyt erityisen koviin nousumetreihin, mutta nousua tuli kuitenkin päälle 1600 metriä, joka on lähes tuplaten mitä aiemmissa kuukausissa. Polkujuoksun lisäämisen myötä mäkiä on tullut kivuttua enemmän ilman varsinaisia mäkitreenejäkin. Nousutreeneistä ei ollut juuri hyötyä Yyteri Trail Runilla, mutta ainakin niissä kroppa saa hiukan erilaista ärsykettä sileällä juoksun sijaan. 

Palasin elokuun alussa kesälomilta töihin, mutta minulla on ollut tässä kuussa vielä yksittäisiä lomapäiviä. Elokuu meni tosi nopeasti! Kivaa kesätekemistä ja kesäkelejä on riittänyt, mutta töiden aloituksen lomassa on tuntunut kyllä myös siltä, että välillä on aika haipakkaa ja juoksullekin on ollut haastavaa löytää aikaa. Siihen nähden voin kyllä olla tyytyväinen tämän kuun juoksuihin. 

Yyteri Trail Run 12 km

Tämän vuoden ensimmäinen, ja todennäköisesti ainoa juoksukisa tuli juostua eilen Porissa. Bongasin ensimmäistä kertaa järjestettävän Yyteri Trail Runin jo keväällä, mutta ilmoittautuminen tapahtui vasta pari viikko ennen kisaa. Polvivaiva ja murheet ovat vähentäneet juoksutreenejä tänä vuonna ja siksi kisaan lähtö oli pitkään epävarmaa.

Yyteri Trail Runissa oli matkoina polkujuoksut 6 km ilman ajanottoa sekä "kisasarjat" 12 km ja 24 km. Osallistuin 12 km matkalle, ajattelin että se kyllä menisi, kun kuitenkin tänäkin vuonna olen juossut kympin lenkkejä poluilla ja sileällä, vaikka pitkät lenkit ovatkin jääneet uupumaan. Kaikki reitit kulkivat Yyterin Santojen lenkin ja 12 km reitti poikkersi myös Herrainpäivien lenkille ja 24 km juoksu vielä pidemmälle pohjoiseen rannikkoa pitkin. 

Juoksukeli oli suht suotuisa, pilvistä ja lämmintä, mutta ei kuumaa. Tuuli vain oli hyvin navakka ja pöllytti hiekkaa Yyterin vierailukeskuksen nurkilla, kun haimme numerolaput kisakansliasta. Tiesin etukäteen reitistä, että se olisi hyvin tasainen ja pitkä pätkä juostaisiin hiekkarannalla vesirajassa. Lähtijöitä oli muutamia kymmeniä, joista moni oli ensimmäisessä polkujuoksutapahtumassaan.

Lähdöstä juoksureitti kulki ensimmäiset pari kilometriä teillä sekä puisella kävelytiellä lankongilla. Juoksuvauhtini oli noilla ensimmäisillä kilometreillä 6:45 ja tiesin sen hiukan liian kovaksi, tuo on VK-lenkkieni vauhtia. Syke nousi ensimmäisen kilometrin jälkeen 165 tienoille.

Herrainpäivien poluilla tasainen alusta vaihtuikin isoihin juurakoihin ja kivikkoisiin polkuihin. Hiukan vaarallisesti muutamassa puussa tuli teräväpäisiä oksia juoksupolulle, joten piti katsella sekä alas että eteenpäin. Tuo pätkä oli aika kuluttava ja syke nousi päälle 170, jolloin oli pakko vähän himmailla. 

Kun rantaosuus alkoi, alkoi myös koko rannan mittainen vastatuulipätkä. Karkeasti arvioiden noin puolet reitistä mentiin Yyterin rantaviivaa pitkin ja koko tuon ajan vastatuulessa. Ranta oli paikoin märkää ja suht kovaa hiekkaa, paikoin alusta oli hyvinkin kalteva ja paikoin joutui juoksemaan pehmeässä hiekassa. Tuntui, että suht isokokoisena ja raskastekoisena juoksijana minulla oli tuolla pätkällä enemmän vaikeuksia kuin monella muulla. Juoksin noin puolet pätkästä yksin, mutta sitten onneksi naisporukka ohitti minut ja pääsin vihdoin peesiin. Edellä juoksijat tarjosivat kaivattua tuulensuojaa edes hiukan, joten laitoin koukun kiinni enkä päästänyt peesiä karkuun, vaikka välillä sykkeet nousivatkin. Tavallaan tuo rantapätkä oli tosi hieno, mutta kyllä myös älyttömän raskas!

Rannalta kun käännyttiin sisämaahan ja kohti maalia, vastassa oli 8 km huoltopiste. Jäin hetkeksi siihen juomaan ja pupeltamaan sipsiä, jolloin peesaamani naiskolmikko katosi metsään. Lähdin omaa tahtia juoksemaan hiekkapohjaista metsäpolkua, tällä kertaa onneksi tuulen suojassa. Olin todennut, että niillä n. 165 - 167 sykkeillä pystyin hyvin juoksemaan 2/3 kisasta, joten varmaan se onnistuisi loppumatkankin ajan.

Yllätyin, kun saavutinkin kohta naiskolmikon. Koska heidän tahdissaan sykkeet alkoivat laskea, piti kohta mennä ohi. Kohta juoksin yksin ja tuossa kohtaa haastavinta oli bongailla reittimerkkejä. Polku oli lyhyen pätkän kivan juostavaa neulaspolkua. Jotenkin oma meno oli kuitenkin ihan puskemista enkä päässyt rennosti rallattelemaan helpolla polulla. 

Kympin täyttymisen kohdalla polku koukkasi dyynialueen laitaan ja reitillä oli upottavia hiekkapätkiä. Pehmeä hiekka ja vähäiset reittimerkit hankaloittivat menoa ja muutaman kerran piti vaihtaa ylämäessä kävelyksi, vaikka olin etukäteen ajatellut nostaa vauhtia viimeisille kilometreille. Kohta onneksi edessä oli vielä viimeiset lankongit sekä pikku pätkä tarpomista rannan upottavassa hiekassa. Maalissa olin hiukan alle 1:27 ajassa.

Olin tyytyväinen siihen, että pystyin juoksemaan koko kisan omilla rajoillani. Aloitin ehkä hiukan liian kovaa, ja juoksu oli melkoista puskemista, mutta meni kokonaisuutena hyvin. Polvivaiva ei haitannut, mutta hiekassa tarpominen sai reidet ja takapuolen kipeytymään. Reitti oli omalla tavallaan helppo, mutta hiekkapätkät olivat hyvinkin raskaita ja pitkä osuus kovassa vastatuulessa oli iso haaste.

Oman juoksun jälkeen kävin meressä uimassa ja palasin reitin varteen odottamaan puolisoani, joka juoksi 24 kilometrin matkaa. Ohjasin myös juoksijoita oikealle reitille viimeisellä kilometrillä. Oli ehkä odotettavaakin, että ensimmäistä kertaa järjestetyssä tapahtumassa on pieniä kupruja, mutta paikoin reittimerkintöjä puuttui niin paljon, että todella moni eksyi. Esimerkiksi puolisoni ja samassa porukassa juosseet olivat palanneet pitkän pätkän takaisinpäin, kun reittimerkit puuttuivat. Ja valitettavasti joku taisi sitten taas vuorostaan oikaista ihan reippaastikin. Myös maalihuollossa oli käynyt joku kämmi, sillä vain osa juoksijoista sai maalissa lättyä. Ehdin itse syödä lätyn, mutta kun ohitin hetken kuluttua ruokapisteen, sitä purettiinkin jo pois. Osa 12 km ja kaikki 24 km juoksijat jäivät siis ilman maalihuoltoa. Myös matkan varren huoltopisteistä olivat syötävät loppuneet kesken. 

Näistä puutteista huolimatta tapahtumasta jäi ihan positiivinen mieli. Juoksin omilla rajoillani ja vähäisiin juoksuihin suhteutettuna ihan hyvän ajan. Puolisoni juoksi ihan hullun kovaa ja oli pitkän kisan kärkikymmenikössä. Yyterin polut olivat hyvin erilaiset kuin missään muualla ja onhan se nyt kivan hullua painaa menemään kilometrikaupalla meren rannalla ja upottavassa hiekassa!

Miksi kirjoitan nykyään niin vähän juoksusta?

Kun aloitin blogin, olin juuri treenaamassa ensimmäiselle maratonilleni. Se oli uutta ja ihmeellistä, ja halusin lisäkannustimen treenaamiseen sekä jakaa ajatuksiani juoksusta, joten silloin tekstiä syntyi jatkuvasti blogiin. Myöhemmin, kun aloin polkujuosta enemmän, se oli minulle uutta ja innostuin kirjoittamaan aiheesta. Samoin olen innostunut mm. pistesuunnistuksesta ja juoksukisoista ja niistä on tietysti tullut kirjoitettua.

Olin noin 30 vuotta sohvaperuna. Kun aloitin juoksuharrastuksen, se oli iso elämänmuutos. Ahmin valtavasti tietoa juoksusta. Ison elämänmuutoksen sisäistämiseen menee pitkä aika, ja minulla meni varmaan vuosia, että saatoin ajatella olevani oikea juoksija. Niin kauan kuin asia tuntui uudelta, tiedonjanoni juoksusta ei tuntunut lainkaan tyrehtyvän ja halusin myös jakaa ajatuksiani harrastuksesta. Mutta pakko myöntää, että nykyään en kauheasti enää lue juoksublogeja tai -kirjoja. Juoksu on tärkeä osa elämääni, mutta siitä on tullut tapa, jonka ajatteluun en käytä enää nykyään ihan kauheasti aivokapasiteettia. 

Kehitykseni juoksijana valitettavasti tuntuu tyssänneen siihen, kun sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan ja söin siihen lääkitystä 1,5 vuotta. Varsinkin juoksuvauhtini tipahti sairastumisen seurauksena dramaattisesti. Juoksussa kehittyminen on yleensä sitä, että yritetään juosta joko pidemmälle tai nopeammin. Nopeammin ei taida enää kohdallani toteutua, sillä koko ajan minulle tulee myös ikää lisää. Pidemmälle juoksemisessa on myös tuo nopeuden puute haasteena. Minua kiehtoisi kokeilla rajojani pitkillä polkumatkoilla, mutta niistä olisi kiva selviytyä jotakuinkin tolkullisessa ajassa. Cut-off- ajat ovat joissain kisoissa omalle hitaalle vauhdilleni melko tiukat, ainakin jos juoksussa tulee vastaan jotain ongelmia. Lisäksi ultrapitkä aika poluilla haastaa kropan kestävyyttä, ja siinä on viime vuosina ollut myös haasteita. 

Olen viimeisen vuoden kärsinyt toisen polven kipuilusta, jonka syy ei koskaan ole selvinnyt. En päässyt tutkimuksiin, vaan tympeä lääkäri totesi, että vanhemmiten nyt vaan tulee kaikkia vaivoja. Molemmissa polvissani on alkavaa nivelrikkoa, mutta tuossa toisessa on lisäksi jotain rikki. Polven kanssa juoksu on aina arpapeliä, joskus se ilmoittelee itsestään erittäin kivuliaasti ja toisinaan on ihan kiltisti. Juoksuharjoittelun suunnittelusta on tullut vähän erilaista. En enää mieti ensisijaisesti, miten saisin itsestäni enemmän irti, vaan miten saisin pidettyä itseni sellaisessa kunnossa, että juokseminen ylipäätään onnistuisi. Se on aika tylsä lähtökohta ihmiselle, jota ovat aina kiehtoneet uudet juoksuprojektit ja omien rajojen kokeileminen.

Viime vuosina olen osallistunut juoksukisoihin harvakseltaan. Elämässä on ollut aika paljon liikkuvia osia ja en ole erityisesti kaivannut kisailua elämää täyttämään. Minusta on tullut enemmän elämysjuoksija, jolloin erityisesti kisailu jonkin aikatavoitteen perässä tuntuu vieraalta. Toisaalta jopa vähän harmittaa, jos mitään kisaa ei ole kalenterissa, koska silloin treenaamisella ei ole mitään päämäärää. Kisat ovat kyllä mielessä, mutta polvivaivan myötä ne ovat päänsisäisessä kalenterissani siirtyneet aina vain kauemmaksi tulevaisuuteen.

Kaikki tämä on vaikuttanut siihen, että olen vuosien myötä alkanut kirjoittaa blogiin yhä vähemmän juoksusta. Kun juoksu oli minulle uusi asia, siitä oli helppo kirjoittaa. Oli saavutuksia, epäonnistumisia, oivalluksia ja uusia tavoitteita. Oli jatkuvasti jotain opittavaa ja ihmeteltävää. Nyt juoksu on paljon arkisempaa. Mutta samaan aikaan juoksuharrastuksen jatkuminen ei olekaan enää itsestäänselvyys.

Vuoden polvivaivan kanssa on joutunut miettimään aika paljon sitä, mikä juoksemisessa oikeastaan on tärkeää. Olen joutunut hyväksymään sen, että en pysty tällä hetkellä treenaamaan niin kuin haluaisin. En voi vain päättää, että nyt harjoittelen seuraavat kolme kuukautta kovaa ja katsoa, mihin se riittää. En halua tehdä tästä myöskään mitään polviblogia. Jokainen lenkki on minulle muistutus polvivaivasta ja joudun jokaisella juoksulla kuulostelemaan, miltä tuntuu. En kuitenkaan halua raportoida jatkuvasti vain polven tilannetta blogiin. 

Tällä hetkellä juoksemisessani on ehkä enemmän kyse jatkuvuudesta kuin kehittymisestä. Yritän pitää jalat sellaisessa kunnossa, että voisin vielä juosta paljonkin tulevina vuosina. Se tarkoittaa välillä tai oikeastaan aika useinkin lyhyempiä lenkkejä, hitaampaa vauhtia ja enemmän kuntoutusta kuin olisin itse toivonut. Ehkä jossain vaiheessa tulee taas sellainen hetki, että kalenterissa on joku pitkä polkukisa, jota varten pitää alkaa oikeasti treenata. Ehkä pääsen vielä juoksemaan jonkun pitkän polkumatkan, jonka jälkeen olen maalissa täysin rähjääntyneenä ja ihmettelen, miksi ihmeessä tähän piti ryhtyä. Toivon ainakin niin.

Nyt olen kuitenkin ilmoittautunut vuoden ensimmäiseen juoksutapahtumaan. Päätin lähteä liikkeelle matalan kynnyksen tapahtumalla, ja sellaiseksi itseään mainosti tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä Yyteri Trail run. Ilmoittauduin 12 km matkalle, jossa siinäkin on kyllä haastetta, sillä pisimmillään olen juossut poluilla kympin lenkkejä ja koko vuoden pisin lenkkini on vain 15 km. Viikon päästä olevaan kisaan lähden melko epävarmoin fiiliksin, enkä todellakaan ole treenannut kisaa silmällä pitäen. Toivottavasti ei mene ihan metsään. 

Heinäkuun retkeilyt

Heinäkuusta tuli koko vuoden kovin liikuntakuukausi. Tästä on kiittäminen Ahvenanmaan halki vaellusta, jolle päätin lähteä aika lailla ex-tempore heti kuun alkuun. 

Olin kuvitellut, että kävelisin Ahvenanmaan reissulla kaikki etapit ja hiukan mietinkin ennen lähtöä, että siitä tulisi surkea aloitus kuun juoksukilometrien keräykselle. Kävikin kuitenkin niin, että juoksin ison osan matkasta ja niinpä heinäkuun ensimmäisen viikon juoksukilometrit nousivat heti koviksi. 

Reissusta kesti tovi palautua. Heinäkuu oli mulla kokonaisuudessaan lomaa, ja olin ripotellut joka viikolle jotain reissua, joten juoksut jäivätkin niiden myötä vähemmiksi. Silti heinäkuusta tuli vuoden kovin juoksukuukausi ja juoksin 108 kilometriä. Niiden lisäksi kävelyä tuli melkein 56 km.

Ahvenanmaan lisäksi tuli retkeiltyä mm. Taalintehtaalla Purunpään luontopolulla, Ulko-Tammiossa Itäisen Suomenlahden kansallispuistosta, Valkmusan kansallispuistossa sekä Pyhämaassa Pamprinniemen luontopolulla. Suurin osa reiteistä meni patikoiden, muutama lyhyt polkujuoksukin kyllä reissuihin mahtui. Postauksen kuvat ovat Purunpäästä Kemiönsaarelta.

Kun koko kuukausi oli lomaa ja monta reissua, tuntui heinäkuu tosi pitkältä kuukaudelta. Loma teki hyvää ja oli kiva, kun pääsi retkeilemään niin paljon. 

Ulko-Tammio Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa

Vain 6 km itärajalta Suomenlahdella on piskuinen Ulko-Tammion saari, jossa upea saaristoluonto yhdistyy sotahistoriaan. Ulko-Tammio kuuluu Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon ja tuo puisto oli ennen tätä retkeä vielä käymättä. Itäisen Suomenlahden kansallispuistosta tuli minulle 25. vierailtu kansallispuisto!

Merellisiin kansallispuistoihin päästäkseen pitää useimmiten hommata venekyyti. Joissain puistoissa se on helpompaa kuin toisissa. Olimme siskoni kanssa varanneet Ulko-Tammion laivamatkan jo useita kuukausia aiemmin. Risteilyt myydään pääsääntöisesti loppuun, eli esimerkiksi hyvän sään kyttääminen ei olisi välttämättä onnistunut. Meillä kävi sään puolesta kuitenkin hyvä tuuri. Ulko-Tammion risteilypäivänä oli tyyni ja aurinkoinen keli, joten merimatka meni todella mukavasti. Menimme Ulko-Tammioon Merisetin risteilyllä Kotkasta. Laivamatkat kestivät n. 2h 15min suuntaansa, jolloin saaressa vierailuun oli aikaa 2,5 tuntia.

Ulko-Tammio on asumaton saari, mutta siellä on hyvin retkeilyrakenteita sekä mahdollisuuksia rantautua veneellä. Saarella on sotahistoriamenneisyys, kuten niin monella muullakin Itämeren saarella. Saarella kulkee polkuja ristiin rastiin. Viralliset reitit ovat sotahistoriapolku sekä luontopolku, jotka kulkevat osin samoja reittejä.

Me suuntasimme länsisatamasta ensin jännittävälle pätkälle tunnelin läpi ja sen jälkeen nousimme näkötorniin, joka sijaitsee maastossa tunnelin päällä. Tunneli on louhittu vuonna 1944, mutta jäänyt sodan loppuessa keskeneräiseksi. Kallioon louhittu väylä on noin 100 metriä pitkä ja tekee mutkan siten, että välillä on aivan pimeää. Kaiteesta kiinni pitämällä ja puhelimen taskulampulla kyllä pärjää.

Ulko-Tammio on "puhelinvapaa", mutta jouduin toteamaan polkujen opasteet sen verran heikoiksi, että reittiä oli parempi seurata karttasovelluksen kanssa. Ja toki tunnelissä tarvitsi taskulamppua sekä kuvia tuli räpsittyä koko ajan, joten se siitä puhelinvapaudesta... 

Suuntasimme näkötornin jälkeen askeleet kohti saaren eteläosaa kiertävälle luontopolulle. Ulko-Tammio on pieni saari, joten etäisyydet ovat lyhyitä. Silti risteilyllä saaressa olo aika oli melko lyhyt. Halusimme ehdottomasti ehtiä myös uimaan, joten polkua talsiessa tutkailimme koko ajan rantaviivaa selvittääksemme sopivimman uimapaikan. 

Aivan Ulko-Tammion eteläkärjessä on hienot silokalliot, ja erikoisuutena siellä kasvaa oranssinpunaista jäkälää. Kallioilta olisi ehkä paikoin päässyt uimaankin, mutta tuuli osui saaren etelä- ja länsipuolelle. Länsilaidalla luontopolku kulki sileitä kallioita pitkin, mutta me suuntasimme kapeimmalta kohdalta takaisin itärannalle uimista varten. 

Yritin jo ennen lähtöä selvittää Ulko-Tammion parasta uimarantaa, mutta yksiselitteistä vastausta ei löytynyt. Meistä ainakin vaikutti, että luontopolun varrella paras uimapaikka oli itärannan poukamassa. Pikkukivirannalla pohja oli paikoin hiekkainenkin. Vesi oli hyvin matalaa ja syveni vasta kallioluotojen luona. Vesi oli myös ihanan kirkasta ja lämmintä, ja oli ihana päästä uimaan! Kävelyllemme tuli mittaa vain n. 3,5 kilometriä, mutta aurinkoisessa kelissä siinä tuli kyllä kuuma. 

Ulko-Tammio oli kiva retkikohde, varsinkin näin hyvällä säällä.