Mukava maaliskuu

Vuosi 2019 on alkanut juoksujen puolesta ihan suunnitelmien mukaan. Sain tammikuussa satasen täyteen alkukuun flunssasta huolimatta ja helmikuussa Kanarian reissun myötä kuukausikilometrit nousivat myös helposti sataseen. Maaliskuussakin satanen meni myös rikki ilman sen kummempia kommervenkkejä!

Tässä kuussa kilometrit kertyivät enimmäkseen lyhyillä lenkeillä. Muutaman kerran piti hiukan sovittaa juoksulenkkejä muun elämän lomaan, mutta säännöllinen juoksu onnistu kuitenkin varsin kivuttomasti. Alkukuusta olin ensin työmatkalla ja sen jälkeen pitkän viikonlopun reissussa ampumahiihdon mm-kisoissa Ruotsissa. Molemmilla matkoilla pakkasin lenkkarit mukaan ja kävin juoksulenkillä! Työmatkalla juoksulenkki tuntui ihanan rentouttavalta pitkän päivän ja autossa istumisen jälkeen. Kun pääsin hölköttelyn jälkeen vielä hotellin saunaan, niin tuli tosi hyvä fiilis. Suosittelen! Ruotsin Östersundissa taas oli mukavaa päästä katselemaan maisemia juosten ja kunnon lumilenkille siinä vaiheessa, kun täällä Turussa oli suurin osa lumista jo sulanut. Kivoja matkajuoksuja molemmat!

Kuun puolivälissä kävin pistesuunnistamassa Turku Street-O:n talvisarjan päätöksessä. Se olikin ainoa kerta, kun maaliskuussa juoksin vähän vauhdikkaammin. Kaikki muut lenkit olivat hitaita, enimmäkseen pk-hölköttelyä. Kilometrejä kertyi lopulta 105, eli jopa muutama kilsa yli satasen tavoitteen.

Maaliskuu oli kelien puolesta ihan hyvä juoksukuu ja nyt loppukuusta alkoi olla jo tosi keväistä aurinkoisten päivien myötä. Viime vuosina on ollut lunta vielä huhtikuussakin, mutta nyt toivon, että ensi kuussa saan kirmata sulilla teillä ja poluilla. Koska alkuvuoden kilometrit ovat kertyneet mukavan helposti, voisi huhtikuuksi yrittää nostaa hiukan määrää ja ehkä löytää myös sen hiukan vauhdikkaamman juoksuvaihteen.

Vuosi 2018 - eli miten juoksu auttoi selviämään elämän karikoista

Olen kirjoittanut juoksuvuosikoosteita menneestä vuodesta aina alkuvuodesta, mutta tällä kertaa postaus on lojunut luonnoksissa tuhottoman pitkään. Ajattelin, että on mahdoton kirjoittaa vain juoksusta. Vuosi 2018 oli sellaista vuoristorataa, että yksityiselämän kuperkeikat heijastuivat vahvasti myös tänne blogin puolelle. Kaikki tapahtunut vaikutti juoksuihin ja toisaalta juoksun vaikutus muuhun elämään ja omaan jaksamiseen korostui. Tällä kertaa vuosikoostetta olikin astetta haastavampi naputella ja siispä turinoin tässä juoksun lisäksi vähän muustakin.

Vuoden alkuun olin superinnoissani Juoksuhaasteesta. Sitten kävi kuitenkin jotain odottamatonta, kun työkaverin yllättävä kuolema laittoi koko työyhteisön sekaisin. Samoihin aikoihin parisuhteeseen tuli kriisi, joka johti eroon yli 11 vuoden suhteen jälkeen helmikuun alussa. Koin tärkeäksi pitää juoksun osana elämää ja arkea järkyttävien tapahtumien keskellä, koska koin saavani juoksusta valtavasti voimia henkisen jaksamisen tueksi. Mutta aika sekaisinhan elämä oli, kun lyhyellä aikataululla piti etsiä uutta asuntoa ja räpiköidä jotenkin eteenpäin elämässä.

Maaliskuun alussa muutin uuteen asuntoon ja kuun loppupuolella vietin viikon Teneriffalla siskon kanssa. Siinä oli niin paljon kaikenlaista, että juoksut jäivät aika vähäisiksi, eikä murheitakaan ollut oikein aikaa vatvoa.

Huhtikuussa huomasin, että saatoin hetkeksi pysähtyä eikä arki ollut pelkkää to do -listaa, mutta se ei oikeastaan ollut henkisen hyvinvoinnin kannalta välttämättä hyvä asia. Elämä ei tuntunut kovin mielekkäältä, enkä oikein saanut juoksustakaan sitä hyvänolon tunnetta, mihin olin tottunut. Kuun lopulla päätin lähteä Paimio Trailille, vaikka tiesin, etten oikeastaan ollut oikein missään juoksukunnossa. Mutta onneksi tuosta sain kipinää jatkaa juoksuja tavoitteellisemmin ja kunto alkoi taas nousta.

Toukokuussa juoksin taas Turku Trail Cupin polkujuoksukisassa Länsikeskus Traililla. Meni jo paremmin kuin Paimiossa ja paransin aikaani vuoden takaisesta juoksusta. Toukokuun lopulla tuli kuitenkin vastaan vielä yksi vastoinkäyminen ja kesäkuu alkoi mielialan puolesta hyvin mollivoittoisesti. Hissukseen edistymistä kuitenkin tapahtui, ja yritin juosta niin paljon kuin pystyin, koska tiesin sen auttavan. Kesäkuusta tuli kilometrien puolesta todella kova juoksukuu, ja olen ihan satavarma, että juoksumäärä vaikutti paljon siihen, että mieliala vihdoin kääntyi nousuun.

Viime vuoden positiivisin käänne kävikin siinä kesä-heinäkuun taitteessa. Kyse ei tällä kertaa ollut mistään yksittäisestä asiasta, vaan yksinkertaisesti huomasin päivänä eräänä vain voivani hiukan paremmin. Ja äkkiä tajusinkin voivani huomattavasti paremmin, suorastaan hyvin. Heinäkuu olikin valtavan positiivinen kuukausi vaikean kevään taaperruksen jälkeen. Nautin kesälomasta ja helteistä. Kävin uimassa lähes joka päivä ja tein lomareissuja saaristoon. Elämä oikeasti hymyili.

Kesäloman loppuun pääsin mukaan Mennään metsään -yhteislenkeille Örön saareen sekä Selkämeren kansallispuistoon. Nuo polkujuoksut olivat ihan huippukivoja tapahtumia ja kesän mieleenpainuvimpia juoksuja!

Elokuussa muutin taas ja lomaltapaluu väsytti. En jaksanut juosta ihan samalla lailla kuin lomalla, ja huomasin taas olevani hiukan väsynyt. Paavo Nurmen puolikas meni vähän puolivaloisesti, mutta enpä jaksanutkaan välittää mistään aikatavoitteista. Syksy oli kuitenkin tosi kiva, kun polkujuoksukisat Maariassa, Hirvensalossa ja Parmaharjulla menivät hyvällä fiiliksellä ja hyvässä seurassa.

Tiesin jo syksyllä, että selvästikin elämä hymyilee leveiten silloin, kun mulla on mielekästä tekemistä (johon juoksu sisältyy) ja jotain projektia työn alla. Vuosikilometritavoite 1000 kilometriä tuli täyteen jo lokakuussa ja juoksuhaasteestakaan ei paljoa puuttunut, joten halusin marraskuulle jotain uutta haastetta. Keksin itselleni oman marrasputken, ja liikuin marraskuussa joka päivä vähintään 30 minuutin ajan. Samalla tuli kokeiltua myös hiukan tavallistuudesta poikkeavaa kuntoilua. Kuukauden liikuntaputki oli hieno saavutus ja kokemus, mutta oli myös kiva relata joulukuussa ilman tavoitteita ja hölkkäillä vain kevyet kilometrit.

Juoksin viime vuonna 1224 kilometriä, joka on vain 40 kilometriä vähemmän kuin ennätysvuonna 2015, jolloin kipittelin maratonin. Alkuvuonna yllättäen kuperkeikkaa heittänyt elämä alkoi vähitellen löytää uusia uomia ja jo kesällä elämä alkoi hymyillä. Juoksuharrastus siirtyi mulla yhä enemmän poispäin tavoitteellisesta treenistä, ja sen tilalle tuli elämysjuoksua sekä runsaasti terapialenkkeilyä. Monin tavoin viime vuosi oli yksi parhaista juoksuvuosistani. Paljon tapahtumia ja hienoja juoksukokemuksia. Kun muuten oli vaikeaa, juoksu oli helppoa, ja juoksun ansiosta vaikeudetkin helpottuivat.

Istuttaisko kahville?

Heippa pienen tauon jälkeen! Blogitauoista voi yleensä päätellä, että joko on härdelliä tai sitten jonkinlainen kriisi. Tällä kertaa kyse on ensinmainitusta, eli maaliskuu on ollut melkoista rumbaa, enkä ole ehtinyt kirjoitella. Joten jospa istuttaisiin kahvikupposen ääreen ja juteltaisiin hiukan kuulumisia?

Jos istuttaisiin kahville, niin kertoisin, että viime viikolla olin ensin kolmen päivän työmatkalla, ja siitä lähdin sitten yhden pyykinpesupäivän jälkeen Ruotsiin. Matkakohteena oli Östersund ja siellä ampumahiihdon MM-kisat.

 

En ollut koskaan aiemmin ollut kisoissa, ja kokemus oli tosi hieno! Olin reissussa siskojeni kanssa, ja meillä oli AirBnb:n kautta vuokrattu talo käytössämme. Östersundissa oli ihan kunnon talvi, paljon enemmän lunta kuin täällä läntisessä Suomessa, ja maisemat majapaikkamme ympäristössä todella idylliset. Suomalaismenestystä ei ampumahiihdossa tullut, mutta kannustimme ladunvarressa pikakisoissa ja sunnuntain takaa-ajoissa nautimme pääkatsomon tunnelmasta. Erilainen ja hauska reissu!

Jos otettaisiin kupponen kuumaa, niin mainitsisin myös, että keskiviikkona kävin taas pistesuunnistamassa. Kyseessä oli talvikauden viimeinen osakilpailu ja mulle kolmas kerta lajin parissa. Oli taas tosi hauskaa, vaikka keli olikin melko ankea. Mutta pysyin pystyssä ja pienestä pummailusta huolimatta sain taas enemmän pisteitä kuin edelliskerralla, joten nousujohdanteinen oli tämä pistesuunnistus"kausi". :D

Vähän tylsempänä kuulumisena kertoisin, että selkäni on taas vähän jumissa. Työmatkan autossa- ja kisamatkan koneessaistumiset alla saattoivat vaikuttaa, kun työmatkalla liukastuin ja meinasin kaatua, tuloksena viiltävä kipu alaselässä ja lihakset suojakrampissa. Nyt vaiva on jo vähän helpottanut, mutta vaatinee visiittiä kiropraktikolle ja hierojalle, että saan selän taas iskuun.

Juoksukuulumisista sen verran, että olen saanut alkukuusta kerättyä kilometrejä yllättävänkin hyvin lyhyillä lenkeillä. Sekä työmatkalla että Östersundissa kävin lenkillä! Loppukuusta ei onneksi ole mitään ihmeempää ohjelmaa, joten kunhan saan selkäjumin selätettyä, uskoisin pääseväni juoksemaan taas kunnon lenkkejä.

Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? Istuisitko mun kanssa kahville ja kertoisit kuulumisia?

Helppo helmikuu

Tiedättekö, mikä on inhokkikuukauteni? Luonnollisesti helmikuu, jolloin viimeistään olen aina kyllästynyt talveen, ja joka täällä Turun seudulla on perinteisesti kunnon liukastelukuu. Helmikuu on muutenkin outo epäkuu, jossa on tavallista vähemmän päiviä ja joka neljäs vuosi yksi ylimääräinen päivä. Miten siitä edes voisi tykätä?

Helmikuu on myös perinteisesti ollut mulla yksi vuoden huonoimmista juoksukuukausista. Liukkaus ja pakkaset eivät ole houkuttaneet juoksemaan kovia kilometrejä. Tänäkin vuonna juoksukelit ovat olleet kehnonlaiset. Mutta onneksi tälle helmikuulle löytyi paikka juosta, jossa kelit olivat erinomaisen suotuisat. Kanarianloman ansiosta juoksin helmikuussa kovemmat kilometrit kuin koskaan ennen. Gran Canarian viikon 61 kilometrin jälkeen oli suorastaan naurettavan helppoa kipitellä Suomessa satanen täyteen. Helmikuun kilometrit siis tasan 100, samat kuin tammikuussakin. :)

Tuo loma osui siis aika lailla ideaaliin kohtaan. Sain reissussa Suomesta viestejä, joissa läheiset tuskailivat kökköä säätä ja liukkaita kelejä, kun itse kirmailin sulalla maalla lämpimässä. Helmikuusta muodostuikin myös poikkeuksellisen hyväntuulinen, osittain juuri kosolti virtaa tuoneen matkan myötä.

Koska loppukuusta saatoin huoletta lusmuilla juoksun suhteen, kerkesin käydä muutaman kerran salilla. Salitreenejä on tarkoitus jatkaa maaliskuussa. Ja koska alkuvuonna olen saanut pyöreitä satasia täyteen, pyrin jatkamaan myös juoksun suhteen samalla linjalla.

Maspalomasin dyyneillä: patikointia ja hiekassa juoksua

Lupailin viime postauksessa kirjoittavani erikseen Kanarian loman yhdestä kohokohdasta, eli Maspalomasin dyyneistä. Matkakohteeksi valikoitui Gran Canarian saari ja siellä Maspalomasin kaupunki osittain juuri dyynialueen vuoksi, koska en ollut moista päässyt ennen kokemaan. Alue olikin varsin mieleenpainuva ja mielenkiintoinen luontokohde.

400 hehtaarin alueelle ulottuva alue pitää sisällään kansallispuiston, kilometrikaupalla upeaa hiekkarantaa sekä murtovesilaguunin, joka toimii monen lintulajin levähdyspaikkana. Dyynialueella on aidattuja osioita, joihin matkailijalta on pääsy kielletty. Patikoitavaa maastoa riittää silti yllinkyllin.

Kävin dyyneillä heti loman ensimmäisenä päivänä ja ihastuin alueeseen. Siellä vierähti pari tuntia leppoisasti patikoiden. Tosin alueella liikkuminen voi olla huomattavasti hitaampaa kuin ensin ajattelisin. Aluetta halkovaa polkua on helppo kulkea, mutta jos lähtee kipuamaan dyynejä, huomaa nopeasti, miten raskasta ja aikaavievää upottavassa hiekassa tarpominen on. Lisäksi mittasuhteet eivät maisemassa välttämättä hahmotu ja etäisyydet voivatkin olla pidempiä kuin ensivilkaisulla ajattelisi.

Dyynit päättyvät mereen idässä ja etelässä. Idässä sijaitsee Playa del Inglesin ranta, etelässä Maspalomasin uimaranta-alue. Rantaviivaa riittää käveltäväksi tai juostavaksi useampi kilometri. Auringonpalvojille rannoilla on tarjolla maksullisia aurinkotuoleja ja -varjoja, muutama kioski ja niistä muutaman yhteydessä myös maksullinen wc. Valitettavasti alueella ei kovin montaa vessaa ole, joten uimarantojen läheisyydestä saattaa löytyä myös dyyneiltä ikäviä yllätyksiä. Toinen ikävä yllätys dyyneillä voi sitten olla se, että ilmeisesti alue on hieman, hmm, toiminnallisempaa nudismia harjoittavien suosiossa. Jos haluaa ottaa aurinkoa rauhassa, mutta alasti, kannattaa siis jäädä Maspalomasin nudistirannalle.

Alueen ympäri voi kävellä rantaa ja katuja pitkin, mutta suosittelen patikoimaan myös dyynien poikki vievää polkua, joka kulkee Faro de Maspalomasin majakalta hotellialueen eteläkärkeen Riu Palace Hotellin näköalapaikalle ja opastuskeskukseen. Merkityltä reitiltä voi sitten poiketa tutkimaan kasveja tai kipuamaan dyynejä ylös alas ja pitää ruokatauon jossain tuulensuojaisessa notkelmassa.

Viimeisenä lomapäivänä poikkesin dyyneille aamulenkillä. Juoksu hiekassa oli hidasta ja haastavaa, ja myös reitin valinta kumpuilevassa hiekassa oli yllättävän mutkikasta. Kengät olivat ensimmäisen pehmeän alamäen jälkeen täynnä hiekkaa ja mereltä puhaltava tuuli teki maaston pinnasta alati liikkuvan. Vinosti paistava aamuaurinko sai tuulen tuivertamat aallot ja maaston muodot näkyviin aivan eri tavalla kuin keskipäivän ylhäältä tuleva paahde. Minusta oli ihastuttavaa vain katsella ympärilleni ja tehdä huomioita maisemasta. Dyynit ovatkin kuin luonnon muovaama taideteos. Vaikka Maspalomasin kaupunki oli melko tylsä turistialue, olin tyytyväinen kohdevalintaan, sillä dyyneillä vierailu oli niin elämyksellistä!