maanantai 31. elokuuta 2026

Elokuun juoksut

Hah, ensin julkaisen postauksen "Miksi kirjoitan niin vähän juoksusta?" ja sitten tykitän kisaraporttia ja kuukausikoostetta seuraavan viikon. No, joskus näinkin.

Olen tänäkin vuonna pyrikinyt juoksemaan sata kilometriä joka kuukausi. Olen päässyt tavoitteeseen, mutta käytännössä en juuri yhtään sen yli ensimmäiset puoli vuotta. Toki siinä oli aika paljon kierrepalloja muusta elämästä ja paljon murhetta ja surua. Heinäkuussa juoksin jo 108 kilometriä ja nyt elokuussa 120 kilometriä, joka on siis tämän vuoden kuukausienkka.

Juoksumääriä on vähentänyt jo vuoden kiukutellut polvivaiva. Se ei ole vieläkään poistunut, mutta olen juossut nyt enemmän poluilla ja niillä polvi kipuilee vähemmän kuin sileällä. Olen myös lakannut välittämästä polvikivusta niin paljoa. Jos lääkärinkin mielestä "vanhemmiten vaan tulee kaikkia vaivoja", niin ehkä tuon kanssa sitten vaan eletään. Itse toki tiedän, että polvessa on jotain rikki, mutta jos siellä on vaikka "vain" irtonaista rustoa, joka välillä tunkee väärään paikkaan ja vihloo ikävästi, niin ei sille vissiin voi juuri mitään tehdäkään. Olen tehnyt kuntoutusta ja joko sillä on ollut vähäistä hyötyä tai sitten vamma vain ajan kanssa on hiukan asettunut.

Yritin elokuussa tehdä myös hiukan enemmän mäkitreeniä. En vielä päässyt erityisen koviin nousumetreihin, mutta nousua tuli kuitenkin päälle 1600 metriä, joka on lähes tuplaten mitä aiemmissa kuukausissa. Polkujuoksun lisäämisen myötä mäkiä on tullut kivuttua enemmän ilman varsinaisia mäkitreenejäkin. Nousutreeneistä ei ollut juuri hyötyä Yyteri Trail Runilla, mutta ainakin niissä kroppa saa hiukan erilaista ärsykettä sileällä juoksun sijaan. 

Palasin elokuun alussa kesälomilta töihin, mutta minulla on ollut tässä kuussa vielä yksittäisiä lomapäiviä. Elokuu meni tosi nopeasti! Kivaa kesätekemistä ja kesäkelejä on riittänyt, mutta töiden aloituksen lomassa on tuntunut kyllä myös siltä, että välillä on aika haipakkaa ja juoksullekin on ollut haastavaa löytää aikaa. Siihen nähden voin kyllä olla tyytyväinen tämän kuun juoksuihin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...