keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Marraskuun sääshokit

Nyt kun lenkkipolut ovat olleet peittyneenä lumeen jo viikon verran, tuntuu kovin kaukaiselta, että marraskuu starttasi Madeiran lämmössä. Olen kirjoittanut reissun patikointipostauksia innolla, joka kumpua hienosta reissusta ja halusta jakaa matkakertomuksia. Matkalla ei tullut kuitenkaan juostua juuri yhtään. Lokakuun loppuun juoksin lenkit tavoitteenani saada vain satasen kuukausikilometrit täyteen. Marraskuulle en asettanut kilometritavoitetta, ja se kyllä näkyi alkukuun juoksuissa. 

Patikoitua kyllä tuli, mutta marraskuun ensimmäisellä viikolla juoksin reissussa vain pari lenkkiä ja 9 kilometriä. Hotellimme sijaitsi Madeiran pääkaupungin Funchalin laidalla Lidon hotellialueella. Aivan hotellimme kulmalta lähti rantapromenadi, joka kulkee hotellialueen ja meren välissä tarjoten jylhiä näkymiä merelle sekä runsaasti ylös-alas mäkiä. Toisella puolella hotelliamme kulki alueen pääkatu, Estrada Monumental, joka reippaasti korkeuseroja sisältävällä alueella on yksi ainoista lähes tasaisista tienpätkistä. Juoksin lenkkejä siten, että toiseen suuntaan menin tasaista katua ja toiseen rallattelin rantareitin mäet. 


Suomeen kun palattiin, niin tuli ensimmäinen sääshokki, kun täällä oli marraskuu tarjoilemassa harmautta ja viileämpää keliä. Ensimmäiset päivät kotona näyttivät siltä kuin värit olisi viety maisemasta, aurinkokin pysyi tiukasti harmaiden pilvien takana. Onneksi isänpäiväviikonloppuun osui aurinkoiset ja lämpimät päivät, niin pääsi siinä kohtaa juoksemaan auringonpaisteessa.

Kuun loppuun tulikin sitten toinen sääshokki, kun satoi lunta ja se jopa jäi maahan. Tuntui kovin nopealta siirtymältä joutua parissa viikossa Madeiran päälle 20 asteen lämmöistä muutaman asteen pakkasiin!

Yhteensä marraskuussa tuli juoksua 89 kilometriä. Tuohon kun ynnää patikointikilometrit, niin mennään kyllä yli sadan, mutta mikään liikunnallinen kuukausi ei ollut kyseessä. Tälle kuulle en asettanutkaan mitään kilometri- tai muita tavoitteita, marrasputkikaan ei houkutellut. Loppuvuodelle minulla on vain yksi tavoite, juosta tonni täyteen, ja siitä ei enää paljoa puutu, joten loppuvuonna on varmaan aika alkaa miettiä jo ensi vuoden juoksuja ja tavoitteita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...