torstai 19. marraskuuta 2020

Hanko - kesäkaupunki marraskuussa

Jos korona ei olisi vienyt matkasuunnitelmia mennessään, olisi nyt marraskuussa nautittu viikko etelän lämmöstä Madeiran maisemissa. Kun tuo ei nyt toteutunut, tehtiin viikonloppumatka Hankoon - sen etelämmäs ei tällä kertaa päästy!

Miksi lähteä kesäkaupunkiin marraskuussa? No miksi ei. :D Marraskuussa tuskin mikään eteläisen Suomen kohde on parhaimmillaan, mutta ihan staycationia omilla kulmillakaan ei haluttu. Matkustuksessa ainakin mulle on tärkeää nähdä uusia paikkoja, ja Hangossa ei ole aiemmin tullut käytyä. Se oli sopivalla etäisyydellä Turusta ja kaupungista näytti löytyvät hyvä hotelli, kylpylä ja ruokapaikkoja.

Koska teimme vain yhden yön reissun, valitsimme hiukan tyyriimmän majoituksen ja Regatta Spa Hotellin kylpyläpaketin. Ajattelimme, että olisi kiva tutustua Hankoon juoksulenkillä ja sen jälkeen pulahtaa kylpemään.

Juoksulenkille oli parikin kivaa vaihtoehtoa. Aivan Hangon eteläkärjessä kulkeva Tulliniemen luontopolku oli toinen vaihtoehto. Itse valitsin kuitenkin etelärantoja pitkin kulkevat luontopolut ja ulkoilureitit, koska merituuli tuntui niin kovalta ja jäätävältä. Tuulen vaikutuksen huomasikin lenkillä ihan selvästi. Tuulisilla osuuksilla joutui välillä oikein puskemaan kylmää viimaa vasten ja lenkin jälkeen oli selvästi väsyneempi kuin kilometrien puolesta olisi pitänyt olla.


Tuo Hangon etelärannan alue on tosi hieno. Parin kilometrin verran hiekkarantoja, kallioinen niemi, jossa Rakkauden polku -niminen luontopolku Hiidenkirnuineen sekä luonnonsuojelualue, jossa hienolla tavalla pystyi näkemään merenrantahietikon muuttumisen ensin rantaniityksi ja vähittäisen metsittymisen. Paluumatka huvila-alueen halki tarjosi tuulensuojaa sekä näköaloja huviloihin. Hangon Kylpyläpuiston huvila-alue on rakentunut merikylpylän ympäristöön ja vanhimmat huvilat ovat 1800-luvun lopulta. Alueella sijaitsee myös Hangon vanha Casino, joka toimii nykyään kesäravintolana.

Kylpylä oli ehkä hieman tavallisuudesta poikkeava, sillä runsaiden uimamahdollisuuksien sijaan altaita on vain kaksi: täyspitkä tavallinen uima-allas, sekä terapia-allas. Saunojakin on vain kaksi, allasalueen höyrysauna ja suihkutilojen yhteydessä oleva tavallinen sauna. Uima-altaissa oli ehkä haettu sitä, että kylpylä toimisi samalla uimahallin korvikkeena, mutta kylpylävieras taitaa useimmiten kyllä odottaa saavansa hieman enemmän kylpeä. Koska täysimittainen uima-allas ei erityisemmin kannusta lekotteluun ja rentoutumiseen, ja terapia-altaaseen mahtui noin kuusi henkilöä yhtä aikaa, on kylpylä saman tien täynnä, jos vieraita on tusinan verran. Normaalihintainen kylpyläkäynti olisi ollut 25 euroa henkilö, joka tuntuu kyllä tosi isolle summalle ottaen huomioon, mitä rahalla saa. Kylpyläkäynti oli silti ihanan rentouttava, koska olimme liikkeellä hiljaiseen aikaan ja paikalla oli vain kourallinen ihmisiä.

Itse hotelli oli hieno ja huoneessa oli hyvät sängyt. Myös aamiainen oli monipuolinen ja runsas, tosin monet ruoat loppuivat välillä kesken, vaikka tila ei ollut läheskään täynnä. Lopulta fiilis sekä hotellista että kylpylästä oli, että ihan hieno, mutta kyllä hiukan ylihintainen. Olisin odottanut tällä hinnalla enemmän. 

Syömässä kävimme rantamakasiineissa ravintola Origossa. Makasiinit on kunnostettu hienosti ja alueelta olisi löytynyt useampikin ruokapaikka. Origon ruoka oli hyvää ja ravintoa oli mukavan lämmin ja tunnelmallinen.

Hankoon voisi tehdä uuden visiitin kesäaikaan, jolloin eteläkärjen luontopolulla olisi varmaan vähän vähemmän jäätävää ja upeita hiekkarantoja pääsisi toden teolla hyödyntämään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...