lauantai 26. maaliskuuta 2016

Ihana loma! ja muita kuulumisia

Vaikka olenkin jo jakanut täällä reissun kuvasatoa, niin olenko huomannut kertoa, että oli kertakaikkisen upea ja ihana reissu? Hehkutetaan nyt oikein olan takaa siis, ei kai teitä jo kyllästytä? No, kun alkukuusta valittelin täällä alavireisyyttä, niin ehkä voin nyt hiukan innostellakin. Ainakin alavireisyys oli poispyyhitty Madeiralla vierailun ajaksi. Nautin täysin siemauksin lämmöstä ja auringosta silloin kun paistoi, ja sade- ja pilvipäivinäkin oli sentään lämmintä ja sulaa Suomen olosuhteisiin verrattuna. Matka meni kaikin puolin hienosti ja ainoa vastoinkäyminen oli paluulennon reipas myöhästyminen, mutta onneksi niin päin.


Nyt Suomeen palattuani olen kyllä ollut melkoisen väsynyt, sillä myöhästyneen lennon vuoksi pääsin nukkuumaan vasta kolmen maissa, ja seuraavana päivänä oli normi työpäivä. Siitä kun selvisin, niin seuraavana päivänä olin duunissa puoli kuuteen, kun yritin saada jotain tolkkua loman aikana kasaantuneisiin töihin. Mutta siitäkin selvittiin, ja kun nyt on pääsiäislomaa, niin eiköhän ns. normaalielämä ala maistua taas ensi viikolla.


Juoksin reissuviikolla 20 kilsaa. Neljä aamu- tai iltalenkkiä Funchalin hotellialueella Lidossa. Tuo onkin sitten maaliskuun ainoa viikko, kun olen saanut kasaan kuukausitavoitteen mukaiset viikkokilometrit. Eli nyt olisi hiukan kirittävää. Maaliskuussa on kasassa 53 kilometriä tavoitteen ollessa 80 km. Tilanne vaatii pitkiksiä! Tuossa noin tunnin päästä olisi tarkoitus lähteä kirmaamaan harmaaseen säähän, joten nyt aamupalaksi hiukan mämmiä! :) Postauksen kuvat ovat Ribeiro Frion karppialtailta.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa onnistuneelta reissulta! Se on kyllä totta että valo piristää, itsekin tässä piristyy ihan pakosta kun valon määrä lisääntyy koko ajan. Hyvä niin.

    Hyvää juoksulenkkiä harmaudesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, onneksi nyt kevät näyttäisi tulevan tänne Suomeenkin, ja valo ja lämpö herättelee talven horroksesta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...