Syyskuun selitykset

Syyskuu oli sarja epäonnistumisia. Tai no, kaksi juoksutavoitteistani epäonnistui, mutta koska minulla ei ollut muita tavoitteita, niin on tuo avauslausekin silti totta. :D En silti koe varsinaisesti epäonnistuneeni, mutta joka tapauksessa tämä kuukausikooste sisältää kootut selitykset siitä, miksi näin kävi. 

Finlandia Vitonen ei mennyt tavoiteaikaan

Juoksin syyskuussa juoksukisassa, Finlandia vitosella. Tällä kertaa en naputellut blogiin lainkaan kisaraporttia. En tiedä, olisinko kirjoittanut rapsan, jos olisin päässyt juoksussa tavoiteaikaani, eli alle puolen tunnin, mutta kun en päässyt, ei juoksusta sitten jäänyt oikein sanottavaa ainakaan heti sen jälkeen. Finlandia Marathon on tapahtumana kiva, ja juoksin siellä viime vuonna puolimaratonin. Nytkin oli ihan hyvä fiilis juoksun jälkeen, ja ajattelin, ettei tuo tavoite nyt jäänyt juuri kaihertamaan, mutta kun aloin naputella tätä koostetta, niin tajusin, että kyllä se vähän jäikin. 

Aikatavoitteet juoksutapahtumissa eivät ole minua oikein motivoineet enää vuosikausiin. Juoksin yli kymmenen vuotta sitten puolimaratonin ennätysajakseni hiukan alle 2 tuntia, ja se saattaa olla ainoa kerta, jolloin olen juoksukisassa juossut oikeasti omaa parasta vauhtiani ja rajojani vassten. Vielä vuonna 2018 juoksin epävirallisesti kympin aikaan 55:20, mutta sairastuttuani kilpirauhasen liikatoimintaan juoksuvauhtini hidastuivat merkittävästi, yli minuutin per kilometri. Vauhtini eivät alun perinkään päätä huimanneet ja tietysti tässä on ikääkin tullut lisää. Silti oli omalla tavallaan kova paikka, kun vitonen ei mennyt alle puolen tunnin, koska tuo vauhti olisi vielä joitain vuosia sitten mennyt koska vaan.

Viime vuoden puolikkaalla juoksin kisan hiukan alle seiskan vauhtia ja se tuntui rennon helpolta. Tänä vuonna olen juossut myös vk-treenit tuollaista n. 6:55 kilometrivauhtia, joka on siis noin 1,5 minuuttia hitaampi kuin mitä parhaimmillaan olen juossut. Mietin kyllä kesällä, että tuo n. 5:55, mitä ajattelin vitosen kisassa juosta, olisi minuutin kovempaa vauhtia kuin yleensä vauhtilenkeillä. Mutta ehkä kuvittelin, että tuokin menisi vanhoilla pohjilla... Minun oli tarkoitus juosta vielä vetotreenejä, joissa vauhti olisi ollut 400 metrin vedoissa 5:30 - vauhtia, mutta lopulta nuo vetotreenit typistyivät kolmeen treenikertaan, joista toisessa en pystynyt pitämään yllä tavoitevauhtia ja kolmannella kertaa vaihdoin lennosta treenin 1000 metrin vetoihin ja 5:55 vauhtiin.

Sanoin jo kesällä puolisolle, että voisin juosta kisan n. 6:15 - kilometrivauhdilla, mutta ei minua kiinnostanut laittaa sellaista tai edes vähän kovempaa tavoitetta. Minulle oli yhdentekevää, juoksisinko vitosen 31 tai 35 minuuttiin, jos puoli tuntia ei alittuisi. Itse kisa lähti liikkeelle niin ruuhkaisena, että ensimmäinen kilometrikin painui ruuhkassa hiukan päälle kuuden minuutin. Sen jälkeen totesin, että en pysty tätäkään vauhtia pitämään yllä ja luovutin aikatavoitteen suhteen. Vauhti painui välillä 6:30 tuntumaan, kunnes parilla viimeisellä kilometrillä taas hiukan nousi. Maalissa olin ajassa 31:45.

En ihan kauhean pettynyt tuohon juoksuun lopulta ollut. Tapahtuma oli kiva, ja vaikka edellä meni paljon juoksijoita, jäi niitä paljon taaksekin. Ottaen huomioon sen, miten hitaita pk-lenkkini ovat (yli 8 min/km), olihan tuo nyt minulle vauhdikas juoksu. Aikatavoite oli yksinkertaisesti epärealistinen nykyiseen kuntooni nähden ja vähän hölmösti kuvittelin, että saisin vauhdin "kaivettua" muutamalla vetotreenillä. Jos jotain jäi kismittämään, niin ehkä se, että sykkeeni ei juoksun aikana noussut maksimialueelle, enkä saanut itsestäni irti parastani, vaan ensimmäisen kilometrin jälkeen luovutin, enkä edes yrittänyt puskea omia rajojani vastaan. Se on tosin ollut minulle aina vaikeaa, sillä leppoisa pk-lenkkeily on sitä, mitä teen kaikkein mieluiten juoksussa.

Kuukausikilometrit karkasivat 

Syyskuussa juoksin vain 61 kilometriä. Tämä oli jo toinen kuukausi tänä vuonna, jolloin minun piti unohtaa satasen kuukausitavoite. Tätä vuotta ovatkin ehkä leimanneet pienet vaivat ja vastoinkäymiset, joiden vuoksi on tullut juoksutaukoja ja joiden takia juoksukuntokin on jäänyt selvästi parin viime vuoden tasosta.

Syyskuun selitys vähäisille juoksuille on polvivaiva. Jo elokuussa minulla oli polvikipuja, mutta ne olivat molemmissa polvissa ja arvelin, että kyse olisi (esi)vaihdevuosien nivelkivuista. Sitten juurikin tuota Finlandia vitosta seuraavalla lenkillä vasemmassa polvessa vihlaisi todella kova kipu ja lenkki jäi kesken. Vaiva toistui useammalla lenkillä ja pakotti sekä lopettamaan juoksun kesken kaiken että pitämään juoksutaukoa. Kävin vaivan kanssa myös lääkärissä ja fyssarilla. Fysioterapeutti osasi kertoa, että vaihdevuosien nivelvaivat iskevät helpommin niihin niveliin, joissa on aiemminkin ollut ongelmia. Ja minulla on ennenkin ollut polvien kanssa ongelmaa. Sain tietysti tehtäväksi jumppaa, josta ei vielä toistaiseksi ole ollut selvää apua.

Syyskuussa jäi polvivaivan myötä myös pitkikset juoksematta. En juossut yhtään kymppiä tai sitä pidempää lenkkiä. Tein lyhyitä lenkkejä, kun ei juoksua kokonaankaan kielletty, mutta tietysti polvea kuunnelleen. Vaiva on edelleen "päällä", joten tuskin lokakuussakaan on kummempia kilometrejä tiedossa. Vammojen takia tulevat juoksutauot saavat yleensä kyllä mielen karkailemaan kovastikin juoksupoluille. Halu päästä taas täysipainoisesti treenaamaan lisää ainakin mielekkyyttä tehdä kuntouttavaa jumppaa. 

Kuten todettua, tänä vuonna on ollut sen verran pienempää vaivaa, että mitään ennätysjuoksuvuotta tästä ei ollut muutenkaan tulossa. Niinpä syyskuun kuukausitavoitteesta jääminen ei tuntunut erityisen pahalta, eikä tämäkään sikäli ollut epäonnistuminen, että vaivoille ei aina voi mitään, ja niiden vuoksi juoksuja pitääkin keventää! Ehkä minulle oli pikemminkin onnistuminen, että jätin tavoitteen unholaan, enkä yrittänyt väkisin puskea menemään kivun kanssa. Tosin mielestäni palkintona tästä onnistumisesta pitäisi olla vaivan kuntoutuminen mahdollisimman pian, mutta harmi kyllä näistä ei oikein koskaan tiedä etukäteen, miten tulee käymään.