Länsikeskus Trail 2019: märkää, mutta mukavaa

Länsikeskus Trailin taika murtui tänä vuonna, eikä kisaa juostukaan auringonpaisteessa ja helteessä. Sää oli oikeastaan juoksukisaan aivan optimaalinen. Lämpöä oli pikkaisen yli 10 astetta, ei tuullut ja vettäkin alkoi sataa kunnolla vasta viimeisillä metreillä. Edellisen yön ja aamun sade oli raikastanut ilmaa, mutta polut eivät olleet ehtineet vettyä vielä yhtään.

Juoksin Länsikeskuksessa elämäni ensimmäisen polkujuoksukisan kolme vuotta sitten, joten Turku Trail Cupin länkkäri tarjosi taas hyvän mahdollisuuden tsekata omien polkujuoksutaitojen ja kunnon kehitystä. Lähdin matkaan tutulle 7 kilometrin juoksulle, josta muistissa oli jo aiemmilta vuosilta mäet ja tekniset polut.

Ensimmäinen kilometri oli leveää kuntorataa ja se on kyllä siitä kiva, että isolla osallistujajoukollakaan ei tule ruuhkaa polulle siirryttäessä. Alkumatka menikin rennosti hiukan yli kuuden minuutin kilometritahtia ja polulle käännyttäessä olivat jalat jo sopivasti lämmenneet. Olisi tehnyt mieli juosta kovempaakin, mutta porukan hännillä ei viitsinyt ohittaa, sillä polku oli juurakkoinen ja kapea ja tiesin, että alkumatkasta on turha keulia. Toinen kilometri menikin aika hitaasti, kahdeksaan minuuttiin, ja vähitellen piti alkaa napsia selkiä.

 

Juoksin yhdessä viime vuoden polkujuoksuista tutun Marjutin kanssa, ja kun hitaamman porukan ohi oltiin päästy, edessä oli kohta uusi porukka, jossa pysyttiin taas tovi, ennen kuin ohitettiin nekin. Pahimmat ylämäet mentiin kävellen ja liukkailla kallioilla joutui myös hiukan varomaan. Polut olivat kuitenkin tosi hyvässä kunnossa ja enimmäkseen keli oli pitävä. Kahdesta kuuteen kilometriä reitti kulki ylös alas Kuninkojan kukkuloita. Pieniä pätkiä mentiin kuntorataa, ja niillä pystyi hyvin ohittamaan, sillä juurakkoinen ja paikoin kivikkoinenkin polku vaati lähes koko matkan täyden huomion, eikä siinä juuri muita juoksijoita ehtinyt vilkuillakaan. Eikä kelloakaan, mutta jälkikäteen Garmin kertoi, että hiukan päälle seitsemän minuutin kilometrejä mentiin, eli ihan hyvää vauhtia mäkiseen maastoon.

Neljän kilometrin täyttyessä muisteltiin, millainen loppumatkan reitti oikein olikaan. Sanoin, että kohta juostaan pätkä niityn laitaa ja sitten aletaan taas kivuta mäkeä. Paitsi että niityn tilalla olikin tänä vuonna peltoa eli mullassa juostiin. Alusta oli pehmeä ja raskas, mutta juoksupätkä pellolla onneksi lyhyt. Se oli kuitenkin tarpeeksi siihen, että kengän pohjaan kasaantui kunnon multapaakku! Polkujuoksukengissä on pohjakuviointi, jonka ei pitäisi mennä tukkoon mudasta tai karikkeesta, mutta näköjään multa oli liikaa! Kenkien paino lisääntyi ihan huomattavasti ja kantapään alla oli ikävä möykky, jota ei meinannut millään saada pois! Seuraavien satojen metrien aikana yritin putsata kenkiä potkimalla niitä puihin ja kiviin, ja pysähdyin jopa kaivamaan mömmöä pois kepillä, mutta ei se juuri auttanut. Maaliin asti vietiin sitten multaa mukanamme!

Viimeisten kilometrien mäissä hapotti jo aika lailla. Olin ollut edellisenä päivänä pistesuunnistamassa, ja vaikka selvisin siitä hyvinkin tuorein jaloin, alkoi loppumatka Länsikeskuksessa painaa. Lisäksi multaiset kengät eivät pitäneet enää niin hyvin kuin alkumatkasta, ja kallioilla sai mennä kieli keskellä suuta. Mutta hyvin selvittiin, ja pian edessä olikin kisan viimeinen jyrkkä alamäki, joka oli onneksi varustettu asianmukaisella kyltillä Vittumainen alamäki. :D

Viimeisen kilometrin kuntoradan alkaessa todettiin Marjutin kanssa, että jess, selvittiin, ja enää oli edessä laskettelu maaliin. Takana ei näkynyt ketään ja edessä selät olivat niin kaukana, ettei niitä ollut mahdollista saada kiinni. Piti siis viritellä loppukiri keskenämme! Ja tulikin mainio loppuveto. Vauhti kiristyi koko viimeisen kilometrin ja viimeisiin satoihin metreihin vaan lisättiin höökiä. Yhtään kovempaa en olisi enää pystynyt juoksemaan. Mielestäni Marjut pääsi jalan mitan verran ohi maaliviivalla, mutta saatiin kuitenkin sama loppuaika; 49,23!

Maalissa olo oli todella tyytyväinen 50 minuutin alitukseen  ja uuteen "länkkäri-enkkaan". Olo oli myös fyyfisesti aivan kauhea ja teki mieli oksentaa. Se meni onneksi kuitenkin nopeasti ohi. Juoksu meni todella hyvin! Missään vaiheessa kisan aikana ei tuntunut kovin pahalta, vaikka ylämäissä ja viimeisellä kilometrillä sykkeet olivat kyllä tapissa. Sain hienosti itsestäni irti, mutta silti juoksu tuntui helpolta.

Sateen kastelemassa metsässä tuoksuivat kielot ja ilma oli happirikas. Polku oli hyvässä kunnossa ja vain paikoin kallioilla oli hiukan liukasta. Juoksu eteni koko matkan ajan hyvin ja tuntui, että olen kehittynyt parissa vuodessa kivasti polkujuoksijana. Tykkään tuosta Länsikeskuksen reitistä. Mäet ovat toki hapottavia, mutta matka on sen verran lyhyt, että hyvin jaksaa. Tekninen polku vaatii täyden keskittymisen ja sitä elää vain siinä hetkessä juoksun aikana, se on hienoa! Oli myös tosi kiva nähdä taas Marjutia ja Jenniä, jonka kanssa olin Paimio Trailillakin. Samoin mukana oli muita aiemmilta vuosilta tuttuja naamoja, teitä on aina mukava moikata! :)

P.S. On ollut kiinnostavaa seurava somessa kuvia ja tunnelmia Karhunkierrokselta. Olen silti tyytyväinen, että nyt mulla oli vain tämmöinen lyhyt kisa kotimaisemissa. Mutta ehkä ensi vuonna... :D