keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Kevätpäivitystä juoksuvaatteisiin

Huomaan, että mulla näin keväällä alkaa yhtä aikaa auringonvalon kanssa kiinnostaa kevyemmät juoksuvaatteet, ja vastaavasti syksyn alkaessa sihtailee juoksutakkeja ja talvitrikoita. 

Lisääntyvän valon myötä sitä tuntuu myös kaipaavan päälle värikkäämpää vaatetta, kun talvella tummat urheiluvaatteet tuntuvat mukavammilta. Tosin musta alaosa toimii vuodenajasta toiseen - niissä on eniten vaihtoehtoja ja mustaan on helppo yhdistää värikkäämpiä yläosia. Kokosin tähän postaukseen muutamia kivoja löytöjä kotimaisista vastuullisista urheiluvaatekaupoista

Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen prosentin komissiota (n. 5-10% ostosten loppusummasta). Pelkästä linkin klikkaamisesta en hyödy rahallisesti, ainoastaan linkin kautta tehdyistä ostoksista. 

Juoksupaita kevääseen

Yksi monipuolisimmista juoksuvaatteista on pitkähihainen tekninen paita. Jos lämmintä on +10 tai enemmän, en ainakaan itse kaipaa enää juoksutakkia vaan mieluummin juoksen hengittävämmän paidan kanssa. Kylmempiin keleihin ja jos tuulee, valitsen paksumman trikoopaidan, jossa on korkea vetoketjukaulus. Jos meinaa tulla liian lämmin, niin kauluksen avaamalla saa hyvin säädettyä pukeutumista.

Odlon pirteä juoksupaita korkealla vetoketjukauluksella (linkki: Scandinavian Outdoor)

Ohut pitkähihainen toimii kylmällä säällä juoksutakin alla ja lämpimämmällä yksinään. Tykkään itse käyttää useimmin joko hihatonta toppia tai pitkähihaista paitaa, t-paidat eivät ole suosikkejani. Jos on vilpoisampaa, niin pitkähihainen suojaa käsivarsia ja toimii hyvin myös polkujuostessa suojana raapivilta oksilta. Jos taas on niin lämmin, että käsivarret haluaa jättää paljaaksi, niin toppi takaa parhaan liikkumavapauden ja kainalot tuulettuvat paremmin. Juoksurepun kanssa kannattaa tosin valita sellainen paitamalli, joka suojaa hartioita repun hihnojen hankaukselta. Tässä teknisessä pitkähihaisessa on kivasti värivaihtoehtoja ja lisäksi avaintasku hihassa! Itse ainakin kaipaan juoksuvaatteisiin usein lisää taskuja.

Juoksuhousut kevääseen ja kesään

Jos haluaa kevään kunniaksi muun kuin mustan väriset trikoot, niin esimerkiksi nämä Odlon trikoot ovat mielestäni tosi kivan väriset. Ostin itse viime vuonna saman sarjan juoksutakin, koska ihastuin tuohon sinivihreään väriin ja kuviointiin. Jos taas haluaa mustan alaosan, niin esimerkiksi nämä Patagonian juoksutrikoot on valmistettu kierrätystä materiaalista ja niissä on viilentävät verkko-osiot.

Capri-pituiset trikoot ovat toimivat keväällä ja kesällä. Näissä Salomonin trikoissa on vielä useampi tasku! (Linkki Scandinavian Outdoorille)

Capri-pituiset trikoot toimivat kivasti, kun keli alkaa lämmetä ja niille on käyttöä niin keväällä kuin kesälläkin. Capreissa polvet ovat suojassa oksilta, jos tykkää juosta poluilla, mutta ne ovat täyspitkiä trikoita vilpoisammat. 

Ostin viime kesäksi Salomonin juoksushortsit ja olen tykännyt niistä tosi paljon. Juoksin ja retkeilin niillä paljon kesällä ja syksyllä Kreetan reissulla. Kirjoittelin juoksushortseista enemmän tässä postauksessa. Noita samoja shortseja ei taida enää saada, mutta voin suositella Salomonin shortseja, ja esimerkiksi nämä vaikuttavat hyviltä poksyiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...