tiistai 17. joulukuuta 2019

Valopäät Turun kaduilla - Turku Street-O

Jo kauan ennen kuin olin kuullut termiä pistesuunnistus, olin sattumalta katsonut alas silloisen asunnon ikkunoista ja huomannut, miten alhaalla kadulla pomppi otsalampun valokeila. Ja toinen, kolmas, viides... Tyypeillä näytti olevan kartta, mutta vähän erilaisia reittivalintoja. Parin tunnin ajan kadulla vilahteli valopäitä ja takaraivoon jäi mietintä siitä, mistäköhän oikein oli kyse. Jonkun toisen kerran kotimatkalla tuli vastaan samanlaisia otsalamppupäitä ja fiksuna tyttönä päättelin, että jotain salaseuratoimintaa sen täytyy olla. :P

Kesällä 2018 polkujuoksukaveri kertoi kyseessä olevan pistesuunnistus. Kaupunkisuunnistus, rogaining, street-o. Pääni sisällä syttyi lamppu, kun yhdistin näkemäni otsalamppupäät termiin. Kun vuosi sitten marrasputkessani sitten päätin kokeilla lajia, aloin vähitellen ymmärtää, mistä hommassa oikein on kyse. Ensimmäisellä kerralla olin kyllä aivan pihalla ja kaikki keskittyminen meni siihen, että pysyin edes auttavasti kartalla.



Viime talvena osallistuin kolmeen Turku Street-O:n talvisarjan osakilpailuun ja jäin sen verran koukkuun, että kevätsarjan koittaessa kirmasin pisteiden perässä jokaisessa kisassa. Kun talvisarja käynnistyi nyt lokakuun lopussa, kaivoin otsalampun esiin ja löysin itseni taas keräämästä pisteitä Turun lähiöissä.

Turku Street-O:n nettisivulta löytyy perustiedot lajista sekä talven kalenteri. Ohjeet kannattaa lukea läpi, niin on ehkä hiukan paremmin (kirjaimellisesti) kartalla. Suoritusaikaa on tunti, ja rasteja kerätään vastaamalla kartan kääntöpuolella esitettyihin kysymyksiin. Kartassa on kiellettyjä alueita, joille ei saa mennä, vaikka kuinka suorin reitti kulkisi sitä kautta. Eli ihmisten pihojen kautta ei oikaista ja myös vaaralliset alueet on merkitty karttaan kielletyiksi. Karttamerkkejä kannattaa kerrata, niin ei tule ikäviä yllätyksiä, kuten aitoja tai jyrkänteitä.


Olen aina tykännyt pelaamisesta ja pistesuunnistuksessa on paljon pelillisiä elementtejä, joista tykkään. Kun kartan saa käteensä, pitäisi siitä pystyä löytämään aloituspiste ja keksiä, mille rastille lähtee siitä. Alkuun hermostuttaa, eikä aloituspistettä merkkaavaa kolmiota ole aina helppo löytää. Sitten kun tietää, missä on, pitäisi pystyä suunnittelemaan optimaalisin reitti, joka takaisi omaan kuntoon ja taitotasoon nähden suurimman pistepotin. Sitten kun rasteja alkaa löytyä, touhu vie mennessään, ja saa kokea riemua siitä, että osaa. Välillä reittisuunnittelu on ollut tosi haastavaa. Monta kertaa olen muuttanut suunnitelmaa lennosta ja välillä olen suunnilleen pyörinyt ympyrää paikallani, kun en tiedä, mille rastille lähteä.

Näin talviaikaan pimeys tuo oman haasteensa. En ole kovin tottunut juoksemaan otsalampun kanssa ja ympäristön havainnointi pimeällä on tietysti työläämpää. Hassusti sitä menee vaan siinä omassa otsalamppukuplassa, jossa kartalla pysyminen ja seuraavan rastin tiirailu vie kaiken keskittymisen. Tunnin suoritusajan loppupuolella sitä sitten yleensä huomaa, että tässähän on tullut pingottua ihan kiva kilometrimäärä ja paperiin on jopa kertynyt joitain vastauksia rastikysymyksiin.



Tämä alkutalvi on ollut Turun seudulla todella pimeää ja sateista. Multa on jäänyt monta pistesuunnistusta väliin, kun on laiskottanut ja ilma on ollut niin kaamea. Ne kisat, joihin olen päässyt osallistumaan, ovat olleet haasteellisempia kuin kevätsarjan osakilpailut, mutta enpä olekaan ottanut tavoitteeksi mitään pistepottia. Olen lähinnä halunnut fiilistellä erikoisempia rasteja ja nauttia pelillisestä juoksentelusta.

Ennen street-o-kokeiluani olin suunnistanut viimeksi lukiossa. Osa karttamerkeistä on edelleen minulle vain hämärästi tuttuja, mutta hämmästyttävää kyllä, olen ihan muutaman kisan jälkeen oppinut mielestäni melko hyvin lukemaan karttaa ja löytänyt rasteja ihan kiitettävästi. Reittisuunnittelu ja yleensäkin ymmärrys siitä, millaisen alueen kartalta pystyn tunnissa kiertämään, niissä on vielä haasteita. Mielestäni Turku Street-O on kuitenkin ollut todella kiva lajikokeilu ja hauska ja helppo tapa kokeilla suunnistusta. Suurin osa rasteista on katualueella, eli maamerkkejä on tietysti tiheämmin ja enemmän kuin metsässä. Kompassia ei tarvita, vaan otsalamppu ja säähän sopiva varustus riittävät.



Huomenna on vuorossa Turku Street-O:n jouluspesiaali. Se tarkoittaa sitä, että jos bongaa Turun itäisessä keskustassa otsalamppupään, saattaa hyvinkin kyseessä olla pistesuunnistajaksi naamioitunut tonttu!

Osallistuminen Turku Street-O:n talvisarjaan saatu blogiyhteistyössä.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin hauskalta! Mä oon vaan kesäisin käynyt iltarasteilla, se on tosi hauskaa vaikka välillä oon ihan täysin eksyksissä tai juoksen innoissani ohi rastien. :D Mutta tekemällä kai sitä oppii, ja pääasia on että on hauskaa ja hyvä treeni tulee tehtyä samalla kuin huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Street-O on tosi hauskaa! Ekalla kertaa olin kyllä ihan pihalla, mutta tosiaan tekemällä oppii! Kesäkelissä voisin itsekin kokeilla iltarasteja, mutta näin pimeään vuodenaikaan metsään eksyminen ei niin houkuta... :D

      Ja tosiaan, kun tunnin juoksee rastilta toiselle, vaikka välissä vähän pyörisikin paikallaan, niin se on hyvä treeni. Varsinkin näin talvisaikaan, kun en muuten juuri kovaa juokse.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...