perjantai 31. elokuuta 2018

Elokuun kooste

Elokuun ensimmäinen viikko oli mun viimeinen lomaviikko ja hyvä niin, sillä pääsin osallistumaan Mennään metsään -polkujuoksukiertueen yhteislenkeille. Juoksin mukana Saaristomeren ja Selkämeren lenkeillä. Tapahtumiin osallistuminen innosti myös seuraamaan kiertuetta somessa ja katsomaan videoita aiemmilta yhteislenkeiltä, joten elokuun alku meni mukavasti Mennään metsään -kuplassa.

Postauksen kuvat ovat Selkämeren yhteislenkiltä, kuvaaja Houman Taleghani.


Molemmat yhteislenkit olivat älyttömän kivoja tapahtumia ja puitteet olivat todellakin kunnossa. Örön saaren yhteislenkillä Saaristomerellä tuli nähtyä monenlaista luontoa ja historiallisia kohteita, ja totesin samantien, että saarelle pitää päästä käymään toistekin. Nurmeksen saaressa Selkämerellä juostu yhteislenkki tarjosi myös hienoja maisemia sekä kunnon polkujuoksua, jossa lisukkeena oli uintia niin kesken lenkin kuin sen jälkeenkin!


Mukavien polkujuoksujen jälkeen edessä olikin paluu arkeen ja täytyy myöntää, että käynnistymisvaikeudet olivat ihan huomattavia. Ensimmäinen viikko töissä meni huonosti nukkuen ja nuutuneena. Ennen kuin tajusinkaan, oli elokuun puoliväli ja Paavo Nurmi Marathonin puolikas juostavana. Totesin jo ennen puolimaratonia, että edeltävä kuukausi oli juoksujen puolesta ollut sen verran löysä, ettei mulla olisi mahdollisuutta juosta alle kahden tunnin. Päätinkin luopua aikatavoitteesta ja tavoitteena oli enemmänkin juosta ehjä juoksu ja päästä maaliin vuoden pisimmät kilometrit. Puolimaratonilla oli hiukan ongelmia, mutta maaliin tuli juostua jo kuudennen kerran putkeen, joten kaiketi lopputulos jäi positiivisen puolelle. 

Polkujuoksua, kuvaaja Houman Taleghani

Loppukuusta juoksut jäivät vähäisiksi, kun muu elämä vei niin paljon aikaa ja energiaa. Elokuussa kilometrejä kertyi yhteensä 94. En välittänyt kokonaiskilometreistä, mutta olisihan se ollut kiva saada satku täyteen. Ensi kuussa sitten. Koko vuoden kokonaiskilometrejä ynnätessä hämmennyin kuitenkin iloisesti, sillä tänä vuonna juostuja kilsoja on kasassa 850. Tonnin tavoite on jo tosi lähellä, joten jos ei mitään ihmeempää käy, kilometrit nousevat tänä vuonna kyllä nätisti päälle tuhannen. Huomenna vuorossa on Turku Trail Cupin syyskauden avaus Maaria Trail, jonne lähden taas höntsäilemään ja tavoitteena on pysyä pystyssä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...