keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Juoksuvaatetta loppusyksyyn ja alkutalveen

Olen nyt syksyllä juossut lenkit tavallisilla juoksutrikoilla, mutta ne tuppaavat olemaan hiukan kylmät muutaman plusasteen keleillä. Mulla on myös ohuenohuet tuulihousut, jotka yhdistettynä aluskerrokseen pitävät koivet kyllä lämpöisinä tuulisilla keleillä sekä miinusasteissa. Tuulettomassa syyssäässä kahdet housut päällekkäin ovat kuitenkin olleet liian kuumat, joten olen kaivannut juoksuvaatekaappiini paksumpia trikoita. Kun tuli hyvä tarjous vastaan, päätin ostaa paitsi talvijuoksutrikoot, myös niiden kaveriksi vielä juoksupaidankin. Mulle on epätyypillistä ostaa vaatteita muualta kuin aleista ja poistomyynneistä, mutta tällä kertaa shoppailin ihan tämän syksyn mallistosta juoksuvermeitä. Kun näitä edelleen kaupasta löytyy, niin ajattelin vinkata teillekin! Postaus sisältää mainoslinkkejä (*).


Kokeilin muutamia eri trikoita, mutta päädyin näihin Stadiumin Soc-merkin trikoisiin, koska ihastuin noihin lahkeiden heijastinkuvioihin. Tykkään tuollaisesta vinosta leikkauksesta lahkeissa sekä heijastinyksityiskohdista. Juoksutrikoot ovat normaalia paksummat ja niissä on pehmeä harjattu sisäpinta. Vaikka trikoot ovat vain hiukan normaalia paksumpaa kangasta, ne yllättivät lämpöisyydellään! Housujen vyötärönauhassa on verkkotasku, joka on ihan ok, mutta itse olisin taskuhulluna kaivannut vetoketjullista isompaa taskua. Onneksi tähän aikaan vuodesta päällä on aina myös juoksutakki, jossa on kunnon taskut. Juoksutrikoissa mun suurin ongelma on löytää pöksyt, jotka istuisivat jaloista ja pepusta, mutta joiden vyötärö ei valuisi juostessa alaspäin, sillä on todella ärsyttävää kiskoa housujen vyötäröä juostessa ylemmäs. Tässä mallissa tuota ongelmaa ei ole, ja vyötäröllä on vielä kiristysnyöritkin, joilla saa tarvittaessa hiukan napakkuutta lisää housunkaulukseen. Harkitsin myös toisia trikoita, joissa oli vielä näkyvämmät heijastimet, mutta päädyin kuitenkin tähän malliin, jossa heijastimet olivat vain lahkeiden alaosassa.


Mulla ei varsinaisesti ollut huutavaa tarvetta ostaa myös juoksupaitaa, mutta pakettitarjouksella tirkoista ja tästä saman merkin paidasta sai kivan alennuksen. Mintunvihreä väri oli mielestäni tosi kiva, mutta paitaa on myös mustana. Erikseen kummallakin oli hintaa 39,90, mutta pakettitarjouksessa sai ylä- ja alaosan yhteishintaan 59,90. Tuohon kun vielä yhdisti Stadiumin jäsenalekoodin, niin maksoin setistä vain 45 euroa. Heijastavat juoksuvaatteet ovat näin marraskuun pimeydessä tosi kätevät, vaikka toki heijastavan vaatteen lisäksi on hyvä olla juoksulenkeillä mukana myös tavallinen heijastin.


Ajattelin, että paidalle löytyy kyllä käyttöä juostessa ja muuten ulkoillessa, ja nyt kun se on ollut pari kertaa käytössä, olenkin tosi tykästynyt siihen. Näillä keleillä paita on yksinään hiukan liian viileä, mutta parin asteen tihkusateessa se oli juuri passeli juoksutakin alla. Paita on sopivasti hiukan väljä niin, että sen alle mahtuu vielä kylmemmillä säillä ihonmyötäinen aluspaitakin. Erityisesti tykkään tuosta korkeasta kauluksesta. Se suojaa hyvin niskaa, mutta tarvittaessa kauluksen vetoketjun voi avata ja viilentää siten oloaan. Paidassa myös nuo heijastinyksityiskohdat ovat tosi kivat, vaikka ne jäävätkin useimmin takin alle piiloon. Postauksen kuvista osa on otettu salamalla, niissä nuo heijastinkuviot näkyvät hauskasti.

2 kommenttia:

  1. Oon ettiny tollasia trikoita, mutta stadiumin nettikaupassa ei ollut enää mun kokoa! :( Missä muualla mahtais olla samanlaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että kokosi oli loppu verkkokaupasta, ehkä paikan päällä lähimmässä liikkeessä olisi vielä kokoa trikoista?

      Jos nimenomaan nuo heijastimet lahkeissa ovat se juttu sullekin, niin löysin muutamia samantyyppisiä juoksutrikoita, kuin nuo ostamani Socin heijastintrikoot. näissä Sportamoresta löytyvissä Casallin trikoissa on hauskat seeprakuvioiset heijastimet lahkeissa. Zalandolta löytyy Even&Odd merkin trikoot, joissa on myös kivat heijastavat lahkeet. Olisikohan jompikumpi näistä kiva ja sopiva? :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...