tiistai 23. toukokuuta 2017

Pakkauslista Kolille

Kolin reissu on ihan nurkan takana! Torstai-aamuna lähdemme kello 7 ajamaan halki Suomen, ja toivottavasti pääsemme iltaan mennessä ensimmäiseen majapaikaamme. Kunnon vaelluspäiviä ovat perjantai, lauantai ja sunnuntai, ja maanantai on varattu kotimatkalle. Pakkaus on tietysti jäänyt vähän viime tippaan, mutta sain sentään viikonloppuna pestyä mukaan otettavat vaatteet. Ison osan rinkasta täyttää mukana roudattava juomavesi ja sapuskat, joten olen yrittänyt karsia tavarat minimiin, mutta varautua kuitenkin kaikkeen. Kerrospukeutumisella mennään, ja vain aluskerrosta on tarkoitus vaihtaa päivittäin. Reissulle on luvattu lämpöasteita sellaiset 5-10, joten shortsit jäävät kotiin. :)

Rinkka on toisessa osoitteessa, joten se ei ole kuvassa. Sapuskat eivät ole mukana listauksessa, ja ruoka-astiat & tiskausvälineet eivät ole kuvassa. Jotain muuta unohtui myös kuvasta, mutta listauksessa pitäis olla kaik. Sisko tuo trangian, keittoastiat yms. sekä omat astiansa ja tulentekovälineet. Jos joku kokeneempi huomaa listauksessani räikeää ylivarustautumista tai puutteita, niin käsi ylös ja kommenttia tänne päin, vielä ehdin päivittää mukaan otettavia tavaroita.

HOX! Reissun jälkeen päivitin listaan, mitä oikeasti oli mukana!

Vaellusreissulla oli yksi aurinkoinen, noin 16 asteen päivä, ja muina päivinä noin 8-12 astetta lämmintä.

Kengät & vaatteet
  • Vaelluskengät
  • Lenkkarit. Olivat mulle sopivat leirikengät ja käytin näitä myös ilman rinkkaa tehdyillä kävelyillä.
  • Vaellushousut. Lidlin pöksyt olivat ihan hyvät!
  • Pitkät trikoot. Olivat leirihousuina Kiviniemessä ja yhtenä iltana kaikki alaosat oli kerroksittain päällä.
  • Legginsit jäi pois, ja olisivatkin olleet ihan turhat
  • Urheilukerrasto. Nukuin tällä ensimmäisen ja viimeisen yön ja oli myös päällä patikoidessa.
  • Ulkoilutakki
  • Huppari. Leirikäytössä lisälämmikkeenä, oli tarpeen joka ilta.
  • Pitkähihainen urheilupaita
  • Lyhythihainen urheilupaita x 1. Tällä tarkeni 16 asteen päivänä.
  • Urheilutoppi
  • Yöpaita (t-paita). Käytin puuvillaista t-paitaa vain kerran, Kiviniemessä yöpaitana. Oli ehkä turha, mutta saunan jälkeen oli kiva vetää puhdas paita niskaan.
  • Alushousuja
  • Urheilusukkia
  • Oleilusukat iltaan
  • Urheilurintsikat x 2
  • Buffi
  • Panta
  • Juoksuhanskat. Hanskat olivat tarpeen Sikosalmen lautalla ja viimeisenä vaelluspäivänä.
  • Bikinit. Ei ollut käyttöä, vesi oli niin kylmää.
  • Huivi. Oli hyvä lisälämmike.
  • Autoon jää reppu, jossa siistimpää vaatetta hotellille ja kotimatkalle
Muut
  • Retkipyyhe
  • Makuupussi
  • Silkkimakuupussi
  • Tyynyliina
  • Kertakäyttösadetakki
  • Juoksuvyö. Tykkäsin, kun oli vyötäröllä vedenpitävä laukku puhelimelle.
  • Silmälasikotelo
  • Piilareita
  • Silmätippoja
  • Shampoo
  • Hoitoaine
  • Saippua
  • Deodorantti
  • Kosteusvoide
  • Huulirasva
  • Hammasharja & -tahna
  • Hyttyskarkote
  • Lääkkeet (mm. särky- ja allergialääkkeet)
  • Kosteuspyyhkeitä
  • Nenäliinoja
  • WC-paperi
  • Laastareita
  • Vanupuikkoja ja -lappuja
  • Pinsetit
  • Kynsileikkurit
  • Kinesioteippiä (valmiiksi leikattuina). En käyttänyt.
  • Korvatulpat
  • Puhelin
  • Latausjohto & pistoke
  • Varavirtalähde
  • Taskulamppu. Siskolla oli otsalamppu, ja se oli varsinkin Ikolanahon pimeässä tuvassa ihan loistava, pitää hommata itsellekin.
  • Kynä
  • Muistivihko. Ei ollut käyttöä.
  • Kartta
  • Pikkukukkaro
  • Tiivis eväsrasia
  • Termari
  • Spork
  • Kauha
  • Tiskiharjan pää
  • Tiskiaine
  • Jesaria
  • Lumikarhu-maskottini

Reissulla en päivittele blogia, mutta ajastan jonkun höpöhöpö-postauksen vielä loppuviikoksi, ettei täällä kokonaan hiljene. :)

3 kommenttia:

  1. Hehee, nyt tuli mun lempiaihe! :D Pikaisesti kommentoin mutta ei tarvi ottaa liian vakavasti. Mutta näitä mä muuttaisin. lenkkareiden tilalle crocsit (illalla leirillä on kiva kun on jotkin helposti puettavat ja väljät kengät. Niitä voi käyttää myös jokien ylityksissä (jos sellaisia sattuisi olemaan).

    Pitkät trikoot, legginsit, urheilukerrasto, jättäisin näistä kahdet housut pois ja ottaisin vaan yhdet joilla nukkuisinkin.

    Huppari, pitkähihainen urheilupaita, 2x lyhythihainen, urheilutoppi, nämä vaihtaisin villapaitaan (lämmike joka ajaa myös taukotakin paikan), sekä 2 paitaan, ehkä 1 lyhythihaiseen ja 1 pitkähihaiseen.

    Oleilusukat, varsinkin villasukat ovat must! :)

    Rintsikoita ottaisin 0-1 kpl kun reissu aika lyhyt.

    Voisiko buffia käyttää pantanakin ja huivia en ottaisi.

    Juoksuvyötä, shampoota, hoitoainetta, saippuaa, edes dödöä en ottaisi :D

    Mutta jotain korjausvälineitä voisi olla mukana tyyliin nippusiteitä, jeesusteippiä esim vanhan pankkikortin ympäri kiedottuna, hakaneuloja, neulaa, lankaa, pikaliimaa erilaisia hakoja... ja jokin suunnistusväline. Vedenpuhdistutabletteja? On vähän kloorinmakuisia mutta antaa kyllä stressittömyyttä ja vapautta..

    Nuo nyt tuli ensialkuun mieleen

    Mullakin on niin että ruuat vievät 4/5 rinkan tilavuudesta ja siksi on oikeastaan pakko karsia vaatteista. Mitä enemmän on vaeltanut sitä vähemmillä ja harkituimmmilla vaatteilla tulee toimeen, niin on käynyt ainakin mulle.

    Nyt pitää lähteä kauppaan (voisin pohtia enemmänkin ;-) mutta oikein antoisaa reissua teille! Kokeilemalla ne oikeat varusteet löytyy, ja reissun jälkeen hyvä kirjoittaa ylös heti tarkka inventaario mitä kenties puuttui ja mitä on liikaa! Toivottavasti säät suosivat! :)






    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei wau, kiva kun kommentoit näin perinpohjaisesti! Juuri tällaisia vinkkejä kaipailin! Ja nyt alan heti vänkäämään vastaan :D
      Lenkkarit otan sekä leirikengiksi (ne on mukavat ja Salomonin pikanauhoituksella menee nopsaan jalkaan) että koska tarvitsen jotkut varmasti mukavat kengät, jos kohtuu uudet vaelluskengät eivät olekaan hyvät. Jokien ylityksiä ei kahlaten ole, joten Gore-Tex vaelluspopoilla pitäis pärjätä.

      Legginsit päätin jättää pois, samoin yhden paidan. Villapaitaa en omista o.O, tuo huppari on tekninen ja lämmin, eli sen kanssa varmaan pärjään. Hakaneuloja mulla olikin mukana. Tuo jesari on hyvä vinkki, lisään sen mukaan! Mulla on kompassi kyllä, mutta ajattelin, että sitä ei tarvittais, ehkä otan varmuudeksi kuitenkin mukaan.

      Huivia mietin pitkään, mutta ajattelin, että se toimisi leirihameena, lisälämmikkeenä ja vaikka pyyhkeenä tarvittaessa, joten päätin ottaa sen mukaan. Ja olen vähän sellainen, hmm, neuroottinen tapaus, että mun on pakko peseytyä ja vaihtaa puhtaat alusvaatteet iltaisin. Juoksuvyön ajattelin ottaa, koska saan siihen helposti käden ulottuville vedenpitävästä mm. puhelimen.

      Kiitos paljon vinkeistä! Toivotaan kivaa säätä, mutta varaudutaan muuhunkin. :)

      Poista
  2. Puukko ja käsidesiä mukaan! :) Hauskaa reissua, onneksi taitaa sieltäkin päin olla räntäsateet loppuneet :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...