perjantai 1. heinäkuuta 2016

Fiilikset päivää ennen puolikasta

Kehtaanko sanoa ihan suoraan, että juoksufiilistä ei oikein ole? Kun viimeisen kuukauden valmistautuminen on ollut mitä on, niin jotenkin ei mene oikein kunnolla edes jakeluun, että huomenna pitäis juosta päälle 20 km. Silti eilen ja tänään on jännitys alkanut nousta, ja viime yö meni unettomana pyörien. Väsymyskin nyt vähän latistaa fiilistä, mutta ennen kaikkea tietysti tuo...

Polvi

Onko polven kanssa järkevää lähteä juoksemaan puolikasta? En todellakaan tiedä. Vaiva ei ole juoksun aikana tuntunut, vaan kipuilu on viime viikoina tullut vasta jonkin aikaa liikunnan jälkeen. Jos polvi alkaa kipuilla jo juostessa, niin pystynkö edes keskeyttämään? Olen joissain asioissa niin pahuksen jääräpäinen, ja epäilen, että keskeyttäminen tulisi olemaan tosi kova pala. Ystävät ja perhe ovat vähän huolissaankin kyselleet, että kai mä sitten keskeytän, jos alkaa sattua. Mutta en pysty lupaamaan heille mitään... Tiedän kyllä, että jos jatkan juoksemista ja kierrän ehkä kisojakin tulevaisuudessa useammin, niin jossain vaiheessa varmaan pakostikin tulee eteen ekat DNS ja DNF. Mutta en osaa ollenkaan henkisesti valmistautua siihen, että joutuisin huomenna keskeyttämään. Sekä ekalla että kolmannella puolikkaalla olen molemmilla halunnut tulenpalavasti keskeyttää, viime vuonna vielä ihan ilman järkevää syytä, jos huonoa valmistautumista ei sellaiseksi lasketa. Mutta se, että oikeasti keskeyttäisin, no, jotenkin se ei vaan tunnu vaihtoehdolta.

Reitti 

Alkumatkan osalta reitti on muuttunut siten, että kaupunkialueella juostaan pidempi lenkki. Tuo alkuosuus hiukan hirvittää. Samaan aikaan juoksureitin viereisillä kaduilla on käynnissä keskiaikamarkkinat, ruokamarkkinat, käsityöläismarkkinat ja ostaturhaakrääsäämarkkinat. Mitä jos joku markkinavieraista tai katusulkemisiin turhautunut autoilija tryykää reitille? Keskiviikkona, kun 13000 ihmistä valui pois Paavo Nurmen Stadionilta, virastotalon parkkiksella joku autoilija tööttäili lähes tauotta, ilmeisesti koska jonossa ensimmäinen ei ajanut ihmismassan päälle ja tieltä pois... Näin meillä Turussa.
Muuten uudistunut reitti on kai ihan ok. Ruissaloon tullaan nyt kilometri aiempaa myöhemmin, eli myös saaren mäet tulevat vähän myöhempään juoksussa. Tämä saattaa olla henkisesti helpompaa. Eniten tuolla reitillä tykkään osuudesta, jossa käännytään takaisinpäin kaupunkia kohti ja juostaan Ruissalon ulkoilureittiä.

Sää

Ennusteet lupaavat huomiselle aurinkoa ja hellettä. En ole koskaan juossut puolikasta helteessä, joten tulee varmaan lämmin. Toisaalta 2014, kun tein toistaiseksi ainoan kahden tunnin alitukseni, lämpöä oli karvan verran yli 20 ja aurinko paistoi, eikä se mun menoa haitannut. Joten lämmin sää taitaa olla pienin mun huolenaiheista.

Valmistautuminen

Tein eilen kevyen 3 km hölkkälenkin, ja siinä olivatkin tämän viikon juoksut. Onneksi olen kuitenkin juossut muutaman parikymppisen tänä keväänä, niin eiköhän kunnon puolesta juoksun pitäisi sujua. Geelejä on, juoksuvaatteet on, sinänsä kaikki ok. Jännityskään ei ole ihan niin kauheaa, kun kyseessä on jo neljäs Paavon puolikas. Tällä hetkellä eniten ärtymystä aiheuttava asia onkin tuo Garmin, joka ei suostu enää synkronoimaan tietoja nettipalvelu Garmin Connectiin. Tuki kehotti asentamaan uuden version yhteysohjelmasta, mutta siitäkään ei ollut apua. Mälsää, kun en saa siirrettyä dataa koneelle. Onneksi kello sentään toimii, ilman sitä en pystyisi huomenna edes lähtemään liikkeelle!
Kaiken tämän rutinan jälkeen täytyy todeta, että vaikka fiilis onkin vähän kateissa, niin haluan silti ehdottomasti lähteä matkaan. Polvivaivan ja juoksemattomuuden myötä en jaksa uskoa kahden tunnin alittuvan, mutta kumpa saisin juosta ilman kipua ja fiilis löytyisi viimeistään kisassa.

8 kommenttia:

  1. Olet kuitenkin menossa ja fiilistelemässä jo kilpailua, eikös niin? =) Tee aamulla osallistumispäätös mielen ja jalan voinnin mukaan. =)Tsemppiä kovasti matkaan ja onnea kilpailuun! Odotan innolla kisaraporttiasi! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen tässä illalla yrittänyt miettiä asiaa, että jess, huomenna SAAN juosta. Kun viime viikot on kieltänyt sen itseltään, ettei rasittaisi polvea, mutta vihdoin huomenna saa.

      Poista
  2. Tsemppiä matkaan! Nauti tunnelmasta ja matkasta! Ja jos ei polvi anna juosta, niin älähän riko sitä enempää. :)

    VastaaPoista
  3. Jospa fiilis lähtisi nousuun, kunhan aamu valkenee. Tsemppiä juoksuun!

    VastaaPoista
  4. Hei tsemppiä kovasti!! Tosi mielenkiintoista oli lukea sun fiiliksiä reitistä jne. kun itse olen ihan lähdössä soitellen sotaan, kun en tunne sitä ollenkaan! :D Toisaalta ei sitten ole sen kummempia odotuksiakaan! Mennään kelin mukaan tänään ja pidetään kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reitti on varmaan ihan kiva, sitten kun Ruissalon mäet on selätetty, käännytään "kotiin"päin ja jälkimmäinen puolikas on tosi tasainen. Tsemppiä ja hyvää fiilistä juoksuun!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...