Nuts Pyhä puolimaraton

Idea Nuts Pyhälle osallistumisesta lähti aika tasan vuosi sitten edellisen kisan aikaan. Mietin, että polkujuoksu olisi sopivaan aikaan ja yhdistettävissä alkusyksyn patikointireissuun. Pyhä-Luosto oli itselle vielä tuntematon kansallispuisto enkä ollut aiemmin ollut Nuts-karkeloissa mukana. Siinä oli tarpeeksi syitä alkaa suunnittelemaan pohjoisen reissua. 

Keväällä kärsin sitkeästä piriformiksen/alaselän vaivasta, joka ei edelleenkään ole täysin hellittänyt. Vuotta meni varsin pitkälle epävarmoissa fiiliksissä. Pääsisinkö ollenkaan kisaamaan tahi patikoimaan? Olin ilmoittaitunut puolimaratonille, koska ajattelin, että se menisi vähän heikommallakin treenillä eikä tappaisi jalkoja ihan loppuun, jaksaisin sitten vaeltaa vielä kisan jälkeenkin.

En tiennyt reitistä tai maastosta yhtään mitään ilmoittautuessani. Katsoin joitain viikkoja sitten ensimmäistä kertaa reittiprofiilia ja siinä kohtaa alkoi hirvittää. Useampi kova nousu, ja lopussa noustaisiin Pyhän huipulle sekä tultaisiin laskettelurinnettä alas. Mietin, että väsyneillä jaloilla tulisin rinnettä alas kuten juustokiekon perässä kierivät kisailijat hullunkurisessa Cooper’s Hill Cheese-Rolling and Wake -tapahtumassa.

Meillä oli loistava majoitus aivan kisakeskuksen kulmalla Pyhä Ski Inn - huoneistossa. Aamulla ei tarvinnut lähteä aikaisin, kun oli jo kisapaikalla! Oma lähtöni oli puolimaratonin viimeisessä, ns. retkisarjassa. Mietin lähdössä, että olenkin selvästi lähdössä retkelle, kun oma juoksureppu oli täydempi kuin monella. Jo pakollisista varusteista tuli kantamista. Otin myös mukaan täyden juomarakon vettä sekä vielä lötköpullon. Päivästä oli tulossa lämmin ja aurinkoinen, joten otin varmuuden vuoksi kunnolla vettä mukaan.

Nuts Pyhä otti heti lähdön jälkeen luulot pois, kun kivuttiin ihan kunnon nousu pehmeää ruohikkorinnettä. Sitä seurasi pidempi laskuosuus. Yllätyin vähän, että laskussa menin monesta ohi, ilmeisesti olen kehittynyt alamäkijuoksijana, sillä sama kuvio toistui läpi kisan alamäissä.

Lasku johti portaille, joita pitkin laskeuduimme Aittakuruun. Hienossa kurussa kuljettiin tovi, mutta sieltä piti sitten tietysti noustakin. Nousu lukuisia portaita pitkin sai puuskuttamaan. 

Olin etukäteen ajatellut, että yritän juosta sileät pätkät ihan reipasta polkuravia, koska loppua kohti kiristyvät nousut veisivät vauhdin pois. Alkumatkasta sileä tarkoitti kuitenkin myös pidempää suopätkää, joka upotti aivan joka askeleella. Olen melko painava juoksijaksi, joten upposin turpeeseen jonkun verran. Olin kiitollinen kuivasta kelistä, sillä märällä tuo pätkä olisi ollut vielä rankempi. Lämpö ja aurinko tekivät kuitenkin matkanteosta varsin kuumaa ja olo oli jo alkumatkasta tosi hikinen.

Ensimmäinen huolto oli Karhunjuomalammella n. 6,5 kilometrin kohdalla. Kannustusjoukot olivat joutuneet rehkimään ehtiäkseen lähdöstä ajoissa huoltopaikalle kannustamaan. Kuulin siskoni "hyvä Anne"-huudot ja lehmänkellon kalkatuksen jo kaukaa. Suoriuduin huollosta nopeasti ottaen vain kourallisen sipsejä ja täyden lötköpullon.

Ensimmäinen pitkä nousu oli alkanut jo hiukan ennen huoltoa ja jatkui siitä polveilevana kohti reitin kaukaisinta kolkkaa. Nyt kuljettiin soraistettua helppoa polkua, mutta nousussa oli tekemistä. Seuraavaksi siirryttiin isommalta ulkoilureitiltä pienemmälle polulle, jossa riitti kiviä ja juurakoita. Pääsin tuolla tasaisella pätkällä kuitenkin varsin hyvään juoksurytmiin.

Tulin Huttuloman huoltoon hyvissä voimissa. Ennen huoltoa oli kisan parhaita kannustuksia, kun kaksi lasta riippumatossa bongaili juoksijoiden nimiä numerolapuista ja huusi kannustuksia nimeltä! Huolto meni osaltani taas vauhdilla, kun mutustelin vain vähän sipsejä. Lisäksi huuhtelin naamaa ja käsivarsia, sillä oli edelleen todella lämmin, vaikka hiukan pilviäkin alkoi taivaalla näkyä. Isot vesivarastoni olivat vielä riittäviä ja riittäisivät koko loppumatkalle. Kisan aikan söin suunnilleen kahden kilometrin välein energianamuja.

Huttuloman huollon jälkeen alkoi kisan pisin nousu. Aivan järkyttävä nousu, ehkä parisen kilometriä pitkä. Selkäni alkoi jumitella pahasti nousussa ja joudun pysähtymään tämän tästä, venyttelemään ja hieromaan selkää. En ihan tarkkaan tiedä, miksi selkä meni niin jumiin, mutta jumi tuli samalle puolelle kuin kevään vaiva, joten ehkä on osittain samaa ongelmaa. 

Piiiitkän nousun jälkeen avautuivat hienot näkymät, mutta sitten pitikin lähteä jo juoksemaan alamäkeen. Alamäkijuoksu sujui taas ihan hyvin, mutta sykkeeni eivät kauheasti laskeneet. Minulla alkoi olla hiukan lämpöuupumuksen oireita, ja seuraavassa pienessä ylämäessä pysähdyin ja join kunnolla sekä otin energiaa.

Paluumatkan Karhunjuomalammen huoltoon sai nyt lasketella alaspäin soraistettua polkua. Tulin huoltoon hyvällä fiiliksellä, kun tiesin miehen olevan siellä vastassa. Huolto meni taas vauhdilla ja matka oli edennyt pienistä ongelmista huolimatta hyvin. Aloin olla melko väsynyt, mutta onneksi matkaa ei olisi enää nelisen kilometriä. Tuossa kohtaa olin jo juossut itseltäni jalat alta, mikä tuntui ihan onnistumiselta. Kaikki jäi poluille!

Vauhtini hyytyi täysin, kun lähdettiin kisan viimeiseen nousuun. Tässä noustaisiin Pyhätunturin huipulle ja reitti oli kivikkoinen ja paikoin hyvin jyrkkä. Selkäni veti aivan jumiin ja tuntui, etten pysty askeltamaan kivikkoista rinnettä ollenkaan normaalisti. Selkäkipu oli niin inha, että olokin tuntui jopa pahoinvoivalta, vaikka muuten minulla ei ollut mitään hätää. Ohitseni könysi porukkaa, varmaan 20 juoksijaa meni ohi tuossa pitkässä, kilometrin pituisessa nousussa. 

Ylhäällä tunturissa yritin ottaa kuvia upeista maisemista, mutta nousu jatkui edelleen ja oli tosi vaikeaa. Päätin jossain kohtaa, että nyt en enää pysähtele, vaikka kuinka tekisi kipeää, mutta sen jälkeen aika piankin nousu vihdoin loppui.

Huipulla oli kova tuuli. Kokeilin hidasta hölkkää ja tunsin, miten selkä rentoutui. Nimenomaan nousuun kävely sai sen jumiin. Suunta vie syksyllä salille, tarvitsen selvästi lisää voimaa keskikroppaan.

Etukäteen jännittämäni laskettelurinne siinsi edessä. Näytti siltä, että reitti putosi tyhjyyteen huipun tasaiselta. Oma tunteeni oli yllättäen helpottunut! En halunnut nousta enää metriäkään ja uskoin selviäväni jopa tuosta älyttömästä laskusta. Ja selvisinkin! Rinne oli kuiva, ja vaikka paikoin oli niin jyrkkää, että etureisistä otettiin viimeisetkin voimat pois, pystyi osan rinteestä kuitenkin juoksemaan alas yllättävänkin rennosti. Kannustusjoukot olivat tulleet taas maaliin vastaan ja ihmettelivät, miten lujaa tulin rinteen alas. 

Jäljellä oli vielä loppusuora ja maali. Maalin jälkeen piti päästä saman tien istumaan. Olin aivan loppu! Mutta tyytyväinen suoritukseen. Etukäteen olin ajatellut, että aivan superonnistumisella voisin tavoitella neljän tunnin aikaa. Mutta viime vuosina kisassa on ollut myös paljon viiden tunnin ylittäjiä, joten pidin sitä ehkä realistisempana loppuaikana. Juoksin maaliin ajassa 4.01, ilman tuota viimeisen nousun tuskaista könyämistä olisi mennyt alle neljän tunnin.

Nuts Pyhä oli mainiosti järjestetty tapahtuma ja puolikkaan reitti oli monipuolinen, joskin tosi raskas. En ole tottunut pitkiin nousuihin ja sippasin niissä kyllä ihan kunnolla. Selkäongelma teki viimeisestä noususta yhtä tuskaa. Onnistuin kuitenkin juoksemaan tasolleni reippaasti tasaiset ja alamäet menivät hienosti. Mulla toimi kisassa hyvin varusteet ja energiat. Kerran tuntui, että kuumuus uuvutti, mutta sekin meni extratankkauksella ohi. 

Minulle sopi tämä kuivan kelin juoksu, kun uskalsin juosta itselleni reipasta vauhtia alamäet. Maisemat olivat hienot, ylhäällä tuntureiden huipuilla suorastaan upeat. Polkujuoksukansa on tunnetusti kivaa porukkaa ja jonkin verran tuli turistua kisan aikana. Kannustusjoukoista oli paljon apua ja läpi kisan oli vaikeista paikoista huolimatta hyvä fiilis. Mainio polkujuoksukisa!