keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Marraskuun 97. päivä ja kaipuu lämpimään

Turun seudun omituinen epätalvi on tällä viikolla jatkunut peräti parilla pakkaspäivällä. Viime sunnuntaina paistanut aurinko toi melkein huhtikuisen fiiliksen, mutta enimmäkseen ulkona on näyttänyt marraskuulta jo päälle kolmen kuukauden ajan.

Olen blogissa(kin) tuonut toistuvasti esiin, miten talvi ei ole mun juttu. Nyt kun ei ole ollut oikein talvea, olen toisaalta välttynyt sellaiselta tammikuun lopun kyllästymiseltä, jolloin olen todennut, että talvi olis jo niin nähty. Mutta on tämäkin vähän kyllästyttävää. Vaikka juoksukenkien alla on ollut enimmäkseen sulaa maata, niin parin asteen lämpötilassa vihmova vesisade ei juuri kannusta juoksemaan yhtään ylimääräistä.


Vuosi sitten olin Gran Canarialla juoksulomalla. Tuo loma teki niin hyvää, sillä samoihin aikoihin Turussa oli loskaa ja liukasta, mutta itse pääsin kirmaamaan auringonpaisteessa viikon aikana päälle 60 kilometriä!

Kaipuu lämpimään on tänäkin vuonna kova, ja tällä kertaa se johti siihen, että maaliskuun alussa suuntaan Teneriffalle kaverin kanssa. :) Nyt suunnitelmissa ei ole varsinaista juoksulomaa, mutta aion toki hyödyntää sulan maan ja kunnon plusasteet.


Pari vuotta sitten olin patikointilomalla Teneriffalla, ja silloin Teide jäi huiputtamatta. Huipun vaellusreitit olivat suljettuina lumen ja jään takia, ja lopulta emme päässet edes Teidelle asti, kun tie oli suljettu. Tällä reissulla on tarkoitus yrittää uudelleen! Sen verran sääriippuvainen tuo yritys on, että olen jo etukäteen miettinyt, ettei kannata pettyä, jos kipuaminen Teiden huipulle ei onnistukaan. Mutta olisi aika siistiä päästä tuonne!

Muuten lomalla on tarkoitus patikoida, juosta ja löhöillä sopivassa suhteessa. Loman odotus tuo hyvää fiilistä tänne puoli-ikuisen marraskuun keskelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...