keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Täydellinen juoksupaita syksyyn?

Mulle kävi tuossa kevättalvella vähän köpelösti. Onnistuin jotenkin hävittämään parhaan pitkähihaisen juoksupaitani. Se ei kadonnut silloin muutossa, sillä juoksin sen kanssa kertaalleen töihin maaliskuussa, mutta ilmeisesti sillä reissulla onnistuin jotenkin mystisesti hukkaamaan paidan. Eron jälkeen taisin olla aika ylikuormittunut, mutta lienee kuitenkin aika harvinaista, että kadottaa paidan päältään! :D

Paita oli vanha, mutta vielä ihan hyvä, ja juoksin se päällä mm. ensimmäisen ja ainoan maratonini. Muutenkin kyseessä oli yksi luotto-juoksuvaatteistani, joten paidan muotoinen lovi urheiluvaatekaapissani kismittää ja olenkin tässä surffaillut nettikaupoissa etsimässä uutta paitaa. Kokosin alle täydellisen juoksupaidan ominaisuuksia sekä poimin kivanoloisia juoksupaitoja verkkokaupoista, toivottavasti näistä löytyy sopiva mulle ja teille lukijoillekin vinkkejä.

Postauksen tuotelinkit ovat verkkokauppojen mainoslinkkejä. Mainos- eli affiliatelinkkien kautta tehdyistä ostoksista saan pienen prosentin komissiota (n. 5-8% ostosten loppusummasta). Pelkästä linkin klikkaamisesta en hyödy rahallisesti, ainoastaan linkin kautta tehdyistä ostoksista.

SOC-merkin pitkähihainen kevyt juoksupaita | Newline kevyt pehmeä urheilupaita | Kari Traan saumaton treenipaita | Jack Wolfskin tekninen Hydropore-materiaalista valmistettu urheilupaita |*

Täydellinen juoksupaita on istuva mutta ei kireä. Mulla on yksi ihonmyötäinen pitkähihainen, mutta nyt etsin ensisijaisesti hiukan väljempää paitaa. Kylmillä keleillä juoksupaita saa mielestäni olla hiukan väljempi, jolloin sen alle voi vielä tarvittaessa pukea aluspaidan. Väljempi malli peittää myös talvella tarpeellisen lämmittävän rasvakerroksen vyötäröllä ihonmyötäistä paitaa mukavammin. :)

SOCin pehmoinen juoksupaita kylmempiin keleihin | Korkealla kauluksella varustettu paksumpi juoksupaita Stadiumilla | Craftin istuva urheilupaita korkealla vetoketjukauluksella | Salmingin pirteänsininen juoksupaita 

Juoksuvaatekaapista on hyvä löytyä sekä kaulukseton juoksupaita että paita, jossa on kaulaa suojaava korkeampi kaulus. Vetoketju paidan kauluksessa mahdollistaa lämmönsäätelyn lenkin aikana.
Adidaksen juoksuhuppari | Niken kevyesti topattu liivi | Kühlin kevyt retkeilyhuppari | Newlinen tuulenpitävä kevyt juoksuliivi 

Tavallista pidemmät hihat ja peukalonreiät paidan hihoissa ovat kätevät, kun kaipaa lisälämmikettä käsille. Mutta ranteesta sykkeen mittaavan juoksukellon kanssa nämä hihat eivät ole yhteensopivia. Myös huppu paidassa voi toisinaan olla kiva ja tarpeellinen, mutta toisinaan vain tiellä, nämä ovat myös vähän makuasioita. Juoksupaitaan voi lisälämmikkeeksi yhdistää tuulenpitävän liivin silloin, kun takki olisi vielä liian kuuma. Nyt näyttäisi olevan kaupoissa myös paljon vyötäröpituisia juoksupaitoja, hupulla ja ilman. Mielestäni nuo lyhyet mallit ovat todella epäkäytännöllisiä, enkä millään keksi, mitä hyötyä napapituus voisi tuoda muassaan, joten skippasin kaikki lyhyet mallit tässä esittelyssä.

Mulla oli nyt etsinnässä ensisijaisesti kevyt paita käytettäväksi lämpiminä syyspäivinä sellaisenaan sekä kylmemmillä keleillä takin alla. Kuten kollaaseista huomaa, sinisen ja harmaan sävyt olivat nyt niitä, jotka miellyttivät eniten silmää. Laitoin tilaukseen ensimmäisen kuvan kaksi ylintä paitaa, toivottavasti löytyy sopiva juoksupaita hukatun tilalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...