lauantai 20. helmikuuta 2016

Ex-tempore polkulenkki

Tänään juoksuohjelmassa oli 12 kilometrin pk-lenkki lapsuudenkodin maisemissa. Mun piti juosta normireittiäni, mutta suunnitelmiin tuli muutos, kun 3,5 kilometrin kohdalla päällystetyksi muuttuva pikkutie olikin siitä eteenpäin ihan jäässä. Koska soratiellä oli ollut hyvä juosta, päätin kääntyä takaisin ja juosta tietä edestakaisin niin kauan että 12 kilsaa tulisi täyteen. Aika pian käännyttyäni huomasin kuitenkin houkuttelevan metsätien, josta käännyin vielä vähän pienemmälle metsätielle. Tietä oli kulkenut aiemmin koiranulkoiluttaja ja ajattelin, että pääsen sitä kautta tekemään pikku lenkin metsän keskellä ennen palaamistani tielle. Mutta sitten tie loppuikin! Koiranulkoiluttajan jäljet jatkoivat metsän keskelle polkua pitkin, joten ei kun jälkiä seuraamaan! Minähän olinkin haaveillut polkujuoksusta, tosin en ajatellut toteuttaa polkujuoksua näin suunnittelematta ja lumiseen aikaan. Mutta ei muuta kuin eteenpäin, vaikka en ihan tarkkaan tiennyt, missä päin tienoota lenkkini kulki. Metsän keskellä oli ihan kiva kuitenkin mennä hissuksiin ja koiranulkoiluttajan kulkemalla polulla oli hyvä juosta. Vähitellen maasto kohosi ja huomasin olevani laakean kallion päällä, jossa tuuli puhalsikin ikävästi vastaan ja luntakin alkoi sataa. Siinä vaiheessa fiilis ei ollut paras mahdollinen, mutta pian näinkin kalliolta soralouhoksen ja tiesin taas, missä olen. Siitä ei ollutkaan enää pitkä matka tielle, jota hissuttelin sitten loppulenkin. Oli kiva poiketa metsälenkille, vähän vaihtelua pk-jurnutukseen!
Tässä vaiheessa vielä tiellä.
Uskokaa pois, siellä on polku.
Vähitellen maasto kohosi.
Muutkin kulkijat olivat käyttäneet polkua.
Louhos lumisateessa.
Hups.
Kello näyttää 12,2km ja aikaa meni lähemmäs 2 tuntia.

4 kommenttia:

  1. Hups, vahinkoja sattuu :)Mutta hyvin pysyit alkuperäisessä lenkin pituudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta juoksin toki vaadittavast kilsat täyteen sitten tiellä. Paljon pidempään en olisi jaksanutkaan, oli sen verran rankkaa tuo lumessa juoksu.

      Poista
    2. Raskaalta näyttää, on aika vaikea havaita että missä siellä metsässä on polku :)

      Poista
    3. Joo, pitää seuraavaksi mennä vähän suunnitellummin ja hyvin tankanneena!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...