maanantai 22. elokuuta 2016

Satunnaisia huomioita

Blogihiljaisuudesta päivää. Tässä joitain hajatelmia viime viikolta:

Unihäiriöstä kärsivän ei ehkä kannattaisi herätä aamuyöllä katsomaan Olympialaisia. Toisaalta (näin jälkikäteen, kun on saanut nukuttuakin) urheiluhetket ovat hienoimpia suorina ja isoja kisoja on harvoin. Tosin silloin kun kisat eivät ole nukkumisen kannalta huonolla aikavyöhykkeellä, niin työssäkäynti yleensä haittaa katsomista.

Olympialaisista puheenollen, näytti siltä, että yleisurheilijoista noin 2/3 oli jalassaan Niken neonväreissä loistavat kelta-pinkit kisatossut. Maratonkenkien malli herätti kysymyksiä mm. juoksufoorumin FB-ryhmässä, mutta ilmeisesti mallit vaihtelivat, kaikki Niken tallissa urheilevat vain olivat saaneet kisakengät näissä samoissa väreissä.

Kuva: Nike
Uusimmassa Kuluttajassa (5/2016) oli juttu urheilukauppojen omien merkkien vastuullisuudesta. Vertailussa oli vain muutama urheilukauppa, joista Suomessa tunnettuja käsittääkseni vain Stadium, Intersport ja Sportia. Stadium sai vertailun parhaat pisteet, mutta nekin olivat vain tyydyttävät. Parhaat pisteet Stadium sai ympäristöasioiden hoidosta. Itselläni on paljon Stadiumin oman Soc-merkin juoksuvaatteita, joten hyvä, etteivät asiat ole ihan retuperällä. Mutta harmi, että vaateyritysten vastuullisuutta on niin vaikea selvittää, kun lähes kaikki käyttävät Aasian alihankkijoita ja tehtaita, ja monessa pitää vain luottaa yrityksen omaan valvontaan ja raportointiin.

Tiesittekö, että reisilihaksia saa tehokkaasti venyteltyä myös kylkimakuulla? Yhden hengen testiryhmämme ei ole täysin vakuuttunut siitä, onko venytys parempi kuin seisaaltaan, mutta ainakin kyljellään saa jalan vietyä taaemmas helpommin ja näin venytys kohdistuu paremmin reisilihaksen alaosaan. Jää nähtäväksi, onko venytyksestä apua polvivaivan hoidossa.

Reisivenytys

Kesä vaikuttaa olevan vähitellen ohi. :( Viikonloppuna merivesi alkoi olla jo sen verran viileää, että uiminen rajoittui muutamaan vetoon saunomisen välissä.

Lauantaina blogi täytti vuoden. Hupsis. Meni ihan ohi tämä merkkipäivä. Perustin blogin vuosi sitten ensisijaisesti maratonharjoittelun tueksi. Kevät 2015 oli mennyt väsyneissä merkeissä ja olin koomannut useana iltana sohvanpohjalla juoksulenkkien sijaan. Ajattelin, että bloggaaminen toisi lisämotivaatiota juoksuun ja vastustaisin sohvan kutsua voimakkaammin. En arvannut, että vuoden kuluttua juoksuja rajoittaisi eniten polvivaiva. :( Olo on hiukan haikea.

2 kommenttia:

  1. Mäkin kiinnitin huomiota siihen että lähes kaikilla oli neonkeltaiset tai sitten pinkit tossut. Ja mietin että mikä malli mahtaa olla niin hyvä että kaikilla samat :D

    Nuo (vai pitäisikö vielä sanoa nämä) vaivat ovat niin kökköjä. Toivottavasti pääset polviasiassa jollain lailla eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekana yleisurheilupäivänä juostua naisten maratonia katsoessa mäkin ajattelin, että kaikilla on saman mallin kengät, mutta kun samalla värityksellä näkyi myös piikkareita ja mitä lie moukarinheittokenkiä, niin tajusin, että eri tossujahan niillä on. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...