keskiviikko 31. elokuuta 2016

Elokuun juoksut ja muut

Elokuussa palasin taas säännölliseen lenkkirytmiin, eli kolmen lenkin viikkotahtiin. Heinäkuun lopussa asetin tavoitteeksi juosta kuun aikana 60 km, ja juoksinkin yhteensä 61,7 km. Vaatimaton tavoite, mutta jostain se on aloitettava.


Polven vuoksi juoksufiilikset olivat varsinkin alkukuusta hyvin epävarmat. Mutta ilokseni voin todeta, että polvi ei ole mennyt kuun aikana ainakaan huonompaan suuntaan. Toisinaan juoksulenkin jälkeen polvi kyllä selvästi kipeytynyt rasituksesta, mutta pidempiaikaista ongelmaa ei mikään lenkki ole tuonut. Vähitellen olen pystynyt lenkeillä myös rentoutumaan ja keskittymään juoksuun, kun ajatukset eivät ole koko ajan polven tuntemuksissa. Rasituksesta tuleva kipu on mielestäni odotettavaa ja jossain määrin ihan ok, mutta polvi kipuilee myös edelleen hyvin epäloogisesti. Esimerkiksi tällä viikolla pelailin ja röhnötin nojatuolissa ilman huolen häivää, ja sitten siitä noustessa polvi alkoi äkkiä vihloa ihan julmetusti. Kun vaiva käyttäytyy noin kummallisesti, on kuntoutus mielestäni melkoisen haastavaa...


Polven ja kadonneen juoksukunnon vuoksi kokeilin tässä kuussa käydä pariin otteeseen salilla polkemassa kuntopyörää. Siitäkin polvi kyllä kipeytyi, mutta oli ihan jees polkea n. 45 minuuttia alhaisilla (alle 120) sykkeillä ja saada vähän pk-treeniä pyöräilyllä. Useamminkin oli tarkoitus käydä, mutta laiskuus ja väsymys vei voiton.

Olenkin ollut tässä kuussa todella väsynyt ja loman jälkeen joka viikko unettomuus on vaivannut ainakin jossain määrin. Syyskuu tulee olemaan töissä tosi kiireinen ja pelkään, että jaksankohan pitää yllä nyt takaisin saatua liikuntarytmiä. Syyskuussa yritän ainakin juosta himppaisen enemmän kuin elokuussa, polvea kuunnellen tietysti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...