sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vuoden ekat lenkit ja tavoitteet

Kuten jo ties kuinka monena peräkkäisenä talvena, halusin myös tänä vuonna korkata juoksuvuoden heti tammikuun ekana. Uudenvuodenpäivänä hölköttelin sitten leppoisan kympin muutaman asteen pakkassäässä.

Vuoden vaihteen juhlinta venyi ja nukkumaan mentiin vasta kolmen jälkeen, joka on mun nykyisessä säännöllisyyteen tähtäävässä elämässä aivan järkyttävän myöhään. Join vain 2,5 lasia kuoharia ja nekin vanhan vuoden puolella, mutta olo oli silti vähän pöhnäinen, ilmeisesti ihan huonosti nukutun yön vuoksi. Ekat kilometrit olikin vähän sellaista, että koko ajan mietti, että no niin, tässä sitä nyt ollaan lenkillä vaikka väsyttää ja nuuduttaa, mutta sitten jossain neljän kilometrin kohdalla mun dieselkone lähti vihdoin käyntiin. Tajusin, että voi hyvänen aika sentään, olen viimeksi juossut kympin yli kuukausi sitten. Oli aivan ihanaa tehdä pitkästä aikaa vähän pidempää lenkkiä. Vaikka kymppi onkin viime vuosina ollut mulle jo keskipituinen matka, eikä enää mikään pitkis, niin hissutteluvauhdilla ja tauon jälkeen se tuntui siltä, että ihanaa kun pääsee kunnolla lenkille. Vaikka paikoin tuuli oli aivan jäätävä, ei se onneksi kauheasti laskenut fiilistä, vaan lenkillä tuli oikein hyvä mieli. 10 kilometriä vuoden ekana päivänä, se on jo kokonainen prosentti mun koko vuoden kilometritavoitteesta.

Tänään lähdin sitten lenkille vielä kovemmalla kilometritavoitteella. Mietin jopa 20 kilsan pitkistä, mutta kun pakkasta oli kymmenisen astetta, päätin, että 15 kilometriä olisi hyvä pitkis tälle päivälle. Lenkki sujui hiukan nihkeämmin kuin vuoden eka juoksu. Vaatteet olin osannut valita keliin sopiviksi, mutta naamaa paleli paikoin, ja ei nää pakkaslenkit vaan oikein oo mun juttu. No, kilometrejä kertyi lopulta 16,5 eli hyvin on kyllä juoksuvuosi saatu käyntiin.

Mistä nyt moinen innostus juosta pitkiä lenkkejä laiskan joulukuun jälkeen? Päätin laittaa tammikuulle heti rohkean 100 kilometrin kuukausitavoitteen. En ole aiempina vuosina kertaakaan juossut noin paljon talvikuukausina, mutta kun nyt kelienkin puolesta näytti tulevan ihan ok vuodenvaihde, niin päätiin, että voisi sitä ainakin yrittää! Leppoisan joulukuun päälle kaipaankin jo vähän pidempiä lenkkejä. Tarkoituksena on nimenomaan juosta pitkiä hissuttelulenkkejä, pitää pieni peruskuntokausi tässä heti vuoden alkuun. Helmi-maaliskuulla tavoite sitten laskee jonnekin 60 kuukausikilometrin pintaan, kun harjoittelu painottuu salitreeniin ja todennäköisesti kelitkin saattavat olla liukkaat.

Hyvin siis alkoi vuosi, mutta nyt lupailevat loppiaiselle jopa -20 astetta tänne Turkuun, joten tuolle päivälle kaavailtu pitkis vaihtunee johonkin pikkulenkkiin, jos yleensäkään tarkenen ulos. Toivottavasti sää tuosta alkaisi sitten mahdollisimman pikaisesti lämmetä lumisateiden myötä, niin tulisi taas hyvät juoksukelit!

8 kommenttia:

  1. Minun joulukuuni oli suunnittelematta aika laiska, yritän nyt ryhdistäytyä hieman. Alkava viikko kyllä näyttää haasteelliselta, meille Keski-Suomeen on luvattu loppuviikolle melkein -30 astetta. Taitavat sisätilat houkutella ulkoilmaa enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhuh, on kyllä sellaisia pakkaslukemia, että mä en noissa ulos menisi! Jotenkin nytkin tuo -10 teki lenkistää hiukan raskaammaan ja varsinkin lenkin jälkeen olo oli tavallista väsyneempi, varmaankin siksi, kun kroppa joutuu tekemään ylimääräistä duunia pysyäkseen lämpimänä. Minä toivon siis lämpimämpiä kelejä!

      Poista
  2. Hyvä tavoite tammikuulle! Toivottavasti pakkaset pysyy juoksulukemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaslukemat ei nyt oikein hyvältä näytä, mutta toivottavasti pian lämpenee. :)

      Poista
  3. Olen alkuviikon lomalla ja suunnittelin loppiaispitkistä mutta taitaa jäädä tekemättä. Vaatekerroksia olisi kyllä riittävästi mutta miten saisi kasvot suojattua? Vantaalle tuli lumi viikonloppuna, ekat lenkit tehty mutta into olisi kova, niin kauan on edellisistä lumilenkeistä. Mutta pakkaset mokomat... Muistelen myös että sykemittari toimii kankeasti kovalla pakkasella, eikä oikein ole paikkaa takinhihan tai hanskan sisäpuolella mihin sen piilottaisi. No, olkoon hurja pakkanen vain pieni takaisku, ei anneta sen masentaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on pakkasrajana noin -15, sitä kylmemmässä just toi naaman suojaaminen on jo ongelma. Ja mulla lenkkeilyn mielekkyys kyllä kärsii kovilla pakkasilla.

      Harmi, kun ei tähän hätään saa töistä lomaa ja äkkilähtöä johonkin lämpimään. :D

      Poista
  4. Hauska kuvasarja! Vuodenajat vaihtuvat ja juoksu sen kun jatkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Tuo kuvauspaikka on vieläpä sellainen, että sinne on joku nelisen kilometriä kotoa matkaa, eli ihan joka lenkillä en siellä päin käy. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...