sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Liukastellen joulumarkkinoille

Eilinen ensilumi suli enimmäkseen pois jo maahanlaskeutuessaan täällä Turun seudulla. Yön aikana satanut lumi sai pakkasen ansiosta jäädä maahan, ja paikoin täällä onkin sentin verran lunta maassa. Pienikin lumivaippa tuo heti talvisemman ja jouluisen tunnelman, varsinkin, kun ensilumi tuli näin myöhään, ja marraskuu on tuntunut kovin ankealta ja pimeältä tähän asti. Harmi kyllä heti ensilumen myötä tulivat myös ensimmäiset liukkaat, ja itse olin ainakin ihan helisemässä talviolosuhteisiin täysin sopimattomien lenkkareideni kanssa tänään, kun kevyenliikenteen väylät olivat paikoin ohuen jääkerroksen peitossa. Keli vaihtelee todella paljon, keskustassa on ihan kuivat tiet, mutta jo Tuomiokirkon ympäristössä oli paikoin aivan jäistä.
Liukastelimme tänään kiertelemään Vanhan Suurtorin joulumarkkinoille. Itse markkinapaikka oli onneksi aivan sula, mutta jo parin asteen pakkanen riitti jäähdyttämään kylmään tottumattoman kropan aluetta kierrellessä. Onneksi mukilliset glögiä ja annos lämpimiä joulumanteleita lämmitti. Olen tykästynyt näihin Turun joulumarkkinoihin, sillä ne ovat mielestäni mukavan lämminhenkinen tapahtuma. Viime vuonna tupsahdimme aivan sattumalta keskelle joulunäytelmää, jonka riemastuttava ylinäyttely ja vanhan suurtorin miljöön luova käyttö toi hymyn huulille.
Markkinat ovat hyvä tilaisuus ostaa pienyrittäjien käsitöitä ja itsetehtyjä ruokia, tosin harmi kyllä tarjonta on vuodesta toiseen pitkälti samanlaista. Toisaalta markkinoilla on joitan tuotteita, joita en ole koskaan nähnyt suomalaisissa kaupoissa, esimerkiksi puisia virolaisia keittiövälineitä, joihin on polttamalla tehty kisuja tai muita kuvioita. Tällä kertaa mukaan tarttui alemmassa kuvassa näkyvä pannunalunen, joka menee perheenjäsenelle lahjaksi.
Olen jouluihminen, ja valmistaudun jouluun aina hyvissä ajoin, koristelen ja hankin lahjoja. Tämä on sikäli hiukan hassua, että en kuuluu mihinkään uskontokuntaan ja koko perheenikin on uskonnoton. En silti näe mitään syytä olla viettämättä joulua. Onhan keskitalven valon juhla syöminkeineen alunperin pakanallinen juhla, eikä suurin osa perinteistä ole edes lähtöisin kristinuskosta. Ja minulle joulun tärkeimmät asiat ovat juuri niitä maallisia juttuja; joulunvietto perheen kanssa, hyvä ruoka, jota saa syödä yölläkin, lahjojen antaminen ja saaminen. Moni tutuistani suhtautuu negatiivisesti jouluun sen kaupallisuuden vuoksi. Minustakin kaupoissa on kauheaa juuri joulun alla, ihmiset säntäilevät tungoksessa saadakseen ostettua kaikille ihan vaan jotain, joka joulun jälkeen jää nurkkiin pölyttymään. Minusta asiat voisi tehdä toisinkin. Miettiä etukäteen kunnolla, mitä lahjansaaja oikeasti kaipaa ja tarvitsee, ja tehdä ostokset hyvissä ajoin, niin ennen joulua ehtisi sitten rauhoittua ja laittaa kotia jouluisaksi ilman turhaa stressiä. Lapsillekin lahjavuorta tärkeämpää lienee se, että vanhemmat ovat selvinpäin ja ehtivät vaikka vähän pelata lapsen kanssa sitä lahjaksi saatua peliä.
Joululahjojen hankinnan ja suunnittelun aloitan aina hyvissä ajoin, jo ihan siksikin, että viime hetken kiireessä ei taatusti löydä niitä sopivimpia ja yksilöllisimpiä lahjoja. Yritän aina tosissani miettiä, mitä lahjan saaja tarvitsee ja mikä häntä ilahduttaisi, ja sitten pyrin löytämään jonkin yksilöllisen ja laadukkaan lahjan. Aika paljon ostan myös ihan kulutustavaroita, esimerksi suihkugeeli ja kahvi tai tee ovat ihan loistavia lahjoja, niille on aina käyttöä, ja hyväntuoksuinen suihkugeeli tai herkullinen maustekahvi tuovat luksusta arkeen. Koska olen aika suunnitelmallinen tyyppi, minulla on koneellani joululahjalista, johon kirjaan ylös hyviä lahjaideoita aina, kun niitä mieleen tulee. Tämän vuoden lista näyttää aika hyvältä, monelle läheiselle on jo löytynyt jotain kivaa. :)

6 kommenttia:

  1. Joululahjalistan miettiminen hyvissä ajoin säästää kyllä paljolta stressiltä ja kiireeltä. Yleensä olen listan laatinut jo varhain syksyllä, mutta tänä vuonna moinen on jäänyt kokonaan. Pitänee alkaa puuhaan, vielähän tässä ehtii. :)
    Turun joulumarkkinat kuulostaa viehättävältä tapahtumalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Vielä ehtii, eikä tule edes kiire.

      Joulumarkkinat ovat kiva tapahtuma, siellä on paljon myös ilmaisohjelmaa, erityisesti lapsille ja lapsenmielisille! :)

      Poista
  2. Joko ne oli? Me just viime torstaina kaverin kans mietittiin, et onko ne nyt vai vasta seuraavana vkl. Olin siis oikeessa :) Viime vuonna kävin itävaltalaisen vaihtarin kans siel pyörimäs, syötiin riisipuuroo ja juotiin glögit. Se sano, et Itävallassa koko homman pointti on alkoholijuomat ja ihmetteli kovasti, miks täällä ei ollu alkoholia tarjolla. Oon käyny tuol nyt neljänä viime vuonna jonain viikonloppuna glögillä, ostanu oon kyl vaan jotain keksejä. Ei ihan sovi mun budjettiin toi hintataso.

    Mä en oo ostanu vielä yhtään joululahjoja, jos ei Berliinin ostoksia lasketa. Meillä on (taas) sopimus, ettei osteta kellekään mitään, ku kaikki on peeaa (taas). Mä oon opiskelija, mut silti ekana lipsumassa tästäkin... Yleensä ostan vaan jotain pientä, joka saa toisen hymyilemään tai on tarpeellista. Ei mulla oo varaa mihinkään kalliiseen, enkä mä itte mittaa lahjoja rahallisen arvon mukaan. Musta on jotenkin ihanaa, kun ei tarvitse ostaa kenellekään mitään. Ei oo paineita ja siks on jotenki mukavampi ostaakin jotain. :)

    Ja joulussa parasta on ruoka ja yhdessäolo. Paljon kivempaa ilman lahjahössötystä. On lahjatkin toki kivoja, mut ei oleellisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt oli eka viikonloppu! Silloin just ennen joulua ei ole enää markkinoita viikonloppuna, eli nyt alkoi, ja on neljästi tässä marras-joulukuussa. Onneksi ei ole alkoholia tarjolla, vaan mieluummin vain glögiä ja ohjelmaa lapsille.

      Hintataso on tosiaan joissain tuotteissa korkea, vaikkapa sinällään ihan kivat lapaset voi maksaa jopa 50 euroa. No, kai se käsityö maksaa, mutta mua noi hinnat hirvittää. Toisaalta jotkut käsityötuotteet tuolla on musta ihan kohtuuhintaisia, esim. mies osti mulle Tuija Vihermaan tekemän pikkulaukun, joka ei ollut käsityötuotteeksi mikään ökyhintainen.

      Ja kyllä, joulussa parasta on yhdessäolo ja ruoka (mukaanlukien joulusuklaat!), mutta kyllä mä tykkään lahjoistakin. :)

      Poista
    2. No sitä me mietittiinki, et eikö oo sillon vikana vkl ennen joulua. Ihan sama sinänsä, kun en täällä oo kuitenkaan silloin, mutta hyvä tietää kuitenkin. :)

      Joo, en mäkään alkoholia kaipaa mihinkään tapahtumiin. Mut ehkä se alkoholinkäyttö on Itävallassa vähän erilaista. Tuskin ne siellä joulumarkkinoilla örveltää, mutta Suomessa se varmaan menis siihen... Ei sillä, että vähäinenkään alkoholinkäyttö ois mun mielestä suotavaa lasten nähden.

      Joulusuklaat on kyllä yks hyvä puoli! Tai suklaa ylipäätänsä on aina hyvä asia... Nyt Fazerilta oli tullu joku levy, jossa on karpaloo ja joulumausteita, oli tosi hyvää muistaakseni. Mä kun en tummasta suklaasta kamalasti tykkää, niin toi maitosuklainen "talvisuklaa" toimi oikein hyvin. Ja karpalo on hyvää kans. Tosin mä lasken joulusuklaiksi lähinnä konvehdit. Fazerit uppoo kaikille, mut yleensä tulee ostettua jotain kalliimpaakin sen kerran vuodessa. :)

      Poista
    3. Mä en erityisemmin välitä noista joulumaustetuista suklaista, syön mieluummin suklaan suklaana ja joulupiparit taikinana! :)

      Juu, nimenomaan konvehdit on osa mun jouluperinteitä. Niistä lähes kaikki kelpaa, Maraboun, Fazerin ja Pandan konvehdit, omnomnom.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...