lauantai 31. lokakuuta 2015

Lokakuun lenkit

Lokakuussa kilometrejä kertyi 141 ja lenkkejä 13. Pisin juoksu oli pituudeltaan 42,2 kilometriä. :)

Päällimmäisenä lokakuusta jää siis mieleen maraton ja siihen johtaneet treenit, hiilaritankkaukset ja jännitykset. Lokakuun ensimmäisenä päivänä tein 30 kilometrin pitkiksen, jolloin juoksin Kaarinaan, kiersin siellä maratonlenkin ja juoksin takaisin Turkuun. Sen jälkeen lenkit lyhenivätkin niin, että 2 viikkoa ennen maratonia juoksin vielä 16 kilometrin lenkin, kaikki muut juoksut olivat alle kympin lenkkejä.

Pari päivää ennen maratonia mietinkin, että miten ihmeessä pystyn juoksemaan niin pitkään, kun edellisestä pitkästä lenkistä oli jo yli kolme viikkoa ja edeltävät lenkit olivat vain hitaita ja lyhyitä hipsutteluja. No, keventely selvästi kannatti, sillä maraton meni monin tavoin helpommin kuin olin etukäteen kuvitellut. Seinää ei tullut ja juoksin ekan ja tokan puolikkaan ihan samaa vauhtia niin, että viimeiselle kilometrille irtosi vielä loppukirikin, ja vikalla lenkillä ohitin monta selkää. Itse maratonpäivä oli todella ihana, aurinkoinen ja vähätuulinen päivä kahden sadealueen välissä, ja kyllähän hyvä sää antoi myös lisävirtaa ja ennen kaikkea hyvää mieltä juoksuun. Hyvää mieltä ja ihan konkreettista apua toivat myös maratonilla mukana olleet kannustusjoukot, joille olen tosi kiitollinen.
Joko olen jauhanut tarpeeksi maratonista? En taatusti, vaan enköhän palaile kisaan vielä kerran jos toisenkin tulevissa postauksissa. Hauskaa maratonissa on sekin, että pelkästään maralta tuli jo 30% lokakuun kilometreistä. Tuota tietysti vähän tasapainottaa se, että lokakuun juoksut tulivat tosiaan täyteen jo viikkoa ennen kuun loppua.

Tämä viikko on ollut outo, kun en ole juossut yhtään. Toisaalta viikko on ollut työn puolesta kuormittava ja olen taas kerran nukkunut todella huonosti, joten siinä mielessä hyväkin, ettei ole tarvinnut aikatauluttaa juoksuja. Mutta pään kannalta olisi jo korkea aika päästä lenkille tuulettumaan! En muista, koska olen viimeksi pitänyt näin pitkän juoksutauon. Tänään pitää jelppiä kaveria muutossa, mutta jos en jää sohvan alle tai vastaavaa, niin korkkaan marraskuun juoksut heti huomenna!

2 kommenttia:

  1. Mulle tuli hymy huulille, kun luin tän. Ja muutenkin nää sun maratonin jälkeiset postaukset on jotenkin ihania, välittyy se hyvä fiilis. :) ja katoin muuten jostain kuvasta, et sulla on aivan ihanat hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maraton oli mulle tosiaan erittäin positiivinen kokemus, hyvä jos se välittyy myös teksteistä. Ja kiitos, en ole käynyt 15 vuoteen kampaajalla, siinä hiusten salaisuus :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...