Ensimmäinen maraton Nuuksio Classicissa

Vieraskynä-postaus!

Miesystäväni alkoi juosta korona-aikana vuosi sitten maaliskuussa, ja jo viime kesänä juoksuun tuli mukaan tavoitteellisuutta. Tein hänelle juoksu-ohjelman, joka tähtäsi puolimaratonille, ja viime syksynä hän juoksikin ensimmäisen puolimaratoninsa onnistuneesti tavoite-aikaan. Siitä lähti sitten ajatus kokonaisesta maratonista ja kun polkujuoksukin houkutti, valikoitui ensimmäiselle maratonille tapahtumaksi Nuuksio Classic Trail Marathon. Itsehän juoksin ensimmäisen polkumaratonin Nuuksiossa pari vuotta aiemmin. Tässä miesystävän omin sanoin kisaraportti!

______________________________________________________________________

Nuuksio Classic maraton oli viime viikonloppuna ja tietyllä tavalla siihen kulminoitui korona-ajan juoksuni.

Viime keväänä, kun etätyömoodi astui voimaan ja olin viikon katsonut päivittäisiä parin tuhannen askeleen aktiivisuuksia, aloin yrittää juosta ensimmäistä kertaa hieman säännöllisemmin ja enemmän. Olin toki muutamia alta 10 kilometrin lenkkejä juossut alkuvuoden aikana, eli ihan nollilta ei lähdetty, mutta nyt aika nopeasti aloin tavoittelemaan 20 km viikkokilometrejä ja useampia juoksukertoja viikossa. Jo ensimmäisen kuukauden aikana lenkki suuntautui upealle Karevan suolle ja tavoitteena oli selvitä 16 kilometrin lenkki polkuja pitkin. Pidin poluilla juoksemisesta välittömästi ja vaikka lopun kilometrit olivatkin täyttä tuskaa jalkojen ja polvien osalta, niin yllätyin miten mukavaa ja monipuolista poluilla juoksu oli.

Ensimmäisen vuonna juoksumäärät kasvoivat. Tuli kuukausitavoitteeksi 100km ja sitten vuositavoitteeksi 1000km. Syksyyn mahtui myös ensimmäinen puolimaraton Espoon rantamaratonilla. Tuohon mennessä olin jo ehtinyt juosta sen verran, että Annen sopivan joustavalla, mutta tavoitteellisella ohjelmalla onnistuin alittamaan 2h tavoitteen ajalla 1:56. Tuon jälkeen olikin jo sopivan kuolematon olo ja uhosin seuraavan tavoitteen olevan koko matka Nuuksio Classicissa. Uho tuosta vähän laantui, mutta ajatus jäi kytemään. Jos juoksu maistuu näin mukavalta jatkossakin, niin haluaisin tuon matkan käydä kokemassa. En kuitenkaan ilmoittautunut matkalle mitenkään aikaisin, sillä kokemusta polkukisoista ei ollut. Keväällä 2021 tulikin ilmoittauduttua Bodom Trailille sillä ajatuksella, että sieltä saa kokemusta polkujuoksukisoista ja sen jälkeen ehtii vielä miettiä Nuuksion täyttä matkaa.

Bodom Traililla, kuva Miska Koivumäki.

Bodom Trailin kokemus veti nöyräksi. Olimme siellä juoksemassa yhdessä Annen ja Samuelin kanssa. Aikani puolimaratonilla 2:32:38 oli ihan ok ja olin aikaan sinänsä tyytyväinen, mutta matkan rankkuus ja ennen kaikkea rasitus jaloille oli pienoinen herätys. Tähän asti juoksut olivat menneet aika helpostikin, eivätkä paikat olleet yleensä juuri edes jumissa. Bodomilla molemmat pohkeeni kramppasivat jo 13km kohdalla. Krampit helpottivat hieman loppumatkasta, mutta yhtään pienintäkään ylämäkeä en voinut juosta, jokainen kivi ja oksa missä olisi pitänyt yhtään venyttää askelta tai ponnistaa oli tuskaa. Aivan lopussa ei juoksusta edes alamäkeen hiekkatiellä tullut mitään. Ajatus Nuuksiosta ja siitä, että juoksisin tuplasti tuon matkan ja matkalla olisi lähes tuplasti nousumetrejä, alkoi hirvittää. Selviäisin todennäköisesti matkasta, mutta miten kauan siihen menisi ja millaista taistelua siitä tulisi…

Olin ilmoittautunut jo ennen Bodomia myös PNM Trailille 24km matkalle, mutta tuo matka tulisi liian myöhään Nuuksioon valmistautumista ajatellen, joten heinäkuun alkuun ajoitettiin 30km testijuoksu poluilla, jonka jälkeen pitäisi päättää alanko valmistautumaan Nuuksioon. Olin kyllä jo ennen testijuoksua itsekseni päättänyt Nuuksioon lähteä, mutta ilmoittautua uskalsin vasta tuon juoksun jälkeen. 30km Ruissalon upeilla poluilla 30 asteen helteessä, eikä krampeista tietoakaan. Eli ei muuta kuin mäkitreeniä ja mies Nuuksio Classic kuntoon!

PNM Trail meni heinäkuun lopussa hienosti, juoksukilometrejä tuli helposti (heinäkuussa jopa yli 200km), joten eiköhän se Nuuksion matkakin sujuisi. Juoksin vielä toisen yli 30 km lenkin muutamia viikkoja ennen ja vielä viikkoa ennen kisaviikonloppua olimme juoksemassa Saaristo Traililla 12km matkan. Kuitenkin muisto pohkeista Bodomilla vaivasi ja Saaristo Trailinkin jälkeen tuntui pientä kiristystä pohkeissa. Jyrkät ylämäet selvästi tuntuivat olevan myrkkyä, joten perjantaina kun lähdettiin ajoissa Nuuksioon, olo oli kaikkea muuta kuin varma että selviäisin koko matkan juosten.

Kisa-aamuna hotellilla oli kuitenkin mukavan positiivinen jännitys. Aamupala upposi, sää näytti paremmalta kuin aiemmin viikolla oli ennustettu ja kohta pääsisi lähtemään matkaan. Viime hetkellä varusteiksi oli myös ehtinyt Injinin polkujuoksusukat ja ne tuntuivat auttavan yhden testilenkin perusteella märissä olosuhteissakin rakkojen ehkäisyyn (tämäkin oli oppia Bodomin jäljiltä). Olin mennyt hankkimaan myös vettähylkivän takin ennusteita lukiessani, mutta nyt pääsisi matkaan shortseilla ja pitkähihaisella paidalla. Olo tuntui hyvältä.

Matkaan lähdettiin minuutin välein 10 hengen ryhmissä ja omaan ryhmään osui sopivaa vauhtia pitävää juoksuseuraa, joiden kanssa juostiin ja jutusteltiin aina ensimmäiseen huoltopisteeseen asti Solvalan mäen laelle. Itse olin lähtenyt matkaan 2,5l juoksurepun kanssa, joten painelin huoltopisteen ohi pysähtymättä. Matka jatkui edelleen nyt hieman kutistuneen ryhmän kanssa ja matkanteko taittui mukavasti. Ei tietoakaan mistään krampeista ja ylämäetkin olivat vain venyttäneet pohjetta, mutta jalat tuntuivat hyvältä ja juoksu kulki. Toki olin lähtenyt matkaan maltillisella vauhdilla, jota oli tarkoitus jatkaakin ainakin 24km huoltopisteelle asti. Solvallan jälkeisellä pätkällä tuli kuitenkin paljon teknisempää polkua ja märemmissä kohdissa jäimme hetkeksi hieman sumppuun isomman ryhmän taakse. Pääsin ryhmästä ohi yhdessä hyvin märässä kohtaa hieman hyppimällä yli isoimpien lätäköiden ja matka jatkui tuon jälkeen yksin. Näillä teknisemmillä pätkillä joutui yksin juostessa myös välillä hieman vilkuilemaan minne merkitty polku jatkuikaan. Nautin todella kiivetessäni kallioita ylös alas samalla kantoja väistellen. Olisihan sen pitänyt tietää kostautuvan. Ehkä loikin hieman liikaa tai en malttanut hidastaa kallioisissa ylämäissä, mutta jossain 20 kilometrin jälkeen huomasin, että pohje alkaa tuntumaan samalta kuin Bodomissa ennen kramppeja. Pohje ei krampannut, mutta tunsin, ettei se ollut kaukana. Toisin kuin maali.

 
Aloin keskittymään askellukseen, hidastin hieman vauhtia ja kävelin kiltisti pienimmätkin ylämäet. Aloin myös juomaan veden lisäksi hieman enemmän urheilujuomaa, söin eväiksi otettuja nachoja, energiapaloja ja mussutinpa vielä ennen huoltopistettä yhden energiapatukankin. Eli kaikki keinot peliin, että kramppia ei tulisi. Juoksu muuten tuntui kuitenkin kivalta ja kevyeltä, eikä pienen suopätkän ylityksessä kastuneet jalatkaan tuntuneet pahalta. Ehkä ensi kerralla voisin vähän vähemmän varoa kastumista ja säästellä hyppimisiä mättäältä toiselle. 24km huoltoon Anne oli tuonut täydennystä nachoihin ja myös urheilujuomaan. Pidin muutaman minuutin tauon täyttäen melkein tyhjän vesileilin ja urheilujuomasta tyhjentyneen lötköpullon. Nestehukkaan tämä ei ainakaan kaatuisi. Anne oli juossut Nuuksio Classicin pari vuotta sitten ja osasi myös kertoa, että loppumatkalla ei olisi niin teknistä polkua, mikä kuulosti tässä kohtaa oikein hyvältä. Jaksaisin kyllä hyvin, jos vaan jalat kestävät juosta.

Huollon jälkeen matkasin enimmäkseen yksin. Sain aika ajoin kiinni edellä menijöitä ja oma energia tuntui hyvältä. Jalat eivät sen enempää kiukutelleet ja matka taittui mukavasti. Ylämäet kävelin yleensä kiltisti, mutta muuten juoksu eteni sopivan päättäväisesti. 33 kilometrin viimeisellä huollolla pysähdyin juomaan mukin urheilujuomaa, koska arvioin ettei oma urheilujuoma riitä aivan loppuun asti. Yllätyin hieman, että pää tuntui vielä pystyvän tuon kaltaisiin arviointeihin. Aloin myös laskeskella mahdollista loppuaikaa ja mietin ehtisinkö 5:30 aikaan nykyisellä vauhdilla (se matematiikka osoittautui jo liian vaikeaksi). 35 kilometrin kohdalla jalat alkoivat väsyä, mutta muuten tunnuin jaksavan kivasti. Sykekin oli vain laskenut jatkuvasti sen jälkeen kun aloin säästellä pohkeita ja nyt se pysytteli jo alle 160. Hihittelin itsekseni ajatukselle, että pohkeet ovat jo niin väsyneet, etteivät ne enää jaksa edes krampata ja lisäsin varovaisesti vauhtia. Viimeiset kilometrin olivat pitkiä, enkä voi sanoa nauttineeni juoksusta. Jalat alkoivat selvästi väsyä ja polvikin alkoi tuntuvan harkitsevan irtisanoutumista. Matka ei kuitenkaan loppuisi yhtään sen nopeammin, jossen itse sitä juoksisi loppuun ja energiaa tuntui edelleen olevan. Eli ei muuta kuin keskittymään juoksuasentoon, onnistumaan olemaan kompuroimatta ja säilyttäen tasainen vauhti. Mitään suurta tuskaa ei juoksusta onneksi tullut. Jalat vain olivat todella väsyneet. 38 kilometrin kohdalla tuli lisää energiaa, kun Anne oli yllättäen yhdessä mutkassa kannustamassa ja muutenkin loput kilometrithän olisivat vain vastaavat kuin normaali lyhyt palauttava lenkki. Pelkäsin hieman valmiiksi, millaisen ylämäen ovat keksineet loppuun laittaa ja yllätys olikin mukava, kun aivan loppu oli vauhdikasta hiekkatietä ja vielä alamäkeen. Oman nimen kuulutuksen kuuli jo muutaman sadan metrin päähän ja siitä sai vielä lisää intoa juosta hymyillen maaliviivan yli aikaan 5:37:51 :)

Anne oli ehtinyt maaliin vastaan ennen minua ja juoksun jälkeen tuntui olevan energiaa höpöttää matkasta ja katsella maalissa tuttuja juoksijoita reitin varrelta. Mutta jalat olivat loppu. Maahan istuminen ja ylösnousu oli raskasta ja kipeää. Näillä jaloilla ei olisi ultraa juostu. Ehkä pitäisi huolestua, kun tuo tuli aika nopeasti maaliintulon jälkeen mieleen...

Tuomas

Ensimmäinen keskeytys ja muita elokuun juoksuja

Kuvittelin kirjoittavani viikonloppuna kisaraporttia kesän toisesta juoksukisasta, mutta toisin kävi. Ensimmäistä kertaa juoksu-urallani jätin kisan kesken.

Lauantaina piti herätä aikaisin ja lähteä Paraisille juoksemaan Saaristo Trailiin. Viikko oli osaltani mennyt vähän heikosti, sillä töissä oli kiire enkä ollut päässyt oikein palautumaan. Torstai-perjantai olin työmatkalla järjestämässä isoa koulutustapahtumaa ja stressitasot olivat aika lailla tapissa. Lauantai-aamuna ei ollutkaan mitenkään levännyt olo, vaan mietin kotona, lähdenkö ollenkaan kisaamaan. Sairastamani kilpirauhasen liikatoiminta aiheutti minulle alkuvuodesta rytmihäiriöitä, jotka eivät ole hetkeen kiusanneet. Lauantaina sydän kuitenkin muljahteli ikävästi pitkästä aikaa. 

Lähdin kuitenkin kisapaikalle ja olo oli automatkalla ja pelipaikalla ihan hyvä. Ajattelin, että 12 kilometrin matka on minulle ihan sopiva enkä uskonut, että ongelmia ilmenisi. Toisin kävi. Heti lähdössä ei tuntunut mitään, mutta jo toisella kilometrillä tuli taas rytmihäiriöitä. Kuulostaa varmastikin dramaattisemmalta kuin olikaan. Käytännössä lisälyönnit tuntuivat sykkeen poukkoiluna ja pienenä huimauksena, ei sen kummempaa. Noin kolmen kilometrin juoksun jälkeen totesin, ettei tästä nyt vain tule mitään, ja juoksusta puuttuu kokonaan ilo, joten päätin, että jätän kisan kesken. Kun reitti kaartoi maalialueelle 5 kilometrin kohdalla, en jatkanut enää matkaa. 

Ennen kisaa vielä hymyilytti. Kisan jälkeen ei tullut otettua kuvia...

Tämä oli ensimmäinen keskeytykseni ikinä. Heti kisan jälkeen olin aika huolissani terveydentilastani, mutta olo tasaantui aika nopeaan. Soitin päivystykseen, mutta siellä oli jo takaisinsoitossa lähes kahden tunnin jono. Sinä aikana rauhoituin ja totesin, että kyse oli varmastikin jo vaarattomiksi todetuista lisälyönneistä. Niitä ei vain aiemmin ole ilmaantunut rasituksessa, mutta nyt lähdinkin juoksemaan kovaa, enkä ollut kunnolla palautunut. Kilpirauhasarvot pitää kuitenkin käydä taas mittaamassa, että nähdään, onko siellä kaikki kunnossa...

Jotenkin keskeytyksestä jäi vähän hölmö olo. Olen aina kuvitellut, että jos joudun keskeyttämään jonkin juoksukisan, se johtuu rasitusvammasta tai kaatumisesta tai jostain konkreettisesta fyysisestä kivusta. Nyt minua ei sattunut, mutta kropassa oli selkeästi jotain pielessä. Siitä jäi epävarma olo takaraivoon, enkä ole ottanut yhtään juoksuaskelta kisan jälkeen. Huomenna pitäisi kokeilla taas hölkkää.

Vaikka tuo 12 km kisa kutistuikin 5 kilometrin hölkäksi, tuli elokuussa kuitenkin juostua yhteensä 122 kilometriä. Jos tätä loppukuun huonoa jaksoa ei oteta lukuun, niin elokuun juoksut kulkivat muuten mallikkaasti. Kuun alussa, kun olin vielä lomalla, ehdin juosta pari 12 kilometrin lenkkiä ja kuun puolivälissä meni 16 kilometriä poluilla. Tuo polkupitkis oli todella rohkaiseva lenkki erityisesti siksi, että se meni varsin helposti eikä tullut samanlaista seinää vastaan kuin aiemmilla pitkillä lenkeillä. Siksikin oli yllätys, että kisassa kävi niin kuin kävi. 

No, ei tässä nyt muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tai siis toivottavasti hyviä juoksuja. Jos elokuusta otan jotain mukaan, niin mieluummin alkukuun hyvät juoksut.

Juoksukisaan ilman kunnon valmistautumista

Mulla on lauantaina edessä kesän toinen juoksukisa. Valmistautuminen kisaan on ollut vähintäänkin puutteellista, mutta ei anneta sen nyt haitata. :D

Viime kesänä olin juoksukiellossa kilpirauhasen liikatoiminnan takia, ja sairauden lääkitys on haitannut menoa vielä tänäkin kesänä. Jouduin jättämään mm. Paavo Nurmi Trailin väliin, enkä ole edelleenkään päässyt juoksemaan puolimaratoneja tai lähellekään parinkymmenen kilometrin lenkkejä. Juoksuharjoitteluni on siis jo reippaasti yli vuoden ajan koostunut lähinnä lyhyistä lenkeistä. Pitkän lenkin hyödyt kestävyyskunnolle ovat kiistattomat, ja kun pisimmät lenkkini ovat olleen 16-kilometrisiä, en ole lainkaan niin hyvässä kunnossa kuin vaikka pari vuotta sitten, kun treenasin toiselle maratonilleni. 

Juoksin kesän alussa Bodom Traililla 12 km ja nyt on edessä vastaava matka Saaristo Traililla. Huomaan, että noin lyhyellä matkalle en oikein osaakaan valmistautua. Aikaan ennen koronaa, kun olin myös normaalikunnossa, kiersin Turun seudun lyhyitä polkujuoksukisoja ja pistesuunnistuksia. En juuri valmistautunut noihin kisoihin, vaan otin ne pikemminkin treenin kannalta. Nopeusharjoittelu on aina ollut juoksutreenini akilleenkantapää, ja nopeustreenien juokseminen kisoissa oli paljon mielekkäämpää kuin harjoituksissa. 

Nimenomaan nopeusharjoittelu on nyt se, joka on uupunut kisavalmistautumisestani, ja kun kyseessä on lyhyt kisa, niin nopeusharjoittelusta olisi varmaan ollut hyötyä... Kuten kerroin blogissakin, helteisessä keskikesässä juoksin hitaasti. Kelien hiukan viilentyessä loppulomasta otin taas vauhtijuoksut ohjelmaan, mutta töiden alkaessa tuntui, että kokonaiskuormitus nousi siihen malliin, että hölkkäilin jälleen vain hitaita lenkkejä. Mäkitreenien ja nopeusharjoittelun puute varmasti näkyy tuolla Saaristo Trailin mäkisellä reitillä. Aionkin lähteä ihan vaan fiilistelemään polkujuoksua ja uusia juoksumaisemia ilman mitään tavoitteita!

Juoksua joka säässä - paras juoksutakki syksyyn

Syksy tuntuu saapuneen vauhdilla, kun äkkiä kesäkelit vaihtuivat sateisiin ja kylmempiin lämpötiloihin. Tosi monella lenkillä on kastunut hiukan, ja parilla lenkillä aivan litimäräksi!

Juoksua joka säässä

Olen jokasään juoksija, mutta sen verran mukavuudenhaluinen, että mieluummin juoksen kuivassa ja lämpimässä kelissä. Mutta sadepäivä ei ole mikään syy jättää lenkkiä väliin! Syksyn sateissa juoksuvaatteiden valinta voi olla tavallista haastavampaa.

Hyvä nyrkkisääntö juoksuvaatteiden valintaan on miettiä, mitä laittaisi päälle, jos lämmintä olisi kymmenen astetta enemmän ja aikoisi vain hengailla ulkona. Liikaa ei kannata pukea päälle, koska silloin olo muuttuu tukalaksi ja juoksusta tulee raskaampaa. Parhaimmillaan syyskeleissä on helppo hengittää ja juosta rennosti hyvillä varusteilla. Sadesäässä pitää kuitenkin miettiä pukineita myös sen mukaan, pysyykö tarpeeksi lämpimänä myös kastuessa ja aiheuttaako vaatteiden kastuminen hiertymiä.

Suurin haitta rankkasateessa mulla on näkyvyyden heikentyminen, kun silmälasit ovat täynnä pisaroita. Kesäinen sade ei juurikaan juoksua haittaa, ei ainakaan lyhyellä lenkillä. Tietysti sade pitää ottaa huomioon pukeutumisessa ja varusteissa, esim. puhelinta ei välttämättä kannata ottaa mukaan ilman vedenpitävää koteloa. Kylmemmällä kelillä sade sitten viilentääkin jo selvästi, ja silloin joutuu puntaroimaan, laittaako päälle jotain sateenpitävää jotta pysyisi lämpimänä vai antaako vaatteiden vain kastua ja tarkenee silti. Itsellä raja menee jossain 10 ja 15 lämpöasteen välillä. Jos on 15 astetta lämmintä ja sataa, niin se ei kylmetä niin paljoa, etteikö pelkkä juoksun liike riitä pitämään lämpimänä. Mutta tuossa 10 asteessa puen mieluummin päälle jo sadetta hylkivän takin, jotta en kylmety.

Sadetta pitävät vaatteet eivät ole juoksussa yksiselitteisesti hyviä. Juostessa hikoilee sen verran, että kosteutta pitävä kangas voikin pahimmillaan pitää kosteuden vain vaatteen sisällä, jolloin sitä kastuu kuitenkin ja olo on hikisen nahkea. Siksi juoksulenkille kannattaakin valita pukimet, jotka eivät ole täysin vedenpitäviä vaan mieluummin hengittäviä.

Paras juoksutakki syksyn lenkeille

Mulla on pari juoksutakkia, jotka pitävät vettä. Toinen niistä on sen verran tiivis, että suosin sitä enemmän talvikeleillä, näin syyssäällä se on hiostava. Toinen takki taas on höyhenenkevyt ja superohut, se hylkii sadetta mutta myös hengittää niin, että olenkin käyttänyt sitä tosi paljon. Tarvitsisin toisen samantyyppisen ennen kuin tuosta aika jättää. Tuo takki on mielestäni paras mahdollinen syksyn keleihin. 

Etsin nyt vastaavaa takkia verkkokaupoista ja nostin tähän pari löytöä. Linkit verkkokauppaan ovat mainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Pelkästä linkin klikkaamisesta en hyödy.

Innostuin tämän juoksutakin väristä ja kuviosta ja tilasin sen kokeiluun.

Istuvuus on juoksuvaatteissa tärkeää, joten itselleen sopivimman takin löytää vain kokeilemalla. Innostuin tästä Odlon superkevyestä juoksutakista ja tilasin sen kokeiluun. Takissa on korkea kaulus ja vetoketjulliset sivutaskut, mutta erityisesti tykästyin sen ulkonäköön... 

Tuo minulla jo vuosia käytössä ollut suosikkitakkini on vaaleansininen. Juoksutakki saa mielellään olla jonkin muun kuin mustan värinen! Tämä Moabin vaalean sinivihreä tuulitakki ihastutti myös värillään. Ja tässä Patagonian takissa oli todella monta eri värivaihtoehtoa. Weekendbeellä voi myös olla varma, että kaikki tuotteet ovat vastuullisesti valmistettuja.

Tässäkin takissa miellyttivät väri ja kaulus.

Kuten noista kuvista huomaa, lempivärejäni ovat vihreän ja turkoosin eri sävyt. Lisäksi etsin nyt ensisijaisesti juoksutakkia ilman huppua. Huppu on toisinaan kätevä, mutta välillä vain tiellä. Nykyisessä takissani on huppu, joten siksikin ajattelin, että jos hankin toisen samantyyppisen takin, niin mieluummin ilman huppua, jolloin voin ottaa käyttöön sen takin, jonka ominaisuudet sopivat parhaiten päivän juoksukeliin.

Hyviä syysjuoksuja!

Lomassa pitää olla sekä toimintaa että laiskottelua

Loma on loppumaisillaan, joten hiukan haikea fiilis, mutta olipa todella kiva loma! En ole kovin paljoa sometellut, vaikka monesta kesän kohteesta tai retkestä olisi saanut kyllä tarinoitua. Tässä tuleekin nyt pientä yhteenvetoa lomapuuhista.

Mulla oli pisin kesäloma ikinä, sillä olin 5 viikkoa pois töistä. Siitä oli tosin viikko palkatonta, kun tarkoituksena oli myös suorittaa opintoja. Lopulta tein lomalla vain yhden kurssin, mutta toki sekin on eteenpäin. Lomalla riitti kuitenkin tekemistä vaikka opinnot eivät kauheasti edistyneetkään.

Tykkään viettää mieluummin toiminnallista kuin löhölomaa. Toisaalta olen myös laiska, joten esimerkiksi mihinkään siivous- tai remppaprojekteihin en halua lomaani käyttää. Jaksan kyllä reissata ja tehdä juttuja, mutta tekemisen vastapainoksi pitää olla myös aikaa rentoutua oleillen. Parasta rentoutumista on mielestäni päästä irti töistä ja arjesta - siihen auttaa usein maisemanvaihdos ja kiva tekeminen. Toiminnallinen loma ei tarkoita, että pitäisi koko ajan olla menossa, mutta jos olisin vain kotona, niin seinät kaatuisivat takuulla päälle ja tuntuisi, että loma menee "hukkaan", jos ei tee mitään merkityksellistä. Loma-ajassa on mielestäni pointtina se, että on oikeasti aikaa tehdä juttuja ja reissata, kun työarjessa aika on yleensä kortilla.

Tämä kesäloma alkoi kansallispuistoreissulla siskon kanssa. Mielestäni loma on hyvä aloittaa pikku matkalla, niin saa saman tien etäisyyttä töihin ja normiarkeen. Vierailimme Liesjärvellä, Torronsuolla ja bonuskohteessa Saaren kansanpuistossa. Tammela Hämeessä on aika hieno paikka, kun siellä sijaitsee kahden kansallispuiston lisäksi tuo kansanpuistokin. 

Toiminnallisuus voi tällaisella laiskalla ihmisellä tarkoittaa myös hoitokissan viihdytystä, kahvittelua isolla kirkolla, juoksulenkkejä ja uimapaikkojen keräilyä, kuten loma jatkui tuon ensimmäisen reissun jälkeen. Lomaan kuului myös ulkona syömistä pitkän kaavan mukaan ja ilta-auringossa terassilla istuskelua. Ihmisjoukkoja tuli kuitenkin vältettyä ja kaikki reissut suuntautuivat väljille vesille.

Lomalla tuli tehtyä useampi reissu saaristoon. Olen asunut lähes koko ikäni lounaisrannikolla, mutta saaristo jaksaa silti olla kesästä toiseen yhtä hieno. Teimme päiväreissun Seilin saareen, joka olikin mielenkiintoinen päiväretkikohde ja helposti saavutettavissa. Seilin saaren historia on värikäs ja siellä on toiminut niin lepraparantola kuin mielisairaalakin ennen kuin tilat siirtyivät Saaristomeren tutkimuskeskuksen käyttöön. Muutama vuosi sitten saareen on tullut runsaasti uusia matkailupalveluita ja nykyään Seiliin kulkee useampikin yhteysalus.

Lomalla tuli vietettyä myös pari pätkää mökillä sekä vierailtua kahdesti päivän verran siskon mökillä. Mökillä laiskottelu ja toiminnalisuus vuorottelevat luonnostaan, kun tavalliset askareet, kuten saunan lämmitys ja ruoanlaitto vievät tavallista enemmän aikaa. Toisaalta uimaan voi käytännössä kieriä suoraan laiturilta auringonpaisteesta ja iso osa päivästä kuluu mainiosti vain ei-mitään tehden. Suppailu toi aurinkoisiin päiviin uuden ulottuvuuden, kun retkeilemään pystyi lähtemään vesiteitse! 

Tänä kesänä vierailin jo kolmannen kerran Örön saaressa Saaristomeren kansallispuistossa. Aiemmat jutut Öröstä löytvät näistä postauksista: Polkujuoksemassa Örön linnakesaarella & Paluu Öröön. Tällä kertaa olimme Örössä yötä vanhaan kasarmiin rakennetussa hotellissa. Olikin kiva, kun oli kunnolla aikaa koluta saarta ympäri. Örön luontopolut ovat kulkemisen arvoiset, saaristonäkymät upeat, linnoitukset jänniä ja silokalliot sopivat levähtämiseen ja meren katseluun. Täytyy sanoa, että Örö on yksi suosikkikohteistani Suomessa!

Loman viimeinen viikko meni kyllä enimmäkseen löhöillen. Luin kirjaa ja katsoin olympialaisia, ja kävin tietysti lenkillä. Meillä oli kyllä liput festareille, mutta Turun koronatilanne on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan ja tuli mahdollisuus siirtää liput ensi vuodelle, niin päätettiin jättää festarit väliin. Kakkosrokotteeseen ei ole pitkä aika, joten mieluummin sitä vielä välttelee väkijoukkoja. 

Ilman koronaakin olisin tuskin kesälomalla lähtenyt Suomen rajojen ulkopuolelle, sillä lomassa riitti ohjelmaa näin kotimaassakin. Tykkään lämpimästä ja aurinkoisesta, joten säätkin suosivat. Oli ihana loma!