Meillä on ollut ilmatäytteiset omat sup-laudat jo viiden vuoden ajan! Tänä kesänä ensimmäinen suppailuretki tapahtui poikkeuksellisen myöhään kesällä, kun vasta tällä viikolla kaivoimme laudat ensimmäistä kertaa varastosta. Säät eivät oikein ole suosineet, on ollut kylmää ja erityisesti tuulista niin, ettei suppailuretkiä ole voinut suunnitella. Tällä viikolla kuitenkin retki onnistui, ja lähdimme tutustumaan Maisaareen suppaillen Naantalin Rymättylän eteläosista, josta matkaa kertyi yhteen suuntaan hiukan yli 2 kilometrin verran.

Ennen lautojen hankkimista tuli tehtyä kauheasti tuotevertailuja ja päädyimme keskihintaisiin Aqua Marinan lautoihin. Minä, puolisoni ja siskoni hankimme kaikki erimalliset laudat samalta valmistajalta. Valitsimme laudat suunnitellun käytön perusteella: tekisimme todennäköisesti muutaman tunnin päiväretkiä laudoilla.
Kirjoitin sup-latutojen hankinnasta ja kokemuksista tässä postauksessa.

Omat sup-laudat ovat mahdollistaneet retkiä sellaisiin saariin ja kohteisiin, joihin olisi muuten ollut hankala päästä. Laudan pumppaaminen vie vain n. 15-20 minuuttia, joten retkelle voi lähteä oman aikataulun mukaan. Merellä ollaan pari kertaa suppailtu pienessä aallokossakin, ja istuen laudat ovat turvallisia, mutta vähääkään kovemmalla tuulella ei merelle kannata lähteä. Noin 2-3 kilometrin matka yhteen suuntaan on ollut aika leppoista menoa suppailuretkellä, jossa olemme meloneet johonkin kohteeseen, viettäneet siellä aikaa ja meloneet takaisin autolle. Yhteen suuntaan tuo 2-3 kilometriä menee noin 30-60 minuutissa kelistä riippuen, joten retket on ollut helppo sen puolesta järjestää. Etäisyyksiä olen mitannut etukäteen karttapalveluista, jotta ei tulisi ikäviä yllätyksiä ja jaksaminen loppuisi kesken! Helposti matkat voisi tuosta vielä tuplata niin, että yli 5 kilometrin matkakin laudalla menisi mukavasti, mutta toistaiseksi olemme valinneet lähempänä lähtöpaikkaa olevia kohteita.
Laudat maksoivat noin 500 euroa kappale, joten tähän mennessä niiden kustannus on ollut noin 100 euroa per vuosi. Kaikki kolme sup-lautaa ovat vielä täysin ehjiä, joten toivottavasti edessä on vielä käyttövuosia. Jos vertaa kustannuksia vaikka lähiuimarannan sup-lautavuokraan, joka on noin kympin tunti, niin mikään rahansäästö oman laudan hankkiminen ei ole. Omat sup-laudat ovat kuitenkin mahdollistaneet retkiä paikkoihin, joihin ei muuten olisi päässyt lainkaan, ja elämyksille on mahdoton laittaa hintalappua!
Eilisen Maisaaren retken myötäkin voi sanoa, että sup-lautojen hankkiminen kannatti! Joka vuosi on löytynyt joku uusi retkikohde, jonne on kiva meloa, ja jonkun verran ollaan retkeilty myös samoihin paikkoihin tässä lähiseudulla. Suppailu sopii mainiosti niihin kesäpäiviin, jolloin retkeily polkujuosten tai kävellen olisi turhan kuumaa. Suppailu sopii loistavasti juoksijalle ja istumatyöläiselle. Core ja selän sekä hartioiden lihakset saavat hyvää harjoitusta. Maiseman näkee ihan eri vinkkelistä vesiteitse liikuttaessa ja uimaan pääsee pulahtamaan aina halutessaan. Postauksen kuvat ovat Maisaaren retkeltä.