Juoksukokeiluja kilometri kerrallaan

Polven ja selän vaivojen myötä mulle tuli vuoden lopulla pisin juoksutauko varmaan viiteen vuoteen. Lokakuussa jatkoin vielä juoksua, vaikka se taisi olla virhearviointi. Marraskuussa pidin totaalista juoksutaukoa, mutta yritin jumpata selkää ja kävin salillakin muutamaan otteeseen. Tilanne ei tauon aikana kuitenkaan parantunut, mutta alkoi kohentua joulukuussa, kun olin pari viikkoa saikulla. Sairasloman loppupuolella kokeilin varovasti juoksua vain todetakseni, että pystyn juoksemaan maksimissaan kilometrin, mutta siitä kun jatkaa, niin alaselkä vetää jumiin. Myös pidemmillä kävelylenkeillä selkä jumiutui, tai oikeastaan kaikesta tekemisestä. Useamman tunnin istuminen (myös välillä seisten tauottaen) veti selän jumiin ja niin vähän kaikki muukin. Kuitenkin vasta tuo juoksukokeilu herätti tajuamaan, että tämä ei nyt ole yhtään normaalia, ja sen jälkeen varasinkin ajan kiropraktikolle. 

Kun kiropraktikko sai korjattua lantion vinoutta, uskalsin taas kokeilla varovasti juoksua. En uskalla puhua lenkeistä, vaan kilometrin-parin pyrähdykset kulkevat juoksupäiväkirjassakin nimellä kokeilu. Parempi olla toivomatta liikoja. Eli en ole suunnitellut mitään juoksuohjelmaa, vaan teen vain varovaisia kokeiluja. Aloitin kilometrin hölkistä joulukuun lopussa, enkä ole lenkkejä siitä merkittävästi vielä uskaltanut pidentää. Tammikuun puolivälissä juoksin ensimmäisen "pitkiksen", kokonaista 4 kilometriä! :D

Liukkaat kelit ovat asettaneet omat haasteensa, sillä liukkaalla lyhyt kävelykin meinaa vetää alaselän juntturaan. Mulla on nastalenkkarit (Icebugin Anima2), mutta ne eivät ole parhaat mahdolliset omiin jalkoihin, enkä haluaisi käyttää niitä kaikissa ulkoiluissa. Toisaalta kun lenkit ovat niin lyhkäisiä, on helpompi löytää juostavaa alustaa myös huonoilla keleillä, kun ei tarvitse keksiä kympin ympyrälenkkiä kierrettäväksi. Onneksi koko tammikuu ei ole ollut liukkaan ankea, ainakin yhdelle viikonloppulenkilleni sattui aivan mahtava aurinkoinen talvisää. Postauksen kuvat ovat tuolta lenkiltä.

Tammikuu on siis mennyt varovasti kokeillen taas säännöllistä juoksua. Tiedostan, että kuntoutuksen kannalta juoksu ei välttämättä ole nyt se paras vaihtoehto, mutta henkisen jaksamisen kannalta se on tosi tärkeää. Lisäksi juoksu on tärkein motivaattorini kuntouttaa selkää, ja samalla toimii ainakin jonkinlaisena mittarina sille, missä mennään. Tammikuun pikkupätkistä kertyi lopulta juoksua 35 kilometriä. Se on noin puolet kevyen talvikuukauden normisaldosta, mutta silti enemmän, kuin uskalsin vuodenvaihteessa toivoa!

Juoksun lisäksi olen käynyt nyt alkuvuodesta ahkerasti salilla. Kuun alussa aloitin salitreenit hyvin varovasti pienillä painoilla ja kroppaa kuunnellen. Loppukuusta olen jo hiukan nostanut painoja kohti tavoitteellisempaa treeniä. Salitreenini on silti edelleen aika kevyt ja sisältää vähän liikkeitä. Kävinkin salilla peräti 8 kertaa tammikuussa. Noista kaksi kertaa oli sellaisia, että poljin kuntopyörää puolisen tuntia ja sen jälkeen tein vain polven tukilihaksia vahvistavia liikkeitä.

Helmikuussa aion jatkaa samoin kuin tähänkin asti. Varovaisia muutaman kilometrin hölkkiä ja salitreeniä. Niiden rinnalla kulkevat fyssarin neuvomat kotijumppaliikkeet. Mitään tavoitteita en vieläkään aseta, mutta olen kuntoutumisen suhteen nyt varovaisen toiveikas.

Juoksuvuosi 2016

Vähän jälkijunassa laitan viime vuoden juoksuja pakettiin. Loppuvuonna ei ollut oikein fiilistä muistella vuoden juoksuja, mutta mahtuihan sinne hyviäkin hetkiä vaivojen lisäksi.

Vuosihan alkoi kerrassaan mainiosti. Asetin ensin tammikuun tavoitteeksi juosta 100 km, sitten nostin sen 120 kilometriin, joka olisi selvästi enemmän kuin yleensä talvikuukausina. Huolimatta kovista pakkasista, tavoite vielä ylittyikin, ja olin supertyytyväinen juoksuvuoden avaukseen.

Myös helmi- ja maaliskuu menivät suunnitelmien mukaan. Tosin juoksua oli ohjelmassa vähän vähemmän, mutta sen ohessa tein salitreeniä ja vietin viikon Madeiralla. Reissulla tuli patikoitua muutamalla levadalla ja juoksuakin kertyi viikon aikana useampi lyhyt lenkki. Nautin päästessäni lämpimään ja kuivalle alustalle tassuttelemaan ja juoksufiilis reissussa oli hyvä. Huhtikuu olikin sitten hiukan nihkeä. Töissä piti kiirettä ja olin alkukuusta flunssassa, niin kuukausikilometrit jäivät tavoitteesta.

Loppukeväästä juoksukilometrit nousivat kuin itsestään ja tein myös nopeustreenejä ihan eri innolla kuin vaikkapa vuosi aiemmin. Toukokuun kilometrit nousivat korkeiksi, mutta silti tuntui, että juoksuohjelma eteni helponoloisesti. Jälkikäteen olen miettinyt, juoksinko liikaa kuntoon nähdeen, mutta edelleenkään ei tunnu siltä. Toukokuussa vaan kulki hienosti. Osallistuin myös vuoden ekaan juoksutapahtumaan, RunFestiin, ja oletuksena oli, että 2016 saattaisi tulla ennätyksellisesti lappujuoksuja.

Vaan toisin kävi... Kesäkuun alussa kävi jotain vauhtilenkillä, ja heti lenkin jälkeen tajusin, että polvessa ei ole kaikki kunnossa. En edelleenkään varmaksi tiedä, mitä tapahtui, mutta veikkaan, että vauhdissa en huomannut astuneeni jotenkin vinoon ja polven patellajänne otti osumaa. Kävin kesällä kahdesti polven kanssa lääkärissä, ja jälkimmäinen veikkasi diagnoosiksi polven kondromalasiaa, mutta sen ei pitäisi alkaa noin äkkiä, joten en ole missään vaiheessa oikein allekirjoittanut tuota diagnoosia.

Polven kipeydyttyä jouduinkin unohtamaan Paavo Nurmen puolikkaan aikatavoitteen. Halusin kuitenkin juosta kisan, ja yritin kuntouttaa polvea mm. vesijuoksemalla. Paavolla polvi olikin yllättävän ok, mutta hellekeli vei mehut ja tuloksena oli hitain koskaan juoksemani puolikas. Loppukesä meni aika rennosti, lepuutin polvea ja juoksun sijaan uiskentelin ja liikuin muuten.

Valitettavasti vaivat eivät tuohon loppuneet, vaan syyskuussa myös alaselkä meni jumiin ja kärsin pakarassa tuntuvasta hermopinteestä. Diagnoosina iskias, jonka veikkailtiin olevan välilevyperäistä. Olin taas kerran lääkäreiden kanssa hiukan eri mieltä... Koska selkää ei missään vaiheessa suostuttu kuvaamaan, ja polvestakaan ei kustannusten takia magneettikuvia otettu, olenkin ollut varsin turhautunut epämääräisiin diagnooseihin ja eri hoitotahojen antamiin keskenään ristiriitaisiin hoito-ohjeisiin.

Loka-marraskuussa vaivat menivät vain huonompaan suuntaan, ja joulukuun alussa jouduinkin jäämään parin viikon sairaslomalle. Jälkikäteen ajateltuna tein tyhmästi, kun yritin vain sinnitellä töissä, sillä vasta kunnon levolla selkä alkoi toipua. Joulukuussa nähtiinkin jo pieniä toivonpilkahduksia myös liikuntarintamalla. Kävin kiropraktikolla, jonka mielestä selkävaiva johtui kokonaan SI-nivelen virheasennosta. Vaikka tämäkään diagnoosi ei täysin vakuuttanut, oli kiropraktikon käsittelystä kuitenkin eniten apua. Käytyäni hoidossa nyt muutamaan kertaan, uskallan jopa sanoa, että vihdoin näyttää siltä, että vaivat ovat takanapäin. Kirjoittelen jossain vaiheessa vielä juurta jaksain vaivoista ja niiden hoidosta.

Vuoden 2016 isoista juoksutavoitteista ei yksikään täyttynyt. Ekan kerran sen jälkeen, kun olen alkanut asettaa vuosittaista kilometritavoitetta, se ei täyttynyt. Juoksin n. 790 kilometriä, eli tonnin tavoitteesta jäin yli 200 km. Vuonna 2015 juoksin yli 1200 km, joten eivät ole vuodet veljiä keskenään. 

Tällaista tämä joskus on, ei mene käsikirjoituksen mukaan. Hyvinä juoksumuistoina vuodesta jäi kuitenkin mieleen tammikuun pakkaslenkit, Madeiran ihanat lomajuoksut ja toukokuun huikeat vetotreenit. Toivon sydämestäni, että 2017 tarjoaa vielä juoksumuistoja sekin.

Joulukuussa tuli jopa liikuttuakin

Kiitokset edellisen postauksen tsemppaavista kommenteista! Marraskuun lopulla olinkin aika alamaissa, kun vaivat menivät vain huonompaan suuntaan. Nyt rohkenen kuitenkin kertoa, että tunnelin päässä näyttäisi olevan valoa, ja joulukuu onkin ollut jo parempi. Vihdoinkin!

Kuukausi on kyllä tuntunut aika omituiselta, kun olin ensin kaksi viikkoa saikulla, ja sitten oltiinkin jo ihan joulun kynnyksellä. Saikun puolessa välissä vihdoin kunnolla tajusin, että olisi varmaan pitänyt jäädä sairastamaan jo vähän aiemmin. Jatkuvien kipujen ja jumitusten kanssa töissä sinnittelemisessä ei ollut mitään järkeä, ja aloin olla henkisestikin jo ihan finaalissa. Kahden viikon sairasloma mahdollisti sen, että pystyin lepäämään ja toisaalta jaksoin myös ihan eri tavalla jumppailla selkää, kun kivut eivät olleet niin pahat enkä joutunut väkisin istumaan duunissa. Ensimmäistä kertaa loka-marraskuun jälkeen selkä meni parempaan suuntaan ja se valoi uskoa siihen, että toivoa paremmasta on.

Marraskuussa myös polvi alkoi uudestaan kipuilla enemmän, joka johtui ilmeisesti siitä, että kipeä alaselkä oli vetänyt minut aivan toispuoleiseksi ja kipeälle polvelle tuli enemmän painoa. Kävin joulukuussa pariin kertaan kiropraktikolla, joka suoristi lantiota ja auttoi korjaamaan asentoa. Nyt polvi onkin ollut parempi, mutta siinäkin on vielä kuntouttamista.

Saikun aikana kävin kolmesti salilla, ja vielä kertaalleen nyt joulun jälkeen, joten joulukuulle kertyi peräti 4 salikertaa. Olen myös käynyt pienillä kävelylenkeillä ja joululomalla uskalsin kokeilla varovasti juoksua. "Juoksulenkkejä" kertyi peräti kuusi, ja matkaa huikeat 8 kilometriä! Olen siis aloittanut juoksuharjoitukset huippuvarovasti, sillä pelkään alaselän jumiuvan taas, eikä polvikaan varmaan oikein tykkää vielä lenkkeilystä. Mulle olisi kuitenkin ihan psyykkisen voinnin takia tärkeää päästä taas juoksemaan, ja siksi yritän varovasti kipitellä noita kilometrin lenkkejä aina silloin tällöin.

En ole edelleenkään juuri istunut koneen ääressä, joten blogien seuraaminen ja oman kirjoittaminen on edelleen jäänyt. Mielessä on paljon aiheita, joista haluaisin kirjoitella, mutta katsotaan nyt, mitä selkä tykkää, kun arki alkaa taas tammikuussa rullailemaan.

Toivotaan, että ensi vuosi tuo tullessaan taas kunnon lenkkejä ja parempaa vointia. Pirskahtelevaa vuoden vaihdetta kaikille!

Liikkumattomuuskooste

Marraskuussa juoksukilometrejä pyöreä nolla. Kun lääkärit ja fyssarit olivat sitä mieltä, ettei juoksua kannattaisi enää jatkaa ennen kuin selän ja polven vaivat on voitettu, niin otin sitten neuvoista vaarin ja jätin ne lyhyetkin lenkit. Onko juoksemattomuudesta ollut apua? Jos on, niin jos olisin juossut, olisin varmaan jo vainaa, sillä marraskuussa vaivat ovat menneet vain huonompaan suuntaan.

Polvi on marraskuussa alkanut kipuilla taas uudestaan. Se tuntuu taas vaihteeksi aika omituiselle, kun polvi oli jo elokuussa parempi juoksusta huolimatta, eikä syys-lokakuussa mennyt mielestäni silloinkaan hullumpaan suuntaan. Nyt, kun liikunta on ollut minimissä, polvi alkaakin taas vaivata... Ainoa keksimäni selitys tuohon on, että kun selkä/pakarajumi on pahentunut, se on vaikuttanut myös polven asentoon tai askellukseen. On tämä kyllä ihan älytöntä. Puoli vuotta sitten kipeytyi polvi, sitten se aiheutti kolme kuukautta sitten selkäjumin ja nyt selkä on taas aiheuttanut polven kipeytymisen.

Selän jumi ja pakarassa oleva hermopinne eivät nekään ole tässä kuussa juuri helpottaneet. Jouduin toteamaan, että huolimatta siitä, että yritin joka päivä lähteä töistä noin tuntia aikaisemmin, perjantaina olen kuitenkin aivan jumissa työviikon istumisesta. Vaikka olen istunut satulatuolilla, välillä seissyt ja tehnyt taukojumppaa tilaisuuden tullen, en pysty tekemään kokonaista työviikkoa ilman, että selkä siitä kärsii.

Tänään mulla alkoikin sitten kahden viikon sairasloma. Saikun jälkeen olen pari päivää töissä, sitten on viikonloppu. Sen jälkeen olen taas pari päivää duunissa, kunnes jään joululomalle, ja loman jälkeen on taas vain muutama päivä töitä ennen viikonloppua. Toivon todella, että tämä auttaisi selkää paranemaan. En ole koskaan ollut muutamaa päivää enempää saikulla, joten tilanne on mulle outo ja tietyllä tavalla tuo myös negatiivisia fiiliksiä. Mietin, että olisinko työkuntoinen, jos olisin vain yrittänyt enemmän tai selviäisinkö töissä, jos vaan purisin hammasta ja särkylääkkeitä. Tiedostan kyllä, että näin puolen vuoden vaivojen jälkeen nuo ajatukset voisi unohtaa, mutta silti mulla on jotenkin huono omatunto, kun työt jää tekemättä. Samalla joudun kuitenkin myös toteamaan, että olen henkisestikin aivan rikki. Vaivat ovat vieneet yöunet ja rakkaimman harrastuksen, ja jatkuvien kipujen kanssa eläminen on hirveän raskasta.

Samalla kun työterveyslääkäri kirjoitti saikun, sain myös lähetteen ortopedille. Olen käynyt sekä työterveydessä että omalla terveysasemalla yhteensä neljällä eri lääkärillä, kolmesti työfyssarilla ja kolmesti naprapaatilla, joten en oikein enää jaksa hirveästi innostua uudesta hoitavasta tahosta. Toistaiseksi eniten apua on ollut naprapaattikäynneistä, vaikka sielläkin on enimmäkseen jumppautettu mua, ei se mitään ihmelääkettä ole tarjonnut.

Että sellaista.

Haikeus

Elokuun lopulla, kun vielä elättelin toivoa vaivojen parantumisesta, tunsin melkoista haikeutta. Muistelin vuoden takaisia maratontreenejä ja kaipasin pitkiä lenkkejä ja huoletonta juoksemista ihan hulluna. Syyskuussa, kun polvivaivan rinnalle tuli myös alaselän vaiva, raahustin vain jotenkuten päivästä toiseen juurikaan juoksua miettimättä. Nyt lokakuun lopulla iski taas toisenlainen haikeus. Mieli palaa väkisinkin vuoden takaiseen maratoniin, mutta tämän päivän realiteettina on taas yhdestä juoksutavoitteesta luopuminen.

Polvivaivan myötä hylkäsin ensin puolimaratonin aikatavoitteen, sitten syksyn maratonhaaveet ja lopulta myös kaikki muutkin juoksutapahtumasuunnitelmat tältä vuodelta. Nyt kilometrejä ynnäillessä on myös tultava siihen tulokseen, että ensimmäistä kertaa joudun luopumaan myös vuosittaisesta kilometritavoitteesta. Mulla on kasassa 780 kilometriä, ja vuotta on enää kaksi kuukautta jäljellä. Jos olisin huippukunnossa ja kroppa olisi tottunut pitkiin juoksulenkkeihin, voisin tavoitella 1000 kilometrin täyttymistä, vaikka päälle satasen talvikuukaudet mulle harvinaisuuksia ovatkin. Mutta kun hermopinne vaivaa edelleen ja aina ei kävelykään luonnistu, niin eipä mulla oikein ole vaihtoehtoja, kilometritavoitteista on luopuminen.

Ai niin, jonkinlaista kuukausiyhteenvetoa oli tässä myös tarkoitus tehdä. Juoksin lokakuussa 48 kilometriä, eli aika lailla samoissa lukemissa mennään kuin syyskuussa. Lyhyitä hitaita lenkkejä kivun sallimissa rajoissa. Salilla kävin pari kertaa, mutta joko tein liian rajusti tai sitten selkä ei vaan muuten tykkää, ja molempien treenien jälkeen tilanne oli huonompi. Koko lokakuu on mennyt aika lailla sumuisasti, sillä alaselän/yläpakaran hermopinne on toisinaan valvottanut useamman yön putkeen ja elämä on ollut pelkkää laahustamista päivästä toiseen. Kävin tässä kuussa kahdesti lääkärillä, olin kolme päivää saikulla ja söin kipulääkkeitä kuin karkkia. Hermokipu saatiin onneksi hetkeksi kuriin, mutta nyt pinne kipuilee taas äärimmäisen huonoon aikaan, kun illalla on lähtö 4 päivän työmatkalle. No, ei auta muuta kuin pakata kasa pillereitä laukkuun ja toivoa parasta...