Matkamuistoja Madeiralta

Tuolla mun esittelyssä on maininta matkailusta, mutta sitä ei ole blogissa vielä toistaiseksi harrastettu. Tässä kuitenkin hiukan matkamuistoja muutaman vuoden takaa.

Madeiralle lähdimme siskon kanssa äkkilähdöllä helmikuun alussa 2013. Tuo oli sinänsä hauska juttu, kun silloinkin tammikuun puolessa välissä oli just aivan hirveät pakkaset, Turussakin jopa -28 ja hinku lämpimään oli kova. Niinpä vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun idea syntyi, lähdimme jo matkaan. Madeirasta oli kyllä aiemmin ollut jo puhetta, mutta matkakohde konkretisoitui vasta siinä varausta tehdessä. Meillä olikin hyvin vähän ennakko-odotuksia saarta kohtaan, toivoimme vain, että sää olisi suotuisa patikoinnille ja että luonto olisi kehutun kaunis. Madeira on suurten korkeuserojen saari, jossa on ympäri vuoden melko mukavat olosuhteet, plusasteita on parikymmentä ja etelärannikon Funchalissa on usein aurinkoista. Meille sattuikin tosi hyvät lomasäät, joka päivä paistoi aurinko ainakin osan päivästä ja vain yhtenä iltana hiukan ripsotteli sadetta. Saari on nimenomaan patikointi- ja luontokohde, sillä hiekkarantoja ei saarella juurikaan ole, kuten ei myöskään mitään biletyskulttuuria. Madeiran erikoisuutena ovat kastelukanavat, levadat, joita pitkin pääsee keskelle saaren monimuotoista luontoa ja paikoin hyvinkin jännille vuorenrinteille kulkemaan.

Olimme etukäteen yrittäneet selvittää opaskirjoista sellaisia levada-reittejä, joista kaltaisemme sunnuntaikävelijät ja korkeanpaikankammoisetkin selviäisivät. Viikon reissulla teimme kaksi levada-vaellusta, joista erityisesti reittiä Jardim Botanico – Camacha voin suositella kaikille. Kulkemamme reitti on kuvattuna esimerkiksi kirjassa Madeira, Patikoitsijan paratiisi (Pentti Korpela), mutta kuljimme reitin päinvastaiseen suuntaan. Päätimme kulkea reitin päinvastaiseen suuntaan kuin opaskirjassa, sillä opaskirjassa reitti päättyi pitkään laskuosuuteen, ja meidän molempien mielestä oli kivempi ajatus ensin kiivetä ja sitten patikoida tasaista reittiä kuin tasaisen 7 kilometrin jälkeen laskeutua. Vaikka onkin fyysisesti raskaampaa kulkea ylämäkeen, on alamäkeen laskeutumisen tavallaan haastavampaa; teknisempää ja jalkojen pienille lihaksille rankkaa puuhaa. Levada da Serraa seuraileva reitti kulki puolivarjoisassa murattien peittämässä metsikössä sopivan leveänä eikä tarjonnut liian jylhiä näkymiä vaan paljon erilaisia kasveja ja miellyttävää patikointia.

Toisen levadavaelluksemme alkuun kävimme Gabo Giraon jyrkänteellä, jossa pystysuoran 580 metrin kallioseinämän päälle on rakennettu lasipohjainen näköalatasanne. Tuo oli aika hurja paikka. Sisko ei korkeanpaikankammoltaan uskaltautunut ollenkaan lasin päälle, ja minäkin hipsin siihen varovasti hivuttautuen ja pysyen kokoajan metrin etäisyydellä reunakaiteesta.

Funchalin hotellialueella, Lidossa, kulki kiva rantabulevardi, jota pitkin tuli käveltyä tai juostua lähes joka päivä. Rantabulevardilla oli useampia jyrkkiä laskuja ja nousuja, tasaisemman baanan aamulenkeille tarjosi hotellimme edestä kulkeva pääkatu, Estrada Monumental. Viikon reissulla tein kolme noin 5 kilometrin aamulenkkiä em. reittejä. Kävimme myös Funchalin lähellä Montessa, jossa kasvitieteellinen puutarha tarjosi paljon nähtävää ja josta tulimme alas perinteisellä kelkka-ajelulla jyrkkiä katuja pitkin. Viimeisenä lomapäivänä suuntasimme merelle katamariinilla, ja aurinkoisen, mutta tuulisen purjehduksen kohokohta olivat veneemme eteen ja sivuille uimaan tulleet pyöriäiset sekä näkymät jylhälle rannikolle mereltä käsin.

Miksi olen nyt intoutunut muistelemaan tätä reissua? Koska varasimme juuri siskon kanssa uuden reissun saarelle! Matkaamme Madeiralle taas maaliskuun puolivälissä, ja kuin mitkäkin eläkeläiset varasimme huoneen myös samasta hotellista kuin viime vierailulla. Olen nyt jo fiilistellyt matkaa aika lailla, kun Suomen talviset säät tuntuvat niin luotaantyötäviltä. Lainasin kirjastosta kaikki mahdolliset opaskirjat saaresta ja matkaohjelma on jo aika lailla suunniteltu, vaikka reissuun on vielä 1,5 kuukautta aikaa! Reissupostauksiakin on siis tulossa!

Tammikuun tavoite ylittyi heittämällä!

...tai siis juoksemallahan se meni, tiätty.

Alun perin tavoitteena mulla oli juosta tammikuussa 100 kilsaa, ja pidin sitä jopa kovana tavoitteena, kun tähän vuoteen lähdettiin. Siinä vaiheessa, kun kävin juoksemassa yli -20 asteen pakkasessa, totesin jo, että tavoitetta voisi hyvin korottaa 120 kilometriin, kun juoksuhaluja kerran piisasi. Nyt perjantai-iltana katsoin juoksukellosta, että kasassa oli 113 km, eli lauantain lenkille jäisi 7 kilometriä. Vapaan lauantain lenkiksihän seiska ei oo mitään, joten päätin juosta 12 kilometrin lenkin ja sitä myötä kuukauden kilometrit nousivat 125 kilsaan. Olen aika tyytyväinen.

Eilinen lenkki ei kyllä ollut mitään herkkua. Normisti pyrin löytämään pidemmille lenkeille kiertävän reitin, mutta nyt arvelin, että jäästä vapaata baanaa ei riittäisi tarpeeksi. Ja oikeassa olin, sillä suht turvalliseksi arvelemani 6 kilometriä sinne ja takaisin oli sekin paikoin jäinen. Heti ekalla kilsalla olin kaatua pahasti, kun märäksi luulemani asfalttipinta olikin mustaa jäätä. Huidoin käsilläni kuin mikäkin riivattu tuulimylly, ja onnistuin vaivoin pysymään pystyssä. Koko matkan saikin sitten kytätä, että milloin lumipenkasta pyörätielle sulanut vesi on märkää ja milloin jäässä. Paikoin tuuli myös aivan vietävästi. Itse juoksu ei siis varsinaisesti tuonut hyvää fiilistä, mutta fiilistelin kyllä sitä, että pystyin näin koviin kilometreihin näinkin vaihtelevia talviolosuhteita pursuilevassa tammikuussa.

Kuun virhearviointiin sorruin, kun kuun puolessa välissä lähdin lumikelin 15 kilometrin pitkikselle noin -14 pakkassäässä. Olin juossut saman reitin samoilla pakkasasteilla pari viikkoa sitten, ja silloin jo ollut tavallista uupuneempi lenkin jälkeen, kun pakkasessa aina tuntuu, että kroppa joutuu tekemään hiukan normaalia enemmän töitä. Nyt en vain osannut ottaa huomioon sitä, että lumikeli teki reissusta entistä raskaammaan. Alkuun noin 7 kilometriä kuntoreittiä oli ihan ok, kun useiden jalkaparien alla tallautunut lumi antoi periksi vain hiukan. Mutta tuota seuraavat kolme kilometriä meninkin metsätietä, jota oli minua ennen tarponut vain pari kulkijaa. Lähes 10 sentin hangessa kenkiin meni lunta ja tuntui, että puhti loppuu kesken. Viimeiset 5 kilometriä oli sentään aurattua pyörätietä, mutta jessus miten poikki olin lenkin jälkeen. Nilkan ja säären pienet lihakset olivat pari päivää kipeät, kun alusta oli niin vääntävä.

Kuun parhaat lenkit olivatkin lyhyempiä lenkkejä pikkupakkasissa, kun talvinen luonto loisti auringonpaisteessa ja tahti oli leppoisa. Lenkkejä kertyi tammikuussa yhteensä 15, joista vain yksi oli vauhdikkaampi vetotreeni. Suurimmaksi osaksi juoksin leppoisia pk-lenkkejä sekä hiukan rankempia juoksuja, joilla vauhti oli hiljainen, mutta olosuhteet veivät sykkeet yli pk-alueen. Hyvällä fiiliksellä tuli lähdettyä lähes joka lenkille, vasta nyt kuun lopussa liukkaat kelit vähän vei juoksuhaluja.

Helmikuun alustavana tavoitteena mulla on juosta "vain" 60 kilsaa. Onhan se vähän hassua, että seuraavan kuun tavoite on alle puolet tän kuun juoksuista, mutta en ala sitä ainakaan tässä vaiheessa vielä nostamaan. Treenin painopiste siirtyy salille, ja jos liukkaat jatkuu, niin se karsii kilometrejä aika tehokkaasti. Helmikuussa ei myöskään ole yhtään ylimääräisiä vapaapäiviä, joten arjen pyörteessä 2-3 lenkkiä ja 1-2 salikertaa viikossa on ihan riittävästi liikuntaa.

Kelivaroitus

Työpaikan kahvipöydässä viime päivien puhutuin aihe on luonnollisesti ollut sää, tai tarkemmin järkyttävän liukas keli. Eilen aamulla kahlasin töihin kymmenen sentin vetisessä loskamössössä, mutta jo neljän jälkeen kotimatka oli paikoin kovaksi tallautuneen lumen muodostamaa jäätä. Tänään oli vielä liukkaampi keli, yök. En todellakaan ole mikään varmajalkainen gaselli, vaan lonkkavaivaiset mummotkin ohittavat minut, kun yritän köpötellä alas liukasta rinnettä. Inhoa liukkautta yli kaiken, ja joskus koen jopa ahdistusta, kun tiedän, että kotimatka kulkee aina erästä järkyttävän liukasta alikulkua.

Koska ainakin täällä Turussa on ollut liukkauden lisäksi todella märkää, olen nyt parina päivänä kulkenut työmatkat kumppareissa, ja sopivaksi katsomillani osuuksilla vetänyt saappaiden päälle Nordig Gripin nastat. Pito on ollut ihan hyvä, mutta jalkani eivät ole tykänneet sitten yhtään. Erityisesti päkiän alla olevat nastat tuntuvat älyttömästi saappaiden pohjan läpi, joten huomenna en aio enää kiduttaa jalkojani samalla virityksellä.

Tänään oli sitten lenkkipäiväkin. Nasturit alle ja lyhyelle (4km) hölkälle siis. Hyvä, että laitoin nastakengät, sillä vaikka kadut ja pyörätiet ovat paikoin sulat, oli tavallisella lenkkireitilläni kuitenkin todella liukasta. Mulla on Icebugin Anima2 nastalenkkarit, jotka ajavat asiansa, mutta ovat mielestäni paljon normikenkiä epämukavammat. Ennen kuin ostin nuo kengät, kokeilin myös paria muuta Icebugin mallia, mutta niillä tuntuma alustaan tuntui aivan olemattomalta, ja koska normisti käytän aika kevyitä kenkiä, oli ero normaalikenkään liian suuri. Animaan päädyin, koska sitä kehuttiin nastureiden vertailussa kevyeksi ja hyvin juostavaksi.

Mulla on molemmissa jaloissa hiukan ylipronaatiota, oikeassa enemmän kuin vasemmassa. Tuon oikean jalan kanssa on sellainen ongelma, että siitä on joskus nivelsiteet venähtäneet/revähtäneet, ja siksi nilkka joustaa liikaa sisäänpäin. Käytän kuitenkin lähes pääosin neutraaleja kenkiä, ja vain kahdella kengällä tämä on tuottanut joitain ongelmia. Valitettavasti nuo Animat ovat niistä toiset. Kenkiä suositellaan neutraalisti tai supinoivasti askeltaville, mutta itse kuvittelin nuo hankkiessani, että askellukseni olisi neutraalimpi kuin onkaan. Kuitenkin kengät ohjaavat askeltani sen verran sisäänpäin, että jos en kiinnitä jatkuvasti huomiota askellukseen, lonkkani kipeytyy ja bursiitin vaara kasvaa.

Kun olin nuo kengät hommannut, ja ekan lenkin jälkeen saanut jalkani ja lonkkani hyvinkin kipeiksi, yritin myydäkin niitä. Kun ostajaa ei ilmaantunut, päätin, että työmatkakäytössä voin niitä kuitenkin käyttää ja sitten, kun Turkuun tuli kunnon liukkaat, päätin yrittää juostakin niillä hiukan. Kengät eivät aiheuta vaivoja, jos juoksen selvästi päkiäpainotteisesti. Kun normaalisti olen enempi kanta-astuja, tuo on tietysti pidemmän päälle hiukan rasittavaa tuokin. Mutta lyhyet lenkit menevät toisaalta kivana tekniikkaharjoituksena, jossa tulee käyttöä sellaisille jalan lihaksille, jotka eivät normiaskelluksellani tee niin paljoa töitä. Joten eivät nuo nasturit suinkaan hukkaan ole menneet. :)

Salilla käynti ja erityisesti pakaratreenit vahvistvat niitä lihaksia, joiden tehtävä on estää jalkojen vippaaminen sisäänpäin. Siksipä minäkin noita treenaan. Nyt kun tammikuu on ollut mulla sellainen pienois-peruskuntokausi, on helmikuun tarkoitus olla salikausi. Toivottavasti juoksu- ja työmatkakelit kuitenkin paranevat, sillä vaikka saleilukin on kivaa, ei juoksua voita mikään.

Lumisia lenkkimaisemia

Kermalla lumella kuorrutettu Posankka.

Halistenkoskella vesi oli mustaa.

Siivilöity valo.

Vuoden 2016 juoksutavoitteet

Jaiks, tästä tulikin aika pitkä postaus! Mutta vaikeahan sitä oliskin koko vuoden tavoitteita pariin sanaan tiivistää. Tässä siis nämä tärkeimmät juoksutavoitteet vuodelle 2016:

Koko vuoden tavoite: 1000 kilometriä

Mulla koko vuoden tavoite toimii. Jaettuna vielä pienempiin kuukausitavoitteisiin, se kannustaa lenkille viikosta toiseen. Metrit ja kilometrit ovat lahjomattomia. Aikaa voi kuluttaa liikennevaloissa seisoskelemalla, mutta kilometrit karttuvat vain juoksemalla. Toisaalta ei ole väliä sillä, meneekö hidasta hölkkää vai kiskooko vetoja, kaikki lasketaan. Kilometritavoite kannustaa tekemään edes lyhyitä lenkkejä silloin, kun ei yhtään huvittaisi. Tai jos kovavauhtinen treeni tuntuu liian raskaalta, sitä ehkä suostuttelee itsensä vaihtamaan sen hitaaseen lenkkiin, jotta saisi edes kilometrit kerättyä. Yksikään lenkki ei mene hukkaan, vaan jokaisella juoksuaskeleella on lähempänä tavoitteen täyttymistä.

Miksi sitten "vain" 1000 kilometriä? Koska se on minulle hyvä määrä. Jos kaikki menee hyvin ja innostun tänäkin vuonna treenaamaan maratonille, niin varmaan sitten tavoite taas nousee. Mutta jos tuleekin jotain vastoinkäymisiä, tai muuten vain elämään ei mahdukaan juoksua, niin ei hätää. Pari kuukauttakin voi ottaa leppoisammin, ja silti saada tavoitteen täyteen. Ei tarkoitus ole, että joka tavoitteen eteen joutuu tekemään hampaat irvessä töitä. Tavoite on motivaattori, ei pakote.

Puolimaraton alle kahden tunnin

Tämä onkin sitten jo hiukan hankalampi homma. Eikä välttämättä itsestä kiinni. Paavo Nurmen ilmoittautuminen on sisässä, ja siellä tuota olisi tarkoitus koittaa. Kaksi vuotta sittenhän se jo meni, mutta nyt tavoitteena on alittaa taas kahden tunnin raja puolimaratonilla. Viimeiset kolme vuotta Paavossa on ollut hyvät juoksusäät, mutta tänä vuonna tapahtuma on poikkeuksellisen myöhään, 2.7., joten helteen mahdollisuus kasvaa. Jos tavoitteet sulavat helteellä hehkuvaan asfalttiin, niin sille ei sitten oikein mitään voi.

Aion aika rohkeastikin painottaa vauhtikestävyyttä loppukevään ja alkukesän treeneissä. Aiempina vuosina mulla ei oikein ole ollut luottoa omaan pohjakuntoon, ja olen tehnyt keväälläkin vielä runsaasti peruskuntotreeniä. Nyt uskon ja toivon, että syksyn maratonitreenin ja tämän tammikuun pk-lenkkien myötä pohja on kunnossa. Helmi-maaliskuussa teen enimmäkseen ylläpitävää pk-juoksua, mutta huhtikuusta kesäkuuhun on tarkoitus kasvattaa vauhdikkaan juoksun määrää, ja oikeasti saada sitä kuuluisaa kisavauhtia nostettua. Saas nähdä, miten käy.

Entäs sitten maraton?

No, kokonainen maraton on harkinnassa. Viime vuonna tuo eka kokomaraton kulki jo keväällä mukana sellaisena salaisena tavoitteena, vaikka äänen lausuin suunnitelmat vasta kesän puolikkaan myötä. Voi olla, että tänä vuonna käy samoin. Tai sitten ei. En osaa vielä sanoa, juoksenko kokonaista maratonia tänä vuonna, löydänkö inspiraatiota siihen treenaamiseen, vai viekö joku toinen juttu mennessään. Jos maraton toteutuu, niin todennäköisesti aiemmin kuin viime vuonna. Ei joka vuosi voi osua lokakuun loppuun täydellistä juoksukeliä, joten todennäköisimmin tähtäisin johonkin syyskuussa järjestettävään kisaan.

Tammikuu

Kuten olen aiemmin jo maininnut, tammikuu on pk-kuu. Laitoin kuukaudelle tavoitteeksi itselleni talvikuukaudelle kunnianhimoisen satosen, ja nyt puolivälissä on kasassa siitä puolet. Vielä siis riittää lenkkejä juostaviksi. Pakkaset harmittavat ensisijaisesti siksi, että pitkiä lenkkejä en ole kovilla pakkasilla halunnut lähteä koittamaan. Jos nyt lauantaina mittari on suotuista, niin ohjelmassa olisi 15 kilometrin pitkis. Se toisi tavoitteen jo kosolti lähemmäs ja veisi paineita pois loppukuulta.

Helmi-maaliskuu

Tarkoitus on tammikuun jälkeen siirtyä juoksussa enempi ylläpitävään treeniin ja ottaa pieni salikausi tähän väliin. 6-10 kertaa olisi hyvä määrä. Helmikuussa yritän saada säännöllisen ja hyvän treenirytmin saleilulle ja juoksulle, ja maaliskuu on sitten vähän sellainen keventelykuu, kun silloin on tiedossa reissua ja pääsiäistä. Kumpanakin kevättalven kuuna juoksutavoite on 60 km.

Huhti-touko-kesäkuu

Juoksua, juoksua, vauhtia. Loppukeväällä tavoitteena on tietysti paukuttaa satanen rikki joka kuussa ja panostaa treenien laatuun. Talven leppoisat pk-lenkit ovat muisto vain, ja ohjelmassa on vetoja, tv-reipasta ja ehkä mäkijuoksuakin. Toki pk-lenkkejäkin on ohjelmassa, mutta enemmän palauttavassa roolissa eikä niinkään viikon ainoina lenkkeinä. :)

Entä kesä ja loppuvuosi?

Jos kaksi tuntia ei Paavolla alitu, niin saattaa olla, että haluankin koittaa aikatavoitetta vielä uudestaan tänä vuonna. Tai sitten mieli palaakin maratonille, ja satsaan täysillä siihen. Toisaalta toivon hellekesää, eikä silloin jaksa samalla lailla treenata, vaan haluan helteellä mieluummin köllötellä auringossa uimapaikan kupeessa. Mulla on myös syksystä asti ollut jonkinlainen hinku kokeilla polkujuoksua ja retkeillä juosten. Saattaisi tehdä hyvää unohtaa välillä tavoitteelliset ohjelmat ja retkeillä juosten.

On vielä aika lailla avoinna, että mitä tuon heinäkuun alun puolikkaan jälkeen. Jos kaksi tuntia ei alitu, niin yritänkö uudestaan jossain kesän tai syksyn tapahtumassa? Vai onko ohjelmassa maratontreeniä? Vai haluanko sittenkin ottaa vaan rennosti ilman mitään ohjelmia, juosta rannalle ja kirmata metsäpolkuja? Sen näkee sitten.